perjantai 29. kesäkuuta 2012

Arvostelussa: I.M. Banksin "Pintakuvio"

Jenni Leivo


Iain M. Banksin uusin Kulttuuri-romaani on kädessäni. Ja todellinen romaani se onkin, kaiken kaikkiaan 727 sivua tekstiä.
"Kulttuuri on palannut - hyväntahtoinen vapaa-ajattelun, vapaan rakkauden ja hedoinismin luvattu koti, avaruuden Woodstock, jossa ihmiset, muut olion ja tirtoiset koneet elävät rauhanomaisesti rinnakkain ja levittävät demokratian evankeliumia ympärilleen." 
Takakannen ensimäinen lause tuntuu ensiksi hirviöltä, mutta älkää antako sen hämätä. Tämä kirja kannattaa lukea.

Kirjaa voi lukea hyvin kevyenä (tosin ei fyysisesti) lukemisena, scifi jännärinä tai filosofisena pohdintana. Kaikkea löytyy ja varmana tämänkin lisäksi sellaisia aspekteja, joita allekirjoittanut ei huomannut.

Takakannen kokonaan luettuani ensimmäinen mielleyhtymäni oli Stephen King. Onneksi olin väärässä. Pintakuvion kantava idea on virtuaalinen Helvetit; paikka, joihin laitetaan ihmisten ja tarujen olentoja rangaistuksena. Hyvä ajatus oikein käytettynä. Tarinan käynnistyessä maailmassa on syttynyt sota Helvetinvastustajien ja Helvetinpuolustajien kesken. Kulttuuri, tuo takakannen ensimmäisen lauseen yhteisö, seuraa tätä kaikkea näennäisesti sivussa. Politiikassa kaikki on piilossa.

Kirjassa juonena on yleisellä tasolla juuri tuo sota. Sen vaikutukset, eri mielipiteet ja miten kaikki tämä vaikuttaa kaikkeen muuhun. Suurimmaksi osaksi kirjassa seurataan nuorta naista joka on Kuvioitu, hänen ihonsa (ja jopa solunsa) on peitetty taidokkailla tatuoineilla syntymästä saakka. Lisäksi on pari-kolme muuta henkilöä joita seurataan, muunmuassa Helvettien sotaa taistelevaa Vatueilia. Vasta kirjan loppupuolella selviää kummalla puolella sotaa mies on.

Kirjan kaksi ensimmäistä lukua tuntuvat irrallisilta tarinoilta, sillä niiden varsinainen tarkoitus selviää vasta myöhemmin.. Ensimmäisessä luvussa Lededje, kirjan sankaritar, jos näin sopii sanoa, kuolee. Tai jos ollaan tarkkoja hänen ruumiinsa kuolee ja mieli siirretään teknologian avulla muualle. Ja mikä sen luonnollisempaa kuin haluta kostaa tappajalleen? Ja mikä parempaa, jos tappaja taas luulee sinun kuolleen. Mikään tässä kirjassa ei kuitenkaan ole näin suoraviivaista. Lededjen on nimittäni ihan ensimmäisenä päästävä toiselta puolelta avaruutta kotiplaneetalleen, eikä se olekaan helposti tehty - en kuitenkaan kerro siitä enempää, etten paljasta liikaa juonesta. Ensimmäisten lukujen jälkeen homma tuntuu ensin selkeytyvän ja sitten hämmentyvän, kunnes lopulta kaikki on selvää. Tai ei ehkä ihan sittenkään, mutta se on ilmeisesti ollutkin kirjailijan tarkoitus.

Kirjassa on suorastaan hämmentävä määrä erilaisia ideoita ja näiden yksityiskohtiin käytetäävn välillä tuskastuttavastikin aikaa.
Silti allekirjoittaneesta kirjan hienoin osuus ovat Alukset. Ne ovat itsenäisesti ajattelevia tekoälyjä, jotka ohjailevat valtavia avaruusaluksia kehoinaan. Aluksilla on avatareja, lihallisia koneita (tätä ideaa ei täysin selitetä), joiden avulla ne voivat liikkua myös humanoidien seurassa.

Repeilin kyllä Alusten nimille, vai mitä sanotte rahtialuksesta, jonka nimi on Tavallinen Mutta Etymologisesti Epätyydyttävä? Tai sota-aluksesta nimeltä Normaalien Moraalirajoitusten Ulkopuolella?

Kirja herätti todella paljon erilaisia mielleyhtmiä ja ajatuksia. Teksti on hauskaa ja oivaltavaa, hahmot tulevat jollakin tasolla tutuiksi ja näiden motiiveja oppii ymmärtämään. Kirja ei kuitenkaan ota itseään liian vakavasti, vaan viljelee välillä mustaakin huumoria. Tämä kirja pistää pohtimaan todellisuuden ja toden eroa. Jos ruumis pidetään hengissä, mutta mieli on Helvetissä kärsimässä, onko Helvetti todellinen? Missä päättyy rangaistus ja alkaa rankaiseminen? Kirja ei vastaa näihin kysymyksiin, mutta antaa paljon ajateltavaa.

Varoituksen sana kuitenkin herkimille lukioille. Kirjassa kuvataan myös pariin otteeseen sitä, mitä tajunnat joutuvat Helveteissä kokemaan ja tämä ei herkimille sovi.
Suomennos on onnistunut loistavasti ja teksti on sujuvaa, erilaiset termit on käänetty kekseliäästi ja hyvin tyhjentävästi. Vai mitä sanotte laitteesta, jonka nimi on "hermonauha"? Se on laite, joka pitää sinut tarvittaessa virkeänä ja antaa erilaisia ärsykkeitä ja mielentiloja, sekä tallentaa tarvittaessa tietoisuutesi kuin pelin. Tyhjentävä nimitys sanoisin. Tätä on ilo lukea, kiitosket siis kääntäjä Ville Keynäselle!
Arvosanaksi kirjalle annan neljä Nörttityttöä. Banks yltäisi viiteenkin Nörttityttöön, jollei välillä sortuisi jaarittelemaan, nimittäin välillä on väsyttävää lukea kolme sivua teknistä kuvausta laitteesta tai Aluksesta. Luettava tämä kirja kuitenkin on. Nyt hopihopi hankkimaan/lainaamaan oma!
Todellinen Nörttityttö!

Nörttitytöt on vastaanotti tätä arvostelua varten Iain M. Banksin Pintakuvion kopion kirjakustantamo Gummerukselta.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Omituisten otusten kerhot

Anitta Kiviranta


Viime marraskuussa perustaessani tämän blogin tulin heti alkajaisiksi sytyttäneeksi kiivaan sanasodan. Summasin Nörttityttöjen avaustekstissä nörttiyden ja giikkiyden sujuvasti yhteen, sillä englanninkielisen maailman "geek"- ja "nerd"-termien välinen loputon rajanveto on mielestäni aina ollut lähinnä hiusten halkomista. Suomenkieleen näistä lainasanoista on juurtunut paremmin "nörtti" ja minusta me pärjäämme sillä ihan hyvin. Moni lukijamme oli kuitenkin tiukasti erimieltä.

Ajattelin jo viime talvena, että outouden terminologiasta pitäisi kirjoittaa Nörttitytöihin omakin postaus. Halusin kuitenkin antaa pölyn hieman laskeutua repäisevien blogiavajaistemme jälkeen, ja moni muu aihe ajoi etymologisten pohdiskelujen edelle. Nyt, kun menneen talven lumet ovat kirjaimellisestikin sulaneet, uskaltaudun sanomaan vielä jokusen sanan eräiden nimien synnyistä.


Nörtit ja geekit - missä se pieni ero?

Internet on pullollaan geekien ja nörttien eroavaisuuksia
listaavia hauskoja visuaalisia esityksiä, joissa "geek" nähdään
"nerd":n trendikäämpänä ja mediaseksikkäämpänä versiona.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen isompana. Lähde: geektyrant.com
Tukeudun nörttiyden ja geekiyden määritelmissä paremman puutteessa englanninkieliseen Wikipediaan. Nörtti eli "nerd" on Wikipedian mukaan a derogatory stereotype of a person typically described as socially-impaired, obsessive, or overly intellectual. They may spend inordinate amounts of time on unpopular, obscure, or highly technical pursuits, or relating to topics of fiction or fantasy, to the exclusion of more mainstream activities. Other nerdy qualities include physical awkwardness, introversion, quirkiness, and unattractiveness. 

Vapaasti suomentaen nörtit ovat siis Wikipedian mukaan sosiaalisesti syrjittyjä tai vähintään omalaatuisina pidettyjä huomattava älykkäitä henkilöitä, jotka ovat erittäin kiinnostuneita esimerkiksi tekniikasta tai scifistä ja fantasiasta, kun taas valtavirtaisemmat aktiviteetit saavat heiltä vähemmän huomiota.

"Geek"-termin selitykseksi Wikipedia taas tarjoaa seuraavaa: The word geek is a slang term for odd or non-mainstream people, with different connotations ranging from "a computer expert or enthusiast" to "a person heavily interested in a hobby", with a general pejorative meaning of "a peculiar or otherwise dislikable person, especially one who is perceived to be overly intellectual.  

Vapaasti suomentaen Wikipedian mukaan "giikki" on outo tai "vastavirtakulttuurinen" henkilö, joka on erityisen innostunut esimerkiksi tietokoneista tai jostakin muusta harrastuksesta. Geek-termiin sisältyy myös ajatus henkilön kummallisuudesta tai vastenmielisyydestä sekä huomattavasta älykkyydestä.

Kun näitä kahta "sanakirjaselitystä" tarkastellaan rinnakkain, voidaan havaita seuraavia yhteläisyyksiä; sekä nörtit että geekit vaikuttavat olevan sosiaalisesti outoina pidettyjä, huomattavan älykkäitä ja kiinnostuneita ekslusiivisista harrastuksista ja mielenkiinnonkohteista kuten tekniikasta/tietokoneista, scifistä ja fantasiasta (tosin spekulatiivinen fiktio on hieman yllättäen Wikipediassa mainittu ensisijaisesti juuri nörttiyden määritelmässä, mutta tulee myöhemmin vastaan myös geekiyttä käsittelevässä artikkelissa). Tällä perusteella termit geek ja nerd vaikuttaisivat siis olevan synonyymeja.


Nörttiyden etymologiaa



Synonyymeillä tarkoitetaan sanoja, joiden merkitys on sama. Synonyymeillä on kuitenkin yleensä erilaisia tyylillisiä tai käyttöyhteydellisiä merkityksiä. Yleensä niillä on myös erilainen etymologia. Näin on myös englanninkielen termien "geek" ja "nerd" tapauksessa.

Happy Days -sarjassa teinit käyttivät "nerd":ä
haukkumasana, joka voitaisiin kääntää joko
"hikipingoksi" tai "tylsimykseksi".
Nörtiksi nimiteltiin mm. päähenkilö Richien
kilttiä pikkusiskoa  Joanie'a (edessä keskellä).
Kaikki sarjan nuoret olivat tosin loppupeleissä
aika kilttejä nörttejä - paitsi tietysti viileä Fontzie.

"Nerd"-termin etymologia on suurelta osin hämärän peitossa. Wikipedian mukaan termi esiintyy amerikkalaisessa kirjallisuudessa ja lehdistössä ensimmäisen kerran 1950-luvulla, ja se on ilmeisesti alkujaan slangisanana esiintynyt muiden pejoratiivisten eli haukkumasanoiksi tarkoitettujen englanninkielen slangi-ilmaisujen kuten "drip" ja "square" synonyymeinä. Suomenkieliseksi merkitykseksi voitaneen tässä yhteydessä tarjota esimerkiksi sanoja "tylsimys", "tollo" ja samoihin aikoihin kotimaisessa nuorten kirjallisuudessa esiintynyt "kilttis"

"Nerd" -termin sekä eräiden rinnakkaisten kirjoitusmuotojen käyttö yleistyi 1960-luvun yhdysvaltalaisessa korkeakoulu ja yliopistomaailmassa lähinnä suomenkielen "hikari" tai "pinko"-sanaa vastaavassa merkityksessä eli tarkoittamaan henkilöä, jota läksyjen pänttääminen kiinnosti juhlimista enemmän. Juuri tässä merkityksessä slangisanaa "nerd" käytettiin myös 1970-luvulla suositussa kuvitteelliselle 1950-luvulle sijoittuneessa yhdysvaltalaisessa Happy Days -sitcomsarjassa, joka teki "nerd"-termin tunnetuksi laajalle yleisölle ja lanseerasi sen myös kansainvälisesti.

Samoihin aikoihin kuin slangisana "nerd" levisi yhdysvaltalaisten opiskelijanuorten suussa, eli 1950-70-luvuilla, amerikkalaisten opiskelijanuorten keskuudessa levisivät myös tietotekniset harrastukset sekä scifi- ja fantasiakirjallisuuden ja -elokuvien harrastaminen. Nämä harrastukset olivat opiskelijanuorten keskuudessa suosittuja, mutta eivät kuitenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä valtavirtaisia. Spekulatiivinen kirjallisuus ja tietotekniset harrastukset, monien muiden ekslusiivisten älykköharrastusten ohessa, leimautuivatkin "nörteiksi" pian ilmauksen synnyttyä. Myös tiedeharrastajia ja luonnontieteilijöitä ryhdyttiin nimittämään nörteiksi. 

Myöhemmin 1980- ja -90-luvuilla "nerd" vakiintui merkitsemään erityisen vahvasti tietokone- ja peliharrastajia. Samoihin aikoihin "nerd" alkoi saada myös positiivista kaikua; tietyt ryhmät ottivat termin voimaantuneessa merkityksessä osaksi identiteettiään ja nörttipiireissä ruettiin puhumaan muun muassa "nerd pridesta", "nörttiylpeydestä".


Nörttiys suomenkielessä

Suomenkieleen käännöslainasana "nörtti" lanseerautui vahvasti vasta 1980-luvun lopulla konteksteissa "tietokonenörtti", "tekniikkanörtti" ja "pelinörtti". Tätä aiemmin "nerd" on suomennetussa kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa käännetty yleensä joko "hikariksi", "faniksi", "hörhöksi" tai "friikiksi", joka lainasanana yleistyi sekin suomenkielssä tosin vasta 1980-luvulla. Lainasanaa "nörtti" tarvittiin suomenkieleen siis alunperin nimenomaan spesifiin "tekniikkaintoilijan" merkitykseen - muista englanninkielen "nerd"-sanan merkityksiä varten kielessämme oli omia tai aiemmin lainattuja sanoja.


Suomenkielessä sana "nörtti" yleistyi vasta
1990-luvulla merkityksessä "tietokonenörtti".
Nörtti-termin käyttö levisi suomalaisten tietotekniikan harrastajien keskusteen alan lehdistä ja Internetistä, ja muodostui verrattain nopeasti osaksi opiskelija- ja koululaisslangia. 1990-luvun lopulla termi tunnettiin jo laajasti kaikissa ikäryhmissä ja sitä käytettiin eteenkin "tietokonenörtti" merkitykssä niin lehdissä kuin televisiossakin. Koska tietokone- ja peliharrastus miellettiin ensisijaisesti miehisiksi, myös nörtien ajateltiin yleisesti olevan lähes pelkästään poikia ja miehiä.

Aivan ensimmäiset "suominörtit" omaksuivat nerdistä muokatun nimityksen todennäköisesti itse itselleen - tuskinpa toimittajat tai koulukiusaajat metsästivät termiä jenkkiviihteestä ihan vain voidakseen luoda kieleemme uuden haukkumasanan niille himputin tietokoneharrastajille. Silti suomalaisessakin kokemusmaailmassa "nörtti" on selkeästi pejoratiivinen ilmaus eli haukkumasana. 

1990-luvun koululaiset omaksuivat parissa vuodessa "nörtin" perinteisempien "hikipingon", "lukutoukan" ja "urpon" rinnalle, ja myös kontekstuaalinen merkitys laajeni ikään kuin takaisin alkuperäiseen laajempaan englanninkieliseen merkitykseensä niin, että myös perinteisiä "hikareita" kutsuttiin pian "nörteiksi", vaikkeivat he olisikaan olleet erityisellä tavalla tietoteknisesti harrastuneita. Itseäni kutsuttiin 1990-luvulla suomalaisessa peruskoulussa nörtiksi sekä tietokoneosaamisen, "outojen" kirjojen (siis scifin- ja fantasian) harrastamisen kuin yleisen kouluosaamisen ja "besser-wisserismin" vuoksi.


Geek-termin etymologia

"Gecken" eli "hullut" olivat eurooppalainen vastine
amerikkalaisten sirkusten "friikeille", joina esiteltiin mm.
erilaisia "luonnonoikkuja". "Gecken"-performansseilla
on yhteys myös historiallisiin vaudeville- ja burleski-esityksiin.
Englanninkielen ilmauksella "geek" vaikuttaisi olevan pitempi etymologinen historia kuin 1950-luvulla syntyneellä slangi-ilmauksella "nerd". Englanninkielisen Wikipedian mukaan geek-termiä on käytetty alunperin 1700-luvun Itävalta-Unkarissa muodossa "gecken", jolla on tarkoitettu sirkuksen performanssitaiteilijoita, jotka tekivät lavalla kaikenlaista hullua kuten purivat eläviltä kanoilta päitä poikki. Saksankielen termi "geck" onkin tarkoittanut hullua, friikkiä. "Geckenit" olivat siis "sirkusfriikkejä".

Modernissa kontekstissaan älykköä tai tietotekniikka- ja vastavirtaisen populaarikulttuurin harrastajaa tarkoittamassa termi "geek" palasi englanninkieleen vasta 1990-luvulla. "Geek"-termi oli aluksi hyvin selkeästi "nerd":n synonyymi Wikipedian mukaan sitä käytettiin nimenomaan merkityksessä "informaatioteknologian intohimoinen harrastaja tai ammattilainen". Alunperin "geekit" myös miellettiin (tietokonenörttien tapaan) ensisijaisesti miehiksi. Termin käyttö levisi työ- ja opiskelumaailmassa samaan tapaan kuin "nerd"-termi aiemmin. Myös "geek" oli slangisanana nimityksenä luonteeltaan halventava, vaikka toisaalta monet omaksuivat giikkiytensä nopeasti myös ylpeyden aiheeksi.

Geek-termin tyylillinen merkitys alkoi muuttua englanninkielessä "geek girl" -termin lanseeraamisen myötä 2000-luvulla. Naisten tietokoneiden käytön ja siihen liittyvien harrastusten kuten pelaamisen yleistyessä Internetiin syntyi forumeita nimenomaisesti geek-naisille. Nämä ryhmät käyttivät alusta asti termiä "geek girl" omaehtoisesti. Ensimmäisenä vuonna 1999 auennut foorumi Geekgirls.org (toimii nykyisin osoitteessa ja nimellä Geekgirls.com) antoi siis nimensä kokonaiselle ilmiölle.

Geek-tyttöyden yleisessä stereotypiassa
yhdistyvät perinteisesti poikakulttuurin piiriin
kuuluvat nörttimäiset harrastukset, mutta toisaalta
korosteinen feminiinisyys ja seksuaalisuus.
Geek-tyttö on siis kuin perinteisen nörttipojan
märkä päiväuni - ja ilmeisesti siksi myös kovin
ärsyttävä. Aiheesta enemmän aiemmassa
tekstissäni Nörttityttöjen himoitut piparit.

Tyttöjen ja naisten "omittua" geek-termin itselleen, alkoisen merkitys laajemminkin femininisoitua; geekistä tuli ikään kuin nerdin diminutiivi. Englanninkieliset Internet-käyttäjät ryhtyivät vetämään rajaa termien "nerd"- ja "geek"-välille ja samalla tietysti itsensä joko nörteiksi tai giikeiksi identifioivien ihmisryhmien välille. Geek alettiin mieltää "perinteisen" nörttiyden hipsterimmäksi, trendikkämmäksi ja mediaseksikkäämmäksi versioksi. Samalla "nerd" siirtyi entistä vahvemmin tarkoittamaan nimenomaan tietotekniikka- ja tiedenörttiä.

Internetistä on löydettävissä satoja englanninkielisiä visualisointeja ja blogikirjoituksia, joissa nerd- ja geek-termien välistä eroa pyritään selittämään. Asiaa on havainnolistettu selittämällä mm. että "Mac on geek, mutta PC on nerd" tai että "Tähtien sota on nerd, mutta Star Trek on geek". Lopulta tärkein eroavaisuus taitaa olla, että nörtit ovat rumia ja huonosti pukeutuvia kun taas geekit ovat trendikkäitä ja seksikkäitä.

Nämä vastakkainasettelut vaikuttavat usein hyvin keinotekoisilta ja pakotetuilta. Niitä luodaan toisaalta vahvistamaan molempien ryhmien - geekien ja nörttien - omaa ryhmäidentiteettiä, mutta samalla ne toisaalta luovat aivan tarpeetonta jännitettä pohjimmiltaan hyvin samankaltaisten asioiden äärellä viihtyvien ihmisten välille. "Geek vs. Nerd" -listaukset ovat toki usein hauskaa luettavaa. Niitä selaillessa kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka tämä kulttuurinen vastakkainasettelu mielellään esitettään suorastaan ikiaikaisena, kyse on itseasiassa hyvin tuoreesta ja edelleen muotoutumassa olevasta yhteisöllisestä ja kielellisestä evoluutiosta.

Suomenkielen giikki

Englannin "geek"-sana tuli vuosituhannen vaihteessa monelle
suomiteinillekin tutuksi jenkkiteinisarjasta "Freaks and Geeks".
Sarjan tekstityksissä "geek" kääntyi nörtiksi - ja perusnörttejä
sarjan geekit kyllä olivatkin - eivät siis edes tietokonenörttejä
vaan ihan perinteisiä hikareita, "lälläreitä" ja "kilttiksiä". 
Suomenkieleen ilmaus "geek" tai "giikki" on ilmestynyt aivan vast'ikään eikä sitä voi vielä pitää vakiintuneena. Pihtiputaan mummo on tuskin vielä mistään giikeistä kuullutkaan, vaikka friikki ja nörtti lienevät jo hänellekin ihan tuttuja termejä. Geek-termiä on esitelty katajaiselle kansallemme joissakin lehtiartikkeleissa - kuka ties ensimmäistä kertaa Maria Pettersonin City-lehti artikkelissa marraskuussa 2010. Tarve "giikki"-termin tuomiselle suomenkieleen syntyy nimenomaan geek girl -ilmiöstä ja sen sivutuotteena syntyneestä englanninkielen vastakkainasettelusta giikkien ja nerdien välillä.

Koulutetut suomalaiset osaavat hyvin englantia ja pystyvät siis osallistumaan Internetin geek- ja nerd-yhteisöihin. Erityisesti tietotekniikasta, pelaamisesta ja muista nörttiharrasteista kiinnostuneet suomalaisnaiset ovat omaksuneet "Geek Women Unite!" -liikkeen omakseen. Samaan aikaan suomenkielen uudissana giikki ei kuitenkaan vielä istu luontevasti kovinkaan monen suomalaisen geek ladyn suuhun. Monelle liikkeen suomalaisista jäsenistä "nörtiksi" samaistuminenkin on vielä uusi juttu - esimerkiksi 70-luvulla syntynyt pitkänlinjan scifisti ja roolipelaaja, blogaajamme Maria Blomqvist, kertoo artikkelissaan Kuinka kasvattaa tytöstä pesunkestävä nörtti, ettei hän itse olisi nuorempana suin surminkaan identifioitunut haisevaksi tietokonenörtiksi vaan mieluummin vaikka sitten vain "oudoksi" tai "hörhöksi".


Miksi me olemme Nörttitytöt?

Nörttityttöjen nimeksi on ehdotettu myös mm. "Friikkitytöt",
"Hullut tytöt", "Hörhötytöt" ja "Naisten harrasteblogi".
Kiitämme lukijakuntaa luovista nimiehdotuksista,
mutta pitäydymme toistaiseksi nörttityttöydessä.
Itse vierastan geek-termiä nimenomaan sen femininisoituneen ja seksualisoituneen leiman vuoksi. Mielestäni on vähän sääli, että juuri Geekgirls.org:sta käynnistynyt kehitys on johtanut Geeks vs. Nerds -meemiin, jonka mukaan geekit (usein naiset) eivät ole ihan yhtä nörttejä kuin nörtit vaan enemmänkin semmoisia "sisällön kuluttajia" ja "faneja". Alkuperäisen Geekgirl's - plain-english computing -sivuston sisältö kun nimenomaan pyrkii edistämään "naisnörttiyden" vakavasti otettavuutta. Jos klikkaatte linkin auki, huomaatte, että kyse on tosiaankin aika "tylsästä" nörttikamasta - ei mistään hattaranpinkistä "geek is new sexy" -julistuksesta.

Tästä syystä päädyin nimeään tämän blogin "Geek-tyttöjen" sijaan "Nörttitytöiksi". Ajattelen, että blogimme laaja nörttiyden määritelmä palaa ikään kuin termin etymologisille juurille. Me nörttitytöt olemme paitsi tietokoneharrastajia ja gamer girlejä myös tiedenaisia, hikarityttöjä, lukutoukkia, runotyttöjä, scifi- ja fantasiafaneja ja ylipäätään vain niitä, jotka etsiytyvät mieluimmin samanhenkisten seuraan nöräämään oudoista mielenkiinnon kohteistaan kuin yrittävät ratsastaa valtavirtakulttuurisen suosion aallonharjalla.

Nörttitytöt pyrkii edistämään "nerd pride":n eli nörttiylpeyden leviämistä viimein Suomeenkin. On aika hylätä ajatus siitä, että nörtin on auttamattomasti haistava pahalle, oltava kaikkien hyljeksimä ja pukeuduttava vaatteisiin, jotka ovat omastakin mielestä rumia. Toisaalta nörttiydelle - edes naisnörttiydelle - ei tarvitse alentua kerjäämään yleistä hyväksyntään kuoruttamalla omituisuutta väkinäisen trendikyyden tai ulkoamääritellyn seksikyydeen geek-kermavaahdolla.


Ne muut kummajaiset

Kuten edellä on käynyt ilmi, sekä termit "nerd" että "geek" ovat vahvasti sidoksissa moniin muihin englanninkielen "kummaa", "outoa" ja "hullua" merkitseviin ilmauksiin. "Freak", eli "kummajainen", "hullu" tai "outo", on esimerkiksi etymologisestikin hyvin lähellä geekiä, mutta toisaalta sillä on nykykielenkäytössä myös paljon yhteisiä merkityssisältöjä "nerdin" kanssa.

Suomalaisen hevosharrastajien lehden
nimi on "Hevoshullu". Englanniksi
käytössä ovat nykyisin niin termit
"horse geek", "horse nerd",
 "horse freak" kuin "horse crazy".
Freak-termillä viitataan perinteisesti ulkonäöllisesti tai fysiologisesti poikkeaviin yksilöihin - niin ihmisiin kuin eläimiinkin. Itsensä määritteleminen "freak":si on kuitenkin ollut tavanomaista englanninkielisessä fanikulttuurissa on aina 1960-luvulta asti ja 1970-luvun lopulla termi "friikki" rantautui tässä merkityksessä Suomeenkin. Meillä on puhuttu ja puhutaan ameriikan mallin mukaan mm. "leffafriikeistä", "sarjisfriikeistä", "historiafriikeistä" jne. Englanniksi näiden termien rinnalle ovat kuitenkin viime vuosikymmeninä nousseet termit "movie geek", "comic geek", "history geek" ja toisaalta rinnakkain elävät myös ilmaukset "movie nerd", "comic nerd" ja "history nerd" jne. sekä toisaalta tietysti "movie fan", "comic fan", "history fan" jne. Suomeksi taas on puhuttu myös "leffahörhöistä", "sarjishörhöistä" ja ehkä "historiahörhöistäkin".

Fanien, hörhöjen, friikkien, giikkien ja nörttien välille voidaan näissä konteksteissa luoda vivahde-eroja, mutta ne ovat hyvin häilyviä. "Faniuden" saatetaan esimerkiksi ajatella olevan jotenkin "lievempää ja valtavirtaisempaa" kuin geekiyden saati nörttiyden. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että termi "fani" on johdettu "fanaatikosta" eli sangen omistautuneesta harrastuneisuudesta siinäkin on määritelmän mukaan kyse. Voidaan myös ajatella, että intellektuaalisina pidettyihin nörttiyteen ja geekiyteen sisältyy sellaista asiantuntijuutta, mitä esimerkiksi fanius tai ehkä friikkiyskään ei edellytä. Toisaalta joku itsensä friikiksi, faniksi tai hörhöksi määrittelevä voi olla tästä aivan toista mieltä. Lopulta vain hörhöt, friikit, fanit, nörtit ja giikit itse tietävät, miksi ovat identifioituneet yhden tietyn termin alle. Yleisimmin kyse lienee tottumuksesta.

Englannin kielisessä keskustelussa "geek" ja "nerd" termien rinnalle nostetaan usein myös "dork" - siis kotoisesti "dorka". "Dorka" on ollut ilmauksena stadin slangissa jo 1930-luvulla - se esiintyy vanhoissa suomi-leffoissakin, kun kuriton nuoriso nimittelee vanhempiaan! Suomalainen kielenkäyttäjä ei sekoitakaan dorkaa ja nörttiä toisiinsa. Sen sijaan englanninkielen natiivipuhujille eron tekeminen on ilmeisesti vaikeampaa; ainakin niin nerdit kuin geekit haluavat tehdä selväksi, että dorkia he nyt eivät kuitenkaan ainakaan ole. Englanninkielinen Wikipedia määrittelee dorkan tiiviisti: American/Canadian slang for a quirky, silly and/or stupid, socially inept person, or one who is out of touch with contemporary trends. Often confused with nerd and geek, but does not imply the same intellectual proclivity. Tämä selvä! Dorkapridea jäädään ilmeisesti vielä odottamaan.

Etymologisesti lähellä geekin ja nerdin kaltaisia pejoratiivisia englannin kielen ilmauksia ovat myös queer ja weird, jotka molemmat kääntyvät suomeksi "kummaksi". Queer on vakiintunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tarkoittavaksi sateenvarjotermiksi kun taas weird assosioituu nykyisin muun muassa ilmaisuihin weird fiction ja new weird, joilla tarkoitetaan modernia spekulatiivista fiktiota; scifiä, fantasiaa, kauhua ja muuta genreilyä siis.


Kaikki maailman omituiset, liittykää yhteen!

Hyvää Pyyhepäivää!
Yhteistä kaikille tässä listatuille kummuuden, outouden ja hulluuden termeille on (niitä dorkia lukuunottamatta), että niitä käytetään nykyisin voimauttavasti positiivisessa merkityksessä yhteisön identiteettiä vahvistamassa, vaikka termien historia onkin loukkaava. Loppujen lopuksi lieneekin samantekevä, minkä termin alta kukin löytää oman omituisten otusten kerhonsa - kunhan löytää.

Kuvavaa on, että 25. pvä toukokuuta vietettävää kansainvälistä Geek Pride Dayta vietetään iloisesti myös Nerd Pride Dayn nimellä. Vuonna 2006 Espanjasta alkunsa saanut nörttijuhla on alkuperäisnimeltään Día del Orgullo Friki - siis Friikkien ylpeyden päivä! Suomeksi tapahtumaa voisikin viettää ihan yhtä hyvin nimellä Kaikkien hörhöjen ylpeyden päivä kuin Nörttipride. Oman preferenssinsä mukaan samana päivänä voi viettää myös Douglas Adamsin fanien Pyyhepäivää, pratchettiläistä Glorious 25 May:tä tai ensimmäisen Star Wars -leffan vuosipäivää. Kivointa olisi, että me kaiken karvaiset kummajaiset voisimme viettää tuota päivää yhdessä - valitsimmepa minkä nimen tahansa.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Tyttömäisyyden juuria etsimässä: katsaus Lolitaan


Mistä se on peräisin?

Lolita on japanilainen katutyyli joka on kehittynyt vähitellen 80-luvulta alkaen nykyiseen muotoonsa. Sen kehitykseen ovat vaikuttaneet muun muassa japanilaiset pop- ja visual rock -yhtyeet. Sana “Lolita” tuo etenkin vanhemman sukupolven ihmisille välittömästi mieleen samannimisen romaanin joka kertoo esiteinitytöstä ja pervosta sedästä. Tyyli on kuitenkin pohjimmiltaan viattomuuden ja yhteiskunnan paineilta vapaan tyttömäisyyden kaipuun pohjalta syntynyt, joten meillä länsimaissa käydään yhä väittelyä siitä tiesivätkö japanilaiset tyyliä kastettaessa minkälaisia konnotaatioita nimellä on. Lolitassa ei pyritä olemaan seksikkäitä tai paljastella pintaa, ja kaikista vähiten se haluaa olla jonkinlainen ikäleikki-fetisismin julkihyväksyttävä muoto. Harrastajakunnasta suurin osa on iältään 16-23 -vuotiaita, mutta nuoremmat tai vanhemmatkaan lolitat eivät ole tavaton ihme, terveisin allekirjoittanut.

Heipä hei! Kirjoittajakin pukeutuu hörsöihin...
Animetapahtumissa on jo jonkin aikaa ollut melkein järkeensä perinne järjestää joko jonkinlainen lolitamuotinäytös tai -paneeli, vaikka läheskään kaikki lolitat eivät ole eksyneet tyylin pariin animen tai japanilaisen pop-kulttuurin kautta. Toiset ovat kuulleet tyylistä ja viehtyneet sen historiallisiin aspekteihin, koska tyylin vaikutteet tulevat etupäässä rokokoon ja viktoriaanisen ajan naisten- ja lastenvaatetuksesta. Animesarjojen ja manga-albumien estetiikassa olevia yhteneväisyyksiä Lolitaan ei kuitenkaan voi parhaalla tahdollakaan kieltää.

...ja jopa Old-school Sweet Lolitaan!

Miltä se Lolita näyttää?
Lolitassa nyrkkisääntöinä ovat hieman polven alapuolelle tai niiden yläpuolelle ulottuva helman pituus sekä alushameilla saavutettu “puffu”, joko kellomainen tai kuppikakun muotoinen helmasiluetti. Näiden lisäksi Lolitavaatekokonaisuudessa värikoordinointi ja pitsin, ompelujäljen sekä materiaalien laatu. Todella monet aloittelevat Lolitat päätyvät räiskimään kerroksittain kovaa, muovisen tuntuista raschel-pitsiä (sitä mitä saa Eurokankaasta tukuittain) mihin hyvänsä mekkoon, näin tein myös minä. Meni aikansa ennen kuin puuvilla-, eyelet- tai chantilly-pitsin paremmuus valkeni. Mikäli jossakin myydään Lolita-asuna vesirajaa hipovaa röyhelömekkoa jossa paljaat käsivarret ja tissivako näkyvät, se ei ole Lolitaa.

Marie ja klassisinta Classic Lolitaa aidossa nörttityttöhengessä

Lolitassa on lukuisia alalajeja, mutta kuvailen lyhyesti hieman kolmea yleisintä:

Sweet lolita: Lapsenomanen, pastellisävyinen Sweet- tai Amalolita on karamellinmakea ja nykyisin tavallisesti hyvin koristeellinen tyyli. Mekoissa ja hameissa on yleensä kirjavia satukirjaprinttejä tai erilaisia eläin- makeis- tai leivosaiheita. Yhä suureellisempaan suuntaan alkuperäisestä tyylistä kehittynyt “OTT” (over the top) Sweet Lolita on paljon “perus-sweettaria” krumeluurisempi, eikä rusettien, helmien, leivoskorujen, pinnien ja muiden yksityiskohtien kanssa säästellä.

Veera; tyylinä OTT Sweet Lolita
Gothic lolita: Perinteisimmässä yhdistelmässä Gothic Lolitaa on yleensä nähty valko-mustaa, mutta kokomustaa (Kuro Lolita) siinä missä myös muiden tummien sävyjen yhdistelyä mustaan näkee tätä nykyä jopa enemmän. Gothic Lolitassa tarkoitus on näyttää suloiselta mutta hieman pelottavalta, ja risti- kallo- hautuumaa- sekä ruusuaiheita käytetään paljon. 

Minja; tyylinä Gothic Lolita


Classic lolita: Kuten nimikin vihjaa, ehdottomasti klassisin Lolitatyyleistä, ja juuri se jossa historialliset vaikutteet selkeimmin näkyvät. Tyylissä yhdistellään harvoin mitään kovin moderniksi miellettyä, ja vaatteiden lisäksi myös meikki- ja hiustyylit ovat hyvin hillittyjä. Viktoriaaniset korkonilkkurit, jakut ja murretut sävyt ovat yleisiä, samoin esimerkiksi kameekorut, viuhkat, käsineet ja muut hienolle neidille olennaisesti kuuluvat sievät asusteet.


Ilona; tyylinä Classic Lolita

Miten tyylin pariin ajaudutaan?

Löysin itse tyylin sattumalta jo vuonna 2002, jolloin siitä kantautui japanilaisten bändien vanavedessä kaikuja tänne Koto-Suomeenkin. Googletin silloin tällöin aiheesta, kun joskus vuoden 2005 lopulla löysin animefoorumi Kupolin alaisuudessa vielä silloin toimineen laudan nimeltä Enfant Terrible. Tein jonkin aikaa haparoivia kokeiluita Lolitan parissa, kunnes vihdoin sain jutun juonesta kiinni ja aloin järjestää foorumilla miittejä. Seuraavana vuonna foorumista tuli itsenäinen, ja olen ollut aktiivinen jäsen siitä lähtien.






Katjalla yllä vanhan koulukunnan Sweet Lolitaa



Miten harrastat sitä?

Tyylin kautta olen saanut paljon ystäviä, joista useiden kanssa olen lähes päivittäin tekemisissä netissä, ja monia tapaan vapaa-ajallakin. Jotkut lolitaystäväni pukeutuvat tyyliin jatkuvasti, toisilla on muitakin pukeutumistyylejä – aina kahvilaan mentäessä ei toki ole rimssupakkoa. Puheenaiheetkin vaihtelevat kirjallisuudesta Lolita-brändien uusimpiin luomuksiin, sieltä viimeisimpään Pasila-jaksoon, ja ehditään vielä käsitellä muutamat hölmöt youtube-videotkin, eli pukeutumistyyli itse ei ole ainoa yhdistävä tekijä. Suomi-piireissä järjestetään lisäksi miittejä ympäri maata lähes joka kuukausi. Yhteisöllisyys on monelle tärkeä osa Lolitaan pukeutumista. Itse saatan laittaa hörselöitä päälle joskus ihan vain koska on sellainen olo että haluaa tehdä niin, eli pelkkä viikonlopputyyli tämä ei minullekaan ole.

Tässä sitä paljon parjattua, karkeaa muovipitsiä: VARO!

Vinkkejä potentiaalisille aloittelijoille?

Kuten ympyröissä usein hyväntahtoisesti tokaistaan, “lurk moar” eli tutustu ensin rauhassa tyyliin ja sen vaatimuksiin ettet mene tuhlaamaan rahojasi johonkin joka on huonolaatuista, liian paljastavaa tai pahimmassa tapauksessa vielä tarkoitettu fetissi- tai cosplayasuksi (ei siis mitään cosplayta vastaan, mutta jos tarkoitus on olla Lolita-tyyliin pukeutuja, niin vältä!). Ajan kuluessa tyylin sisäistää paremmin ja paremmin, jonka jälkeen voi kehittää omaa tyylisuuntaansa ja persoonallisempaa otetta pukeutumiseensa. Kerään lopuksi alle muutamia linkkejä aiheesta kiinnostuneille.




sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Greetings from Highway 5!


San Francisco was another of the huge destinations we knew would take a whole post on its own, but this is still going to be a long one. Grap a cup of coffee or tea and join us in our adventures in San Francisco.

First, though, a quick tip. If you plan on visiting Alcatraz, you should definitely reserve your tickets at least a month before, because the place sells out weeks in advance. We learned this when we went to get our tickets and the only ones we could have got were packages including city tours and would have cost us more than double the original ticket price, and even those sell out fast. Since we are not swimming in money we decided to skip it this time.
Alcatraz. This is the closest we got to it.

The Winchester Mystery House

The story behind this weird Victorian era mansion is tragic. The lady who built the house, Sarah Winchester, used to be married to the main heir of the Winchester repeating firearms factory and they had a child. Soon after the child died, followed by the husband. The widow, who apparently was spiritual even before, got an idea her husband and child were in fact killed by the spirits of people killed by Winchester firearms and now they were after her. Her solution was to build herself a new home and keep on building it forever. She was assured the spirits would find and kill her if the house was ever finished. At first she kept the house small, but after she almost got trapped in her house in the 1906 earthquake she concluded she needed to build whole new rooms to survive and thus the craziness began. The best part of the whole thing was, she apparently started to build without any coherent plan and according to the tour she had one room where she had spiritual seances, asking spirits to tell her what to build next, and thus the house became a labyrinth of stairs leading nowhere and doors opening to brickwalls or to nothingness.

You'd think the builders would have notified her of these minor problems, but apparently she fired anyone who dared to even hint there might be something weird going on, so her staff just stayed quiet and built whatever they were asked to. And the same applied also to the servants of the house, who just had to cope with the changing enviroment on a daily basis. There were a dozen carpenters working around the clock for almost four decades!

There are a lot of weird and moody details, like the hideously expensive front doors that were never used and the expensive ball room that was never used, except by the lady of the house, who used to play the organ there in solitude.

The most interesting part of the tour was the widow herself and it was a shame the tour concentrated so much on the house and her wealth, instead of her. But I am under the impression not many people knew her, and so she herself remains a big mystery. Even though after her death (she died in her sleep) her servants were interviewed, they couldn't tell much about the widow.

The Winchester Mystery house is actually located south of San Francisco in San Jose, but it's only an hour's drive from downtown. Also you need to remember to book tickets online at least a day before to get the tour you want since they do sell out. We took the Estate tour which includes the basic Mansion tour and a Behind-the-Scenes tour. Even though the mansion tour gives you the basic understanding of the house we'd still recommend you take both tours. Besides, you get to wear a hard protective cap in the latter tour to the envy of everyone taking just the first tour!

Photography was not allowed inside the house, but here are some photos from the garden.

*** because it's worth the visit if you're around there, but without a more personal approach it's just a house with weird details.
Joonas standing in front of te Winchester Mystery House. The building used to have seven floors, but they collapsed during an earthquake and now it has only three or four floors.

Some details.

This statue stands in the garden commemorating all the native Americans killed with Winchester rifles.

Another photo of the house.

Fisherman's Wharf

The Fisherman's Wharf of San Francisco is a famous tourist area and holds many interesting places to see. Our picks were the WWII submarine USS Pampanito, the Boudin bread museum, the Wax museum, and Musée de Mechanique. By the way, the whole are has only one public toilet and it's awful. Either go to toilet before or hold it in.

Whaat? :'D


USS Pampanito

USS Pampanito is an old submarine used during WWII, now working as a museum. Take the audio tour, because without it you won't get anything out of the ship. The audio tour is really good and it has the navy veterans who used to sail in this boat telling about it in their own words.

The biggest eye-opening moment for me was... well, I knew submarines are small inside but this small? The place felt tight for just the two of us and it was always a hassle when other visitors wanted to pass us. To think it used to have 40 men on board when operational is just unimaginable. I have no idea how they could make to their battle stations in less than half a minute when the call was made. It took me half a minute just to make through one doorway with my backbag, camera and short legs.

The surprisingly funny part of the tour was the first toilet, with it's very manly flushing lever which was big enough to make you think it would shoot you off the can to heaven. And the first toilet was housed in a huge room compared for example to the log room which was no larger than a regular small closet back home. Totally claustrophobic space to work in. It was impossible to take a picture of it from the small window on its door.

**** (remember the audio guide!)
USS Pampanito.

Mia and the torpedo tubes.
Joonas looking at torpedo tubes. Those are bunks over the torpedoes on the left and right.

Mia trying to fit through.


Doesn't seem to be any easier for Joonas either!


These are the torpedo tubes on the back of the ship.

It was hard not to have emotions surface after the tour was over and they went through all the casualties of the submarine crews (around 25%). It would be utterly horrible to die in those cramped spaces. That's Alcatraz in the background.

Boudin Bread Museum and Bakery

I know this is quite sad, but I'm excited about bread. The regular bread at grocery stores back home and generally everywhere else is just unforgivable compared to a well made bread, and I've been learning to make good bread myself. The museum is situated within the Boudin bakery building, and they also serve food, so it was a good place for lunch. The museum was closed due to a private event, so we settled for a tomato soup in a bread bowl. Quite interestingly, the soup was the best part of the lunch since the bread had a very sour, close to vinegary taste to it which wasn't that good on its own. With butter it could have been delicious but they had none. :( Also the premises downstairs were quite loud, but half hidden underneath the stairs there are some quiet tables.

** (not nerdy but bread-geeky)

Omnomnom.

San Francisco Wax museum

Wax museums are funny places. I suppose in the past they used to be the only way to see great and famous men and women "live" instead of just as drawings, or maybe in early photographs. Now that people have an over-abundance of media filled with high quality photos and video of almost anybody, wax dolls are becoming unnecessary and sort of mundane. Then again, why do people go to see zoological museums with stuffedanimals? Maybe the wax museums have a similar appeal to us. Maybe part of the charm today is that you want to see how lifelike the dolls can be, since we know how most of the people really look like.

Well, let me tell you about our visit to the San Francisco Wax museum located across the street from the Pier. Outside the wax museums of the world they tend to have some choice dolls on display to show you the quality. Here they had the (current) Pope, Angelina Jolie and Johnny Depp. Pope was very good, Angelina was OK, but something had gone wrong with Depp. Despite the warning signs we decided to buy the tickets. Going down the stairs I noticed the carpet was very old and worn through. And then we got to the cellar where the dolls were, I looked up at Leo and Kate, and the only thought in my head was: "Do you think they'd return us our money if we'd just go back?" @___@

I think it took me something like three rooms before I could overcome my initial shock and just focus on the experience itself rather than the appearance of the dolls. There were some very good dolls, too, so there must have been more than one artist making them. But some of the dolls were just unforgivable. To add insult to injury, most of the dolls were fitted on "wrong" bodies. Most of the dolls stood very stiffly, almost like their head was fitted on the bodies the wrong way around. Also some of the dolls had too large heads compared to their bodies and sometimes when there wasn't enough room for a sitting doll, they had just cut the legs short to fit the doll there. It was almost scary to see the familiar faces fitted in these horribly mutilated bodies.

The museum featured wax dolls made of historical figures in addition to current and past celebrities. There was Cleopatra VII with other "Vixens" and artists and scientists, and other themes from our past. The most puzzling part of the whole thing was the wax museum's rather clumsy attempt to display different religions. The Hindus were shown bathing in brown water, Judaism was displayed as Moses holding the Commandments, Buddhism was shown as a man sitting in lotus position with long earleafs, and Taoism as three Asian men sitting in a garden. Christianity was, of course, given the largest space and the biggest "wow" effects with Jesus giving his famous sermon on a mountain (sorry, my knowlegde of the Bible is a bit lacking in details). And how was Islam displayed? Well, apparently after 9/11 and all that's happened since, Islam has become a bit of a sore spot and the wax museum had withdrew its display of Islam from the show and instead put up a plate telling about Islam and stating they didn't know how to display it. You know, after all the other religious images with their incredibly tacky representations I suppose they could have just as well put on some Muslim dolls praying and been just as respectful about it as with all the rest.

The best part of the tour was when we found a wax doll version of the famous last supper painting of Jesus and his disciples. While I was waiting for Joonas to get back from the restroom (yes, they had clean ones inside!) in front of the scene, a twenty-something couple strolled by. They looked at the scene and then the young man said to his girlfriend: "Look at Jesus. He didn't look like that. They should show some respect!" Then they left. I looked at wax Jesus. Sure he was displayed here looking quite thin, but considering all the other dolls he was a very good specimen. Also I'd really like to know how he thought he knew how Jesus looked like since to my knowledge there are no pictures of him. And the western image of him with his blonde hair etc. is most likely totally wrong since he was born in a Mediterranean country.

An obligatory part of any wax museum is of course the chamber of horrors. Since I'm easily scared I let Joonas go in first, but really there was nothing to be afraid of. The chamber of horrors had the most basic horror characters like the Frankenstein monster and Dracula, but also Anthony LaVey, the head of the Satanic Church. I must say it must be some achievement to be included in the chamber of horrors while you are still alive. Oh well, maybe he has more scariness value over here. ;)

As for whether you should visit this place, the answer is... *laughter* Trust me, go somewhere else. But it was entertaining regardless.

**
First scene at the museum. Awww, it's the scene from Titanic.

''8-@

American presidents are scary and they come to your dreams and eat your brains.

Hindus like to bathe in chocolate.

Insulting Jesus.

Elvira. Yeah... Well, the movie is amazing, so be sure to watch it!

Chuck Norris. :''D

Musee de Mechanique

On Fisherman's Wharf there is a museum of mechanical amusement devices like old Victorian era machines where you put in a coin and see a woman undress. Of course all the machines had been rendered safe for children so no undressing there. The best part of the place is, it's totally free, except if you want to see the machines work or play the games you need to pay for those (remember to come with pockets full of dimes and quarters). A neat thing is some of the items are so large, more than one person can enjoy the display with just one coin. The oldest mechanical entertainment machines in the museum are self-playing pianos and other musical machinery, and as soon as people realised you can see moving images by showing pictures fast enough, naughty images were displayed. The moving images were stored in the most beautiful machines where you have to move the handle, changing the images yourself. If you move it too slow the timer runs out before you are finished with the film, so there is no time to stop and admire the images at slow speed. The oldest machines were moving dolls, which danced and sang witty tunes. Then there were games from the beginning of the 20th century, up to a few brand new ones.

The museum itself is basically just a hall where all these machines are put on display, all operational for the public to use. The good thing is that you can experience the machines yourself just like they should be. The problem is, however, that the machines themselves don't tell you much about themselves. There were a few machines with notes saying how old they were and other background information, but most of them didn't. Also since the machines are just placed here and there in the huge hall, it was hard to get a full picture of the place and how the machines had developed. Also some of the machines where you peaked in and opened curtains to see dolls dancing should have had notes stating if they were in their original attire or if the shows had been altered to make to make them suitable for all ages.

****
Oh yeah! And he did!

"XXX" hee means some feather shaking action - literally.

I've always wanted to visit one but now I don't have to. :D

People never change. Youtube is full of animal vs. animal movies. Things weren't that different back then.

Joonas meets the "end of the trail". The expression is explained by the fact that inserting a coin will only start a wind machine which slightly moves the caravan cart's torn covers. Just what the title promised. No music.

Pacific Pinball Musem

Located east of San Francisco in Alameda (just on the other side of the bay) there is possibly the best place on Earth - the Pacific Pinball Museum. The Museum owns over 800 pinball machines and they let the visitors play 90 of them. You only need to pay for admission after which you can leave the premises and come back freely for the rest of the day.

When I was a kid I played pinball once and it was horrible. I just couldn't hit the flipper buttons hard enough and the ball wouldn't move, not even to the bumpers. It was total hell and convinced me that playing pinball requires strength. Well, WRONG! It doesn't. Most likely the machine's owner just hadn't maintained the machine. :(

When we walked in the museum, the museum owner introduced us to the place by first showing us some of the oldest pinball machines they had and told us how the machines had developed over time. Then she showed us how the machines were turned on and let us loose. Time has never flied so fast! The place was full of people just playing, even whole families from grandparents to grandchildren.

The best part was playing so many different machines from so many eras. In the oldest playable machines you could feel the machine clanking as the ball hit various objects, whereas the most modern ones are completely computerized. It was also interesting to see differences between the machines. You would think designing a fun pinball machine was easy since there always seem to be the certain objects in certain places, but no. Some just felt good straight from the start and gave you good feedback on what you were doing and where the ball was going, and others just felt bad and kept on throwing the ball directly out of the game between the flippers.

Just like in the Musee de Mechanique, there weren't that many signs telling about the machines, making the place mainly about playing the games. Also, it would have been interesting to see the rest of the vast collection of pinball machines even though you couldn't play them yourself. There was some original pinball cabinet artwork and artist biographies on display, though.

One thing the pinball museum did manage to do to me. Now I want to own my own pinball machine! The pinball machines in Finland are ridiculously expensive to play so I always just look at them longingly, but after this experience there are pretty much just two options for me. Either I have to buy one for myself or I have to move to San Francisco just so I can visit this place.

*****

One of the older ones.

Functioning pinball machine where the cabinet art has been left transparent, so you can see everything it does.

The first room of four. On the right side the oldest ones, which you can not play.

Doctor Who pinball where you destroy Daleks! This was THE BEST pinball machine in the museum! If someone wants to donate me one of these I won't decline, I'm sure I can fit it somewhere. :D

Cartoon Art Museum

Located in downtown San Francisco, the Cartoon Art Museum just happened to have an Avengers Assemble exhibition. \o/ The museum was a lot bigger than I expected, but there were many smaller exhibitions at a time so the Avengers exhibition itself wasn't that big. The exhibition was basically a collection of original artfrom old Avengers comic books. If I remember correctly there were none colored, just the inks or pencils.

The most interesting part was to see how the cover images and panel pages had been put together before computers - with scissors and glue! Also you could see how the artists had altered and corrected their work to fit the title and other obligatory parts of the magazine over their original drawing. And you could see the collaboration between the artist and the inker in some artwork on display. You could see the pencil lines and then how the inker had either followed the drawing or sometimes drawn a leg in a different position. Also you could see how the inker had worked his way around the picture using thick markers on large areas, changing into a smaller pen when inking close to the characters. You could also see them making mistakes and correcting them with white ink. The originals are size A2 whereas the magazines are about size A4, which means much of the shaking of the hands and other mistakes get lost when you downsize the drawings.

So even though the exhibition was small, it was still very interesting at least to Joonas and myself since we both have done a lot of drawing and inking and could see the technique behind the artwork. What would have been nice, though, would have been some signs telling which characters were featured in the art. Since most of the drawings were very old and the costumes have changed since then there was one woman I just didn't recognize and it's still drawing me crazy. Even the museum staff didn't know her. Any ideas on her identity are welcome (she's on the back wall, the left-most image where she's alone. She has a face mask and her sleeves widen like in a witches's outfit.)

*****
(Sorry, no photos, since it was not allowed.)

de Young Museum:
The Fashion World of Jean Paul Gaultier from Sidewalk to the Catwalk

San Francisco's de Young is a fine arts museum located in the Golden Gate Park. As soon as I noticed they had a Gaultier exhibition I was jumping up and down in excitement. I had to see it! So in we went and the exhibition was just amazing, even better than I expected. It was so beautifully put up, with "living" mannequin dolls and scale to match! The exhibition told a story very well with choice, very well thought details I think many people missed. At one point there was a doll standing next to a TV displaying an old French movie, which had worked as an early inspiration for young Gaultier. The doll was telling something and I was watching the TV and in the film the leading woman started to sing, and at the exact same time the doll next to it started to sing the same song. It was just a magical moment.

Going to a high fashion exhibition is not very nerdy, but fashion geeky it is and, hey, it was a museum. ;) If you are in San Francisco, definitely go to see the exhibition as it's just so fantastic and Gaultier is so very talented. Of course, if you don't like Gaultier's style, you might not find the exhibition as inspiring. But hey, he was the man who invented the cone tits for Madonna and placed the corset over all the other clothes. If that doesn't make you a legend, nothing will. Oh, and he has also designed many clothes for scifi movies like the Fifth Element. The sketches for the clothes are amazing.

Joonas: I wasn't that into it as we went in, not really knowing Gaultier's work, but man, this was a seriously inspiring show. The scifi work especially, but also a lot of the other stuff, conjuring up images of what could be, whether it's foreign culture mashups or adoration of Eighties punk.

*****
Two "living" dolls.

All the knitting maniacs out there. That top is knitted. <3

To punk or to gentleman?

Futuristic clothing from Gaultier.

Nice pompadour...

B.ay A.rea D.erby Girls

It just happened that when we were in San Fancisco the Bay Area Derby (BAD) Girls had two matches in one night, so we just had to go to see it. It was our first time in a match and we knew only the most basic rules, having learned them from the teenage movie Roller Girl. Since we had wanted to see the game for a long time, this was like a dream come true for us. Lucky for us the organizers showed a short film on the screens pre-match, going through the basic rules, but we were still bit lost in the beginning. As the game started we quickly begun to understand what was going on and what the different signs from the judges meant. It's not that complex.

The games were Oakland vs. San francisco and Richmond vs. Berkeley. Each team had players with appropriate names like Sinnocent and Aunti Christ, playing under number 666. Since roller derby is nowadays a wild girls' sport, I was a bit nervous as to what kind of an audience we'd see. I expected to see heavy alcohol consumption and rocker dudes yelling and throwing punches. Well, in reality the audience consisted of just very normal people from all levels of society, from a few weeks old baby to retired people.

The only thing that took me by surprise and left a bitter taste in my mouth were two people who just happened to sit next to us during the second match. The other one was a really obnoxious woman who had some one woman show going on, where she laughed out loud (nothing bad in a good laugh, but it was all fake) and waved her hands around so carelessly I had to change my seat or she would have knocked me out at some point. She also started to make naughty moves on an elderly man who had come to see the match with his wife. I just couldn't believe my eyes, it was just so disgusting. As if that wasn't enough, behind us sat the husband of one of the Richmond players, and he was such an idiot he ruined the game for all of us. At first his yelling was funny but soon it got a really nasty tone. He kept yelling the other team looked fat and ugly, and whenever one player was there he kept on calling her a traitor. It was so vile even the obnoxious woman next to me turned around and told him to watch his language. And the nice elderly couple changed seats because they couldn't stand listening to him any more. I don't blame them. I think he should be made to apologize for his behaviour by the other team. So Berkeley Resistance, one Wrecking Belles' husband owes you a big apology. Punch him in the face once for me.

***** (without idiot men and obnoxious women)




Even though the arena was a flat track, the derby girls skated fast.

The front row seats were also called suicide seats for a reason. No children were allowed next to the ring.

Phoebe A. Hearst Museum of Anthropology:
The Conservator's Art: Preserving Egypt's Past


I had to make a choice between the Hearst Museum and the Rocicrucian Museum in San Francisco, which both hold Egyptological collections. The Rocicrucian museum is not in fact very Egyptological to my understanding but rather a group studying "ancient wisdom", so perhaps not the most respectable group in my books. Though I don't know if that just used to be in the past and now they educate people about the real ancient Egypt without the wisdom part. ;)

We decided to go to the Hearst museum since it was closeby, and it was a very good choice. The museum has an exhibition about conservating Egypt's past with examples on conservated objects and how much it all cost. I believe the idea behind the exhibition is to show the cost of the often invisible museum work and thus inspire people to donate money for the museum. For me the exhibition was very interesting since I have never seen the figures for all the work conservators do, and I bet nowhere else a museum would get an idea to be so frank about the costs. The exhibition also had very nice artefacts on display and some rather famous pieces, too. During weekdays there would have been a conservator present at work and to answer questions from visitors, but since we were there on the weekend I sadly missed her.

****
A "spare head" or "varapää" as we call them in Finnish. No-one knows what they are for and now I've seen one of them live! :O

A crocodile mummy with c. 30 crocodile babies on its back. Very interesting...

A crocodile mummy with a sun disk over its head. That's unusual...

This is where the conservator would have been working. *sigh*

That's all for today. Next Sunday I'll tell you about our ride to Seattle and the city itself. On the way, nude cowboys and "party planner" women of the past!

Hyvää kesää!
Mia & Joonas

***
Previous entries: 17.6. Los Angeles and 21.6. Trip to San Francisco
About the journey in general can be found from here. (only in Finnish, sorry)