Näytetään tekstit, joissa on tunniste spotify. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste spotify. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku 17: Nörttityttöjen joululaulutervehdys


Kuin Disneyn perinteinen joulutervehdys konsanaan, myös me Nörttitytöt haluamme näin joulun alla muistaa lukijoitamme. Ja mikäs sen mukavampaa, kuin tehdä se jakaen musiikin ilosanomaa! Ei, emme ole laulaa luikauttaneet teille itse emmekä edes tarttuneet triangeliin ja nokkahuiluun. Vaikka tokihan olemme satakieliä jokainen, kukin omalla tavallaan. Hmm, ehkäpä tuossa onkin ideaa, ensi vuoteen.

Omasta mielestäni joululaulut ovat iso osatekijä joulutunnelman luomisessa. Vaikka tuntuu, että ostoskeskuksissa marraskuusta asti soineet Kulkuset ja Petterit saavat joulukuun puolessa välissä korvat vuotamaan verta ja piintyneimmäinkin jouluihmisen anomaan armoa, palauttavat juuri ne oikeat joulusävelet uskon ja toivon. Kyllä, kyllä tämä tästä, kyllä meille tulee joulu ja alkaa olla jo hyvä mielikin. Jos tuosta vähän lisää glögiä. Ja tuo kimallepallo tuohon noin. Eikä haittaa yhtään, vaikka kissa pudotteleekin koristeita samaa tahtia, kuin itse niitä ripustat. 


Kuole, pahuuden joulupallo!! Kuva: Henna Teitto
Entä ne oikeat sävelet sitten? Huikean tieteellisen tutkimuksen *köh-facebookgalluppi-köh* mukaan Nörttityttöjen suosikki jouluisten laulelmien seasta on vuonna 1934 amerikkalaisen Felix Bernardin säveltämä ja niin ikään amerikkalaisen Richard B. Smithin sanoittama Winter Wonderland. Laulun suomenkielisen version, Talven ihmemaan, sanoitti Saukki. 



Eräänlainen talven ihmemaa. Kuva: Henna Teitto

Toisella sijalla Nörttityttöjen suosikeissa on Zacharias Topeliuksen runosta Karl Collanin säveltämä Sylvian joululaulu.

Kolmannen sijan jakavat Jean Sibeliuksen säveltämä En Etsi Valtaa Loistoa, jonka sanat perustuvat Topeliuksen runoon sekä Viktor Rydbergin runoon perustuva ja Lyyli Wartiovaara-Kallioniemen säveltämä Tonttu.



Kärkikolmikon alle jäi kuplimaan monia perinteisiä joululauluja sekä populaarimpia kappaleita. Myös nörteille tutuista aihepiireistä löytyy viisuja ilahduttamaan joulun pyhinä.  Kuten esimerkiksi H.P. Lovercraft Historical Societyn Cthulhu-joululaulut, jotka lämmittävät monen Nörttitytön sydäntä. Mainittakoon vielä, että se ostoskeskuksissa sitkeästi renkutettava Kulkuset tai sen alkuperäinen versio Jingle Bells ei saanut äänestyksessämme ainuttakaan ääntä. Ei se silti paha ole, oikean esittäjän sattuessa kohdalle. 

Koska me Nörttitytöt niin kovin rakastamme lukijoitamme, kokosimme omista suosikeistamme Spotifyhin jouluisen soittolistan. Tämän soittolistan me jaamme teidän kanssanne. Ei enää sitä samaa joululevyä kerta toisensa perään. Tänä jouluna korvianne hivelevät Nörttityttöjen moitteettomalla maulla ja rautaisella asiantuntemuksella valikoidut sulosävelet. Joulumusiikin helmiä! Toivottavasti ne tuovat joulumieltä myös teidän koteihinne. Ei, ei tarvitse kiittää. The pleasure was all ours. Olkaa hyvät:


Ihanaa joulua kaikille! ♥

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Nörttityttöjen intiaanikesähitit

Anitta Kiviranta
Mitä tehdä, jos joukko ihania ja tanssinhalusia nörttityttöjä saapuu yllättäen luoksesi viettämään intiaanikesän kuuminta viikonloppua? Ratkaisu on Nörttityttöjen kirjoittajien kokoama Spotify-lista Nörttityttökesä 2012. Listan kokonaispituus on huikeat 14 tuntia, ja genre-valikoima yltää heavystä purkkapoppiin ja iskelmästä anti-folkiin, joten kuunneltavaa riittää varmasti ja jokaiseen nörttimakuun löytynee jotakin.

Nörttityttöjen oman Spotify-listan idean keksi Maria Alatalo, joka kertoi huomanneensa aiemminkin, että yhteiset soittolistat ovat kätevä tapa tutustua uuteen musiikkiin. Nörttitytöt riensivät joukoin lisäämään omia suosikkibiisejään listaan, ja listasta tulikin varsin kirjava.

Kaikki listan biisit eivät varmasti ole kaikkien nörttityttöjen makuun, mutta ainakin itse olen jo löytänyt listan kautta pari uutta mielenkiintoista musiikillista tuttavuutta. (Myönnän tosin, että ihan koko listaa en ole vielä kerennyt edes kuunnella läpi. Olen itse sekä selaillut listaa ja kuunnellut biisin sieltä ja toisen täältä, että soittanut sitä vähä vähältä läpi alkupäästä edeten aina, kun minulla on ollut aikaa musiikin kuunteluun.) Hauskaa on, että listan kautta paljastuvat myös nörttityttöjen Spotify-tunnukset. Jos jonkun nörttitytön lisäämät kappaleet miellyttävät, löytyy lisääjän käyttäjänimeä klikkaamalla todennäköisesti lisääkin mielenkiintoista kuultavaa.

Listalla on tällä hetkellä huikeat 212 biisiä ja uusia lisäillään edelleen lähes päivittäin. Nostan tähän blogipostaukseen viiden listalla esiintyvän biisin musiikkivideot YouTubesta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä otanta edustaa alle 3% koko soittolistan musiikista.


Smithin "Baby It's You"
on tuttu myös Tarantinon elokuvasta Death Proof


Ihana nörttityttö Felicia Day & Jason Charles Miller:
"Gamer Girl, Country Boy"


 Pink Pants: "Shoot the Zombies"

Heli Kajo: Jos mä kuolen nuorena

Glee on monien nörttityttöjen mieleen.

Näiden ja muiden soittolistan biisien myötä Nörttitytöt toivottaa kaikille lukijoille ihanaa intiaanikesää 2012!