Greetings from Highway 5!

Mia Meri

San Francisco was another of the huge destinations we knew would take a whole post on its own, but this is still going to be a long one. Grap a cup of coffee or tea and join us in our adventures in San Francisco.

First, though, a quick tip. If you plan on visiting Alcatraz, you should definitely reserve your tickets at least a month before, because the place sells out weeks in advance. We learned this when we went to get our tickets and the only ones we could have got were packages including city tours and would have cost us more than double the original ticket price, and even those sell out fast. Since we are not swimming in money we decided to skip it this time.

Alcatraz. This is the closest we got to it.

The Winchester Mystery House

The story behind this weird Victorian era mansion is tragic. The lady who built the house, Sarah Winchester, used to be married to the main heir of the Winchester repeating firearms factory and they had a child. Soon after the child died, followed by the husband. The widow, who apparently was spiritual even before, got an idea her husband and child were in fact killed by the spirits of people killed by Winchester firearms and now they were after her. Her solution was to build herself a new home and keep on building it forever. She was assured the spirits would find and kill her if the house was ever finished. At first she kept the house small, but after she almost got trapped in her house in the 1906 earthquake she concluded she needed to build whole new rooms to survive and thus the craziness began. The best part of the whole thing was, she apparently started to build without any coherent plan and according to the tour she had one room where she had spiritual seances, asking spirits to tell her what to build next, and thus the house became a labyrinth of stairs leading nowhere and doors opening to brickwalls or to nothingness.

You'd think the builders would have notified her of these minor problems, but apparently she fired anyone who dared to even hint there might be something weird going on, so her staff just stayed quiet and built whatever they were asked to. And the same applied also to the servants of the house, who just had to cope with the changing enviroment on a daily basis. There were a dozen carpenters working around the clock for almost four decades!

There are a lot of weird and moody details, like the hideously expensive front doors that were never used and the expensive ball room that was never used, except by the lady of the house, who used to play the organ there in solitude.

The most interesting part of the tour was the widow herself and it was a shame the tour concentrated so much on the house and her wealth, instead of her. But I am under the impression not many people knew her, and so she herself remains a big mystery. Even though after her death (she died in her sleep) her servants were interviewed, they couldn't tell much about the widow.

The Winchester Mystery house is actually located south of San Francisco in San Jose, but it's only an hour's drive from downtown. Also you need to remember to book tickets online at least a day before to get the tour you want since they do sell out. We took the Estate tour which includes the basic Mansion tour and a Behind-the-Scenes tour. Even though the mansion tour gives you the basic understanding of the house we'd still recommend you take both tours. Besides, you get to wear a hard protective cap in the latter tour to the envy of everyone taking just the first tour!

Photography was not allowed inside the house, but here are some photos from the garden.

*** because it's worth the visit if you're around there, but without a more personal approach it's just a house with weird details.

Joonas standing in front of te Winchester Mystery House. The building used to have seven floors, but they collapsed during an earthquake and now it has only three or four floors.

Some details.

This statue stands in the garden commemorating all the native Americans killed with Winchester rifles.

Another photo of the house.

Fisherman's Wharf

The Fisherman's Wharf of San Francisco is a famous tourist area and holds many interesting places to see. Our picks were the WWII submarine USS Pampanito, the Boudin bread museum, the Wax museum, and Musée de Mechanique. By the way, the whole are has only one public toilet and it's awful. Either go to toilet before or hold it in.

Whaat? :'D

USS Pampanito

USS Pampanito is an old submarine used during WWII, now working as a museum. Take the audio tour, because without it you won't get anything out of the ship. The audio tour is really good and it has the navy veterans who used to sail in this boat telling about it in their own words.

The biggest eye-opening moment for me was... well, I knew submarines are small inside but this small? The place felt tight for just the two of us and it was always a hassle when other visitors wanted to pass us. To think it used to have 40 men on board when operational is just unimaginable. I have no idea how they could make to their battle stations in less than half a minute when the call was made. It took me half a minute just to make through one doorway with my backbag, camera and short legs.

The surprisingly funny part of the tour was the first toilet, with it's very manly flushing lever which was big enough to make you think it would shoot you off the can to heaven. And the first toilet was housed in a huge room compared for example to the log room which was no larger than a regular small closet back home. Totally claustrophobic space to work in. It was impossible to take a picture of it from the small window on its door.

**** (remember the audio guide!)

USS Pampanito.

Mia and the torpedo tubes.

Joonas looking at torpedo tubes. Those are bunks over the torpedoes on the left and right.

Mia trying to fit through.



Doesn't seem to be any easier for Joonas either!

These are the torpedo tubes on the back of the ship.

It was hard not to have emotions surface after the tour was over and they went through all the casualties of the submarine crews (around 25%). It would be utterly horrible to die in those cramped spaces. That's Alcatraz in the background.

Boudin Bread Museum and Bakery

I know this is quite sad, but I'm excited about bread. The regular bread at grocery stores back home and generally everywhere else is just unforgivable compared to a well made bread, and I've been learning to make good bread myself. The museum is situated within the Boudin bakery building, and they also serve food, so it was a good place for lunch. The museum was closed due to a private event, so we settled for a tomato soup in a bread bowl. Quite interestingly, the soup was the best part of the lunch since the bread had a very sour, close to vinegary taste to it which wasn't that good on its own. With butter it could have been delicious but they had none. :( Also the premises downstairs were quite loud, but half hidden underneath the stairs there are some quiet tables.

** (not nerdy but bread-geeky)

Omnomnom.

San Francisco Wax museum

Wax museums are funny places. I suppose in the past they used to be the only way to see great and famous men and women "live" instead of just as drawings, or maybe in early photographs. Now that people have an over-abundance of media filled with high quality photos and video of almost anybody, wax dolls are becoming unnecessary and sort of mundane. Then again, why do people go to see zoological museums with stuffedanimals? Maybe the wax museums have a similar appeal to us. Maybe part of the charm today is that you want to see how lifelike the dolls can be, since we know how most of the people really look like.

Well, let me tell you about our visit to the San Francisco Wax museum located across the street from the Pier. Outside the wax museums of the world they tend to have some choice dolls on display to show you the quality. Here they had the (current) Pope, Angelina Jolie and Johnny Depp. Pope was very good, Angelina was OK, but something had gone wrong with Depp. Despite the warning signs we decided to buy the tickets. Going down the stairs I noticed the carpet was very old and worn through. And then we got to the cellar where the dolls were, I looked up at Leo and Kate, and the only thought in my head was: "Do you think they'd return us our money if we'd just go back?" @___@

I think it took me something like three rooms before I could overcome my initial shock and just focus on the experience itself rather than the appearance of the dolls. There were some very good dolls, too, so there must have been more than one artist making them. But some of the dolls were just unforgivable. To add insult to injury, most of the dolls were fitted on "wrong" bodies. Most of the dolls stood very stiffly, almost like their head was fitted on the bodies the wrong way around. Also some of the dolls had too large heads compared to their bodies and sometimes when there wasn't enough room for a sitting doll, they had just cut the legs short to fit the doll there. It was almost scary to see the familiar faces fitted in these horribly mutilated bodies.

The museum featured wax dolls made of historical figures in addition to current and past celebrities. There was Cleopatra VII with other "Vixens" and artists and scientists, and other themes from our past. The most puzzling part of the whole thing was the wax museum's rather clumsy attempt to display different religions. The Hindus were shown bathing in brown water, Judaism was displayed as Moses holding the Commandments, Buddhism was shown as a man sitting in lotus position with long earleafs, and Taoism as three Asian men sitting in a garden. Christianity was, of course, given the largest space and the biggest "wow" effects with Jesus giving his famous sermon on a mountain (sorry, my knowlegde of the Bible is a bit lacking in details). And how was Islam displayed? Well, apparently after 9/11 and all that's happened since, Islam has become a bit of a sore spot and the wax museum had withdrew its display of Islam from the show and instead put up a plate telling about Islam and stating they didn't know how to display it. You know, after all the other religious images with their incredibly tacky representations I suppose they could have just as well put on some Muslim dolls praying and been just as respectful about it as with all the rest.

The best part of the tour was when we found a wax doll version of the famous last supper painting of Jesus and his disciples. While I was waiting for Joonas to get back from the restroom (yes, they had clean ones inside!) in front of the scene, a twenty-something couple strolled by. They looked at the scene and then the young man said to his girlfriend: "Look at Jesus. He didn't look like that. They should show some respect!" Then they left. I looked at wax Jesus. Sure he was displayed here looking quite thin, but considering all the other dolls he was a very good specimen. Also I'd really like to know how he thought he knew how Jesus looked like since to my knowledge there are no pictures of him. And the western image of him with his blonde hair etc. is most likely totally wrong since he was born in a Mediterranean country.

An obligatory part of any wax museum is of course the chamber of horrors. Since I'm easily scared I let Joonas go in first, but really there was nothing to be afraid of. The chamber of horrors had the most basic horror characters like the Frankenstein monster and Dracula, but also Anthony LaVey, the head of the Satanic Church. I must say it must be some achievement to be included in the chamber of horrors while you are still alive. Oh well, maybe he has more scariness value over here. ;)

As for whether you should visit this place, the answer is... *laughter* Trust me, go somewhere else. But it was entertaining regardless.

**

First scene at the museum. Awww, it's the scene from Titanic.

''8-@

American presidents are scary and they come to your dreams and eat your brains.

Hindus like to bathe in chocolate.

Insulting Jesus.

Elvira. Yeah... Well, the movie is amazing, so be sure to watch it!

Chuck Norris. :''D

Musee de Mechanique

On Fisherman's Wharf there is a museum of mechanical amusement devices like old Victorian era machines where you put in a coin and see a woman undress. Of course all the machines had been rendered safe for children so no undressing there. The best part of the place is, it's totally free, except if you want to see the machines work or play the games you need to pay for those (remember to come with pockets full of dimes and quarters). A neat thing is some of the items are so large, more than one person can enjoy the display with just one coin. The oldest mechanical entertainment machines in the museum are self-playing pianos and other musical machinery, and as soon as people realised you can see moving images by showing pictures fast enough, naughty images were displayed. The moving images were stored in the most beautiful machines where you have to move the handle, changing the images yourself. If you move it too slow the timer runs out before you are finished with the film, so there is no time to stop and admire the images at slow speed. The oldest machines were moving dolls, which danced and sang witty tunes. Then there were games from the beginning of the 20th century, up to a few brand new ones.

The museum itself is basically just a hall where all these machines are put on display, all operational for the public to use. The good thing is that you can experience the machines yourself just like they should be. The problem is, however, that the machines themselves don't tell you much about themselves. There were a few machines with notes saying how old they were and other background information, but most of them didn't. Also since the machines are just placed here and there in the huge hall, it was hard to get a full picture of the place and how the machines had developed. Also some of the machines where you peaked in and opened curtains to see dolls dancing should have had notes stating if they were in their original attire or if the shows had been altered to make to make them suitable for all ages.

****

Oh yeah! And he did!

"XXX" hee means some feather shaking action - literally.

I've always wanted to visit one but now I don't have to. :D

People never change. Youtube is full of animal vs. animal movies. Things weren't that different back then.

Joonas meets the "end of the trail". The expression is explained by the fact that inserting a coin will only start a wind machine which slightly moves the caravan cart's torn covers. Just what the title promised. No music.

Pacific Pinball Musem

Located east of San Francisco in Alameda (just on the other side of the bay) there is possibly the best place on Earth - the Pacific Pinball Museum. The Museum owns over 800 pinball machines and they let the visitors play 90 of them. You only need to pay for admission after which you can leave the premises and come back freely for the rest of the day.

When I was a kid I played pinball once and it was horrible. I just couldn't hit the flipper buttons hard enough and the ball wouldn't move, not even to the bumpers. It was total hell and convinced me that playing pinball requires strength. Well, WRONG! It doesn't. Most likely the machine's owner just hadn't maintained the machine. :(

When we walked in the museum, the museum owner introduced us to the place by first showing us some of the oldest pinball machines they had and told us how the machines had developed over time. Then she showed us how the machines were turned on and let us loose. Time has never flied so fast! The place was full of people just playing, even whole families from grandparents to grandchildren.

The best part was playing so many different machines from so many eras. In the oldest playable machines you could feel the machine clanking as the ball hit various objects, whereas the most modern ones are completely computerized. It was also interesting to see differences between the machines. You would think designing a fun pinball machine was easy since there always seem to be the certain objects in certain places, but no. Some just felt good straight from the start and gave you good feedback on what you were doing and where the ball was going, and others just felt bad and kept on throwing the ball directly out of the game between the flippers.

Just like in the Musee de Mechanique, there weren't that many signs telling about the machines, making the place mainly about playing the games. Also, it would have been interesting to see the rest of the vast collection of pinball machines even though you couldn't play them yourself. There was some original pinball cabinet artwork and artist biographies on display, though.

One thing the pinball museum did manage to do to me. Now I want to own my own pinball machine! The pinball machines in Finland are ridiculously expensive to play so I always just look at them longingly, but after this experience there are pretty much just two options for me. Either I have to buy one for myself or I have to move to San Francisco just so I can visit this place.

*****

One of the older ones.

Functioning pinball machine where the cabinet art has been left transparent, so you can see everything it does.

The first room of four. On the right side the oldest ones, which you can not play.

Doctor Who pinball where you destroy Daleks! This was THE BEST pinball machine in the museum! If someone wants to donate me one of these I won't decline, I'm sure I can fit it somewhere. :D

Cartoon Art Museum

Located in downtown San Francisco, the Cartoon Art Museum just happened to have an Avengers Assemble exhibition. \o/ The museum was a lot bigger than I expected, but there were many smaller exhibitions at a time so the Avengers exhibition itself wasn't that big. The exhibition was basically a collection of original artfrom old Avengers comic books. If I remember correctly there were none colored, just the inks or pencils.

The most interesting part was to see how the cover images and panel pages had been put together before computers - with scissors and glue! Also you could see how the artists had altered and corrected their work to fit the title and other obligatory parts of the magazine over their original drawing. And you could see the collaboration between the artist and the inker in some artwork on display. You could see the pencil lines and then how the inker had either followed the drawing or sometimes drawn a leg in a different position. Also you could see how the inker had worked his way around the picture using thick markers on large areas, changing into a smaller pen when inking close to the characters. You could also see them making mistakes and correcting them with white ink. The originals are size A2 whereas the magazines are about size A4, which means much of the shaking of the hands and other mistakes get lost when you downsize the drawings.

So even though the exhibition was small, it was still very interesting at least to Joonas and myself since we both have done a lot of drawing and inking and could see the technique behind the artwork. What would have been nice, though, would have been some signs telling which characters were featured in the art. Since most of the drawings were very old and the costumes have changed since then there was one woman I just didn't recognize and it's still drawing me crazy. Even the museum staff didn't know her. Any ideas on her identity are welcome (she's on the back wall, the left-most image where she's alone. She has a face mask and her sleeves widen like in a witches's outfit.)

*****
(Sorry, no photos, since it was not allowed.)

de Young Museum:
The Fashion World of Jean Paul Gaultier from Sidewalk to the Catwalk

San Francisco's de Young is a fine arts museum located in the Golden Gate Park. As soon as I noticed they had a Gaultier exhibition I was jumping up and down in excitement. I had to see it! So in we went and the exhibition was just amazing, even better than I expected. It was so beautifully put up, with "living" mannequin dolls and scale to match! The exhibition told a story very well with choice, very well thought details I think many people missed. At one point there was a doll standing next to a TV displaying an old French movie, which had worked as an early inspiration for young Gaultier. The doll was telling something and I was watching the TV and in the film the leading woman started to sing, and at the exact same time the doll next to it started to sing the same song. It was just a magical moment.

Going to a high fashion exhibition is not very nerdy, but fashion geeky it is and, hey, it was a museum. ;) If you are in San Francisco, definitely go to see the exhibition as it's just so fantastic and Gaultier is so very talented. Of course, if you don't like Gaultier's style, you might not find the exhibition as inspiring. But hey, he was the man who invented the cone tits for Madonna and placed the corset over all the other clothes. If that doesn't make you a legend, nothing will. Oh, and he has also designed many clothes for scifi movies like the Fifth Element. The sketches for the clothes are amazing.

Joonas: I wasn't that into it as we went in, not really knowing Gaultier's work, but man, this was a seriously inspiring show. The scifi work especially, but also a lot of the other stuff, conjuring up images of what could be, whether it's foreign culture mashups or adoration of Eighties punk.

*****

Two "living" dolls.

All the knitting maniacs out there. That top is knitted. <3

To punk or to gentleman?

Futuristic clothing from Gaultier.

Nice pompadour...

B.ay A.rea D.erby Girls

It just happened that when we were in San Fancisco the Bay Area Derby (BAD) Girls had two matches in one night, so we just had to go to see it. It was our first time in a match and we knew only the most basic rules, having learned them from the teenage movie Roller Girl. Since we had wanted to see the game for a long time, this was like a dream come true for us. Lucky for us the organizers showed a short film on the screens pre-match, going through the basic rules, but we were still bit lost in the beginning. As the game started we quickly begun to understand what was going on and what the different signs from the judges meant. It's not that complex.

The games were Oakland vs. San francisco and Richmond vs. Berkeley. Each team had players with appropriate names like Sinnocent and Aunti Christ, playing under number 666. Since roller derby is nowadays a wild girls' sport, I was a bit nervous as to what kind of an audience we'd see. I expected to see heavy alcohol consumption and rocker dudes yelling and throwing punches. Well, in reality the audience consisted of just very normal people from all levels of society, from a few weeks old baby to retired people.

The only thing that took me by surprise and left a bitter taste in my mouth were two people who just happened to sit next to us during the second match. The other one was a really obnoxious woman who had some one woman show going on, where she laughed out loud (nothing bad in a good laugh, but it was all fake) and waved her hands around so carelessly I had to change my seat or she would have knocked me out at some point. She also started to make naughty moves on an elderly man who had come to see the match with his wife. I just couldn't believe my eyes, it was just so disgusting. As if that wasn't enough, behind us sat the husband of one of the Richmond players, and he was such an idiot he ruined the game for all of us. At first his yelling was funny but soon it got a really nasty tone. He kept yelling the other team looked fat and ugly, and whenever one player was there he kept on calling her a traitor. It was so vile even the obnoxious woman next to me turned around and told him to watch his language. And the nice elderly couple changed seats because they couldn't stand listening to him any more. I don't blame them. I think he should be made to apologize for his behaviour by the other team. So Berkeley Resistance, one Wrecking Belles' husband owes you a big apology. Punch him in the face once for me.

***** (without idiot men and obnoxious women)

Even though the arena was a flat track, the derby girls skated fast.

The front row seats were also called suicide seats for a reason. No children were allowed next to the ring.

Phoebe A. Hearst Museum of Anthropology:
The Conservator's Art: Preserving Egypt's Past

I had to make a choice between the Hearst Museum and the Rocicrucian Museum in San Francisco, which both hold Egyptological collections. The Rocicrucian museum is not in fact very Egyptological to my understanding but rather a group studying "ancient wisdom", so perhaps not the most respectable group in my books. Though I don't know if that just used to be in the past and now they educate people about the real ancient Egypt without the wisdom part. ;)

We decided to go to the Hearst museum since it was closeby, and it was a very good choice. The museum has an exhibition about conservating Egypt's past with examples on conservated objects and how much it all cost. I believe the idea behind the exhibition is to show the cost of the often invisible museum work and thus inspire people to donate money for the museum. For me the exhibition was very interesting since I have never seen the figures for all the work conservators do, and I bet nowhere else a museum would get an idea to be so frank about the costs. The exhibition also had very nice artefacts on display and some rather famous pieces, too. During weekdays there would have been a conservator present at work and to answer questions from visitors, but since we were there on the weekend I sadly missed her.

****

A "spare head" or "varapää" as we call them in Finnish. No-one knows what they are for and now I've seen one of them live! :O

A crocodile mummy with c. 30 crocodile babies on its back. Very interesting...

A crocodile mummy with a sun disk over its head. That's unusual...

This is where the conservator would have been working. *sigh*

That's all for today. Next Sunday I'll tell you about our ride to Seattle and the city itself. On the way, nude cowboys and "party planner" women of the past!

Hyvää kesää!
Mia & Joonas

***
Previous entries: 17.6. Los Angeles and 21.6. Trip to San Francisco
About the journey in general can be found from here. (only in Finnish, sorry)

Pelikaveriksi konsoli vai PC?

Ensimmäinen tietokoneeni
Texas Instrumentsin TI-99/4a ja kaksi
ensimmäistä peliäni Princess &
Frog 1 (1982) ja TI Invaders (1981).

Mia Meri

Melkein kaikki tuntemani naiset ja miehet pelaavat video- tai tietokonepelejä, mutta pelikonetta valitessa usealla valinta menee mututuntumalla. Itse aloitin tietokonepelaamisen jo 1980-luvun alussa ensimmäisillä kotikoneilla, ja peliharrastus on rakas edelleen. Pelaajana pääasiallinen tarkoitukseni on nollata aivot, nauttia pelikokemuksesta ja jännittävistä tarinoista tai kutkuttavista aivopähkinöistä. Tekniset ominaisuudet sinänsä eivät minua kiinnosta - vähän kuin autolla ajaisi. Ihan sama mitä pellin alta löytyy kunhan se kulkee, on luotettava käytössä ja sillä on hyvä ajaa.

Katsaus taaksepäin: Peli-PC:n kilpavarustelusta konsolisotaan

Pelaaminen on muuttunut paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta monet vuosia vanhat totuudet tuntuvat edelleen kummittelevan harrastajapelaajan mielessä siinä vaiheessa, kun ollaan hankkimassa uutta pelikonetta. Siksi on paikallaan kerrata hieman pelikoneiden lähihistoriaa.

Kymmenisen vuotta sitten PC:t olivat jokaisen himopelaajan ehdottomia ykkösvarusteita. Vaikka pelikonsoleista PlayStation 2 oli markkinoilla käytännössä ilman kunnon kilpailijaa, sen tehot eivät mitenkään pystyneet kilpailemaan huippuunsa viritetyn peli-PC:n kanssa.

PlayStation 2 Slim ja peliohjain.

PC:iden kilpavarustelu sai alkunsa, kun tietokoneiden tehot ja teknologia saavuttivat tason, jossa aiempaa luonnollisempien 3D-hahmojen ja ympäristöjen luominen oli mahdollista. Pian tilanne meni siihen, että jokainen uusi peli halusi komeilla entistä näyttävämmillä grafiikoilla, jotka tietysti vaativat hirvittävästi tehoja PC:iltä. Samaan aikaan tietotekniikassa edettiin harppauksittain, ja osien hinnat tippuivat nopeaa tahtia uusien vyöryessä markkinoille. Nopea kehitys johti siihen, että pelintekijät alkoivat tehdä pelejä mielessään tulevaisuuden PC, joka tulisi hyvällä tuurilla markkinoille joko juuri samaan aikaan pelin kanssa tai puolen vuoden sisään. Ja kun kaikki halusivat viimeisimmät pelit, seurauksena oli se, että omassa kodissanikin PC:tä päivitettiin puolen vuoden välein yhä kovempaan kuntoon opintolainan ja joulupukin avulla.

Tilanne muuttui ensimmäisen Xboxin tullessa markkinoille.

Xbox ja peliohjain.

Microsoft oli päättänyt tuoda oman kilpailijansa Sonyn PlayStationille, ja käytti pitkän pennin markkinointiin valloittaakseen konsolimarkkinat Sonyltä. Xbox oli tehokkaampi kone kuin PS2, joka oli ollut markkinoilla jo pitkään. Ensihätään Sony keksi tuoda PS2:sta uuden linjakkaamman version myyntiin, mutta samaan aikaan se alkoi kiirehtiä varmasti jo pitkään suunnitelmissa olleen PlayStation 3:n julkaisua. PS3 tulisi tietysti olemaan huippuunsa viritetty pelikone, joka pyyhkisi ensimmäisellä Xboxilla pöytää, joten Microsoft alkoi myös kiireen vilkkaa kehitellä uutta Xboxia. Konsolisota oli kovimmillaan, mistä kertoo jo konsolien nimeäminenkin. Koska PlayStation oli jo päässyt numeroon kolme asti, ja Xbox taas vasta numeroon kaksi, Microsoft päätti nimetä konsolinsa Xbox 360:ksi, etteivät he vain jäisi kakkosiksi Sonylle.

Uudet PS3 ja Xbox 360 rynnivät markkinoille kovalla käsirysyllä taistellen siitä, kumpi olisi markkinoilla ekana. Tuloksena oli kaksi konsolihirviötä. PlayStation 3 oli kova kuin mikä, ja sisälsi erittäin hyvän BluRay-soittimen, jonka vuoksi moni ei-pelaajakin kävi ostamassa PS3:n. Huonoa: hinta. Aivan uutena PS3:n hinta oli Suomessa yli 700 euroa! Microsoft taas lähestyi tilannetta kukkaroystävällisemmin ja laittoi Xbox 360:nsä markkinoille huomattavasti halvempaan hintaan. Tosin halvan hinnan syynä olivat huipputehokkaat, mutta halvat ja helposti rikkoutuvat komponentit, ja jokainen Xbox 360 myytiin tappiolla.

GameCube ja peliohjain.

Konsolisodan sähköistämässä ilmapiirissä konsolit myivät kuin juomavesi Saharassa, mutta kun molemmat yhtiöt ilmoittivat heti perään uusien konsolien kehittämistyön olevan vauhdissa, käyttäjät saivat sodasta tarpeekseen. Moni oli polttanut proppunsa viimeistään siinä vaiheessa kun kävi ilmi, että Xbox 360 ei ollutkaan taaksepäin yhteensopiva ensimmäisen Xboxin peleihin (sama juttu PlayStationilla). Lisäksi ensimmäisen Xboxin tukeminen oli lopetettu kuin seinään uuden 360:n tultua markkinoille, sillä kyseinen konsoli ei ollut koskaan ehtinyt vakiinnuttaa asemaansa samalla tavalla kuin PS2, joka oli ollut markkinoilla jo vuosia, ja jolle edelleen julkaistaan pelejä PS3:n rinnalla. Lisäksi valtavat mainoskulut, tappiolla myydyt koneet, ja ne huonot komponentit (tästä lisää myöhemmin) olivat tulleet valtavan kalliiksi sekä Microsoftille että Sonylle, joten molemmat yhtiöt päättivät haudata hetkeksi sotakirveensä.

Nykytilanne: kolme konsolia ja läppäriarmada

Nykyisen konsolisukupolven koneet (PS3, Xbox 360 ja Wii) ovat olleet markkinoilla viisi vuotta, ja jokaisella suurella konsolivarmistajalla eli Microsoftilla, Sonylla ja Nintendolla on tulossa uusi konsoli ulos noin kahden vuoden kuluttua - Nintendolla jo tänä tai ensi vuonna. Lisäksi edellisen sukupolven konsoleista PS2 on edelleen mukana, vaikka hiipumassa.

PlayStation 3 ja peliohjain.

Ja tosiaan, Nintendo! PlayStationien ja Xboxien lisäksi markkinoilla on tietysti myös Nintendon pelikonsoleita. Ensimmäisen Xboxin tullessa markkinoille Nintendo kilpaili GameCubella, jonka suosio ei kuitenkaan koskaan noussut merkittäväksi. GameCube jäi altavastaajaksi, jolle tehtiin vain "lasten pelejä" kuten eräs meille GameCubensa myynyt perheenäiti siteerasi poikaansa. Nintendo teki viisaasti ja jättäytyi konsolisodan ulkopuolelle, keksien itselleen oman markkinarakonsa koko perheen pelikoneena, jota edustaa nykyään huippusuosittu Wii.

Pelaamisen painopiste siirtyi pääasiassa konsoleille ja samalla PC-koneiden päivitysvillitys laantui. Ja koska ihmisillä ei enää ollut niin valtava kiire päivittää koneitaan, läppärien myynti alkoi kasvaa. Läppärien päivittäminenhän ei onnistu kuten pöytäkoneiden, ja niiden komponentit ovat aina kalliimpia ja tiukempaan pakattuja, joten läppärit pelikoneina eivät vain ole koskaan olleet kovin fiksuja valintoja. Nykyään monessa kodissa asuukin pelikonsoli tai kaksi sekä läppäri, joka kulkee mukana koulussa ja töissä. Tosin viime aikoina PC:llä pelaaminen on taas lähtenyt kasvuun mm. Steamin suosion myötä, mutta nykyään PC-koneiden enemmistö on läppäreitä, joten pelitkin suunnitellaan "heikkotehoisilla" läppäreillä pyöriviksi.

Asiaan! Kumman hankin: läppärin vai konsolin?!

Nyrkkisääntönä sanoisin, että pelikoneeksi kannattaa aina hankkia pelikonsoli, mutta pelikoneen valinta on yksilöllinen päätös, johon vaikuttaa monta seikkaa:
1) kuinka paljon pelaat,
2) millaisia pelejä,
3) paljonko olet valmis laittamaan rahaa pelikoneeseesi ja
4) kuinka paljon olet valmis käyttämään aikaa pelikoneeseesi?

Kuinka paljon pelaat?

Xbox 360 ja peliohjain.

Jos olet satunnainen pelaaja, ja hankkimassa pelikonetta vain yhden tai kahden pelin vuoksi, kannattaa kone hankkia tietysti sen mukaan, minkälaisen koneen peli vaatii. Toisaalta kannattaa miettiä, oletko valmis panostamaan useita satoja euroja vain yhden pelin vuoksi? Jos haluat pelata vaikka jotain uusinta seikkailupeliä, joka on julkaistu vain konsoleille, kannattaa kysellä olisiko jollakulla ehdottaa vastaavaa peliä, joka toimisi myös läppärillä. Maailmassa on monia aivan mahtavia vanhoja pelejä, jotka voivat hyvinkin olla parempia kuin joku nykyinen listahitti, jos niitä vain tietää etsiä. Kaksi palvelua, jotka myyvät vanhoja (ja uusiakin) huippupelejä, jotka pyörivät peruspöytäkoneella tai nykyläppärillä ovat Steam (http://store.steampowered.com/) ja Good Old Games (http://www.gog.com/).

Jos taas olet innokas pelaaja ja aikeissa tarjota pelikonsolille pysyvän kodin, lue eteenpäin.

Millaisia pelejä pelaat?

Se, millaisista peleistä pidät, on oleellinen asia pelikonetta valitessa. Jos pidät "pikkupelien" (esim. Angry Birds, Tetris) pelaamisesta voit tehdä sen varsin hyvin kännykälläsi tai läppärillä nettiselaimessa. Mutta todennäköisesti jos harkitset konsolin hankkimista, puhe on aivan eri kaliiberin peleistä.

Wii ja peliohjain.

Mitä tulee Xbox 360:iin ja PS3:een, niin niiden pelit eivät juuri eroa toisistaan. Molemmissa koneissa riittää vääntöä vaativien pelien pyörittämiseen ja suurin osa kaikista peleistä julkaistaan kummallekin pelikonsolille. Näiden välillä valinta meneekin ehkä sen mukaan kumman imagosta pitää enemmän. Myös peliohjainta kannattaa käydä hypistelemässä, koska sen kanssa tulee vietettyä aikaa. Omaan käteeni Xboxin ohjain tuntuu paljon paremmalta ja pidän enemmän sen selkeästä "palautteesta" eli tiedän aina, olenko painanut nappulaa vai en. PlayStationin ohjain taas ei asetu millään käteeni, eikä taida muidenkaan, koska siihen myydään paljon lisäosia, jotka parantavat ohjaimen käytettävyyttä. Pidän myös enemmän Xboxin selkeästä ja raikkaasta käyttöjärjestelmästä, joskin se on vaihtunut muutaman kerran eikä aina parempaan suuntaan. PlayStation taas noudattaa Sonyn standardia käyttöliittymätyyppiä, joka on Sonylla käytössä mm. Blu-ray/DVD-soittimissa ja se on pysynyt aika lailla samanlaisena alusta asti. Molempia koneita voi myös käyttää DVD:iden katsomiseen. Xboxin ohjaimella käytettävä leffa-käyttöliittymä on paljon helpompi käyttää kuin PS3:n. Toisaalta ostettuani erillisen leffojenkatselukaukosäätimen PS3:ni olen hiljalleen lämmennyt PS3:lle sen aikoinaan huipputason Blu-ray-soittimen vuoksi.

Wiin ohjaimia.

Wii sen sijaan on hyvin erityyppinen laite verrattuna kahteen edelliseen. Vaikka Wiille tehdäänkin versiot monista peleistä, Wiin ohjain on niin erityyppinen ja kone tehoiltaan sen verran heikompi, etten suosittele sitä ainakaan talon ainoaksi pelikonsoliksi - elleivät sen pelit ole juuri sitä, mitä sinä haluat pelata. Wiin vahvuus on sen helppokäyttöisyydessä ja liikkumiseen kannustavassa ohjausmekanismissa. Wiin ohjainhan on sellainen mökkylä, joka toimii välillä golfmailana ja välillä onkena tai vaikka auton rattina ja tietenkin sillä osoitellaan asioita TV-ruudulla.

Oman kokemukseni mukaan Wiin ohjaimen liikkeentunnistus ei kuitenkaan ole tarpeeksi herkkä, ja muistan aikoinani melkein heittäneeni koko koneen ikkunasta ulos ajaessani miljoonatta kertaa sateenkaaritieltä jorpakkoon, kun ratti ei vaan käänny. Myös golfissa puttaaminen vaati pitkää pinnaa, kun ohjain ei ottanut vastaan kevyitä näpäytyslyöntejä. Ohjaimeen on tosin saatavilla lisäosa Motion Plus, joka tekee siitä herkemmän. Wiille on tehty myös kuntoilupelejä, jotka käsittääkseni vetoavat naisiin kuin vampyyri-Eric puolialastomana sängyllä. Hiki virtaa, kunto kasvaa ja peli kannustaa yhä uusiin suorituksiin pitäen kirjaa kaikesta. Myös pienten lasten kanssa pelatessa Wii on varmasti mainio, sillä sen ohjaimen ymmärtää helposti pikkulapsikin. Tosin, aivan kuten GameCube, Wiin pelit ovat ns. "lapsellisia" joten teini-ikäisen ampumapeleistä haaveilevan pojan sydäntä sillä ei voiteta.

PC-koneiden melkeinpä suurin ongelma on se, että ne eivät enää ole pelinkehittäjien prioriteettilistan korkeimpana pelialustana, joten sen pelit on todennäköisesti tehty ensisijaisesti konsoleille ja vasta sitten muokattu PC-koneilla toimiviksi. Tosin on edelleen pelityyppejä, jotka toimivat parhaiten vain PC:llä. Strategiapeleissä PC:n näppäimistö- ja hiirivetoinen käyttöliittymä toimii huomattavasti paremmin. Samoin jotkin pelit tarvitsevat hiiren nopeuden ja tarkkuuden, jotta niistä voi nauttia tarpeeksi. Ja tietysti on edelleen olemassa pelisarjoja, jotka on tehty vartavasten PC:lle kuten huippusuosittu Sims-pelisarja. Simsistä on tietysti tehty konsoliversiotkin, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vannoa, että ne eivät ole pelikokemuksellisesti eivätkä pelinautinnollisersti lähelläkään aitojen PC-Simsien tasoa.

PSP.

Markkinoilla on myös käsikonsoleita eli Nintendo DS ja Sonyn PSP (molemmista on saatavilla useita eri versioita). Japanissa, jossa ihmiset viettävät pitkiä aikoja junissa, Nintendo DS on kovin suosittu, mutta muualla ei niinkään. Kun kotona on tietokoneet ja konsolit, ja tien päällä voi hyvin pelata tehokkaalla kännykällä, käsikonsoleille ei oikein ole tarvetta. Jälleen jakauma on samantyyppinen kuin "oikeilla" konsoleilla: Nintendon DS:n pelit ovat enemmän "lapsellisia" ja seikkailupelejä (mm. huippuhyvä Professor Layton -sarja) ja Sonyn PSP taas enemmän "tosipelaajan" valinta, joka pyrkii olemaan "oikea" pelikonsoli, vaikka PSP:nkin peleissäkin on enemmän viihteellisiä pikkupelejä (esim. hauskat LocoRocot ja nokkelat, mutta yllättävän vaikeat Patapon-pelit).

Yksi oleellinen seikka parhaan pelikoneen valinnassa on tietysti se, että osa peleistä tehdään vain ja ainoastaan yhdelle pelikoneelle. Jos haluaa pelata Nintendon pelejä kuten Mario-pelejä tai Legend of Zeldaa, ne ovat saatavilla vain Nintendon omille koneille. Vastaavasti Halo-pelisarja on tehty vain ja ainoastaan Xboxille. Heavy Rain ja moni muu peli on saatavilla vain PlayStationille.

Täältä löydät listat kullekin pelikoneelle rajatuista peleistä: PlayStation 3, Xbox 360, Wii.

Nintendo DS:n viimeisin versio 3DS.

Jälleen kannattaa muistaa, että osalle peleistä on olemassa vaihtoehtoja. Esimerkiksi SingStar, joka on vakiinnuttanut asemansa laulupelinä, on saatavilla vain Sonyn konsoleille ja PC:lle, mutta toisaalta Xboxilla on vastaava peli Lips, josta itse pidän enemmän ja jota voi käydä testaamassa esim. Helsingin Cuba Barissa etukäteisvarauksella. Singstarin ja Lipsin vaihtoehdoksi voi harkita myös Rock Band -pelisarjaa, jossa laulamisen lisäksi (nykyään jopa kolme yhtäaikaista laulajaa) voi soittaa kitaraa, bassoa ja rumpuja. Guitar Herokin on tuonut oman bändipeliversionsa markkinoille, mutta omasta kokemuksesta kyseinen peli on enemmän suorittamista kun RockBand enemmän rentoa kimppakivaa, jota alle kouluikäisetkin osaavat pelata. Lisäksi RockBandin biisivalikoima on laajempi aina Bodomista Ghostbustersiin siinä missä Guitar Heron popein biisi lienee Michael Jacksonin Beat it. Sekä RockBand että Guitar Hero ovat saatavilla kaikille pelikonsoleille. Muistaakseni Xboxilla kuitenkin eri pelisarjojen kitarat toimivat paremmin pelien välillä kuin PlayStationissa, mutta asia on saattanut korjaantuakin sen jälkeen kun pelit aikoinaan hankin.

Paljonko olet valmis laittamaan rahaa pelikoneeseesi?

Kivointa olisi tietysti ostaa kaikki pelikoneet ja läppäri ja pöytäkone ja lisälaitteet ja ja ja... Mutta kun tilillä on rajattu määrä rahaa on aika tehdä valintoja.

Tammikuun 2012 alussa pelikonsolien hinnat ovat halvimmillaan seuraavat suht nopealla googlaamisella:

PlayStation 2- n. 80 € (Play.com)
PlayStation 3 + 320 GB muisti*- n. 250 € (Markantalo)
Xbox360 + 250 GB muisti* - n. 220 € (Markantalo)
Wii - n. 140 € (BR-lelut)
PSP - n. 110 € (Play.com)
DSi - n. 120 € (Play.com)

* Konsoli käyttää omaa muistiaan pelien tallentamiseen. Xbox360:iä saa myös halvemmalla 4 GB muistilla, mutta se ei riitä mihinkään. PlayStation 3:sta saa halvemmalla 160 GB muistilla, mutta sekin loppuu helposti kesken.

Sims 3:ssa on muumioita! \o/

Jokaisesta konsolista on saatavilla myös erilaisia bundleja eli kokoonpanoja, joihin kuuluu peli tai pari tai jokin lisälaite, jotka kannattaa myös käydä läpi, sillä ne saattavat tulla suhteessa paljonkin halvemmaksi kuin jokaisen ostaminen erikseen.

Lisäksi, jos olet harkitsemassa pelikonsolin ostamista vaikka Singstaria ajatellen, niin pelihän on saatavissa myös PS2:lle, joka on selvästi muita konsoleita halvempi. PS2:n huono puoli on kuitenkin se, että sitä ei saa nettiin, joten pelaaminen saattaa mennä levynvaihteluksi. Lisäksi uusien biisien ostaminen voi olla kalliimpaa, sillä uusia biisejä saa vain kokoelmalevyinä siinä missä uudemmilla konsoleilla biisejä voi ostaa yksittäin pelin omasta nettikaupasta.

Peli-PC:n hankkiminen onkin sitten monimutkaisempi kaavio. Kukaan tuskin hankkii tietokonetta vain pelaamiseen vaan sillä tehdään muutakin. Siinä missä pelikonsolien kaikki kompoinentit on tehty ja rakennettu vain pelaamista varten, tietokoneiden komponentit on tehty yleistä käyttöä varten. Saadaksesi yhtä tehokkaan peli-PC:n kuin mitä markkinoiden konsolit ovat (muista myös, että konsoleita myydään tappiolla, koska suuret rahat tulevat yrityksille pelimyynnistä), joudut poikkeuksetta maksamaan peli-PC:stäsi huomattavasti enemmän kuin konsolista.

Lisäksi jos olit ajatellut hankkia pelaamiseen kelpaavan läppärin, paitsi että se maksaa enemmän kuin pöytäkone niiden pienempien komponenttien vuoksi, se myös menee rikki muutamassa vuodessa. Läppärin kestoon ei oikeastaan voi vaikuttaa mitenkään, edes kohtelemalla niitä silkkihansikkain. Kun liian pieneen tilaan tungetaan huipputekniikkaa ja liikaa lämpöä, se vain pettää jossain vaiheessa. Rikkimennyttä komponettia ei edes voi helposti korvata uudella tai paremmalla osalla samalla lailla kuin pöytäkoneisiin, koska tilaa ei välttämättä ole. Lisäksi kannettavat tulevat lähes aina vakiopaketteina, siinä missä pöytäkoneen osat voi valita lähes vapaavalintaisesti ja koota kone joko omin avuin tai pientä hintaa vastaan vaikka jonkun tietokonekorjaajan, joka myös myy koneita, avulla. Itse koottu peli-PC voi tulla jopa halvemmaksi kuin valmispaketit hinta-laatu-suhteeltaan.

The Elder Scrolls V: Skyrim.

Peli-PC:tä hankkiessa kannattaa kuitenkin muistaa, että pelien kyljessä olevia minimivaatimuksia ei pidä kuunnella. Minimivaatimuksilla pelisi saattaa pyöriä niin huonosti, että se pilaa koko pelinautinnon. Hanki siis pelikoneesi vähintään suositeltujen vaatimusten mukaan.

Peli-PC:n hinta riippuu monesta tekijästä, mutta esimerkiksi upouuden Skyrim-pelin pelaamiseen, niin että peli pyörii kivasti ja on suhteellisen nätti, tarvittava pöytä-PC-paketti maksaa noin 600 euroa ja läppäri yli tuhat euroa. Sitä voi sitten miettiä viitsiikö parin vuoden välein panostaa tuhat euroa uuteen läppäriin kun esimerkiksi pöytäkoneesta voi helposti käyttää näytön, kuoret ja virtalähteen uuteenkin koneeseen. Jos kaikesta huolimatta haluat läppärin, niin eräs nettituttuni vinkkasi, että vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan Lenovon ja Macin läppärit olisivat kestävimpiä. Tietysti aina voi hankkia perusläppärin ja pelikonsolin.

PlayStation ja ohjain.

Myös konsolit menevät rikki, mutta kokemukseni mukaan aniharvoin. Kuten konsolien historiikissa jo viittasin, Xbox 360:llä oli ensimmäisinä vuosina suuria ongelmia konsoliensa kestävyyden kanssa ja lähes kaikki Xboxit menivät jossain vaiheessa rikki halpojen osien pamahdellessa. Oma ensimmäinen Xbox 360:kin taisi hajota ensimmäisenä elinvuotenaan kolme kertaa. Microsoft kuitenkin myönsi mokanneensa pahasti ja korjasi Xbox 360:n komponentit laadukkaampiin ja nykyiset Xbox 360:t toimivat ja kestävät ihan normaalisti. Koska uusimmat konsolit ovat olleet käytössä vasta viisi vuotta, niiden kestosta on paha sanoa vielä mitään pitkällä aikavälillä. PS2:t ainakin ovat hyvin pitkäkestoisia, joskin niiden levysoitin saattaa jossain vaiheessa väsähtää. Myös lankoni PlayStation 1 toimii edelleen ja se on ostettu joskus 90-luvulla. Perheeni ensimmäinen Xbox on viettänyt jo pari vuotta hiljaiseloa, mutta viime tarkistuksella sekin toimii. Käsikonsoleista Nintendo DS:ni on ensimmäistä erää vuodelta 2005 ja PSP vuoden 2008 mallistoa ja molemmat toimivat hyvin vaikka ovat kulkeneet mukana maailmalla.

Paljonko olet valmis laittamaan aikaa pelikoneeseesi?

No tietysti paljon, koska aiot sulkeutua kotiisi ja pelata maailman tappiin asti uutta peliäsi! :D

Valitettavasti se peli pitäisi saada myös toimimaan sitä ennen. Itse rakastan konsoleilla pelaamista, koska voin olla varma, että kun ostan pelin se myös toimii! Paitsi, että konsolivalmistajat vaativat, että pelien on toimittava, niihin tulevat päivitykset ja korjaukset tulevat automaattisesti peleihin jos konsoli vain on nettiin yhteydessä. Mahtavaa! Tosin jostain syystä PlayStation 3:n päivitykset ovat kokemukseni mukaan todella hitaita latautumaan ja niitä tulee usein. Harmittavaa jos pelaa harvoin ja aina joutuu odottamaan puolesta tunnista ylöspäin pelipäivityksen lataantumista, koska ilman sitä peli ei käynnisty. Xbox 360:n päivitykset tulevat ainakin meillä nopeasti.

Minä yrittäessäni asentaa peliä PC:lle.

Sen sijaan, koska tietokoneita voidaan koota ties millaisista kappaleista, et voi koskaan olla aivan varma toimivatko ostamasi PC-pelit koneellasi. Esimerkiksi Simsissä, jonka suurimmat markkinat kuitenkin ovat PC-puolella ja joka varmasti tekee kaikkensa tehdäkseen peleistään mahdollisimman laajasti toimivat, on koko ajan yhteensopivuusongelmia jonkin kokoonpanon kanssa. Minimoidakseen mahdolliset ongelmat kannattaa hankkia luotettavista ja suosituimmista komponenteista koottu PC. Mutta vaikka mitä tekisi on aina mahdollista, että näytönohjaimesi ajurit vaativat päivitystä, jokin asetus siellä sun täällä ei sovikaan pelisi kanssa ja vietät pari päivää kiukkua itkien PC:si ääressä. Toisaalta moniin peleihin on saatavilla fanien tekemää lisämateriaalia vain PC:illä, mikä lisää pelien käyttöikää.

Johtopäätös

Jatkaakseni autovertausta, on turha hankkia limusiinia kauppakassiksi ja sama pätee pelikonsoliin. Monet pelaajat ovat henkeen ja vereen joko Xboxin tai PlayStationin puolustajia toista puolta dissaten ja joidenkin harvojen paukuttavan edelleen PC:tä ainoana todellisen pelaajan koneena. Ihan sama! Jokainen meistä aloittaa yhdellä pelikoneella, mutta lopulta merkitystä on vain hyvin valituilla olohuoneen kalusteilla, joihin saa sijoitettua kaikki pelikonsolit ja TV:t siististi riviin.

***
Mian tekstejä voit lukea lisää hänen supersankarisarjakuva-blogistaan nimeltä Oh Remy!