Me olemme Nörttitytöt!



Tämän blogin kirjoittajina vuorottelee suuri joukko nörttityttöjä ja -naisia.
Tällä sivulla voit tutustua meihin paremmin.



Maria Alatalo on taidehistorian pääaineopiskelija, joka muutti keväällä Etelä-Ruotsiin suunnitelmissa aloittaa syksyllä vaihto-oppilaana arkeologian opinnot. Maria on pienestä tytöstä lähtien fanittanut laajalti kaikkea kauhu- ja scifi-genreen liittyvää, varsinkin zombielokuvat, -pelit ja -sarjakuvat saavat Marian sydämen sykähtelemään. Lisäksi hän pitää MMO-peleistä, Marvelin supersankareista, Neil Gaimanin tuotannosta ja leipomisesta, eikä hän laske episodeja I-III oikeiksi Tähtien Sota-elokuviksi. 











Elina Arponen on Tribe Studios -yrityksen heimopäällikkö. Hän opiskeli tietotekniikkaa Otaniemessä, josta valmistuttuaan oli töissä Digital Chocolatella. Vapaa-aikaan on aina kuulunut tietokonepelit, lautapelit ja roolipelit. Aikaa kuluu myös kirjojen, elokuvien ja TV-sarjojen parissa. Tällä hetkellä pelaaminen tapahtuu paljolti iPadilla ja myös yhdessä kohta neljä vuotiaan pojan kanssa.










 


Anna Björkqvist on Aalto-yliopistossa materiaalitekniikkaa opiskeleva 24-vuotias tyttö, joka vapaa-ajallaan karistaa mielestään metalliopin ja matematiikan laskuharjoitukset roolipelaamalla, larppaamalla, metsässä samoilemalla, sekä lukemalla silloin tällöin fantasiakirjoja. Havaittavissa on myös vakavaa irkkiaddiktiota, sekä uppoutumista liialliseen musiikin kuunteluun niin keikoilla, kuin kotioloissakin.












Maria Blomqvist on 36-vuotias helsinkiläinen maatalous-metsätieteiden opiskelija sekä pullantuoksuinen kotinörtti. Ollessaan 10-vuotias hän ilmoitti äidilleen, ettei koskaan lakkaisi leikkimästä ja tämä lupaus on pitänyt hyvin paikkansa. Opintojen ohessa aika kuluu nörttimiehen, nörttikoululaisen ja neljän kissan parissa. Siinä sivussa Maria on intohimoisen kiinnostunut roolipeleistä, larppaamisesta, tietokonepeleistä, fantasia- ja sci-fi-kirjallisuudesta sekä ruoanlaitosta.









Elisa Wiik on kolmekymppinen tamperelainen ja on ollut nörtti pienestä pitäen. Tällä hetkellä hän tekee töitä Reilun kaupan parissa,opiskelee avoimessa yliopistossa sosiaalipsykologiaa ja on mukana järjestämässä (etenkin tamperelaisia) fandom-tapahtumia.
Vapaa-ajallaan Elisa suorastaan piehtaroi nörttikulttuurissa yhdessä vähintäänkin yhtä nörtin avomiehensä kanssa. Genresarjojen ja -elokuvien, konsolipelien, lautapelien ja spekulatiivisen fiktion parissa viihtyvä pariskunta kirjoittaa myös omaa blogia, joka löytyy osoitteesta: lonkeropiirakka.blogspot.com.





Maija Haavisto aloitti uransa 16-vuotiaana Enter-tietokonelehdessä. Amsterdamissa vaikuttavan kirjailija-kääntäjä-kolumnisti-kokki-kuvaajan giikkeilyn nykyisenä pääkohteena on lääketiede, jota on päätynyt kansien väliin niin tietokirjojen kuin vammaispoliittisen esikoisromaanin muodossa. Maija on ascendannut Nethackissa ja Slash'Emissä useita kertoja ja hillunut demoskenessä 90-luvun lopusta. Maailmankatsomuksen ydinkohtia: vaatteiden kuuluu olla sateenkaarenvärisiä, scifin mieluiten samettisen pehmeää ja parvekkeelle voi ottaa vuohen, voihan? Muita vääriä mielipiteitä http://www.ilmestykset.net-blogissa.







Aino Harvola on 28-vuotias yliopistoelämänsä ehtoopuolta tallustava ikinörtti, jonka sydämessä on aivan erityinen paikka videopeleille, ropeille, mätäkille, fantasiamaailmoille, hyville tarinoille ja nostalgisille tv-sarjoille. Tämä graduaan peleistä kirjoittava mediahiiri ja itsemääritelty crazy cat lady unelmoi muun muassa tulevan asunnon lelu- ja pelihuoneesta sekä häämatkasta Comic Coniin. 













Sanna Haukkala on 29-vuotias helsinkiläistynyt elokuvahörhö. Mikään genre tai aikakausi ei ole liian tylsä kiinnostuksen kohteeksi, mutta pääasiallisena kiinnostuksen kohteena ovat olleet teinistä lähtien eksploitaatio ja kauhuelokuvat. Mopo on lähtenyt sen verran käsistä, että kulttuurintutkimuksen gradukin käsitteli puhetta kauhuelokuvista. Vuosittain katsotun 300-400 elokuvan sivussa harrastuksiin mahtuvat lähinnä tv-sarjoja, irkkaaminen ja obskuurien soundtrackvinyylien kerääminen. 











Minna Heimola on kolmikymppinen teologian tohtori ja perheenäiti, joka on ammatiltaan akateeminen sekatyöläinen. Nörtimpää puoltaan Minna toteuttaa spekulatiivisen fiktion, pöytäroolipelien, larppien ja lautapelien parissa, sekä irkissä ja muutenkin netissä roikkumalla. Roolipeli- ja larppirintamalla Minna on erityisesti keskittynyt pelinjohtamiseen, ja mielellään yhdistää ammatilliset kiinnostuksenkohteensa harrastuksiin; viimeksi tuloksena oli keskiaikaiseen luostariin sijoittuva larppi.











Maddie Hentunen on kamppailulajeille omistautunut monitoiminörtti. Päätti 28-vuotiaana ryhtyä Indiana Jonesin ja Lara Croftin manttelinperijäksi, ja opiskelee nyt onnellisesti arkeologiaa Helsingin yliopistossa. Maddie on ylpeä roolipelaaja (jopa larppaaja), PC-pelaaja, konsolipelaaja, amatöörivaatesuunnittelija, sarjakuvageekki, elokuva- ja kirjaintoilija sekä musanörtti, joka ei osaa päättää rakastaako harjoitussaliaan vai lähikirjastoaan enemmän.












Salla Hietanen on kolmekymppinen tällä havaa päätoiminen haaveilija, joka palaa halusta päästä takaisin koulunpenkille. Sallan aika kuluu äitiyteen, kirjoihin, peleihin, taiteisiin ja sosiaalisten ilmiöiden ihmettelyyn, ja hän haaveilee oman ruokablogin perustamisesta.















Laura Hurskainen opiskelee oletettavasti tietojenkäsittelyä ammattikorkeakoulussa, mutta käyttää kyllä enemmän aikaa ja energiaa vapaa-ajan nörtteilyyn. Viikonloput kuluvat larpaten, ja arki-illat taas kirjoittaen, lukien, roolipelaten sekä niin elokuvia kuin sarjojakin kuluttaen tuotantokausi kerrallaan. Jos oikein ranttaliksi laitetaan, saattaa Lauran bongata myös konserteista fanityttöilemässä musiikkia laidasta laitaan.












  
Päivi Itäpuro on tamperelainen kirjastonhoitaja, joka tällä hetkellä opiskelee "hieman" venyneitä opintojaan pakettiin. Humanistin innolla Päivi yrittää myös ymmärtää maailmankaikkeuden rakennetta, avaruustekniikka tai vaikkapa elämän etsintää Maapallon ulkopuolelta. Erityisinä kiinnostuksen kohteina ovat planeetta Mars ja miehitetyt avaruuslennot - kumpa nämä jonain päivänä yhdistyisivät! Vilukissa-Päiviä ei oikein saa houkuteltua hyiseen talviyöhön taivaan ilmiöitä bongaamaan, mutta sen sijaan kirjastonhoitaja lukee avaruudesta kirjoja ja selaa nettiä. Omalla vuorollaan Nörttitytöissä Päivi esittelee meille avaruuden ihmeitä.









Johanna Janhonen on sosiaalisen median asiantuntija ja tutkija, joka yrittää Piilotetussa aarteessa, ja harrastaa nukkekoteja ja tuunausta.


















Reetta Järvenpää on reilu parikymppinen viestinnän opiskelija ja baarimikko. Vähäinen vapaa-aika kuluu haaveiluun, rooli- ja lautapelaamiseen sekä lukemiseen. Fanittaa yli kaiken Neil Gaimania ja Terry Pratchettia, ja haluaisi ostaa oman linnan Skotlannista.












  
Riikka Karhu on 25-vuotias tietojenkäsittelyn opiskelija Helsingistä, ja toivoo vielä joku kaunis päivä valmistuvansa IT-tradenomiksi. Hän on aikaisemmalta koulutukseltaan teologian kandidaatti, pääaineena uskontotiede. Vannoutuneena J. R. R. Tolkienin fanina Riikka kirjoitti kandidaatin tutkielmansa Silmarillionista. Vapaa-aikanaan hän roikkuu irkissä, katselee elokuvia, ja tutkiskelee Keski-Maan historiaa sekä mytologiaa.












Anitta Kiviranta toimittaja, copy writer ja elokuvakäsikirjoittamisen. Vapaa-ajallaan Anitta yrittää tsempata itseään kirjoittamaan fiktiota. Jos vuorokaudessa ilmenee 25. tunti, Anitta katsoo ja lukee scifiä ja fantsua, pelaa videopelejä ja virkkaa tai kutoo jotain, mikä harvoin tulee valmiiksi ajoissa. Anitta pitää Nörttityttöjen "keksimistä" kenties suurimpana henk. koht. saavutuksenaan.













Saara on 28-vuotias pelaamisesta, kirjoista ja fanitutkimuksesta intoileva humanistinörtti. Harrastuksiin kuuluu lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi pelaaminen laidasta laitaan, erityisenä kiinnostuksen kohteena mmo:t, etenkin World of Warcraft. Aloitti pelaamisen isoveljen Amiga 500:lla ja lapsuudenystävän kasibittisellä, ja on sen jälkeen jatkanut harrastustaan monien eri alustojen kautta. Melkein mikä tahansa fantasiaan ja scifiin liittyvä kiinnostaa!












 Soile Kontio on käyttänyt lukemista jo lähes kolmekymmentä vuotta vieraannuttaakseen itseään todellisuudesta. 2000-luvun alussa hän muuttui kirjaston suurkuluttajasta fanfictionin ja blogien seuraajaksi. Tämä oululainen feministi valmistui vuonna 2011 pääaineenaan aate- ja oppihistoria, ja on siitä lähtien voinut käyttää entistä enemmän aikaa kirjoittamiseen ja faniyhteisöissä oleiluun. Toisinaan tarpeelliseen Internetistä vieroittautumiseen auttavat itämainen tanssi ja palstaviljely.











Henna Kostilainen on parikymppinen historiaa opiskeleva neitokainen, jonka sydäntä lähellä ovat niin pelit (etenkin MMORPG:t, fantasia - ja seikkailupelit), elokuvat, televisiosarjat, kirjat ja sarjakuvat. Kuluttaa edellämainittuihin suurimman osan aikaansa opiskelujen ohella. Rakastaa myös matkailua, ja haaveilee maailmanympärimatkasta. Ehkä vielä joskus...













Joanna Kurki aloitti tietokoneiden käytön ja ohjelmoinnin silloin, kun Commodore 64 ja Apple II olivat kuuminta hottia. Nuoruuden elektroniikka- ja mikroharrastus on ajan myötä kasvanut suunnittelijan työksi. Virallisena osoituksena osaamisesta ovat FM-paperit sulautetuista järjestelmistä vuodelta 2008. Joannan harrastuksiin kuuluvat elektronisten laitteiden rakentelu, ohjelmointi, valokuvaus, videopelit, pöytäroolipelit sekä tietenkin erilaisten tieteiskirjojen ja sarjojen kuluttaminen.








 Meri-Tuuli Laakso on Kymenlaakson korkeakoulussa graafikoksi opiskeleva 22- vuotias nainen, joka työskentelee myös avomiehensä "Norland Cycles"-projektissa graafisena suunnittelijana. Vapaa-ajallaan tämä tyttö pelailee mm. WoWia, SWTORIA ja muita MMORPG pelejä. Fantasia on sydäntä lähellä ja sitä Meri-Tuuli löytää romantiikan lisäksi myös kirjoista, elokuvista ja animesta (sekä mangasta). Nousevana intohimona on DH/MTB -ajelu, jonka Meri-Tuuli aikoo aloittaa pian, sillä hänen avomiehensä valmistaa näitä pyöriä. Lisäksi Meri-Tuuli pitää omaa blogia.










Merli Lahtinen on 26-vuotias fyysikko, tähtitieteilijä, järjestöaktiivi, opiskelija-asiamies, larppaaja, DS pelaaja, renessanssitanssija, himo-ompelija ja kahden koiran omistaja. Graduaan aloitteleva opiskelija haluaa pelastaa maailman lisäämällä ihmisten tietoisuutta eri asioita kohtaan.















 Anna-Maija Laine (tuttavallisemmin Maija) on 27-vuotias TV-, elokuva- ja roolipeli-intoilija, jonka ankara fanitus on johtanut niin Taru Sormusten Herrasta -aiheisen foorumiroolipeliyhteisön kuin Mad Men –henkisen liveroolipelikampanjan syntyyn. Medianomin tutkinto takataskussaan Maija työskentelee tällä hetkellä kehitysvammaisten paikallisyhdistyksessä mm. yhdistyksen lehteä toimittaen, verkkosivuja päivitellen ja tapahtumia järjestäen.
Maija on myös yksi Nörttityttöjen päätoimittajista.













Tiina Laine työskentelee liikkuvan kuvan parissa, eikä osaa pidättäytyä vain omalla tontillaa. Hän karttaa kaikkia ismejä sekä uskontokuntia, mutta tunnistaa henkisen kotinsa nörttityttöjen parissa.  Holistisena luonteena Tiina haksahtaa täysillä asioihin, ja onkin rajoittanut esimerkisi pelaamistaan vain niihin hetkiin, kun voi istua koneen äärellä 48h putkeen (tosin käy kyllä vessassa, kun on pakko) - muuten jää työt tekemättä ja palkka saamatta. On oppinut, että vaikka joukossa tyhmyys tiivistyykin, niin yksin saa turhan usein köniinsä. 











Outi Lammi on tieto- ja viestintätekniikan kouluttaja ja tietokirjailija sekä appseja, softia ja äkälintuja rakastava "geek lady" eli tätinörtti. Keywords: cloud, fitness, fun, geek lady, Google, life hacks, learning, Microsoft, Mozilla, outdoor, presentation graphics, sharing, social, writing, yoga.













Marjukka Lampo on aloitteleva tohtoriopiskelija Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikössä. Väitöskirjassaan hänen on tarkoitus suvereenisti yhdistää larppaaminen, teatteri, pelit ja oppiminen. Vapaa-aika Marjukalla kuluu mukavasti scifi-sarjojen, PC- ja konsolipelien sekä improvisaatioteatterin parissa. Aina silloin tällöin hänet voi löytää myös larppaamasta tai pelaamasta lautapelejä kavereiden kanssa.












Jenni Leivo on helsinkiläinen nörtti vuosimallia -84. Tämä nörttityttö harrastaa roolipelejä, larppausta, lukemista, kirjoittamista, kutomista, BJD-nukkeja ja tusinaa muuta asiaa. Kaikki tämä alkoi Myyrmäen kirjaston silloin vielä hyvin harvinaisen fantasiahyllyn luota. Sieltä nimittäin löytyi lähes raamattu: Taru Sormusten Herrasta. Ja kuten sanotaan, loppu on historiaa.













Ines "Heetteri" Lukkanen työskentelee henkilöstöalalla, jonka vastapainona geekkeilyn monitoiminainen tekee musiikkia ja ahmii klassista kirjallisuutta. RPG, tiede, konsoli- ja tietokonepelit sekä elokuvat ja sarjakuvat kuuluvat niin ikään kiinnostuksenkohteisiin. Katuu edelleen ettei ryhtynyt kirurgiksi ja haaveilee valtavasta kirjastosta joka kattaisi kaiken Benoit Mandelbrotista Emily Brontëen.











Mia Meri toimi entisessä elämässään ohjelmistosuunnittelijana, kunnes sai totaalisen tarpeekseen if then -lausekkeesta, ja vaihtoi egyptologiaan. Kun hieroglyfit ja yliopistomaailma alkavat ahdistaa, Mia pakenee todellisuutta Marvelin supersankarisarjakuvien maailmaan tai uppoutuu PC-, konsoli- tai pöytäroolipeleihin.
Mia kirjoittaa blogia Oh Remy! - Married with Marvel. 














Nina Niskanen on päivisin vieno Java-ohjelmoija, mutta iltaisin hän lisää hartioilleen neuleen ja hänestä tulee murhanhimoinen spekulatiivisen fiktion kirjoittaja. Muu nörtteily tapahtuu lähinnä elokuvien, sarjakuvien sekä videopelien kera. Käsitöitä hän tekee neuloen ja ommellen, hylättyään virkkaamisen kerettiläisyytenä.













Heidi Ocampo on 32-vuotias luonnontieteilijä, joka työkseen tekee softaa ja vapaa-ajallaan pohdiskelee arjen ihmeitä.


















Niina Pesonen toteuttaa unelmaansa pelialan startup-yrityksessä varsin kirjavissa työtehtävissä, ja jaksaa uskoa parempaan huomiseen. Siviilissä vähäinen vapaa-aika sijoitetaan lähinnä peleihin, ja niistä meuhkaamiseen sosiaalisessa mediassa, mutta ajoittain Niina saattaa inspiraation iskiessä ottaa myös Wacomin käsittelyyn. Muita ajantappovirikkeitä ovat anime sekä laadukkaat elokuvat ja tv-sarjat, joita hankitaan hyllyyn bokseina taloustilanteen niin salliessa. Elämään tuo sisältöä kotona vipeltävä lauma enemmän ja vähemmän karvaisia elikkoja. Suurimmat palvonnan kohteet nyt ja ikuisesti: Guild Wars ja Ressu Redford.






Mia R. is an office bee by day, and a blogger by night. All-around nice gal, who dreams of being Nancy Drew version 2.0. Likes technology, music, bizarre architecture, pop culture and science fiction. Tweets too much (@skandika) and does not own a 4square account - which makes her existence debatable in some circles. Smitten with quirky guys who play the violin.










Miia Ranta tutustui Internetiin neljätoistavuotiaana vuonna 1994 ja on sen jälkeen tutustunut erilaisiin Internet-yhteisöihin ja projekteihin niin opiskeluaikoinaan, työssään ja vapaa-ajalla. Historia-, kokkaus- ja Linux-nörtti Miia pendelöi Tampereen ja Cambridgeshiren välillä. 32-vuotiaan elämään sisältyy myös neulominen ja muut käsityöt sekä irkkaus. 














Oona Räisänen on ympäristötieteiden ja tietojenkäsittelytieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Harrastaa Perl-koodaamista, irkkausta, 80-luvun pikkuponien keräilyä, kuorolaulua ja radion kuuntelua. Peleistä lähinnä sydäntä ovat 8-bittinen NES ja OpenTTD. On muokannut englanninkielistä Wikipediaa vuodesta 2005 ja toimii siellä ylläpitäjänä.











Henna Stenvall on etelästä pohjoiseen muuttanut 26-vuotias renessanssinainen (kaikesta kiinnostunut), joka opiskelee tällä hetkellä vaateompelua ja toivoo jonain päivänä pääsevänsä yliopistoon. Ompelun ohella Henna viettää aikansa kirjojen, elokuvien, hoitoeläinten ja avomiehensä parissa.














Henna Teitto haaveilee jonain päivänä tapaavansa miehen, joka sanoo "I'm the Doctor" ja vie mukanaan seikkailuihin sinisellä puhelinkopillaan. Sitä odotellessa Henna työskentelee korualalla, lukee lisää sarjakuvia ja fantasiakirjallisuutta, kuluttaa liikaa aikaa tietokoneella, tanssii charlestonia ja palvelee kissaansa.






Ann-Catrin Sundelin är en 30+ årig nörd från Åbo som gillar lyckliga slut. Förutom romantiska böcker nördar hon även fantasy och science fiction, samt pc-spel och pussel.
















Tiuku Talvelan mielestä melkein kaikki vanha on siistiä! Museotyöstä leipänsä saava folkloristi valitsi koirarotunsakin sen muinaisuuden perusteella. Sormusten herransa 16 kertaa lukeneesta kirjanörtistä tuli vuosien saatossa historianelävöittäjä ja wannabe-käsityöläinen, joka on hurahtanut erityisesti viikinkiaikaan ja 1800-lukuun. Tiukua kiehtovat menneen ajan tavisten maailmankuva ja kansanomaiset kädentaidot. Asioiden mahdollisimman alusta asti itse tekemistä voisi kutsua jo pieneksi obsessioksi, sillä Tiukua harmittaa mm. se, ettei rivarin pihalla voi pitää ikiomia muinaislampaita (onneksi lapinkoira ja norskikissa tuottavat karvaa kehrättäväksi asti). Tiuku rakastaa satunnaisia faktoja obskuureista asioista ja viihdyttää itseään muinaiskäsitöiden ja historiaintoilun ohella scifillä, uuskummalla ja vaihtoehtohistorioilla (erityisviehtymyksenään steampunk), roolipelaamalla ja larppaamalla, kansanlaulamalla sekä antaumuksellisella ruoanlaitolla.



Marianne Udd opiskelee Ruotsissa Systems Analystiksi, mutta ei tiedä mikä se on suomeksi. Isona hän haluaa joko pelikehittäjäksi (suomeksi?) tai graafikoksi. Tykkää askarrella, tehdä käsitöitä, pelata Nintendo-pelejä, scifistä, kauhusta, sarjoista, huonosta huumorista, kirjoista (vaikka ei ikinä muista mitä on viimeksi on lukenut) ja on salaisesti rakastunut Batmaniin. Ikä: sopiva.












Uudet blogaajat esitellään sitä mukaa, kun heidän tekstejään julkaistaan blogissa.