Voimaa ja terveyttä iyengarjoogasta

Outi Lammi

KYSYMYS: Montako iyengarjoogia tarvitaan vaihtamaan lamppu palaneen tilalle?
VASTAUS: Yksi, mutta hän tarvitsee tehtävästä suoriutuakseen joogamaton, joogatuolin, neljä joogatiiltä, viisi huopaa, bolsterin ja kuusi vyötä.

By Kara Murphy

Iyengarjoogan isä, B. K. S. Iyengar

Iyengarjooga on Bellur Krishnamachar Sundararaja Iyengarin (1918–) kehittämä joogasuuntaus. Tästä eteenpäin käytän kyseisen herran nimestä lyhyempää muotoa B. K. S Iyengar tai pelkästään Iyengar, joita käytetään myös kirjallisuudessa ja iyengarjoogaa käsittelevissä artikkeleissa.

B. K. S Iyengarin kerrotaan olleen lapsena ja nuorena sairaalloinen. Tästä syystä hänet lähetettiin mestari Krishnamacharyan luokse saamaan apua ja joogan ansiosta Iyengarin terveydentilansa alkoikin kohentua. Hän on siis omakohtaisesti kokenut sen, että jooga voi parantaa.

Joogasta on olemassa monenlaisia eri suuntauksia, mutta kaikkien juuret voidaan jäljittää Krishnamacharyan oppeihin. Esimerkiksi astangajoogan isä Sri K. Pattabhi Jois (1915–2009) on ollut tämän saman mestarin oppilas. Kerrotaan, että B.K. S Iyengar havahtui toden teolla pohtimaan joogan ja hyvinvoinnin yhteyttä sen jälkeen kun Pattabhi Jois onnistui eräässä jooganäytöksessä “avustamaan” hänen olkapäänsä sijoiltaan. Näistä jutuista ei tietenkään voi sanoa mikä on totta ja mikä kuuluisan opettajan ympärillä liikkuvia tarinoita, mutta olipa syy mikä hyvänsä, terveysvaikutukset ovat iyengarjoogassa korostuneesti esillä. B. K. S. Iyengar mietti myös paljon sitä, miten joogan saisi sopimaan mahdollisimman monenlaisille ihmisille. Tästä seurasi erilaisten apuvälineiden ottaminen harjoituksen avuksi. Korkeassa iässä oleva Iyengar asuu Punessa Intiassa ja opettaa edelleen aktiivisesti.

Linjaus on kaiken perusta

Iyengarjoogassa keskeinen periaate on linjaus, joka tarkoittaa raajojen ja selän oikeata asentoa sekä näiden sijaintia suhteessa toisiinsa. On mahdollista, että notkea ihminen taipuu asanaan helpon näköisesti ja tuntuisesti, mutta kun hänen tekemistään tarkastellaan linjauksen kautta, asiat voivat näyttäytyä aivan toisin. Taipuminen on ehkä tehty linjausten kustannuksella ja olen omin silmin nähnyt, että kun sama kadehdittavan notkea ihminen ohjataan asanaan uudelleen oikeaoppisella tavalla linjaukset huomioiden, hänen taipuisuutensa ei olekaan sitä miltä se ensin näytti. Se, miten syvään pystyy taivuttamaan itseään, saako pään polviin tai jalkapohjan kiinni päälakeen, ei ole lainkaan olennaista.

Ei myöskään pidä hämmästyä, jos iyengarjoogaohjaaja ryhtyy jollakin tunnilla puhumaan seisomisesta ja käyttää tähän paljon aikaa. Jalkapohjan tasapainoinen ja tiivis kosketus maahan on kuitenkin hyvän linjauksen perusta. Se on tärkeä asia esimerkiksi ryhdin kannalta ja helpottaa ymmärrettävästi tasapainon saavuttamista hankalissa seisoma-asanoissa. Oikea seisominenhan on perusasia myös taijissa ja qigong-harjoituksissa.

Tarkkojen linjausten tavoitteena on tehdä asanoista turvallisia ja linjauksilla saadaan aikaan myös hoitava vaikutus. Ellei joginin tai joogin notkeus riitä, hän pystyy tavoittamaan oikean linjauksen apuvälineiden avulla. Kenenkään ei tarvitse kurotella tai vääntää itseään päästäkseen ulkoisesti oikeaan muotoon.

Iyengarjoogassa ei ole mitään tiettyä sarjaa kuten astangajoogassa vaan sarjan koostumus voi vaihdella eri harjoituskerroilla. Asanoiden järjestys on kuitenkin tärkeä. Harjoituksella on yleensä jokin teema jonka ympärille kokonaisuus rakennetaan. Voidaan tehdä esimerkiksi paljon kiertoja, taaksetaivutuksia tai ylösalaisia liikkeitä käsittävä harjoitus. Toisinaan harjoitus on dynaamisempi, mutta vastapainoksi voidaan tehdä restoratiivinen harjoitus, joka elvyttää ja rentouttaa. Ei pidä kuitenkaan kuvitella, että restoratiivinen tarkoittaisi löysäilyä!
 
Iyengarjoogan periaatteista kiinnostuneen kannattaa katsoa myös tämä video.

Välineurheiluako?

Kuva: Outi Lammi

Esittelen seuraavassa yleisimmin käytetyt apuvälineet ja kerron myös mihin niitä tarvitaan:

Joogatiili tai tukitiili on oikean tiiliskiven kokoinen ja muotoinen, mutta tiilet tehdään jostakin huokoisesta ja kevyestä aineesta. Ne voivat toimia “käden jatkeena” seisoma-asanoissa, jolloin käden kurottaminen väkisin maahan pilaisi linjauksen. Esimerkiksi Parivrtta Trikonasanassa tiili voidaan laittaa käden alle, mikäli käsi ei yksinkertaisesti yllä maahan tai jos kehon mittasuhteet ovat sellaiset, että selkä menisi huonoon asentoon. 

Oma työperäinen vaivani, eli hiiren pilaamat ranteet, vaativat Urdhva Dhanurasanassa tiilet käsien alle, koska ne estävät olkavarsia harottamasta sivuille ruman näköisesti ja hankalan tuntuisesti. Tiilen päällä voi myös istua tai sen voi joissakin asanoissa laittaa toisen kankun alle pitämään lantiota suorassa. Koska tiili on huokoista ainetta, sen päällä istuminen ei ole lainkaan niin kauhean tuntuista kuin miltä se kuulostaa. Tiili käy myös päänalusesta.

Joogavyö on yleensä puuvillasta tehty parimetrinen noin 4–5 cm leveä nauha, jossa on metallilukko. Lukkoa tarvitaan silloin kun vyöstä pitää saada aikaan silmukka. Vyötä käytetään esimerkiksi Utthita Hasta Padangustasanassa, ellei käsi ei yllä varpaaseen. Silmukkana vyötä voidaan käyttää olkavarsien ympärillä esimerkiksi Salamba Sarvangasanassa (hartiaseisonta), jotta olkavarret pysyvät paikoillaan ja asento on tukeva.

Bolsteri eli putkityyny on pitkänomainen pyöreä tyyny, jota käytetään paljon restoratiivisissa asanoissa, esimerkiksi Supta Virasanassa. Bolsterin päällä voi myös istua tai siihen voi nojata päätään tehtäessä Adho Mukha Svanasana (alaspäin katsova koira) restoratiivisena versiona – moni asanahan voidaan tehdä perusmuotonsa lisäksi tuettuna, jolloin siitä tulee restoratiivinen.

Nettikaupoista voi löytää erityisen joogatuolin, mutta käytännössä suurin osa selkänojallisista tuoleista käy samaan tarkoitukseen. Tuolia käytetään paljon restoratiivisissa asanoissa ja sitä voi käyttää apuna mm. taaksetaivutuksissa.

Huopaa tai useita päällekkäin ladottuja huopia voidaan käyttää istuma-asanoissa nostamaan takapuolta vähän korkeammalle, mikäli selkää on vaikea pitää suorassa (vrt. tukitiilen käyttö). Lisäksi huovan voi laittaa hartiaseisonnassa estämään niskarankaa painumasta lattiaan.

Googlaamalla esimerkiksi yoga accessories joogatarvikkeita löytyy paljon lisää. Joidenkin tavaroiden kohdalla käy tosin mielessä, että onko kaikki tuo aivan välttämätöntä. Kaikkea ei  suinkaan tarvitse ostaa vaan esimerkiksi bolsterin näppäräsorminen pystyy tekemään itsekin.

Oma joogatieni

Oma joogaharrastukseni on edennyt hathajoogasta astangajoogan kautta iyengarjoogaan.

Kiinnostus joogaan ylipäätään alkoi taijista ja qigongista. Etenkin taiji paljasti miten tuskastuttavan kankea olin. Eräs ohjaaja mainitsi joogan hyvänä parannuskonstina jäykkyyteen ja niin hakeuduin työväenopiston hathajoogaryhmään. Sanotaan, että eri joogalajit sopivat paremmin tai huonommin tietynlaisille ihmistyypeille. Ensimmäisen ryhmäni ohjaaja oli vallan mainio persoona, mutta hänen edustamansa joogalaji ei valitettavasti sopinut minulle lainkaan. Jooga oli “mummojoogaksi” kutsuttua erittäin rauhallista hathajoogaa, jossa suuri osa tunnista saatettiin tehdä selinmakuulla. Minulla oli tapana nukahdella jopa kesken opettajan ohjeistuksen. Toisinaan havahduin vain huomatakseni, että toiset tekivät ympärillä jotakin, jonka kulusta ja tarkoituksesta minulla ei ollut aavistustakaan. Aloinkin etsiä hieman dynaamisempaa joogamuotoa ja löysin voimajoogatunnit, käytännössä siis astangajoogan. Totesin, että tässäpä harjoitus, jonka aikana ei niin vain nukahdeta.

Voimajoogan parissa kului pari hyödyllistä vuotta. Minulla oli onni saada opettajakseni Anu Maria, joka oli tuohon aikaan itse iyengarjoogaohjaajakoulutuksessa. Hän sovelsi myös voimajoogan ohjaukseen oppeja oikeasta linjauksesta. (Haastattelin muuten Anu Mariaa alkukesästä aiheesta jooga ja tietotyö. Haastattelun voit käydä lukemassa blogistani.)

Utelaisuuteni iyengarjoogaa kohtaan kasvoi vähitellen. Kun kuulin, että  Anneli Rautiainen olisi tulossa tänne Jyväskylään pitämään viikonlopun joogaintensiiviä, ilmoittauduin kiljuen mukaan. (Anneli Rautiainen on vahvasti vaikuttanut siihen, että iyengarjooga on tullut Suomeen ja että meillä on tällä hetkellä näinkin paljon päteviä iyengarjoogaohjaajia.)

Jos voimajooga oli ollut haastavaa, niin iyengarjooga se vasta voimille kävi. Tuossa vaiheessa olin jo tottunut tekemään voimajoogasarjaa omalla tasollani ja suhteellisen nopearytmisessä astangasarjassa pääsee tavallaan hankalasta asanasta “karkuun”. Iyengarjoogassa samassa asennossa oltiin useita minuutteja ja hikihän siinä tuli.  Joidenkin asanoiden kohdalla huomasi myös selvästi, miten suuri ero on sillä tekeekö vähän sinne päin, kuten astangajoogassa nopeatempoisuuden vuoksi helposti käy vai asettuuko aloilleen huolellisesti ja tarkistaa linjaukset. Tuon viikonlopun aikana joogasimme 5 tuntia päivässä ja maanantaina sen tunsi jäsenissään, mutta hyvällä tavalla.

Minun haasteitani ovat hiiren runtelemat ranteet ja tiukat olkapäät sekä tietysti myös kestojumissa oleva niskan ja hartiaseudun alue  – kiitos tietokoneen ja hiiren eikä taulutietokoneen tökkiminenkään ole ilmeisesti yhtään sen terveellisempää. Vaikka olin alunperin viehättynyt voimajoogan sen dynaamisuuden vuoksi, harjoitukseen sisältyvät jatkuvat punnerrukset (Chaturanga Dandasana) tuntuivat jumittavan hartiaseutuani vain lisää. Tästä syystä ryhdyin vähitellen harkitsemaan voimajoogan vaihtamista iyengarjoogaan. 

Minulla on myös vanhoja urheiluvammoja vaikka muille jakaa, joten luultavasti hyödyn jollakin tavoin joka ikisen asanan terapeuttisesta vaikutuksesta. Mm. hevosen selästä putoamalla olen onnistunut saamaan yhden selkänikamistani siirtymään pysyvästi muutaman millin paikaltaan ja se aiheuttaa satunnaisesti kipuja. Kummasti selkä vetristyy taaksetaivutussarjoilla ja kierroilla. Luultavasti tuostakin vammasta aiheutuisi paljon enemmän haittaa, jos en aktiivisesti liikuttaisi selkärankaani joogaamalla.

Tällä hetkellä käyn kerran viikossa ohjatulla iyengarjoogatunnilla ja pyrin myös joogaamaan itsenäisesti joitakin kertoja viikossa. Kun riittävän pitkään käy tunneilla, oppii tietämään mitä liikkeitä voi tai kannattaa yhdistellä ja näin pystyy tekemään omaakin harjoitusta. Opettaja saattaa myös antaa sarjan paperilla ja ainahan sen voi kirjoittaa muistiin tunnin jälkeen. Omaehtoisen harjoittelun esteenä ei siis ole se, ettei muka tietäisi mitä tekee. Pelkästään joogaamalla en kuitenkaan usko pysyväni kunnossa vaan yhdistelen siihen lenkkeilyä, pyöräilyä, hiihtämistä, uimista tai lihaskuntoharjoittelua vähän vuodenajan ja omien tuntemusten mukaan.

Vaikka saan joogasta sekä apua vaivoihini että hyvää mieltä, yritän kuitenkin olla tyrkyttämättä tätä ”ilosanomaa” muille. En ainakaan itse tiedä mitään hirveämpää kuin hurahtaneet, jotka roikkuvat katse lasittuneena muiden hihassa höpäjämässä oman juttunsa kaikkinaista paremmuutta universumihin muihin asioihin nähden. Jooga joko kiinnostaa muita tai ei, mutta jos se kiinnostaa, niin kannattaa käydä kokeilemassa vaikka iyengarjoogaa. Mistäs sen tietää, miten suuri terveyttä ja hyvää oloa koskeva oivallus tuosta kokeilusta seuraa.

Snakes, scorpions, and tarantula eating wasps

Mia Meri

Greetings from Death Valley. It's almost the end of our trip here in USA and even though I miss my own shower and home cooked meals, I'm not ready to go back home yet. This trip has proven to be much more interesting than either one of us expected. And especially this last week, we expected to face the most boring week ever but instead discovered the America of small towns and wonders of the nature.

These mountains are located close to Salt Lake City, UT.

These amazing mountains are in Arizona.

This canyon is located in La Grande. That small dot in the water near the bottom is a boat. The white streaks on the walls are waterfalls.

In desert areas the roads are mighty interesting.

Just before Las vegas in Nevada we ran into a small tornado. Or is it a whirlwind? Anyway, cool! Scary!

Abandoned trains

We were driving somewhere close to the Twin Peaks town of North Bend. Suddenly there were these abandoned old trains lying along the road on old railroad tracks. It seems the trains were sort of taken care of since there were some signs telling what the trains were originally used for, but they were all in a bad shape. Still, old trains are always a pleasure to eyes. Rust just adds to the charm, right?

Some of the train cars may have been used to shoot scenes early on in Twin Peaks, too - the crime scene set.

***

Joonas walking towards abandoned train car.

Abandoned trains. This hook belongs to a type of car they used to clear tain wreckage. Train wrecks used to be pretty common before modern guidance systems and communications.

Church of God-Zillah

We promised to tell you about this last week so here it is. In the small town of Zillah, WA, some people had a wonderful sense of humour and they made this great God-Zillah statue to celebrate their Church Of God, Zillah, WA, but then some other people apparently found it in bad taste and now it's hidden behind their church building... or that was the explanation we read from the internet. Who knows, but cool it was and really hard to find, because it was deliberately hidden behind the church.

They had plans to situate it next to the interstate with eyes glowing whenever cars drove by. That would've been a sight!

***

God-Zillah!

Dinosaur town of Granger

On our way east we also drove through a small town inhabited by dinosaurs. According to the internet, the townspeople of Granger, WA, just happen to like dinosaurs so they have decorated their whole town with such specimens. No dinosaurs have been found from Granger except for these. There should also be volcano toilets (?), but we didn't see them.

***

Dinosaurs! Just because!

Tamastslikt native American heritage museum

In the middle of nowhere in a native American reservate lies a casino and a gas station. In case you are planning on visiting the museum, don't bother asking the locals since none of them seems to know where the museum is located. It took us half an hour to find the place, which is pretty good considering I just listed everything there is in that place. To find the museum, drive past the casino and right after it turn right and drive until you find a narrow, winding road leading to nowhere. That's where the museum is located. It takes a bit of faith.

The museum itself was very fine, but we got the impression it was built for the native American tribe who owned the land instead of a casual visitor. The museum presented how people had lived before the Europeans and how their arrival had changed the tribe's life, also going through how the early settlers stole their lands, breaking treaties until their lands were reduced to maybe a tenth of their original size. If you are interested in native American history, Yle Teema has broadcasted at least twice an excellent five episode series on the subject in the past two or so years.

***

No photography inside the museum was allowed, but in the lobby we ran into this little cutie.

Small towns

While traveling in the rural areas of Oregon, Utah, Arizona and Nevada we mostly stopped in small towns and drove in the middle of endless fields and cattle ranches. The most prominent memory from Oregon and Utah was the thick, unbelievably striking stench of pure cow poop. We both have stayed in normal Finnish country houses next to cattle and pigs, but this was something quite different. The worst part were the huge, many meters high and wide piles of cow poop people had piled on their front yards, covered with a tarp and left there to boil in the heat of 40 C. The stench was just undescribable.

But when it didn't smell we absolutely fell in love with the small towns we stayed in. The people we met were just most kind and seemed extremely delighted to get visitors who were willing to spend some time chatting with them. Each town also has their own character. Some are more lively than others, some barely surviving, some with blooming communities offering many locally produced luxury items like vinegars and coffee at ridiculously low prices compared to Finland. And size has nothing to do with how well the towns are doing. Rather it's up to the people.

One of the things which separate Finland from the small (and larger) towns of America is their willingness to do things together as a community. For example even the smallest towns seem to have a local museum put up by volunteers. In Union, OR, we found a Union County Museum which we expected to be small and hardly worth a visit, but it turned out to be a surprisingly big and well thought out place where numerous people had donated their family's old items with stories attached to them, making the place much more interesting. The locals had also involved local school children in putting up the museum and they had painted murals and made paper(?) fish in the room introducing local wild life.

And many times when we asked for recommendations for places to dine in, we found small places we might have never visited but found them serving normal home made food and surprisingly good dishes and ended up chatting with the owners this and that and about their future plans, pets and sights worth a trip and tips on local bakeries, etc. For example in La Grande, OR, we were pointed to the local town fair where people were dancing and selling their produce like cherries and wine. In Buhl, OR, the motel served locally baked breads and pastries which were so delicious we had to go to the store which produced them to buy snacks for the road. And in Beatty, NV, just before Death Valley, we found a great place with home cooked meals and got into a long conversation with a twenty-something woman with her own cafeteria and great plans for the future.

*****

Union County museum's saddles.

Joonas photographing genuine Wild West era bank safe's door, which has marks from an earlier break-in attempt.

Inside the vault we ran into this merry fellow.

In Beatty, NV, someone had left their ammo lying beside the street. So weird. Quite scary.

Las Vegas

Previously I thought that if I died and went to hell I'd end up on those cruise boats between Helsinki and Stockholm, searching forever for a place to sit down. Now I'm sure I'll avoid them and end up in Las Vegas. The whole city is like a gigantic cruise ship designed to make you lose your way between the endless lines of slotmachines, if you ever enter indoors. And if you go outside you are faced with 44 C temperatures in narrow streets full of people pushing and trying to move forward, up and down stairs and across pedestrian bridges over the multi laned roads. At times the crowd stops to follow some casino's outdoors show or some fellow dressed in a Stormtrooper suit, and then agonizingly slowly the crowd moves on. Everything is hideously overpriced and if you run out of water and go indoors to look for it, you are lost forever. It took us almost two hours to walk 3 km (1,5 miles) from the Luxor hotel to Treasure Island, on the other side of the Strip.

The most shocking yet maybe not that surprising thing is how sexist and misogynist the place is. Every hotel offers their own striptease show with tacky headlines and even Cirque du Soleil isn't safe but are apparently forced to make their own naughty show for those whom the amazing circus just isn't enough. Also on those hot streets, in every corner there were crowds of people pushing cards featuring nude big tits and apparently very horny women at you, trying to hand them secretly over to fathers walking down the street with their families. Disgusting and so degrading.

And in case you were thinking of taking your kids there, don't. There is _nothing_ for kids and most of the "non-stiptease" shows are not appropriate for young kids. And despite this, even late at night we saw many families with very young kids being dragged through the streets or having fallen asleep on their father's shoulders. Ridiculous!

Now, I must admit we are not in the target group of people to whom Las Vegas is designed for. We don't gamble and we don't drink alcohol and being as cheap as I am we weren't even willing to pay the very expensive ticket prices to see any of the shows. But if you are into those things, I'm sure this is the most expensive place you have ever gotten drunk in.

*

The Strip.

Iron-Man and Mia. No, that's not bad Photoshop skills, that's the supposedly proficient camera man/husband manually focusing.

Luxor hotel in Las Vegas, NV, where we stayed in. It was pretty awesome, though still quite tacky. There's a torch shining from the top of the pyramid at night, so you always know which way to go to get back home.

Arrrrr! Someone blew up our pirate ship!

Las Vegas Outside the Strip

The Strip is only a very small part of Las Vegas and around it lies a wide city which houses all the casino workers, and it looks pretty much like any regular town. And you can get food and drinks at less than half the price compared to Strip. So after enduring that one night on the Strip we decided to make our escape.

National Atomic Testing Museum & Area 51 exhibition

Las Vegas is located right next to the Nevada atomic testing site and Area 51. Though the museum was a bit dry and probably gave its best kick to those working in the atomic industry, there were some jewels. First of all, the museum holds the Ground Zero Theatre which lets you experience what it's like to sit in an observation bunker at an atmospheric nuclear detonation test. It was quite frightening and after the explosion, when they showed a short video with the first people working at the testing site, it was interesting to hear how even they felt the terror each time an atomic bomb exploded and they had to wait for the shockwave to get to them.

Another interesting thing was that they didn't inform the Las Vegas residents about the very first atomic bomb test they did. Suddenly there was just a bright flash of light, then the mushroom cloud, and the earth was shaking. People thought it was either some accident or an earthquake. Later the atomic bomb tests became popular tourist attractions and the townspeople and tourists had benches where observe the explosions. Of course, later people realised the atomic bombs caused radioactive dust to spread around and the testing moved underground.

The museum had also a temporary exhibition called Area 51 - Myth or Reality. Despite the enticing name, it was the silliest exhibition ever! First we got a special badge complete with our "alien identity profile" and then we met a secret agent in a briefing room who told us to keep everything we were about to see in secret. (...am I just breaking the law or something?) Then we were led to an area where we were told about the theories about Area 51 and the Roswell incident and after some pretty childish, crude displays were introduced to the modern fighters and experimental aircraft actually tested at the site. I think the main message of the exhibition was that if we had had extraterrestial visitors and learned their technology, how likely is it that we are still using human technology on airplanes? And though the exhibition didn't say it, it would seem the secret experiments going on in Area 51 have to do with these experimental aircrafts. Oh wow, can I get my money back? *not impressed*

***

Just like in Fallout. They really loved everything Atomic back then!

An actual thermonuclear bomb. Made safe last year. Above is a scale model of the bomber that would carry it - the small dot below the plane is this bomb in scale.

No photography allowed inside the Area 51 exhibition (understandably). Intead, here is a photo of an alien.

Pinball Hall of Fame

In the Las Vegas suburbs there is also a similar place to the pinball museum we visited in San Francisco. The only difference was in this place the entry is free but you have to pay to play the games. With ten bucks, which we paid for the place in San Francisco, we got more than enough play. Still, I liked the free games better than this way since it didn't bother as much if you happened to put your money into some disappointing game which dropped all the balls straight out between the flippers.

BTW, if you are trying to find the place, the place is still functional despite the out of date website (last updated in 2009) and almost non-existent signage on the building. It's pretty popular, too, and as a non-profit they're giving out close to half a million dollars in charity every year.

*****

A pinball machine. Note the unusul vertical configuration - the playing field extends quite a ways upwards.

Death Valley

The last thing we wanted to mention is the Death Valley national park. If you ever get a chance, go see it. It is awesome. Especially the Artist's Drive is spectacular. Also we loved the western exit route towards Ridgecrest, CA.

*****

That over there is the infamous Death Valley. Yep, it's a lot of nothing. But nice nothing!

Death Valley and Artist's Drive. Not pictured: 45 C of heat, which wasn't too bad just now because the sun wasn't shining.

Death Valley's amazing colours at Artist's Drive and the Artist Palette.

It looks like there was chocolat powder on top of that mountain.

Flash floods can kill you. Though it "never" rains in Death Valley, we got flooding!

A ghost town just before entering Deah Valley. We saw an unidentified snake (there's lots of warnings about rattlers), a scorpion and ridiculously huge black insects with orange wings that a local identified as tarantula-eating wasps. Like that's supposed to make me feel better! We also learned that tarantulas migrate. Eugh! Hope to not be around to see that.

Next to the ghost town there was a free art exhibition and information centre on the ghost town. Top above: a pixellated lady. Above: The Death Valley Ghost Rider.

Some kind of a refinery in the middle of the desert.

Next week it's time for out last post from USA. We'll be visiting the San Diego Zoo, hopefully see a glimpse of the sold out Comic Con and visit the Los Angeles Disneyland and La Brea Tar Pits.

Hyvää kesää!
Mia & Joonas

Nörttityttöjen 101 kesäihastusta

Johanna Janhonen

Nörttitytöt-blogista on tullut jo melkoinen ilmiö, eipä tainnut Anitta tietää mitä teki, kun blogin marraskuussa avasi. Viime viikolla huomasin, että bloggauksien määrä lähenee sataa - ja sitähän pitää tietysti juhlia. Ja missäs muualla me juhlisimme kuin täällä teidän kanssanne :). Ideoimme juhlabloggausta Nörttityttöjen Facebook-ryhmässä ja päädyimme nopeasti keräämään listaa asioista, jotka innostavat meitä tänä kesänä. Listalle halusimme 101 asiaa, sillä se on tämän kirjoituksen järjestysnumero. :)

Ehdotuksia aiheista tuli torstain ja tiistain välillä yhteensä noin 140 kpl seuraavilta nörttinaisilta: Maria Alatalo, Anna Björkqvist, Maria Blomqvist, Elina Arponen, Sanna Haukkala, Minna Heimola, Maddie Hentunen, Salla Hietanen, Johanna Janhonen, Reetta Järvenpää, Riikka Karhu, Saara Kaarina Kokkonen, Sanna Koulu, Anna-Maija Laine, Tiina Laine, Outi Lammi, Jenni Leivo, Ines Lukkanen, Mia Meri, Nina Niskanen, Anna Parikka, Niina Pesonen, Miia Ranta, Suvi Ravela, Ann-Catrin Sundelin ja Henna Teitto. Listan tekeminen oli niin hauskaa ja avartavaa, että ehkä kokeilemme sitä toistekin!

Facebook-ryhmässä jaoimme ehdotuksille peukkuja ja varsinaiselle listalle otimme mukaan vain suosituimmat asiat, jotta lista vastaisi koko ryhmän mielipiteitä.

Ja nyt aloitetaan listan läpikäynti! Lista alkaa asioilla, joista innostui 3 nörttityttöä ja päättyy asiaan, jota peukutti 14 nörttityttöä.

Nörttitytön kesän piirsi Sähköjäniksen Ninni Aalto

1. Lois McMaster Bujold Finnconin kunniavieraana
2. Luomurypäleistä tehty rosé-viini
3. Backgammon livenä puisella laudalla
4. Dramagame: Velvet Sundown beta
5. Prometheuksen haukkuminen.
6. E3-messujen anti
7. Guild Wars 2 julkaistaan 28.8.! ♥
8.  TonariNo Totoro
9. Google Nexus 7, Jellybean, Google+ Events! (eli. Google I/O 2012 julkistukset)
10. Kesäkirjat  - monella on ns. "kesäkirja", kirja, jonka lukemalla saa takuuvarman kesäfiiliksen (esim. Diana Wynne Jonesin ihastuttava "Tuli ja myrkkykatko")
11. Kasvien tunnistaminen ja herbaarion tekeminen.
12. Linusin Millenium-palkinto
13. Kesäteatteri
14. Anita Sarkeesianin Kickstarter-kampanja, "Tropes vs. Women in Video Games"
15. Boheemi päätä kiertävä lettikampaus
16. Vanhojen farkkujen tuunaus esimerkiksi laukuksi
17. Green Lanternin ulostulo kaapista
18. Pikkukylien kesätapahtumat, jotka tuovat yhteen paikkakunnalla kasvaneet
19. Itsetehty kännykkä/läppäri/täppäri/jne suojus/kuljetuslaukku
20. Pienten muovilelujen käyttö esim koruissa (Barbien kengät, pienet figuurit) tai avaimenperissä
21. Älypuhelimet, yhteydet toimii kesälläkin
22. Lapset on helppo pukea ulos: kengät jalkaan ja hattu päähän ja that's it.
23. Kesällä on ihan parasta opiskella ulkoilmassa - jos siis aikoo joka tapauksessa opiskella.
24. Text From Dog
25. Warhammer 40k:n kuudes edikka.
26. Valokuvapäiväkirjan pitäminen (esim. Blipfoto.com).
27. Kännykän tuunaus
28. Klassinen brittidekkari on myös erittäin sopivaa lomalukemista. Dekkareita voi lukea mm. a) saadakseen ideoita larppiin tai b) postmodernisti esim. ideologiakriittisestä tai queer-näkökulmasta. (Sattumoisin allekirjoittaneeseen pätee kohta all of the above :) Brittidekkareista nörttitytöin on Dorothy Sayersin Harriet Vane -jatkumo. Harriet Vanehan on tavallaan nörttityttöjen esikuva intellektuellina (yliopistossa opiskelleena) kirjailijana ja itsenäisenä naisena :)
29. Pimennysverhot - voi nukkua aamulla vähän pidempäänkin kuin aamuviiteen...
30. Märän asfaltin tuoksu
31. Nörttityttömäinen koristautuminen. Vaikka yleensä esiintyy ilman meikkiä eikä jaksa edes lakata kynsiä, on kesällä kiva vähän laittautuakin - ja ottaa esille kaikenlaiset kesäisen väriset nörttikorut.
32. Kesäiset larpit, esim. Rajakatseen kesäpeli
33. SKYRIM - Back to Skyrim! Dawnguard-expansion tulossa..
34. Agatha Christien Neiti Marple -kirjat
35. Helene Schjerfbeck 150 vuotta 
36. Matonkuteiden leikkaus ja kuteiden virkkaus
37. Mian Amerikan matkan seuraus Nörttityttöjen blogista
38. Jolla lupaa uusia Meego-puhelimia 
39. Regretsy - parhaat ja pahimmat palat itsetehtyjen asioiden maailmasta.
40. Dieselpunk (koska Steampunk on niin 2009. ;D)
41. The Lizzie Bennet Diaries Lydia ei ole ollenkaan niin ärsyttävä, kuin kirjassa. Vaikka siis onkin aika ärsyttävä :D
42. Summer of Startups -ohjelma. Perusta kesätyönä oma startuppi.
43. Festarit
44. Wreck-It Ralphin ennakkohype
45. Oman kasvimaan ja puutarhan tuotokset. Kokkausnörtti arvostaa ihanalta tuoksuvia oman maan hedelmiä: rouskuvia, suuria porkkanoita, joissa on makua ja väriä, herkullista lehtisalaattia, tuoreita makeita herneenpalkoja, yrttejä, puissa kypsyviä omenoita, herukoita, karviaisia... Niille viljelystä innostuneille, joille ei ole tarjolla omakotitaloa puutarhoineen ja kasvimaineen, on pääkaupunkiseudulla ainakin palstoja - ja viljelyä voi harrastaa myös mukavasti vaikka omalla parvekkeella tai ikkunalaudalla. Monet kasvattavat chilejä ja yrttejä ja jopa perunoita suurissa kukkaruukuissa.
46. Tyttöbändien levyjen kuunteleminen. Kesällä voi heittäytyä niin tyttömäiseksi kuin haluaa. Kevyempää musiikkia voi kuunnella esim. kesäsiivousta tehdessä. Nylon beat ja PMMP ovat Nörttityttöjen mieleen!
47. Kertaseikkailuroolipelit ja lyhyet roolipelikampanjat. Kun osa vakioporukasta on kesälaitumella ja pidemmät roolipelikampanjat kesätauolla on mukava kaivaa esiin vaikkapa jokin kokeilullisempi idea ja etsiä vähän uusiakin naamoja pelaamaan sitä.
48. Kirpputorit. Kesä on täynnä aivan valloittavia ulkoilmakirpputoreja, joilta voi löytää keräilyaarteiden lisäksi mm. ihania vaatteita, astioita, kirjoja... Vaikka mitä. Myös kirpputorin pitäminen on mukavaa puuhaa. Asiakkaiden kanssa on hauska rupatella ja kauppojakin syntyy; oma vanha tarpeeton tavara saa uuden kodin ja parhaimmillaan päätyy jonkun rakkaaksi aarteeksi.
49. Itseleivotut cupcakesit (erityisesti piknikillä).
50. Grillaus - lihalla tai ilman, mieluusti BBQ-kastikkeen kera
51. Assembly
52. YLEn lähettämä Taivaan pilarit (koska aina ei voi tulla Game of Thronesisa.)
53. Ready Player One!!
54. Käsityöt, onpa kyseessö sitten neulominen, virkkaus, kirjominen, tai muu, on myös mukavaa kesäpuuhaa puistossa, mökillä tai tietty kotonakin :)
55. Jousiammunta. Aivan ihanaa ulkoradalla ystävien kanssa - paitsi jos alkaa ukkostaa.
56. Jezebel-lehti
57. Book crossing
58. Kotikokki -mobiilisovellus
59. Piknikit
60. Twitter - löydät twittaavat nörttitytöt tältä listalta 
61. Yön ritarin paluu tulee elokuvateattereihin jatkamaan uudistunutta Lepakkomies-saagaa!
62. Vaateompelu
63. Vaeltaminen / retkeily / telttailu, muu luonnossa viihtyminen.
64. Pinterest
65. Suomalaiset eläintarhat, joissa on kevään aikana syntyny paljon poikasia, osa jopa hyvinkin harvinaisille lajeille (viimeisimpänä musta mamba Tropicariossa)
66. MacGyverin kesäuusinnat @TV5. ♥
67. Zombit, koska ihanan keväiset zombit on aina ajankohtaisia.
68. Felicia Dayn Flog ja oikeastaan koko Geek and Sundry-kanava
69. Uudet perunat, mansikat, silli, tuoreet yrtit omasta puutarhasta. Ja jäätelö!
70. Arkeologiset kaivaukset! ♥ Suomen kaivauskausi on lyhyt ja ytimekäs ja täynnä hyttysiä.
71. Lovecraft. Mikään ei ole parempi hetki lukea niitä juttuja kuin kesällä auringonpaisteessa jäätelön kanssa.
72. Kodin tyhjentäminen turhasta roinasta (kirpparille tai roskiin) Suosittelen, tekee tosi iloiseksi.
73. Doctor Who Ylellä!
74. Mobiilinettaus älypuhelimella tai iPadilla laiturin nokassa, mökillä, puistossa jne. :)
75. Kissanpennut. Jos olet aikeissa ottaa lemmikiksi kissan tai pari, nyt on hyvä aika tehdä niin. Eläinsuojeluyhdistykset pursuilevat kissanpentuja. Jos satut olemaan allerginen, voi päivää piristää vaikka katselemalla LOLcatteja.
76. Blogit (mm. http://www.juliegoodwin.com.au/blog/?p=1028, http://mymilkspilt.wordpress.com/2012/01/11/the-right-to-be-ugly/) ja tietysti Nörttitytöt. Kesälomalla on hyvä lukea nekin Nörttiyttöjen artikkelit, jotka ovat jääneet lukematta.
77. Vastaleikatun nurmikon tuoksu - ja käveleminen hieman kuivahtaneella leikatulla nurmikolla paljain jaloin. Kuivahtanut leikattu nurmikko tuoksuu heinäiseltä ja korret pistelevät hiukan jalkapohjia. 
78. Mahdollisuus vetää verhot ikkunan eteen vaikka kuinka paistaisi aurinko ja pelata pleikkarilla/PC:lla koko päivä, ilta ja yö.
79. True Bloodin 5. kausi ♥
80. Flash mobit (tulossa myös erään nörttitytön ystävän häihin)
81. Ylipitkät 101-listat :)
82. Ropecon (duh) - Suomen suurin conitapahtuma ja nördeilykeskittymä.
83. Avengers - Supersankarielokuva, hiton viihdyttävä sellainen
    
84. Nörttityttöjen yhteisö. Tämän yhteisön löytyminen on ollut yksi parhaista asioista. Paitsi, että on ihanaa löytää samanhenkisiä ihmisiä, niin on aivan upeaa ja uskomatonta, miten hyvässä hengessä me täällä ollaan ja tuetaan toisiamme. ♥ ♥ ♥
85. Valoisat, pitkäksi venyneet kesäyöt. (Joko ystävän/rakkaan kanssa jutustelu aamuun asti tai hiljaisen kaupungin läpi kulkeminen lyhyen yön väistyessä.)
86. Hunger Games -trilogia
87. Steampunk, koska Steampunk on aina cool.
88. Terry Pratchett / Discworld, sekin on myös aina ajankohtaista ja kesällähän kaikki lukee paljon eiksje?
89. Uiminen luonnonvesissä. Lämmin kirkasvetinen lampi tai ihastuttava järvi - niissä lepää sekä mieli että keho.
90. Netistä tuttujen ihmisten tapaaminen IRL
91. Rusketuksen kaihtaminen
92. Yksinkertaisesti: loma.
93. Keskiaika- ja muut kesäiset markkinat.
94. Skumpanjuonti terassilla. Siideri tai bissekin käy!
95. Higgs! 
96. Lämmin sää - pääsee ulos lukemaan.
97. Sadeilma ja ukkonen. Sade siksi, että allergisen on silloin helpompi hengittää ja ukkonen koska ohan se nyt siistiä.
98. Pixarin Brave, jossa on Pixarin ensimmäinen naissankari.
99. Unirytmin täydellinen fuck-uppaus lomalla hyvän viihteen seurassa. (Pelit, kirjat, leffat, sarjat jne.)
100. Kahdeksasluokkalaisen tempaus sai teinilehden muuttamaan suhtautumistaan mallien photoshoppaamiseen:
101. ACTA ei mennyt Euroopassa läpi !

Tässä oli Nörttityttöjen ensimmäinen 101-lista - puuttuuko listaltamme joku asia, josta arvelet meidän innostuvan? Mikä listalla oleva asia saa sinutkin ihastumaan? Entä mille asialle haluaisit meidän omistavan myöhemmin kokonaisen bloggauksen?

Atelieri O. Haapala

Maria Alatalo

Atelieri O. Haapala on kahden helsinkiläisen ammattilaisvalokuvaajan, Saara Salmen ja Marco Melanderin, valokuvataideprojekti, joka alkoi vuonna 2008 ja joka jatkuu yhä edelleen kesällä 2012. Projekti on ollut huomattava yleisömenestys ja jokaisen valokuvauksesta, historian elävöittämisestä, menneisyyden estetiikasta, nostalgiasta ja roolihahmoista kiinnostuneen kannattaakin heti jatkaa lukemista. 

Atelieri O. Haapala: Helmut's Delight, 2009.

Atelieri O. Haapala -projektin nostalgia ja maailmansotia edeltäneen anglo-amerikkalaisen maailman ja viktoriaanisen kulttuurin ihannointi on nostalgiaa aikakaudesta, josta Saara Salmella tai Marco Melanderilla ei ole omakohtaista kokemusta. Atelieri O. Haapalan historiallissävytteiset valokuvat ovat pääasiassa saaneet inspiraationsa 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon ja ennen toista maailmansotaa edeltäneen aikakauden väliin sijoittuvasta ajasta, jonka yhtenä tunnuspiirteenä oli vahva usko optimismiin ja teknologisen kehityksen ylivertaisuuteen. 

Projekti ei pyri historialliseen tarkkuuteen vaan keskiössä on historiallisen tyylin mahdollistama eskapismi nykyhetkestä ja leikittely paitsi menneiden aikakausien estetiikalla myös yhteiskunnallisten ja moraalisten arvojen muutoksella. Monissa Atelieri O.Haapalan valokuvissa on havaittavissa 1800-luvun visuaaliselle kuvastolle tyypillisiä tyylipiirteitä ja kuva-aiheita on tuotettu eksotismin hengessä. Saara Salmen ja Marco Melanderin alter egot, valokuvaaja Onyxei Haapala ja hänen kaukainen serkkunsa Helmut Schweinstein, ovat keskeinen osa Atelieri O. Haapalan narratiivia ja projektin lumoa. 

Roolihahmojen merkitys kuvaustilanteessa on enemmänkin luoda kuvattavalle kohteelle illuusio menneen ajan maailmasta kuin tuottaa autenttinen kokemus roolihahmon uskottavuudesta. Muu projektin rekvisiitta, kuten käsinmaalattu taustakangas ja daguerrokameralaatikko, jonka sisällä on nykyaikainen kameralaitteisto, tuottaa holistisen elämyksen siitä, että kuvattava kohde todella astuu toiseen maailmaan ja aikakauteen. 

Alter egojen merkitys Salmelle ja Melanderille on myös kehollinen, sillä historialliseen teemaan sopiva puvusto vaikuttaa valokuvaajien liikkumiseen ja oman kehollisuuden kokemiseen. Hahmon immersio on tärkeä osa Salmen ja Melanderin roolihahmojen Onyxei Haapalan ja Helmut Schweinsteinin ilmentymistä sekä projektin kuvaustilanteessa että lopullisissa valokuvissa. 

Kabinettikuvat 

Helsinki Burlesque Festival 2011.

Ranskalainen Louis-Jaques Mandé Daguerre julkaisi vuonna 1839 valokuvauksen mullistavan keksinnön, dagerrotypian, ja valokuvaustekniikan nopean kehityksen myötä niin sanotut kabinettikuvat yleistyivät potrettivalokuvauksen tyyppinä vuonna 1870 saavuttaen erityisesti suosiota 1880-luvulla Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Kabinettikuvalla tarkoitetaan valokuvaa, jonka mitat ovat noin 11,4 cm x 16,5 cm. Tyypillisessä kabinettikuvassa kuvattava kohde seisoo tai istuu hyvin formaalissa asennossa taustakankaan edessä. Kuvattava kohde katsoo yleensä suoraan kameraan eikä kabinettikuvissa hymyillä. Kabinettikuva noudattaa maalaustaiteen traditiota ja kuvassa on havaittavissa tietty jäykkyys ja kuvaustilanteen arvokkuus. Kuvattavat kohteet ovat myös yleensä pukeutuneet parhaimpiin vaatteisiinsa, naiset saattoivat esimerkiksi kuvauttaa itsensä pukeutuneina hääpukuun. Varhaisten muotokuvapotrettien formaali ote ja valokuvauksen muotokieli ennen niin sanottua snap shot-kulttuuria toimi myös Atelieri O. Haapala-projektin innoittajana. 

Atelieri O. Haapalan tulkinta kabinettikuvista jäljittelee kabinettikuvien perinnettä, ottaen kuitenkin vapauksia kuvien muotokielen ja kuvattavien mallien positioiden suhteen. Kabinettikuvat ovat Salmen ja Melanderin ottamia valokuvia useissa eri yleisötapahtumissa, kuten Halloween Horror Cabaret -tapahtumassa Helsingissä 2009, Taiteiden Yössä Helsingissä elokuussa 2011 ja Vapriikki Vintage-tapahtumassa Tampereella tammikuussa 2012. Kabinettikuviin voi malliksi tulla kuka tahansa halukas tapahtumaan osallistuva henkilö. 

Monella kuvattavaksi hakeutuvalla on kiinnostusta ja sidoksia roolihahmoihin, historialliseen pukeutumiseen, esiintymiseen ja burleski-kulttuuriin. Monet myös työskentelevät jollain luovalla alalla ja ompelevat itse valokuvassa käyttämänsä asukokonaisuudet. Valokuvattujen kohteiden suhteen historiallinen tarkkuus ja detaljien autenttisuus voi olla erittäin huomattava mutta historiallinen tarkkuus ei ole vaatimuksena ja Atelieri O.Haapalan kabinettikuvaan voi tulla kuvattavaksi myös nykyaikaisessa vaatetuksessa. Myös eri aikakausien esteettisten elementtien ja visuaalisten tyylilajien yhdisteleminen on sallittua ja myös erittäin yleistä. 

Helsinki Burlesque Festival 2011.

Salmi ja Melander tarjoavat myös tapahtumissa Atelieri O. Haapalan esteettiseen tyyliin sopivaa rekvisiittaa halukkaille kuvauskohteille ja valokuvaajat myös ohjaavat kabinettikuvien hakeutuvien henkilöiden poseeraamista, jotta historiallinen tyyli ja kabinettikuvalle tyypilliset konventiot säilyvät valokuvassa. Selkeä enemmistö Atelieri O. Haapala-projektin tuotoksista on kabinettikuvia, ja kabinettikuvat ovatkin projektin eniten näkyvyyttä saanut kuvausulottuvuus. 

Onyxein ja Helmutin omakuvat 

Atelieri O. Haapala-projektin illuusio menneen maailman lumosta ja sen nostalgisesta arvosta näkyy parhaiten projektin toisessa kuvausulottuvuudessa, jossa Salmen ja Melanderin roolihahmot Onyxei Haapala ja Helmut Schweinstein poseeraavat erilaisissa 1800-luvun lopun aikalaiskontekstiin sopivissa tilanteissa. Valokuvataiteilijat ovat esimerkiksi lavastaneet kuvia, joissa roolihahmot metsästävät jääkarhuja, ryöstävät hautoja Egyptissä ja vierailevat bordellissa. Nämä omakuvat rakentavat Salmen ja Melanderin alter egoja ja persoonaa ja tuottavat Atelieri O. Haapalalle ominaista visuaalista kuvastoa nostalgisesta menneisyydestä ja 1900-luvun vaihteen estetiikasta. 

Atelieri O. Haapala-projektin nostalgia ei kuitenkaan ole pelkkää menneisyyden estetiikan ja eksoottisten elementtien implementoimista valokuvataiteeseen vaan myös menneen ajan arvomaailmalla leikittelyä. Vaikka projektilla ei ole varsinaista poliittista agendaa, voidaan kuitenkin todeta, että valokuvataiteilijat haluavat työllään herätellä katsojaa vertaamalla nostalgisen aikakauden arvomaailmaa suhteessa nykyisyyteen, jolloin menneen ajan arvomaailman mielettömyys ja aikakausien fundamentaalinen ero korostuu. 

Atelieri O. Haapala: Old School Arhcaeology II, 2009.

Vaikka 1800-luvun anglo-amerikkalaisessa kulttuurissa rasismi ja rotukysymykset olivat vahvasti läsnä imperialistisessa ilmapiirissä ja esimerkiksi orjien omistaminen oli hyväksyttyä Yhdysvalloissa, eivät taiteilijat kuitenkaan halua tuoda tätä puolta esiin projektissaan. Rasismi on liian herkkä aihe Atelieri O. Haapala-projektille, joka esittää historian mieluummin iloisessa valossa. 

Atelieri O. Haapala: Lucky Hell, 2011.

 Fiktiiviset historialliset kuvat Atelieri O.Haapalan kolmanteen kuvausulottuvuuteen Salmi ja Melander ovat kuvanneet malleja ja luoneet illuusion valokuvista, joita alter egot Onyxei ja Helmut olisivat ottaneet omassa aikalaiskontekstissaan 1900-luvun vaihteessa. Kyseessä on kuvasarjat, joihin valokuvaajat ovat valikoineet mallit, eli fiktiiviset historialliset kuvat eivät ole kuvia, joita otetaan Atelieri O.Haapalan yleisötapahtumissa kabinettikuvien tapaan. 

Fiktiivisissä historiallisissa kuvissa on useita eri teemoja kuten esimerkiksi sirkus ja erotiikka. Eroottisen sarjan malleina toimii helsinkiläinen burleskiryhmä Itty Bitty Tease Cabaret ja sirkussarjan kuvat taas leikittelevät sirkusmaailman estetiikalla ja friikkishown ja tatuoitujen naisten kuvaston kuriositeetilla 1900-luvun vaihteen hengessä. 

Aivan kuten eroottinen valokuvaus historiallisessa kontekstissaan, myös niin sanotun boudoir-sarjan eroottinen kuvasto pohjaa vahvasti odaliski-maalaustaiteeseen. Eroottisen sarjan naismallit esitetään objekteina ja miehisen halun kohteina sekä klassisissa 1800-luvun loppupuolen tyylille ominaisissa erotiikkakuvissa että hieman modernimmissa poseerausasennoissa, joiden kohdalla on havaittavissa inspiraatiota jo pin up-kuvastosta. 

Atelieri O. Haapala: Missy Macabre, 2010. Atelieri O.

Eroottisen kuvasarjan otokset ovat kuitenkin tarkkaan mietittyä ja tyyliteltyä erotiikkaa ja monet eroottiset kuvat ovat myös leikkisiä ja mallit jopa burleskimaisen hulluttelevia. Samoin kuin muissa Atelieri O. Haapalan kuvausulottuvuuksissa, myös fiktiivisten historiallisten kuvien lähtökohtana on tuottaa sekä esteettisesti miellyttävä kuva että antoisa kuvauskokemus mallille ja valokuvaajalle. 

Haapala-projektin laajan suosio tuleekin nähdä osana suurempaa visuaalista kokonaisuutta ja kulttuurihistoriallista kontekstia, jossa karnivaaliperinteen, burleskin ja steampunkin tyylikielestä on tullut osa jokapäiväistä visuaalista kulttuuria. Tämä burleskiperinteen arkipäiväistyminen ja 1800-luvun loppupuolen visuaalisen tyylin suosio esimerkiksi pukeutumisessa tarjoaa monia mielenkiintoisia tutkimuskohteita ja harrastusmahdollisuuksia ympäri maata. 

  

Haluatko kuvauttaa itsesi aitoon Atelieri O. Haapala-tyyliin? Atelieri O. Haapala ottaa seuraavan kerran kabinettikuvia Rauman Pitsiviikolla Mustan pitsin yössä 27.7. ja Atelieri O. Haapala näyttely on esillä Lönnströmin taidemuseossa 17.7.-26.8.2012. 

 Kaikkien kuvien tekijänoikeudet: Saara Salmi & Marco Melander. Kirjoitus pohjaa osittain Maria Alatalon tekemään Saara Salmen ja Marco Melanderin haastatteluun Helsingissä 1.4.2011

15 vuotta ASCII-taiteilijana

Maija Haavisto

Tyypillinen Joan Starkin piirros
- söpö ja taitavasti tehty (2001

Kesällä 1997 kirjaston tekstipohjaisilla Telnet-koneilla löysin monia mielenkiintoisia juttuja: IRC, Usenet ja Usenetistä ASCII-taide. Olin törmännyt ASCII-grafiikkaan joskus aiemminkin ja minua viehätti se, miten kirjaimista ja muista näppäimistön merkeistä pystyi muodostamaan kuvia. Kotona oli surkea ikivanha 386-PC, jossa oli 16-värinen näyttö, mutta ASCII-kuvia silläkin pystyi piirtämään.

13-vuotiaan räpellykset saivat Usenet-nyysseissä kannustavaa palautetta. Vähitellen räpellyksistä alkoi tulla taidokkaita teoksia, joissa yhdisteltiin erilaisia tyylejä ja kokeiltiin uusia tekniikoita antialiasointiin eli reunojen pehmennykseen. MS-DOSin Edit vaihtui paljon kehittyneempään ACiDDraw-ohjelmaan. Joskus juttelin muiden piirtäjien kanssa karussa webbichatissa, jonne ASCII-kuvat toistuivat ongelmitta.

Ryhmässä alt.ascii-art riitti naisia. Tärkeimpänä tietysti "ASCII-taiteen kuningatar" Joan Stark eli spunk1111 Geocities-sivustoineen. Usein tuntui kuin hän olisi ehtinyt piirtää kaikki maailman asiat! Ruotsalainen Veronica piirsi kaikkea Escher-jäljitelmistä sarjakuviin, joissa seikkaili itse alastomana.

Varhaista tuotantoani: Hippi (1997?

Itse piirtelin aluksi lähinnä kasveja, eläimiä ja esineitä, joskus sarjakuvahahmoja, kunnes 2000-luvun alussa huomasin, että demopartyt, jotka olivat minulle entuudestaan tuttuja, järjestivät ASCII-kilpailuja eli compoja. Minulle tehtiin selväksi, etteivät "Geocities-ASCII:t" olleet katu-uskottavia tässä ympäristössä. Eli suomeksi: ei mitään tyttöjen juttuja.

Suurin osa demoskene-ASCIIsta koostuu logoista, yleensä enemmän tai vähemmän graffitityylisistä teksteistä. Tyylejä on muutamia erilaisia ja lähinnä viivoista koostuvaan oldskool-tyyliin kuuluu, ettei tekstiä pysty aiheeseen perehtymätön edes lukemaan. Jonkin verran on harrastettu myös esimerkiksi ornamenttikuvioita ja perinteisiä demoskeneaiheita tisseistä lohikäärmeisiin.

Aluksi logojen piirtäminen ei houkutellut. Etenkin oldskool-kuvat näyttivät kaikki samanlaisilta ja eräs niitä piirtävä tuttu sanoikin, ettei hän pidä itseään taiteilijana, vaan enemmänkin artesaanina. Hän toistaa samaa ideaa uudestaan ja uudestaan hyväksi havaitulla konseptilla.

Jossain vaiheessa piirroksiini alkoi kuitenkin tulla enemmän taiteellista kunnianhimoa. Kokeilin erilaisia ornamentteja ja muita abstrakteja tai puoliesittäviä kuvia. Imin vaikutteita niin muinaisesta Egyptistä kuin art decostakin. Välillä visiot osuivat nappiin, joskus tuli tehtyä kammottavia huteja. Se kai kuuluu taiteeseen.

Mahtava misu voitti Icecube-demopartyjen ASCII-compon vuonna 2003 ja päätyi myöhemmin valkokankaalle

.

Yksityiskohtaiset kuviot ovat paras tapa saada aikaan näyttäviä ASCII-kuvia, kuten vaikkapa koristeellinen taalainmaanhevonen. Siihen yhdistettiin kaverin piirtämä oldskool-logo sekä hassu nimi, jotta se oli demoskenelle riittävän katu-uskottava. Muutenkin huumori, meemit ja jipot kantavat usein pitkälle. Kilpailumenestystä on tullut mm. George Bushilla, Osama Bin Ladenilla ja Guitar Hero -pastissilla.

Jossain vaiheessa logojakin alkoi syntyä yhä enemmän. Usein graffitihenkisiä, mutta en halunnut rajoittaa itseäni demoskenen tyyleihin. Monesti yhdistin tekstin osaksi esittävää kuvaa, esimerkiksi seepran kasvojen raidat muodostivat kirjaimia. Itäeurooppalaisten demopartyjen kilpailuihin olen uskaltautunut lähettämään niitä "tyttömäisiä" kuviakin: siellä voi pärjätä pöllöllä tai maatuskallakin.

Stripetease (Evoke 2006)
on yksi suosikkejani,
vaikkei kilpailussa menestynytk

Nykyään ASCII-kuvia tulee piirrettyä varsin harvoin. Tärkein syy on demopartyjen ASCII-compojen raju vähentyminen. Vielä 2-3 vuotta sitten vuodessa saattoi olla reilu puoli tusinaa compoa ja yritin osallistua kaikkiin. Nyt määrä on yksi tai kaksi. Kun aikuisen elämä on muutenkin niin kiireistä, tulee ASCII-piirtämistä helposti ajateltua turhana näpertelynä. Ellei tulossa ole kilpailun deadlineä, sitä ehtii tehdä joskus myöhemmin. Tällä lailla rakkaat harrastukset helposti jäävät.

Muutama viikko sitten sain requestin, eli minulta pyydettiin tietynlaista ASCII-kuvaa. BBS eli purkki (kyllä, sellaisiakin löytyy yhä) toivoi itselleen logoa. Aikoinaan minulta pyydettiin paljonkin kuvia logoista Linux-pingviineihin. Nykyään olisi muutakin tekemistä, mutta kuka voi vastustaa, kun joku toivoo jotain juuri sinun tyylilläsi?

Kun aloin jälleen piirtää, se tuntui heti tutulta ja omalta, vaikka edellisestä kerrasta oli lähemmäs vuosi. Työskentelytavat, kikat ja tekniikat ovat yhä selkärangassa. Tämä on minun juttuni, jotain minkä osaan.

Usein ASCII-grafiikkaa pidetään aikansa eläneenä taidemuotona. Miksi käyttää tekstiä, kun nykyään  halvinkin kännykkä, huonoinkin näyttö ja hitainkin nettiyhteys pystyy näyttämään tavallisia kuvia? Pitää kai olla nörtti ymmärtäkseen sitä.

Jotkut jopa sanovat suoraan, etteivät pidä sitä ASCII-kuvia taiteena ollenkaan. He tosin yleensä myöntävät, etteivät pysty perustelemaan kantaansa - se on  vain fiilis. Merkkigrafiikka ei näytä yhtä vaikuttavalta ja "oikealta" kuin Taistelevat metsot. Ehkä kyse on osittain samasta ilmiöstä kuin se, että konemusiikkikin huhun mukaan tehdään "nappia painamalla"?

Omia ASCII-kuviani on kuitenkin nähty taidenäyttelyissä, demoissa, kirjassa, useissa lehdissä kolmessa eri maassa ja jopa Miranda Julyn palkitussa elokuvassa Me and You and Everyone We Know (Epäilen olevani ainoa, jolla on IMDB:ssä titteli "ASCII art courtesy of"). Kerran niitä melkein päätyi erään suuryrityksen mainokseen. Muut ovat tehneet esimerkiksi Star Wars -elokuvasta "ASCIImaation".

Blockparty-tapahtumaan tehty logo vuodelta 2009, sijoittui toiseksi.

Eniten ASCII-taiteilijaa sapettaa se, miten nykyään yhä useammat sekoittavat erilaisilla ohjelmilla ja filttereillä luodut "ASCII-kuvat" aitoon, käsintehtyyn merkkigrafiikkaan. "Ihan sama asia." Niin, ja vesivärit voi heittää pois, koska Photoshopin filtteriä käyttämällä pystyy luomaan vesivärimaalauksia? Moni väittää tietämättömyyttään, että konvertoidut kuvat ovat yhtä hienoja tai jopa hienompia kuin käsintehdyt. No, uskovathan toiset myös, että Google Translate on hyvä korvike oikealle kääntäjälle...

P.S. Jos haluat kokeilla ASCII:n piirtämistä (suosittelen lämpimästi!), siihen käy toki Notepadkin, mutta kannattaa ehdottomasti ladata JavE, jolla onnistuu mm. "siveltimellä" piirtäminen, vapaamuotoisten tekstialueiden siirtäminen ja melkein mikä tahansa. Java-sovelluksena se pyörii useimmilla käyttiksillä. Olen vuosia sitten laatinut myös englanninkielisen tutoriaalin aiheeseen. Lisää piirroksiani löytyy ASCII-sivuiltani.