Hyvää synttäriä Nörttitytöt!

Minun piti oikeastaan kirjoittaa tämä postaus viime maanantaiksi, mutta unohdin. Eikä se ole edes ensimmäinen postaus, jonka olen unohtanut julkaista ajoissa - antakaa anteeksi. Vuosi sitten en olis uskonut, että unohdan julkaista ajoissa Nörttityttöjen ensimmäisen täyden vuoden juhlapostauksen. Se kertoo kai siitä, että elämäntilanteeni on muuttunut aika paljon vuodessa. Palataan kuitenkin siihen myöhemmin. Nyt kerron, miten kaikki sai alkunsa eli kuinka tulin perustaneeksi Nörttitytöt - ja kuinka Nörttitytöt olivat alusta asti enemmän kuin koskaan olisin voinut saada ominpäin aikaan.

Pitkästynyt ja nettiriippuvainen Anitta Raholassa syksyllä 2011.
"Vois vaikka perustaa jonkun nörttityttöblogin, jos jaksais."

Marraskuussa 2011 asuin Tampereen Raholassa. Se on hiljainen nukkumalähiö, jossa ei tapahdu juuri mitään enkä sitä paitsi tuntenut sieltä ketään. Koko Tampereellakin minulla oli tuttuja vain vähän, ja ne vähät tutut vaikuttivat kovin kiireisiltä. Olin päätynyt Tampereelle asumaan opiskelujen perässä, mutta marraskuussa 2011 maisteriopintoni olivat edenneet itsenäistä työskentelyä edellyttävään vaiheeseen, eikä minulla ollut enää kontaktiopetusta.

Pyörin päivät pitkät yksinäni kaksiossa ja yritin kirjoittaa pitkää elokuvakäsikirjoitusta - tai vältellä sen kirjoittamista. Roikuin paljon netissä. Pahimpina päivinä saatoin käydä kaikki suosikkiblogini läpi vain huomatakseni, ettei yhteenkään niistä ollut tullut uusia päivityksiä ja idlata tunteja Facebookissa toivoen, että jollain kaukokaverillani olisi edes jotain mielenkiintoista jaettavaa. Kaipasin Intenetiini lisää sisältöä ja enemmän yhteisöllisyyttä.

Eräänä päivänä huomasin, että minut oli liitetty Facebookissa uuteen ryhmään nimeltä Geek Women Unite! En edelleenkään tiedä, kuka minut kyseiseen ryhmään lupia kyselemättä liitti, mutta suurkiitos sinulle, tuntematon ystävä. GWU:ssa sadat naiset jakavat päivittäin kymmeniä mielenkiintoisia linkkejä populaarikulttuurin, tieteen, tekniikan ja feminismin alueelta - ja käyvät niistä pitkiä, polveilevia ja mielenkiintoisia keskusteluja. Tunsin saapuneeni juuri oikeisiin bileisiin.


Mopo karkasi käsistä ensimetreillä

Jo ensimmäisenä päivänä GWU:ssa pyöriessäni minulle tuli kuitenkin myös sellainen olo, että "tästä kaikesta voisi saada irti paljon enemmänkin". GWU:ssa jaettiin paljon linkkejä amerikkalaisten geek girl -blogien artikkeleihin. Minusta tuntui surulliselta, ettei vastaavia suomenkielisiä blogeja ollut juuri olemassa. Itse luen ehkä mieluummin hieman syväluotaavampia ja pitempiä blogiartikkeleja kuin usein aiheesta eksyviä ja melko raskaasti seurattavia forum-keskusteluja, joita GWU:ssa syntyi.

Tiesin kuitenkin alusta alkaen, etten halunnut perustaa suomalaista geek girl -blogia yksin. Ensinnäkin minun mielestäni yksi hyvän blogin kriteeri on, että uusia päivityksiä tulee ulos melko usein ja mahdollisimman säännöllisesti. Aiemman blogailukokemukseni perusteella tiesin, etten jaksaisi pitää esimerkiksi viikottaista blogaustahtia yksin yllä kovinkaan pitkään.

Toisakseen, koska suomenkielisiä naisnörttiblogeja ei viime marraskuussa ylipäätään ollut olemassa kovin monta, ajattelin, että olisi samantien hyvä perustaa mahdollisimman definitiivisesti kaikkia naisnörtteyden osa-alueita käsittelevä blogi. Tiesin, ettei oma asiantuntemukseni riittäisi sellaisen kirjoittamiseen. Vaikka olenkin aina identifioinut itseni nörtiksi, en ole koskaan wowittanut, larpannut, rakentanut omaa 3D-tulostintani tai juuri lukenut X-Men-sarjiksia. Tarvitsin siis GWU:laisten apua.

Idea Nörttitytöt-yhteisöblogin perustamisesta kiteytyi eräänä vähäunisena yönä, ja koska idea tuntui vielä aamulla aika hyvältä, postasin aiheesta GWU:n seinälle. Ajattelin ujosti, että jos mukaan saisi esimerkiksi viisikin kirjoittajaa, onnistuisimme melko varmasti julkaisemaan uuden postauksen viikottain homman käymättä kenellekään kohtuuttoman rankaksi. Koska GWU:ssa oli jo satoja jäseniä, pidin viiden blogaajan saamista kasaan melko mahdollisena tavoitteena.

Avasin Nörttitytöille oman sähköpostiosoitteen 17.11.2011. Jo samana päivänä halukkaiksi kirjoittajiksi oli ilmoittautunut 20 naista, jotka pursuilivat ideoita. Ensimmäisen viikon aikana mukaan ehti tarjoutua yli 40 kirjoittajaa. Blogiin tarjottujen aiheiden kirjo oli tajunnanräjäyttävä. Monet kirjoittajat halusivat koetella nörttistereotypioiden rajoja ja kirjoittaa "epätyypillisistä" nörttiharrastuksistaan kuten nukkekodeista, My Little Ponyistä, kamppailulajeista, heavy-musiikista ja piparkakkurakentamisesta. Mietin silmänräpäyksen verran, syövätkö tällaiset artikkelit naisnörttiblogin uskottavuutta. Olin kuitenkin jo julistanut, että blogin tehtävä on paitsi esitellä sitä, mitä naisnörtteys on, myös pohtia, mitä kaikkea se voisi olla.

Päätin luottaa kirjoittajien arvostelukykyyn ja antaa heidän itsensä kertoa, mikä juuri heidän tekemisistään tekee nörttiä. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Toistaiseksi blogista ei myöskään ole uupunut nörttiyden "ydinalueelle" asettuvia juttuja. Olen häikäistynyt siitä, kuinka tasokkaita tekstejä Nörttityttöihin on koko ajan kirjoitettu.

Nörttitytöt lähti blogiprojektina myös sikäli vauhdikkaasti liikkeille, että sadat (no, itse asiassa ensimmäisen tekstin kohdalla tuhannet) lukijat löysivät sen heti. Tavallaan Nörttityttöjen yleisö oli jo valmiina olemassa; postauksia tarvitsi vain mainostaa GWU:ssa ja niillä oli heti lukijoita. Lisäksi kukin kirjoittaja toi blogin lukijoiksi omat kaverinsa.


Blogista yhteisöksi

Anna-Maija Laine ymmärsi, että Nörttitytöt
tarvitsevat Facebook-ryhmän. Kiitos, Maija!

Nörttityttöjen oman Facebook-ryhmän perustamista ehdotti Anna-Maija Laine. Täytyy myöntää, että aluksi en täysin ymmärtänyt, mihin sitä tarvittaisiin. Olin ajatellut hoitaa yhteydet kirjoittajiin sähköpostitse ja sillä selvä. Yleisen naisnörtteysjutustelun ajattelin tapahtuvan jatkossakin GWU:ssa. Kehoitin Anna-Maijaa kuitenkin perustamaan Nörttitytöjen kirjoittajille omankin ryhmän - ajattelin, että eipä siitä haittaakaan ole.

Onneksi Anna-Maija piti ideastaan kiinni, sillä Facebook-ryhmä muodostui nopeasti Nörttityttöjen toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeäksi. Ensinnäkin kirjoittamaan haluavia oli niin paljon, että pelkästään julkaisulistan ylläpitäminen alkoi käydä minulle varsin työlääksi. Tajusin lopulta, että vuorolistan voi siirtää Facebookiin, jolloin kirjoittajat voivat itse varata listalta vuoronsa, eikä minun tarvitse olla itse koko ajan päivittelemässä listaa. Toisakseen kirjoittajista muodostui Facebookissa saman tien yhteisö voimakkaammin kuin olisin ikinä voinut arvata. Kirjoittajat kommentoivat toistensa juttuideoita, suunnittelivat blogauksia yhdessä ja alkoivat tutustua toisiinsa.

Ilman Nina Niskasta Nörttitytöt olisi kaatunut
heti alkuunsa omaan suurudenhulluuteensa.
Kiitos Nina!

Nörttityttöihin halusi kirjoittaa niin moni, että jouduin melko vastentahtoisesti nostamaan blogin päivitystahtia ensin kahteen ja sitten jo kolmeen kertaan viikossa. Sinäänsä on tietysti sitä siistimpää, mitä useammin blogi päivittyy, mutta minua alkoi jo hirvittää, mihin olin taas tullut ryhtyneeksi. Olin luvannut oikolukea jokaisen Nörttitytöissä julkaistavan blogauksen, ja kolmen kerran viikossa julkaisutahdilla se, ja blogin aikataulutuksen valvominen, alkoi jo käydä päivätyöstä.

Onneksi sain heti alkuvaiheessa rinnalleni toisen päätoimittajan ja yhteisömanagerin, Nina Niskasen. Ilman Ninaa en mitenkään olisi pystynyt pyörittämään Nörttityttöjä. Vaikka minä keksin alkuperäisen idean Nörttityttöjen perustamisesta, voi hyvällä syyllä sanoa, että Nörttitytöt on ihan yhtä paljon Ninan kuin minunkin perustamani blogi.

Facebook-ryhmän (tai ryhmien, sillä pian niitä tarvittiin jo useita: yksi vapaalle keskustelulle, yksi faneille, yksi blogin asioiden hoidolle ja muutama paikallistoiminnalle) ansiosta Nörttitytöt on vuoden aikana muodostunut huomattavasti blogia isompi ilmiö. Nörttityttöjen paikallistoimintaa eli live-tapaamisia ehdottivat alun perin blogin lukijat. Vauhdikkaimmin live-toiminta on lähtenyt liikkeille Helsingissä, jossa kuukausittaiset tapaamiset ovat jo muodostuneet perinteeksi, ja omat ryhmät on perustettu myös Turkuun ja Tampereelle. Tutustuttuaan live-tapaamisten kautta Nörttityttöjen kirjoittajat ovat innostuneet tekemään yhä enemmän yhteisiä projekteja, joista hyvänä esimerkkinä voisi mainita tämän jouluisen yhteistyön Helsingin Tyttöjen talon kanssa (siitä lisää tietoa blogissa pian).

Mia Meri on alusta asti ollut aktiivinen nörttityttö
- nyt myös virallisesti päätoimittaja. Valtava kiitos
Mialle ihan kaikesta.

Uusia tuulia

Vuoden kuluessa Nörttitytöt on lunastanut sen tavoitteen, jonka blogille alunperin asetin; se on esitellyt monipuolisesti suomalaista naisnörttikulttuuria. Kartoittamattomia alueita on varmasti edelleen, mutta onneksi nörttityttöjen päät pursuavat uusia ideoita, joita jaetaan Facebook-ryhmässä päivättäin sellaisella rytmillä, etten enää itse tahdo pysyä keskusteluissa mukana.


Nörttityttöjen kirjoitusjonot ovat lyhentyneet siinä määrin, että olemme päättäneet siirtyä julkaisemaan uusia postauksia taas "vain" kaksi kertaa viikossa. Samalla päätoimitusvastuuta on jaettu entisestään niin, että päätoimittaja/yhteisömanagerien tiimissä ovat nykyisin mukana myös Mia Meri ja Anna-Maija Laine. Heidän lisäkseen erittäin aktiivisia Nörttityttöjen toiminnassa ovat myös monet muut - niin monet, etten edes yritä listata tässä koko porukkaa. Kiitos teille kaikille. Ilman teitä Nörttitytöt ei olisi Nörttitytöt.

Siinä, missä muut ovat ottaneet vuoden kuluessa Nörttityttöjen toiminnassa yhä aktiivisempaa roolia, itse olen vähitellen liukunut enemmän ja enemmän taka-alalle. Oma elämäntilanteeni on muuttunut vuoden kuluessa rajusti; olen muuttanut kahdesti, aloittanut uuden työn ja avioitunut. Siinä, missä vuosi sitten roikuin kaiket päivät Facebookissa, nykyisin en tahdo ehtiä sinne.

Onneksi Nörttitytöt ei ole yhden tytön projekti, eikä tarvitse minua jatkaakseen elämäänsä. Olen miettinyt, että uuden Nörttitytöt vuoden kunniaksi voisin luopua päätoimittajuudesta kokonaan ja siirtyä pelkästään kirjoittelemaan Nörttityttöihin silloin tällöin.

On ihanaa nähdä, mitä kaikkea Nörttitytöistä vielä tuleekaan! Uskon, että tämä on vasta alkua.

Pelimaailma on tehty pojille. Sen voi muuttaa.

Joonas Laakso

1. Maailmani ja pelit

Artikkelin kuvituksena on käytetty artikkelissa
mainittujen pelien kansikuvia.
Kaikkien kuvien lähde: Wikipedia.

Minulla meni pitkään ymmärtää, että omassa maailmassani olisi mitään vialla. Olen syntynyt ja kasvanut juuri siihen ryhmään, jota varten kaikki on tehty - keskiluokkainen, keskimittainen ja -painoinen, valkoinen, nuori ja mies. Totta kai pelien maailma on houkuttanut minua. Se on tehty minulle. Pojille.

Iän ja kokemuksen karttuessa aloin kuitenkin turhautua peleihin, koska niin paljon kuin niitä rakastinkin, ne eivät kasvaneet kanssani. Elokuvat, kirjallisuus ja jopa sarjakuvat menivät viuhuen ohi pelien pysähtyneestä meiningistä. Pelit alkoivat vaikuttaa lapsellisilta, niin paljon kuin niitä rakastinkin. Niitä oli vaikea puolustaa, kun ne jatkuvasti osoittivat keskenkasvuisuutensa. Muu media, taide ja viihde kommentoivat maailmaa, jossa elin. Ne olivat luonteva osa yhteiskuntaa. Mutta pelit ylpeilivät sillä, miten erillisiä ne olivat.

Yritin ymmärtää, mikä oli pielessä, mutta en saanut siitä kiinni ennen kuin vuosia myöhemmin, kun yritin ymmärtää, miksei alalla ole enempää naisia töissä.

2. Juntti peilissä

Ongelmakohtia on monia. Lähdin kirjoittamaan tätä siitä näkökulmasta, että naisten puute alalla on isoin yksittäinen ongelma, mutta ei se ole totta. Pahin on jääräpäinen kiinnittyminen junttiuteen. Pelit ovat tyhmiä ja suorastaan ylpeitä siitä. Ihannepeli on Michael Bayn Transformers: iso, äänekäs, tyhmä kuin saapas, kaupallisesti merkittävä, ajattelemattomuudessaan loukkaava… ja vain poikien tykkäämä.

Tästä seuraa monia ongelmia, jotka häiritsevät enemmän tai vähemmän riippuen omasta maailmankuvastasi: pöyristyttävä väkivallan ihailu, viehtymys tekniikkaan itsearvona, ihmissuhteiden täydellinen poissaolo, yksioikoinen poliittinen maailmankuva, naisten marginalisoiminen ja esineellistäminen, haluttomuus käsitellä mitään muita konflikteja kuin aseellisia. Useissa juonellisissakaan peleissä ei edes ole draamaa - hahmot eivät kehity mihinkään tai kiinnosta ketään. Hyvä TV-mainos pitää sisällään enemmän tunnetta kuin moni tuntien pituinen peli.

Olisiko tässä yhteensä tarpeeksi syitä siihen, mikseivät pelit houkuttele naisia alalle? Sitä on kuitenkin vaikea hyväksyä, koska ystävistäni hyvin suuri osa on naisia ja melkein kaikki heistä pelaavat ja pitkälti ihan samoja pelejä kuin miehetkin.

3. Miksi se on näin?

Mistä tämä pelien henkinen alennustila sitten johtuu? Pelien tekeminen on omalaatuinen sekoitus teknistä suorittamista ja luovaa työtä. Ihmisiä ja ongelmia on niin paljon, että pelillä pitää olla poikkeuksellisen voimakas luova johtaja, jotta lopputuloksesta välittyisi mitään muuta kuin kompromissien kompromisseja. Pelien tekeminen on kallista ja siksi riskejä halutaan välttää. Kun pelin tekeminen on päivästä päivään toinen toistaan vaikeampien ongelmien ratkaisemista ja mahdottomalta tuntuvia teknisiä haasteita, kysyy melkoista luonteen lujuutta keskittyä mihinkään muuhun kuin helppoihin ratkaisuihin, silloin kun sellaisia on tarjolla. Ja kyllähän siihen alimpaan rimaan yltää aina.

En siis usko, että pelien tyhmyys ja ajattelemattomuus johtuisi siitä, että niitä tekee joukko nuoria miehiä, jotka eivät mistään paremmasta osaisi edes uneksia. Päinvastoin, pelejä tehdään ainoastaan sisäisellä palolla, josta pystyisi ammentamaan vaikka mitä. Pelien tekemisen todellisuus ja arki on vain sellainen, että rajoja on vaikea ylittää. Se, että tekijät ovat nuoria miehiä, pahentaa ongelmaa, muttei aiheuta sitä.

Olen miettinyt paljon, miten omiin peleihini saisi enemmän syvyyttä tai edes vältettyä ne pahimmat helpot ratkaisut, joilla teemme itsestämme osan ongelmaa. Pieleen mennään kun päätökset tehdään sen mukaan, mitä kuvitellaan mahdollisimman laajan yleisön haluavan. Loppujen lopuksi yleisö haluaa vain tuntea jotain. Sen pitää löytyä sisältä. Jos teet peliä, josta olet ylpeä ja johon olet laittanut jotain itsestäsi, ollaan jo oikealla tiellä. Ei pidä katua mitään.

4. Vuorovaikutus yleisön kanssa

Tekijät eivät ole vastuussa kaikista ongelmista. Suuri osa palapeliä on itseasiassa yleisö.

Markkinointi ja yleisö vaativat tiettyä, totuttua tapaa esittää asioita. On asioita, joista ei ole sopivaa puhua. Kukaan ei halua kyseenalaistaa tai miettiä vaihtoehtoja - ei yleisö, media, eikä varsinkaan markkinointikoneisto, mutta hyvin harva pelien kehittäjäkään tekee sitä lounaskeskusteluita syvällisemmin. Uskotaan, ettei kukaan halua dialogia pelien syvemmästä sisällöstä ja siten kukaan ei aloita keskustelua.

Toimittajat, blogaajat ja yleisö voivat vaikuttaa hyvin paljon siihen, miten pelejä käsitellään ja sitä kautta myös tehdään. Ihan jokaisen fanin pitäisi vaatia enemmän, eikä tyytyä taskulämpimään. Jos joku tekee jotain, mistä pidätte, kertokaa se. Palautetta tulee yllättävän vähän tekijöille asti - poislukien poikien kiukuttelu, jos jokin ei miellytä. Jokainen kehittäjä elää päiviä yhdellä yleisöstä tulleella kehulla.

On näkökulmia, joista käsin pelejä ei ole lähestytty vielä ollenkaan. Pelejä ei ole tehty vanhoille tai köyhille. On paljon kipeitä aiheita, joita käsitteleviä pelejä ei tulla näkemään kauppojen hyllyillä vielä vuosiin, vaikka se on OK muille taidemuodoille. Kun Heavy Rainissa vaihdettiin vauvalle vaippaa, tarinoiden mukaan moni lopetti pelaamisen siihen, vaikka se muuten oli tyylipuhdas trilleri.

Meillä ei vielä ole Hurt Lockereita tai Oscareita kahmivaa puheenvuoroa vähemmistöjen puolesta Transformersin ohessa. Tässä mielessä pelit ovat vielä kaukana edes Hollywoodin monimuotoisuudesta.

5. Naiset

Mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, pelialalla on tosiaan hyvin vähän naisia. Meillä ei ole töissä yhtään, enkä tunne kotimaisesta skenestä kuin kolme. Maailmalla tilanne alkaa näyttää jo hieman paremmalta ja Suomi hiihtää perässä paitsi siksi, että olemme niin teknisiä, niin myös siksi, että kotimainen pelimaailma on vielä niin pieni ja suljettu yhteisö. Se aukeaa hitaasti.

En kuitenkaan usko, että terveellä sukupuoli-tasapainollakaan ratkaistaisiin näitä isoja ongelmia. Se auttaisi varmasti siihen, että peleissä näkyisi nykyistä vähemmän naurettavan yksiulotteisia naiskuvia ja olisi vähemmän suoranaista eksploitaatiota. Mutta se ei vielä sinällään auta siihen, että kaikki muutkin kuin naishahmot ovat onnettomia karikatyyrejä, eikä millään peleissä ole väliä aikuisen ihmisen elämässä. Tuntuu, että naisten puutetta alalla käytetään tekosyynä henkiselle laiskuudelle.

6. Hall of fame

Pelejä, joita ei ole tehty vain pojille: Heavy Rain, Rez, Final Fantasyt, LittleBigPlanetit, Rock Bandit, Professor Laytonit. Tämä ei tarkoita, että ne olisivat erityisen hyviä kaikkien alan ongelmien ratkomisessa tai immuuneja videopelien kasvukivuille, mutta niiden alin yhteinen nimittäjä ei ole 15-vuotias poika, jolla ei ole tyttöjä kavereina.

Koska viimeksi jäit miettimään pelin sanomaa suhteessa omaan elämääsi? Minulle kävi niin eilen, kun pelasin The Walking Deadin kolmannen episodin. Vaikka se on “zombie-peli”, se ei pelkää käsitellä pelaajaa tuntevana ihmisenä. Itseasiassa pelin koko sisältö on matka omiin tunteisiin. Vastaavaa on tehnyt hyvin miehinen gangsteriräiskintä Kane & Lynch ja kuulemma varsin macho erikoisjoukkoräiskintä Spec Ops: The Line. Pelit voivat siis pysyä tutuissa, helposti myytävissä ympyröissään ja silti kohdella yleisöään arvokkaasti. Pitää vaan uskaltaa jättää pikkupoikien pelit sikseen.

*****
Kirjoittaja tekee videopelejä työkseen ja huvikseen.

Nörttityttöjen intiaanikesähitit

Anitta Kiviranta

Mitä tehdä, jos joukko ihania ja tanssinhalusia nörttityttöjä saapuu yllättäen luoksesi viettämään intiaanikesän kuuminta viikonloppua? Ratkaisu on Nörttityttöjen kirjoittajien kokoama Spotify-lista Nörttityttökesä 2012. Listan kokonaispituus on huikeat 14 tuntia, ja genre-valikoima yltää heavystä purkkapoppiin ja iskelmästä anti-folkiin, joten kuunneltavaa riittää varmasti ja jokaiseen nörttimakuun löytynee jotakin.

Nörttityttöjen oman Spotify-listan idean keksi Maria Alatalo, joka kertoi huomanneensa aiemminkin, että yhteiset soittolistat ovat kätevä tapa tutustua uuteen musiikkiin. Nörttitytöt riensivät joukoin lisäämään omia suosikkibiisejään listaan, ja listasta tulikin varsin kirjava.

Kaikki listan biisit eivät varmasti ole kaikkien nörttityttöjen makuun, mutta ainakin itse olen jo löytänyt listan kautta pari uutta mielenkiintoista musiikillista tuttavuutta. (Myönnän tosin, että ihan koko listaa en ole vielä kerennyt edes kuunnella läpi. Olen itse sekä selaillut listaa ja kuunnellut biisin sieltä ja toisen täältä, että soittanut sitä vähä vähältä läpi alkupäästä edeten aina, kun minulla on ollut aikaa musiikin kuunteluun.) Hauskaa on, että listan kautta paljastuvat myös nörttityttöjen Spotify-tunnukset. Jos jonkun nörttitytön lisäämät kappaleet miellyttävät, löytyy lisääjän käyttäjänimeä klikkaamalla todennäköisesti lisääkin mielenkiintoista kuultavaa.

Listalla on tällä hetkellä huikeat 212 biisiä ja uusia lisäillään edelleen lähes päivittäin. Nostan tähän blogipostaukseen viiden listalla esiintyvän biisin musiikkivideot YouTubesta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä otanta edustaa alle 3% koko soittolistan musiikista.

Smithin "Baby It's You"

on tuttu myös Tarantinon elokuvasta Death Proof

Ihana nörttityttö Felicia Day & Jason Charles Miller:

"Gamer Girl, Country Boy"

 Pink Pants: "Shoot the Zombies"

Heli Kajo: Jos mä kuolen nuorena

Glee on monien nörttityttöjen mieleen.

Näiden ja muiden soittolistan biisien myötä Nörttitytöt toivottaa kaikille lukijoille ihanaa intiaanikesää 2012!

Nörttitytöt tykkää Myrskyn sankareista

Kuva pölläisty melko omin luvin Myrskyn sankareiden Indiegogo-rahoitussivulta.
Klikkaa itsesi sinne ja osallistu pelitalkoisiin!

Myrskyn sankarit on suomenkielinen helposti lähestyttävä roolipeli 9-13-vuotiaille. Ideana on luoda roolipeli, jonka kautta uuden sukupolven on kävevä päästä roolipeliharrastuksen makuun. Roolipelin toteuttaminen ei kuitenkaan ole ilmaista puuhaa, ja niinpä pelisuunnittelija Mike Pohjola kerääkin parasta aikaa yleisöltä projektilleen rahoitusta osoitteessa indiegogo.com/myrskynsankarit . Osarahoittajille on luvassa maukkaita palkintoja, mikäli peliprojekti saadaan toteutettua. Myrskyn sankarit on tarkoitus julkaista vuoden 2013 Ropeconissa.

Nörttitytöt on mukana tukemassa Myrskyn sankarit -projektia ja sen varainkeruuta. Vastineeksi Mike Pohjola on luvannut Nörttitytöille, että peliin kirjoitetaan vahvoja ja aktiivisia naishahmoja. Haluamme yhdessä varmistaa, että uuden sukupolven nörttitytöille löytyy samaistuttavaksi muitakin rooleja kuin pelastettavan prinsessan osa. Jatkossa Nörttitytöt myös testaa Myrskyn sankarit soveltuvalla nörttityttäristä ja äideistä koostuvalla ryhmällä - ja tietysti raportoi testipelikokemuksista Nörttitytöt-blogissa.

Nörttityttöjen kirjoittajat kokoamaan keskuudestaan mahdollisimman mukavan summan Myrskyn sankareiden rahoitukseen - tähtäämme yhdessä ainakin Morgana le Fey -tason lahjoitukseen. Käytännön syistä olemme päätyneet siihen, että lahjoitamme itse kukin rahaa Myrskyn sankareille yksityishenkilöinä, mutta kannustaaksemme toisiamme pidämme yhdessä kirjaa siitä, kuinka paljon olemme yhteensä lahjoittaneet.

Myös sinulla on mahdollisuus tulla mukaan tekemään kotimaista roolipelihistoriaa ja tukea Myrskyn sankareita sopivaksi katsomallasi summalla. Huomaa, että esimerkiksi 25 dollarin lahjoituksella varmistat itsellesi oman Myrskyn sankarit -pelipaketin. Jos et itse ole ropettaja, tässäpä vaikka loistava joululahjaidea vuoden 2013 pukinkonttiin.

Myrskyn sankarit -projekti herätti keskustelua Nörttityttöjen kirjoittajaryhmässä viime viikolla. Ensin jaettiin Indiegogo-linkkiä ja innostettiin muita osallistumaan projektin rahoitukseen, mutta jo pian heräsi spekulaatio siitä, miten "nörttityttöystävällinen" suunnittelilla oleva peli mahtaa olla. Mike Pohjola ehtikin jo ilmaista pelin sivuilla, että myös tyttöpelaajat pyritään ottamaan huomioon Myrskyn sankareiden suunnittelussa. Nörttitytöt päättivät kuitenkin lähestyä maestro Pohjolaa vielä henkilökohtaisesti tarjoutua yhteistyöhön.

Mainittakoon, että Myrskyn sankarit -keskustelun sivujuonteena Nörttitytöt pohtivat nyt yhdistyksen perustamista, jotta meidän olisi jatkossa helpompi kerätä rahaa Myrskyn sankareiden kaltaisiin oivallisiin avustuskohteisiin. Päätöstä yhdistyksen perustamisesta ei vielä kuitenkaan ole tehty. Tällä kertaa toteutamme käytännön syistä keksinäisen varainkeruumme niin, että itse kukin käy tekemässä yksityislahjoituksen Indiegogon sinäänsä loistavasti toimivalla rahoitussivulla.

Myrskyn sankareiden Indiegogo-sivulla on loistavasti tietoa projektin taustoista ja päämääristä. Sivulla on muun muassa eritelty, mihin projektiin kerätyt rahat tullaan käyttämään. Lähinnä on kyse pelin painokustannuksista - pelityöryhmän palkkoihin Indiegogon rahoista ei käytetä penniäkään, sillä tiimi on mukana lähinnä rakkaudesta roolipeleihin.

Myrskyn sankareiden mainitaan ammentavan vaikutteita ainakin Robin Hoodista, Kuningas Arthurin tarinoista, Narniasta, Tähtien sodasta ja Hiidenpadasta. Tämän listan äärellä varmasti herahtaa vesi kielellä jokaiselle tosinörtille. Lapsille suunnatun kotimaisen roolipelin tarpeesta Pohjola sanailee seuraavasti: "Kun minä olin nuori, oli saatavilla suomenkielisiä fantasiaroolipelejä, jotka oli suunnattu ensikertalaisille. Kokonainen sukupolvi aloitti ropettamaan punalaatikko-D&D:llä. Nyt aloittamaan pääsee vain, jos ymmärtää puhelinluettelon oloisen englanninkielisen sääntökirjan. Haluan, että Ropeconissa 2013 julkaistaan yhteisön rahoittama suomenkielinen 9-13-vuotiaille suunnattu pöytäroolipeli, jossa on paljon siistiä seikkailumeininkiä, ja joka innostaa uuden sukupolven roolipelaamaan." Onkin huomattavaa, että Myrskyn sankareiden rahoittajat ovat mukana tukemassa paitsi suomalaista roolipelikulttuuria myös lasten ja nuorten kulttuuria ylipäätään. Tasokkaita varhaisnuorille suunnattuja pelejä ei ole koskaan liikaa.

Varaton nörtti voi tukea projektia myös jakamalla siitä tietoa kavereilleen Facebookissa, Twitterissä ja niin edes päin tai esimerkiksi puhumalla paikallisen pelikaupan, kirjaston tai peruskoulun tilaamaan ennakkopelistä oman kappaleensa. Toisaalta viiden euron lahjoitus irtoaa jo pienestäkin nörttibudjetista.

Myrskyn sankareilla on myös oma blogi osoitteessa http://myrskynsankarit.wordpress.com/ .

Osoitetaan suomalaisen nörttiyhteisön voima ja kerätään yhdessä varat Myrskyn sankareiden julkaisuun! Muista kertoa tästä myös mummille ja sille naapurin söpölle pikkunörttitytölle!

Lois McMaster Bujold, Miles Vorkosigan ja Finncon

Lois McMaster Bujold. Kuva Finnconin sivuilta
( http://2012.finncon.org/fi/gohs/bujold/)

Lois McMaster Bujold on yhdysvaltalainen scifi- ja fantasiakirjailija, joka on juuri nyt ajankohtainen, sillä hän on tänä viikonloppuna kunniavieraana Tampereella Finnconissa. Moneen otteeseen Hugo- ja Nebula-palkintoja teoksistaan saanut Bujold on kirjoittanut sekä scifiä että fantasiaa, mutta tässä tekstissäni keskityn jatkossa oman (ja usean muunkin) fanitukseni keskeisimpään kohteeseen, ns. Vorkosigan-sarjaan.

Spoiler alert: tarkoitukseni ei ole tehdä liikaa paljastuksia yksittäisten kirjojen juonista saati loppuratkaisuista, mutta kirjasarjan henkilöistä ja teemoista on yllättäen aika hankala kirjoittaa paljastamatta mitään. Jos olet aivan äärettömän spoileriherkkä, niin hyppää viimeiseen kappaleeseen ja mene sitten lukemaan suoraan ne kirjat :)

Bujoldin novelli- ja esseekokoelman Dreamweaver's Dilemma esipuheessa kirjailija Lillian Stewart Carl, Bujoldin pitkäaikainen ystävä, kuvaa hänen ja Loisin yhteistä lapsuutta ja nuoruutta - nörttityttöinä Ohiossa. Anekdootit paitsi kirjoittamisesta, myös Star Trek -faniudesta, scifistä, coneista, lopussa mainituista roolipeleistä ja asemasta "outona" tekevät selväksi, että Bujold (ja Carl) ovat pitkän linjan nörttityttöjä par excellence. Heille oli tärkeää, että Star Trekissä oli myös naishahmoja - olkoonkin, että nämä jäivät vielä paljolti miespäähenkilöiden varjoon. 


Omissa Vorkosigan-sarjan teoksissaan Bujold onkin aloittanut maailmansa kuvaamisen nimenomaan naisnäkökulmasta; sarjan aloittavissa(*) kahdessa kirjassa tapahtumat on kuvattu kapteeni Cordelia Naismithin näkökulmasta. Vaikka sarjan myöhemmissä osissa päähenkilö on enimmäkseen kapteeni Naismithin poika Miles Naismith Vorkosigan, on yksi sarjan kantavia teemoja eri syistä poikkeavien ja/tai marginalisoitujen hahmojen nousu ylivoimaisiltakin vaikuttavia esteitä vastaan. 

Miles Vorkosigan on fyysisesti vammainen ja lyhytkasvuinen fyysiseen heikkouteen äärettömän kielteisesti suhtautuvassa militantissa yhteiskunnassa. Kirjojen keskeisiin hahmoihin kuuluu samaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa usein mitätöityjen naisten lisäksi erilaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia sekä erilaisten eettisesti kyseenalaisten lääketieteellisten kokeiden seurauksena syntyneitä poikkeavia yksilöitä. Vaikka kirjat ovat sinänsä kevyttä luettavaa, monien näistä vähitellen elämänsä subjekteiksi nousevien hahmojen tausta on hyvinkin rankka ja traaginen. Kenties tämä näkökulma ja teema onkin yksi syy teosten suureen suosioon "outoina" ja marginalisoituina pidettyjen nörttien keskuudessa.

Kuvia Miles Vorkosiganista Bujoldin teoksiin
perustuvan GURPS Vorkosigan Saga -rooli-
pelikirjan kannessa. Kuva pelin julkaisseen
Steve Jackson Gamesin sivuilta osoitteesta
http://www.sjgames.com/gurps/books/vorkosigan/

Yleisesti Bujoldin Vorkosigan-saaga luokitellaan scifin sisällä avaruusoopperan alagenreen, ja genren tuntomerkit, kuten ihmissuhteiden keskeisyys ja toiminnan usein eeppinen skaala, täsmäävätkin mielestäni hyvin sarjaan. Hahmojen väliset rakkaus-, perhe- ja ystävyyssuhteet ovat teossarjan suola ja sokeri, ja kirjojen hahmojen välillä on virkistävän monipuolisia, helppoja stereotypisointeja uhmaavia suhteita. Mitä tulee toiminnan eeppiseen skaalaan, Miles Vorkosigan on kotiplaneettansa Barrayarin suuren miehen, sijaishallitsijana ja pääministerinä toimineen sotasankari Aral Vorkosiganin poika, ja hänen seikkailunsa vaikuttavat usein korkealla tasolla planeettojen ja valtakuntien välisiin suhteisiin.

Tämä tapahtumien taso nostaa samalla kiinnostavasti esiin eri maailmojen väliset kulttuurierot. Bujold tuntuu olevan varsin kiinnostunut gender-kysymyksistä, ja nimenomaan eri planeettojen erilaiset käytännöt naisten aseman, parinmuodostuksen ja perheen perustamisen suhteen nousevat esille toistuvasti teossarjassa; joskus eksplisiittisestikin teoksen henkilöiden analysoimana, kuten omassa suosikissani A Civil Campaign, mutta sitäkin useammin taustalla kulttuurieroihin ja hahmojen toimintaan vaikuttavina tekijöinä. Vorkosigan-saaga ei silti toki ole pelkkää pariutumiseen keskittyvää ns. chicklit -kirjallisuutta, vaan yhtä lailla Bujold kuvaa tarkasti ja mielenkiintoisesti eri kulttuurien historiaa, teknologiaa, yhteiskunnallisia rakenteita ja talouttakin. Sen sijaan uskonnollisia teemoja teoksissa käsitellään yllättävänkin vähän, lukuunottamatta Cordelia Naismithin silloin tällöin ilmaisemaa uskoa Jumalaan.

A Civil Campaign. Kuva osoitteesta
http://www.goodreads.com/ 

Ei liene yllättävää, että innokkaana fanina suosittelen lämpämästi tarttumaan sarjaan, jos se ei ole jo tuttu. Joitakin potentiaalisia lukijoita sarjan pituus saattaa epäilyttää, mutta kun innostus herää, se ei yleensä haittaa, päinvastoin :) Yleisesti sarjan loppupuolen teoksia pidetään fanien keskuudessa parempina kuin ihan ensimmäisiä, mutta kaikki ovat lukemisen arvoisia. Itse suosittelen aloittamaan Vorkosigan-tarinan kronologisesta alusta, Shards of Honorista, ja jatkamaan siitä eteenpäin. Jos kuitenkin haluaa hypätä keskeltä mukaan, tai vain testata, pitäisikö Bujoldin teoksista, suosittelen hankkimaan käsiinsä osan Borders of Infinity (löytyy ainakin tällä hetkellä myös ilmaisena pdf:nä täältä!). Siinä on kolme pienoisromaanin mittaista Milesin seikkailua, jotka ovat keskenään varsin eri tyyppisiä, ja valottavat monella tavalla teosten teemoja ja eri alagenrejä.

Kuten alussa totesin, Lois McMaster Bujold on alkavana viikonloppuna (20.-22.7) kunniavieraana Finncon-tapahtumassa Tampereella. Itselleni Bujold on ensisijainen syy suunnata tapahtumaan, mutta tapahtumassa on myös runsaasti muuta nähtävää. Muut kunniavieraat ovat englantilainen scifi- ja fantasiakirjailija Liz Williams sekä suomalainen scifin ja fandomin tutkija, FT Irma Hirsjärvi - nörttityttöjä jonkin määritelmän mukaan siis kaikki :-) Myös kunniavieraisiin suoraan liittymätöntä spekulatiivista fiktiota käsittelevää ohjelmaa on runsaasti. Tarkemmat tiedot ohjelmasta ja tapahtuman käytännön järjestelyistä löytyvät luonnollisesti Finnconin omilta sivuilta.

Nörttitytöt ovat myös mukana Finnconissa. Kuvaamme Finnconissa ensimmäistä Nörttityttö-TV:n ohjelmaa eli taltioimme conista videoblogauksen. Tarkoituksena on haastatella conin kunniavieraita McMaster Bujoldia, Williamsia ja Hirsjärveä sekä fiilistellä muuten conin tunnelmaa. Ensimmäistä Finncon-teemaista Nörttityttö-TV-postausta voi odotella jo ensiviikon perjantaiksi.

Tulkaa siis reippaasti moikkaamaan, kun näette meidät heilumassa kameran kanssa. Nappaamme mieluusti nauhalle sinunkin conifiiliksesi. Tapaamisiin  conissa!

 (*) Vorkosigan-sarjan kirjat eivät ole alunperin ilmestyneet maailman sisäisen kronologian mukaisessa järjestyksessä, ja eri faneilla on omia mielipiteitään siitä, missä järjestyksessä kirjat olisi paras lukea. Ks. esim. Bujoldin oma kommentti lukujärjestyksestä blogissaan: http://www.myspace.com/loismcmasterbujold/blog/543224694 Viittaan tässä sarjan aloittavilla kirjoilla teoksiin Shards of Honor ja Barrayar, jotka ovat ilmestyneet myös yhteisniteenä nimeltä Cordelia's Honor. Teoksista on toistaiseksi suomennettu vain Shards of Honor, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Kunnian sirpaleita Myrskykustannuksen julkaisemana vuonna 2009.

Nörttityttöjen 101 kesäihastusta

Johanna Janhonen

Nörttitytöt-blogista on tullut jo melkoinen ilmiö, eipä tainnut Anitta tietää mitä teki, kun blogin marraskuussa avasi. Viime viikolla huomasin, että bloggauksien määrä lähenee sataa - ja sitähän pitää tietysti juhlia. Ja missäs muualla me juhlisimme kuin täällä teidän kanssanne :). Ideoimme juhlabloggausta Nörttityttöjen Facebook-ryhmässä ja päädyimme nopeasti keräämään listaa asioista, jotka innostavat meitä tänä kesänä. Listalle halusimme 101 asiaa, sillä se on tämän kirjoituksen järjestysnumero. :)

Ehdotuksia aiheista tuli torstain ja tiistain välillä yhteensä noin 140 kpl seuraavilta nörttinaisilta: Maria Alatalo, Anna Björkqvist, Maria Blomqvist, Elina Arponen, Sanna Haukkala, Minna Heimola, Maddie Hentunen, Salla Hietanen, Johanna Janhonen, Reetta Järvenpää, Riikka Karhu, Saara Kaarina Kokkonen, Sanna Koulu, Anna-Maija Laine, Tiina Laine, Outi Lammi, Jenni Leivo, Ines Lukkanen, Mia Meri, Nina Niskanen, Anna Parikka, Niina Pesonen, Miia Ranta, Suvi Ravela, Ann-Catrin Sundelin ja Henna Teitto. Listan tekeminen oli niin hauskaa ja avartavaa, että ehkä kokeilemme sitä toistekin!

Facebook-ryhmässä jaoimme ehdotuksille peukkuja ja varsinaiselle listalle otimme mukaan vain suosituimmat asiat, jotta lista vastaisi koko ryhmän mielipiteitä.

Ja nyt aloitetaan listan läpikäynti! Lista alkaa asioilla, joista innostui 3 nörttityttöä ja päättyy asiaan, jota peukutti 14 nörttityttöä.

Nörttitytön kesän piirsi Sähköjäniksen Ninni Aalto

1. Lois McMaster Bujold Finnconin kunniavieraana
2. Luomurypäleistä tehty rosé-viini
3. Backgammon livenä puisella laudalla
4. Dramagame: Velvet Sundown beta
5. Prometheuksen haukkuminen.
6. E3-messujen anti
7. Guild Wars 2 julkaistaan 28.8.! ♥
8.  TonariNo Totoro
9. Google Nexus 7, Jellybean, Google+ Events! (eli. Google I/O 2012 julkistukset)
10. Kesäkirjat  - monella on ns. "kesäkirja", kirja, jonka lukemalla saa takuuvarman kesäfiiliksen (esim. Diana Wynne Jonesin ihastuttava "Tuli ja myrkkykatko")
11. Kasvien tunnistaminen ja herbaarion tekeminen.
12. Linusin Millenium-palkinto
13. Kesäteatteri
14. Anita Sarkeesianin Kickstarter-kampanja, "Tropes vs. Women in Video Games"
15. Boheemi päätä kiertävä lettikampaus
16. Vanhojen farkkujen tuunaus esimerkiksi laukuksi
17. Green Lanternin ulostulo kaapista
18. Pikkukylien kesätapahtumat, jotka tuovat yhteen paikkakunnalla kasvaneet
19. Itsetehty kännykkä/läppäri/täppäri/jne suojus/kuljetuslaukku
20. Pienten muovilelujen käyttö esim koruissa (Barbien kengät, pienet figuurit) tai avaimenperissä
21. Älypuhelimet, yhteydet toimii kesälläkin
22. Lapset on helppo pukea ulos: kengät jalkaan ja hattu päähän ja that's it.
23. Kesällä on ihan parasta opiskella ulkoilmassa - jos siis aikoo joka tapauksessa opiskella.
24. Text From Dog
25. Warhammer 40k:n kuudes edikka.
26. Valokuvapäiväkirjan pitäminen (esim. Blipfoto.com).
27. Kännykän tuunaus
28. Klassinen brittidekkari on myös erittäin sopivaa lomalukemista. Dekkareita voi lukea mm. a) saadakseen ideoita larppiin tai b) postmodernisti esim. ideologiakriittisestä tai queer-näkökulmasta. (Sattumoisin allekirjoittaneeseen pätee kohta all of the above :) Brittidekkareista nörttitytöin on Dorothy Sayersin Harriet Vane -jatkumo. Harriet Vanehan on tavallaan nörttityttöjen esikuva intellektuellina (yliopistossa opiskelleena) kirjailijana ja itsenäisenä naisena :)
29. Pimennysverhot - voi nukkua aamulla vähän pidempäänkin kuin aamuviiteen...
30. Märän asfaltin tuoksu
31. Nörttityttömäinen koristautuminen. Vaikka yleensä esiintyy ilman meikkiä eikä jaksa edes lakata kynsiä, on kesällä kiva vähän laittautuakin - ja ottaa esille kaikenlaiset kesäisen väriset nörttikorut.
32. Kesäiset larpit, esim. Rajakatseen kesäpeli
33. SKYRIM - Back to Skyrim! Dawnguard-expansion tulossa..
34. Agatha Christien Neiti Marple -kirjat
35. Helene Schjerfbeck 150 vuotta 
36. Matonkuteiden leikkaus ja kuteiden virkkaus
37. Mian Amerikan matkan seuraus Nörttityttöjen blogista
38. Jolla lupaa uusia Meego-puhelimia 
39. Regretsy - parhaat ja pahimmat palat itsetehtyjen asioiden maailmasta.
40. Dieselpunk (koska Steampunk on niin 2009. ;D)
41. The Lizzie Bennet Diaries Lydia ei ole ollenkaan niin ärsyttävä, kuin kirjassa. Vaikka siis onkin aika ärsyttävä :D
42. Summer of Startups -ohjelma. Perusta kesätyönä oma startuppi.
43. Festarit
44. Wreck-It Ralphin ennakkohype
45. Oman kasvimaan ja puutarhan tuotokset. Kokkausnörtti arvostaa ihanalta tuoksuvia oman maan hedelmiä: rouskuvia, suuria porkkanoita, joissa on makua ja väriä, herkullista lehtisalaattia, tuoreita makeita herneenpalkoja, yrttejä, puissa kypsyviä omenoita, herukoita, karviaisia... Niille viljelystä innostuneille, joille ei ole tarjolla omakotitaloa puutarhoineen ja kasvimaineen, on pääkaupunkiseudulla ainakin palstoja - ja viljelyä voi harrastaa myös mukavasti vaikka omalla parvekkeella tai ikkunalaudalla. Monet kasvattavat chilejä ja yrttejä ja jopa perunoita suurissa kukkaruukuissa.
46. Tyttöbändien levyjen kuunteleminen. Kesällä voi heittäytyä niin tyttömäiseksi kuin haluaa. Kevyempää musiikkia voi kuunnella esim. kesäsiivousta tehdessä. Nylon beat ja PMMP ovat Nörttityttöjen mieleen!
47. Kertaseikkailuroolipelit ja lyhyet roolipelikampanjat. Kun osa vakioporukasta on kesälaitumella ja pidemmät roolipelikampanjat kesätauolla on mukava kaivaa esiin vaikkapa jokin kokeilullisempi idea ja etsiä vähän uusiakin naamoja pelaamaan sitä.
48. Kirpputorit. Kesä on täynnä aivan valloittavia ulkoilmakirpputoreja, joilta voi löytää keräilyaarteiden lisäksi mm. ihania vaatteita, astioita, kirjoja... Vaikka mitä. Myös kirpputorin pitäminen on mukavaa puuhaa. Asiakkaiden kanssa on hauska rupatella ja kauppojakin syntyy; oma vanha tarpeeton tavara saa uuden kodin ja parhaimmillaan päätyy jonkun rakkaaksi aarteeksi.
49. Itseleivotut cupcakesit (erityisesti piknikillä).
50. Grillaus - lihalla tai ilman, mieluusti BBQ-kastikkeen kera
51. Assembly
52. YLEn lähettämä Taivaan pilarit (koska aina ei voi tulla Game of Thronesisa.)
53. Ready Player One!!
54. Käsityöt, onpa kyseessö sitten neulominen, virkkaus, kirjominen, tai muu, on myös mukavaa kesäpuuhaa puistossa, mökillä tai tietty kotonakin :)
55. Jousiammunta. Aivan ihanaa ulkoradalla ystävien kanssa - paitsi jos alkaa ukkostaa.
56. Jezebel-lehti
57. Book crossing
58. Kotikokki -mobiilisovellus
59. Piknikit
60. Twitter - löydät twittaavat nörttitytöt tältä listalta 
61. Yön ritarin paluu tulee elokuvateattereihin jatkamaan uudistunutta Lepakkomies-saagaa!
62. Vaateompelu
63. Vaeltaminen / retkeily / telttailu, muu luonnossa viihtyminen.
64. Pinterest
65. Suomalaiset eläintarhat, joissa on kevään aikana syntyny paljon poikasia, osa jopa hyvinkin harvinaisille lajeille (viimeisimpänä musta mamba Tropicariossa)
66. MacGyverin kesäuusinnat @TV5. ♥
67. Zombit, koska ihanan keväiset zombit on aina ajankohtaisia.
68. Felicia Dayn Flog ja oikeastaan koko Geek and Sundry-kanava
69. Uudet perunat, mansikat, silli, tuoreet yrtit omasta puutarhasta. Ja jäätelö!
70. Arkeologiset kaivaukset! ♥ Suomen kaivauskausi on lyhyt ja ytimekäs ja täynnä hyttysiä.
71. Lovecraft. Mikään ei ole parempi hetki lukea niitä juttuja kuin kesällä auringonpaisteessa jäätelön kanssa.
72. Kodin tyhjentäminen turhasta roinasta (kirpparille tai roskiin) Suosittelen, tekee tosi iloiseksi.
73. Doctor Who Ylellä!
74. Mobiilinettaus älypuhelimella tai iPadilla laiturin nokassa, mökillä, puistossa jne. :)
75. Kissanpennut. Jos olet aikeissa ottaa lemmikiksi kissan tai pari, nyt on hyvä aika tehdä niin. Eläinsuojeluyhdistykset pursuilevat kissanpentuja. Jos satut olemaan allerginen, voi päivää piristää vaikka katselemalla LOLcatteja.
76. Blogit (mm. http://www.juliegoodwin.com.au/blog/?p=1028, http://mymilkspilt.wordpress.com/2012/01/11/the-right-to-be-ugly/) ja tietysti Nörttitytöt. Kesälomalla on hyvä lukea nekin Nörttiyttöjen artikkelit, jotka ovat jääneet lukematta.
77. Vastaleikatun nurmikon tuoksu - ja käveleminen hieman kuivahtaneella leikatulla nurmikolla paljain jaloin. Kuivahtanut leikattu nurmikko tuoksuu heinäiseltä ja korret pistelevät hiukan jalkapohjia. 
78. Mahdollisuus vetää verhot ikkunan eteen vaikka kuinka paistaisi aurinko ja pelata pleikkarilla/PC:lla koko päivä, ilta ja yö.
79. True Bloodin 5. kausi ♥
80. Flash mobit (tulossa myös erään nörttitytön ystävän häihin)
81. Ylipitkät 101-listat :)
82. Ropecon (duh) - Suomen suurin conitapahtuma ja nördeilykeskittymä.
83. Avengers - Supersankarielokuva, hiton viihdyttävä sellainen
    
84. Nörttityttöjen yhteisö. Tämän yhteisön löytyminen on ollut yksi parhaista asioista. Paitsi, että on ihanaa löytää samanhenkisiä ihmisiä, niin on aivan upeaa ja uskomatonta, miten hyvässä hengessä me täällä ollaan ja tuetaan toisiamme. ♥ ♥ ♥
85. Valoisat, pitkäksi venyneet kesäyöt. (Joko ystävän/rakkaan kanssa jutustelu aamuun asti tai hiljaisen kaupungin läpi kulkeminen lyhyen yön väistyessä.)
86. Hunger Games -trilogia
87. Steampunk, koska Steampunk on aina cool.
88. Terry Pratchett / Discworld, sekin on myös aina ajankohtaista ja kesällähän kaikki lukee paljon eiksje?
89. Uiminen luonnonvesissä. Lämmin kirkasvetinen lampi tai ihastuttava järvi - niissä lepää sekä mieli että keho.
90. Netistä tuttujen ihmisten tapaaminen IRL
91. Rusketuksen kaihtaminen
92. Yksinkertaisesti: loma.
93. Keskiaika- ja muut kesäiset markkinat.
94. Skumpanjuonti terassilla. Siideri tai bissekin käy!
95. Higgs! 
96. Lämmin sää - pääsee ulos lukemaan.
97. Sadeilma ja ukkonen. Sade siksi, että allergisen on silloin helpompi hengittää ja ukkonen koska ohan se nyt siistiä.
98. Pixarin Brave, jossa on Pixarin ensimmäinen naissankari.
99. Unirytmin täydellinen fuck-uppaus lomalla hyvän viihteen seurassa. (Pelit, kirjat, leffat, sarjat jne.)
100. Kahdeksasluokkalaisen tempaus sai teinilehden muuttamaan suhtautumistaan mallien photoshoppaamiseen:
101. ACTA ei mennyt Euroopassa läpi !

Tässä oli Nörttityttöjen ensimmäinen 101-lista - puuttuuko listaltamme joku asia, josta arvelet meidän innostuvan? Mikä listalla oleva asia saa sinutkin ihastumaan? Entä mille asialle haluaisit meidän omistavan myöhemmin kokonaisen bloggauksen?

Omituisten otusten kerhot

Anitta Kiviranta

Viime marraskuussa perustaessani tämän blogin tulin heti alkajaisiksi sytyttäneeksi kiivaan sanasodan. Summasin Nörttityttöjen avaustekstissä nörttiyden ja giikkiyden sujuvasti yhteen, sillä englanninkielisen maailman "geek"- ja "nerd"-termien välinen loputon rajanveto on mielestäni aina ollut lähinnä hiusten halkomista. Suomenkieleen näistä lainasanoista on juurtunut paremmin "nörtti" ja minusta me pärjäämme sillä ihan hyvin. Moni lukijamme oli kuitenkin tiukasti erimieltä.

Ajattelin jo viime talvena, että outouden terminologiasta pitäisi kirjoittaa Nörttitytöihin omakin postaus. Halusin kuitenkin antaa pölyn hieman laskeutua repäisevien blogiavajaistemme jälkeen, ja moni muu aihe ajoi etymologisten pohdiskelujen edelle. Nyt, kun menneen talven lumet ovat kirjaimellisestikin sulaneet, uskaltaudun sanomaan vielä jokusen sanan eräiden nimien synnyistä.

Nörtit ja geekit - missä se pieni ero?

Internet on pullollaan geekien ja nörttien eroavaisuuksia
listaavia hauskoja visuaalisia esityksiä, joissa "geek" nähdään
"nerd":n trendikäämpänä ja mediaseksikkäämpänä versiona.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen isompana. Lähde: geektyrant.com

Tukeudun nörttiyden ja geekiyden määritelmissä paremman puutteessa englanninkieliseen Wikipediaan. Nörtti eli "nerd" on Wikipedian mukaan a derogatory stereotype of a person typically described as socially-impaired, obsessive, or overly intellectual. They may spend inordinate amounts of time on unpopular, obscure, or highly technical pursuits, or relating to topics of fiction or fantasy, to the exclusion of more mainstream activities. Other nerdy qualities include physical awkwardness, introversion, quirkiness, and unattractiveness. 

Vapaasti suomentaen nörtit ovat siis Wikipedian mukaan sosiaalisesti syrjittyjä tai vähintään omalaatuisina pidettyjä huomattava älykkäitä henkilöitä, jotka ovat erittäin kiinnostuneita esimerkiksi tekniikasta tai scifistä ja fantasiasta, kun taas valtavirtaisemmat aktiviteetit saavat heiltä vähemmän huomiota.

"Geek"-termin selitykseksi Wikipedia taas tarjoaa seuraavaa: The word geek is a slang term for odd or non-mainstream people, with different connotations ranging from "a computer expert or enthusiast" to "a person heavily interested in a hobby", with a general pejorative meaning of "a peculiar or otherwise dislikable person, especially one who is perceived to be overly intellectual.  

Vapaasti suomentaen Wikipedian mukaan "giikki" on outo tai "vastavirtakulttuurinen" henkilö, joka on erityisen innostunut esimerkiksi tietokoneista tai jostakin muusta harrastuksesta. Geek-termiin sisältyy myös ajatus henkilön kummallisuudesta tai vastenmielisyydestä sekä huomattavasta älykkyydestä.

Kun näitä kahta "sanakirjaselitystä" tarkastellaan rinnakkain, voidaan havaita seuraavia yhteläisyyksiä; sekä nörtit että geekit vaikuttavat olevan sosiaalisesti outoina pidettyjä, huomattavan älykkäitä ja kiinnostuneita ekslusiivisista harrastuksista ja mielenkiinnonkohteista kuten tekniikasta/tietokoneista, scifistä ja fantasiasta (tosin spekulatiivinen fiktio on hieman yllättäen Wikipediassa mainittu ensisijaisesti juuri nörttiyden määritelmässä, mutta tulee myöhemmin vastaan myös geekiyttä käsittelevässä artikkelissa). Tällä perusteella termit geek ja nerd vaikuttaisivat siis olevan synonyymeja.

Nörttiyden etymologiaa



Synonyymeillä tarkoitetaan sanoja, joiden merkitys on sama. Synonyymeillä on kuitenkin yleensä erilaisia tyylillisiä tai käyttöyhteydellisiä merkityksiä. Yleensä niillä on myös erilainen etymologia. Näin on myös englanninkielen termien "geek" ja "nerd" tapauksessa.

Happy Days -sarjassa teinit käyttivät "nerd":ä
haukkumasana, joka voitaisiin kääntää joko
"hikipingoksi" tai "tylsimykseksi".
Nörtiksi nimiteltiin mm. päähenkilö Richien
kilttiä pikkusiskoa  Joanie'a (edessä keskellä).
Kaikki sarjan nuoret olivat tosin loppupeleissä
aika kilttejä nörttejä - paitsi tietysti viileä Fontzie.

"Nerd"-termin etymologia on suurelta osin hämärän peitossa. Wikipedian mukaan termi esiintyy amerikkalaisessa kirjallisuudessa ja lehdistössä ensimmäisen kerran 1950-luvulla, ja se on ilmeisesti alkujaan slangisanana esiintynyt muiden pejoratiivisten eli haukkumasanoiksi tarkoitettujen englanninkielen slangi-ilmaisujen kuten "drip" ja "square" synonyymeinä. Suomenkieliseksi merkitykseksi voitaneen tässä yhteydessä tarjota esimerkiksi sanoja "tylsimys", "tollo" ja samoihin aikoihin kotimaisessa nuorten kirjallisuudessa esiintynyt "kilttis". 

"Nerd" -termin sekä eräiden rinnakkaisten kirjoitusmuotojen käyttö yleistyi 1960-luvun yhdysvaltalaisessa korkeakoulu ja yliopistomaailmassa lähinnä suomenkielen "hikari" tai "pinko"-sanaa vastaavassa merkityksessä eli tarkoittamaan henkilöä, jota läksyjen pänttääminen kiinnosti juhlimista enemmän. Juuri tässä merkityksessä slangisanaa "nerd" käytettiin myös 1970-luvulla suositussa kuvitteelliselle 1950-luvulle sijoittuneessa yhdysvaltalaisessa Happy Days -sitcomsarjassa, joka teki "nerd"-termin tunnetuksi laajalle yleisölle ja lanseerasi sen myös kansainvälisesti.

Samoihin aikoihin kuin slangisana "nerd" levisi yhdysvaltalaisten opiskelijanuorten suussa, eli 1950-70-luvuilla, amerikkalaisten opiskelijanuorten keskuudessa levisivät myös tietotekniset harrastukset sekä scifi- ja fantasiakirjallisuuden ja -elokuvien harrastaminen. Nämä harrastukset olivat opiskelijanuorten keskuudessa suosittuja, mutta eivät kuitenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä valtavirtaisia. Spekulatiivinen kirjallisuus ja tietotekniset harrastukset, monien muiden ekslusiivisten älykköharrastusten ohessa, leimautuivatkin "nörteiksi" pian ilmauksen synnyttyä. Myös tiedeharrastajia ja luonnontieteilijöitä ryhdyttiin nimittämään nörteiksi. 

Myöhemmin 1980- ja -90-luvuilla "nerd" vakiintui merkitsemään erityisen vahvasti tietokone- ja peliharrastajia. Samoihin aikoihin "nerd" alkoi saada myös positiivista kaikua; tietyt ryhmät ottivat termin voimaantuneessa merkityksessä osaksi identiteettiään ja nörttipiireissä ruettiin puhumaan muun muassa "nerd pridesta", "nörttiylpeydestä".


Nörttiys suomenkielessä

Suomenkieleen käännöslainasana "nörtti" lanseerautui vahvasti vasta 1980-luvun lopulla konteksteissa "tietokonenörtti", "tekniikkanörtti" ja "pelinörtti". Tätä aiemmin "nerd" on suomennetussa kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa käännetty yleensä joko "hikariksi", "faniksi", "hörhöksi" tai "friikiksi", joka lainasanana yleistyi sekin suomenkielssä tosin vasta 1980-luvulla. Lainasanaa "nörtti" tarvittiin suomenkieleen siis alunperin nimenomaan spesifiin "tekniikkaintoilijan" merkitykseen - muista englanninkielen "nerd"-sanan merkityksiä varten kielessämme oli omia tai aiemmin lainattuja sanoja.

Suomenkielessä sana "nörtti" yleistyi vasta
1990-luvulla merkityksessä "tietokonenörtti".

Nörtti-termin käyttö levisi suomalaisten tietotekniikan harrastajien keskusteen alan lehdistä ja Internetistä, ja muodostui verrattain nopeasti osaksi opiskelija- ja koululaisslangia. 1990-luvun lopulla termi tunnettiin jo laajasti kaikissa ikäryhmissä ja sitä käytettiin eteenkin "tietokonenörtti" merkitykssä niin lehdissä kuin televisiossakin. Koska tietokone- ja peliharrastus miellettiin ensisijaisesti miehisiksi, myös nörtien ajateltiin yleisesti olevan lähes pelkästään poikia ja miehiä.

Aivan ensimmäiset "suominörtit" omaksuivat nerdistä muokatun nimityksen todennäköisesti itse itselleen - tuskinpa toimittajat tai koulukiusaajat metsästivät termiä jenkkiviihteestä ihan vain voidakseen luoda kieleemme uuden haukkumasanan niille himputin tietokoneharrastajille. Silti suomalaisessakin kokemusmaailmassa "nörtti" on selkeästi pejoratiivinen ilmaus eli haukkumasana. 

1990-luvun koululaiset omaksuivat parissa vuodessa "nörtin" perinteisempien "hikipingon", "lukutoukan" ja "urpon" rinnalle, ja myös kontekstuaalinen merkitys laajeni ikään kuin takaisin alkuperäiseen laajempaan englanninkieliseen merkitykseensä niin, että myös perinteisiä "hikareita" kutsuttiin pian "nörteiksi", vaikkeivat he olisikaan olleet erityisellä tavalla tietoteknisesti harrastuneita. Itseäni kutsuttiin 1990-luvulla suomalaisessa peruskoulussa nörtiksi sekä tietokoneosaamisen, "outojen" kirjojen (siis scifin- ja fantasian) harrastamisen kuin yleisen kouluosaamisen ja "besser-wisserismin" vuoksi.


Geek-termin etymologia

"Gecken" eli "hullut" olivat eurooppalainen vastine
amerikkalaisten sirkusten "friikeille", joina esiteltiin mm.
erilaisia "luonnonoikkuja". "Gecken"-performansseilla
on yhteys myös historiallisiin vaudeville- ja burleski-esityksiin.

Englanninkielen ilmauksella "geek" vaikuttaisi olevan pitempi etymologinen historia kuin 1950-luvulla syntyneellä slangi-ilmauksella "nerd". Englanninkielisen Wikipedian mukaan geek-termiä on käytetty alunperin 1700-luvun Itävalta-Unkarissa muodossa "gecken", jolla on tarkoitettu sirkuksen performanssitaiteilijoita, jotka tekivät lavalla kaikenlaista hullua kuten purivat eläviltä kanoilta päitä poikki. Saksankielen termi "geck" onkin tarkoittanut hullua, friikkiä. "Geckenit" olivat siis "sirkusfriikkejä".

Modernissa kontekstissaan älykköä tai tietotekniikka- ja vastavirtaisen populaarikulttuurin harrastajaa tarkoittamassa termi "geek" palasi englanninkieleen vasta 1990-luvulla. "Geek"-termi oli aluksi hyvin selkeästi "nerd":n synonyymi Wikipedian mukaan sitä käytettiin nimenomaan merkityksessä "informaatioteknologian intohimoinen harrastaja tai ammattilainen". Alunperin "geekit" myös miellettiin (tietokonenörttien tapaan) ensisijaisesti miehiksi. Termin käyttö levisi työ- ja opiskelumaailmassa samaan tapaan kuin "nerd"-termi aiemmin. Myös "geek" oli slangisanana nimityksenä luonteeltaan halventava, vaikka toisaalta monet omaksuivat giikkiytensä nopeasti myös ylpeyden aiheeksi.

Geek-termin tyylillinen merkitys alkoi muuttua englanninkielessä "geek girl" -termin lanseeraamisen myötä 2000-luvulla. Naisten tietokoneiden käytön ja siihen liittyvien harrastusten kuten pelaamisen yleistyessä Internetiin syntyi forumeita nimenomaisesti geek-naisille. Nämä ryhmät käyttivät alusta asti termiä "geek girl" omaehtoisesti. Ensimmäisenä vuonna 1999 auennut foorumi Geekgirls.org (toimii nykyisin osoitteessa ja nimellä Geekgirls.com) antoi siis nimensä kokonaiselle ilmiölle.

Geek-tyttöyden yleisessä stereotypiassa
yhdistyvät perinteisesti poikakulttuurin piiriin
kuuluvat nörttimäiset harrastukset, mutta toisaalta
korosteinen feminiinisyys ja seksuaalisuus.
Geek-tyttö on siis kuin perinteisen nörttipojan
märkä päiväuni - ja ilmeisesti siksi myös kovin
ärsyttävä. Aiheesta enemmän aiemmassa
tekstissäni Nörttityttöjen himoitut piparit.

Tyttöjen ja naisten "omittua" geek-termin itselleen, alkoisen merkitys laajemminkin femininisoitua; geekistä tuli ikään kuin nerdin diminutiivi. Englanninkieliset Internet-käyttäjät ryhtyivät vetämään rajaa termien "nerd"- ja "geek"-välille ja samalla tietysti itsensä joko nörteiksi tai giikeiksi identifioivien ihmisryhmien välille. Geek alettiin mieltää "perinteisen" nörttiyden hipsterimmäksi, trendikkämmäksi ja mediaseksikkäämmäksi versioksi. Samalla "nerd" siirtyi entistä vahvemmin tarkoittamaan nimenomaan tietotekniikka- ja tiedenörttiä.

Internetistä on löydettävissä satoja englanninkielisiä visualisointeja ja blogikirjoituksia, joissa nerd- ja geek-termien välistä eroa pyritään selittämään. Asiaa on havainnolistettu selittämällä mm. että "Mac on geek, mutta PC on nerd" tai että "Tähtien sota on nerd, mutta Star Trek on geek". Lopulta tärkein eroavaisuus taitaa olla, että nörtit ovat rumia ja huonosti pukeutuvia kun taas geekit ovat trendikkäitä ja seksikkäitä.

Nämä vastakkainasettelut vaikuttavat usein hyvin keinotekoisilta ja pakotetuilta. Niitä luodaan toisaalta vahvistamaan molempien ryhmien - geekien ja nörttien - omaa ryhmäidentiteettiä, mutta samalla ne toisaalta luovat aivan tarpeetonta jännitettä pohjimmiltaan hyvin samankaltaisten asioiden äärellä viihtyvien ihmisten välille. "Geek vs. Nerd" -listaukset ovat toki usein hauskaa luettavaa. Niitä selaillessa kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka tämä kulttuurinen vastakkainasettelu mielellään esitettään suorastaan ikiaikaisena, kyse on itseasiassa hyvin tuoreesta ja edelleen muotoutumassa olevasta yhteisöllisestä ja kielellisestä evoluutiosta.

Suomenkielen giikki

Englannin "geek"-sana tuli vuosituhannen vaihteessa monelle
suomiteinillekin tutuksi jenkkiteinisarjasta "Freaks and Geeks".
Sarjan tekstityksissä "geek" kääntyi nörtiksi - ja perusnörttejä
sarjan geekit kyllä olivatkin - eivät siis edes tietokonenörttejä
vaan ihan perinteisiä hikareita, "lälläreitä" ja "kilttiksiä". 

Suomenkieleen ilmaus "geek" tai "giikki" on ilmestynyt aivan vast'ikään eikä sitä voi vielä pitää vakiintuneena. Pihtiputaan mummo on tuskin vielä mistään giikeistä kuullutkaan, vaikka friikki ja nörtti lienevät jo hänellekin ihan tuttuja termejä. Geek-termiä on esitelty katajaiselle kansallemme joissakin lehtiartikkeleissa - kuka ties ensimmäistä kertaa Maria Pettersonin City-lehti artikkelissa marraskuussa 2010. Tarve "giikki"-termin tuomiselle suomenkieleen syntyy nimenomaan geek girl -ilmiöstä ja sen sivutuotteena syntyneestä englanninkielen vastakkainasettelusta giikkien ja nerdien välillä.

Koulutetut suomalaiset osaavat hyvin englantia ja pystyvät siis osallistumaan Internetin geek- ja nerd-yhteisöihin. Erityisesti tietotekniikasta, pelaamisesta ja muista nörttiharrasteista kiinnostuneet suomalaisnaiset ovat omaksuneet "Geek Women Unite!" -liikkeen omakseen. Samaan aikaan suomenkielen uudissana giikki ei kuitenkaan vielä istu luontevasti kovinkaan monen suomalaisen geek ladyn suuhun. Monelle liikkeen suomalaisista jäsenistä "nörtiksi" samaistuminenkin on vielä uusi juttu - esimerkiksi 70-luvulla syntynyt pitkänlinjan scifisti ja roolipelaaja, blogaajamme Maria Blomqvist, kertoo artikkelissaan Kuinka kasvattaa tytöstä pesunkestävä nörtti, ettei hän itse olisi nuorempana suin surminkaan identifioitunut haisevaksi tietokonenörtiksi vaan mieluummin vaikka sitten vain "oudoksi" tai "hörhöksi".


Miksi me olemme Nörttitytöt?

Nörttityttöjen nimeksi on ehdotettu myös mm. "Friikkitytöt",
"Hullut tytöt", "Hörhötytöt" ja "Naisten harrasteblogi".
Kiitämme lukijakuntaa luovista nimiehdotuksista,
mutta pitäydymme toistaiseksi nörttityttöydessä.

Itse vierastan geek-termiä nimenomaan sen femininisoituneen ja seksualisoituneen leiman vuoksi. Mielestäni on vähän sääli, että juuri Geekgirls.org:sta käynnistynyt kehitys on johtanut Geeks vs. Nerds -meemiin, jonka mukaan geekit (usein naiset) eivät ole ihan yhtä nörttejä kuin nörtit vaan enemmänkin semmoisia "sisällön kuluttajia" ja "faneja". Alkuperäisen Geekgirl's - plain-english computing -sivuston sisältö kun nimenomaan pyrkii edistämään "naisnörttiyden" vakavasti otettavuutta. Jos klikkaatte linkin auki, huomaatte, että kyse on tosiaankin aika "tylsästä" nörttikamasta - ei mistään hattaranpinkistä "geek is new sexy" -julistuksesta.

Tästä syystä päädyin nimeään tämän blogin "Geek-tyttöjen" sijaan "Nörttitytöiksi". Ajattelen, että blogimme laaja nörttiyden määritelmä palaa ikään kuin termin etymologisille juurille. Me nörttitytöt olemme paitsi tietokoneharrastajia ja gamer girlejä myös tiedenaisia, hikarityttöjä, lukutoukkia, runotyttöjä, scifi- ja fantasiafaneja ja ylipäätään vain niitä, jotka etsiytyvät mieluimmin samanhenkisten seuraan nöräämään oudoista mielenkiinnon kohteistaan kuin yrittävät ratsastaa valtavirtakulttuurisen suosion aallonharjalla.

Nörttitytöt pyrkii edistämään "nerd pride":n eli nörttiylpeyden leviämistä viimein Suomeenkin. On aika hylätä ajatus siitä, että nörtin on auttamattomasti haistava pahalle, oltava kaikkien hyljeksimä ja pukeuduttava vaatteisiin, jotka ovat omastakin mielestä rumia. Toisaalta nörttiydelle - edes naisnörttiydelle - ei tarvitse alentua kerjäämään yleistä hyväksyntään kuoruttamalla omituisuutta väkinäisen trendikyyden tai ulkoamääritellyn seksikyydeen geek-kermavaahdolla.


Ne muut kummajaiset

Kuten edellä on käynyt ilmi, sekä termit "nerd" että "geek" ovat vahvasti sidoksissa moniin muihin englanninkielen "kummaa", "outoa" ja "hullua" merkitseviin ilmauksiin. "Freak", eli "kummajainen", "hullu" tai "outo", on esimerkiksi etymologisestikin hyvin lähellä geekiä, mutta toisaalta sillä on nykykielenkäytössä myös paljon yhteisiä merkityssisältöjä "nerdin" kanssa.

Suomalaisen hevosharrastajien lehden
nimi on "Hevoshullu". Englanniksi
käytössä ovat nykyisin niin termit
"horse geek", "horse nerd",
 "horse freak" kuin "horse crazy".

Freak-termillä viitataan perinteisesti ulkonäöllisesti tai fysiologisesti poikkeaviin yksilöihin - niin ihmisiin kuin eläimiinkin. Itsensä määritteleminen "freak":si on kuitenkin ollut tavanomaista englanninkielisessä fanikulttuurissa on aina 1960-luvulta asti ja 1970-luvun lopulla termi "friikki" rantautui tässä merkityksessä Suomeenkin. Meillä on puhuttu ja puhutaan ameriikan mallin mukaan mm. "leffafriikeistä", "sarjisfriikeistä", "historiafriikeistä" jne. Englanniksi näiden termien rinnalle ovat kuitenkin viime vuosikymmeninä nousseet termit "movie geek", "comic geek", "history geek" ja toisaalta rinnakkain elävät myös ilmaukset "movie nerd", "comic nerd" ja "history nerd" jne. sekä toisaalta tietysti "movie fan", "comic fan", "history fan" jne. Suomeksi taas on puhuttu myös "leffahörhöistä", "sarjishörhöistä" ja ehkä "historiahörhöistäkin".

Fanien, hörhöjen, friikkien, giikkien ja nörttien välille voidaan näissä konteksteissa luoda vivahde-eroja, mutta ne ovat hyvin häilyviä. "Faniuden" saatetaan esimerkiksi ajatella olevan jotenkin "lievempää ja valtavirtaisempaa" kuin geekiyden saati nörttiyden. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että termi "fani" on johdettu "fanaatikosta" eli sangen omistautuneesta harrastuneisuudesta siinäkin on määritelmän mukaan kyse. Voidaan myös ajatella, että intellektuaalisina pidettyihin nörttiyteen ja geekiyteen sisältyy sellaista asiantuntijuutta, mitä esimerkiksi fanius tai ehkä friikkiyskään ei edellytä. Toisaalta joku itsensä friikiksi, faniksi tai hörhöksi määrittelevä voi olla tästä aivan toista mieltä. Lopulta vain hörhöt, friikit, fanit, nörtit ja giikit itse tietävät, miksi ovat identifioituneet yhden tietyn termin alle. Yleisimmin kyse lienee tottumuksesta.

Englannin kielisessä keskustelussa "geek" ja "nerd" termien rinnalle nostetaan usein myös "dork" - siis kotoisesti "dorka". "Dorka" on ollut ilmauksena stadin slangissa jo 1930-luvulla - se esiintyy vanhoissa suomi-leffoissakin, kun kuriton nuoriso nimittelee vanhempiaan! Suomalainen kielenkäyttäjä ei sekoitakaan dorkaa ja nörttiä toisiinsa. Sen sijaan englanninkielen natiivipuhujille eron tekeminen on ilmeisesti vaikeampaa; ainakin niin nerdit kuin geekit haluavat tehdä selväksi, että dorkia he nyt eivät kuitenkaan ainakaan ole. Englanninkielinen Wikipedia määrittelee dorkan tiiviisti: American/Canadian slang for a quirky, silly and/or stupid, socially inept person, or one who is out of touch with contemporary trends. Often confused with nerd and geek, but does not imply the same intellectual proclivity. Tämä selvä! Dorkapridea jäädään ilmeisesti vielä odottamaan.

Etymologisesti lähellä geekin ja nerdin kaltaisia pejoratiivisia englannin kielen ilmauksia ovat myös queer ja weird, jotka molemmat kääntyvät suomeksi "kummaksi". Queer on vakiintunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tarkoittavaksi sateenvarjotermiksi kun taas weird assosioituu nykyisin muun muassa ilmaisuihin weird fiction ja new weird, joilla tarkoitetaan modernia spekulatiivista fiktiota; scifiä, fantasiaa, kauhua ja muuta genreilyä siis.


Kaikki maailman omituiset, liittykää yhteen!

Hyvää Pyyhepäivää!

Yhteistä kaikille tässä listatuille kummuuden, outouden ja hulluuden termeille on (niitä dorkia lukuunottamatta), että niitä käytetään nykyisin voimauttavasti positiivisessa merkityksessä yhteisön identiteettiä vahvistamassa, vaikka termien historia onkin loukkaava. Loppujen lopuksi lieneekin samantekevä, minkä termin alta kukin löytää oman omituisten otusten kerhonsa - kunhan löytää.

Kuvavaa on, että 25. pvä toukokuuta vietettävää kansainvälistä Geek Pride Dayta vietetään iloisesti myös Nerd Pride Dayn nimellä. Vuonna 2006 Espanjasta alkunsa saanut nörttijuhla on alkuperäisnimeltään Día del Orgullo Friki - siis Friikkien ylpeyden päivä! Suomeksi tapahtumaa voisikin viettää ihan yhtä hyvin nimellä Kaikkien hörhöjen ylpeyden päivä kuin Nörttipride. Oman preferenssinsä mukaan samana päivänä voi viettää myös Douglas Adamsin fanien Pyyhepäivää, pratchettiläistä Glorious 25 May:tä tai ensimmäisen Star Wars -leffan vuosipäivää. Kivointa olisi, että me kaiken karvaiset kummajaiset voisimme viettää tuota päivää yhdessä - valitsimmepa minkä nimen tahansa.

Nörttitytöt ampumaradalla

Nina Niskanen, Mia Meri & Henna Teitto

Mia ja Henna keskittyvät

Eräänä toukokuisena lauantaina kerääntyi tiettyyn Helsingin Albertinkadulla sijaitsevaan rakennukseen normaalia erikoisemman näköistä porukkaa. He olivat saapuneet sinne kokeilemaan käsiaseilla ammuskelua Helsinki Shooting Clubin henkilökunnan ohjauksella. Kyseessä oli yksityistilaisuus, johon osallistuvat saivat valita oman budjettinsa ja mukavuustasonsa mukaan asevalikoimasta kolme eri luokkaa; .22 kaliiberin aseet, 9mm aseet ja koko asevalikoima, johon kuului mm. Desert Eagle ja .500 kaliiberin Smith & Wesson revolveri.

Kolme nörttityttöä vaihtelevilla aseenkäyttökokemuksilla jakaa siis nyt mietteitään tuosta toukokuisesta päivästä.


Nina Niskanen


Aseenkäyttökokemus: Rajoittuu täysin vesipistooleihin ja First Person Shooter - peleihin.


Tämä koko tapahtuma taisi saada alkunsa siitä, että mä tajusin joku päivä etten ole koskaan ampunu oikeella aseella. Tämähän ei tietenkään Helsinkiläisessä toimistossa istuvalle ohjelmoijalle välttämättä olisi suurikaan ongelma, jos en harrastaisi kirjoittamista. Ja koska en koskaan oppinut kirjoittamaan sitä romantiikkaa, on ihan todennäköistä, että hahmoni joskus tarvitsevat aseita. Utelias kun olen, ryhdyin sitten selvittämään miten sitä pääsisi kokeilemaan. Sopivasti googlettamalla "ampuminen Helsinki" löytyikin ensimmäisten joukossa HSC:n ensikertalaisille tarkoitettu esittelykierros. Ja koska joukossa on voimaa ja kaveripiiriin kuuluu ihanan erikoisia persoonallisuuksia lähdin ensimmäisenä kyselemään oliko muita kiinnostuneita. Ja niitähän löytyi. 


Ampuminen oli mulle, ja puheista päätellen myös monille muille joukostamme, kaiken kaikkiaan monin tavoin yllättävä kokemus. Noir-kirjoja teininä ahmineena odotukset aseiden potkimisen suhteen oli väännetty aivan liian pitkälle kaakkoon. Aasiin verrattavissa aseista olivat korkeintaan jokaiselle Clint-fanille tuttu Magnum .44 sekä jytymmät Desert Eagle ja Smith & Wesson .500 revolveri. 

Nina kuuntelee korvasuojista huolimatta

Meteliä niissä kylläkin riitti kaikissa. Paljon enemmän kuin osasin odottaa. Yllättävintä oli, että jostain syystä kavereiden aseet kuulostivat kova-äänisemmiltä. Tämä huolimatta siitä, että niitä ammuttiin kauempana omista korvista kuin omaa asetta. Ampumisen aiheuttama lämpötilanmuutos piippuun tuli myös yllätyksenä. Ampumamme viisi ammusta/kierros eivät juurikaan vaikuttaneet piipun lämpötilaan, joka suureksi riemukseni tuhoaa täysin uskottavuuden muuten ihan viihdyttävän Shoot 'em Upin inhokkikohtaukselta (ei sillä, että ko elokuva olisi muutenkaan kovin realistinen). 


Ammuin lähes koko asevalikoimalla, ottaen jokaisella kierroksella eri aseen. Tuli kokeiltua kaikenlaista 9mm pistooleista tuohon aiemmin mainittuun .44 Magnumiin. Mukana oli myös pieni noir-leffoista tuttu tyttörevolveri. Omiin suosikkeihin jäi pysyvästi Jericho 941 pistooli, joka jostain syystä sopi omaan käteeni  parhaiten ja sen huomasi selkeästi myös maalitaulusta. Tyttörevolveri oli todella ikävä ampua, koska siitä oli jopa minun pienellä kädelläni vaikeaa saada kunnollisen tuntuista otetta. 


Kaikkein eniten yllätti kuitenkin oma reaktioni aseisiin. Ampuminen tuntui jännityksestä huolimatta jotenkin häiritsevän luonnolliselta. Olin jatkuvasti kyllä tietoinen, että nyt on sitten itsellä ja jotakuinkin kaikilla ympärilläni kädessä esineet, joiden väärinkäyttö johtaa vakaviin vammoihin ja jopa kuolemaan. Havaitsin kuitenkin pelkääväni ainoastaan suurempia revolvereita (.44 Magnum ja .500 S&W).  Ja niistäkin ainoastaan jälkimmäinen sai vakavissaan harkitsemaan perääntymistä. Tiedä sitten mitä se kertoo minusta.


Viimeiseksi täytyy vielä kehua HSC:n ohjaajia. Jo ensimmäisestä yhteydenotosta miehet olivat ystävällisiä, asiantuntevia ja kaikin tavoin ammattimaisia. Paikan päällä sama käytös jatkui ja he onnistuivatkin taitavasti vähentämään jännittyneimpienkin osallistujien hermostumista. Kuin huomaamatta he myös jatkuvasti varmistivat, että vahinkoja tai väärinkäytöksiä ei aseiden kanssa tapahtuisi. Loppujen lopuksi molemmat ohjaajat osoittautuivat sangen mukaviksi ihmisiksi... joilla on ilmeisesti ase jatkuvasti kannossa. 


Mia Meri

Asevalikoiman revolverit ja muut erikoisaseet

Aseenkäyttökokemus: Vaihto-oppilasvuotenani Alaskassa 1993-94 aloin harrastaa pienoiskiväärillä kilpa-ampumista kouluni "iltapäiväkerhossa". Voitin osavaltion mestaruuden, mikä on uskomatonta, koska en ollut koskaan aiemmin koskenutkaan aseeseen. Suomeen palattuani harjoittelin hetken aikaa, mutta harjoituksiin meni kuusi tuntia matkoineen, joten lopetin. Olen halunnut jatkaa ampumaharrastusta siitä lähtien. Käsiaseella en ollut koskaan ampunut.


Kun Nina kyseli Facebookissa ampumisesta kiinnostuneiden perään, olin heti haukkana mukana, sillä olen kaivannut ampumista siitä lähtien kun lopetin sen 1990-luvun puolivälissä. Minulle pienoiskiväärillä ampuminen oli aina lähes meditatiivinen kokemus jossa kaikki elämän murheet ja stressit unohtuivat pariksi tunniksi. Ehkä teinivuosien angsteissa rauhoittumistauko teki hyvää, sillä rakastan edelleen ruudin ja aseöljyn tuoksua.


Tosiaan, tarkkusammunnassa ei sovi hoppuilla vaan se vaatii täydellistä keskittymistä ja rahoittumista. Oma rituaalini meni siten, että puin ensimmäiseksi nahkatakkini ylleni (nahkatakki tukee ja auttaa pitämään asennon), kävin hakemassa hiuslenkin kaapistani toiselta puolelta koulua, palasin ruokasaliin, missä ampumaratamme sijaitsi, laitoin suojalasit ja kuulosuojaimet paikoilleen. Sen jälkeen nostin aseen paikoilleen ja pujotin käteni asetta tukevan lenkin ympärille. Ranteeni poksuvat nykyään, koska pingotin aseen hihnan niin tiukasti ranteeseeni, mutta se oli tarpeen, jotta ase pysyy varmasti paikoillaan. Otettuani ampuma-asennon nostin aseen hartiaani vasten, latasin siihen luodin ja nojasin poskeni aseen puiseen perään. Tässä vaiheessa aseöljyn tuoksu tunkee nenään pyöreänä, hieman makeana ja rauhoittavana. Tähdätessä koko maailma kutistuu mustaksi pisteeksi maalitaulussa ja kaikki muu katoaa. Kun tähtäys on valmis on aika poistaa viimeisetkin häiriöt. Pidätä hengitystä. Laske sydämenlyönnit. Ammu. Laukaus pitää onnistua sijoittamaan sydämenlyöntien väliin, sillä ase heilahtaa aina sydämen lyödessä. Hengitystä voi pidättää enintään kolmen tai neljän sydämenlyönnin ajan, sillä sen jälkeen sydän alkaa lyödä nopeampaa ja keho täristä eikä ampuminen enää onnistu ennen kuin keho on rauhoittunut. Parasta irtautumista maailmasta, siis.

Asevalikoiman ysimilliset

En oikein tiennyt mitä odotin käsiaseella ampumiselta, mutta huomasin jännittäväni tilannetta ihan villisti. Tavallaan pelkäsin kuinka pahasti aseen rekyyli tuntuisi kun se ei enää ohjautuisi hartiaan vaan suoraan käsiin. Lisäksi mahdollisuus päästä ampumaan pitkästä aikaan jännitti kauheasti.


Ensimmäinen positiivinen yllätys oli se, miten mukavia Helsinki Shooting Clubin kouluttajat olivat. Olin pelännyt körmyjä, asehulluja punaniskoja, mutta molemmat kouluttajat olivat rentoja, täyspäisiä ja harvinaisen luotettavan oloisia. Aseiden kanssa toimiessa turvallisuus on ensisijaisen tärkeää, sillä aseilla saa ihmisiä hengiltä yrittämättäkin. Olen itsekin ampunut kerran vahingossa tajuamatta mitä oikeastaan tapahtui, mutta onneksi ammuin vain lattiaan, olin harjoituksissa ja ase tietysti kohti maalitauluja. Olin juuri nostamassa sitä tähdätäkseni kun ase yhtäkkiä laukesi. Siksi olin hyvin tyytyväinen siihen, että asekoulutuksessamme kiinnitettiin erityisesti huolta turvallisuuteen ja kouluttajat olivat koko ajan haukkana vahtimassa miten pidimme aseita ja mihin niiden piiput osoittivat vaikka ne olivat (oletettavasti) tyhjiä. Olo pätevien kouluttajien keskellä oli hyvin turvallinen.


Mitä itse ampumiseen tuli, niin siinä kaikki odotukseni menivät ihan pieleen. Kyllähän se pienoiskiväärikin potkii, mutta saman kaliiperin käsiase - jep, se potkii. Varsinkin kun ammuin yhtään isommilla aseilla aloin ihan oikeasti pelätä, että ase lipeää otteestani ja etteivät voimani riitä sen pitämiseen. Aivan lopuksi, kun ammuimme vielä Desert Eaglellä ja .500 Smith & Wessonilla, toinen kouluttajista tuli onneksi avuksi pitämään asetta, sillä ne olisivat kyllä lentäneet kaaressa.

Toinen yllätys oli se, että pelästyin aseen rekyyliä ja toisten aseiden ääniä niin pahasti. Pienimmillä aseilla sain pidettyä hermoni kasassa, mutta jo asteen suuremmilla aseilla jouduin pitämään taukoa, että sain käsieni tärinän haltuun. Lisäksi sain stressihien pintaan sellaista vauhtia, että turvalasini menivät jo parista luodista ihan huuruun, joten jouduin "ripustamaan" ne ilmaan kuulosuojainten sangan avulla, jotta ilmanvaihto lasieni sisällä pelasi. Ja jännä ilmiö oli sekin, että kun naapurissa ammuttiin isoilla kaliipereilla, säpsähdin aina kyseisten aseiden ääntä kun luulin sen tulevan omasta aseestani, jolla olin ampumassa. Välillä tunsin kasvoillani jopa pienen paineaallon naapurin aseen lauetessa.

Vaikka olin selvästi ihan jännän lähteillä ampuessa ja adrenaliinia veressä oli pienen armeijan tarpeisiin, aion ehdottomasti jatkaa ampumista, sillä se ei varmasti jännitä enää yhtä paljon seuraavalla kerralla kun tietää mitä tuleman pitää. Voin myös kertoa, että zombie-apokalypsin tullessa minut kannattaa jättää katolle sniputtamaan, koska käsiaseella olin ihan susihuono yhtä kilpa-asetta lukuunottamata. Laitan sen kyllä täysin jännityksen piikkiin. Ja lopuksi pakko mainostaa, että täällä USA:ssa Joonas, joka muuten oli loistava ampuja ja ensikertalainen, ja minä olemme menossa ampumaradalle ja toivottavasti pääsen demoamaan pienoiskivääritaitojani siellä.



Henna Teitto


Aseenkäyttökokemus: Pikkuveljen impukalla leikkiminen ja tuttavien muovikuula-aseiden ihastelu.

Vammoittakaan ei selvitty

Jo useamman vuoden ajan olen ollut kateellinen miesten polttareista. Lähinnä siitä, että niissä tehdään usein jotain siistiä, kuten mennään ampumaan. Kateuteni lisäksi olen potenut huonoa omatuntoa joka ainoan kerran, kun silmäni osuvat How To Survive Zombie Apocalypse-kirjaan. Olen hävettävän huonosti valmistautunut zombien hyökkäyksen varalta. Minulla ei ole hakkua eikä sorkkarautaa, enkä osaa edes käsitellä asetta!


Kunnes eräänä päivänä pari kuukautta sitten juttelin Ninan kanssa Twitterissä ja paljastin haluni oppia zombien ampumisen jalon taidon. Nina kertoi suunnitteilla olevasta "opintoretkestä" ampumaradalle ja kysyi, haluaisinko tulla mukaan. Voi pojat halusinko! Innosta pomppien ilmoittauduin mukaan.


Ratapäivänä intoni oli selkeästi muuttunut jännitykseksi. En ollut koskaan ampunut ilmakivääriä kummemmalla aseella. HSC:n pojat aloittivat perehdyttämällä meitä siihen, miten aseita tulee käsitellä ja miten radalla toimitaan. Perehdytystä seuratessa jännittämisen lisäksi alkoi jopa hieman pelottaa. Onko liian myöhäistä perua?!


Perehdytyksen aikana radat oli valmisteltu meitä varten. Ensimmäinen kierros meni hieman paniikinomaisesti räiskiessä. Jaoin radan toisen osallistujan kanssa. Meidän taulumme oli asetettu päällekkäin ja minua ohjestettiin ampumaan alempaan tauluun. Tuo ohjeistus tosin meni minulta hieman ohi korvatulppien ja kuulosuojaimien ansiosta ja aloitin ensimmäisen kierrokseni ampumalla ylempään tauluun! Kun olin ampunut viimeisen luodin, laskenut aseen alas ja hengähtänyt, tajusin että nyt meni ihan vikaan. Pahoittelut siitä! Sen jälkeen tähtäilin kovasti omaan tauluuni, vaikkei ne osumat ihan sinne tainneet kaikki mennäkään. Tähtääminen oli minulle se vaikein osuus. Käytän silmälaseja hajataiton takia, enkä oikein osannut päättää kumpi silmä toimisi paremmin tähtäyksessä. Parin ei-niin-onnistuneen kierroksen jälkeen toinen ohjaajista neuvoi ottamaan silmälasit pois, jos se helpottaisi asiaa. Joten ammuskelin muutaman kierroksen ilman silmälaseja, mutta ei sillä oikein tuntunut olevan vaikutusta. Kunnes viimeiselle kierrokselle laitoin rillit takaisin päähän ja johan osui paremmin.

Innokasta jonottelua ennen ensimmäistä kierrosta.

Aloitimme .22 kaliiberisilla pistooleilla, joilla ammuimme muutaman kierroksen. Sen jälkeen pääsimme kokeilemaan järeämpiä aseita. Itse halusin vielä enemmän varmuutta, joten jatkoin .22 kaliiberisilla, kunnes sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta siirtyä 9millisiin. Ensimmäiset laukaukset 9millisillä aiheuttivat pieniä säikkypomppuja. Vaikkeivat ne nyt niin kamalasti potkaisseet, niin silti kädet heilahtivat niin reippaasti, että en osannut yhtään arvata osuinko tauluun vai en. 9mm aseista ehdin kokeilla vain kolmea. Nimimuistini on surkea, mutta sen osaan sanoa, että yksi niistä oli samanlainen ase, jota nykyinen James Bond käyttää. Sitä oli ihan mukava käyttää, jos nyt niin voi aseesta sanoa. Harmi, että aika tuntui loppuvan kesken! Olisin mielelläni kokeillut muitakin 9mm paukuttimia. Rohkeuteni ei taitaisi riittää jykevämpiin aseisiin kuitenkaan. Vaikka olivathan ne aika siistin näköisiä.


Kaikenkaikkiaan kokemus oli positiivinen, jännityksestä ja pelosta huolimatta. Ensikosketus käsiaseisiin ei jättänyt mitään kammoa. Itseasiassa kiinnostaisi mennä uudestaan. Mitään mestariampujaa minusta ei todellakaan tullut. Mutta ehkä harjoituksen kanssa tähtäyskin paranisi. Zombie apocalypsen varalta pitänee kuitenkin investoida siihen hakkuun, varmuuden vuoksi.