Nordic Garrison – Pimeän puolen pohjoiset joukot

Aino Harvola

Nordic Garrison Sellon Sembaloilla. Kuva: Johnnie Saares

Varsin kryptisen nimensä takana Nordic Garrisonia voidaan yksinkertaisimmin luonnehtia joukoksi Star Wars -faneja, jotka pukeutuvat pikkutarkasti elokuvan asuja jäljitteleviin roolivaatteisiin ja esiintyvät erilaisissa tapahtumissa viihdyttämässä lapsia ja lapsenmielisiä. Lapsiyleisöstä huolimatta puvut eivät ole mitä tahansa naamiaiskamppeita, vaan juurikin virallistettuja organisaatioiden pukuja, joiden laatua valvotaan hyvin tarkasti. Koska Lucasfilm omistaa kaikki oikeudet hahmoihin ja niiden kaupalliseen hyödyntämiseen, eivät esiintyjät ota osallistumisestaan minkäänlaista palkkiota. Pääasia esiintyjille onkin ihmisten ilahduttaminen ja vapaaehtoisten lahjoitusten kerääminen yhteistyökumppani Unicefille, jonka varainkerääjien kanssa tapahtumia kierretään.

Tarkalleen termi ‘Nordic Garrison’ viittaa nimenoman pimeän puolen asuja kantavaan joukkoon, ja vielä eksaktimmin sen paikalliseen, pohjoismaiseen kollaasioon. Garrisoneita, alueellisia toimintaryhmiä, on tiheässä ympäri maailman: Yhdysvalloissa, organisaation syntysijoilla useita kymmeniä ja Euroopassakin jokaisella isommalla maalla omansa. Suomi on mukana muiden pohjoismaiden kanssa, sillä toimijoita on maassamme vielä kovin vähän, alle parikymmentä aktiivista. Samasta syystä Suomessa käy esiintymässä myös jonkin verran ruotsalaisia ja norjalaisia, ja suomalaiset vuorostaan vierailevat lahden toisen puolen isommissa alan tapahtumissa. Yhteensä puvun omistavia jäseniä on maailmalla kymmeniä tuhansia ja jokaisella maanosalla ainakin jonkinlaista toimintaa.

Muiden Garrisonien ohella kuuluu Nordic Garrisonkin Albin Johnsonin perustamaan 501st Legion (Vader's Fist) -yläjärjestöön, joka tukee darksidereiden esiintymistä ja yhteisöllisyyttä. Hyviksillä on myös oma organisaationsa, Rebel Legion, jonka pohjoismaista yhteisöä kutsutaan nimellä The Wampa's Cave. Nordic Garrison on kuitenkin käytännössä yläkäsite kaikelle Suomessa tapahtuvalle pukuesiintymiselle, sillä Rebel Legionin toiminta on vielä jokseenkin lapsenkengissään ja jäseniä vain kourallinen. Lisäksi mukana on ns. kaksoisagentteja, jotka toimivat jäseninä molemmissa organisaatioissa ja pukeutuvat siis tarpeen tullen niin imperiumin kuin kapinallisten joukkoihin. Käytännön merkitys jaottelulla on siis ainoastaan organisaatioihin liittyvä: Nordic Garrison ja Rebel Legion liikkuvan Suomen piireissä joka tapauksessa aina yhdessä, sillä kaikki tuntevat toisensa ja tapahtumiin halutaan yleensä paikalle molempien puolten hittihahmot.

Itse bongasin kyseisen joukon viime kuussa Sellon Sembaloissa ja pääsin tätä myötä myös haastattelemaan muutamaa pukuharrastajaa heidän henkilökohtaisista kokemuksistaan Nordic Garrisonissa. Lämpimät kiitokseni kaikille haastatteluun suostuneille.

Christa: trianii, ihminen, jedi - ja vähän pimeyden kätyrikin

Kira Si-Fuur. Kuva Samuli Veliheimo

Rebelien joukoissa aloittanut Christa Uimonen kertoo tulleensa toimintaan valmiin jedipuvun kanssa. "Itse innostuin asiasta, kun pelasin tuttavani luona Tähtien Sota -roolipeliä. Koska jo ennestään harrastin vaatetusta liveroolipelitaustani takia, päätin hommata itselleni jediasun.” Christa kertoo, että tämän jälkeen joku löysi internetistä kuvan Christasta kyseisessä vaatteessa ja lähestyi tätä sähköpostin välityksellä. Christa kiinnostui tilaisuudesta Rebel Legionin porukoissa ja on nyt, viisi vuotta myöhemmin, edelleen jäsen, joskin juuri tällä hetkellä henkilökohtaisista syistään esiintymistauolla.

Christa lähti hommaan ideoiden itselleen trianii-rodun jedihahmon nimeltä Kira Si-Fuur. "Kiraan päädyin, sillä halusin tuoda mukaan jotain pörröistä ja eläimellistä, ja myös koska itse olen kissanomistaja. Ihminen olisi tietysti ollut helpoin valinta, mutta se tuntui liian tylsältä. Halusin, että hahmoissani olisi jotain erikoista. Minulla on Kiran rinnalla myös ihmisjedi Usva, sillä Kira ei ole virallinen." Christa kertoo siirtyvänsä aika ajoin myös pimeälle puolelle Darth Nihiluksen vaatteissa, riippuen vähän siitä, minkälaisia hahmoja on tapahtumiin toivottu. Usvana hän on käynyt ainakin talvisessa Norjassa, sillä Usvalla on talviasuksi sopiva kaapu.

Kiran epävirallinen status liittyy harrastajien erittäin tiukkaan ohjeistukseen. Vaikka Rebelien puolella sallittuja ovat myös itse keksityt hahmot, pitää niidenkin sopia Star Wars -maailmaan. Ongelmia Kiran kohdalla tuottaa nimenomaan tämän rotu. "Vaatestandarit ovat tottakai olemassa, jedikaavun pitää esimerkiksi olla tietynlainen, mutta sitten, mitä rotua haluaa olla, se on myös ihan oma asiansa. Jos haluaa olla jotain todella mystistä rotua, vaikka Ewokeja, ja missään ei ole tietoa, että näitä olisi ollut jedeinä, ei asua saa viralliseksi. Pitää olla mustaa valkoisella Star Wars –loressa, ja tota taas pyörittää kirjailijat, Lucasfilm ja nämä virallisen puolen tahot. Sitten, kun joku päättää mainita kirjassaan Ewok-jedit, asusi muuttuu officialiksi." Usva sen sijaan on ihmisenä hyväksytty, vaikka on sekin Christan mielikuvitusta. 

Darth Nihilus. Kuva: Samuli Veliheimo

Christan toinen virallinen puku, Darth Nihilus tyrmättiin puolestaan pukustandardien tiukkuuden vuoksi monen monituista kertaa ennen hyväksyntää, sillä olemassa olevien hahmoista hyväksytään vain tiettyjä versioita, joiden kaikkien täytyy vastata aina kullekin puvulle asetettuja vaatimuksia. Hyväksynnästä vastaavat kussakin yhteisössä tiettyihin pukuihin erikoistuneet henkilöt. Niin kauan kun vastuuhenkilö huomauttaa, että jotain puuttuu tai on väärin, ei hyväksyntää tipu. Asun virallistamista toivotaan syystä. Koska Christan Kiraa ei ole hyväksytty hahmona, ei hän voi esiintyä tässä asussa missään Lucasfilmin virallisissa tapahtumissa. Nordic Garrisonin keikoille hän kuitenkin kelpaa.

Kira sekalaisessa seurassa. Kuva: JBM

Christa kertoo kertoo nauttivansa omien hahmojen suunnittelusta juuri siksi, että niiden kanssa voi olla vähän luovempi. "Lienee makuasia, haluaako lähteä puuhaamaan juurikin mahdollisimman autenttista valmishahmoa vai haluaako luoda omaa." Aloittelijalle Christa ei suosittele kummassakaan tapauksessa kovin vaativaa pukua, sillä hänestä tärkeää on tunnustella, pitääkö harrastuksesta niin paljon, että haluaa panostaa siihen. "Jediasu on varmaan halvimmasta päästä. Mutta hyvin äkkiä se hinta pompsahtaa satoihin, jopa tuhansiin euroihin, varsinkin sellaisten hahmojen kuin Vaderin kanssa. Että siihen kannattaa sitten varautua."

Vaikka kiireitä on edelleen, näkee Christa edelleen palaavansa esiintymishommiin. "Tulen aina olemaan Star Wars -fani ja mielessäni pyörii jatkuvasti uusia pukusuunnitelmia. Olen jo pitkään haaveillut jedin kaavusta, jossa olisi kirjailua ja jonka kankaat värjäisin itse.”

Ville: Ghostbusterista Boba Fettiksi

Villen vaikuttava asuvalinta. Kuva: Aino Harvola

Pimeällä puolella Boba Fettin pukimissa kulkeva Ville Ahtonen tuli alunperin toimintaan mukaan Ghostbusters-pukuryhmänsä kautta, jonka kanssa kävi coneissa ja johon oli puuhannut itselleen vaatteita ja varusteita. Hän löysi tiensä ensin Ghostbusters-pukusivulle GBFans.comiin ja sitä kautta Boba Fett -foorumi Dented Helmetiin. Ville toteaakin, että foorumeilta on hyvä lähteä liikkeelle. "Niiltä saa korvaamatonta apua asujen hankintaan ja toimintaan liittymiseen. Asuja varten on hyvä käydä läpi referenssikuvia ja keskustella muiden harrastajien kanssa." Pukujen eteen nähdään todella paljon vaivaa. Villen Boba-puku on siitä hyvä esimerkki. Koska pyrkimyksenä on elokuva-autenttisuus, pyritään valmiiksi puvuksi saamaan niin tarkka kopio kuin mahdollista.

Pukuja, kuten mainittua, koskevat tietyt vaatimukset. Puvuilla on lisäksi eri tasoja ja niitä on mahdollista päivittää ylemmille tasoille eli lähemmäs alkuperäistä. Villen Boba Fett on tällä hetkellä ensimmäisen tason hyväksytty “501st Boba Fett SE” –pukusääntöjä vastaava puku. Villen tarkoitus on tehdä puvusta astetta tarkempi tuomalla siihen elektroniikkaa lisää. Kolmannelle, eli tarkimmalle ja elokuvan asua täysin vastaavalle tasolle pitäisi pukuun liittää eräs hyvin kallis investointi, joka kaiken lisäksi ei juurikaan puvusta ulospäin näkyisi. Ville vetää rajan tähän. "Se olisi aika turhan oloista. Pärjään ihan hyvin sillä kakkostason puvullani." Puvun omistajana Ville on tietysti kaikkein tarkin pukunsa täydellisyydestä. Puvun säilytystäkin varten Ville on tehnyt itse puisen säilytyslaatikon. "Olen laittanut pukuun niin paljon rahaa, että haluan pitää siitä huoltakin. Tuolla se pysyy kuosissa ja olen saanut tästä keksinnöstä kehujakin muilta harrastajilta." Laatikko on järjettömän kokoinen kompleksi ja puku täytyy pakata siihen tietyllä tavalla. Pientä ruuvia ja mutteria on niin paljon ja isommat osat on pehmustettava tilavasti. Ville ei stressaa. Hän tietää tasan, mikä mihinkin kuuluu.

Puvunkuljetusoperaatio.
Kuva: Aino Harvola

Ville päästi minut ystävällisesti seuraamaan, kuinka puku laitetaan päälle ja miltä sen käyttäminen tuntuu. Pelkkä pukeminen oli yllättävän vaikea operaatio ja vaati minut, avustavan ihmisen kiinnittelemään osia, joihin Ville ei itse ylettänyt. "Tässä puvussa ei paljon taivuta. Kuten alkuperäisissä elokuvan puvuissa, ei tässäkään pysty tekemään kovin paljon mitään liikkeitä, jotka vaativat kumartelua tai vastaavaa. Siksi esimerkiksi tuo alaosa on pakko pukea ennen rintapanssareita tai muita isoja ylävartalon osasia."  Myös kypärä tuottaa Villelle joskus ongelmia. "Siitä näkee vähän huonosti läpi, eikä alaspäin oikein näe aina. Mikä on hankalaa, koska suurin osa yleisöstä on kuitenkin lapsia." Tämä vaikeuttaa Villen mukaan myös sitä, ettei aina voi ennakoida innokkaiden lapsosten turvallisuutta. Boba-puvussa Villellä on teräviäkin osia, joihin pienet sormet mielellään eivät saisi löytää tietään. Asu on myös huomattavan kuuma. Ville kertoo, että 28-asteen helteillä sen pitäminen on ollut väliin varsin mielenkiintoista. Materiaali ei ole suosiollista oikein kesällä, eikä kyllä talvellakaan. Mutta se näyttää erittäin hyvältä, ja sehän on pääasia.

Harrastajien asut ovat vaihtelevasti hyvin erilaisia materiaaleja kuten muovia, metallia, lasikuitua, nahkaa ja kangasta. Jokainen puku on käsityötä, eikä samakaan puku aina ole samanlailla tehty. Villeä pukiessa oli hauska huomata, miten erilaisista osista Boban puku lopulta koostui ja kuinka monta naviskaa siinä oli. Kokemus valotti elokuvapuvustuksen hullua maailmaa aivan uudella tavalla: kunhan se näyttää vakuuttavalta, ei ole väliä, mikä se oikeasti on. Salapoliisityötä tehneet harrastajat ovat löytäneet puvuista esimerkiksi taskulaskimia, hammaslääkärin välineitä, USA:n armeijan pressuja ja muuta hyvin luovaa.

Villen kypärä mukailee alkuperäistä
tarkasti kaikkine epätäydellisyyk-
sineen ja pikku yksityiskohtineen.
Kuva: Ville Ahtonen

Villen asunto on ei-niin-yllättävän Star Wars - ja erityisesti Boba Fett -vaikutteinen. Ville kuitenkin väittää valinneensa Boban hahmokseen ihan vain siksi, ettei sellaista vielä Suomessa silloin ollut. "Tietysti meitä Bobia tuli sitten samoihin aikoihin sattumalta kaksi, onneksi sentään erilaiset versiot. Teemun Boba on Empire Strikes Backin näkemys, kun taas minun on Return of the Jedi: Special Editionin." 501st Legionin foorumin Costume Reference Librarysta löytyykin monta erilaista Boba-vaihtoehtoa, koska elokuvissa vaihtelua on yllättävän paljon. Lisäksi hyväksyttäviä ovat kaikki viralliset hahmot concept artista animaatiosarjoihin.

Täydellinen aitouden tuntu ei ole kiinni myöskään pelkästä puvusta. “Nordic Garrisonilla on esim. Darth Vader- puku, joka on luonnollisesti erittäin toivottu, mutta se vaatii esiintyjältä pituutta näyttääkseen oikealta. Alkuperäinen Darth Vaderin esittäjä David Prowse oli liki kaksimetrinen. Sama koskee tietysti Chewbaccaa, jota tosin ei meillä valitettavasti olekaan.” Tulevaisuuden varalle Ville on jo suunnitellut itselleen Darth Maulia, miekkakin löytyy jo. Ja tietysti hieman edellisestä poikkeavaa Bobaa. Samalla hän jatkaa hommiaan myös Ghostbuster-porukassaan.

Elina, Osku ja Iska: kaiken takana on (sisäinen) lapsi

Iska, asennelapsi. Kuva: Elina Herttua

"Kaikki alkoi viime huhtikuussa 2012, kun Messukeskuksessa oli samanaikaisesti järjestettävät Lapsimessut ja Model Expo -harrastemessut. Lapsimessut ovat olleet minun ja pojan yhteinen perinnekuvio jo useamman vuoden ajalta, mutta tänä vuonna messut sujuivatkin vähän erilaisella tavalla. Iska oli jo edellisenä kesänä alkanut osoittaa vahvoja merkkejä Star Wars-innostuksesta, ja nyt kun mieheni ohjeisti meidät käymään Nordic Garrisonin messupisteellä Star Wars-hahmoja moikkaamassa, peli oli selvä. Poika halusi kotona pukea ylleen jediritari Saesee Tiinin asun, yhden monista hänelle kyhäillyistä leikkiasuista, mukaan tarttui pieni Wii-valomiekka. Sinne pisteelle sitten jäimme melkein pariksi tunniksi, kun sekä Iska että Nordic Garrison ihastuivat toisiinsa. Iska oli kohdannut nämä upeat hahmot, ja Nordic Garrison sai piristystä messuviikonloppuun pienestä tosifanista, joka poseerasi luontevasti heidän kanssaan lukuisissa valokuvissa. "

Näin kuvailee Elina Herttua 5-vuotiaan poikansa Iskan ja samalla koko perheen päätymistä Nordic Garrisonin riveihin. Vielä epävirallisina jäseninä ja taustajoukoissa puuhailevat Elina, Osku ja Iska Herttua ovat porukan uusimpia tulokkaita, joista Iska-poika on tällä hetkellä joukon ainut pukeutuja. Hänkään ei ole toki virallinen jäsen, organisaation jäseneksi päästäkseen pitää nimittäin olla täysi-ikäinen. Pukunsa voi kuitenkin alaikäisenäkin hyväksyttää, jolloin saa itselleen epävirallisemman youngling-aseman. Iskaa Elina luonnehtii Nordic Garrisonin "eräänlaiseksi maskotiksi". Sellon Sembaloihin, puoli vuotta ensi-innostuksesta Iska sai itselleen vihdoin oman aidonoloisen jedilapsikokelaan asunsa. Sembaloiden kuvissa Iska huitookin hyvin innokkaasti pikkuvalomiekallaan ja on selvästi porukassa kuin kotonaan.

Iskan innostuttua asiasta Model Expon jälkeen, oli myös tämän vanhempien tulevaisuus sinetöity. Elinan mies Osku tunsi erään Nordic Garrisonin suomalaisista aktiivijäsenistä pienoismallirakentelun kautta. Tästä lähti tiivis yhteydenpito, mikä johti siihen, että sekä Elina että Osku päätyivät Nordic Garrisonien supporteiksi eli avustajiksi. Samalla harrastuksesta on tullut perheen yhteinen aktiviteetti. Pientä poikaansa seuranneena ovat vanhemmatkin alkaneet itsekin haaveilla pukeutumisesta."Miehelleni on jo tulossa oma Incinerator Trooper -puku ja omakin pukuni on suunnitteilla. Ei sillä etteikö jo support-homma toisi sinällään paljon iloa." Elina kertoo, että tahtoisi pukeutua jediritari Barriss Offeeksi, kun pukuun on taas parempi mahdollisuus panostaa.  "Tällä hetkellä päähuomioni on toki trooppeihin [siis esiintymisiin] osallistuvan viisivuotiaan holhous ja huolto, mutta pikkuhiljaa pojan iän kasvaessa peräänkatsomisen tarve vähenee, ja tämä vapauttaa lisää voimavaroja. Olisihan se kiva olla mukana hommassa myös jonain hahmona, kun ei tämä Suomen porukka niin kovin suuri ole."

Apuja aloittamiseen saa Elinan mukaan halutessaan helposti. Porukka avustaa hienosti toisiaan jakamalla vinkkejä ja neuvoja ja tarjoamalla jopa käytännön apua puvun kanssa. Päätavoitteena Herttuan perheen molemmilla aikuisilla on ensimmäinen virallinen puku ja Garrison-jäsenyys. "Oma ensimmäinen pukuni tosin tulee olemaan Rebelin puolella, mutta on minulla kyllä muitakin suunnitelmia..."

Iska, Osku ja Sandtrooper valmistautumassa.
Kuva: Elina Herttua

Kysyttäessä toiminnan parhaista puolista toistaa Elina lähes identtisin sanankääntein sen, mitä myös Ville ja Christa esiintymisestä toteavat. Näyttäisi olevan selvää, miksi pukeutuminen ja esiintyminen on kaiken vaivannäön ja panostuksen arvoista.

"Se ilo, jonka näkee lasten (ja yllättävän monen aikuisenkin) kasvoilta, kun pukeutuneet hahmot astuvat yleisön eteen, on äärimmäisen motivoivaa ja koukuttavaa. On hauskaa olla mukana tuomassa iloisia hetkiä ihmisten arkeen, ja taustalla on toki myös laajemmallekin ulottuva hyvä, yhteistyö Unicefin kanssa. Olemme nähneet omin silmin, kuinka onnellinen ja ylpeä pieni lapsemme oli tavattuaan ihailemansa hahmot ja huomattuaan olleensa heille mieluista seuraa. Se tunnelma nosti meidät aikuisetkin noiden ensimmäisten messujen jälkeen aivan kattoon."

Nordic Garrisonin seuraava esiintyminen Kampissa 10.11.2012 klo 11.-15.00.  Jos kiinnostuit toiminnasta, tule paikan päälle kyselemään lisää esiintyjiltä tai supporteilta, tai tutustu harrastajien foorumeihin.

Nordic Garrison

Rebel Legion: Nordic Base

Rakkautta&Anarkiaa, osa 2

Riikka Karhu

20.-30.9.2012 Helsingissä järjestettiin Rakkautta&Anarkiaa-elokuvafestivaalit. Käsittelen tässä artikkelissani festivaalien elokuvatarjontaa.

Järjestyksessään 25. Rakkautta&Anarkiaa-festivaalit tarjosivat tuttuun tapaan jälleen kerran kaikille kaikkea. Festivaaleilla elokuvat jaetaan aina muutamaan teemaan, jotka käsittelevät milloin mitäkin; naisasiat ja poliittiset elokuvat ovat jo muutaman vuoden ajan kuulleet vakikuvastoon. Tänä vuonna tartuttiin myös rankkoihin aiheisiin, kuten naisten hyväksikäyttöön Egyptissa (Cairo 678) ja prostituutiota (Meet The Fokkens).

Kokonaisuudessaan festivaalien tarjonta oli hyvä eikä tuottanut pettymystä. Henkilökohtaisesti pidin enemmän viime ja toissa vuoden tarjonnoista. Tämän vuoden tajuntaa järisyttävä helmi jäi puuttumaan. Yksi festivaalin kohokohdista taisi olla kohua aiheuttanut suomalais-virolaista tuotantoa ollut Suomen Marsalkka. Näytös oli loppuunmyyty ja, kuulemani mukaan, paikalle oli pyydetty useampi järjestyksenvalvoja. Ei huolta, jos missasit näytöksen. Elokuva on vielä tovin ajan katseltavissa Yle Areenalta ja löytyy täältä: Suomen Marsalkka.

Festivaalien tarjonnasta nousi esiin yksi äärimmäisen kiehtova tapaus, joka minun oli yksinkertaisesti pakko nähdä: venäläisen Mikhail Brashinskyn ohjaama Shopping Tour. Elokuvassa venäläinen nuorekas äiti lähtee teini-ikäisen poikansa kanssa shoppailumatkalle juhannusta viettävään Suomeen. Elokuva oli piristävä ja opetti ainakin minulle täysin uusia juhannusperinteitä: Ensin juostaan ympäriinsä alasti, sen jälkeen syödään ulkomaalainen. Tälle ruokalistalle päätyvät myös venäläiset sankarimme, jotka yrittävät taistella henkensä edestä. Hauska ja yllättävä ratkaisu, joskin suomalaisten näyttelijöiden työskentely on hieman kehnoa. Kannattaa katsoa, mikäli sattuu pitämään kannibaaleista ja zombeista.

Järkyttynyt venäläisäitimme elokuvassa Shopping Tour

Toinen mieleeni positiivisena jäänyt elokuva oli Jack Blackin tähdittämä tositapahtumiin perustuva Bernie, Richard Linklaterin ohjaus. Elokuva kuvaa dokumentinomaisesti Berniestä ja kertoo, kuinka pienen teksasilaiskaupungin suosituin asukas vahingossa tappaa vanhan leskirouvan. Bernie on sysimusta komedia, mustempaa saa hakea. Näyttelijöiden työ on asiallista, mikä sai ainakin minut kyseenalaistamaan huumorin: saako tälle edes nauraa? Kyllä saa, sen verran absurdista tarinasta on kyse.

Kolmas elokuva, jonka haluan nostaa esiin, oli kroatialainen Branko Schmidtin ohjaama Vegetarian Cannibal. Elokuvassa gynekologi Danko Babic tekee laittomia abortteja lahjuksia vastaan. Elokuva ei sovi herkille, sillä se ravistelee moraalikäsityksiä. Babicilla niitä ei ole, vaikka hän yrittää muuta esittääkin. Pääosaa esittänyt René Bitorajac oli festivaalien vieraana ja vastasi näytöksen jälkeen yleisön kysymyksiin. Bitorajac kertoi, että hän otti roolin vastaan sen haasteellisuuden takia; Näyttelijän mielestä hahmossa ei ollut mitään positiivista. Elokuvan on tarkoitus lyödä katsojia suoraan kasvoille. Korruptio on kuin mätäpaise muuten kauniissa ympäristössä. Kieltämättä, Babic näyttäytyi ainakin minun silmiini elokuvan alussa hyvinkin karsimaattisena ja komeana hahmona. Lopussa en voinut sietää koko hahmoa ollenkaan. Ainakin elokuva herätti ajatuksia.

Kaiken kaikkiaan festivaaleista jäi jälleen kerran hyvä olo. En ihmettele yhtään, kun ystäväni kutsuu Rakkautta&Anarkiaa-festivaaleja vuoden kohokohdaksi, sellainen se todellakin on! Vuoden päästä olen tavalla tai toisella jälleen mukana menossa. Luultavasti taas vapaaehtoisena, vaikka kovasti uhosin tämän jäävän viimeiseksi kerraksi.

Laittakaa siis jo kalenteriin merkintä: Helsinki International Film Festival - Rakkautta&Anarkiaa 19.-29.9.2013!

Lisätietoa http://hiff.fi/

Baaritiskille ja peliohjain käteen

Antti Kiviranta

Vaikka videopelit, virvokkeet ja hyvä seura kulkevat käsi kädessä, harvalle tulisi mieleen lähteä illalla kapakkaan pelikavereita hakemaan. Jyväskylän keskustassa tämä kuitenkin onnistuu: Bar Launch mainostaa itseään uuden ajan pelikahvilana. "Palvelukonseptina tämä muistuttaa enemmän biljardisalia tai keilahallia kuin klassista pelikahvilaa", Mikko Jokipii kuvailee ojentaessaan tiskin yli Xbox-ohjaimen ja -pelilevyn.

Tytöt vastaan pojat.

90-luvun lopulla nettikahviloiden synty mahdollisti myös pelikahvilat – nopea verkko ja suorituskykyinen rauta johti uuteen lanipelaamisen muotoon, jossa pelaajat tai kokonaiset klaanit ottivat toisistaan mittaa myös ulkoverkossa. Pelikahviloiden kulta-aikaa Suomessa oli kaksituhattaluvun puoliväli, kun taas laajakaistan yleistyminen, MMO-pelit ja yleensäkin verkkopelien muuttuminen maksullisiksi ovat viime vuosina ajaneet monta pelikahvilaa alas.

"Oon ite taustaltani PC-pelaaja, mutta en koskaan oikein tajunnut sitä meininkiä, että istutaan passiivisesti rivissä ja tuijotetaan näyttöruutua hämärässä huoneessa kuulokkeet päässä. Mä olin 2008 Aucklandissa, Uudessa Seelannissa GTA4:n julkaisun aikaan ja kävin siellä Red vs. Blue -baarin yötapahtumassa, ja innostuin siellä tästä ideasta", Jokipii muistelee. "Se oli videopelibaari: ei selvästikään maailman tuottavin liikeidea, mutta jotakin kehitettävää siinä oli suomalaiseen ympäristöön." Bar Launchin täytettyä kaksi vuotta mies on omien sanojensa mukaan "voipunut". "Ei tällä hyvää liksaa tee, mutta mä oon humanistirenttu, ja tykkään tästä sosiaalisesta nuoriso- ja kulttuuripuolen aspektista, tässä pääsee jutteleen ihmisten kanssa ja vaikuttamaan hyvällä."

Pelibaareille ja -kahviloille on oma kysyntänsä ja käyttäjäkuntansa, mutta silti keskeinen haaste on asiakkaiden houkutteleminen kotisohvilta liikkeelle. Videopelaaminen on vasta viime vuosina noussut esiin sosiaalisena ilmiönä. "Paras tapa karkottaa asiakkaat on hoitaa asiakaspalvelu huonosti", Jokipii selittää. "Tärkeintä tässä on juuri se, että heti ovesta sisään kävellessä suurelle yleisölle aukeaa tää idea: täällä saa juoda kaljaa, jutella ja pelata videopelejä. Voihan sitä tehdä kotonakin, mutta tästä tekee erikoisen se kokonaisuus ja ne ihmiset jotka täällä viettää aikaa."

Tyttöjen tiistai – Häikäilemätöntä markkinointia vai vilpitöntä tasa-arvoistamista? 

Vilma Hakola ja Juulia Hakunti tutustuvat Bar Launchin pelivalikoimaan.

Yksi Launchin jäsenille suunnatuista teemapäivistä on nimeltään Tyttöjen tiistai. Baarin nettisivuilla komeilee kuvaus:"Tytöt pelaavat ilmaiseksi, kyllä – ilmaiseksi." Tilastollisesti yli puolet videopelaajista ovat vielä miespuolisia, joten teemapäivän voi nähdä positiivisena diskriminaationa ja eriarvoisuuden torjumisena. "Mua suruttaa, kun on valtava määrä tyttöjä, jotka ei oo päässy sisälle siihen maailmaan. Peli mediana voi liikuttaa tavalla, jolla moni muu ei pysty. Monesti mä yritän tuputtamalla tuputtaa kavereilleni pelejä, jotka sai mut itkemään", Jokipii kertoo.

"Silti se roolijako koetaan vielä niin itsestäänselvyytenä, että isät ostaa pojilleen pelikonsoleita ja tytöille sitten jotain muuta. Vaikka kyllä mulla on paljon kavereita joiden tyttäret pelaa ihan yhtä paljon kuin niiden pojat. Ehkä kun mennään kymmenen vuotta eteenpäin, niin tilanne on tasaisempi. Sitä virhettä ei silti saa tehdä, että typistää naiset satunnaispelaajien mielikuvan alle, koska ei ole mitään mitä pelaamisesta innostuneet naiset vihaa enemmän."

Toisaalta Jokipii itsekin myöntää, että naisasiakkailla houkuttelu on maailman sivu kuulunut joka ikisen baariliikeyrityksen markkinointimenetelmiin. "Onhan se totta, että tyttöjen perässä tulee aina jostain jännästä syystä jätkiä, mutta en mä siinä mitään ihan suoraa syy-seurausvaikutusta näe. Aluksi oli teemasunnuntaipäiviä, silloin tällöin laitoin ihan kaikki pelit ilmaiseksi. Sitten tuli kokeitua Tyttöjen tiistaita, ja siitä on vähitellen kehittynyt perinne. Osallistujamäärä on paljon kiinni siitä, miten sitä tulee Facebookissa muistuteltua. Joskus unohtuu mainitsematta, kun ei se ole niinkään ansainnallista vaan enemmänkin kulttuuriteko. Joskus on talo täynnä tyttöjä pelaamassa, joskus ei yhtään."

"Ehkä jopa yhdeksän kymmenestä kävijästä tulee kaverin kanssa. Jätkiä tulee enemmän yksin, mutta pääasiassa tulee jätkäporukoita ja tyttöporukoita. Jos tulee tyttö-poikapari, ne pyrkii yleensä valitteen jonkun vaarattoman pelin, jota kumpikaan ei oo koskaan pelannu, ettei se mee liian kilpailuksi. Mutta keskenään tytöt on valmiita opetteleen uusia pelejä ja käyttämään paljon aikaa vaikka Left4Deadin tahkoamiseen. Moni täällä Tyttöjen tiistaina käyvä on tosi HC-pelaajia."

"Ja saattaa käydä niinkin, että ne poikakaverit hyppää pelaamaan änäriä omalla porukallaan ja tytöt jää sitten siihen pyörittelemään silmiä kädet puuskassa ilman mitään tekemistä. Silloin mä tarjoan niille vaikka Street Fighterin tai jonkun muun pelin, jossa on matala oppimiskynnys ja johon pääsee heti sisään. Sitten ne pelaa innoissaan sen tunnin ja lähtee täältä hymy naamalla."

Lisää Mikko Jokipiin ja Bar Launchin väen ajatuksia ja kokemuksia baaritiskiltä voi lukea blogista http://barlaunch.blogspot.fi/

Ilmastoahdistus

Merli  Lahtinen

Päätä särkee usein. Tunnen ahdistusta. Juttelen kollegan kanssa, joka toteaa myös välillä haluavansa huutaa, koska tietää, että ei voi vaikuttaa asiaan. Jatkan erään artikkelin lukemista ja puolessa välissä totean asian: Ilmasto tulee häviämään tämän taistelun.

Aloitan kuitenkin alusta, muutama vuosi takaperin. Olin tähtitieteen opiskelija. Kuuluin laitoksemme planeettaryhmään. Pidin eteenkin lähiplaneettatutkimuksesta. Mars ja Venus olivat jännittäviä. Halusin tähtitieteilijäksi jo lukiossa. Kaikki tuo muu mahdollinen maailmankaikkeus kiehtoi, koska se oli itselle niin tuntematon ja valtava. Joskus mietin yömyöhään taivaalle tuijottaen kuinka ääretön avaruus vain voi olla, kunnes totesin, etten voi sitä ymmärtää. Opiskelin onnellisesti ja samalla tein paljon järjestöhommia, joiden kautta päädyin saamaan myös paljon tuttavia muista tiedekunnista.

Eräänä päivänä puhuin erään ympäristötieteen opiskelijan kanssa. Puhuin siitä miten olisi mielenkiintoista tehdä käsistä riistäytyneen kasvihuoneilmiön tutkimuksia Venuksen ilmastosta ja mallintaa niitä maata vastaaviksi, jolloin voisi saada enemmän tietää siitä miten kasvihuoneilmiö alkaa itse vahvistaa itseään. Kaverini totesi asiaan vain että "ai onko Venuksellakin ilmasto". Tämä ehkä ensimmäistä kertaa avasi silmäni kunnolla siitä, miten paljon hyötyä poikkitieteellisyydestä voisikaan olla. Ympäristötieteen opiskelija ei siis tiennyt, että on olemassa toinen planeetta, jolla kasvihuoneilmiö on riistäytynyt käsistä.

Tämän jälkeen aloin itse suuntautua enemmän pois tähtitieteestä ja ilmakehätieteen puolelle. Kävin kursseja kasvihuoneilmiöstä, ympäristöongelmista ja ilmakehän rakenteesta. Silti mieltä usein vaivasi poikkitieteellisen näkökulman puuttuminen kokonaan myös omista opinnoista. Jos edes lähitieteen tutkijat eivät tiedä missä mennään niin miten yksikään poliittinen päättäjä voisi asiasta osata päättää. Mitä minä voisin tehdä?

Opinnot etenivät tässä sivussa samalla kun tutustuin yhä laajempaan kirjoon eri alojen opiskelijoita. Sain oman työni kautta tutustua aivan mahtaviin opiskelijoihin ympäri suomen, jotka jollain tapaa opiskelevat ympäristöalaa. Olen käynyt antoisia keskusteluja yömyöhään siitä miten maailma pelastuisi. Nämä opiskelijat ovat mahtavia ja heidän kanssaan keskustellessa ahdistus usein häviää. Tulee pieni toivon pilkahdus, että ehkä sittenkin osataan tehdä jotain tai että ainakin nämä tulevat osaajat tekevät maailmasta paremman paikan.

Seuraavaksi puhun ilmastonmuutoksesta aivan täysin eri alan opiskelijan kanssa. Ensimmäiset kommentit olivat "Ei meillä ole mitään väliä, koska Kiina, koska Intia, ja koska ne saastuttaa ja me ei". Tämä tappaa tämän keskustelun lähes aina ja olen käynyt sen useaan otteeseen. Tämän jälkeen ihminen on hyvin vaikea saada enää kuuntelemaan asiaa. Mutta mitä jos joku olisi sanonut höyrykoneen keksijälle pienenä, että "Ei meidän kannata alkaa keksimään mitään kun tuolla muualla maailmassa ihmisiä on enemmän ja ei niitä kiinnosta meidän pienet keksinnöt". Itse näkisin sen olevan ensiarvoisen tärkeää, että Suomi jatkaa kasvihuonepäästöjen vähentämistä ja yrittää oikeasti päästä mahdollisimman hiilineutraaliin tilanteeseen, vaikka todellisuudessa se on mahdotonta. Kaikissa asioissa tarvitaan edelläkävijöitä, joiden esimerkin mukaan muut voivat sitten lähteä toimimaan. Pyörää ei tarvitse keksiä aina uudelleen. Siksi kaikelle pitää antaa mahdollisuus.

Ahdistus nousee nyt vähän, alkaa itkettää kuin surisin jonkun läheisen pitää sairautta. Vaikka hän näyttääkin vielä hyvinvoivalta tiedän, että sisältä hän on rikki, ja odotan vain sitä hetkeä kun jotain pahaa tapahtuu. Ilmastolle ei ole olemassa syöpähoitoja. Se on niin monimutkainen systeemi, etteivät edelleenkään ihmiset sitä ymmärrä läheskään kokonaan. Silti se on elinehto.

Päädyin viime kesäksi töihin yliopistolle tekemään gradua. Tällöin jouduin pohtimaan paljon tieteen etiikkaa ja yleensäkin tutkijan roolia yhteiskunnassa. Miten pieni tutkija voi pärjätä tässä maailmassa? Tutkija ei ole poliitikko eikä toisinpäin. Onko tämä oikeasti oikea ratkaisu? Miksi ihmiset, jotka ymmärtävät sen, mikä on maailmalle ympäristön kannalta parasta, eivät tee siihen liittyviä päätöksiä vaan ne, joilla ei ole hajuakaan siitä mitä eroa on säällä ja ilmastolla. Tutkijana on siis välillä hyvin vaikea miettiä sitä mikä on tärkeää ja mikä ei ja miten siitä kertoo suuremmalle yleisölle.  Ilmastonmuutosta tutkiessa tutkitaan kuitenkin asiaa, joka on ehkä kaikkein arkipäiväisin asia ihmisille, että on jo unohtanut miten arkipäiväistä se on. Vai eikö säästä voinutkin aina puhua vaikka tuntemattomien kanssa tuntikausia.

Tutkijan suhde politiikkaan on myös mielenkiintoinen. Kaikki tutkimushan pitäisi tehdä puolueettomasti, mutta aina jotenkin kummasti tutkimusten suurimmat rahoittajat ovat juurikin niitä tahoja, jotka haluavat vaikka todistaa ettei heillä ole mitään tekemistä asian kanssa, vaikka maalaisjärki sanoisi toisin. Siksi usein ihan perustutkimustakin kyseenalaistetaan ja ei periaatteessa edes haluta kuulla totuutta. Politiikkaa kuuluisi siis tehdä parhaiten vallitsevien käsitysten valossa. Tämän parempaan ei tiede pysty. Kuitenkin se kohta, jossa itsellä menee hermot on se kun kyseenalaistetaan tieteelliset faktat.

Otetaan esimerkkinä nyt ilmakehän hiilidioksidipäästöt. Tilastoja on hirveän helppo käyttää hyödyksi. Alla olevassa kuvassa on esitetty ilmakehän hiilidioksidipäästöjen määrä 800 000 vuoden takaa nykypäivään. Huomaatte, että ilmaston hiilidioksidipitoisuus on selkeästi vaihdellut hyvin samankaltaisesti moneen eri otteeseen maapallon ilmastohistorian aikana. Hiilidioksidimäärä nykypäivänä ei tunnu olevan mitenkään poikkeava.

Ainoa ongelma kuvassa on se, että siinä käsite ”nykypäivä” ei ole mitenkään selitetty. Jos yritätte alkaa katsoa kuvan pohjalta mitä vaikka viimeisen 200 vuoden aikana on tapahtunut, niin sitä on madotonta nähdä. Tämä kuva olikin hiilidioksidipäästöt vain 50-luvulle saakka. Otetaan nyt sama kuva, jossa näkyvät hiilidioksidipäästöt 2010-luvulle.

Yhtäkkiä kuvassa onkin reunassa valtavan pitkä viiva ylöspäin. Tämä kuvaakin viimeistä 60-vuotta. Noin sopivasti kuvaa vain leikkaamalla ja puhumalla käsitteestä ”nykypäivä” voidaan saada ihmiset uskomaan, että mitään luontaisesta poikkeavaa ei ole tapahtunut. Tämän vuoksi kannattaakin tukeutua vain luotettaviin tieteellisiin lähteisiin, eikä ihan mihin tahansa, mitä internetistä löytää.

Miksi minua nyt siis ahdistaa?

Koska muutos on hidasta. Luultavasti hyvin vähän tulee tapahtumaan omana elinaikanani vaikka pitäisi. Pahimmassa tapauksessa taas ei. Voin vain toivoa, että sillä mitä itse teen on myös jotain väliä ja ehkä joku edes kuuntelee. 

Maailman pitäisi saada Kiina ja muut kehittyvät valtiot hyppäämään yli hiilivoimavaiheesta ja siirtyä suoraan ydinvoimaan. Ydinvoimalaitosten lauhdevesien hyödyntämistä esimerkiksi kaukolämpöön tulisi tutkia. Aurinkopaneelien kehitystä myös infrapunasäteilyä vastaanottaviksi pitäisi kehittää.  Tuulivoiman tuottamiseen pitäisi antaa mahdollisuus ja unohtaa jos kaunis mökkimaisema menee nyt pilalle. Ja tähän joka toinen ympäristöaktivisti vastaa, että ei ydinvoimaa vaan tuulivoimaan pitäisi panostaa enemmän ja että siitä löytyy vielä pelastus. Jos totta puhutaan niin esimerkiksi Olkiluodon uusiessa yhden voimalaitoksensa turbiineista, saatiin laitoksen energiatehokkuutta kasvatettua yhtä paljon, kuin mitä kaikki suomen tuulivoimalat tuottavat yhteensä sähköä. Kyllä, uskon että tuulivoimasta saadaan vielä paljon irti, mutta kun mikään muu kuin ydinvoima ei tuota tarpeeksi sähköä kompensoidakseen sitä valtavaa määrää hiilivoimalaitoksia, joita maailmasta löytyy. Ja hiilidioksidipäästöt olisi pitänyt saada jo eilen kuriin. (Ja taas ahdistaa lisää kun ei kuitenkaan tätäkään ihmiset tajua)

Ahdistus on nyt jatkunut jo vuosia ja se saavutti huippunsa kesän aikana, tehdessäni gradua. Kirjoitin siihen viimeiseksi ekstrakappaleen, jota en kuitenkaan ottanut mukaan graduuni, koska se ei varsinaisesti liittynyt suoraan fysiikkaan. Kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) on tehnyt neljä erilaista skenaariota, joiden mukaan ilmasto lämpenee tulevaisuudessa. Näistä malleista pienin ilmaston lämpeneminen eli kaksi astetta, saavutetaan nyt heti radikaaleilla kasvihuonekaasupäästövähennyksillä. Kaikkein pahin malli taas toteaa, että ihminen ei luultavasti opi ja ilmasto voi lämmetä Suomen korkeudella voi vuonna 2080 olla jopa 7 astetta lämpimämpää kuin nyt.

7 asteen lämpeneminen vaikuttaisi enemmän talvilämpötiloihin kuin kesän eli kovat pakkasjaksot katoaisivat lähes kokonaan. Hellejaksot yleistyisivät ja kasvukausi pitenee. Nämä eivät suoraan kuullosta ehkä ihan maailman kamalimmilta asioilta jos osataan varautua siihen millaiseksi Suomi muuttuu. Itse tein gradua liittyen energialähteisiin ja 7 asteen lämpötilan nousu tarkoittaisi sitä, että talvisin lämmityksen tarve pienenee, ja kesäisin viilennyksen tarve kasvaa. Myös kasvukauden pidentymisen myötä tarvitaan lisää energiaa viljelyksien ylläpitoon. Nämä tarkoittavat kaikki sähköä tuottavien energiamuotojen lisäämistä ja lämmityksen tarpeen pienenemistä. Monilla voimalaitoksilla elinikä on useita kymmeniä vuosia. Esimerkiksi hiilivoimala voi hyvin pyöriä 50 vuotta. Eli jos siis usko alkaa olla jo mennyt siihen, että voisimme oikeasti tehdä jotain ilmastonmuutoksen torjumiselle, niin yritetään edes aloittaa ajoissa siihen sopeutuminen. Ja näiden päätösten aika on nyt!  

Niin monessa eri asiassa jouduin vain toteamaan että ilmasto häviää.  Ilmasto on kuitenkin asia, joka on aina läsnä ja se on aina ollut maapallon muodostumisesta alkaen. Se on muuttunut vuosimiljoonien saatossa radikaalistikin, mutta kyllä se säilyy. Ekosysteemi on se, joka kärsii eli eliöt ja kasvit. Eli omituista kyllä, ahdistukseni helpottaa hieman, kun tajuan tämän asian. Ei ilmasto tule koskaan häviämään mitään, se muuttuu maapallon mukana. Sen mukana kulkee elämä ja mukautuu ilmaston mukaan.

Ilmasto ei häviä, ihminen häviää. Ehkä myös sitten ahdistus helpottaa.