Voimaa ja terveyttä iyengarjoogasta

Outi Lammi

KYSYMYS: Montako iyengarjoogia tarvitaan vaihtamaan lamppu palaneen tilalle?
VASTAUS: Yksi, mutta hän tarvitsee tehtävästä suoriutuakseen joogamaton, joogatuolin, neljä joogatiiltä, viisi huopaa, bolsterin ja kuusi vyötä.

By Kara Murphy

Iyengarjoogan isä, B. K. S. Iyengar

Iyengarjooga on Bellur Krishnamachar Sundararaja Iyengarin (1918–) kehittämä joogasuuntaus. Tästä eteenpäin käytän kyseisen herran nimestä lyhyempää muotoa B. K. S Iyengar tai pelkästään Iyengar, joita käytetään myös kirjallisuudessa ja iyengarjoogaa käsittelevissä artikkeleissa.

B. K. S Iyengarin kerrotaan olleen lapsena ja nuorena sairaalloinen. Tästä syystä hänet lähetettiin mestari Krishnamacharyan luokse saamaan apua ja joogan ansiosta Iyengarin terveydentilansa alkoikin kohentua. Hän on siis omakohtaisesti kokenut sen, että jooga voi parantaa.

Joogasta on olemassa monenlaisia eri suuntauksia, mutta kaikkien juuret voidaan jäljittää Krishnamacharyan oppeihin. Esimerkiksi astangajoogan isä Sri K. Pattabhi Jois (1915–2009) on ollut tämän saman mestarin oppilas. Kerrotaan, että B.K. S Iyengar havahtui toden teolla pohtimaan joogan ja hyvinvoinnin yhteyttä sen jälkeen kun Pattabhi Jois onnistui eräässä jooganäytöksessä “avustamaan” hänen olkapäänsä sijoiltaan. Näistä jutuista ei tietenkään voi sanoa mikä on totta ja mikä kuuluisan opettajan ympärillä liikkuvia tarinoita, mutta olipa syy mikä hyvänsä, terveysvaikutukset ovat iyengarjoogassa korostuneesti esillä. B. K. S. Iyengar mietti myös paljon sitä, miten joogan saisi sopimaan mahdollisimman monenlaisille ihmisille. Tästä seurasi erilaisten apuvälineiden ottaminen harjoituksen avuksi. Korkeassa iässä oleva Iyengar asuu Punessa Intiassa ja opettaa edelleen aktiivisesti.

Linjaus on kaiken perusta

Iyengarjoogassa keskeinen periaate on linjaus, joka tarkoittaa raajojen ja selän oikeata asentoa sekä näiden sijaintia suhteessa toisiinsa. On mahdollista, että notkea ihminen taipuu asanaan helpon näköisesti ja tuntuisesti, mutta kun hänen tekemistään tarkastellaan linjauksen kautta, asiat voivat näyttäytyä aivan toisin. Taipuminen on ehkä tehty linjausten kustannuksella ja olen omin silmin nähnyt, että kun sama kadehdittavan notkea ihminen ohjataan asanaan uudelleen oikeaoppisella tavalla linjaukset huomioiden, hänen taipuisuutensa ei olekaan sitä miltä se ensin näytti. Se, miten syvään pystyy taivuttamaan itseään, saako pään polviin tai jalkapohjan kiinni päälakeen, ei ole lainkaan olennaista.

Ei myöskään pidä hämmästyä, jos iyengarjoogaohjaaja ryhtyy jollakin tunnilla puhumaan seisomisesta ja käyttää tähän paljon aikaa. Jalkapohjan tasapainoinen ja tiivis kosketus maahan on kuitenkin hyvän linjauksen perusta. Se on tärkeä asia esimerkiksi ryhdin kannalta ja helpottaa ymmärrettävästi tasapainon saavuttamista hankalissa seisoma-asanoissa. Oikea seisominenhan on perusasia myös taijissa ja qigong-harjoituksissa.

Tarkkojen linjausten tavoitteena on tehdä asanoista turvallisia ja linjauksilla saadaan aikaan myös hoitava vaikutus. Ellei joginin tai joogin notkeus riitä, hän pystyy tavoittamaan oikean linjauksen apuvälineiden avulla. Kenenkään ei tarvitse kurotella tai vääntää itseään päästäkseen ulkoisesti oikeaan muotoon.

Iyengarjoogassa ei ole mitään tiettyä sarjaa kuten astangajoogassa vaan sarjan koostumus voi vaihdella eri harjoituskerroilla. Asanoiden järjestys on kuitenkin tärkeä. Harjoituksella on yleensä jokin teema jonka ympärille kokonaisuus rakennetaan. Voidaan tehdä esimerkiksi paljon kiertoja, taaksetaivutuksia tai ylösalaisia liikkeitä käsittävä harjoitus. Toisinaan harjoitus on dynaamisempi, mutta vastapainoksi voidaan tehdä restoratiivinen harjoitus, joka elvyttää ja rentouttaa. Ei pidä kuitenkaan kuvitella, että restoratiivinen tarkoittaisi löysäilyä!
 
Iyengarjoogan periaatteista kiinnostuneen kannattaa katsoa myös tämä video.

Välineurheiluako?

Kuva: Outi Lammi

Esittelen seuraavassa yleisimmin käytetyt apuvälineet ja kerron myös mihin niitä tarvitaan:

Joogatiili tai tukitiili on oikean tiiliskiven kokoinen ja muotoinen, mutta tiilet tehdään jostakin huokoisesta ja kevyestä aineesta. Ne voivat toimia “käden jatkeena” seisoma-asanoissa, jolloin käden kurottaminen väkisin maahan pilaisi linjauksen. Esimerkiksi Parivrtta Trikonasanassa tiili voidaan laittaa käden alle, mikäli käsi ei yksinkertaisesti yllä maahan tai jos kehon mittasuhteet ovat sellaiset, että selkä menisi huonoon asentoon. 

Oma työperäinen vaivani, eli hiiren pilaamat ranteet, vaativat Urdhva Dhanurasanassa tiilet käsien alle, koska ne estävät olkavarsia harottamasta sivuille ruman näköisesti ja hankalan tuntuisesti. Tiilen päällä voi myös istua tai sen voi joissakin asanoissa laittaa toisen kankun alle pitämään lantiota suorassa. Koska tiili on huokoista ainetta, sen päällä istuminen ei ole lainkaan niin kauhean tuntuista kuin miltä se kuulostaa. Tiili käy myös päänalusesta.

Joogavyö on yleensä puuvillasta tehty parimetrinen noin 4–5 cm leveä nauha, jossa on metallilukko. Lukkoa tarvitaan silloin kun vyöstä pitää saada aikaan silmukka. Vyötä käytetään esimerkiksi Utthita Hasta Padangustasanassa, ellei käsi ei yllä varpaaseen. Silmukkana vyötä voidaan käyttää olkavarsien ympärillä esimerkiksi Salamba Sarvangasanassa (hartiaseisonta), jotta olkavarret pysyvät paikoillaan ja asento on tukeva.

Bolsteri eli putkityyny on pitkänomainen pyöreä tyyny, jota käytetään paljon restoratiivisissa asanoissa, esimerkiksi Supta Virasanassa. Bolsterin päällä voi myös istua tai siihen voi nojata päätään tehtäessä Adho Mukha Svanasana (alaspäin katsova koira) restoratiivisena versiona – moni asanahan voidaan tehdä perusmuotonsa lisäksi tuettuna, jolloin siitä tulee restoratiivinen.

Nettikaupoista voi löytää erityisen joogatuolin, mutta käytännössä suurin osa selkänojallisista tuoleista käy samaan tarkoitukseen. Tuolia käytetään paljon restoratiivisissa asanoissa ja sitä voi käyttää apuna mm. taaksetaivutuksissa.

Huopaa tai useita päällekkäin ladottuja huopia voidaan käyttää istuma-asanoissa nostamaan takapuolta vähän korkeammalle, mikäli selkää on vaikea pitää suorassa (vrt. tukitiilen käyttö). Lisäksi huovan voi laittaa hartiaseisonnassa estämään niskarankaa painumasta lattiaan.

Googlaamalla esimerkiksi yoga accessories joogatarvikkeita löytyy paljon lisää. Joidenkin tavaroiden kohdalla käy tosin mielessä, että onko kaikki tuo aivan välttämätöntä. Kaikkea ei  suinkaan tarvitse ostaa vaan esimerkiksi bolsterin näppäräsorminen pystyy tekemään itsekin.

Oma joogatieni

Oma joogaharrastukseni on edennyt hathajoogasta astangajoogan kautta iyengarjoogaan.

Kiinnostus joogaan ylipäätään alkoi taijista ja qigongista. Etenkin taiji paljasti miten tuskastuttavan kankea olin. Eräs ohjaaja mainitsi joogan hyvänä parannuskonstina jäykkyyteen ja niin hakeuduin työväenopiston hathajoogaryhmään. Sanotaan, että eri joogalajit sopivat paremmin tai huonommin tietynlaisille ihmistyypeille. Ensimmäisen ryhmäni ohjaaja oli vallan mainio persoona, mutta hänen edustamansa joogalaji ei valitettavasti sopinut minulle lainkaan. Jooga oli “mummojoogaksi” kutsuttua erittäin rauhallista hathajoogaa, jossa suuri osa tunnista saatettiin tehdä selinmakuulla. Minulla oli tapana nukahdella jopa kesken opettajan ohjeistuksen. Toisinaan havahduin vain huomatakseni, että toiset tekivät ympärillä jotakin, jonka kulusta ja tarkoituksesta minulla ei ollut aavistustakaan. Aloinkin etsiä hieman dynaamisempaa joogamuotoa ja löysin voimajoogatunnit, käytännössä siis astangajoogan. Totesin, että tässäpä harjoitus, jonka aikana ei niin vain nukahdeta.

Voimajoogan parissa kului pari hyödyllistä vuotta. Minulla oli onni saada opettajakseni Anu Maria, joka oli tuohon aikaan itse iyengarjoogaohjaajakoulutuksessa. Hän sovelsi myös voimajoogan ohjaukseen oppeja oikeasta linjauksesta. (Haastattelin muuten Anu Mariaa alkukesästä aiheesta jooga ja tietotyö. Haastattelun voit käydä lukemassa blogistani.)

Utelaisuuteni iyengarjoogaa kohtaan kasvoi vähitellen. Kun kuulin, että  Anneli Rautiainen olisi tulossa tänne Jyväskylään pitämään viikonlopun joogaintensiiviä, ilmoittauduin kiljuen mukaan. (Anneli Rautiainen on vahvasti vaikuttanut siihen, että iyengarjooga on tullut Suomeen ja että meillä on tällä hetkellä näinkin paljon päteviä iyengarjoogaohjaajia.)

Jos voimajooga oli ollut haastavaa, niin iyengarjooga se vasta voimille kävi. Tuossa vaiheessa olin jo tottunut tekemään voimajoogasarjaa omalla tasollani ja suhteellisen nopearytmisessä astangasarjassa pääsee tavallaan hankalasta asanasta “karkuun”. Iyengarjoogassa samassa asennossa oltiin useita minuutteja ja hikihän siinä tuli.  Joidenkin asanoiden kohdalla huomasi myös selvästi, miten suuri ero on sillä tekeekö vähän sinne päin, kuten astangajoogassa nopeatempoisuuden vuoksi helposti käy vai asettuuko aloilleen huolellisesti ja tarkistaa linjaukset. Tuon viikonlopun aikana joogasimme 5 tuntia päivässä ja maanantaina sen tunsi jäsenissään, mutta hyvällä tavalla.

Minun haasteitani ovat hiiren runtelemat ranteet ja tiukat olkapäät sekä tietysti myös kestojumissa oleva niskan ja hartiaseudun alue  – kiitos tietokoneen ja hiiren eikä taulutietokoneen tökkiminenkään ole ilmeisesti yhtään sen terveellisempää. Vaikka olin alunperin viehättynyt voimajoogan sen dynaamisuuden vuoksi, harjoitukseen sisältyvät jatkuvat punnerrukset (Chaturanga Dandasana) tuntuivat jumittavan hartiaseutuani vain lisää. Tästä syystä ryhdyin vähitellen harkitsemaan voimajoogan vaihtamista iyengarjoogaan. 

Minulla on myös vanhoja urheiluvammoja vaikka muille jakaa, joten luultavasti hyödyn jollakin tavoin joka ikisen asanan terapeuttisesta vaikutuksesta. Mm. hevosen selästä putoamalla olen onnistunut saamaan yhden selkänikamistani siirtymään pysyvästi muutaman millin paikaltaan ja se aiheuttaa satunnaisesti kipuja. Kummasti selkä vetristyy taaksetaivutussarjoilla ja kierroilla. Luultavasti tuostakin vammasta aiheutuisi paljon enemmän haittaa, jos en aktiivisesti liikuttaisi selkärankaani joogaamalla.

Tällä hetkellä käyn kerran viikossa ohjatulla iyengarjoogatunnilla ja pyrin myös joogaamaan itsenäisesti joitakin kertoja viikossa. Kun riittävän pitkään käy tunneilla, oppii tietämään mitä liikkeitä voi tai kannattaa yhdistellä ja näin pystyy tekemään omaakin harjoitusta. Opettaja saattaa myös antaa sarjan paperilla ja ainahan sen voi kirjoittaa muistiin tunnin jälkeen. Omaehtoisen harjoittelun esteenä ei siis ole se, ettei muka tietäisi mitä tekee. Pelkästään joogaamalla en kuitenkaan usko pysyväni kunnossa vaan yhdistelen siihen lenkkeilyä, pyöräilyä, hiihtämistä, uimista tai lihaskuntoharjoittelua vähän vuodenajan ja omien tuntemusten mukaan.

Vaikka saan joogasta sekä apua vaivoihini että hyvää mieltä, yritän kuitenkin olla tyrkyttämättä tätä ”ilosanomaa” muille. En ainakaan itse tiedä mitään hirveämpää kuin hurahtaneet, jotka roikkuvat katse lasittuneena muiden hihassa höpäjämässä oman juttunsa kaikkinaista paremmuutta universumihin muihin asioihin nähden. Jooga joko kiinnostaa muita tai ei, mutta jos se kiinnostaa, niin kannattaa käydä kokeilemassa vaikka iyengarjoogaa. Mistäs sen tietää, miten suuri terveyttä ja hyvää oloa koskeva oivallus tuosta kokeilusta seuraa.