Raiskaus on ruma sana

 Jenni Leivo

You can find an English translation of this text at the bottom of the page.

HUOM! Ihan ensimmäisenä varoitan herkkiä lukijoita. Tämä teksti tulee olemaan rankkaa ja sisältämään materiaalia jota todennäköisesti herkimmät eivät halua lukea. Eli: Trigger-varoitus! 

Teitä on varoitettu.

Tämä juttu tulee pureutumaan siihen kuinka pojat (en puhu miehistä, sillä miehet ovat niitä, jotka osaavat käyttäytyä) käyttäytyvät peleissä ja miltä se tuntuu. Ensiksi hieman taustaa siitä, miten tämä juttu tuli olemaan.

Minut on raiskattu kahdesti tuntemattomien toimesta. Kummallakin kertaa hyökkäys tapahtui yllättäen ja jätti pysyvät arvet minuun. Sellaiset, jotka eivät näy. Olen aina rakastanut pelejä ja tietokoneella pelattavia MMOita. Tämä pitää yhä paikkansa, paitsi etten ole vuosiin pelannut yhtään MMOta.

Miksi? Koska, pelissä muut pelaajat hyökkäävät avoimesti naiseksi tunnustautuvan kimppuun. ”Mene takaisin keittiöön” on hyvin yleinen. ”Näytä tissit” on toinen. Ja hyvä Luoja jos olet parempi kuin pojat. ”Etsin sinut käsiini, raiskaan ja tapan!”. Sekä näiden kaikki eri variaatiot. Lopetin mikin käytön hyvin nopeasti. Jossain vaiheessa laitoin äänetkin pois. Silti tämä kaikki tunki esille, tekstiä kun ei voi blokata vaikka kuinka haluaisi.

Minä ensimmäisen raiskauksen aikoihin.

Lopetin näiden pelien pelaamisen. En ollut tarpeeksi vahva kohtaamaan tätä. En kestänyt kuunnella tai katsoa kuinka nämä pojat hyökkäävät kimppuuni verbaalisesti. Muutaman suomalaisen (kuuluin tuolloin erääseen suomalaiseen kiltaan eräässä pelissä) uhattua etsiä minut käsiini, kun mokasin jossain, en kyennyt enää. Pelkäsin, pelko oli lamaannuttava. Tässä kohtaa joku pikku poika siellä huutelee, että se on vain puhetta. Ei. Se on häiriköintiä. Uhkailua. Ja valitettavinta siinä on se, ettei siihen voida puuttua. Tai ne jotka siihen voisivat puuttua, eivät tee niin. Tässä kohtaa huutelisin mielelläni ylläpitäjien vastuuta, mutta minusta vastuu toimista on jokaisella itsellään.

Suurin ongelma tässä on se, ettet koskaan tiedä mistä päin toinen on. Et jos hän ei kerro, trauman kokeneelle jo pelkkä uhkaava ääni voi olla se mikä ajaa reunan yli. Puhumattakaan uhkailuista joissa sanotaan ”Tiedän missä asut” jne. En sano, että kaikkea pitää varoa koska toinen on voinut kokea jotain. Sanon, että käyttäkää järkeä. Uhkailu on eri asia kuin sanoa jotain tyhmää. Ja anteeksipyytämisen taito on unohtunut monilta.

Et voi sanoa, että siitä pitäisi ”päästä yli” ja ”unohtaa jo”. Raiskaajalle raiskaus on hetken huuma ja menee sitten omia teitään. Uhri jää pohtimaan mahdollisia sairauksia, joita on saattanut saada, mahdollisesti raskauden mahdollisuutta. En sano, ettei raiskauksesta voisi päästä yli, mutta se ei ole helppoa. Tie on pitkä ja kivikkoinen.

Sitten tulee pelejä (viimeisimpänä tässä jonossa uusin Lara Croft) joissa raiskattu nainen nousee entistä vahvempana. Sitten mahdollisesti kostettuaan jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei. Lara Croftissa ei videoiden perusteella ole kuin raiskauksen uhka, mutta joskus se on tarpeeksi. Raiskaus on rikos joka vie perusturvan tunteen. Kyllä, se voi vahvistaa, mutta se myös rikkoo. Siitä pääsee yli, mutta sitä ei unohda koskaan. Vaikka tämä tietty realismin puute on välillä häiritsevää, se ei ole suurin ongelma pelialalla. Suurin ongelma on muiden pelaajien käyttäytyminen.

Liian monille raiskaus on pelkkä sana. ”We raped them”. Ei. Se ei tarkoita voittoa tai sitä että olitte ylivoimaisia saati sitä, että toiset olivat heikompia kuin te. Se tarkoittaa sitä, että te olette kieroutuneita perverssejä, jotka nauttivat muiden kärsimyksestä. Miettikää sitä.

Ainoa vastaus jonka tätä kyseenalaistaessa saanut on, että he eivät tarkoita ”oikeaa” raiskausta. Se on kuulemma vain sana. Ei, ei se ole. Se on sana jonka takana on todella valtava paine ja historia. Ja minulle se on ollut todellisuutta. Lisäksi sen käyttäminen jatkuvasti tuollaiseen tekee siitä liian laimean. Se menettää sen merkityksen, joka sille kuuluu. Ajan myötä tämä saattaa johtaa siihen, että kun joku sanoo tulleensa raiskatuksi, ensimmäinen kysymys on ”Missä pelissä?”

Project Unbreakable (http://projectunbreakable.tumblr.com/), Projekti Rikkoutumaton, on sivusto johon on kuvattu raiskattuja naisia ja miehiä kylttien kanssa, joissa lukee, mitä heidän raiskaajansa ovat heille sanoneet. Tuolta näkee, miten yksinkertainen ja muualla hyvin kaunis lause voi muuttua painajaisten aiheeksi.

Tänä päivänäkään minä en pelaa MMOita. En ole tarpeeksi vahva, mutta taistelen sen puolesta, että tulevien naissukupolvien ei tarvitse kestää tuota verbaalista hyväksikäyttöä.

Jos olet kokenut jotain väkivaltaista ja kaipaat apua, on olemassa sivu jossa kannattaa käydä (http://www.tukinainen.fi/), he osaavat auttaa.

Ja pojat. Jos ette kestä sitä että tyttö on parempi kuin te, kasvattakaa munat.

*****

 Jenni Leivo

translated into English by Sonja Virta

Rape is a dirty word

NB! I would like to warn sensitive readers. This is a tough text and includes material that sensitive people probably won’t wish to read. So: Trigger warning! 

You have been warned.

This article focuses on how boys (I am not talking about men, because men know how to behave) behave in online games and how it feels. First off some background info on how this article came to be.

I have been raped twice by people I didn’t know. Both times the attack happened all of a sudden and left me permanent scars. Scars that are not visible. I have always loved online games and MMOs (massively multiplayer online game). This statement still stands except that I have not played any MMOs in years. Why? Because in the games the other players attack you if you openly reveal yourself to be a woman. ”Go back to the kitchen” is a very common comment. ”Show me your boobs” is another. And God forbid if you are better than the boys. ”I will find you, rape you and kill you!” And all the different variations of these comments. I quickly stopped using the microphone. At some point I also turned off the sound. But all of this would still come through: you can’t block text, no matter how much you’d want to.

Me around the time of the first rape.

I stopped playing these games. I wasn’t strong enough to face all this. I couldn’t bear to listen to or watch these boys verbally attack me. After some Finns (I belonged to a Finnish guild in a game) threatened to find me when I blundered something, I couldn’t do it anymore. I was afraid, the fear was paralyzing. At this point some little boy will start whining how it’s all just words. No. It is harassment and threats. And the most unfortunate thing is that you can’t do anything to make it stop. Those who could, won’t. At this point I would otherwise like to call for the admins to take responsibility, but I think that each person has the responsibility for their own actions.

The biggest problem is that you never know where the other person is from. You won’t if he doesn’t tell you. If you have experienced a trauma, even a threatening sound/voice may be enough to push you over the edge. Not to mention threats like “I know where you live” etc. I am not telling you to be really careful with everything you say just because the other person might have experienced something negative in their lives. I am telling you to use your heads. Handing out threats is not the same thing as just saying something stupid. And many people have forgotten how to say sorry.

You can’t tell me to ”get over it” and ”forget it already”. For the rapist the rape is only a short moment: he can just walk away. The victim will be left to worry about the STIs she (or he)  may have caught as well as the possibility of a pregnancy. I am not saying that you couldn’t get over rape, but it is not easy. It is a long and a tough journey.

Then you have games (the latest one in the line being the new Lara Croft) in which a raped woman rises up stronger than before. After possibly having her revenge she continues her life as if nothing had happened. No. According to the videos there’s nothing but a threat of rape in the Lara Croft game but sometimes even that is too much. Rape is a crime that takes away your feeling of security. Yes, it can make you stronger but it also breaks you down. You do get over it, but you never forget it. Although a certain lack of realism is sometimes annoying, it is not the biggest issue in the field of gaming. The greatest problem is how the other players behave.

For too many people rape is just a word. ”We raped them”. No. It does not mean victory or being superior or the others being weaker than you. It means that you are twisted perverts who enjoy see other people suffer. You think about that.

The only response that I’ve received when voicing out my concerns is that they don’t mean a ”real” rape. Apparently it’s just a word. No, no, it’s not. It is a word with immense pressure and history. And it has been reality to me. Additionally, using it constantly in this manner makes it too weak. It loses the meaning it should have. In time this might lead to a situation where someone tells they have been raped and the first question is “In which game?”

Project Unbreakable (http://projectunbreakable.tumblr.com/) is a site with photos of raped women and men holding signs with quotes from their rapists. You can see how a simple and an otherwise beautiful sentence can turn into the subject of nightmares.

To this day I still don’t play MMOs. I am not strong enough but I am fighting for future generations of women so they wouldn’t have to endure such verbal abuse.

If you have experienced sexual violence and need help, there is a site you can visit (http://www.tukinainen.fi/ - In Finnish, Swedish & English). They can help you.

And boys. If you can’t stand a girl being better than you, you should grow balls.

Siis ootsä oikeesti tyttö?

Salla Hietanen

Tämän pienen pakinani perustana ei ole kirjojen tai tutkimusten kirjo, vaan omakohtaiset kokemukseni pelimaailmassa. Lyhyenä saatteena sanottakoon, että aloitin pelaamisen viisivuotiaana isäni ensimmäisellä kotipc:llä, jonka jälkeen harvassa ovat olleet hetket kun minulla ei olisi ollut peliä kesken. 25-vuotisen matkan varrella on tullut pelattua niin yksin kuin satojen ihmisten kanssakin. Tässä jutussa mietin pelaamisen sosiaalista puolta netissä, naisgamerin näkökulmasta.

Ensimmäiset kokemukseni mmo:ista sain parikymppisenä. Ennen tätä en ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota nettipelaamiseen, vaan olin suosinut yksinpelaamista. Alku olikin hyvin sattumanvarainen: klikkasin mainosta jollain sivustolla, katsoin demon, latasin pelin, ja loppu on historiaa. Peli oli Tales of Pirates – merirosvousta siinä tosin oli hyvin vähän. Aikani tutustuttuani hahmooni ja peliympäristöön liityin kiltaan. Olen suhteellisen sosiaalinen, joten ei mennyt kauaa kun olin saanut monta uutta tuttavuutta, ja pelin luonteen mukaan pelasimme paljon yhdessä, sillä monet instanssit vaativat eri luokkien yhteistyötä. Pelaajien kirjo oli mittava, oli monenikäisiä ihmisiä monista maista, kumpikin sukupuoli oli tasapuolisesti edustettu.


Naisena kuitenkin herätin aina huomiota. Ja silloin tällöin myös epäilyä – peli oli pk-painoitteinen (people killing) ja naiset harvemmin pelasivat yhtä agressiivisia hahmoja kuin minä. Enemmän huomiota vielä herätti se, etten ollut ”tyypillinen” tyttöpelaaja, eli en pelannut parantajaa, tai jäänyt taka-alalle väittelyissä, niin kuin valtaosa muista tytöistä. Kiltojen välinen kilpailu oli veristä puuhaa! Flame warit, eli hyvin julkinen toiselle killalle tai tietylle pelaajalle/pelaajille kettuilu oli lähes jokapäiväistä, ja kommentit raakoja. Samoin kiltojen sisäinen ryhmädynamiikka kävi välillä aika rankaksi. Useimmat kommentit joita sain olivat aika tyypillisiä – huorittelua, ulkonäköni haukkumista, taitojeni epäilyä, mutta eniten heittoja siitä, kuinka varmasti käytin sukupuoltani hyväksi saadakseni apua/tavaroita/statusta.

Viihdyin kuitenkin samalla serverillä useita vuosia. En lopettanut peliä loppujen lopuksi ihmisten takia, vaan peliyhtiön rahastuksen takia. Ja samantien etsin uuden pelin. Tales of Piratesin jälkeen olen pelannut useita mmo:ita, muun muassa WoWia, Aionia, Ether Sagaa ja Requiemia. Ja tulin huomaamaan kuinka samoilla asioilla naisia haukutaan, pelistä riippumatta: naiset käyttävät hyväkseen sukupuoltaan jotta saavat miehiltä vastinetta. Totuus ei paljoa painanut riidoissa, sillä sukupuoli määritteli roolit hahmoja paremmin.


Onko naisena pelaaminen sitten kokonaan taistelua vallitsevia ennakkokäsityksiä vastaan? Ei ollenkaan. Naisena ehkä koen, että olen joutunut todistamaan taitojani miehiä enemmän, mutta se on osin ollut omassa päässäni. Vaikka on paljon pelaajia, sekä mies- että naispuolisia, jotka tekevät parhaansa pitääkseen yllä ennakkoluuloja joko haukkumalla tai omalla esimerkillään, olen vuosien varrella tutustunut moniin ihaniin ihmisiin, joille ei sukupuoleni merkinnyt mitään. Olen viettänyt tunteja tappamassa hirviöpomoja ihmisten kanssa, jotka saivat loputtoman grindauksen tuntumaan helpolta. Olen saanut hyviä ystäviä - niin naisia kuin miehiäkin - pelien kautta, joista joidenkin kanssa olen pitänyt yhteyttä jo kymmenen vuotta.

On helppoa olla inhottava nettipelissä, jossa kukaan ei tunne sinua, mutta onneksi on ihmisiä, jotka uskaltavat olla omia itsejään kasvottominakin.


Kuvat kirjoittajan omia.

Nyt tulee turpaan kaikille, myös isälle ja äidille!

Tiina Laine

Alkuun varoitus. Artikkeli sisältää juonipaljastuksia. Te jotka haluatte katsoa elokuvat Joulu yö, murha yö (Silent night, deadly night, 1984), Paholaispukki (Santa’s slay, 2005) sekä Rare Exports (2010) neitseellisinä, jättäkää tämä blogiteksti lukematta!

Joulun lähestyessä elokuvateatterien ohjelmistot täyttyvät erinäisistä jouluelokuvista. Ne voi jakaa kolmeen tyylilajiin. On lasten elokuvat, jossa joulupukki on kuin onkin olemassa, ja joulun taika ah niin aitoa. Sitten löytyy romanttisia draamakomedioita, jossa joulupukki ei niinkään ole se tärkein asia, vaan se kuka saa ja kenet. Oli juoni mitä tahansa, niin hartaan musiikin lomassa lumisade yhdistyy jouluvaloihin luoden huokailtavan romanttisen hetken.

Kolmas joululeffaryhmä ovat mustat komediat sekä väkivaltaelokuvat. Lyttään nämä kaksi genreä yhteen, koska kumpikin laji nostaa ideansa samasta lähteestä. Jos joulupukki onkin olemassa, niin ainakaan se ei ole se Coca Cola -mainoksen iloinen ukkeli. Muutenkin joulu on kaikkea muuta kuin iloinen perhejuhla. Todella raa’asti yleistäen kyseiset elokuvat ovat ironisia pohdintoja yhdestä läntisen maailman suosituimmasta juhlasta. Tähän kolmanteen tyylilajiin paneudun nyt syvemmin, koska se on omaa sydäntäni lähellä.

Aloitetaan pikaisilla juonikertauksilla:

Joulu yö, murha yö on elokuva Billystä, joka joutuu todistamaan kuinka joulupukiksi pukeutunut rikollinen murhaa hänen vanhempansa. Traumaattisia kokemuksia piiskataan Billystä pois katolisessa orpokodissa ja kaiken tuloksena hän sekoaa ja aloittaa yhden yön pituisen murha-aallon joulupukiksi pukeutuneena.

 Joulu Yö, Murha yö -elokuvan traileri YouTubessa.

Paholaispukki kertoo Nicolaksesta, joka saa tietää että joulupukki onkin oikeasti demoni, joka hävittyään vedon enkelille on joutunut olemaan kiltti ja jakamaan lahjoja lapsille viimeiset tuhat vuotta. Mutta nyt lupaus on täytetty, ja joulupukki aloittaa vahan perinteensä Surmien yön.

 Paholaispukki -elokuvan traileri YouTubessa.

Rare Exports on suomalainen panos genreen. Siinä Korvatunturille, 486 metrin syvyyteen, on kätketty joulun tarkimmin varjeltu salaisuus. Salaisuuteen törmää Pietari. Pietari, hänen isänsä ja isän kaverit laittavat joulupukin ruotuun sekä kehittelevät itselleen uuden bisnesmuodon.

 Rare Exports -traileri YouTubessa.

Kaikki kolme esimerkkielokuvaani ovat erilaisia, mutta niillä on myös paljon yhteistä. Jokaisessa elokuvassa pyöritään joulupukin ympärillä, ne haluavat irvailla iloiselle lastenjuhlalle, ja ne sisältävät jonkin verran väkivaltaa. Kattokäsitteenä voisi käyttää sanaa ironia, joka Nykysuomen sanakirjan mukaan on epäsuoraa ivaa, ja jolla ”pyritään paljastamaan vikoja, puutteita ja epäkohtia saattamalla ne naurunalaisiksi siten, että ne esitetään päinvastaisina.” Ironia on osa karnevalismia, jolla horjutetaan hierarkiaa, käännetään valtasuhteet ylösalaisin, ja ravistellaan pysähtyneitä asetelmia. Näiden elokuvien nimeäminen ironiaksi, ei tarkoita, että pitäisin niitä kaikki onnistuneina esimerkkeinä. Tämän pohdinnan jätän kiltisti muille.

Joulu yö, murha yö edustaa Psykon kaltaista kauhuelokuvaperinnettä. Murhaajan henkilökuvaa rakennetaan vakavalla naamalla, ja kaikelle on selkeät syy-seuraus-suhteet. Se on myös Halloweenin jatkamaa perinnettä, missä Psykon vakavuus yhdistetään nuoriin, ja seksiä sekä väkivaltaa hieman vielä lisäillään. Eräs huvittava yksityiskohta on, että kukaan elokuvan naisista ei käytä rintaliivejä.

Joulu yö, murha yön käsikirjoitus on saattanut oikeasti olla hyväkin. Idea tuntuu edelleenkin tuoreelta, käänteet toimivilta ja henkilögalleria monipuoliselta. Toteutus taas - no, se on sitä, mitä on tilattu. Näyttelijäkaarti on b-leffojen ja televisiosarjojen porukkaa. Ohjaajan visio tuntuu olleen suunnilleen: ”tän pitäisi olla kaamee juttu, lisätään siihen jälkikäteen Psykosta huonosti lainattu musa, mutta koska meillä ei ole varaa sinfoniaorkesteriin niin kuin Hitchcockilla, niin tehdään se syntsalla. Kyllä se toimii”.

Alun perin näin elokuvan filmifestivaaleilla alkuperäisenä filmikopiona. Nyt muistinvirkistämistä varten sain käsiini vain version, johon hyväntahtoisesti oli lisätty mukaan poistettua kuvamateriaalia. Luultavasti on ajateltu, että kuvat on silputtu pois vääryydellä, mutta niinhän se ei mene. Vain yksi kohtaus raaistui lisämateriaalista (mikä sekään ei ole kuvan lisäystä puhtaasti puolustava asia). Muuten jouduin katselemaan löysää kerrontaa, ja surullista näyttelijän työtä. Elokuvat kun leikataan tarkoituksella tietynlaisiksi. Sen lisäksi, että leikkausta määrittävät tekniset asiat kuten huomiopiste, liikkeen jatkuuvuus ja kuvakoot, sillä myös luodaan myös rytmi ja tunnelmat. Usein jopa kokonaisia kohtauksia jätetään pois, koska ne vain eivät toimi leikkauksellisesti tai elokuvan kokonaisuutta ajatellen. Tähän väliin siis elokuvakatsojan rukous uusintapainosten julkaisijoille: jättäkää se elokuva sellaiseksi kuin se on julkaistu, olkaa kiltit.

Ystäväni totesi Joulu yö, murha yön jälkeen: ”Ei se ollut niin huono kuin odotin”, ja päädyn olemaan samaa mieltä. Elokuvan voi katsoa ehkäpä esimerkkinä alalla kiertävästä sanonnasta ”hyvästä käsikirjoituksesta saa kuka tahansa aikaiseksi vähintään keskiverron elokuvan, mutta huonosta ei kukaan saa edes sitä.”

Mistä päästäänkin mainosti Paholaispukki -elokuvaan, jossa tuskin on ollut synopsista suurempaa käsikirjoitusta. Elokuvalla on kyllä ollut rahaa kohtuullisesti käytössä, ja efektit ovat siedettäviä. Todellisuudessahan koko juoni on rakennettu vapaapainija Bill Goldberg ympärille. Hän pääsee näyttävästi riehumaan, rikkomaan paikkoja ja mättämään ihmisiä turpaan. Tätä kannattelemaan on ympätty kristillinen, täysin joulupukin myytin ulkopuolinen kehyskertomus. Tapahtumat sijoittuvat USA:n pikkukylään ja kehyskertomus Norjaan, "koska onhan se jo tosi pohjoisessa ja siellähän niitä kirkkojakin poltetaan". Juonta kuljetaan sen verran kuin on tarvis väkivaltamusiikkivideoiden välissä. Eli kaiken kaikkiaan viihteellinen kokemus, kun haluaa heittää aivot narikkaan ja naureskella esimerkiksi sille, että ihmiset asuvat kylässä nimeltä Hell, ovat asehulluja, ja päähenkilönuorukainen on joskus toivonut joululahjaksi leikkikeittiötä.


Rare Exports on suomalainen panos kuvaukseen erilaisesta joulusta. Tarina pohjautuu lyhytelokuviin, jotka kuka vaan voi käydä katsomassa Youtubesta hakusanalla Rare Exports. Siinä missä nämä lyhytelokuvat ovat mustanhuumorin teräväreunaisia kuurankukkasia, pitkä elokuva on kokenut silotuksen. Syynä lienee se, että ikäraja on haluttu hilata K13:sta. Suomalaista elokuvateollisuutta vaivaa ajattelu, jonka mukaan ”jotta saadaan ihmisiä paljon katsomaan elokuvia, niin ei kohdenneta sitä kenellekään, jolloin se sopii kaikille.” Käytännössä tämä tarkoittaa tylsää huttua, josta kukaan ei innostu.

No, Rare Exports ei kuitenkaan ole tylsää huttua, vaan ihan hauska ja mustaa huumoria monipuolisesti viljelevä seikkailu, jossa reaalimaailman eksyy fantasian elementtejä vinksahtaneiden tonttujen muodossa. Lopussa kiitos seisoo, ja jotain saadaan räjäytettyäkin. Huumori iski itseeni näistä kolmesta parhaiten, ja välillä tuli tällaiselle herkistelijälle myös tippa silmäkulmaan. Suosittelen kyllä, hyvä on.

En jaa elokuville minkäänlaisia pisteitä tai tähtiä, koska en koe mielekkääksi arvioida elokuvia niin typistetyllä tavalla. Paholaispukin tekijät eivät varmastikaan ole kuvanneet strippibaarin tuhopolttoa Oscarit silmissä kiiluen, eikä Rare Exportsin ole tarkoituskaan olla yhteiskunnallinen interventio elämän subtekstiin, vaan viihteellinen irvistys sille kaikelle konventionalismille, mitä jouluun kuuluu. Siksi ei myöskään voi verrata vaikkapa Vinters Bones -elokuvaa ja Joulu yö, murha yötä toisiinsa, ja miettiä, että mitenkäs nämä nyt näihin viiteen tähteen asettuvat. Niinpä jätän sen lukijan varaan. Jos joululaulut, yhteishenki, iloiset hymyt, karkkivärit ja suklaakasat alkavat valua korvista ulos, niin suosittelen kyseisiä elokuvia joulun välipäiville.



(Otsikko on lainattu M.A. Nummisen kappaleesta Joulupukki puree ja lyö)