Nörtteilyä tuntureiden helmassa

Ann-Catrin Sundelin

Kesälomaa suunnittellessa päätin, että tänä vuonna haluan viettää ainakin osan lomastani luononnon helmassa. Monta vaihtoehtoa tuli katsottua läpi, kunnes löysin itselleni sopivan vaihtoehdon. Turun Ladun kotisivuilta löytyi mielenkiintoiselta kuulostava mainos. Otin yhteyttä ja mahduin mukaan joukkoon. Elokuussa sitten lähdin Turun Ladun ystävällisen porukan kanssa Lappia ja Kilpisjärveä kohti josta vaellus erämaahan alkaisi. Olimme jakautuneet kolmeen 7-8 hengen vaellusryhmään, joilla kaikilla oli eri reittisuunnitelmat, mutta kaikki ryhmät veittivät viikon Kilpisjärven Ruotsin ja Norjan tunturimaastossa, Bárrás ja Pältsan tuntureiden alueelle.

Kolmen valtakunnan rajapyykki
Treriksröset

Matka alkoi 18 tunnin bussimatkalla Turusta Kilpisjärvelle, jonne saavuimme lauantai-iltapäivänä. Ruokatauon jälkeen keräsimme rinkkamme ja matka jatkui Malla-veneellä Kilpisjärven yli Koltaluoktaan. Ensimmäinen vaelluspäivä oli lyhyt, vain parin tunnin pituinen, koska ilta oli jo tulossa, ja matka painoi jalkojamme. Reitti vei Kolmen valtakunna rajapyykin ohi Golddajávrin rantaa seuraten. Sieltä löytyi sopiva paikka pystyttää teltat. Hyttysiä oli valtavasti, koska olimme vielä puuvyöhykkeen alapuolella.

Bárrás - Paras 

Seuraavana päivänä kiipesimme puurajan yläpuolelle, matka vei Ruostin ja Norjan välistä rajaa seuraten Gappohyttania kohti. Leiripaikka löytyi Gappohyttanin läheisyydestä. Päivän aikana löysin uudeen nörttäilyharrastuksen. Ryhmänjohtajamme oli nimittäin hyvä kasviasiantuntija, ja hänen innostuksensa tarttui. Moni tunturikasvi tuli tutuksi viikon aikana: lapin orvokki, kultarikko, ruusujuuri, punakko, norjanjäkkärä, kaarlen valtikka, tunturikohokki, jääleinikki ja moni muu.

Bárráksen huipulla pilvien yläpuolella.
Ovanför molnen på Bárrás topp.

Kolmantena päivänä rinkat jätettiin leiripaikalle, jossa yöpyisimme vielä toisen yön. Päivän tavoitteena oli nimittäin Bárráksen valloitus. Aamu oli pilvinen ja ilma ei näyttänyt lupaavalta. Aloitimme silti matkamme, ja kiipesimme hiljalleen rinnettä ylös, pilven sekaan. Huipulla, 1419 metrin korkeudessa, aurinko paistoi, koska olimme pilvien yläpuolella. Vietimme huipulla noin puoli tuntia, ja sinä aikana pilvetkin hävisivät. Päivän kruunasi mahtavat näkymät tunturin huipulta. Alas tulessa sää parani, ja antoi esimakua siihen mitä oli tulossa.

Iltapäiväpaussi Bárráksen rinteellä, edessä hahmottuu Pältsan.
Eftermiddagspaus i solen på Bárrás sluttning, medan Pältsan syns framför.

Moskkugáisi

Bárrás-tunturin jälkeen illalla oppaamme teki virheen, ja kysyi meiltä muilta mitä mieltä olemme, että mille tunturille nousemme seuraavana päivänä. No, vastuksena oli tietysti että ei Pältsan meille riitä, nousemme tuonne vähän korkeammalle huipulle nimeltä Moskkugáisi. Niin sinnepähän me suunnattiin. Aamupäivällä otimme taas rinkat selkään ja suuntasimme kohti Isdalenia. Lounaan jälkeen rinkat jätettiin odottamaan, ja me jatkoimme matkaamme ylös. Moskkugáisin huipulle, 1522 metrin korkeuteen, päästiin kivikkoisesta rinteestä ja helteestä huolimatta, vettä sai vain juoda paljon! Ylhäältä katsoimme alas Isdaleniin, jonne päivä sitten päättyi.

Isdalen näkyi Moskkugáisin huipulta.
Utsikt från Moskkugáisi ner till Isdalen.

Näin pitkälle olimme tulleet polkuja pitkin, jos huiputuksia ei lasketa. Viidentenä päivänä siis suuntasimme pois poluilta, ja menimme viettämään aikaa tunturirinteeseen. Auringon porottaessa tuli päivän aikana tehtyä pari joenylitystä sekä merikotkahavainto. Kettukin juoksi meidän jalkojemme alta rinnettä pitkin ylös piiloon. Teltat pystytettyä ja ukkosen loputtua teimme iltalenkin ylös rinnettä ja kävimme katsomassa jäätikköä lähietäisyydeltä. Riehppenjávrillä oli vielä jäätä.

Viikon parhaimmat näkymät teltalta. Alhalla Moskánjávri.
Veckans bästa utsikt från tältet. Nedanför syns Moskánjávri.

Ruskaa ei vielä ollut paljoa,
riekonmarja vaihtoi juuri väriä
Ripbären höll på att byta färg.

Seuraavana päivänä alkoi kotimatka. Lounaan söimme Pältsastuganilla, jossa mittari näytti että ulkona oli 26 astetta lämmintä. Ei yhtään ihmettyttänyt, että nenä oli punainen, ja oli hiostavaa kävellä. Pältsastuganilta jatkoimme matkaa Koltaluoktaa kohti. Meillä oli onni matkassa, teltat ehtivät pystyyn ennen kuin ukkoskuuro yllätti meidät.

Viimeinen vaelluspäivä vei meidät sitten taas Kolmen valtakunna rajapyykin ohi Mallan luonnonpuistoon. Matkan varrella vastaan tuli vielä Kitsiputous, yksi Suomen korkeimmista vesiputouksista, ennen kuin jatkoimme matkaa Kilpisjärvelle päin. Lauantaina ennen kotimatkaa saunoimme Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa. Hyvää teki, vaikka olikin ahkerasti käynyt viileentymässä tunturipuroissa viikon aikana. Kotimatka sujui linja-autolla Turkuun, jonne saavuimme sunnuntai aamuna. Ja kyllä valitettavasti oli jalat turvoksissa, mutta ei voinut valittaa koska matka oli muuten ollut hyvin onnistunut. 

Mallan luonnonpuistossa nähty kyltti.
Skylten finns i Malla naturreservat.

Laskujeni (ja ryhmässä mukana olleen GPS:n) mukaan vaellusta kertyi noin 116 km, joista noin 85 km rinkkaa kantaen. Säät olivat aivan mahtavat, minulle sattui aurinkoinen loma, ja matkan varrellta löytyi uusi kiinnostuksen kohde. Myös tuntureilla voi nörttäillä sekä varusteita, tuntureita että kasveja. Siispä minun mittapuussa, hyvin onnistunut lomamatka. Suurkiitokset Turun Ladulle.

Jos matkani innosti ketään tai jos muuten vain kaipaat vaellusseuraa suosittelen ottamaan yhteyttä lähimpään Suomen Ladun jäsenyhdistykseen. Suomen Latu järjestää pitkien vaelluksien myös päiväretkiä ja lisäksi kaikkea mahdollista muuta kiinnostavaa liikuntaa.

http://www.suomenlatu.fi/suomen_latu/
http://www.suomenlatu.org/yhdistyshaku/
http://www.turunlatu.fi/

Lapin orvokki - Fjällviol

En del av min semester i år tillbringades i ödemarkerna i Lappland. Med ett glatt gäng från Turun Latu åkte jag iväg och vandrade en vecka i trakterna kring Treriksröset. Vi började och slutade vår vandring i Kilpisjärvi, och vandrade ut till Bárrás och Pältsan området. Rutten blev ungefär 116 km lång, varav 85 gick vi med rinka på ryggen. Två fjälltoppar besöktes, Bárrás (1419 m.ö.h.) och Moskkugáisi (1522 m.ö.h.). Jag hittade ett nytt intresseområde, vandringsgruppens guide var nämligen mycket växtintresserad, och jag lärde känna igen en hel hop med fjällväxter under veckan. Fjällveronika, fjällviol, gullbräcka, rosenrot, Kung Karls spira och många andra namn blev bekanta under vandringen. Terrängen var omväxlande, från björk- och alsnår till öppna kalfjäll, och sluttningarna varieade från vackra fjällängar till stenhopar där man fick se upp med fötterna så man inte skadade sig. Isdalen med sina glaciärer och is i augusti var en syn i sig.

Gillar du att tillbringa tid i naturen och gillar att vandra, en hel veckas vandringar eller bara korta dagsvandringar, men saknar sällskap, så rekommenderar jag att ta kontakt med närmaste Suomen Latu förening.