Instagram vs. Vignette

Riikka Karhu

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tai näin olen ainakin kuullut. Onhan se toki helpompi näyttää kuva siitä, kuinka jotkut älypäät ovat sotkeneet tien ketsupilla koko työmatkan varrelta kuin yrittää selittää sitä. Kuvat ovat muistoja koetusta ja nähdystä, jostain mihin on mukava palata jälkikäteen.

Instagramin käyttöliittymä, kuva Wikipediasta

En ole mikään ammattikuvaaja. Lähinnä omaksi ilokseni otan kuvia, mutta olen äärimmäisen laiska jakamaan niitä. Välillä se vain tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta ladata se kuva kameralta koneelle, lisätä Facebookiin, Twitteriin, Photobuckettiin tai mihin tahansa muualle. Sen takia olen kyllä ihan kiitollinen, kun on tarjolla valokuvasovelluksia, joiden avulla kuvien ottaminen ja jakaminen on helppoa. Testasin muutaman viikon ajan kahta valokuvasovellusta, Instagramia ja Vignetteä ihan saadakseni selville, kumpi on parempi harrastelijakäyttöön. Artikkelissa käytetyt valokuvat ovat minun ottamiani ellei toisin mainita. Testialustana on ollut pääasiassa luotettava Anteroni, eli HTC Desire, vähemmissä määrin myös Sansung Galaxy Tab.

Instagram on suosittu kuvasovellus, joka tuli markkinoille vuonna 2010. Kyseessä on suosituin valokuvasovellus yli 80 miljoonalla käyttäjällä. Suosio ei yllätä, Instagramilla saa tyylikkäitä kuvia suhteellisen vähällä vaivalla. Kuvan saa myös jaettua erilaisiin sosiaalisiin medioihin helposti ja nopeasti. Instagram on myös oma sosiaalinen mediansa, jossa voi seurata muiden käyttäjien kuvia. Blogiin sopivasti suosittelen etenkin hauskoja kuvia jakavaa nerds_doitbetter-tiliä.

Kuvien jakamiseen on kaksi vaihtoehtoa: kuvan voi joko ladata suoraan puhelimen tai tabletin omasta galleriasta tai ottaa kameralla. Hyvä, että on vaihtoehtoja. Kuvan voi ladata joko sellaisenaan maailmalle ihasteltavaksi, tai siihen voi lisätä tehosteita. Instagramin erikoisuutena ovat retrot tehosteet. Keskivertokuvista saa helposti hienoja.
 

Orava, tehosteilla. Otettu Instagramilla

Syksyn ensiruskaa Helsingissä, ei tehosteita

. Otettu Instagramilla

Kävin läpi arvosteluja, kun latasin Instagramin. Muutama käyttäjä arvosteli sovelluksen hieman hankalaa käyttöliittymää. Kieltämättä yhdyn tähän mielipiteeseen. Instagram oli etenkin ensimmäisellä käyttökerralla sekava ja hieman jopa omituinen. Vaati muutaman harjoitteluotoksen ennen kuin opin kunnolla hahmottamaan kuinka Instagram käytännössä toimii. Ja minä sentään pidän itseäni sen verran teknisenä ihmisenä, etten vähästä kavahda uusia sovelluksia tai laitteita. Instagram on mobiilisovellus, mutta jotenkin olettaisin, että web-käyttöliittymä olisi parempi. Tällä hetkellä web-käyttis on erittäin riisuttu ja käyttäjätilin hallinnointimahdollisuudet ovat äärimmäisen rajatut.

Vignetten käyttöliittymää, kuva Google Playsta

Vignette on enemmän kamerasovellus kuin Instagram. Vignettestä löytyy samat ominaisuudet kuin kameroista yleensäkin. Kuvan voi ottaa ilman salamaa tai salamalla, jopa videon ottaminen onnistuu. Vignettellä saa myös tehosteet päälle jo ennen kuvan ottamista. Kätevä ominaisuus, jos tietää haluavansa nimenomaan mustavalkoisen valokuvan.

Myös Vignettellä pystyy muokkaamaan valmiiksi laitteesta löytyviä kuvia. Näin vanhaan kuvaan voi saada kivat tehosteet ja hassut värit. Kuvien lataus on tosin muutaman painalluksen takana, mutta on muutoin vaivatonta.

Holga Style aita. Kuvattu Vignettellä.

Sovellus mahdollistaa kuvien jakamisen eri kanavien kautta, mutta kuvat pystyy tallentamaan myös mobiililaitteen omaan muistiin. Kuvat eivät siis sijaitse pilvessä, kuten Instagramissa. Hyvä asia ainakin minun näkövinkkelistäni tarkasteltuna. Koska kuvat ovat kiinteästi omalla laitteella, ne saa helpommin myös muuhun käyttöön. Vignettellä kuvien jakaminen on kuitenkin mielestäni hieman kömpelömpää kuin Instagramilla.

Kuvien muokkauksessa Vignette pesee Instagramin 6-0. Vignette tarjoaa enemmän vaihtoehtoja valokuvien tehosteisiin, lämmön ja kontrastin säätöön sekä kuvan yleiseen tyyliin. Kuvan saa normaaleissa väreissä, seepian sävyisenä, mustavalkoisena, retrosävyissä, negatiivina... Ihan hyvät vaihtoehdot noin mobiilikameralle. Vignetten käyttö vaatii jonkin verran totuttelua, sillä toimintoja on paljon. Jos yhtään osaa käyttää kameraa, käytännössä mitä tahansa pokkaria, osaa käyttää Vignetteä.

Snapshot telkkari. Kuvattu Vignettellä.

Omasta mielestäni Vignette tarjoaa paremman kameran sekä monipuolisemmat mahdollisuudet kuvankäsittelyyn kuin Instagram. Parhaan tuloksen saa yhdistämällä nämä kaksi sovellusta. Instagram nimittäin tunnistaa Vignetten pelkäksi kameraksi. Tällä tavalla saa käyttöönsä molempien sovellusten parhaat ominaisuudet: Vignetten kuvankäsittely ja Instagramin sosiaalinen ulottuvuus. Tulen ehdottomasti käyttämään sovelluksia yhdessä.

Redscale telkkari. Kuvattu Vignettellä.

Nörttityttöjen nostalgiapelit, osa 1: Nethack

Salla Hietanen

Nethack juontaa juurensa vuoden 1985 Hackista, joka puolestaan sai inspiraationsa hieman aiemmasta Roguesta. Hackin kehittämisen loputtua erinäinen joukko ihmisiä ympäri nettiä kiinnostui projektin jatkamisesta, ja syntyi Nethack. Net-alku viittaa Usenettiin, jonka kautta koodia jaettiin. 

80-luvun lopulla Nethackin kehittäjät organisoituivat ja syntyi DevTeam, joka edelleenkin kehittää peliä eteenpäin.  Peligrafiikka perustuu ASCII-merkkeihin, esimerkiksi pelaaja on @-merkki, lemmikkinään valkoinen d, eli pieni koira. Komennot ovat eri merkkiyhdistelmiä, joita on useita kymmeniä: ”shift-z” saa hahmon loitsimaan, ”alt gr-o” uhraa jumalille mikäli olet ”_”:n päällä, eli alttarilla, ”#” ilmentää hanaa josta voi ”q”, juoda. Kaikkia merkkejä ei tarvitse muistaa, sillä ”?” avaa aputiedoston, josta löytyvät kaikki komennot.

Pelin juoni on erittäin yksinkertainen: pelaaja on saanut jumalaltaan/jumalattareltaan tehtäväkseen etsiä tarumaisen Yendorin amuletin,  joka sijaitsee Gehennomin luolaston syvimmissä sopukoissa ja tuoda se takaisin maanpinnalle. Tiedossa on jumalten suosio – ja mahdollisesti rikkauksia ja mainetta siinä sivussa. Peli alkaa hahmon tekemisellä. Hahmo voi olla arkeologi, barbaari, luolamies/nainen, ritari, parantaja, munkki, pappi/papitar, rosvo, metsänvartija, samurai, valkyyria, velho tai turisti.

Alkuvarustus määräytyy luokan mukaan, joten kun ritarilla on miekka ja haarniska, turistilla on räikeä paita, kallis kamera, ja paljon rahaa. Osan varusteista peli luo satunnaisgeneroimalla - muun muassa sen, mitä juomia tai kirjoja pelaaja tulee saamaan heti mukaansa. Luokan voi huoleti valita, sillä eri ominaisuudet tasoittavat eroja hyvin – kamera aseena ei oikein käytettynä aiheuta välitöntä kuolemaa, vaikka pelin mielenkiintoiseksi tekeekin. Vastaavasti kyvyt vaihtelevat suuresti, rosvo löytää ansat helposti, valkyyria kestää paremmin kylmää ja pappi näkee esineen mahdollisen kirouksen tai siunauksen. Tämän jälkeen valitaan moraali, sukupuoli ja rotu, jossa on viisi vaihtoehtoa; ihminen, haltia, örkki, kääpiö tai maahinen. Peli arpoo myös pelaajalle mukaan lemmikin, pienen koiran tai kissan. Ritari saa ainoana mukaansa satuloidun ponin. Pelin alussa luolasto luodaan joka kerran uudestaan, joten yksikään uusi pelikerta ei tule olemaan samanlainen. Seikkailu alkakoon!

Peli alkaa ykköstasolta, josta pelaajan on matkattava syvemmälle luolastoon, tappaen hirviöitä, etsien aarteita ja selviten läpi erilaisten tasojen. Matkan varrella voi uhrata jumalille tappamiensa hirviöiden ruumiita, jossa voi käydä hyvin tai huonosti – parhaassa tapauksessa jumala saattaa antaa siunatun aseen, pahimmassa tapauksessa tappaa pelaajan, mikäli uhri ei miellytä. Mahdollista on myös vaihtaa palvonnan kohdetta. Tiettyjen ehtojen täyttyessä on mahdollista myös saada lemmikkidemoni, josta voi olla haittaa tai hyötyä.

Aarrearkkuja löytyy myös melko usein. Niihin voi vaikka säilöä tarpeellista tavaraa myöhemmin haettavaksi mikäli kantokyvyn raja uhkaa tulla vastaan. Hyvällä onnella arkuista löytää peliä huomattavasti helpottavia esineitä. Vastaan saattaa tulla myös Schrödingerin kissa. Kaupat vaihtelevat sekatavarakaupoista ruoka-, juoma-, loitsukirja/rulla-, valaisin- ja rautakauppoihin. Hinnat määräytyvät pelaajan karisman ja tiedon mukaan – mikäli esinettä ei tunne, kauppias voi surutta vaatia korkeaa maksua. Lemmikkejä on mahdollistaa kouluttaa myymälävarkaiksi, ja kaupasta voi paeta onnekkaan siirtoloitsun avulla, mikäli uskoo selviytyvänsä Keystone Kopseista, puhumattakaan perään lähtevän, erittäin vihaisen ja vaikeasti tapettavan kauppiaan vihasta.

Kyseenalainen uhrilahja aiheuttaa konfliktia jumalten välille.

Hirviöiltä ei voi toivoa pelastuvansa, sillä peli heittää niitä pelaajan tielle jatkuvalla syötöllä. Vastaan tulee kaikkea mahdollista koirista ilmestyskirjan petoihin. Lisäksi löytyy zombeja, trolleja, pelaajan haamuja, muurahaisia, sairaanhoitajia, yksisarvisia ja kvanttimekaanikkoja - ja kaikilla pahiksilla on omat kykynsä. Sairaanhoitaja yrittää ”parantaa” pelaajaa varsin väkivaltaisella tavalla, kvanttimekaanikko siirtää toiseen osaan tasoa, musta valo räjähtää aiheuttaen hetken kestävän hallusinaatiojakson, ja riiviöt lisääntyvät päästessään kosketuksiin veden kanssa, muutamia mainitakseni. Nethackissa ei ole uusia hirviöitä, vaan kaikki ovat saaneet alkunsa muualta, kirjallisuudesta, mytologiasta, televisiosarjoista, elokuvista ja muista tietokonepeleistä. Komennolla ”/” peli kertoo hirviöstä tai hahmosta enemmän. Esimerkiksi pyydettäessä tietoa ritarista, peli antaa sitaatin Don Quijotesta, haltian kohdalla lainataan Tolkienia. Sama toimii kaikkiin luolaston piirteisiin: portaiden kuvaus sisältää lainauksen Ghostbusterseista, kulta siteeraa Websterin tietosanakirjaa.

Peli ei ole pelkästään mättöä, sillä hengissä pysyminen vaatii strategista taitoa. Mikäli tasolla törmää nymfiin, on parempi pysytellä hiljaa, sillä herätessään nymfi saattaa hurmata pelaajalta vaatteetkin päältä ja karata niiden kanssa. Kun onnistuu tappamaan trollin, on ruumis syötävä, sillä hirviö nousee pian henkiin. On myöskin oltava varovainen syömisen suhteen – joidenkin hirviöiden ruumiiden syöminen aiheuttaa pahoinvointia ja huonossa tapauksessa myrkytystilaa, mutta nälkäkuolema on myöskin todellinen uhka.

Esineiden käyttäminen ja juomien nauttiminen ei ole myöskään turvallista, sillä tuntemattomilla juomilla voi olla arvaamattomia vaikutuksia, sormukset saattavat olla kirottuja eivätkä lähde pois sormesta, ja se löytämäsi kiva kuoleman säteen taikasauva räjähtää käteesi huonolla hetkellä. Lisähaastetta kaipaava pelaaja voi yrittää läpäistä luolaston tiukkana vegaanina tai vaikkapa pasifistina.

Ei mennyt hyvin.

Pelin paras puoli onkin sen laajuus: tasoja on kaikki yhteenlaskettuna noin 70, ja mitä tahansa voi tapahtua. Armoa peli tunne, sillä kuoleman mahdollisuus on kokoajan läsnä – oli varustus kuinka hyvä tahansa, epäonninen putoaminen ansakuoppaan jonka pohjalla on piikkejä päättää leikin lyhyeen. Luolaston perinpohjainen tutkiminen vie päiviä, pelin läpäiseminen mahdollisesti vuosia. Legendat kertovatkin pelaajista jotka pelin läpäistyään aloittavat uuden seuraavana päivänä, sillä tutkittavaa ja löydettävää on poskettoman paljon.

Ensikertalaisten ei kannata vaipua epätoivoon ensimmäisten 50 äkkikuoleman jälkeen, sillä pelissä on explorer-moodi, joka käytännössä antaa pelaajan valita jokaisen kuoleman kohdalla jatkaako vai lopettaa. Lisäksi pelin latauksen mukana tulee ohjekirja, joka valottaa hahmoluokkia ja antaa hyödyllisiä vinkkejä.

Nethackistä on myös eri versioita, kuten isometrinen Vulture, Nethackistä laajennetut versiot Sporkhack ja UnNethack, sekä nettipalvelimia missä muiden pelaajien kuolemat ja muut kiinnostavat tapahtumat näkee reaaliaikaisesti:  Maailman suurin Nethack-palvelin sekä suomalainen Nethack-palvelin. Perinteinen Nethack löytyy täältä. 

Kuva kaapattu userfriendly.orgista.

Kirjoittaja on pelannut Nethackia enemmän tai vähemmän säännöllisesti viisitoista vuotta, löytämättä koskaan Yendorin amulettia.

Ilma pyörii - trombit, tornadot ja hirmumyrskyt

Nina Niskanen

Kirjoittaessani ukkosesta mieheni kysyi minulta, mitä eroa on tornadolla ja hurrikaanilla. En suoraan osannut vastata, josta seurauksena oli sukeltaminen näiden sääilmiöiden maailmaan. Tässä on sen tulos.

Onko sillä nyt niin väliä?

Yllättävää kyllä on. Trombi ja tornado ovat käytännössä sama ilmiö, vain eri vakavuusasteilla. Samoin hurrikaani, taifuuni ja trooppinen hirmumyrsky ovat sama ilmiö josta viimeinen on yleinen termi. Hurrikaani viittaa Amerikkojen alueilla esiintyviin ja taifuuni Kaakkois-Aasiassa tapahtuviin hirmumyrskyihin.

Tornado ja trooppinen hirmumyrsky kuitenkin ovat paitsi luonteeltaan, myös syntytavoiltaan kovin erilaisia. Tornado syntyy yleensä maan päällä lämminneen ilmamassan kohotessa rajusti ylöspäin, jolloin se kohtaa eri suuntiin puhaltavia tuulia, jotka pakottavat sen pyörimään. Hirmumyrsky syntyy nimensä mukaan ainoastaan trooppisilla alueilla veden päällä ja se kerää voimakkuutta niin kauan kuin se pysyy tarpeeksi lämpimän veden päällä. Tärkein ero kuitenkin kaikkiin muihin pyöriviin sääilmiöihin verrattuna on se, että trooppisessa hirmumyrskyssä myrskyn silmä on aina ympäröivää ilmaa lämpimämpi.

Tornado

Tornadon synty. Kuva Wikipedia

Tornadoja on toistaiseksi havaittu kaikilla muilla mantereilla paitsi Etelämantereella. Niitä kuitenkin esiintyy kaikkein eniten USA:n niin kutsutulla "Tornado Alleylla", joka sijaitsee melko tarkkaan keskellä maata. Tornado on kyseessä ainoastaan pyörteen ollessa yhtäaikaisesti yhteydessä sekä maahan että pilven pohjaan. Yllättäen tornadon näkyvä osa johtuu kovien tuulten kondensoimasta vedestä ja irtaimet ainekset pölystä rekkoihin pysyttelevät suhteellisen matalalla pyörteessä. Tästä johtuen kaikki tornadot eivät näy paljaalla silmällä. Ne pystyy kuitenkin tunnistamaan esimerkiksi Doppler-tutkan avulla tuulen erilaisista ominaisuuksista. Toisin kuin hurrikaanit, tornadot pyörivät toisinaan, joskin hyvin harvoin, coriolis-vaikutuksen vastaisesti.

Tornadon kypsä vaihe kestää muutamasta minuutista jopa tuntiin ja se saattaa pahimmillaan olla jopa puolitoista kilometriä läpimitaltaan. Kuitenkin myös hajaantumisvaiheessaan oleva tornado voi aiheuttaa valtaisaa sekasortoa. Hajautumisvaihe kestää yleensä vain muutaman minuutin ja sen aikana pyörteen läpimitta pienenee merkittävästi. Kuten kuka tahansa joskus luistimet jalassa pyörinyt hyvin tietää, tämä tarkoittaa samalla valtaisaa tuulen nopeuksien kasvua. Varsinkin supersolu-ukkosten yhteydessä tässä vaiheessa alkaa usein jo seuraava pyörre muodostua toiseen paikkaan. Joskus kaksi tai useampi tornadopyörrettä ryhtyy jopa kiertämään toisiaan. Tätä kutsutaan monipyörteeksi.

Hirmumyrsky

Hirmumyrsky saa elämänsä lämpimästä vedestä. Vähintään 26 asteinen merivesi lähtee hyörystymään ja siinä muodossa lähtee nousemaan ylöspäin. Noustessaan ylöspäin se viilenee ja supistuu ja näin aiheuttaa matalapaineen, joka vetää ilmaa kauempaakin mukaansa. Pyörimisen puolestaan saa aikaan maapallon pyörimisestä aiheutuva coriolis-ilmiö. Tästä johtuen trooppiset hirmumyrskyt pyörivät aina vastapäivään pohjoisella pallonpuoliskolla ja myötäpäivään eteläisellä pallonpuoliskolla.

Hirmumyrskyn rakenne. Kuva Wikipedia

Myrskyn silmä on useita kymmeniä kilometrejä läpimitaltaan ja se voi olla suurimmillaan jopa 370 kilometriä, kun taas pienimmät havaitut myrskyn silmät ovat olleet vain kolmisen kilometria läpimitaltaan. Trooppisen hirmumyrskyn tuhoisin alue ei suinkaan ole myrskyn silmä vaan sitä ympäröivä ukkosrintama, joka esiintyy viereisessä kaaviossa nimellä Eyewall. Tuolla alueella on normaalin ukkostoiminnan (kovat sateet, raekuurot ja salamointi) lisäksi koko systeemin kovimmat tuulet. Toisin kuin tornado, trooppinen hirmumyrsky muodostuu koko elinkaarensa ajan yhdestä valtaisasta pyörteestä, joka liikkuu laajempien säävaikutusten mukaisesti. Hirmumyrsky tuhoutuu joko joutuessaan pois sille energiaa antavan lämpimän meren päältä tai sen ylittäessä päiväntasaajan. Näin maapallon lämpeneminen pahentaa myös hirmumyrskyjen voimakkuutta ja yleisyyttä. Maapallon lämmetessä alueilla, joilla jo valmiiksi esiintyy hirmumyrskyjä niistä kasvaa voimakkaampia ja ne myös leviävät korkeammille leveyspiireille.

Sen verran täytyy vielä sanoa, että näitä sääkirjoituksia tutkiessa huomaa kovin selkeästi, miten vähän me tiedämme edes omasta planeetastamme. Jokaisessa artikkelissa tulee vastaan sama vastuuvapauslauseke, että merkittäviä osia sääilmiön syntymekaniikasta tai vaikuttimista ei tunneta. Tietomme määrä lisääntyy jatkuvasti valtavin harppauksin ja silti koko ajan näemme vain enemmän asioita, joita emme tiedä.

Tuholaistorjujasta LOLcatiksi 1 - Kissan kehitys ihmisen rinnalla

Maria Blomqvist

Jilda, sohvan hallitsijatar
Kuva: Maria Blomqvist

Tämän artikkelin kirjoittamisessa avustivat kissani, ragdoll Jilda (Hassunhauska Jilda Joanna) sekä rescuekissat Hopeatassu, Lumienkeli ja Yoda. Kenties lukusien kissamuusien vaikutuksen ansiosta tämä artikkeli venähti niin pitkäksi, että katsoin parhaaksi jakaa sen kolmeen osaan:

Osa 2: Noitarvioilta näyttelyihin ilmestyy maanantaina 22.10.2012

Osa 3: Kissahahmot populaarikulttuurissa ilmestyy keskiviikkona 7.11.2012

Vaikka kissa onkin yksi nuorimmista yhteydessä ihmiseen kehittyneistä lajeista on se juurtunut syvälle kulttuuriimme. Tulen tässä artikkelisarjassa käsittelemään kissalajin kehitystä ja merkitystä ihmiselle, kissaharrastusta ja -rotuja sekä kissahahmoja kirjallisuudessa, elokuvissa ja populaarikulttuurissa.

Lähes jokaisella ihmisellä on jonkinlainen käsitys kissasta: ihmiset mieltävät usein kissan ylpeäksi ja ihmisiä halveksuvaksi yksinäiseksi pedoksi, joka saalistaa armotta pienjyrsijöitä ja pikkulintuja ja jolle on mahdotonta opettaa mitään. Tässä näkemyksessä piilee totuuden siemen, kotikissat ovat petoeläimiä ja ne saalistavat tilaisuuden salliessa pieniä eläimiä. Luonteeltaan ne ovat sen sijaan erittäin yksilöllisiä ja kissan kouluttaminen positiivisen vahvistamisen menetelmällä on jokaisen kissanomistajan ulottuvilla. Palaan positiiviseen vahvistamiseen koulutusmenetelmänä artikkelisarjan toisessa osassa.

Kotikissa (Felis catus tai Felis silvestris catus)

Kissauroksen fysiologia
Kuva: Wikimedia

Kotikissa on levinnyt ihmisen vaikutuksesta lähes kaikkialle maailmaan. Kissat kuuluvat nisäkkäiden luokkaan (Mammalia) ja petoeläinten (Carnivora) lahkoon. Kotikissa on pienikokoinen, noin 80 cm mittainen ja 30 cm korkea, vaikka esimerkiksi Maine Coon -rotuisten kissojen parissa on suurempiakin yksilöitä. Kissojen paino vaihtelee yleensä 2,5-7 kg välimaastossa vaikka suurempien kissarotujen parissa on jopa 14 kg painavia yksilöitä. Omien kissojeni paino vaihtelee 3-6,5 kg:n välillä.

Villeinä elävät ja vapaasti ulkoilevat kissat saalistavat pieniä eläimiä, Suomen oloissa enimmäkseen hiiriä ja myyriä sekä rottia. Myös hyönteiset, sisiliskot ja pienet linnut maistuvat niille, jos ne onnistuvat saamaan sellaisia kiinni. Kissa saattaa päivässä saalistaa noin 20-30 hiirtä. Georgian yliopistossa haluttiin kartoittaa kissojen käyttäytymistä niiden vaellellessa ulkona. Tutkijat kiinnittivät 60 kotikissan kaulaan vedenpitävän kameran ja seurasivat niiden liikkeitä 7-10 päivän ajan. Tutkimuksessa selvisi, että 44 % tutkituista kissoista saalisti nauhoituksen aikana. Näiden kissojen saaliista 23 % päätyi "lahjoina" niiden omistajien luokse. Puolessa tapauksista kissat jättivät saaliin paikalleen tapettuaan sen 28 % saaliista päätyi syödyiksi.

Jilda harjoittelee leikkiessään
saalistuskäyttäytymistä.
Kuva: Maria Blomqvist

Saalistuskäyttäytymistä esiintyy lähes kaikilla kissoilla, mutta kaikki kissat eivät osaa tappaa saalistaan. Emokissa opettaa tappavan puruliikkeen poikasilleen, mutta ellei emo itse osaa tappaa saalistaan tai jos ihmiset kasvattavat poikueen eivät kissat opi puruliikettä. Tarkkaillessaan eläimiä, esimerkiksi lintuja ikkunasta pitävät jotkut kissat naksuttavaa ääntä. Arvellaan, että tämä ääni aiheutuu siitä, että kissat toistavat saaliin tappavaa puruliikettä. Omista kissoistani edesmenneellä Pacolla oli tapana naksuttaa katsellessaan olohuoneemme ulkopuolella kasvavassa kuusessa pesiviä lintuja. Tämä ärsytti muita kissojamme selvästi ja niillä olikin tapana läpsiä Pacoa armotta päähän kunnes se vaikeni.

Kokoonsa nähden kissat elävät varsin pitkään. Lemmikkieläinvakuutuksia tarjoavien yritysten henkivakuutukset päättyvät 13 vuoden kohdalla, mutta yli 20 iän saavuttaminen ei ole nykyisin mitenkään tavatonta. Pitkän iän salaisuuden taustalla on runsas nukkuminen: kissat nukkuvat noin 2/3 elämästään, noin 11-16 tuntia vuorokaudessa. Villit kissat saalistavat eniten hämärissä saaliseläinten liikkuessa, toisin sanoen ne ovat hämäräaktiivisia, eivät varsinaisesti yöeläimiä. Omienkin kissojeni merkittävimmät aktiivisuusjaksot ajoittuvat aamuun ja iltaan.

Hopeatassu esittelee vihreitä kissansilmiään.
Kuva: Maria Blomqvist

Kissojen aistit ovat erilaisia kuin ihmisellä. On yleisesti tunnettu fakta, että kissoilla on erinomainen hämäränäkö, nähdäkseen ne tarvitsevat vain kuudesosan valomäärästä, jonka ihminen tarvitsee. Tämän mahdollistaa guaniinikiteistä ja niitä sitovista kollageenisäikeistä koostuva tapetum lucidum -kerros kissan verkkokalvolla. Valon heijastumisen näkee helposti katsomalla kissan pupilleja. Sinisilmäisillä kissoilla heijastus näkyy punaisena, muunväristen silmien tapauksessa vihertävänsinisenä. Pienillä kissalajeilla pupilli ei ole pyöreä vaan viirumainen – tämä estää väriaberraation, mikä on tarpeen, sillä pienten kissojen pupillit ovat niiden silmiin nähden paljon suuremmat kuin esimerkiksi tiikereillä. Kissojen silmien kyky erotella värejä on sen sijaan varsin rajoitettu, niille tuottaa vaikeuksia erottaa esimerkiksi vihreän ja punaisen sävyjä. Kissoilla on myös erinomainen kuulo ja ne voivat paikallistaa saaliinsa pelkästään äänen perusteella. Niiden kuuloalue vaihtelee 55 Hz:n ja jopa 80 kHz:n välillä; ne havaitsevat korkeita ääniä paremmin kuin koirat. Niiden hajuaisti ei ole aivan yhtä erinomainen kuin koirilla, mutta kissat ovat erinomaisen virittyneitä tietyille hajuille, esimerkiksi 3-merkapto-3-metyylibutaani-1-olille (lyhenne MMB). Se on alkoholi ja feromoni, jota esiintyy kissan virtsassa ja hajurauhasissa. Noin puolet kissoista reagoi voimakkaasti myös aitokissanmintusta (Nepeta cataria) havaittuun kymmenhiiliseen kaksirenkaiseen terpenoidiin nimeltä nepetalaktoni. Kissanmintusta nautiskelu on kissoille enimmäkseen harmitonta: nepetalaktonin on todettu rauhoittavan sykettä, rentouttavan lihaksia, alentavan kuumetta – ja lisäksi se tuhoaa bakteereja. Aitokissanmintun lisäksi myös rohtovirmajuuressa (valeriaana) (Valeriana officinalis) on tätä samaa yhdistettä. Olen käytännössä havainnut miten eri tavoin kissat reagoivat kissanminttuun: omista kissoistani ainoastaan Yoda reagoi siihen kun taas ystäväni kissoista toinen karttaa aineen tuoksua ja toinen reagoi nepetalaktoniin kieriskellen selällään lattialla autuaana. Kissojen makuaisti on erikoistunut lihan syömiseen; ne eivät kykene havaitsemaan makeaa makua. Näön, hajun, maun ja kuulon lisäksi kissat käyttävät apuna liikkumisessa myös tuntokarvojen välittämiä aistimuksia. Niillä on liikuteltavia tuntokarvoja kaikkialla kehossaan mutta aivan erityisesti otsassaan ja kuonon molemmin puolin (viiksikarvat). Mitä pitkäkarvaisemmasta kissasta on kyse, sitä pidempiä ovat myös niiden viiksikarvat. Karvattomilta kissoilta, esimerkiksi sfinkseiltä tuntokarvat puuttuvat usein kokonaan.

Kromosomistoltaan kissa on lähes samanlainen kuin sen Felis-sukuun kuuluvat villit sukulaiset: kaikilla on 38 kromosomia ja noin 20 000 geeniä. Kesykissa kykeneekin lisääntymään muiden Felis-sukuisten kissojen kanssa ja tuottamaan useimmissa tapauksissa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Osa paikallisista kissaroduista on syntynyt tällä tavoin, villikissojen lisääntyessä vapaasti kesykissojen kanssa. 1970-luvulla luotiin pohja nykyisin suositulle bengali-kissarodulle risteyttämällä kotikissoja ja aasialaisia leopardikissoja (Prionailurus bengalensis bengalensis).

Useimmat kissat nauttivat lajitovereiden seurasta.
Paco ja Lumienkeli kissanpuussa.
Kuva: Maria Blomqvist

Vaikka kissat saalistavatkin yksin ovat ne silti sosiaalisia ja kaipaavat usein myös lajitovereita. Villit kissat elävät yleensä pienissä, noin 10-15 kissan ryhmissä, jonka ytimenä ovat toisilleen sukua olevat naaraskissat. Lisääntymiskykyisten uroskissojen reviirit ovat yleensä selkeästi laajempia kuin naaraskissojen, mutta kastroitujen uroskissojen reviirit ovat samankokoisia kuin naaraskissojen. Iso-Britanniassa on ulkoilevien kotikissojen havaittu noudattavan aikatulua tiettyjen jaettujen reviirialueiden käytössä. Kissalaumojen hierarkia ei ole erityisen selkeä, mutta aihetta tutkitaan. Joidenkin lukemieni tutkimusten mukaan kissalaumaa johtaa yleensä naaraskissa. Myös kissoja omistavat ystäväni ovat kertoneet samanlaisista kokemuksista. Omien kissojeni kohdalla en ole havainnut selkeää valtahierarkiaa.

Hopeatassun ja Jildan varovainen ensitervehdys.
Kuva: Maria Blomqvist

Vaikka kissat saattavat ihmisestä vaikuttaa ilmeettömiltä, on niillä laaja valikoima äännähdyksiä, asentoihin perustuvaa kieltä sekä feromoneja kemiallista viestintää varten. Jo lapsille opetetaan kissan sanovan "miau", mutta todellisuudessa kissat käyttävät kymmeniä erilaisia äännähdyksiä. Näiden lisäksi erilaiset kurahdukset, varoittavat sähinä ja murina sekä rauhoittava tai tyytyväisyyttä ilmaiseva kehräysääni kuuluvat kissojen repertuaariin. Omista kissoistani erityisesti Jilda ja Lumienkeli ovat kunnostautuneet äänenkäytössä. Jildalla on aivan omat erityiset äänensä laktoosittoman kerman pyytämiselle sekä märisevä naukaisu närkästykselle. Lumienkeli puolestaan ilmaisee tyytyväisyyttään iloisella tervehdysäänellä, jonka voisi kömpelösti translitteroida kurr-nauksi. Kissoistani Paco äänteli erityisen paljon: sen kanssa saattoi käydä pitkiä "keskusteluja" matkimalla sen äännähdyksiä. Ilman äännähtelyäkin kissa selviytyy: kissani Hopeatassu ehti viettää kanssamme yli vuoden ennen kuin se päästi ensimmäisen äännähdyksensä. Tämän äännähdyksen kirvoittivat uunissa paistuvat silakkapihvit, joille Hopeatassu on erityisen perso. Ääni on kissan ääneksi outo, lintumainen liverrys, jonka Hopeatassu päästää nykyisin ollessaan tyytyväinen. Erityisesti itämaisten kissojen kerrotaan olevan äänekkäitä.

Jilda, Hopeatassu ja Paco katselevat lintuja. Pacolla
oli tapana naksuttaa metsästysääntä.
Kuva: Maria Blomqvist

Kissoissa varsin merkittävää on niiden ilmiömäinen kyky lisääntyä: kissanaaras saavuttaa sukukypsyyden noin 8 kuukauden iässä, samoin kollikissa. Tämä on kuitenkin erittäin yksilöllistä: tiettyjen rotujen edustajat saattavat saavuttaa sukukypsyyden vasta 10-12 kuukauden ikäisinä ja olen kuullut kertomuksia 4-5 kuukauden ikäisistä löytökissanaaraista, jotka ovat löydettäessä olleet tiineitä. Kissan kantoaika on noin 65 vuorokautta ja kerralla syntyy noin neljä pentua. Kissanaaraat saattavat paritella useampien urosten kanssa. Mitä useammin kissanaaras parittelee, sitä suurempi pentueestakin usein tulee. Olen lukenut myös tutkimuksen, jonka mukaan parittelu useampien eri urosten kanssa johtaisi suurempaan pentueeseen, jossa pennuilla olisi eri isät. Luovutusikäisiä kissanpennut ovat aikaisintaan 12 viikon kuluttua syntymästä. Kissanaaraat, joilla on pennut lähes samaan aikaan hoitavat usein toistensa pentuja, mikä vähentää niiden taakkaa. Naaraat hyväksyvät usein myös hoidettavakseen vieraita pentuja; tämä on osoittautunut kullan arvoiseksi monien löytökissojen kohdalla.

Kissanaaras voi tulla uuteen kiimaan parin viikon sisällä vierotettuaan pennut. Tavallisesti kiimat seuraavat toisiaan kevään ja syksyn välisenä aikana. Lemmikkikissan sterilointi/kastrointi onkin varsin suositeltavaa, paitsi että se estää ei-toivottujen kissanpentujen syntymisen se vähentää myös häiritsevää kiimakäyttäytymistä, esimerkiksi ääntelyä ja virtsalla merkkailua (kissallani Jildalla oli sen ensimmäisen ja ainoan kiiman aikana tapana virtsata mieheni tietokonepöydän alla ollut pieni villamatto litimäräksi). Uroskissojen kohdalla se vähentää myös virtsalla merkkailua sekä ulkoilevien kissojen kohdalla riskiä joutua tappeluun tai onnettomuuteen.

Mitä lemmikkikissa tarvitsee?

Lumienkeli kerjää ihmiseltä vatsan rapsuttamista.
Kuva: Maria Blomqvist

Kissoja pidetään helppohoitoisina lemmikkieläiminä ja omasta mielestäni ne ovatkin sellaista. Kissat eivät kuitenkaan pysy loputtoman tyytyväisinä yksin vaan ne kaipaavat ihmisen huomiota ja seuraa. Omat kissani viettävät mieluusti aikaansa lepäilemällä perheeni ihmisäjesenten lähistöllä rauhallisesti, tarkkaillen tilannetta. Tätä juttua kirjoittaessa neljästä kissastani kolme piti minulle jatkuvasti seuraa, välillä sylissäni lepäillen, välillä taakseni sohvalle kerääntyneinä. Varsinkin nuorempina kissat rakastavat leikkimistä, sekä toistensa että ihmisten kanssa. Kissat hyötyvät suuresti myös aktivoinnista. Tarkoitukseen on kehitetty mm. Erityisiä aktivointileluja, joihin piilotellaan herkkupaloja, jotka kissat saavat palkinnokseen vaivannäöstä. Aktivointileluja voi myös askarrella pahvilaatikoista ja tölkeistä. Useimmat kissat nauttivat myös kouluttamisesta positiviisen vahvistamisen menetelmällä sekä kissa-agility-harrastuksesta. Palaan molempiin artikkelisarjan toisessa osassa.

Erilaisia nukkumapaikkoja: Hopeatassu ajattelee
ekologisesti ja käyttää laatikkoa aina uudestaan.
Kuva: Maria Blomqvist

Paitsi seuraa, leikkiä ja aktivointia tarvitsee lemmikkikissa yhden tai useamman rauhallisen nukkumapaikan, paikan, jota se saa raapia (tähän tarkoitukseen ovat esimerkiksi lemmikkieläinliikkeissä myytävät sisal-narulla päällystetyt raapimapuut, -tolpat ja -laudat ihanteellisia), raikasta vettä juotavaksi ja hyvälaatuista kissanruokaa. Kissa on lihansyöjä, joten mitä runsaammin sille tarjottavassa ruoassa on lihaa, sitä paremmin se sopii kissan ruoansulatuselimistölle. Myös raakaruokinta eli barffaus (BARF) on lisännyt suosiotaan kissanomistajien keskuudessa. Tarjoan itse kissoilleni veden lisäksi kissan kuivaruokaa sekä kahdesti päivässä raakaa lihaa tai sisäelimiä. Hygieniasyistä ruoka kannattaa tarjota kissoille niiden omista ruoka-astioista, jotka pidetään erillään ihmisten ruoka-astioista.

Erilaisia nukkumapaikkoja: löytökissat Nysä ja Neela
lepäävät korissa.
Kuva: Maria Blomqvist

Kissat vaihtelevat villien heimotoveriensa tavoin mieluusti nukkumapaikkaansa toisinaan. Luonteesta riippuen ne etsiytyvät mieluusti korkealla sijaitsevalle paikalle, jolta näkee mahdollisimman laajan alueen, pehmeään paikkaan tai vaikkapa pahvilaatikkoon. Eläinkaupoissa on tarjolla uskomattoman upeita kissanvuoteita, mutta lemmikki ei välttämättä kelpuuta niitä.

Mitä pidempi karva kissalla on, sitä enemmän se tarvitsee turkinhoitoa. Turkin laadusta riippuen kampa, harja tai karsta ("furminaattori") on suositeltava. Oman kokemukseni mukaan furminaattoria kannattaa käyttää erityisesti kissoihin, joista lähtee runsaasti karvaa. Tavallisesti kissa haluaa pitää itsensä puhtaana, se käyttää päivässä paljon aikaa turkkinsa sukimiseen karhealla kielellään. Turkin liiallinen sukiminen kielii stressistä – ja turkin jättäminen sukimatta on merkki sairaudesta. Kissanäyttelyjä varten kissat yleensä pestään erityisellä shampoolla. Sisäkissojen kynnet kannattaa myös pitää lyhyinä. Jos kissan totuttaa pienestä pitäen kynsien leikkuuseen on se melko helppoa. Omista kissoistani myös aikuisena adoptoidut Hopeatassu ja Lumienkeli antautuvat ilman pyristelyä kynsien leikkuuseen. Hampaiden harjaus vaatii sen sijaan selvästi enemmän totuttelua. Nykyisin on saatavilla erilaisia lihanmakuisia hammastahnoja ja hammasharjoja kissoille. Kovan ruoan syöminen ja lihan tai lihaisien luiden järsiminen puhdistavat myös kissan hampaita.

Se minkä kissa syö ja juo tulee luonnollisesti myös ulos. Kissa tarvitsee kissanvessan virtsatakseen ja ulostaakseen. Emo opettaa poikasilleen näiden ollessa varsin nuoria sisäsiisteyden taidon. Tavallisesti kissa ei tarvitsekaan muunlaista koulutusta asiassa. Kissanpentu oppii emoltaan, miltä ulostamiseen ja virtsaamiseen käytetty paikka tuntuu anturoissa. Tarpeiden teon jälkeen se yleensä peittää jätöksensä kuopsuttamalla  niiden päälle hiekkaa. Kissanvessoja suositellaan olevan taloudessa yksi enemmän kuin kissoja, mutta tämä on hyvin yksilöllistä. Toiset kissat ovat äärimmäisen tarkkoja käymälänsä siisteydestä. Itse siivoan kissanvessan kerran tai pari päivässä. Jos kissa ulostaa tai virtsaa muualle kuin käymälään, on kyseessä joko sairaus, stressi tai merkitsemiskäyttäytyminen. Kissaa ei pidä rankaista tällaisesta käytöksestä vaan sen perimmäinen syy pitäisi löytää.

Kissat saattavat olla varsin tarkkoja myös wc:nsä hiekan suhteen, mutta useimmille kelpaavat kaikki hiekkalaadut. Itse suosin kotimaisia paakkuuntuvia puupellettejä, sillä ne ovat kevyitä. Joillekin siitepölyallergikoille ne saattavat kuitenkin aiheuttaa oireita. Tarjolla on monenlaisia hiekkoja, joita kokeilemalla löytää sekä neli- että kaksijalkaisia miellyttävän vaihtoehdon.

Erilaisia nukkumapaikkoja: Jilda on järkyttynyt löydettyään
Lumienkelin "omasta" nukkumapaikastaan.
Kuva: Maria Blomqvist

Jos sisäkissalle haluaa tarjota elämyksiä ulkomaailmasta, on se mahdollista esimerkiksi valjasulkoilutuksen avulla. Harvat kissat oppivat kävelemään valjaissa koiramaisesti, mutta olen kuullut tällä tavoin käyttäytyvistä itämaisista kissoista. Aivan erityisesti kissat nauttivat varta vasten rakennetusta ulkoilutarhasta, mutta sellainen ei ole esimerkiksi kerrostalossa asuvien ulottuvilla.

Tervekin kissa olisi myös hyvä viedä eläinlääkärin tarkastukseen kerran vuodessa; tarvittaessa eläinlääkäri suosittelee toimenpiteitä, esimerkiksi hammaskiven poistoa. Rokotuksista kannattaa myös huolehtia. Jos kissa on hankittu kasvattajalta tai eläinsuojeluyhdistyksestä on se todennäköisesti sirutettu; muussa tapauksessa kissan sirutuksesta kannttaa huolehtia siltä varalta, että lemmikki karkaa.

Kesykissalajin synty

British Museumin kokoelmiin kuuuluva
patsas, jonka arvellaan esittävän
Bastetia.
Kuva: Wikimedia

Kesykissalajin tarkka syntyajankohta on hämärän peitossa. Eri teoksissa nykyisin tuntemamme kissalajin arvellaan kehittyneen Aasiassa tai Pohjois-Afrikassa 11 000-5000 vuotta sitten. Se, mistä villeistä pienistä Felis-sukuun kuuluvista kissalajeista nykyinen kesykissa Felis catus (myös Felis silvestris catus) on kehittynyt on myös hämärän peitossa. Pienistä kissapedoista afrikkalainen villikissa Felis silvestris lybica lukuisine alalajeineen, kiinalainen vuorikissa Felis bieti, arabialainen aavikkokissa Felis margarita, sekä eurooppalainen villikissa Felis silvestris silvestris alalajeineen ovat kaikki mahdollisesti tarjonneet geeniperimänsä siihen yhdistelmään, jota nykyinen kotikissa edustaa. Pienet kissapedot ovat yleisiä Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Felis-suvun kissalajien arvellaan olevan alunperin peräisin Aasiasta, jossa ne kehittyivät noin 6-7 miljoonaa vuotta sitten.

Sekä afrikanvillikissa Felis silvestris lybica että aasianvillikissa Felis silvestris ornata elelevät mielellään ihmisasumuksen tuntumassa ja kesyyntyvät melko helposti. Ihmisen ja kissan suhteen arvellaan syntyneen vähitellen: kissat viihtyivät maanviljelyskulttuuria harjoittaneiden ihmisten asumusten tuntumassa ja ihmiset alkoivat arvostaa kissoja huomattuaan niiden saalistavan pienjyrsijöitä, jotka olivat vakava uhka varastoidulle viljalle ja muille elintarvikkeille. Euroopanvillikissa Felis silvestris silvestris ei sen sijaan kesyynny helpolla, ihmisten hoitaminakin varttuneet poikaset pysyvät aina varuillaan ihmisten lähellä.

Ensimmäiset todisteet kissan elämästä ihmisten parissa ovat peräisin muinaisesta Egyptistä noin vuodelta 3500 eaa. Uuden valtakunnan (1550-1069 eaa.) hautakammioiden seinämaalauksissa kissat esiintyvät tärkeässä osassa, ne makoilevat ihmisten jaloissa rennon näköisinä tai istuskelevat tuolin alla. Kissojen asema ei egyptiläisessä kulttuurissa kuitenkaan pysynyt samanlaisena, vaan se kehittyi koko Egyptin pitkän historian ajan, aivan kuten se on kokenut muutoksia. Vuoden 1350 eaa jälkeen muumioituja kissoja on löytynyt haudattuina omistajiensa kanssa, mutta vuoteen 900 eaa mennessä Egyptin uskonnoissa tapahtui muutoksia. Tiettyjä eläimiä alettiin pitää jumalten ruumiillistumina ja Egyptiläiset arvelivat kissojen edustavan Bastet-jumalatarta, joka esitettiin kissana tai kissanpäisenä naisena. Vuoteen 900 eaa mennessä kissoista tuli suosittuja uhrilahjoja jumalille: kauppiaat tappoivat 2-4 kuukauden ikäisiä kissanpentuja ja muumioivat niitä, jotta ostajat voisivat tarjota niitä uhrilahjoiksi jumalille. Muumioidut eläimet pitivät elossa Egyptin mittasuhteissa varsin merkittävää teollisuudenalaa. Egyptiläiset kuitenkin suhtautuivat kissoihin intohimoisesti ja rakastavasti: kreikkalainen historioitsija Diodorus kertoo, että noin vuonna 100 eaa eräs roomalainen sotilas ajoi Aleksandriassa vaunuillaan kissan yli tappaen sen. Tästä raivostuneena kansanjoukko kivitti sotilaan hengiltä.

Vuonna 1888 egyptiläinen maanviljelijä teki löydön kaivaessaan hiekkaa lähellä Istabl Antarin kylää. Hän löysi joukkohaudan, jossa oli satojatuhansia kissamuumioita. Muutamilla näistä muumioista oli kasvoissaan yhä kultausta jäljellä. Kylän lapset myivät edustavimmat kappaleet turisteille pikkurahasta ja loput myytiin lannoitusaineeksi. Yhden laivan kerrotaan kuljettaneen 180 000 kissamuumiota Liverpooliin, jossa niistä valmistettiin lannoitusainetta.

Eurooppaan kesykissa levisi Rooman valtakunnan laajetessa – tai mahdollisesti jo aiemmin. Kissan ja ihmisen yhteisestä taipaaleesta on saatu vastikään uutta tietoa. Toukokuussa Proceedings of the National Academy Science uutisoi Kyprokselta tehdystä n. 9000 vuotta vanhasta löydöksestä. Kissalaji ei kuulu Kyproksen luonnonvaraiseen eläimistöön, joten mantereelta saarelle muuttaneiden maanviljelijöiden arvellaan tuoneen kissoja mukanaan. Roomalaiset salakuljettivat kissoja Egyptistä, mutta kissat levisivät myös muilla tavoin. Ensimmäinen Englannista löydetty kissan luu on ajoitettu vuosille 10-43 jaa, ajalle ennen Roomalaisten valloitusta. Chelmfordista on myös löydetty roomalaisia kattotiiliä, joista näkyy kissan tassujen painaumia.

Nörtteilyä tuntureiden helmassa

Ann-Catrin Sundelin

Kesälomaa suunnittellessa päätin, että tänä vuonna haluan viettää ainakin osan lomastani luononnon helmassa. Monta vaihtoehtoa tuli katsottua läpi, kunnes löysin itselleni sopivan vaihtoehdon. Turun Ladun kotisivuilta löytyi mielenkiintoiselta kuulostava mainos. Otin yhteyttä ja mahduin mukaan joukkoon. Elokuussa sitten lähdin Turun Ladun ystävällisen porukan kanssa Lappia ja Kilpisjärveä kohti josta vaellus erämaahan alkaisi. Olimme jakautuneet kolmeen 7-8 hengen vaellusryhmään, joilla kaikilla oli eri reittisuunnitelmat, mutta kaikki ryhmät veittivät viikon Kilpisjärven Ruotsin ja Norjan tunturimaastossa, Bárrás ja Pältsan tuntureiden alueelle.

Kolmen valtakunnan rajapyykki
Treriksröset

Matka alkoi 18 tunnin bussimatkalla Turusta Kilpisjärvelle, jonne saavuimme lauantai-iltapäivänä. Ruokatauon jälkeen keräsimme rinkkamme ja matka jatkui Malla-veneellä Kilpisjärven yli Koltaluoktaan. Ensimmäinen vaelluspäivä oli lyhyt, vain parin tunnin pituinen, koska ilta oli jo tulossa, ja matka painoi jalkojamme. Reitti vei Kolmen valtakunna rajapyykin ohi Golddajávrin rantaa seuraten. Sieltä löytyi sopiva paikka pystyttää teltat. Hyttysiä oli valtavasti, koska olimme vielä puuvyöhykkeen alapuolella.

Bárrás - Paras 

Seuraavana päivänä kiipesimme puurajan yläpuolelle, matka vei Ruostin ja Norjan välistä rajaa seuraten Gappohyttania kohti. Leiripaikka löytyi Gappohyttanin läheisyydestä. Päivän aikana löysin uudeen nörttäilyharrastuksen. Ryhmänjohtajamme oli nimittäin hyvä kasviasiantuntija, ja hänen innostuksensa tarttui. Moni tunturikasvi tuli tutuksi viikon aikana: lapin orvokki, kultarikko, ruusujuuri, punakko, norjanjäkkärä, kaarlen valtikka, tunturikohokki, jääleinikki ja moni muu.

Bárráksen huipulla pilvien yläpuolella.
Ovanför molnen på Bárrás topp.

Kolmantena päivänä rinkat jätettiin leiripaikalle, jossa yöpyisimme vielä toisen yön. Päivän tavoitteena oli nimittäin Bárráksen valloitus. Aamu oli pilvinen ja ilma ei näyttänyt lupaavalta. Aloitimme silti matkamme, ja kiipesimme hiljalleen rinnettä ylös, pilven sekaan. Huipulla, 1419 metrin korkeudessa, aurinko paistoi, koska olimme pilvien yläpuolella. Vietimme huipulla noin puoli tuntia, ja sinä aikana pilvetkin hävisivät. Päivän kruunasi mahtavat näkymät tunturin huipulta. Alas tulessa sää parani, ja antoi esimakua siihen mitä oli tulossa.

Iltapäiväpaussi Bárráksen rinteellä, edessä hahmottuu Pältsan.
Eftermiddagspaus i solen på Bárrás sluttning, medan Pältsan syns framför.

Moskkugáisi

Bárrás-tunturin jälkeen illalla oppaamme teki virheen, ja kysyi meiltä muilta mitä mieltä olemme, että mille tunturille nousemme seuraavana päivänä. No, vastuksena oli tietysti että ei Pältsan meille riitä, nousemme tuonne vähän korkeammalle huipulle nimeltä Moskkugáisi. Niin sinnepähän me suunnattiin. Aamupäivällä otimme taas rinkat selkään ja suuntasimme kohti Isdalenia. Lounaan jälkeen rinkat jätettiin odottamaan, ja me jatkoimme matkaamme ylös. Moskkugáisin huipulle, 1522 metrin korkeuteen, päästiin kivikkoisesta rinteestä ja helteestä huolimatta, vettä sai vain juoda paljon! Ylhäältä katsoimme alas Isdaleniin, jonne päivä sitten päättyi.

Isdalen näkyi Moskkugáisin huipulta.
Utsikt från Moskkugáisi ner till Isdalen.

Näin pitkälle olimme tulleet polkuja pitkin, jos huiputuksia ei lasketa. Viidentenä päivänä siis suuntasimme pois poluilta, ja menimme viettämään aikaa tunturirinteeseen. Auringon porottaessa tuli päivän aikana tehtyä pari joenylitystä sekä merikotkahavainto. Kettukin juoksi meidän jalkojemme alta rinnettä pitkin ylös piiloon. Teltat pystytettyä ja ukkosen loputtua teimme iltalenkin ylös rinnettä ja kävimme katsomassa jäätikköä lähietäisyydeltä. Riehppenjávrillä oli vielä jäätä.

Viikon parhaimmat näkymät teltalta. Alhalla Moskánjávri.
Veckans bästa utsikt från tältet. Nedanför syns Moskánjávri.

Ruskaa ei vielä ollut paljoa,
riekonmarja vaihtoi juuri väriä
Ripbären höll på att byta färg.

Seuraavana päivänä alkoi kotimatka. Lounaan söimme Pältsastuganilla, jossa mittari näytti että ulkona oli 26 astetta lämmintä. Ei yhtään ihmettyttänyt, että nenä oli punainen, ja oli hiostavaa kävellä. Pältsastuganilta jatkoimme matkaa Koltaluoktaa kohti. Meillä oli onni matkassa, teltat ehtivät pystyyn ennen kuin ukkoskuuro yllätti meidät.

Viimeinen vaelluspäivä vei meidät sitten taas Kolmen valtakunna rajapyykin ohi Mallan luonnonpuistoon. Matkan varrella vastaan tuli vielä Kitsiputous, yksi Suomen korkeimmista vesiputouksista, ennen kuin jatkoimme matkaa Kilpisjärvelle päin. Lauantaina ennen kotimatkaa saunoimme Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa. Hyvää teki, vaikka olikin ahkerasti käynyt viileentymässä tunturipuroissa viikon aikana. Kotimatka sujui linja-autolla Turkuun, jonne saavuimme sunnuntai aamuna. Ja kyllä valitettavasti oli jalat turvoksissa, mutta ei voinut valittaa koska matka oli muuten ollut hyvin onnistunut. 

Mallan luonnonpuistossa nähty kyltti.
Skylten finns i Malla naturreservat.

Laskujeni (ja ryhmässä mukana olleen GPS:n) mukaan vaellusta kertyi noin 116 km, joista noin 85 km rinkkaa kantaen. Säät olivat aivan mahtavat, minulle sattui aurinkoinen loma, ja matkan varrellta löytyi uusi kiinnostuksen kohde. Myös tuntureilla voi nörttäillä sekä varusteita, tuntureita että kasveja. Siispä minun mittapuussa, hyvin onnistunut lomamatka. Suurkiitokset Turun Ladulle.

Jos matkani innosti ketään tai jos muuten vain kaipaat vaellusseuraa suosittelen ottamaan yhteyttä lähimpään Suomen Ladun jäsenyhdistykseen. Suomen Latu järjestää pitkien vaelluksien myös päiväretkiä ja lisäksi kaikkea mahdollista muuta kiinnostavaa liikuntaa.

http://www.suomenlatu.fi/suomen_latu/
http://www.suomenlatu.org/yhdistyshaku/
http://www.turunlatu.fi/

Lapin orvokki - Fjällviol

En del av min semester i år tillbringades i ödemarkerna i Lappland. Med ett glatt gäng från Turun Latu åkte jag iväg och vandrade en vecka i trakterna kring Treriksröset. Vi började och slutade vår vandring i Kilpisjärvi, och vandrade ut till Bárrás och Pältsan området. Rutten blev ungefär 116 km lång, varav 85 gick vi med rinka på ryggen. Två fjälltoppar besöktes, Bárrás (1419 m.ö.h.) och Moskkugáisi (1522 m.ö.h.). Jag hittade ett nytt intresseområde, vandringsgruppens guide var nämligen mycket växtintresserad, och jag lärde känna igen en hel hop med fjällväxter under veckan. Fjällveronika, fjällviol, gullbräcka, rosenrot, Kung Karls spira och många andra namn blev bekanta under vandringen. Terrängen var omväxlande, från björk- och alsnår till öppna kalfjäll, och sluttningarna varieade från vackra fjällängar till stenhopar där man fick se upp med fötterna så man inte skadade sig. Isdalen med sina glaciärer och is i augusti var en syn i sig.

Gillar du att tillbringa tid i naturen och gillar att vandra, en hel veckas vandringar eller bara korta dagsvandringar, men saknar sällskap, så rekommenderar jag att ta kontakt med närmaste Suomen Latu förening.