Raiskaus on ruma sana

 Jenni Leivo

You can find an English translation of this text at the bottom of the page.

HUOM! Ihan ensimmäisenä varoitan herkkiä lukijoita. Tämä teksti tulee olemaan rankkaa ja sisältämään materiaalia jota todennäköisesti herkimmät eivät halua lukea. Eli: Trigger-varoitus! 

Teitä on varoitettu.

Tämä juttu tulee pureutumaan siihen kuinka pojat (en puhu miehistä, sillä miehet ovat niitä, jotka osaavat käyttäytyä) käyttäytyvät peleissä ja miltä se tuntuu. Ensiksi hieman taustaa siitä, miten tämä juttu tuli olemaan.

Minut on raiskattu kahdesti tuntemattomien toimesta. Kummallakin kertaa hyökkäys tapahtui yllättäen ja jätti pysyvät arvet minuun. Sellaiset, jotka eivät näy. Olen aina rakastanut pelejä ja tietokoneella pelattavia MMOita. Tämä pitää yhä paikkansa, paitsi etten ole vuosiin pelannut yhtään MMOta.

Miksi? Koska, pelissä muut pelaajat hyökkäävät avoimesti naiseksi tunnustautuvan kimppuun. ”Mene takaisin keittiöön” on hyvin yleinen. ”Näytä tissit” on toinen. Ja hyvä Luoja jos olet parempi kuin pojat. ”Etsin sinut käsiini, raiskaan ja tapan!”. Sekä näiden kaikki eri variaatiot. Lopetin mikin käytön hyvin nopeasti. Jossain vaiheessa laitoin äänetkin pois. Silti tämä kaikki tunki esille, tekstiä kun ei voi blokata vaikka kuinka haluaisi.

Minä ensimmäisen raiskauksen aikoihin.

Lopetin näiden pelien pelaamisen. En ollut tarpeeksi vahva kohtaamaan tätä. En kestänyt kuunnella tai katsoa kuinka nämä pojat hyökkäävät kimppuuni verbaalisesti. Muutaman suomalaisen (kuuluin tuolloin erääseen suomalaiseen kiltaan eräässä pelissä) uhattua etsiä minut käsiini, kun mokasin jossain, en kyennyt enää. Pelkäsin, pelko oli lamaannuttava. Tässä kohtaa joku pikku poika siellä huutelee, että se on vain puhetta. Ei. Se on häiriköintiä. Uhkailua. Ja valitettavinta siinä on se, ettei siihen voida puuttua. Tai ne jotka siihen voisivat puuttua, eivät tee niin. Tässä kohtaa huutelisin mielelläni ylläpitäjien vastuuta, mutta minusta vastuu toimista on jokaisella itsellään.

Suurin ongelma tässä on se, ettet koskaan tiedä mistä päin toinen on. Et jos hän ei kerro, trauman kokeneelle jo pelkkä uhkaava ääni voi olla se mikä ajaa reunan yli. Puhumattakaan uhkailuista joissa sanotaan ”Tiedän missä asut” jne. En sano, että kaikkea pitää varoa koska toinen on voinut kokea jotain. Sanon, että käyttäkää järkeä. Uhkailu on eri asia kuin sanoa jotain tyhmää. Ja anteeksipyytämisen taito on unohtunut monilta.

Et voi sanoa, että siitä pitäisi ”päästä yli” ja ”unohtaa jo”. Raiskaajalle raiskaus on hetken huuma ja menee sitten omia teitään. Uhri jää pohtimaan mahdollisia sairauksia, joita on saattanut saada, mahdollisesti raskauden mahdollisuutta. En sano, ettei raiskauksesta voisi päästä yli, mutta se ei ole helppoa. Tie on pitkä ja kivikkoinen.

Sitten tulee pelejä (viimeisimpänä tässä jonossa uusin Lara Croft) joissa raiskattu nainen nousee entistä vahvempana. Sitten mahdollisesti kostettuaan jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei. Lara Croftissa ei videoiden perusteella ole kuin raiskauksen uhka, mutta joskus se on tarpeeksi. Raiskaus on rikos joka vie perusturvan tunteen. Kyllä, se voi vahvistaa, mutta se myös rikkoo. Siitä pääsee yli, mutta sitä ei unohda koskaan. Vaikka tämä tietty realismin puute on välillä häiritsevää, se ei ole suurin ongelma pelialalla. Suurin ongelma on muiden pelaajien käyttäytyminen.

Liian monille raiskaus on pelkkä sana. ”We raped them”. Ei. Se ei tarkoita voittoa tai sitä että olitte ylivoimaisia saati sitä, että toiset olivat heikompia kuin te. Se tarkoittaa sitä, että te olette kieroutuneita perverssejä, jotka nauttivat muiden kärsimyksestä. Miettikää sitä.

Ainoa vastaus jonka tätä kyseenalaistaessa saanut on, että he eivät tarkoita ”oikeaa” raiskausta. Se on kuulemma vain sana. Ei, ei se ole. Se on sana jonka takana on todella valtava paine ja historia. Ja minulle se on ollut todellisuutta. Lisäksi sen käyttäminen jatkuvasti tuollaiseen tekee siitä liian laimean. Se menettää sen merkityksen, joka sille kuuluu. Ajan myötä tämä saattaa johtaa siihen, että kun joku sanoo tulleensa raiskatuksi, ensimmäinen kysymys on ”Missä pelissä?”

Project Unbreakable (http://projectunbreakable.tumblr.com/), Projekti Rikkoutumaton, on sivusto johon on kuvattu raiskattuja naisia ja miehiä kylttien kanssa, joissa lukee, mitä heidän raiskaajansa ovat heille sanoneet. Tuolta näkee, miten yksinkertainen ja muualla hyvin kaunis lause voi muuttua painajaisten aiheeksi.

Tänä päivänäkään minä en pelaa MMOita. En ole tarpeeksi vahva, mutta taistelen sen puolesta, että tulevien naissukupolvien ei tarvitse kestää tuota verbaalista hyväksikäyttöä.

Jos olet kokenut jotain väkivaltaista ja kaipaat apua, on olemassa sivu jossa kannattaa käydä (http://www.tukinainen.fi/), he osaavat auttaa.

Ja pojat. Jos ette kestä sitä että tyttö on parempi kuin te, kasvattakaa munat.

*****

 Jenni Leivo

translated into English by Sonja Virta

Rape is a dirty word

NB! I would like to warn sensitive readers. This is a tough text and includes material that sensitive people probably won’t wish to read. So: Trigger warning! 

You have been warned.

This article focuses on how boys (I am not talking about men, because men know how to behave) behave in online games and how it feels. First off some background info on how this article came to be.

I have been raped twice by people I didn’t know. Both times the attack happened all of a sudden and left me permanent scars. Scars that are not visible. I have always loved online games and MMOs (massively multiplayer online game). This statement still stands except that I have not played any MMOs in years. Why? Because in the games the other players attack you if you openly reveal yourself to be a woman. ”Go back to the kitchen” is a very common comment. ”Show me your boobs” is another. And God forbid if you are better than the boys. ”I will find you, rape you and kill you!” And all the different variations of these comments. I quickly stopped using the microphone. At some point I also turned off the sound. But all of this would still come through: you can’t block text, no matter how much you’d want to.

Me around the time of the first rape.

I stopped playing these games. I wasn’t strong enough to face all this. I couldn’t bear to listen to or watch these boys verbally attack me. After some Finns (I belonged to a Finnish guild in a game) threatened to find me when I blundered something, I couldn’t do it anymore. I was afraid, the fear was paralyzing. At this point some little boy will start whining how it’s all just words. No. It is harassment and threats. And the most unfortunate thing is that you can’t do anything to make it stop. Those who could, won’t. At this point I would otherwise like to call for the admins to take responsibility, but I think that each person has the responsibility for their own actions.

The biggest problem is that you never know where the other person is from. You won’t if he doesn’t tell you. If you have experienced a trauma, even a threatening sound/voice may be enough to push you over the edge. Not to mention threats like “I know where you live” etc. I am not telling you to be really careful with everything you say just because the other person might have experienced something negative in their lives. I am telling you to use your heads. Handing out threats is not the same thing as just saying something stupid. And many people have forgotten how to say sorry.

You can’t tell me to ”get over it” and ”forget it already”. For the rapist the rape is only a short moment: he can just walk away. The victim will be left to worry about the STIs she (or he)  may have caught as well as the possibility of a pregnancy. I am not saying that you couldn’t get over rape, but it is not easy. It is a long and a tough journey.

Then you have games (the latest one in the line being the new Lara Croft) in which a raped woman rises up stronger than before. After possibly having her revenge she continues her life as if nothing had happened. No. According to the videos there’s nothing but a threat of rape in the Lara Croft game but sometimes even that is too much. Rape is a crime that takes away your feeling of security. Yes, it can make you stronger but it also breaks you down. You do get over it, but you never forget it. Although a certain lack of realism is sometimes annoying, it is not the biggest issue in the field of gaming. The greatest problem is how the other players behave.

For too many people rape is just a word. ”We raped them”. No. It does not mean victory or being superior or the others being weaker than you. It means that you are twisted perverts who enjoy see other people suffer. You think about that.

The only response that I’ve received when voicing out my concerns is that they don’t mean a ”real” rape. Apparently it’s just a word. No, no, it’s not. It is a word with immense pressure and history. And it has been reality to me. Additionally, using it constantly in this manner makes it too weak. It loses the meaning it should have. In time this might lead to a situation where someone tells they have been raped and the first question is “In which game?”

Project Unbreakable (http://projectunbreakable.tumblr.com/) is a site with photos of raped women and men holding signs with quotes from their rapists. You can see how a simple and an otherwise beautiful sentence can turn into the subject of nightmares.

To this day I still don’t play MMOs. I am not strong enough but I am fighting for future generations of women so they wouldn’t have to endure such verbal abuse.

If you have experienced sexual violence and need help, there is a site you can visit (http://www.tukinainen.fi/ - In Finnish, Swedish & English). They can help you.

And boys. If you can’t stand a girl being better than you, you should grow balls.

Missä ovat Wikipedia-naiset?

Oona Räisänen

Wikipedia on yksi webin suosituimmista sivustoista. Sen artikkelit näkyvät Google-hakutulosten alkupäässä ja niihin luotetaan referenssi- ja opiskelumateriaalina. Artikkeleissa pyritään viittaamaan luotettaviin lähteisiin ja kirjoittamaan mahdollisimman neutraalista ja objektiivisesta näkökulmasta. Sen muokkaaminen on myös kummallisen addiktoiva harrastus.

Objektiivisuutta nakertaa kuitenkin Wikipedian muokkaajien varsin keskittynyt väestöjakauma. Kirjoittajista on naisia Wikimedia-säätiön kyselytutkimusten mukaan alle 15 prosenttia. Tämä on melko huono lähtökohta tasapuoliselle näkökulmalle, vaikka se olisikin vilpittömänä tavoitteena. Mistä tällainen epätasapaino johtuu? Miksi näin on juuri Wikipedia-yhteisössä? Monien muiden sivustojen (vaikkapa Flickrin) käyttäjäjakaumassa ei näy vastaavaa. Voisiko tilannetta jotenkin parantaa?

Hakkerikulttuurin ilmiö?

Wikipedian juuret ovat vapaan ohjelmiston ja avoimen lähdekoodin liikkeessä (FLOSS), jossa naisia on alle 2 %. Tälle on löydetty monia syitä — esimerkiksi hakkerikulttuuriin kuuluva oman yhteisön erottaminen teknisesti taidottomasta “mainstreamista”, johon naiset joskus yhdistetään. Naisten saatetaan myös ajatella edustavan hakkeriyhteisölle vierasta sosiaalisuutta. Jo pelkkä naissukupuoli herättää yhteisössä usein paljon huomiota, mikä voi vähentää naisten houkutusta osallistua yhteisöön.

Wikipedia on silti nykyisin erillään FLOSS-yhteisöstä. Vaikka vapaan sisällön ajatus ja tietynlainen hakkerietiikka ovatkin sen ohjaavia voimia, ei kirjoittajilla oleteta olevan mitään teknologia- tai ohjelmointiosaamista.

Kielteisiä kokemuksia

Sue Gardner on kerännyt naisten kielteisiä kokemuksia Wikipedian muokkaamisesta. Omat kokemukseni seitsemän vuoden ajalta ovat samansuuntaisia.

• Wikipedian käyttöliittymä koetaan tulokkaille turhan tekniseksi.
• Monilta naisilta puuttuu itsevarmuutta kirjoittaa artikkeleita; “joku varmaan kuitenkin tietää paremmin kuin minä” tai “mikä minä olen korjaamaan jonkun toisen kirjoittamaa”.
• Omien lisäysten ja muutosten katoaminen koetaan epäkiitolliseksi. Muu yhteisö saattaa pitää naisille merkityksellisiä asioita tarpeettomina.
• Wikipedialle ominainen kiistely ja riitaisuus koetaan vieraana ja ikävänä. Anonyymi keskustelu kiistanalaisista aiheista yltyy helposti fleimaukseksi eli provokaatioiksi ja henkilökohtaisuuksiin menemiseksi.
• Jotkut kokevat Wikipedian ilmapiirin suoranaisen naisvihamielisenä, etenkin jos naissukupuoli tulee keskusteluissa ilmi. Naisten ei haluta “tunkevan miesten alueelle”.

 

Ratkaisuja

Sukupuolten välinen kuilu on onneksi aivan tunnustettu ongelma. Moniin Wikimedia-sivustoihin onkin perustettu projekteja, jotka keräävät ideoita naismuokkaajien saamiseksi mukaan. Linkkejä on koottu esimerkiksi Wikimedian Gender Gap -sivulle.

Freenode-verkossa on Wikipediaan liittyviä IRC-kanavia, joista osa on varsin turvallisia paikkoja tyttöwikipedisteille. Muokkauskäyttöliittymää on pyritty saamaan intuitiivisemmaksi, joskin siinä on vielä rutkasti tehtävää. Fleimausta ja riitelyä vastustamaan on syntynyt käsite WikiLove.

 

Kuvittajana on helpompaa

Minulle Wikipedian muokkaaminen on kaikesta huolimatta ollut antoisa ja mukaansavievä harrastus. Nykyään olen keskittynyt lähinnä karttojen ja muiden kuvien tekemiseen, minkä olen englanninkielisessä Wikipediassa kokenut varsin palkitsevaksi tavaksi lahjoittaa osaamistani projektille. Kuvittaja saa usein kiitosta eikä kovin helposti ajaudu konflikteihin. Olen myös löytänyt kotini Wikimedian IRC-kanavilta ja tutustunut muutamaan muuhun wikipedistiin kasvotusten.

 

Muokkaa rohkeasti!

Wikipedia tarvitsee muokkaajia. Suosittelen tutustumaan Wikipedian tutoriaaliin ja muokkaamaan artikkeleita rohkeasti aina, kun vastaan tulee virheitä tai puutteita. Kokeneemmat käyttäjät ovat aina halukkaita auttamaan, jos muokkaaminen arveluttaa. Heihin saa yhteyden vaikkapa Wikipedian adoptio-ohjelman avulla.

 

Lähteitä

• Kuvassa on Wikipedian epävirallinen maskotti Wikipe-tan, jonka piirsi Kasuga. Lisenssi on CC-BY-SA.

Siis ootsä oikeesti tyttö?

Salla Hietanen

Tämän pienen pakinani perustana ei ole kirjojen tai tutkimusten kirjo, vaan omakohtaiset kokemukseni pelimaailmassa. Lyhyenä saatteena sanottakoon, että aloitin pelaamisen viisivuotiaana isäni ensimmäisellä kotipc:llä, jonka jälkeen harvassa ovat olleet hetket kun minulla ei olisi ollut peliä kesken. 25-vuotisen matkan varrella on tullut pelattua niin yksin kuin satojen ihmisten kanssakin. Tässä jutussa mietin pelaamisen sosiaalista puolta netissä, naisgamerin näkökulmasta.

Ensimmäiset kokemukseni mmo:ista sain parikymppisenä. Ennen tätä en ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota nettipelaamiseen, vaan olin suosinut yksinpelaamista. Alku olikin hyvin sattumanvarainen: klikkasin mainosta jollain sivustolla, katsoin demon, latasin pelin, ja loppu on historiaa. Peli oli Tales of Pirates – merirosvousta siinä tosin oli hyvin vähän. Aikani tutustuttuani hahmooni ja peliympäristöön liityin kiltaan. Olen suhteellisen sosiaalinen, joten ei mennyt kauaa kun olin saanut monta uutta tuttavuutta, ja pelin luonteen mukaan pelasimme paljon yhdessä, sillä monet instanssit vaativat eri luokkien yhteistyötä. Pelaajien kirjo oli mittava, oli monenikäisiä ihmisiä monista maista, kumpikin sukupuoli oli tasapuolisesti edustettu.


Naisena kuitenkin herätin aina huomiota. Ja silloin tällöin myös epäilyä – peli oli pk-painoitteinen (people killing) ja naiset harvemmin pelasivat yhtä agressiivisia hahmoja kuin minä. Enemmän huomiota vielä herätti se, etten ollut ”tyypillinen” tyttöpelaaja, eli en pelannut parantajaa, tai jäänyt taka-alalle väittelyissä, niin kuin valtaosa muista tytöistä. Kiltojen välinen kilpailu oli veristä puuhaa! Flame warit, eli hyvin julkinen toiselle killalle tai tietylle pelaajalle/pelaajille kettuilu oli lähes jokapäiväistä, ja kommentit raakoja. Samoin kiltojen sisäinen ryhmädynamiikka kävi välillä aika rankaksi. Useimmat kommentit joita sain olivat aika tyypillisiä – huorittelua, ulkonäköni haukkumista, taitojeni epäilyä, mutta eniten heittoja siitä, kuinka varmasti käytin sukupuoltani hyväksi saadakseni apua/tavaroita/statusta.

Viihdyin kuitenkin samalla serverillä useita vuosia. En lopettanut peliä loppujen lopuksi ihmisten takia, vaan peliyhtiön rahastuksen takia. Ja samantien etsin uuden pelin. Tales of Piratesin jälkeen olen pelannut useita mmo:ita, muun muassa WoWia, Aionia, Ether Sagaa ja Requiemia. Ja tulin huomaamaan kuinka samoilla asioilla naisia haukutaan, pelistä riippumatta: naiset käyttävät hyväkseen sukupuoltaan jotta saavat miehiltä vastinetta. Totuus ei paljoa painanut riidoissa, sillä sukupuoli määritteli roolit hahmoja paremmin.


Onko naisena pelaaminen sitten kokonaan taistelua vallitsevia ennakkokäsityksiä vastaan? Ei ollenkaan. Naisena ehkä koen, että olen joutunut todistamaan taitojani miehiä enemmän, mutta se on osin ollut omassa päässäni. Vaikka on paljon pelaajia, sekä mies- että naispuolisia, jotka tekevät parhaansa pitääkseen yllä ennakkoluuloja joko haukkumalla tai omalla esimerkillään, olen vuosien varrella tutustunut moniin ihaniin ihmisiin, joille ei sukupuoleni merkinnyt mitään. Olen viettänyt tunteja tappamassa hirviöpomoja ihmisten kanssa, jotka saivat loputtoman grindauksen tuntumaan helpolta. Olen saanut hyviä ystäviä - niin naisia kuin miehiäkin - pelien kautta, joista joidenkin kanssa olen pitänyt yhteyttä jo kymmenen vuotta.

On helppoa olla inhottava nettipelissä, jossa kukaan ei tunne sinua, mutta onneksi on ihmisiä, jotka uskaltavat olla omia itsejään kasvottominakin.


Kuvat kirjoittajan omia.

Vietitkö jo community managerin teemapäivää?

by TinyDelights

Johanna Janhonen

Minun piti alunperin kirjoittaa tänään nukkekodeista, mutta vaihdoin aihetta lennossa, sillä tällä viikolla tapahtui jotain muuta, mistä halusin kirjoittaa. Nukkekodeista kerron sitten toisella kertaa, mutta korvaukseksi käytän tässä postauksessa kuitenkin kansainvälisen nukkekotiyhteisöni ottamia kuvia :).

Maanantaina nimittäin vietettiin päivää, jonka nimi on Community Manager Appreciation Day. Suomenkielistä nimeä päivällä ei ole, sillä community managereilla ei ole vielä vakiintunutta suomennosta, vaan puhutaan mm. yhteisömanagereista, verkkokoordinaattoreista, nettikätilöistä, verkostofasilitaattoreista ja yhteisöjohtajista. Siksi tyydyn tässä postauksessa käyttämään termiä community manager (CM). 

by Valeriana Solaris

Edellä mainituista termeistä voi jo aavistella, mitä community managerit, tai online community managerit, kuten Wikipedia heitä kutsuu, tekevät. He pyörivät netin erilaisissa some-palveluissa (keskustelupalstat, wikit, blogit, Facebook-sivut, Ningit jne) ja tekevät töitä niissä pyörivien yhteisöjen parissa.

Ja taas uusi termi. No mikä tekee ryhmästä yhteisön? Wikipedian mukaan:

Yhteisön tunnusomaisia piirteitä ovat yhteinen päämäärä ja mielenkiinnon kohde. Lisäksi yhteisöllä on yhteinen päätösvalta sekä yhdessä sovitut säännöt, joiden rajoissa toimitaan. Usein yhteisöihin liittyminen edellyttää hyväksyntää muilta kyseisen yhteisön jäseniltä.

Eli me Nörttitytötkin olemme yhteisö, ja Anitta Kiviranta ja Nina Niskanen ovat meidän community managereitamme, merirosvokapteeneja, kuten Mia Meri oivalsi Nörttityttöjen Facebook-keskustelussa: 

by S@ndy

-- eli johtaja jossain yhteisössä ilman varsinaista johtaja-titteliä, koska koko yhteisö "johtaa" itse itseään, mutta tarvitaan joku joka toimii vähän niin kuin merirosvoaluksen kapteenina esikuvana miehistölleen ja kertomaan muille, että nyt vuotaa vene, käykääs tukkimassa. :D (Selitys: merirosvoalukset ovat maailman ensimmäisiä demokratioita, joissa kapteeni pysyi kapteenina vain, jos miehistö sen sallii.)

Harrastusmaailmassa CM:a on paljon, ja on ollut jo kauan. Yritysmaailmaan he ovat tulleet some-huuman myötä - tarvitaan ihmisiä, jotka puhuvat yrityksen (esim. pelistudio, radiokanava) fanien kanssa. Suomen ensimmäisiä community managereita oli YleX:n Sippo, jonka tehtävä on jutella ihmisten kanssa netissä. Fobba taas on uraa uurtava ja vuoden poliisinakin palkittu mies, joka alkoi hengata työkseen nuorten kanssa ensin Habbossa ja Galtsussa, sittemmin myös meidän vähän vanhempien kanssa Facebookissa.

CM-termi yleistyi vuonna 2006, ja seuraavana vuonna webbi-strategisti Jeremiah Owyang tutki korporaatio-CM:ien työnkuvia. Niistä löytyi neljä yhteistä piirrettä:

1. Yhteisön edustaminen - CM kuuntelee eri tavoilla asiakkaiden mielipiteitä ja tuo heidän mielipiteensä työnantajansa tietoon.
2. Ilosanoman levittäminen  - tapahtuma- ja tuotemarkkinointi. Hänellä on takanaan yhteisön luottamus, joten hänellä on vain "hyviä tarjouksia" (muuten menee maine).
3. Kommunikointikyvyt - tähän kuuluu niin some-työkalujen (etenkin niiden kulttuurin) syvällinen tunteminen kuin sisällön ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Hän päivittää statuksia, bloggaa, podcastaa, tekee videoita, selvittää erimielisyyksiä ja kiittää hyvästä käytöksestä ja seuraa niin mittareita kuin sääntöjen noudattamistakin.
4. Asiakaspalautteen keräys - yleisöllä ja asiakkailla on toiveita siitä, millaisia tuotteiden pitäisi olla. Ideoita kerätään tutkimuksin ja avainkäyttäjiä kutsutaan tuotekehittäjiä tapaamaan.

by r e n a t a

Kuulostaako unelmahommalta? Ennenkuin alatte etsimään community managereiden töitä, muistakaa myös ammatin rankka puoli, josta Jeremiah bloggasi:

• Työtä tehdään omalla nimellä ja naamalla, joten yksityisyys on loppuiäksi mennyttä
• Asiakkailla on loppumaton virta ehdotuksia - jaksatko vastata aina yhtä ystävällisesti samoihin kysymyksiin? 
• Entä tuleeko vielä uni silmään, kun sinulle on koko päivä valitettu netissä?
• Yrityksen sisällä ei aina ymmärretä työnkuvaa ja sen tarkoitusta - eihän nyt Facebookissa voi tehdä töitä, siellähän vain huvitellaan. Ja kun meillä on tässä nämä omat kiireet, niin ei me nyt ehditä mitään blogihaastatteluja antaa, eihän se nyt niin tärkeätä ole. Ai sä lupasit jo, no oma on mokasi...

by Peppercorn_Pixie

Ja tästä päästäänkin jo varsinaiseen asiaan: ammatti on niin rankka, että Jeremiahin mielestä community managereita ja sitä, miten he eri tavoin parantavat asiakaskokemuksia, pitäisi kunnioittaa edes kerran vuodessa ja se päivä oli 23.1.2012, vuoden neljäs maanantai. Päivän teemaan kuuluu se, että yhteisöt kiittävät omia CM:eitaan, joiden työtä arvostavat, minkä lisäksi managerit kokoontuvat vertaistensa seuraan työstään juttelemaan. Järjestimme nopealla aikataululla verkostointitapahtuman Tampereen teknillisellä yliopistolla, jossa aloimme haaveilla seuraavasta tapaamisesta.

Jos sinä haluat verkostoitua suomalaisten CM:n kanssa, teepä se esimerkiksi liittymällä uuteen ryhmäämme LinkedIn:ssä (Community Managers in Finland) tai tulemalla Sometime:ssa CM:n omaan sessioon. Ja laita kalenteriisi CMAD, joka järjestetään taas vuoden päästä, vuoden 4. maanantaina - todennäköisesti taas Tampereella.

"Ei nimi nörttiä pahenna, jos ei nörtti nimeä"

Anitta Kiviranta

Me Nörttityttöblogin kirjoittajat olemme keskustelleet blogimme lyhyen historian aikana Facebook-ryhmässämme paljon internet-etiketistä, anonyymistä kommentoinnista sekä siitä, uskaltaudummeko kirjoittamaan tähän blogiin omilla nimillämme vai nimimerkillä. Itse olen alusta asti ollut omilla nimillä kirjoittamisen kannalla, vaikka olenkin luvannut, että myös incognitona kirjoittavien nörttityttöjen tekstejä voidaan tässä blogissa julkaista. Alla oleva mielipidekirjoitukseni pohjautuu osittain aiemmin Nörttityttöblogin Facebook-keskusteluryhmässä julkaisemaani kannanottoon. Olen kuitenkin päivittänyt sitä myöhempien keskustelujemme valossa.

Olen viime vuosina kallistunut yhä vahvemmin sille kannalle, että olisi hyvä, jos ihmiset esiintyisivät internetissä pääosin omilla nimillään - aivan niin kuin muuallakin yhteiskunnassa. Internetin anonyymeistä keskusteluista tulee helposti huutoäänestyksiä ja vihapuheiden pesiä, joissa keskustelijat räkättävät varjoihin kätkeytyen kärjistyksiä ja suoranaisia herjoja, jollaisista tuskin kukaan omalla nimellään kehtaisi tulla tunnetuksi. Naamion suojassa on myös helppoa esittää mutuja faktoina ilman minkään valtakunnan lähteitä.

Nettikeskusteluja lueskellessani olenkin usein miettinyt, että mielipiteitä, joita ei kehtaa esittää omalla nimellään ei ehkä ylipäätään tarvitsisi esittää. (Oma lukunsa sitten ovat ne oman elämänsä mielipidejohtajat, jotka nimellään ja kasvoillaan haluavat julistaa internetissä esimerkiksi rasismin ja homofobian ilosanomaa.)

Jouduin blogimme ylläpitäjän ominaisuudessa sensuroimaan edellisen tässä blogissa julkaistun kirjoitukseni yhteydestä joitakin lukijakommentteja, jotka sisälsivät törkeää kielenkäyttöä ja joko minuun tai tämän blogin kirjoittajiin yleensä kohdistettuja vihapuheita. Kaikki poistetut kommentit oli kirjoitettu anonyymeinä.

Kannatan aina moniäänisiä väittelyjä, joiden uskon voivan avartaa keskustelun molempien osapuolien ajattelua. Kirjoitinkin edellisen nörttityttöblogaukseni osittain tarkoituksellisen provosoivaksi juuri keskustelua ja väittelyäkin lietsoakseni.

Väiteltäessä kaikkien osapuolien olisi kuitenkin tärkeää muistaa, että asiat taistelevat, eivät ihmiset. Vaikka toinen keskustelija olisi mielestäsi rajustikin väärässä, se ei oikeuta sinua käyttäytymään agressiivisesti häntä kohtaan. Jos et kykene menestymään väittelyssä sortumatta alatyyliin, argumenttisi eivät ilmeisesti ole riittävän vahvoja, eikä mielipiteesi siis lepää kovinkaan vakaalla perustalla. Loppupeleissä nimetön ja asiaton huutelu siis osuu omaan nilkkaan; se antaa keskustelijasta kuvan sääliönä, joka ei pysty eikä uskalla puolustaa näkemyksiään asiallisesti ja omalla nimellään.

Useimmille nettikirjoittelijoille olisi siis hyväksi asettaa rima sille tasolle, että omat porinat kehtaisi julkaista omalla nimellään. Valitettavasti anonyymit trollit myös ruokkivat yleistä anonymiteetin varjoihin kätkeytimistä internetissä. Aggressiivisten nimettömien kommenttien jälkeen jotkut Nörttityttöblogin (tulevista) kirjoittajista alkoivatkin arastella keskusteluryhmässämme, uskaltanevatko he sittenkään julkaista ajatuksiaan tässä blogissa omilla nimillään. Reaktio on ymmärrettävä, mutta mielestäni murheellinen. Pelon maantiede rajaa naisten ja tyttöjen (sekä toki myös väkivaltaa kaihtavien miesten ja poikien) liikkumavapautta jo aivan tarpeeksi hämärillä kaduilla ja puistoissa. Toivoisin, että internetissä meillä kaikilla olisi vapaus olla omia itsejämme pelotta.


Ymmärrän toki, että yksityiselämästään voi haluta blogata nimimerkin suojissa. Itsekin olen joskus suunnitellut esimerkiksi seksiblogia (toteuttamatta jäi, toistaiseksi), jossa olisin pohdiskellut seksiin liittyviä myyttejä, mutta mahdollisesti kertonut myös omista seksikokemuksistani, ehkä arvostellut seksivälineitä tai esitellyt mielestäni tasokasta pornoa. Tämän tyyppistä blogia minäkin olisin varmaan mieluimmin kirjoittanut alter egon suojissa.

Tarve anonyymiin esiintymiseen sosiaalisessa mediassa voi toki kummuta myös halusta erottaa työelämä vapaa-ajasta, halusta suojella läheisiään turhalta julkisuudelta tai vaikkapa siitä, että omaa elämää varjostaa ja rajoittaa joku henkilökohtainen stalkkeri.

Aiemmin minäkin kirjoitin nimimerkillä myös omaa kulttuuriblogiani Happamia! . Pohdiskelin kuitenkin usein, verhoudunko nimimerkkiin todellisesta tarpeesta suojella yksityisyyttäni, vai noudattaessani kyseenalaistamatta tavanomaista blogikonventiota. Miksen lopulta voisi sanoa omalla nimelläni, että olen taas kutonut villasukat, Inception oli minusta loistava elokuva, mutta Eräs joulutarina taas ei oikein meikäläistä koskettanut? Joku Arnaud Desplechinin fani voi toki hermostua, mutta ehkä meistä ei olisi tullut bestiksiä muutenkaan. En oikein jaksa uskoa, että sen paremmin Nörttityttöjen kuin Happamien vihaisimmatkaan lukijat tulisivat kolkuttelemaan kotioveani. Näin ollen blogaan myös omassa blogissani nykyisin omalla nimelläni ja kasvoillani.

Internetissä räväkämmätkin kannanotot uppoavat sitä paitsi sellaiseen tietomereen, ettei niistä yleensä joudu tekemään laajemmin tiliä, jollei satu olemaan todellinen julkkis tai Perussuomalaisten kansanedustaja. Itse annoin runsas vuosi sitten melko harkitsemattomasti nimeni ja kasvoni Facebook-kampanjalle, jossa kannustin ihmisiä puristelemaan tissejä. Tempaus, jonka kuvittelin jäävän lähinnä kaveripiirin sisäisen vitsin tasolle, poiki minulle yllättäen 15 minuuttia julkisuutta; jokusen Google-osuman ja yhden hävyttömyyttäni parjaavan HS:n nettikolumnin, jossa toimittaja Virpi Salmi jätti nimeni armollisesti mainitsematta.

Kauhistelin hetken, tunnetaanko minut tästä lähin aina "sinä tissityttönä". Suurimmalta osalta tuttavapiiriäni koko juttu olisi kuitenkin jäänyt huomaamatta, jos en olisi siitä itse vaahdonnut. Kaikki kaverini suhtautuivat Facebook-aktivisimiini positiivisesti. Yksikään korkeakouluopettajani tai työnantajani ei ole kommentoinut hetkellistä "kohujulkisuuttani" mitenkään. Luulenpa, etteivät he ole yksinkertaisesti huomanneet, vaikka todisteet tissikampanjoinnistani tarttuvatkin edelleen Google-haravaan. Se siitä siis. Opin, että internetissä voi räksyttää kaikenlaista myös real life -identiteetillään "jäämättä kiinni".

Omalla nimellä esiintyminen nostaa kuitenkin niin blogikirjoituksen kuin Facebook-ryhmänkin journalistista arvoa. Epäilenpä, olisiko esimerkiksi rintasyövänehkäisykampanjani ylittänyt pikku-uutiskynnystä, jos ryhmällä ei olisi ollut tukenaan nimeäni. Ilman nimeäni toimittajat eivät nimittäin olisi voineet soittaa minulle kysyäkseen, olenko oikeasti olemassa, ja tajuanko, mitä olen juuri tullut tehneeksi. Kukaan toimittaja tusin olisi uskaltanut kirjoittaa aiheesta (omalla nimellään) mitään edes nettiin ilman sen vertaista taustatutkimusta, että olen todellinen henkilö.

Huomaan itse suhtautuvani vakavammin ja kunnioittavammin blogeihin, joiden kirjoittajat esiintyvät omalla nimellään. Rohkea nimellä esiintyminen nostaa eteenkin hyvän amatöörikirjoittajan helposti samaan kastiin perinteisten sanoma- ja aikakausilehtien pakinoitsijoiden kanssa. Onhan heidänkin uskallettava kirjoittaa omilla nimillään - silloinkin, kun tietävät, että heidän mielipiteensä voivat nostattaa myrskyn vesilasiin.

Tällaista journalistista arvokkuutta haalisin mieluusti myös nörttityttöblogillemme mahdollisimman paljon. Minusta olisi hienoa osoittaa, että me nörttitytöt uskallamme "vastata huutoomme". Siksi aion itse kirjoittaa nörttityttöblogissa omalla nimelläni, ja kannustan siihen myös kaikkia muita, joille se suinkin sopii. Useimmat kirjoittajamme ovatkin omalla nimellä kirjoittamiseen jo sitoutuneet. Kunnioitan myös niitä, jotka omista syistään ovat päättäneet pysyä nimimerkin takana.

Seuraavaksi heitän haasteen rohkeasta omalla nimellä esiintymisestä lukijoillemme! Kun seuraavan kerran kommentoit tätä ja muita blogimme kirjoituksia, tai ylipäätään mitä tahansa internet-keskustelua, mieti hetki uskaltaisitko sittenkin julkaista sanasi omalla nimelläsi. Jos ajatuksissasi ja ilmaisutavassasi ei mielestäsi ole mitään hävettävää, mikset uskaltaisi?

Sallimme blogissamme jatkossakin myös anonyymit (esitarkastetut) kommentit. Blogiin on kuitenkin helppo jättää kommentteja omallakin nimellään, myös kirjautumatta mihinkään erilliseen palveluun. Klikkaa vain kommenttilootan lähettäjätiedoista kohtaa "Nimi/URL-osoite". URL-osoiteelle varatun kentän voi jättää tyhjäksi, jos ei omista omaa kotisivua, blogia tai julkista sosiaalisen median profiilia. Jos jokin noista löytyy, ei kentän täyttämistä kuitenkaan kannata arastella. Linkin kautta voi saada omille ajatuksilleen lisää lukijoita ja kommentteja. Ja siitähän sosiaalisessa mediassa juuri on kyse, eikös nörtit? ;-)

Kirjoituksen yhteydessä julkaistut naamiokuvat on linkitetty tähän kontekstiin creative commons -lisenssillä, ja ne on koottu seuraavista lähteistä: http://fashionablygeek.com/hats/masked-in-flight-laser-cut-parchment-gas-masks/attachment/parchment-gas-mask/ , http://digitalis.nwp.org/collection/distributed-identities-curating-our-onli, http://punkrockpsychic.com/uncategorized/what-mask-are-you-wearing/ sekä http://www.lava360.com/photography/goddess-behind-the-mask-65-mysterious-eyes/ Kuvat poistuvat tältä sivustolta, mikäli ne poistetaan alkuperäiskonteksteistaan. Kannattaa klikkailla linkkejä, jos hienot naamiokuvat kiinnostavat!