Noitahovi: roolipeli valtaa tavoittelevista naisista

Soile Kontio

Noitahovin kuvitusta. Sally Luhta.

Noitahovi on Tuomas Kortelaisen kirjoittama roolipeli, joka on julkaistu kahdessa osassa: mekaniikkaa käsittelevä sääntökirja vuonna 2011 ja pelimaailmasta kertova maailmakirja kesällä 2012. Peli on feministinen ja sen maailma naissovinistinen eli miehiä syrjivä. Naiskeskeisyys näkyy niin mekaniikassa kuin ohjeissa pelaajille ja pelinjohtajille. Seurasin pelin valmistumista niin läheltä, etten voisi kirjoittaa siitä arviota, mutta sen sijaan esittelen peliä sukupuolisuhteiden näkökulmasta.

Miltä tuntuisi mennä katsomaan valtavirran toimintaelokuvaa, jossa henkilöinä olisi enimmäkseen naisia? Miltä uusin Batman (2012) tai The Avengers (2012) näyttäisi, jos mieshahmot vaihtaisivat keskenään vain pari sanaa koko elokuvan aikana? Red Cliffissä (2008) miesten joukossa on yksi naispuolinen toimintasankari. Noitahovissa tämä asetelma on käännetty toisinpäin. Miehen on mahdollista olla kapinallissankari, sotapäällikkö tai arvostettu kirkon johtaja. Hän on kuitenkin ainoa lajissaan. Hänen kollegansa ja ylempänsä ovat kaikki naisia. Vähänkin vastuullisessa ja vaativassa tehtävässä toimii todennäköisesti nainen.


Valtapeliä ja noituutta

Noitahovi sijoittuu synkkään ja armottomaan Pohjolaan. Karussa maassa asuvat raadollista luontoa palvovat pohjolaiset, jotka uhraavat jopa ihmisiä tyydyttääkseen jumalattariaan. Pohjolan eteläisiä osia hallitsevat nataarit, julmat valloittajat idästä, jotka ovat murskanneet sumeilematta alkuperäiset asukkaat rautanyrkkinsä alle. Koston, vaativissa oloissa selviämisen ja heikkojen sortamisen keskellä hahmot kamppailevat myös yliluonnollisten noitavoimien kanssa.

Pelin teemoja ovat vallan hankkiminen ja sen hinta. Pelimekaniikka on suunniteltu hahmojen kehittymiseen ja vallan kasvattamiseen joko maallisella tai yliluonnollisella puolella. Paino on kampanjapelaamisessa eli hahmon kehityksen mekaniikat vaativat useamman pelikerran mittaisen tarinan. Yliluonnollinen valta, noituus, etäännyttää hahmoja reaalimaailmasta ja heille läheisistä ihmisistä. Maallisen vallan tavoittelu heittää hahmot keskelle häikäilemättömiä valtapelejä.

Noituus on pelissä tärkeää kuten nimikin antaa ymmärtää. Noitahovi tarkoittaa pelissä hahmon keräämää yliluonnollista valtaa: henkiliittolaisia, jumalatar Kybellen kristinuskoa muistuttavia riittejä ja ihmeitä tai villiväkisiä, Pohjolan luonnon ilmentymiä, joista saa taakseen mahtavan voiman mutta jotka on vaikeaa valjastaa käyttöön. Kuljettuaan noituuden tietä tarpeeksi pitkälle hahmo voi kokea valaistumisen ja päästä ajan ja paikan tuolle puolen tai vaikka muuttua itse villiväkisten jumalattareksi.

Kuva Sally Luhta.

Noitahovia voi mekaniikan puolesta pelata myös muunlaisella kuin valtaa kahmivalla hahmolla. Säännöt ovat samat kaikkiin selkkauksiin perheriidoista kaupankäyntiin, eli taistelut eivät ole erityisasemassa. Noitahovissa on siis mallinnettu monenlaiset konfliktit ja pyrkimykset, niin viettely kuin vuorelle kiipeäminen.


Noitahovin naiskeskeisiä piirteitä

Noitahovin maailmassa yleinen fantasiamaailmojen sukupuoliasetelma on käännetty päälaelleen. Pelimekaniikan tasolla mieshahmolle koituu haittaa naisten suorasta vastustamisesta, johtajana toimiminen on vaikeampaa ja noitavoimia mieshahmoilla on myös heikommin kuin naisilla. Pelaajia kehotetaan keskeyttämään surutta mieshahmojen puhe ja jättämään näiden mielipiteet huomiotta.

Tekstissä nainen on oletussukupuoli. Sivuhahmojen kuvauksissa kaksi kolmasosaa on naishahmoja ja yliluonnollisista olennoista lähes kaikki. Yksi kuvatuista hahmoista on metsästäjä ja soturi nimeltä Yisigine:

"Yisigine loi maineensa metsästys- ja sodankäyntitaidoillaan. Jo nuoruudessaan hän surmasi yksin arojen mustakarhun aseenaan ainoastaan nataarimiekka. Taistelu kuitenkin jätti hänen kasvoihinsa ainaisiksi ajoiksi karhun käpälän raatelujäljet.

"Yisigine oli loistava soturi ja kaksintaistelija, joka ei koskaan kieltäytynyt yhdestäkään haasteesta ja tuli kuuluisaksi kuolettavan nopeista miekaniskuistaan. Hän omisti myös kotkansulkaisen nuolen, joka ei koskaan lentänyt ohi kohteestaan. Tämä nuoli ansaitsi myös Yisiginelle nimen lohikäärmeen surma, sillä hän surmasi sillä yhden tasankojen suurimmista käärmeistä yhdellä ainoalla laukauksella.

"Yisiginellä oli lukuisia aviomiehiä ja kumpaakin sukupuolta olevia rakastajia, mutta hän ei koskaan tullut raskaaksi tai saanut lapsia. Hän kuoli lopulta myrkkyyn vihollistensa murhaamana, koska näillä ei hänen korkeasta iästään huolimatta ollut rohkeutta kohdata häntä kasvokkain."

Koska hahmoja kuvataan niin useita, naishahmoihin tulee vaihtelua ja stereotyyppisyys vähenee. Hahmoissa on lempeitä luostarimatriarkkoja, piinkovia kauppiasnaisia, sotureita ja kirjaviisaita. Naishahmoja ei voi niputtaa pelastusta kaipaaviksi prinsessoiksi muttei toisaalta myöskään "vahvoiksi naisiksi", jotka ovat omalla tavallaan ikävystyttävä, kaksiulotteinen naistyyppi.

Pelissä mainitaan suoraan heteroseksuaalisuutta lukuun ottamatta ainoastaan homoseksuaalisuus, mutta hahmojen kuvauksissa seksuaalisuuksien kirjo on laajempi, kuten Yisiginen kuvauksestakin näkee. Tekstissä myös oletetaan, että homoseksuaalisuuteen on otettava yksittäisissä peleissä ja kampanjoissa jokin kanta, mikä rikkoo heteronormista poikkeavien seksuaalisuuksien piilottamista.

Maailman kuvauksessa käsitellään sellaisia naisten elämänpiiriksi miellettyjä asioita kuten avioliittoa ja perhesuhteita. Pelimaailman kulttuureissa on polyamoriaa ja monogaamisuutta. Omaisuuden perii vanhin tytär ja jos nainen ja mies rakastuvat niin syvästi, että haluavat jakaa elämänsä, mies on se, joka vaihtaa sukuaan ja muuttaa naisen luo asumaan.

Mieskeskeisissä kulttuurituotteissa tällaiset seikat jätetään yleensä vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi Star Trek (2009) -elokuvassa, jossa muuten esitellään hienoja teknologian saavutuksia, raskaus ja synnyttäminen näytetään suurin piirtein samalla tasolla kuin 1900-luvun alun Suomessa. Kellään ei ilmeisesti ollut tullut mieleen keksiä synnytyskohtaukseen jotain futuristisempaa. "Beam the baby out!" ehdottivat turhautuneet naiskatsojat.

Seksuaalisuutta käsitellään Noitahovissa paljon, mikä on edelleen harvinaista roolipelikirjoissa. Pelimaailmassa naiset määrittelevät seksuaalisuutta. Maallinen valta ja omaisuus on Pohjolassa naisilla, joten miesten pitää miellyttää naisia ja hurmata näitä seksuaalisella haluttavuudella. Kirjan kuvitus on myös hyvin seksipainotteista.


Naissovinistisen pelin pelaaminen

Noitahovin kuvitusta. Outi Mentula.

Sami Koponen on kirjoittanut Pelilauta.fi-sivustolle raportin Noitahovi-pelistä elokuun alusta 2012. Raportista saa tuntuman siihen, millaista Noitahovin pelaaminen on, ja siinä käsitellään sekä pelin sisäistä tarinaa että pelijärjestelmän ominaisuuksia. Ensimmäisessä pelissä kaikki pelaajat olivat miehiä mutta kaikki hahmot puolestaan naisia. Kirjoittaja pohdiskelee, miltä tuntuu, kun oma sukupuoli on edustettuna ainoastaan sivuhahmona pelissä:

"Noitahoviahan on markkinoitu feministisenä tai naissovinistisena pelinä ja täytyy myöntää, että edellä kuvattu kohtaus onnistui kyllä herättämään mielessäni poliittisia ajatuksia. Nuoren miehen objektivointi ja käyttäminen pelkkänä pelinappulana naishahmojen välillä tuntui vähän nololta ja ärsyttävältäkin. Tältäköhän naispelaajista tuntuu, kun Conan-hahmot kaatavat jokaisen tarjoilijattaren kyselemättä vuoteeseen?"

Noitahovi on mielestäni feministinen peli siinä, että se kääntää omassa genressään yleisen sukupuolijakauman toisin päin. "Conan-hahmot" kulkevat kaatamassa persoonallisuutta vailla olevia naisia ja toisissa tarinoissa, esimerkiksi Bond-elokuvissa, tärkeitä naisia voi olla kaksi: toinen on paha, toinen hyvä, ja molemmat harrastavat seksiä miespäähenkilön kanssa. Usein naishahmoille ei anneta sen kummempia perustelujakaan toimintaansa kuin se, että mies on päähenkilö.

Noitahovissa taas naiset ovat enemmistössä. Naisilla on luonnetta, omat motivaatiot ja kehityskaaret. Mieshahmot sen sijaan ovat sivuhahmoina syrjemmässä ja enemmän toiminnan kohteita kuin itse toimijoita. Pelaajahahmoinakin miesten täytyy ponnistella, jotta pelimaailman naiset ottaisivat heidät vakavasti. Noitahovi tarjoaa siis tässä mielessä virkistävän vaihtoehdon. Sukupuoliroolien radikaali muutos voi myös antaa peliporukalle ajattelemisen aihetta.


Pelin kotisivuilla on ilmaista materiaalia ja yhteystiedot sääntö- ja maailmakirjan ostamiseen.

Artikkelin kuvitus on Noitahovin maailmakirjasta.

Elämäni nyyppänä - kokemuksia roolipeliharrastuksen aloittamisesta

Maria Blomqvist

Kuva: Maria Blomqvist

Ilma lepäsi kosteana ja kylmänä ympärilläni. Vaikka ulkona oli kesä, oli täällä, ikiaikaisen luolan kätkössä, ainainen talvi. Kallioperä kietoi minut nihkeään syleilyynsä. Värisin tahtomattani. Sininen kaapuni liimautui kiinni ihooni. Täällä olin aivan yksin niin kuin jokainen valtakunna loitsija ennen minua. Olin tullut suorittamaan hovivelhon antamaa mystistä tehtävää: minun oli omin neuvoin selvitettävä Loitsujen luolan arvoitus. Palkaksi saisin jonkin uuden taikavoiman, niin oli velho luvannut. Vaikka olin rohkeasti hyökännyt hirveän merikäärmeen kimppuun tulitaioin hetkeäkään epäröimättä en yhtäkkiä tiennytkään, mikä nyt neuvoksi. Kuin vastauksena sisäisiin kysymyksiini kuului kaukaa luolan syvyydestä käheä ääni. Se kimpoili luolan kosteista seinämistä. "Ken saapui Loitsujen luolaan?" se kysyi.

"En ole Ken, olen Barbie", vastasin. Samassa ankara kikatus hajotti viimeisetkin illuusion rippeet: ensimmäistä kertaa roolipelin pelinjohtamista kokeileva tyttäreni oli kellistynyt sohvalle peliin osallistuvan ystäväni viereen ja nauroi kasvot punaisina.

Elanorin suunnittelema fantasiamaailma
Kuva: Elanor Galkin Valokuva: Maria Blomqvist

Olen vetänyt yhdeksänvuotiaalle tyttärelleni Elanorille Keski-Maahan sijoittuvaa roolipeliä nyt kaksi kertaa. Pyrin tekemään seikkailuista tarkoituksellisen yksinkertaisia ja toiminnallisia. Tyttäreni oli itse suunnitellut hahmot: sinnikkään ja ahkeran keittiössä työskentelevän kääpiötytön ja hänen laiskan, mutta kekseliään ystävänsä. Ensimmäisessä seikkailuissa keittiöpiika Már ja hänen toverinsa Regin pelastivat Yksinäisen vuoren salaisen sisäänkäynnin löytäneiden örkkien invaasiolta ja toisella kertaa he estivät diplomaattisen skandaalin paljastamalla Yksinäisen vuoren lähistölle leiriytyneiden rosvojen suunnitelmaan ryöstää kallisarvoinen jalokivi, jota kääpiöretkue oli kuljettamassa ystävyyden osoitukseksi Synkmetsän haltioille. Näistä simppeleistä seikkailuista innostuneena suunnitteli tyttäreni oman pelinsä. Se sijoittui varsin perinteiseen satumaailmaan merihirviöineen, lohikäärmeineen ja peikkoineen. Hahmomme olivat ilmeisesti satumaailmaan päätyneitä Barbie-nukkeja. Oman hahmoni nimi oli Sini Barbie ja ystäväni miespuolisen ritarin nimi Timo Barbie. Kun kysyin tyttäreltäni pelin jälkeen, mitä hän oli ajatellut pelin vetämisestä vastasi hän, että kokemus oli ollut hauska. Erityisesti hän oli nauttinut mielikuvituksen käytöstä (eli "asioiden keksimisestä" hänen ilmaustaan käyttääkseni) ja pelaajien hassuttelusta.

Kokemuksia roolipeliharrastuksen aloittamisesta

Lohikäärme nimeltä Riiviö
Kuva: Elanor Galkin

"Pari ensimmäistä pelikertaa meni käytännössä siihen, että yritin ymmärtää, mitä pelissä tapahtuu, mitä noppia heitetään, kuinka paljon ja miksi. " Reetta Järvenpää

Kokemus aloittelijana olemisesta on universaali: jokainen meistä joutuu käymään sen läpi yhä uudelleen. Myös sananlaskut tuntevat ilmiön: "Ei kukaan ole seppä syntyissään"; "Tyvestä puuhun noustaan"; "Alku aina hankalin, lopussa kiitos seisoo". Kaikki nörtitkin ovat aloittaneet nöräämisensä jostakin. Päätin tyttäreni ensimmäisen pelinjohtokokemuksen innoittamana ryhtyä penkomaan nörttimäisten harrastusten syntysijoja ja kaivella esiin aloittelijavaiheen noloja salaisuuksia, hilpeitä mokia ja innostuksen hetkiä. Ilokseni useampi ystäväni vastasi haasteeseen ja kertoi omista kokemuksistaan. Keskityn tässä kirjoituksessa kokemuksiin roolipelaamisen tai larppaamisen aloittamisesta, sillä kaikki saamani vastaukset koskevat näitä harrastuksia.

Nuoret aloittelijat

Aloittipa roolipeliharrastuksensa sitten missä iässä tahansa on aluksi käytävä läpi sama hämmennys, joka yleensä liittyy minkä tahansa harrastuksen aloittamiseen. Monen roolipelin sääntö- ja termiviidakossa useammaltakin on mennyt sormi suuhun. Ihmetys, jota Reetta kuvaa ylempänä on kokemukseni mukaan hyvin yleinen. Nuorina roolipeliharrastuksen aloittaneet ystäväni eivät kuitenkaan antaneet outojen termien ja lomakkeiden hämmentää itseään, puhumattakaan kielimuurista. Ala-asteikäisenä Dungeons & Dragons -tyylisillä peleillä harrastuksensa aloittanut ystäväni Siri Kotajärvi muisteli huvittuneena sitä miten hän oli pelikavereidensa kanssa merkinnyt D&D:n hahmolomakkeeseen kohtaan THAC0 ("to hit armor class 0") aivan pokkana arvon 2000. Pääasia, että arvot olivat korkeita, hahmot sankarillisia, hirviöt hirvittäviä – ja mikä tärkeintä, kaikilla oli hauskaa.

Hahmoni Sini Barbie
Kuva: Elanor Galkin

Omat kokemukseni ovat paljolti samanlaisia kuin Sirillä. Innostuin roolipeleistä 11-vuotiaana, luettuani Tarun sormusten herrasta. Luonnollisesti innostuneena esittelin trilogian myös lähes omanikäisilleni serkkupojille ja hekin innostuivat siitä. Eipä aikaakaan, kun serkkuni olivat löytäneet Ruotsin-matkallaan kaupasta mielenkiintoisen pahvisen laatikon, jossa koreili kuva Sormuksen saattueesta sekä intoa nostattava nimi: Sagan om ringen. Mainittakoon, ettei kukaan meistä oikein osannut ruotsia, joten serkkujeni isä sai kyseenalaisen kunnian kääntää roolipelin sääntökirjan suomeksi. Vanhempi serkkuni kirjoitti isänsä suullista käännöstä käsin vihkoon. Ihailen edelleen serkkujeni ja heidän isänsä sinnikkyyttä ja muistelen huvittuneena tätä varsin luovaa käännöstä. Tuota vihkoa selaillen aloitimme ensimmäiset roolipelikokemuksemme. Vanhempi serkkuni toimi pelinjohtajan, minä ja nuorempi serkkuni olimme välillä hieman turhankin innokkaita pelaajia. Muista edelleenkin, miten intimme lisää seikkailua tunti toisensa jälkeen. Jos vanhempi serkkuni ei kyennyt heti keksimään jotain, hänellä oli tapana luoda meihin synkkä silmäys ja sanoa hyvin uhkaavasti: "... ja sitten te kuolitte." Se sai meidät aina vaikenemaan.

Anithlíni, hahmo ensimmäisestä
vetämästäni roolipelistä.
Kuva: Maria Blomqvist

Toisin kuin useimpien D&D-tyylisestä hack'n'slashista seikkailu-uransa aloittaneilla ystävilläni, oli hahmoillamme edes auttava taustatarina: pelasimme haltiasisaruksia. Ensimmäinen seikkailu sijoittui Keski-Maan 3. ajalle ja toinen 2. ajalle. Ehdimme kokea kantapään kautta myös monia aloittelevien roolipelaajien yleisiä kömmähdyksiä. Kuten kaikki MERPiä pelanneet tietävät, on uuden hahmon tekemisessä melkoinen vaiva. Serkkuni oli nähnyt paljon vaivaa laatimalla hahmokseen samoojamiehen, joka oli saanut nimen Tonq Macun. Aloitimme pelin ryminällä taistelemalla maantierosvoja vastaan. Harmi kyllä ei onnetar suosinut serkkuni uunituoretta hahmoa. Niinpä, kahden minuutin pelin jälkeen oli Tonq siirtynyt autuaammille samoilumaille. Serkkuni ei auttanut muu kuin tehdä uusi hahmo. Oli Tonqista sentään se hyöty, että myöhemmin hänen lukuisat veljensä, Tanq, Tenq, Tinq, Tunq ja Tynq saattoivat liittyä seuraamme. Nimigeneraattoreista ei tuolloin ollut vielä kuultukaan.

Muistan myös, miten pieni, aivan tavallinen jänis tappoi kokonaisen seurueellisen kokeneita seikkailijoita ennen kuin vanhempi serkkuni oivalsi, etteivät pienen eläimen hyökkäykset voineet ylittää tiettyjä vahinkoarvoja. Serkkuni näki myös paljon vaivaa suunnittelemalla meille jännittäviä seikkailuja. Usein tämä vaivannäkö palkittiin – muttei suinkaan aina. Serkkuni suunnitteli kerran äärimmäisen huolellisesti erään örkkipartion liikkeet ajankohtineen. Harmi vaan, että hahmot päättivät lähteä aivan toisaalle emmekä koskaan kohdanneet kyseistä örkkipartiota.

Ewárdine, hahmo ensimmäisestä
vetämästäni roolipelistä
Kuva: Maria Blomqvist

Tarkoitukseen suunniteltujen figuurien puutteessa käytimme taistelunmallinnuksessa apunamme Legoja. Meillä oli mallinnukselle tarkat säännöt: jos palikoista askarreltu susi tai wargi makasi vasemmalla kyljellä, se oli tajuton; jos oikealla, se oli kuollut. Minulla oli tapana koettaa piirtää kuvia hahmoistamme, mutta en ollut kovin taitava piirtäjä. Samoin kuin Siriä, minuakin kiinnostivat hahmojemme vaatteet ja korut. Halusin kuvitella seikkailun tapahtumat mahdollisimman tarkasti.

Dungeons & Dragonsin punainen laatikko oli varsin kova sana useimpien sukupolveni nuorena aloittaneiden roolipeliharrastajien keskuudessa. Punaisen laatikon sai vanhemmiltaan kinuttua myös ystäväni Hannu vuonna 1989. Hän päätyi toimimaan oman peliporukkansa (johon kuului myös hänen isänsä) pelinjohtajana. Hannun ja Sirin – kuten useimpien tuntemieni D&D:llä peliharrastuksensa aloittaneiden – ensimmäiset pelit olivat varsinaista luolastomättöä. Hahmot olivat paperinohuita; tärkeämpää kuin niiden taustat ja luonteenpiirteet olivat niiden ominaisuudet, taistelukyvyt, aseet ja haarniskat. Noina vuosina saivat varmasti monet hiidet, ruostehirviöt ja gelatiinikuutiot kyytiä. Advanced Dungeons & Dragonsiin siirtyminen oli Sirin peliryhmässä nostanut vähitellen esiin tarpeen luoda hahmoille taustatarinoita – ja samoin hahmojen taustoja ja draamaa painottanut pelinjohtaja.

Lapsena – tai varhaisnuorena – roolipeleiltä kaipasi eniten vauhdikkaita seikkailuja, hauskuutta ja kaveruutta. Nämä teemat toistuvat sekä omissa kokemuksissani, tyttäreni puheissa että lapsuudessaan roolipeliharrastuksen aloittaneiden Sirin ja Hannun kertomuksissa. Muistan itsekin miten mahtava kokemus oli jonkin vaivalloisen seikkailun päätteeksi päihittää hirveä hirviö ja löytää sen aarrekammiosta +2 miekka. Vetäessäni roolipelejä tyttärelleni yllätyin siitä, miten innokkaasti hänen hahmonsa oli tarttumassa miekkaan nitistääkseen örkkejä tai maantierosvoja. Hänelle tärkeintä oli selvästi se, että jotain merkittävää tapahtui ja seikkailun juoni eteni vauhdilla.

Aloittaminen lähellä aikuisikää

"Roolipelaamisessa parasta on mielikuvituksen ja eläytymiskyvyn käyttö sekä se, että sen avulla voi kokeilla valintoja, joita ei todellisessa elämässä koskaan tekisi ja hahmoja, jotka eroavat arvoiltaan suurestikin minusta itsestäni." Mia Meri

Nange, hahmo ensimmäisestä vetämästäni
roolipelistä
Kuva: Maria Blomqvist

Nörttityttöblogin kirjoittajilta saamani vastaukset kertoivat, miltä tuntuu aloittaa roolipelaaminen hieman vanhempana, lukioiässä tai aikuisena. Siinä missä roolipelaaminen on nuoremmille lapsille hauskaa ajanvietettä, joka mahdollistaa mielikuvituksen käytön ja tarjoaa hupaisia hetkiä kaverien kanssa, nousi lähempänä aikuisikää pelaamisen aloittaneiden kertomuksissa esiin seurustelun ja ihastumisen merkitys tekijänä, joka innosti aloittamaan roolipelaamiseen.

Mia Meri kertoo innostuneensa roolipeleistä, sillä hän oli nähnyt ihastuksensa, komean nuoren miehen, pelaavan Magic The Gatheringia koulun käytävällä. Mia ei tiennyt, ettei Magic The Gathering -keräilykorttipeli ole roolipeli ja hän yllättyikin kun kävi ilmi, että roolipelaaminen onkin jotain aivan erilaista. Onneksi hänen tiensä kävi loppujen lopuksi yksiin ihastuksen kanssa ja mieskin paljastui mainioksi roolipelaajaksi ja pelinjohtajaksi. Mia korostaa kuitenkin, että ellei hän olisi pitänyt roolipelaamisesta harrastuksen itsensä vuoksi ei hän olisi jaksanut jatkaa sitä vain saadakseen miehen. Mialle roolipelaaminen oli tärkeä innoittaja myös taiteentekoon.

Reetta Järvenpää kertoo aloittaneensa roolipelaamisen vuonna 2005, vaikka harrastus olikin kiinnostanut häntä jo aiemmin. Kun tarjoutui tilaisuus lähteä mukaan poikaystävän peliporukan uuteen peliin, hän lähti mieluusti. Reetta kuvailee kokemustaan hyväksi: ryhmä otti hänet ystävällisesti vastaan eikä hänen sukupuolestaan tehty numeroa, vaikka hän oli ainoa tyttö porukassa. Tuo ensimmäinen roolipeli, Shadowrunin 3. painos, sai aivan erityisen sijan hänen sydämessään. Reetta kertoo ihastuneensa Shadowrunin maailmaan ja pelin tarinallisiin elementteihin, mikä houkutteli hänet jatkamaan harrastusta. Tärkeä osuutensa oli myös mahtavalla peliporukalla, he saivat hänet tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Ryhmässä rohkaistiin hahmokokeiluihin ja kun Shadowrun tuli tutuksi alkoivat muutkin pelit kiinnostaa. Reetta kertookin kokeilleensa tähän mennessä World of Darkness -sarjaan kuuluvista peleistä Magea ja Hunteria ja niiden lisäksi Warhammeria, Warhammer 40k:ia, RuneQuestia, Call of Cthulhua ja Dungeons & Dragonsia.

Hahmo vetämästäni
kampanjasta
Kuva: Maria Blomqvist

Olin siitä onnellisessa asemassa, että sain olla mukana ja osallisena kolmannen kertomuksensa jakaneen, Aino Harvolan, ensiaskelissa roolipelaamisen pariin. Aino kertoo kuulleensa roolipelaamisesta kavereiltaan, jotka olivat kuitenkin lopettaneet harrastuksen tai harrastivat pelaamista vain omissa vakituisissa porukoissaan. Ainoa itseään alkoi roolipelaaminen kiinnostaa vasta parikymppisenä. Tutustuttuani Ainoon päätin heti houkutella hänet mukaan roolipelaamaan. Onneksi sopiva pelikin löytyi nopeasti, olin näet luvannut vetää pelin, jossa hahmot olivat puhuvia kissoja. Tällä hetkellä Aino on mukana ystäväni vetämässä My Little Pony Friendship is Magic -sarjan maailmaan sijoittuvassa roolipelissä ja aloittamassa lokakuussa Call of Cthulhun pelaamisen.

Myös ystäväni Jonna Leinonen kertoi kokemuksistaan. Hänen kohdallaan larppaaminen tuli kuitenkin ensimmäisenä. Uskon, että monet meistä roolipeli- ja larp-harrastajista jakavat Jonnan näkemyksen siitä, että roolipeleissä hyvin tärkeää on se, että ne antavat mahdollisuuden asettua erilaisten hahmojen asemaan. Jonna kertoo kaipaavansa "elämyksiä toisen ihmisen rooliin astumisesta ja empatian kokemisesta kuvitteellisia hahmoja ja tilanteita kohtaan." Hän jatkaa, että itsestä irtautuminen auttaa opettajan työssä asettumaan erilaisten lasten asemaan ja pohtimaan, millaisilta näkökannoilta lapset kokevat päiväkodin tapahtumia.

Vaikka aloitinkin itse pelaamisen jo lapsena pääsin kunnolla pelinjohtamisen makuun vasta 19-vuotiaana. Liityttyäni Suomen Tolkien-seuran Helsingin paikallisjärjestö Telcontariin tutustuin todella mukaviin nuoriin, jotka yllätyksekseni harrastivat roolipelejä ja larppaamista. Ennen kuin huomasinkaan olin lupautunut vetämään Telcontarin jäsenistä koostuvalle ryhmälle omatekoiseen fantasiamaailmaan sijoittuvaa kampanjaa. En enää muista aivan kaikkia yksityiskohtia kampanjastamme, mutta uskon sen olleen aluksi hieman kömpelöä, mutta yhtä kaikki meillä oli varsin hauskaa. Roolipelien pelaamista ja vetämistä oppii vain harjoittelemalla ja opin noina vuosina paljon. Tärkeintä oli kuitenkin, että sain uusia ihania ystäviä ja roolipelaaminen ja larppaaminen avasivat tien vielä uusien ihanien ystävien pariin. Lopulta larpaaminen ja roolipelit johdattivat minut yhteen rakkaan aviomieheni kanssa.

Toivon, että tämä kirjoitus rohkaisee teitä pöytäroolipelaamisesta tai larppaamisesta kiinnostuneita ottamaan sen ratkaisevan askeleen ja lähtemään mukaan. Jokaisessa harrastuksessa on oma sanastonsa ja vaikka roolipelien säännöstöt ovatkin täynnä mitä kummallisimpia sana- ja muita hirviöitä pääsee neuvoa pyytämällä pitkälle. Sitä paitsi useimmat tuntemani roolipeli- ja larp-harrastajat ovat iloisia jokaisesta uudesta kasvosta.

Sauna, sisu ja NH4Cl

Ines Lukkanen

Lätkäliigat. Merkkarit. Turkkarit. Salmixit. Lakrisalit. Siinä oma suosikkiviisikkoni, ja senkin päättämiseen on mennyt vuosia maun jalostuessa huippuunsa. Salmiakki on makeinen joka on maustettu ammoniumkloridin lisäksi usein myös lakritsiuutteella ja/tai aniksella, toisinaan myös pippuriaromilla. Ammoniumkloridipitoisuudet vaihtelevat, jolloin osa salmiakista on luonnollisesti ”stydimpää”, ja toinen ääripää sitten lähempänä kesyä lakritsia. Salmiakkia tehdään puristeiksi, kuviomakeisiksi, kuuliksi, jauhesydämisiksi koviksi karkeiksi, toffeeksi, jäätelöksi, alkoholijuomasekoituksiksi ja jopa possumunkin täytteeksi. Vain mielikuvitus (ja elintarvikelainsäädäntö) tuntuu olevan rajana.

Salmiakki oli alun perin lähinnä lääkintäkäytössä salmiakkispriinä jota saatettiin pirskottaa keuhkotautipotilaan rinnalle, tai salmiakkimikstuurana jota otettiin limaa irrottavien vaikutustensa vuoksi. Salmiakkijauhetta ja pieniä apteekkarin salmiakkipastilleja sai myöhemmin ostaa kotiin vietäväksi, ja suomalaiset kehittivät mieltymyksen niiden makuun muunkin kuin kröhää vastaan taistelun vuoksi.

Meidät suomalaiset kersat kasvatetaan syömään salmiakkia, ja aika harvoin tulee vastaan kotimaisia tapauksia jotka eivät siitä välitä tipan tippaa. Salmiakin levinneisyys pelkässä nauttimistarkoituksessa ei ole kovin yleinen ilmiö maailmanlaajuisesti, vaan mitä edemmäksi Skandinaviasta ja Suomesta mennään, sitä vaikeampaa kyseistä suolaisenmakeaa erikoisuutta on löytää. Jonkin verran sitä puputetaan vielä Pohjois-Saksassa ja Hollannissakin, mutta muualla saattaa lähinnä aikamoisella tuurilla bongata salmiakkia esimerkiksi IKEA-tavarataloista.

Mikäli olet koskaan yrittänyt tarjota marginaalimakeistamme ulkomaalaisille ystävillesi jotka eivät tätä herkkua ole ennen maistaneet, ilmeiden ja reaktioiden kirjo on varmasti ollut laaja. Salmiakin maku tuntuu olevan tottumattomille aivan liian pistävä, ja musta erikoisuus lentää helposti kaaressa suusta pihalle. Jotkut Suomeen kotoutuneet vieraat ovat kuitenkin ajan myötä tottuneet pitämään salmiakista, tai ainakin sietämään sen aromia kuten paikalliset ikään. (Wreckless eating-kaksikko demonstroi ensikosketuksen salmiakin kanssa melko hyvin tässä videossa )

Suomessa on toiminut vuodesta 1997 lähtien myös salmiakkiyhdistys Ry (http://salmiakki.fi/), joka järjestää erilaisten tapahtumien lisäksi myös vuosittaisen salmiakkigaalan, jossa jaetaan myös Salmiakkifinlandia-palkinto. Vuonna 2012 Finlandian voitti Namituvan Pöyröö Puluveri ja vuonna 2011 sen sai Troll-Gottin valmistama Lakritsiufo.

Salmiakki on ollut osa elämääni melko pienestä pitäen. Muistan vieläkin 80-luvun alkupuolella silloisen Merijalin lauantaipusseissa olleet salmiakkimerenneidot ja 90-luvun alussa nousseen merirosvorahakohun, jonka tuloksena merkkareita on pienennetty kahteen otteeseen oletetun tukehtumisvaaran takia. Salmiakkijauhe oli myös kova juttu ala-asteella, kun taskussa möyhentyneestä pussista kaadettiin jauhoa kämmenelle ja sitten nuoltiin pois, kunnes kädet olivat ruskeat ja tahmaiset. Oma fiiliksensä oli myös reissuissa lähikioskille, jonka ikkunassa oli pyöreitä lasipurkkeja tai tukkulaatikoita täynnä irtokarkkia. Viikkorahoista sitten ostettiin esimerkiksi ”He-manin kilpiä 50 pennillä, salmiakkikaloja markalla ja yksi 25 pennin salmiakkikallo.”

Salmiakki on osa suomalaisidentiteettiä sukupuoleen katsomatta. Suomalaisnaiset popsivat keskimäärin salmiakkia yhtä mielellään kuin suklaatakin, ja näiden Fazerin lanseeraama yhdistelmä on mitä ilmeisimmin tullut markkinoille jäädäkseen. Kertoopa tämä sitten katajaisen kansan ja karun pohjolan kylmien kaunotarten ominaispiirteistä jotakin tahi ei, salmiakki herättää meissä tuntoja jopa nostalgisuuteen saakka. Pidän makeista muuten erinomaisena keskustelunavaajana: mikä on sinun suosikkisalmiakkisi?

Lähteet: 

Wikipedia

Jukka Annala: Salmiakki (Nemo, 2001)

Salmiakkiyhdistys Ry:n kotisivut (http://salmiakki.fi)

Matkaraportti: Metalcamp 5-9.8.2012

Anna Björkqvist

Ljubljanan Dragon Bridge.
En ihan heti keksisi
hienompaa tunnusotusta
millekään kaupungille.

Koska musiikkinörtteilystä on jo ehtinyt ilmestyä useampikin postaus, liityn minäkin joukkoon kertomalla jotain omasta kesäisestä festarireissustani, josta kotiuduin haikein ja iloisin mielin muutama viikko sitten.

Olen siis joka kesä haaveillut lähteväni festareille jonnekin ulkomaille. Olin kuullut aika monessa yhteydessä, että Sloveniassa järjestettävä Metalcamp on kauniine maisemineen juuri se tapahtuma, jossa kannattaa vierailla. Kun sitten tarjoutui tilaisuus ottaa kesätöistä viikon loma, en aikaillut vaan ostin festarilipun ja lennot Ljubljanaan.

Vietin Ljubljanassa Metalcampia edeltävän viikonlopun ja lähdin lopulta sunnuntaina 5.8. taksilla suomalaisen seurueen kanssa kohti Tolminin kylää, johon on Ljubljanasta reilun kahden tunnin ajomatka. Ljubljana itsessään oli jo sellainen kaupunki, että siitä voisi kirjoittaa pienen romaanin verran tekstiä. Tyydyn kuitenkin tässä lähinnä suosittelemaan kaupunkia lämpimästi kaikille matkustamisesta innostuneille. Ljubljana oli jännittävä sekoitus jotain slaavilaista ja samalla hyvin eurooppalaista – ja ennen kaikkea kaunis ja täynnä elämää. Nähtävää olisi ollut pitemmäksikin aikaa kuin pelkäksi vajaaksi kolmeksi päiväksi.

Metalcampin jokimaisemia.

Sunnuntai meni taksimatkan jälkeen lähinnä asettuessa ja ihmetellessä Tolminin kauniita vuoristomaisemia. Festarirannekkeiden jonotuksessa meni suunnilleen kolme tuntia – taisimme sattua paikalle juuri pahimman ruuhkan aikaan. Rannekkeiden saamisen jälkeen oli vuorossa teltan pystytys, ja sitten uimaan! Alueen läpi solisi vuorilta lähtöisin virtaava joki, joka oli korkeintaan 10-asteista. 30-40 asteen paahteessa hyisen kylmään veteen pääseminen oli silti enemmän kuin tervetullutta. Jo teltan pystytyksessä tuli niin kamala hiki, että sen jälkeen uidessa tuli vietettyä oikeastaan melkein koko loppuilta.

Festarirannekejonossa... 

Konserttitunnelmia. Virolaisetkin arvostivat
Finntrollia.

Sanottakoon nyt tähän väliin, että en lähtenyt Metalcampiin bändien takia – muun muassa festaripaitaan isolla printatut pääesiintyjät Korn ja Machine Head eivät ole niitä suurimpia suosikkejani. Omia suosikkiyhtyeitä löytyi tarjonnasta ehkä muutama hassu ja niistäkin jätin osan väliin, koska lähdin juhlimaan ystävän häitä loppuviikosta ja festarini kestivät sen vuoksi muutaman päivän vähemmän kuin muulla seurueellamme. Ensimmäiset bändit aloittivat soittamisen maanantaina ja itse näin niistä… nolla. Tiistaina tuli sentään tarkistettua, että miten suomalaiset pärjäävät ulkomailla (Finntroll), sekä katsastettua ruotsalainen At the Gates. Keskiviikkona eli viimeisenä festaripäivänä ennen kotiinpaluutani (soitto jatkui lähtöni jälkeen vielä torstain ja perjantain) soittivat oikeastaan parhaat yhtyeet, jotka ehdin Metalcampin aikana nähdä. Sinfoninen metalli ei ole ehkä se genre, joka iskee allekirjoittaneeseen eniten, mutta Epica ja ihana Simone Simons on jotain sellaista, joita rakastan silti täydellä antaumuksella. Joten eturivi siis kutsui. Pakko tosin sanoa, että viime vuoden Tuskassa oli parempi miksaus ja muutenkin parempi keikka – Tolminissa koko konsertti uhkasi muuttua aika puuroiseksi. Omalta osaltani ilta päättyi Eluveitien konserttiin, jonka tunnelma oli jotain aika mieletöntä. Pilkkopimeässä laaksossa kirkkaasti valaistu lava ja täynnä virtaa riehuva yhtye tarjosivat melko loistavan päätöksen omalle festariviikolleni. Ja no, tulihan sitä Korniakin nyt katsottua muutama kappale. Voi nyt ainakin sanoa nähneensä sen.

Epica.

Luonnonpuiston kaunis rotkoalue.

Muilta osin festivaali sisälsi mm. viereisessä luonnonpuistossa vierailua, lisää joessa pulikointia, kaikkialta maailmasta Tolminiin saapuneisiin ihmisiin tutustumisia ja ennen kaikkea kansainvälistä festivaalitunnelmaa. Toisin sanoen siis viihdyin hyvin. Ihmiset olivat pääosin mukavia ja muutamia sanoja tuli vaihdettua niin slovenialaisten kuin saksalaistenkin kanssa. Kaukaisimmat vieraat taisivat olla jostain Uudesta-Seelannista asti. 

Jos olen ymmärtänyt oikein, festivaali järjestetään ensi vuonna eri nimellä samalla paikalla (korjatkaa jos olen väärässä). Suosittelen siis kauniista maisemista ja festivaalitunnelmista pitäviä suuntaamaan kesällä 2013 Tolminiin. En usko, että reissu jää kaduttamaan!

Kuokkavieraat Viru Folkissa

Viru Folk on Käsmussa, Lahemaan kylässä järjestettävä folk- ja kansanmusiikkifestivaali, johon myös kansanlauluporukkamme Kuokkavieraat (kylläkin tällä kertaa kutsuttuna!) matkasi elokuisena viikonloppuna 10.-12.8. Olimme paikalla esiintyjinä seitsemän naisen voimin matka- ja majoituspalkalla, mikä meille oikein mainiosti sopikin. Samalla pääsimme katselemaan balttinaapurimme menoa ja meininkiä etnofestivaaleilla, joissa muita suomalaisia oli vain kourallinen (ja nämäkin yleisön puolella). Allekirjoittaneen historia- ja perinnenörtteily venyy myös musiikin puolelle, joten tutustukaamme seuraavaksi sekä Kuokkavieraisiin että Viru Folkiin.

Kuokkavieraat on nuorten ja nuorehkojen naisten äänekäs kansanlauluryhmä, joka on keskittynyt erityisesti suomalais-ugrilaiseen kansanmusiikkiin ja sen nykysovituksiin. Kuokkavieraat on alun perin syntynyt Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa jo 1970-luvulla ja yhdistänyt eri alojen kansanperinteestä ja musiikista kiinnostuneita opiskelijoita siitä lähtien. Vaikka ryhmällä onkin ns. ”taiteellinen ohjaaja” (nyt jo useamman vuoden Juulia Salonen), Kuokat ovat varsin itseohjautuvia ja hoitavat keikkansa ja osan treeneistään ilman johtajaa sekä erilaisia leirejä järjestäen: useamman kerran oppia ja uusia lauluja on saatu mm. suomalaisen nykykansanmusiikkiskenen staralta, Tellu Turkalta.  Viime vuosina Kuokat ovat laajentaneet keikkailuaan Suomen rajojen ulkopuolelle: viime vuonna vierailimme Sommelo -festivaalien yhteydessä laulamassa Vienan Karjalassa ja tänä kesänä päädyimme Viron puolelle. Viru Folkissa lauloimme kaksi yleisölle ilmaista keikkaa, toisen perjantai-iltana ja toisen lauantaina päivällä. Yllätykseksemme olimme itse asiassa etnovaikutteisine lauluinemmekin festivaalin perinteisempää kansanmusiikkijaostoa - folkrock vaikutti olevan yleisin genre.

Suomalaisia vertailukohtia ViruFolkille löytyy mm. Karjaan Faces -etnofestivaalista, Kaustisten kansanmusiikkijuhlista, Kuhmon Sommelo-festivaalista ja Haapavesi Folkista. Näihin verrattuna ViruFolk oli tunnelmaltaan samantapainen, mutta musiikkianniltaan huomattavasti enemmän folkrockin puolelle venyvä. Virolaisista etnofestivaaleista ViruFolk lieneekin eniten valtavirtapuolen (tai vähintään underground-tyylin) musiikkia tarjoava: olihan esiintyjinä mm. ”Viron Epuiksikin” tituleerattu aikuisrockbändi Dagö sekä Club For Fiveä ja Rajatonta kovasti muistuttava a cappella-yhtye Greip. Toisaalta festareilla jo vuosia esiintynyt, nykytyylissään kansanmusiikkia ja rokkia yhdistelevä ja nuorista setukaispojista koostuva Zetod edustaa setumelodioiden ja särökitaran yhdistelyä parhaimmillaan. Zetodin poikien hihkuva yleisö pimeän Metsalavan edustalla oli varsin asialleen omistautunutta, ja olisihan moisesta porukasta vaikeaa olla pitämättä.

Kuokkavieraiden lisäksi ainoa suomalainen esiintyjä festivaaleilla oli huikean keikan lavaseikkailuineen vetänyt Alamaailman vasarat instrumentaaliprogeiluineen. Allekirjoittaneen punk-sydämeen pogosi myös vahvasta virolaisesta punkperinteestä ja Flogging Molly -tyyppisestä pomppuirkkupunkista ammentava Legshaker sekä underground-puolella vaikuttava, ”tulevaksi legendaksi” mainostettu Elephants From Neptune. Yllättävimmästä keikasta omalta osaltani vastasi Margus esityksellään Laulvad kristallkausid ja planetaarsed gongid, jonka alun perin ohjelmaa virosta suomeksi tulkatessani tulkitsin hörhöhippeilyn multihuipentumaksi. Satuin kulkemaan sunnuntaina hieman, hmm, hitaassa mielentilassa esiintymispaikan ohi ja totesin, että ehkäpä hommaa voisi kauniissa auringonpaisteessa jäädä hetkeksi kuuntelemaankin. Valtavat vaskigongit ja pyöreät kvartsikristallimaljat resonoivat Marguksen käsittelyssä niin huikean kauniisti, että suurin osa kuuntelijoista makasi tai nuokkui (allekirjoittanut mukaan lukien) jonkinlaisessa puolitranssissa nurmikolla koko 45-minuuttisen esityksen ajan. Vaikka  ”armastuse vibratsioon” ei ehkä olekaan se määrite, jolla tätä esitystä kuvaisin, kokemus ja resonoivien äänien vaikutus omaan mieleen oli yllättävä.     

Viru Folk yhdisti suvereenisti etnorockia, nykyään muodikkaita Balkanin rytmejä, kansanmusiikkia ja vahvaa virolaista lauluperinnettä. Suomalaisen silmin oli melkoisen eksoottista nähdä festivaaliyleisön isoimpien korstojen laulavan esiintyjien mukana meidän korviimme puhdasta iskelmää. Laulaminen tuntuu yhdistävän virolaisia voimakkaammin kuin suomalaisia - saihan Neuvostoliitosta irtautumisprosessikin nimekseen Tallinnan Laululavalle päiväkausiksi laulamaan kerääntyneiden ihmisten toiminnan seurauksena Laulava Vallankumous. Ylipäänsä virolaisten kansallismielisyys ja kansallinen yhtenäisyys tuntui tiivistyvän folkfestivaaleilla, joissa toki yleisö on muutenkin samanmielistä. Humalaisia näkyi paikalla hyvin vähän, vaikka oluenmyynti onkin Suomea vapaampaa. Myös muovikrääsää oli kaupan suomalaista kansanjuhlaa vähemmän - sen sijaan paikalta saattoi ostaa virolaisia käsitöitä, vanhoja kirjoja, vaatteita, erilaisia koruja, perinnekäsitöitä tai vaikkapa hiusten letityksen. Balttitapaan lihaisa ruokatarjonta ei tosin joukkomme lukuisia kasvissyöjiä riemastuttanut, mutta onneksi kalan kelpuuttaville oli tarjolla Käsmunlahdelta kalastettua savukampelaa sekä runsain mitoin grillattua lohta ja suolakalaa. Suomalaisten makkarakojujen ja pahan paellan oheen tarjoaisinkin virolaistyylistä festariruokavaihtoehtoa: mausteiset saslikvartaat paistettujen perunoiden kera tyydyttäisivät paatuneimmakin lihansyöjän tarpeet. Vaikka esim. Metsalavalle oli hieman pidempi kävelymatka, mikäpä sitä oli taittaessa lyhdyin ja ulkotulin reunustettua polkua myöten perjantaina - tosin Zetodin lopetettua lauantaiyönä ei polulla ollutkaan enää valonhäivääkään, joten kulkeminen ilman kännykän taskulamppua olisi ollut hieman mielenkiintoista. Virossa ollaan muutenkin vähemmän huolestuneita kansalaisten huolehtimisesta itsestään, mikä ei  ole ainoastaan huono asia - venäläisaikainen tähystystorni olisi varmastikin täällä suljettu putoamisvaaran vuoksi ja monia reittejä valaistu paremmin ihmisten kaatumista peläten, mutta ViruFolkissa moiset eivät ainakaan meidän porukkaamme häirinneet, päinvastoin.

 

ViruFolk oli hyväntuulinen etnofestivaali rock- ja popvaikuttein. Tunnelma oli mainio ja yleisö rauhallista, mutta hyväntuulista. Järjestelyt pelasivat ja meistä esiintyjinä huolehdittiin erinomaisesti, vaikka olemme harrastelijalaulajia emmekä keikkapalkkiota nostaneetkaan. Hinku tutustua muihin virolaisiin festareihin onkin ViruFolkin seurauksena ainakin allekirjoittaneella suuri: Hiiemaan Hiiu Folk, Viljandin Pärimusmuusika Festival ja Võrun Folkloorifestival tarjonnevat vielä enemmän puhtaan kansanmusiikkipuolen kokemuksia. Kenties siis johonkin niistä ensi kesänä? 

Nörttityttöjen kirjahylly

Anitta Kiviranta

Nörttityttöjen kirjoittajat ovat keränneet omassa salaisessa virtuaalikahvilassaan toistensa iloksi listaa suosikkikirjoistamme ja kirjasarjoistamme. Lista on edelleen kesken, mutta pituutta sille on silti jo kertynyt melkoisesti. Myöhemmin aiomme laatia vastaavan listan myös elokuvista. Kirjalistan ideana on tarjota lukuvinkkejä muille nörttitytöille. Julkaisen listan nykyisessä tilasaan myös lukijoidemme iloksi. Samalla myös lukijat pääsevät halutessaan osallistumaan listan laatimiseen. Ehdottakaa meille kommenttiosiossa lisää hyvää luettavaa! Olisi toki myös hauska lukea "miniarvosteluja" eli perusteluja sille, miksi kirja kannattaisi listalle lisätä. Entä mitä mieltä olette listalle jo päätyneistä teoksista?

Nörttityttöjen suosikki kirjat- ja kirjasarjat

Adams, Douglas: Linnunrata-kirjasarja (The Hithchhiker's Guide To The Galaxy)

Adams, Douglas: Dirk Gently's Holistic Detective Agency 
Adams, Douglas: The Long Dark Tea-Time of The Soul

Adams, Richard: Ruohometsän kansa (Watership Down) (Kersti Juvan suomennos on upea!)

Adams, Richard: Tales from Watership Down

Asimov, Isaac: The Gods Themselves

Asimov, Isaac: Säätiö-trilogia (Foundation)

Austen, Jane: Persuasion
Austen, Jane: Pride & Prejudice 
Austen, Jane: Emma

Auel, Jean M: Maan lapset -sarja

Bradbury, Ray: Something Wicked This Way Comes

Bradbury, Ray: Fahrenheit 451

Bradbury, Ray: The Illustrated Man

Briggs, Patricia: Dragon Bones
Briggs, Patricia: Dragon Blood

Brin, David: Startide Rising

Bujold, Lois McMaster: Vorkosigan Series

Butler, Octavia: Dawn
Butler, Octavia: Adulthood Rites
Butler, Octavia: Imago

Christopher, John: Tripodien aika -sarja

Clarke, Susanna: Jonathan Strange & Mr. Norrell

Cline, Ernest: Ready Player One (kyllä, meni lemppareihin)

Collins, Suzanne: Nälkäpeli-trilogia

Cornwell, Bernard: The Winter King

Cornwell, Bernard: Enemy of God
Cornwell, Bernard: Excalibur

Cordingly, David: Pirates (faktakirj.) 

Cortázar, Julio: Bestiario

Del Toro, Guillermo & Hogan, Chuck: The Strain-trilogia (Vitsaus-trilogia)

Dick, Philip K: Do Androids Dream of Electrick Sheep (kannattaa lukea, hyvin erilainen tarina kuin Bladerunnerissa esitetty)

Lordi Dunsany: Haltiamaan kuninkaantytär

Jones, Diana Wynne: Howl's Moving Castle (leffa on aika erilainen, kannattaa lukea)

Farmer, Philip José: Riverworld - Elämän ja kuoleman virta (To Your Scattered Bodies Go)

Fraser, Antonia: Tudorien dynastiaa käsittelevä kirjallisuus (faktakirj.)

(erit. The Six Wives of Henry VIII ja Mary, Queen of Scots)

Gaiman, Neil: American Gods (Unohdetut Jumalat)

Gaiman, Neil: Coraline

Gaiman, Neil: Neverwhere

Gaiman, Neil: Stardust

Gaiman, Neil: Fragile Things 

Gaiman, Neil: Sandman-sarjakuvat

Gaiman, Neil & Pratchett, Terry: Good Omens (Hyviä enteitä)

Gentle, Mary Ash: A Secret History

Grant, Mira: Newsflesh Trilogy: 
Feed, Deadline, Blackout

Greenland, Colin: Harmin tiellä (Harm's way)

Harris, Charlaine: Sookie Stackhouse -sarja

Herbert, Frank: Dyyni-sarja

Hill, Joe: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia. (20th Century Ghosts)  

Hill, Joe: Sydämen muotoinen rasia. (Heart-shaped Box, 2007.)

Hill, Joe: Sarvet. (Horns, 2010.)

Hobb, Robin: Assassin's Apprentice
Hobb, Robin: Royal Assassin
Hobb, Robin: Assassin's Quest

Holdstock, Robert: Mythago Wood

Jääskeläinen, Pasi: Lumikko ja yhdeksän muuta

Jääskeläinen, Pasi: Taivaalta pudonnut eläintarha/Missä junat kääntyvät

King, Laurie R: Mary Russell & Sherlock Holmes series:

The Beekeeper's Apprentice, A Monstrous Regiment of Women, A Letter of Mary, The Moor, O Jerusalem, Justice Hall, The Game, Locked Rooms, The Language of Bees, The God of the Hive

King, Stephen: Musta Torni -sarja:

Revolverimies, Kolme korttia pakasta, Joutomaa, Velho, Callan sudet, Susannan laulu, Musta torni, Carrie

Kowal, Mary Robinette: Shades of Milk and Honey
Kowal, Mary Robinette: Glamour in Glass
Kowal, Mary Robinette: Valour and Vanity

Kushner, Ellen: Thomas The Rhymer (Thomas Riiminiekka)

Kushner, Ellen: Swordspoint

de Laclos, Choderlos: Vaarallisia suhteita

Landy, Derek: Keplo Leutokalma

Landy, Derek: Keplo Leutokalma: Leikkiä tulella

Landy, Derek: Keplo Leutokalma: Kasvottomat

Landy, Derek: Keplo Leutokalma: Pimeitä aikoja

LeGuin, Ursula K: Maameren tarinat (Tales from Earthsea):

A Wizard of Earthsea (Maameren velho), The Tombs of Atuan (Atuanin holvihaudat), The Farthest Shore (Kaukaisin ranta), Tehanu, The Other Wind (Toinen tuuli)

LeGuin, Ursula K: Maailma, vihreä metsä

LeGuin, Ursula K: Pimeyden vasen käsi 

LeGuin, Ursula K: Pimeälipas

Lem, Stanislav: Kyberias

Lem, Stanislav: Solaris 

Lessing, Doris: Avioliitot vyöhykkeiden välillä

Lessing, Doris: Shikasta 

Lewis, C. S: Narnia-sarja

Lindqvist, John Ajvide: Ystävät hämärän jälkeen. (Låt den rätte komma in, 2004.)

Lindqvist, John Ajvide: Kuinka kuolleita käsitellään. (Hanteringen av odöda, 2005.)

Lindqvist, John Ajvide: Ihmissatama. (Människohamn, 2008.)

Lovecraft, H.P: Koko tuotanto

Lynch, Scott: Gentleman Bastard Sequence:

The Lies of Locke Lamora (Locke Lamoran valheet), Red Seas under Red Skies

Niffenegger, Audrey: The Time Traveler's Wife (Aikamatkustajan vaimo)

de Mari, Silvana: Viimeinen haltia 

Martin, George R. R: A Song of Ice and Fire:

A Game of Thrones, A Clash of Kings, A Storm of Swords, A Feast for Crows, A Dance of Dragons

Martin, George R. R: Fevre Dream

Marquez, Cabriel Garcia: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad)

Matheson, Richard: I Am Legend

Mitchell, Margaret: Tuulen viemää (Gone With the Wind)

Moon, Elizabeth: The Deed of Paksenarrion

Morris, Edita: Flowers of Hiroshima

Oksanen, Sofi: Puhdistus

Olli (Väinö Nuorteva): Koko tuotanto

(esim. Mustapartainen mies herättää pahennusta ja Vahingosta vihastuu)

Orwell, George: 1984

Paasilinna, Arto: Ukkosenjumalan poika

Paasilinna, Arto: Hurmaava joukkoitsemurha

Powers, Tim: Last Call

Powers, Tim: The Anubis Gates (Anubiksen portit)

Pratchett, Terry: Koko tuotanto

(esim. Equal Rites (Johan riitti!), Nightwatch, Reaper Man (Viikatemies), Small gods (Pieniä jumalia), Pyramids (Pieniä jumalia), Wyrd Sisters)

Priest, Cherie: Clockwork Century Universe: 

Boneshaker, Dreadnought

Priest, Cherie: Cheshire Red Reports Series:

Bloodshot, Hellbent

Pullman, Philip: His Dark Materials:

The Golden Compass, The Subtle Knife, The Amber Spyglass

Rowling, J. K: Harry Potter -sarja

Salminen, Tero ja Anne: Nimbus ja tähdet

Scalzi, John: Redshirts
Scalzi, John: Old Man's War

Shelley, Mary: Frankenstein

Simmons, Dan: Hyperion

Sinisalo, Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi

Starkey, David: Tudorien dynastiaa käsittelevä tuotanto (pop. faktakirj.) 

(erit. Elizabeth) 

Stendahl: Punaista ja mustaa

Stoker, Bram: Dracula

Tartt, Donna: The Secret History (Jumalat juhlivat öisin)

Tolkien, J. R. R: The Lord of the Rings
Tolkien, J. R. R: Silmarillion
Tolkien, J. R. R: The Hobbit

Verne, Jules: Koko tuotanto

Vonnegut, Kurt: Titanin seireenit

Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen
Waltari, Mika: Valtakunnan salaisuus
Waltari, Mika: Johannes Angelos

Wilde, Oscar: The Picture of Dorian Gray

Willis, Connie: Tuomiopäivän kirja

Kiitokset kaikille listan koostamiseen osallistuneille Nörttitytöille!