maanantai 2. tammikuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2012!

On siis vuosi 2012. Missä viipyvät lentävät autot, itsenäiseen ajatteluun kykenevät androidit ja julkisenliikenteen mullistavat teleportit? Näitä kysymyksiä ihmetellen Nörttitytöt pitävät pienimuotoisen blogitauon.

Jo torstaina 5.1. Nörttityttöblogissa on kuitenkin taas elämää; silloin on luvassa juttua taistelulajien harrastamisesta. Käynnistämme tammikuussa jo tutuksi tulleiden maanantai- ja torstaipäivitysten rinnalle myös ns. "lauantaiextrat", joita julkaisemme ensi alkuunsa joka toinen viikonloppu. Ensimmäinen lauantaipäivitys ilmestyy 14.1. Ennen kolmannentoista b'ak'tun-syklin päättymistä ehdimmekin vielä kertoa monenmoisista nörttityttöjä kiinnostavista aiheista, joten kannattaa pysyä mukana koko vuosi!

Alkuvuoden blogiaiheet onkin jo melko pitkälle mietitty. Keväämmällä kaipaamme kuitenkin uusia aiheita - ja uudet kirjoittajatkin ovat edelleen tervetulleita mukaan. Myös lukijat voivat ehdottaa aiheita, joihin me kirjoittajat tartumme, jos koemme ne tarpeeksi mielenkiintoisina ja haastavina.  

Mistä sinä siis haluaisit tänä vuonna Nörttityttöblogista lukea? Kommentoi alle! Vastanneiden kesken arvotaan pieni yllätyspalkinto. (Kannattaa siis vastata kirjautuneena esim. Google-profiilillasi, OpenID:lla tms., jotta saamme sinut myöhemmin tarvittaessa kiinni.)

Vielä kerran siis hyvää uutta vuotta kaikille Nörttityttöjen lukijoille ja kirjoittajille!

Neuvostoliittolaisissa uudenvuodenkorteissa esiintyi usein avaruusraketteja ja muuta tulevaisuuden teknologiaa. Ajatuksena oli, että uutena vuotena juhlitaan kehitystä; uutta ja uljaampaa tulevaisuutta, joka on jo nurkan takana. Tänä päivänä värikäs neuvostoretro näyttäytyy hellyttävänä sadunomaisessa optimismissaan, vaikka korttikuvien taustalla vaikuttaakin kylmän sodan kilpavarustelun henki. Tässä kuvassa raketilla uuteen vuoteen kiitävät pakkasukko ja pakkastyttö. Lisää retroscifistisiä neukkuuudenvuodenkortteja löydät esimerkiksi osoitteesta http://www.mazaika.com/postcard/aerospace1.htm .

1 kommentti:

  1. Mua kiinnostaa kovasti kaikki henk. koht. kokemukset aiheesta tekniikka ja käytännön puuhastelu sen parissa - kunhan jutut vaan on kirjoitettu kansantajuisesti, sillä omat tiedot on melko rajalliset. ;)

    VastaaPoista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.