sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Nörttitytöt matkustaa!


Suomen kesä on lyhyt mutta sateinen. Sen kunniaksi kesän ajan Nörttityttöjen sunnuntait tulevat täyttymään matkailuvinkeistä aitoon nörttityyliin.

Koko idea lähti siitä, että minä ja mieheni olemme lähdössä kiertämään USA:n länsirannikkoa autolla ja kun kerran aikamoisia nörttejä olemme, mietimme mahtaisiko Nörttityttöjä kiinnostaa lukea seikkailustamme. Palaute oli kannustavaa ja samalla esitettiin myös toive muista nörtähtävistä matkakohteista ja -vinkeistä.

Matkailuvinkkejä julkaistaan siis sunnuntaisin näin lomalla ja mahdollisesti myöhemminkin satunnaisesti.

Maddie Hentunen ehtikin jo kirjoittaa miekkailumatkastaan Ranskaan viime sunnuntaina ja ensi sunnuntaina Maria Pirseyedi kirjoittaa reissustaan Xena-coniin. Sen jälkeen heinäkuun loppuun asti minä ja mieheni kerromme Amerikan valloituksestamme. Jotta aikaa ei menisi esittelyille, tässä jo esimakua tulevasta.

Matkasuunnitelma

Tavoitteena on kiertää koko länsirannikko puolessatoista kuukaudessa autolla. Lähtöpaikkana on Los Angeles, josta matkaamme San Franciscoon, Seattleen, Vancouveriin ja Victoriaan Kanadan puolelle ja takaisin Salt Lake Cityn, Las Vegasin ja San Diegon kautta. Mahdollisesti reissuun liittyy myös muutaman päivän pituinen seikkailu Alaskaan tapaamaan vanhoja kavereita, jos saamme halvat lentoliput sinne. Autovuokraamo erityisesti kielsi ajamisen Alaskaan osavaltion osin huonokuntoisten teiden vuoksi, minkä lisäksi matka olisi kestänyt useita päiviä. Lentäen siis Fairbanksiin ja sieltä toinen auto vuokralle pariksi päiväksi.

Matkan aikana tavoitteena olisi tietysti nähdä kaikki suurimmat nähtävyydet kuten Disneyland, Universal Studios ja San Diegon eläintarha. Niiden lisäksi ohjelmaan on kasattu myös aimo annos tervettä nördäämistä. Heti Los Angelesissa käydään Ennis Housessa, jossa mm. Bladerunneria ja Buffyä on kuvattu. Yritämme myös löytää sieltä hylätyn eläintarhan, jossa nauttia piknikistä. San Franciscossa käydään vanhojen kolikkomasiinojen museossa, flipperimuseossa ja sarjakuvataidemuseossa. Matkan varrella vieraillaan myös kaupunkien alle jääneissä vanhojen kaupunkien raunioissa, Isojalka-museossa, kuriositeettikabineteissä, katsomassa satojen merileijonien rantaelämää sekä vieraillaan aavekaupungeissa, kanjoneissa ja ison kraaterin laidalla. Loppuvaiheessa eletään tietysti hurjasti ja laitetaan kymppi per naama Las Vegasin kolikkopeleihin ja palataan kotiin miljonääreinä.

Rahasuunnitelma

Toivottavasti riittää. *gulp*

Hyvää lomaa siis kaikille ja toivomme näkevämme teidät sunnuntaina loman merkeissä!
Ja tietysti myös joka maanantai, keskiviikko ja perjantai!

3 kommenttia:

  1. Pienenä haaveena on ollut tehdä vastaava kierros amerikan maalla.
    Pitääpä seurata matkakuulumisianne :)

    VastaaPoista
  2. Mä vaadin paljon kuvia! Tästä tulee hienoa. :)
    -Maija

    VastaaPoista
  3. minäkin odotan roppakaupalla kuvia että pääsen myös nauttimaan matkastanne :))

    VastaaPoista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.