Nörttitytöt arvostelevat: Ready Player One

Maria Alatalo

Ready Player One on amerikkalaiskirjailija Ernest Clinen esikoisromaani, joka julkaistiin suomennettuna elokuussa 2012. Kirjan tarina sijoittuu dystopiseen tulevaisuuteen, tarkalleen ottaen vuoteen 2044, jolloin maapallon elinolosuhteet ovat energiakriisin ja ilmaston lämpenemisen seurauksena todella surkeat. Ihmiskunnan sivilisaatio on hyvää vauhtia rapistumassa ja suurin osa maapallon väestöstä viettääkin kaiken hereilläoloaikansa kirjautuneena sisään eksentrisen neron James Donovan Hallidayn kehittämään OASIS-virtuaalimaailmaan. OASIS on yhdistelmä mmo-pelejä, internetkulttuuria ja Second Lifen kaltaisia virtuaalitodellisuuksia, jossa ainoastaan käyttäjän mielikuvitus määrittää toiminnan rajat. Sisäänkirjautuneet henkilöt muun muassa shoppailevat, matkustavat vieraille planeetoille, käyvät koulua, juhlivat, pelaavat videopelejä ja harrastavat seksiä.

Gummerus. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka.

Pelisuunnittelija Hallidayn kuotua koko maailma saa tietää, että jonnekin virtuaalitodellisuuden lukemattomista maailmoista on piilotettu pääsiäismuna. Tarkemmin sanottuna OASIS-todellisuuteen on piilotettu kolme avainta, ja ensimmäinen käyttäjä, joka ratkaisee näiden avainten mysteerin perii koko OASIS-virtuaalimaailman omistavan yrityksen ja sen mukana tulevan valtavan omaisuuden. Selvittääkseen pääsiäismunan arvoituksen käyttäjän täytyy kuitenkin ratkaista valtava määrä 1980-luvun populaarikulttuuriin liittyviä vihjeitä ja yksityiskohtia, kuten lausua täydellisesti Monty Pythonin vuorosanoja ja muistaa toissijaisia yksityiskohtia kasarivideopeleistä. 

Kun tieto Hallidayn mittaamattomasta perinnöstä leviää OASIS-käyttäjien tietoon, käynnistyy valtava pääsiäismunajahti. Jahtiin osallistuvat sekä yksityiskäyttäjät ympäri maailmaa että pahisfirma IOI, joka on omistanut kokonaisen yksikön ja valtavasti resursseja pääsiäismunajahtiin tarkoituksenaan muuttaa virtuaalimaailman käyttäminen maksulliseksi ja poistaa anyonymiteetin mahdollisuus.

Kirjan protagonisti on 17-vuotias Wade Watts, joka monen muun kurjissa taloudellisissa ja sosiaalisissa oloissa elävän henkilön tavoin viettää valveillaoloaikansa kirjautuneena sisään virtuaalitodellisuuteen. Hallidayn pääsiäismunan löytämisestä on tullut Wadelle suoranainen pakkomielle, ja hän kuluttaa päivänsä kahlaten läpi 1980-luvun klassikkosarjojen ja -elokuvien vuorosanoja sekä pelaten aikakaudelle tyypillisiä videopelejä. Waden onnistuttua ratkaisemaan pääsiäismunan arvoituksen ensimmäisen vaiheen jahti käynnistyy ennennäkemättömällä tavalla ja sekoittaa Waden elämän täysin.

***

Ernest Cline ja DeLorean. Kuva: Dan Winters.

Ernest Cline kävi promoamassa kirjaansa syyskuussa Helsingissä ja Mia Meri kävi Nörttityttöjen edustajana moikkaamassa häntä. Tapaamispaikkana oli baari Helsingin keskustassa ja juttukavereina scifi-harrastajia.  (Teksti: Mia Meri)

Tapaamisessa Cline kertoi lapsuudestaan. Hän on kotoisin Teksasin Austinista ja hänen perheensä oli hyvin uskonnollinen. Jo nuorena Cline oli kiinnostunut nörttiaiheista, joten mm. loitsuja sisältävä Dungeons & Dragonsin sääntökirja herätti kauhua suvun keskellä. Siitä huolimatta roolipelit veivät nuorta miestä kuten myös videopelit.

Kirjassaan Ready Player One on runsaasti viittauksia 1980-luvun populaarikulttuuriin ja Cline kertoi aiheiden kummuneen suoraan hänen omasta lapsuudestaan. Videopelien ja roolipelien lisäksi Cline kulutti myös paljon elokuvia ja touhusi tietokoneiden kanssa. Cline kertoi, että kirjaansa varten hän oli tehnyt jonkin verran tutkimusta videopelien historiasta, mutta käsitykseni mukaan suurimmaksi osaksi kaikki populaarikulttuurin viittaukset olisivat tulleet häneltä itseltään ilman sen suurempaa taustatyötä. Samat nörttiharrastukset ovat edelleen Clinella sydäntä lähellä. Hänellä on oma D&D-peliporukkansa loistavalla pelinjohtajalla, ja populaarikulttuuria tulee yhä edelleen kulutettua paljon.

Kirjaa promotessaan Ernest Clinelle oli tullut yllätyksenä se, että kaikkialla hänen tapaamansa ihmiset tuntuivat kuluttaneen juuri näitä samoja pelejä, bändejä, elokuvia ja TV-sarjoja kuin hänkin nuorena. Hän kuvitteli, ettei kukaan olisi ollut kiinnostunut hänen oman nuoruutensa merkkiteoksista, mutta se olikin sitä samaa populaarikulttuuria, jota koko läntinen maailma tuntui kuluttaneen 1980-luvulla.

Tulevaisuudessa Clinella on jo mielessä uusia projekteja, mutta sopimussyistä hän ei asiasta voinut mitään kertoa. Sen sijaan julkista tietoa on se, että Ready Player Onen leffaoikeudet on jo myyty Warner Borthersille ja Cline itse oli muokannut sen käsikirjoituksen, mutta varsinaista elokuvaa saatetaan silti joutua odottamaan vuosia.

Kuva: Mia Meri.

Tapaamisen perusteella Ernest Cline vaikutti oikein leppoisalta kaverilta, joka sujuvasti jutteli kokonaisen pöytäseurueen kanssa kerrallaan. Suunnilleen samanikäisessä seurassa ja pahojen roolipeli-scifi-videonörttien keskuudessa hän ihmettelikin, että hän ei ole vielä koskaan löytänyt yhtä samanhenkistä porukkaa kuin missä hän nyt oli. Ja juttu kulkikin lennokkaasti. Välillä joku ojensi Clinelle kirjan singeerattavaksi ja hän kysyi: "Star Wars vai Star Trek?" ja vastauksesta riippuen hän kirjoitti aiheeseen liittyvän tervehdyksen kirjaan. Kysyttäessä hän itse myönsi olevansa enemmän Star Wars-miehiä, muytta myönsi saman tien, että hänen oman elämänsä uskomattomin ja nörtein hetki oli se, kun hän sai käsiinsä Wil Wheatonin lukeman Ready Player Onen, jota hänen oli pakko kuunnella DeLorean-autossaan. Voiko mitään mahtavampaa edes toivoa?!

    

   ***

Tätä artikkelia varten kolme Nörttityttöä arvosteli Ready Player One-romaanin.

Ann-Catrin Sundelin:

I lemmed it.

Tämä siis tarkoittaa, että minä en lukenut kirjaa loppuun asti. Ai miksi? Tässä tulee minun syyni: Alkukankeuden jälkeen pääsin vauhtiin, kiinnostuin maailmasta sekä Waden elämästä ja ystävyyssuhteista. Mutta jonkun matkan luettuani kirja tuntui yhtäkkiä nimienpudotteluleikiltä. Välillä tuntui kun kirjailijoita, pelejä, elokuvia ja TV-sarjoja mainittiin enemmän vain koska pystyttiin, kun että se olisi vienyt tarinaa eteenpäin. Tämä lannisti minun innostustani. Innostukseni lukea kirja kokonaan loppui kuivaan toisen tason alkuun. Tarina ei kulkenut eteenpäin vaikka kuinka yritti lukea. Ensimmäinen taso oli tarinaltaan kiinnostava, mutta sen ympärille oli kirjoitettu paljon ylimääräistä krääsää, ainakin tämä on minun mielipiteeni. Toisella tasolla en enää saanut sitten tarinasta kiinni, enkä tiedä miksi.

Katsotaan, ehkä jossain vaiheessa yritän taas, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä että tämä kirja ei ollut minulle.

Maddie Hentunen:

Uskaltaisin väittää, että jokainen nörtti on osallistunut joskus sellaiseen mielikuvitustoimintoon, jonka päämääränä on pelastaa maailma. Ainahan se skenaario tulee vastaan tietokonepeleissä, sarjakuvissa ja larpeissa. Ready Player Onessa klassinen asetelma siirretään metatasolle, sillä virtuaalitodellisuuspelin panoksena on maailman tulevaisuus sekä sähköisessä että konkreettisessa muodossa. Paha IOI-yhtiö romuttaisi pelin voitettuaan OASIS-maailman avoimuusperiaatteet ja maailman kurjistuminen jatkuisi, sillä yhtiö käyttäisi voittamansa miljardit oman hyötynsä tavoitteluun.

Kirja-arvosteluissa harvoin sanotaan mitään näin suorasukaista, mutta minä rakastuin Ready Player Oneen ihan toden teolla. Se on ylistyslaulu nörttiyden ennakkoedellytykselle, innostumiselle, ja käsittelee hieman mustavalkoisen maailmankuvan ja yksinkertaisen premissin välityksellä tärkeitä eettisiä kysymyksiä. Onko virtuaalimaailmassa lakeja ja moraalia? Jos sinulla on valta tehdä mitä vain, mitä teet? Kiinnostavaa on myös virtuaalimaailmaan vetäytymisen ymmärtäminen, mutta toisaalta oikean todellisuuden parantamiseen rohkaiseminen.

OASIS itse on tietysti jokaisen nörtin märkä päiväuni. Pelkästään ajatus siitä, että voisin ottaa osaa omiin suosikkielokuviini, omistaa X-Wing Fighterin, käydä historiasimulaatiossa tai pelata lempparipelejäni pelin sisältä saa minut kehräämään. Clinen kerronta on sujuvaa ja hahmot nörttiydessään uskottavia. Klassinen 'lopussa hyvä voittaa' -loppuratkaisu, jossa ystävyys, suvaitsevaisuus ja pienen ihmisen yrittäminen palkitaan, on kuorrutus kakun päällä. Ernest Cline on epäilemättä nörttien aatelia.

Ainoat miinukset, jotka suostun havaitsemaan liittyvät käännökseen. J. Pekka Mäkelä on tehnyt erittäin hyvää työtä, mutta jotkut päätökset hämmentävät. Laulunsanat olisin jättänyt alkukielelle esim. Kjell Westön romaanien tapaan, sillä kohderyhmä (oletettavasti suomenkieliset nuoret aikuiset ja aikuiset, etenkin nörtteilyyn taipuvaiset 80-lukunostalgikot) varmasti osaa englantia tai käännöskoneen käytön. Itse OASIS-maailman käännös (Ontologisesti Aistit Sulauttava Ihmiskeskeinen Simulaatio) on myös mielestäni tarpeeton ja pakostakin hieman kömpelö. Kertomus sijoittuu Yhdysvaltoihin, joten alkukielisen nimen ilmoittaminen olisi riittänyt.

Viimeinen käännöskukkanen liittyy kirjassa usein esiintyvään lausahdukseen "PELI PÄÄTTYNYT". Pelasin itse 80-luvun lapsena fanaattisesti tietokone-, arcade- ja pelikonsolipelejä, enkä muista koskaan nähneeni kyseistä lausetta. Sen sijaan alkukielinen GAME OVER tuli tutuksi, ja se olisi varmasti ollut täysin ymmärrettävä myös Ready Player Onen kontekstissa.

Muuten J. Pekka Mäkelä ja tietokoneslangin kääntämisessä avustanut Jyrki J. J. Kasvi ovat tehneet upean työn. Mitä tulee itse Ernest Clineen, hän ei olisi voinut kirjoittaa vaikuttavampaa esikoisromaania. Hänestä kuullaan vielä.

Ernest Cline Helsingissä syyskuussa. Kuva: Mia Meri.

Maria Alatalo

Ensimmäinen asia, joka Ready Player Onen kohdalla pisti silmään oli todella upea kansikuvitus. Tuomo Parikan retrohenkinen kansitaide tekee todellakin oikeutta kirjan kasarikulttuurin fanitukselle.

Kirjan perusidea kuulosti mielenkiintoiselta, sillä tykkään sekä scifistä, retrosta että tietenkin videopeleistä ja lopulta luinkin kirjan parissa päivässä. Hilpeyttä tosin herätti pääsiäismunajahtiin osallistuvan henkilön kutsuminen "munastajaksi" (engl. gunter), sillä mielleyhtymää Studio Julmahuviin oli mahdotonta välttää. Nauruntyrskähdysten saattelemana jatkoin lukemista eteenpäin (kyllä, olen juuri näin keskenkasvuinen), ja ilokseni huomasin, että kirjassa käytetty tietokonepeleihin liittyvä erityissanasto oli taidokkaasti käännetty.

Ready Player One kuitenkin lässähti melko nopeasti, sillä maailma ja aikakausi, johon tarina sijoittuu on kovin kliseinen. Dystopia energiakriiseineen oli tympeä ja tylsä eikä kirjailijalla selkeästi ollut suurempaa kiinnostusta tehdä vuoden 2044 maailmasta uskottava. Kirja vaikuttaa enemmän tarinalta, joka olisi kuulunut sijoittaa nykyaikaan, sillä uskottavuus Clinen tulevaisuuskuvauksesta on kaukana. Sen sijaan kaikki paukut säästettiin OASIS-virtuaalitodellisuuden kuvaamiseen, mikä onkin Ready Player Onen parasta antia. Tekstistä kuultaa läpi kirjailijan jopa lapsenomainen innostus kasarikulttuuriin ja tässä mielessä kirja onkin nörtin märkä uni.

Eniten romaanissa kuitenkin tökki päähenkilön ärsyttävyys ja täysi persoonattomuus. Wade on kokoelma kaikkia nörtteihin liittyviä stereotypiopita: hän on introvertti, ylipainoinen, tietokonepelien yksityiskohdilla brassaileva finninaama, jolle vastakkainen sukupuoli on täysi arvoitus. Kaikki nämä attribuutit olisivat voineet vielä toimiakin mikäli niiden vastapainoksi olisi lukijalle tarjoiltu uskottavalta tuntuva persoona. Wade on kuitenkin pelkkä nörttistereotypia, stock photo man. Samoin kirjan sukupuoliroolit ovat melko tympeitä ja selkeästi täysin toissijaisia kirjan kasarinostalgialle.

Jään kuitenkin mielenkiinnolla osottamaan kirjan elokuvasovituksta, sillä uskon, että tarina voisi hyvinkin toimia valkokankaalla.

***

Seth MacFarlene: Ted (2012)

Anitta Kiviranta

Eräs nörttitytöistämme joutui perumaan blogivuoronsa henkilökohtaisten kiireiden vuoksi, jolloin minulle tarjoutui poikkeuksellinen mahdollisuus arvostella blogissamme ajankohtaista elokuvaa. Kävin viime viikon torstaina katsomassa ohjaaja-käsikirjoittaja Seth MacFarlanen esikoiselokuvan Ted. Se oli vallan viihdyttävä komedia, muttei silti kohoa suosikkileffojeni top-kymppiin.

Via Filmofilia.com

Ted on tarina kolmikymppisestä autokauppiaasta nimeltä John Bennett (Mark Wahlberg). John Bennett on ihan tavallinen kaveri, joka elää ihan tavallista pitkitettyä teini-ikää - lukuunottamatta, että hänen bestiksensä on elävä ja puhuva nallekarhu nimeltä Ted (äänenä Seth MacFarlene itse). Ted on herännyt maagisesti henkiin parikymmentä vuotta aikaisemmin yksinäisen ja kiusatun pikku John Bennettin hartaasta toiveesta. Sittemmin suloinen nallekarhu on kasvanut omistajansa mukana rääväsuiseksi ja vastuuttomaksi työttömäksi ex-julkkikseksi. Ted ja John viettävät aikaansa yhdessä pössyttelemällä, tissuttelemalla ja tuijottamalla Flash Gordonia. Tedin ja Johnin ystävyys rassaa Johnin kuvankaunista ja työssään menestyvää tyttöystävää Loria (Mila Kunis), joka kaipaisi Johnilta vahvempaa sitoutumista parisuhteeseen ja aikuismaisempaa käytöstä ylipäätään. Lori on vakuuttunut siitä, että John pystyisi parempaan, kunhan nallekarhu vain häipyisi kuvioista.

MacFarlane ammentaa komediansa siis sinäänsä melko tyypillisestä bestis vs. tyttöystävä -asetelmasta, jota on tuttu muun muassa elokuvista You, Me and Dupree (2006) ja Shaun of the Death (2004). Elävän nallekarhun asettaminen rääväsuisen tyhjäntoimittajabestiksen rooliin tuo toki tarinaan tuoreen twistin. Muuten nuorenmiehen kasvutarina huolettamaan sinkkuelämään jämähtäneestä ylikasvaneesta pojasta vastuulliseksi parisuhteen osapuoleksi onkin rakennettu vähän turhankin tutuista aineksista. 

Nörttityttöplussaa irtoaa siitä, että antagonistinen tyttöystävä Lori ei ole yksiulotteinen mäkättäjä vaan empaattinen ja aktiivinen hahmo. Geek-viittaukset Tähtien sotaan ja Flash Gordoniin jäävät tosin Lorilta ymmärtämättä, mutta hän suhtautuu poikien (tai no, miehen ja nallekarhun) juttuihin parhaansa mukaan rennosti ja reilusti. Pohjimmiltaan keskeinen ongelma tuntuukin olevan, että Ted ja John sulkevat Lorin keskenäisten juttujensa ulkopuolelle. Lori ja Ted siis kilpailevat Johnin ajasta ja huomiosta toisiaan vastaan.

Isoin osa Tedin huumorista on verbaalista; käsikirjoittaja MacFarlenen sitcom-tausta kuuluu selvästi dialogissa, mikä on pelkästään hyvä asia. Vitsit ja intertekstuaaliset viittaukset ovatkin elokuvan parasta antia. Räävitön, mutta hellyttävä nallekarhu naurattaa ja suhdekuvaus liikuttaakin. Itse kuitenkin koin elokuvan ongelmaksi draamallisen jännitteen puutteen ja liiallisen ennustettavuuden. 

Johnin ja Tedin välit kärjistyvät elokuvan puolivälin paikkeilla trailerissakin nähtyyn tappelukohtaukseen, josta kuitenkin jää uupumaan todellinen väkivallan tuntu. Ainakin minusta tuntui hankalalta uskoa, että nallekarhu todella voisi satuttaa oikeasti isoa miestä, ja tappelukohtauksen rajut äänitehosteet tuntuivatkin kohtaukseen nähden yliampuvilta eivätkä oikein istuneet kuvaan. Samankaltainen ongelma oli myöhemmässä takaa-ajakohtauksessa, jossa Tediä jahtavat hullu mies ja hänen poikansa, jotka haluavat saada Tedin omakseen. Takaa-ajokohtaus ei tuntunut kovin pelottavalta ja oli toteutettu leikkauksellisestikin oudon hitaasti. Vaarantuntu jäi tavoittamatta ja elokuvan loppuratkaisukin oli melko kaikessa söpöydessään melko antikliimaksinen.

Laulajatar Norah Jones, Flash Gordon -näyttelijä Sam J. Jones ja pitkän linjan näyttelijä Tom Skerritt tekevät Tedissä cameo roolit, joista varsinkin Sam J. Jonesin suoritus varsin hulvaton. Norah Jonesin fanien ei kuitenkaan kannata raahautua elokuvateatteriin siinä toivossa, että pääsisivät nauttimaan idolinsa musiikista; Jonesin laulua kuullaan elokuvassa vain vajaan kappaleen verran. Muuten Jonesin pieni piipahdus leffassa on kyllä sangen viehättävä.

Päänäyttelijät Walhberg, MacFarlene ja Kunis vetävät roolinsa hyvin, ja elokuva onkin varsin viihdyttävää ja hauskaa katseltavaa. Maailmaa tämä ei kuitenkaan järisytä. Elokuvan päätyttyä löysin itseni pohdiskelemassa, mikseivät leffat koskaan kerro tarinoita naisista, jotka joutuvat uhraamaan BFF:nsä, koska mies haluaa sitoutua, eikä enää kestä katsella tyttöjen biletystä?

Nörttityttöjen virallisella arvosteluasteikolla

annan Tedille kolme nörttityttöä. Se on siis

"ihan kiva naapurin tyttö". Leffan on ihan hauska

ja sen katsoo kyllä aikansa ratoksi ihan mielellään

varsinkin hyvässä seurassa. Toisaalta jos haluat katsoa

elämässäsi tästä teemasta vain yhden elokuvan, kannattaa

katsoa ennemmin se Shaun of the Death, joka on oikeasti superhyvä.

Sori nyt vaan, MacFarlene.

Misfits - antisankarit haalareissa

Sanna Haukkala

Huom! Tästä Misfits-sarjan esittelystä piti tulla innokkaan fanin puffaus sarjan julkaisuista ja vinkkaus seurata uutta neljättä kautta, mutta viikko ennen bloggauksen julkaisupäivää sain kuulla että Misfits onkin tulossa tv:stä syyskuun alusta lähtien. Upeaa toimintaa Yleltä Doctor Who -uusintojen jälkeen! Parempi näin, todellakin! 

Alisha, Curtis, Kelly, Nathan ja Simon.

- What if we are meant to be, like, superheroes?
- You lot, superheroes? No offence, but in what kind of fucked-up world would that be allowed to happen?

Räävi ja hersyvä tv-sarja populaarikulttuurin kyllästämille nuorille aikuisille; tästä syystä Misfitsiä (2009– ) on siteerattu Heroesin ja Skinsin ristisiitokseksi Buffyn huumorintajulla. On kuitenkin pakko huomauttaa, että vaikka sarja onkin Iso-Britanniasta, ja sisältää ripauksen scifi-maailmaa, se ei ole lapsille soveltuva tai kiltti kuin Doctor Who. Eräs sarjaan tutustuttamani sanoikin sarjaa yllättävän rääviksi ja tätä arvostelua kirjoittaessani jouduin varmistamaan Nörttityttöjen blogiryhmältä, miten “aikuismateriaaliin” pitäisi suhtautua. Sarja sisältää rutkasti kiroilua, huumeiden viihdekäyttöä, verta, väkivaltaa ja tietenkin vielä seksiä: Suomessa lähetysikäraja on K-16, joten tässä varoitukset lukijoille mitä on tulossa. Itsetarkoituksellinen mässäily tylsistyttää yllättävän nopeasti ja Misfitsissä ei onneksi ole kyse siitä. Tämä ollut minulle pahin aikuisiän fanitussarja sitten Angelin, ennen Tohtoria ja Torchwoodia, mopon karkaaminen kunnolla käsistä ei ollut kovinkaan kaukana.

Nämä eivät ole työtrikoot.

Misfits on lähtökuvioltaan melko yksioikoinen: joukko nuoria aikuisia joutuu laittamaan oranssit työhaalarit päälle yhdyskuntapalvelun merkeissä (suurimmalla osalla on lisäksi ASBO, Anti-Social Behaviour Order, rangaistus jolla ojennetaan paheksuttavasta käytöksestä), ensimmäisen työpäivän aikana salamoivan myrskyn yhteydessä jokainen saa "supervoiman", joka liittyy jollain tavalla hahmon persoonallisuuteen. 

Pissismäinen Kelly (Lauren Socha), joka on ylihuolehtivainen toisten mielipiteistä, saa telepaattiset voimat. Huumeiden hallussapidosta kiinni jäänyt pikajuoksijalupaus Curtis (Nathan Stewart-Jarrett) pystyy siirtymään ajassa taaksepäin. Kevytkenkäinen ja hemmoteltu Alisha (Antonia Thomas) huomaa yhtäkkiä saavansa kosketuksen voimalla kenen tahansa pasmat täysin sekaisin. Piinallisen ujo ja estynyt Simon (Iwan Rheon) pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja mitään häpeämätön moottoriturpa Nathan (Robert Sheehan) ei näytä saaneen mitään näkyviä voimia. 

Ainoa oranssi vaatekaappale, jonka huolisin kaappiini.

Kenellekään uudet voimat eivät tuo valtaa, tiukkoja trikoita tai muuttumista lepakkokartanon oloneuvokseksi: oranssit haalarit on kiskottava niskaan joka aamu vaikka voimat tuntuvat vain tuovan lisää ongelmia. Lisäksi nuorten yhteiskuntapalveluksen valvojilla tuntuu olevan vaikeuksia pysyä elossa, ukkosmyrsky on tehnyt tepposet muihinkin ympärillä oleviin ihmisiin. Sarja ei kulje massiivisten spoilerien voimalla, mutta niiden vältteleminen parantaa melkoisesti yllätysmomenttien tehoa ja katseluelämystä.

Sarjaa on tehty tällä hetkellä kolme kautta ja neljäs on tulossa Iso-Britanniassa loppusyksystä. Sarjan luoja Howard Overman on samaa sukua Joss Whedonin ja Russell T Daviesin kanssa siinä mielessä, että populaarikulttuuriviittaukset lentelevät tiuhaan ja faniyhteisöä vuorotellen itketetään ja vihastutetaan anteeksipyytelemättömillä hahmokuvioilla. Sarjan huumori on alleviivaavan rääviä (toistan tätä tarkoituksella!) ja jotkut hahmot välillä luupäisen rasittavia, mutta silti kokonaisuus on tähän mennessä ollut onnistunutta tunteiden ääripäiden vuoristorataa kaikilla kausilla. 

Minne kiire, Alisha?

Kaksi ensimmäistä kautta ovat ehdottoman suositeltavia ja kolmas kausi on sekin ihan katsottava, muttei yhtä naseva kuin aiemmat kaudet. Isoin ero kolmannen ja edeltävien kausien välillä on fanien rakastaman Nathanin jääminen pois, vaikka tilalle tullut Rudy (Joseph Gilgun) on täysin Nathanin tyhjiön täyttävä mielipuoli. 

Odotan itse neljännen kauden alkamista innokkaasti vaihdoksista huolimatta, Skins-teinisarjan tyyli vaihtaa koko hahmokaarti muutaman kauden välein saattaaa olla ihan toimiva ratkaisu. Lisukkeena uuden kauden odotteluun ovat edellisinä kausina mielenkiintoisesti rakennetut hahmojen Twitter-tilit, joissa jaksojen pyöriessä hahmot elivät omaa elämäänsä fanien kanssa välillä keskustellen. Sarjan musiikeista kootut Spotify-listat muistuttavat erinomaisesti, miksi sarjaa jaksaa myös kuunnella, sävelletyn musiikin lisäksi lisenssikappaleet ovat nappivalintoja.

Rauhallinen hetki, oikeassa reunassa Rudy.

Kakkoselta alkavia ensimmäisiä kausia (joissa on yllättävän vähän jaksoja: kuusi, seitsemän ja kahdeksan) odotan vähän sekavissa merkeissä, luonnollisesti sarjassa jossa hahmot puhuvat paitsi nuorisokieltä sekä vahvoilla murteilla tekstityksen laatu saattaa olla ratkaiseva miten sarjan sisältöä ymmärtää. Etenkin Kellyn paksu chav-englanti on huumorin kohteena jo itsessään, toivon vain ettei sitä käännetä sanasta sanaan vaikka stadin slangiksi! Ongelmana saattavat olla myös runsaslukuiset, ihanat brittikirosanat, joiden vastineiden etsiminen Suomen kielestä on tuskaisen epätoivoista touhua. The Avengers -elokuvassa olleen Lokin herrasmieskirosanan tunnistaneet varmasti ymmärtävät ongelman luonteen. 

Uskallan suositella Misfitsia melkein kaikille, jotka eivät pelästy sarjan särmäistä luonnetta ja mustaa huumoria, kiiltokuvamaisuus on hiekkapaperilla hiottu yhtä tyylikkääksi kuin tapahtumaympäristönä olevat betonilähiöt. Vähän samantyylisellä kentällä liikkuvia elokuvia Misfitsin kanssa ovat esimerkiksi supersankariparodiat Super ja Kick-Ass, sekä vakavahenkisempi Chronicle. En edes yritä välttää kliseiden lausumista, sarja on täyttä klassikkoainesta ja silkkaa mannaa nörttikatsojille.

Nörttityttöpisteet:

Täydet pisteet ilman mutinoita. Monkey slut!

Kuvat: E4

Arvostelu: Peter Pan - Poika, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Henna Teitto

                                                                                                                             

Suomenlinnan kesäteatterissa esitetään tänä vuonna Ryhmäteatterin toimesta J.M.Barrien Peter Pan-näytelmää. Tarina pojasta, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi on kuulunut suosikkeihini jo lapsuudesta asti. Piraatteja, seikkailuja ja tikittävä krokotiili – varma keino vangita pieni (ja isompikin) mieli! Joten suuntasin Hyvän Omantunnon linnakkeeseen heinäkuun ensimmäisenä lauantaina katsastamaan ohjaaja Juha Kukkosen vision näytelmästä.

Peter Pan ja Helinä-keiju

Kukkosen sovitus osoittautui ammentavan isnpiraationsa punkista ja kapinallisuudesta. Näyttämön lavasteissa lukee isolla ”PUNK”, useammassakin kohtaa. Isä ja Äiti Kultanen ovat nuoruudessaan olleet punkrokkareita. Ja Peter Pan on pillifarkuissaan ja keesissään punkin ilmentymä. Näytelmän musiikkipuoli hoidetaan Pelle Miljoonan ja Tuomari Nurmion lauluilla.

Toisin kuin odotin, tarinan todellisessa maailmassa tapahtuvat osuudet olikin yllättäen sijoitettu nykypäivän Suomeen, Helsinkiin. Vaikka tämä tekee tarinasta ehkä helpommin lähestyttävän lapsikatsojille, henkilökohtaisesti en kauheasti lämmennyt ajatukselle. Kultasten perhe asustaa Käpylässä, vihreässä mansardikattoisessa talossa, jonka ikkunasta Peter Pan eräänä iltana tupsahtaa perheen lasten elämään ja houkuttelee heidät mukaansa Mikä-Mikä-Maahan seikkailemaan. Mikä-Mikä-Maassa Leena, Jukka ja Mikko tutustuvat Kadonneisiin Poikiin, jotka oitis tekevät Leenasta kaipaanmansa äitihahmon.

Leena taistelemassa merirosvoja vastaan

Ryhmäteatterin sovitus tuntuu pyörivän enimmikseen Alina Tomnikovin esittämän Leenan ympärillä. Sen, miten Leena kokee roolinsa tyttärenä, sisarena ja poikakatraan äitinä sekä yhtenä Peterin ”tyttöystävistä”. Tomnikovin Leena ei jää avuttomaksi, vaan on kipakka hahmo, joka toisaalta pitää kyllä huolen pojista, mutta pitää myös kovaa jöötä. Eikä epäröi antaa Peterin kuulla kunniansa.

 

Peter merirosvolaivan kannella Kadonneiden Poikien kanssa.

Riku Niemisen Peter Pan on ihailua janoava, itsekäs ja vastuuta pakoileva poika, joka ei halua käsitellä tunteitaan. Jos tähän on pyrittykin, Nieminen tekee hienon roolisuorituksen, sillä hän onnistuu muuttamaan käsitykseni Peteristä. Veikeän ja hieman hakoteillä olevan, positiivisella tavalla ilkikurisen pikkupojan sijaan näyttämöllä seikkaileekin tyyppi, joka ei kauheasti tunnu piittaavaan toisten tunteista, kunhan asiat menevät niinkuin hän haluaa. Silti Peter on niin hurmaava, ettei häntä voi olla kannustamatta. Ja Niemisen kiekaisu on pirun komea!

Kapteeni Koukku

Näytelmän Kapteeni Koukku on hurmaava. Pahansisuinen, ilkeä, turhamainen ja petollinen – siis täydellinen! Robin Svartström tekee kaksoisroolin Koukkuna ja isä Kultasena. Mieleenpainuvampi näistä rooleista on katkeroituneen oloinen Koukku, joka, kuten Peter, hermostuu, jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Joku Kadonneista Pojista nokkelasti heittääkin ilmaan ajatuksen, josko Kapteeni Koukku onkin Peter Panin alter ego.

Muita mieleenpainuvia roolisuorituksia oli Juha Suihkon hellyyttävä Kadonnut Poika Hyytelö. Mustasukkaista Helinä-keijua ihmisen kokoisena esitti Sanna Warsell, mutta suurimmaksi osaksi Helinä näyttäytyi valopallona.

Peter nostattaa Mikon ja Jukan taisteluhenkeä.

Puvustus oli erittäin hyvin onnistunut. Eritysesti pidin Kapteeni Koukun goottivampyyri-lookista ja Leenan Mikä-Mikä-Maan asusta, jossa oli myös ripaus merirosvohenkisyyttä. Taistelukohtaukset olivat näyttäviä ja jännittäviä. Arvostin sitä, että myös Leena ottaa osaa taisteluihin ja kepeästi päihittää merirosvon jos toisenkin. Lavastus ei minua täysin sytyttänyt, vaikkakin se taipui näppäräsi useaksi eri paikaksi. Ehkä sitä punkia ei olisi ihan niin paljon tarvinnut korostaa.

 

Kaikenkaikkiaan Ryhmäteatterin Peter Pan oli onnistunut näytelmä. Se herätti tunteita ja piti mielenkiinnon yllä, vaikka teatterin epämukava katsomo ja katokseen ropiseva sade tekivät parhaansa estääkseen sen. Jos vielä liput saatte, suosittelen lämpimästi. Ja vinkkinä: Kannattaa mennä ajoissa jonottamaan, jotta saatte hyvät istumapaikat! ;)

Kuvat: Ryhmäteatteri/Tanja Ahola

Nörttityttöjen 101 kesäihastusta

Johanna Janhonen

Nörttitytöt-blogista on tullut jo melkoinen ilmiö, eipä tainnut Anitta tietää mitä teki, kun blogin marraskuussa avasi. Viime viikolla huomasin, että bloggauksien määrä lähenee sataa - ja sitähän pitää tietysti juhlia. Ja missäs muualla me juhlisimme kuin täällä teidän kanssanne :). Ideoimme juhlabloggausta Nörttityttöjen Facebook-ryhmässä ja päädyimme nopeasti keräämään listaa asioista, jotka innostavat meitä tänä kesänä. Listalle halusimme 101 asiaa, sillä se on tämän kirjoituksen järjestysnumero. :)

Ehdotuksia aiheista tuli torstain ja tiistain välillä yhteensä noin 140 kpl seuraavilta nörttinaisilta: Maria Alatalo, Anna Björkqvist, Maria Blomqvist, Elina Arponen, Sanna Haukkala, Minna Heimola, Maddie Hentunen, Salla Hietanen, Johanna Janhonen, Reetta Järvenpää, Riikka Karhu, Saara Kaarina Kokkonen, Sanna Koulu, Anna-Maija Laine, Tiina Laine, Outi Lammi, Jenni Leivo, Ines Lukkanen, Mia Meri, Nina Niskanen, Anna Parikka, Niina Pesonen, Miia Ranta, Suvi Ravela, Ann-Catrin Sundelin ja Henna Teitto. Listan tekeminen oli niin hauskaa ja avartavaa, että ehkä kokeilemme sitä toistekin!

Facebook-ryhmässä jaoimme ehdotuksille peukkuja ja varsinaiselle listalle otimme mukaan vain suosituimmat asiat, jotta lista vastaisi koko ryhmän mielipiteitä.

Ja nyt aloitetaan listan läpikäynti! Lista alkaa asioilla, joista innostui 3 nörttityttöä ja päättyy asiaan, jota peukutti 14 nörttityttöä.

Nörttitytön kesän piirsi Sähköjäniksen Ninni Aalto

1. Lois McMaster Bujold Finnconin kunniavieraana
2. Luomurypäleistä tehty rosé-viini
3. Backgammon livenä puisella laudalla
4. Dramagame: Velvet Sundown beta
5. Prometheuksen haukkuminen.
6. E3-messujen anti
7. Guild Wars 2 julkaistaan 28.8.! ♥
8.  TonariNo Totoro
9. Google Nexus 7, Jellybean, Google+ Events! (eli. Google I/O 2012 julkistukset)
10. Kesäkirjat  - monella on ns. "kesäkirja", kirja, jonka lukemalla saa takuuvarman kesäfiiliksen (esim. Diana Wynne Jonesin ihastuttava "Tuli ja myrkkykatko")
11. Kasvien tunnistaminen ja herbaarion tekeminen.
12. Linusin Millenium-palkinto
13. Kesäteatteri
14. Anita Sarkeesianin Kickstarter-kampanja, "Tropes vs. Women in Video Games"
15. Boheemi päätä kiertävä lettikampaus
16. Vanhojen farkkujen tuunaus esimerkiksi laukuksi
17. Green Lanternin ulostulo kaapista
18. Pikkukylien kesätapahtumat, jotka tuovat yhteen paikkakunnalla kasvaneet
19. Itsetehty kännykkä/läppäri/täppäri/jne suojus/kuljetuslaukku
20. Pienten muovilelujen käyttö esim koruissa (Barbien kengät, pienet figuurit) tai avaimenperissä
21. Älypuhelimet, yhteydet toimii kesälläkin
22. Lapset on helppo pukea ulos: kengät jalkaan ja hattu päähän ja that's it.
23. Kesällä on ihan parasta opiskella ulkoilmassa - jos siis aikoo joka tapauksessa opiskella.
24. Text From Dog
25. Warhammer 40k:n kuudes edikka.
26. Valokuvapäiväkirjan pitäminen (esim. Blipfoto.com).
27. Kännykän tuunaus
28. Klassinen brittidekkari on myös erittäin sopivaa lomalukemista. Dekkareita voi lukea mm. a) saadakseen ideoita larppiin tai b) postmodernisti esim. ideologiakriittisestä tai queer-näkökulmasta. (Sattumoisin allekirjoittaneeseen pätee kohta all of the above :) Brittidekkareista nörttitytöin on Dorothy Sayersin Harriet Vane -jatkumo. Harriet Vanehan on tavallaan nörttityttöjen esikuva intellektuellina (yliopistossa opiskelleena) kirjailijana ja itsenäisenä naisena :)
29. Pimennysverhot - voi nukkua aamulla vähän pidempäänkin kuin aamuviiteen...
30. Märän asfaltin tuoksu
31. Nörttityttömäinen koristautuminen. Vaikka yleensä esiintyy ilman meikkiä eikä jaksa edes lakata kynsiä, on kesällä kiva vähän laittautuakin - ja ottaa esille kaikenlaiset kesäisen väriset nörttikorut.
32. Kesäiset larpit, esim. Rajakatseen kesäpeli
33. SKYRIM - Back to Skyrim! Dawnguard-expansion tulossa..
34. Agatha Christien Neiti Marple -kirjat
35. Helene Schjerfbeck 150 vuotta 
36. Matonkuteiden leikkaus ja kuteiden virkkaus
37. Mian Amerikan matkan seuraus Nörttityttöjen blogista
38. Jolla lupaa uusia Meego-puhelimia 
39. Regretsy - parhaat ja pahimmat palat itsetehtyjen asioiden maailmasta.
40. Dieselpunk (koska Steampunk on niin 2009. ;D)
41. The Lizzie Bennet Diaries Lydia ei ole ollenkaan niin ärsyttävä, kuin kirjassa. Vaikka siis onkin aika ärsyttävä :D
42. Summer of Startups -ohjelma. Perusta kesätyönä oma startuppi.
43. Festarit
44. Wreck-It Ralphin ennakkohype
45. Oman kasvimaan ja puutarhan tuotokset. Kokkausnörtti arvostaa ihanalta tuoksuvia oman maan hedelmiä: rouskuvia, suuria porkkanoita, joissa on makua ja väriä, herkullista lehtisalaattia, tuoreita makeita herneenpalkoja, yrttejä, puissa kypsyviä omenoita, herukoita, karviaisia... Niille viljelystä innostuneille, joille ei ole tarjolla omakotitaloa puutarhoineen ja kasvimaineen, on pääkaupunkiseudulla ainakin palstoja - ja viljelyä voi harrastaa myös mukavasti vaikka omalla parvekkeella tai ikkunalaudalla. Monet kasvattavat chilejä ja yrttejä ja jopa perunoita suurissa kukkaruukuissa.
46. Tyttöbändien levyjen kuunteleminen. Kesällä voi heittäytyä niin tyttömäiseksi kuin haluaa. Kevyempää musiikkia voi kuunnella esim. kesäsiivousta tehdessä. Nylon beat ja PMMP ovat Nörttityttöjen mieleen!
47. Kertaseikkailuroolipelit ja lyhyet roolipelikampanjat. Kun osa vakioporukasta on kesälaitumella ja pidemmät roolipelikampanjat kesätauolla on mukava kaivaa esiin vaikkapa jokin kokeilullisempi idea ja etsiä vähän uusiakin naamoja pelaamaan sitä.
48. Kirpputorit. Kesä on täynnä aivan valloittavia ulkoilmakirpputoreja, joilta voi löytää keräilyaarteiden lisäksi mm. ihania vaatteita, astioita, kirjoja... Vaikka mitä. Myös kirpputorin pitäminen on mukavaa puuhaa. Asiakkaiden kanssa on hauska rupatella ja kauppojakin syntyy; oma vanha tarpeeton tavara saa uuden kodin ja parhaimmillaan päätyy jonkun rakkaaksi aarteeksi.
49. Itseleivotut cupcakesit (erityisesti piknikillä).
50. Grillaus - lihalla tai ilman, mieluusti BBQ-kastikkeen kera
51. Assembly
52. YLEn lähettämä Taivaan pilarit (koska aina ei voi tulla Game of Thronesisa.)
53. Ready Player One!!
54. Käsityöt, onpa kyseessö sitten neulominen, virkkaus, kirjominen, tai muu, on myös mukavaa kesäpuuhaa puistossa, mökillä tai tietty kotonakin :)
55. Jousiammunta. Aivan ihanaa ulkoradalla ystävien kanssa - paitsi jos alkaa ukkostaa.
56. Jezebel-lehti
57. Book crossing
58. Kotikokki -mobiilisovellus
59. Piknikit
60. Twitter - löydät twittaavat nörttitytöt tältä listalta 
61. Yön ritarin paluu tulee elokuvateattereihin jatkamaan uudistunutta Lepakkomies-saagaa!
62. Vaateompelu
63. Vaeltaminen / retkeily / telttailu, muu luonnossa viihtyminen.
64. Pinterest
65. Suomalaiset eläintarhat, joissa on kevään aikana syntyny paljon poikasia, osa jopa hyvinkin harvinaisille lajeille (viimeisimpänä musta mamba Tropicariossa)
66. MacGyverin kesäuusinnat @TV5. ♥
67. Zombit, koska ihanan keväiset zombit on aina ajankohtaisia.
68. Felicia Dayn Flog ja oikeastaan koko Geek and Sundry-kanava
69. Uudet perunat, mansikat, silli, tuoreet yrtit omasta puutarhasta. Ja jäätelö!
70. Arkeologiset kaivaukset! ♥ Suomen kaivauskausi on lyhyt ja ytimekäs ja täynnä hyttysiä.
71. Lovecraft. Mikään ei ole parempi hetki lukea niitä juttuja kuin kesällä auringonpaisteessa jäätelön kanssa.
72. Kodin tyhjentäminen turhasta roinasta (kirpparille tai roskiin) Suosittelen, tekee tosi iloiseksi.
73. Doctor Who Ylellä!
74. Mobiilinettaus älypuhelimella tai iPadilla laiturin nokassa, mökillä, puistossa jne. :)
75. Kissanpennut. Jos olet aikeissa ottaa lemmikiksi kissan tai pari, nyt on hyvä aika tehdä niin. Eläinsuojeluyhdistykset pursuilevat kissanpentuja. Jos satut olemaan allerginen, voi päivää piristää vaikka katselemalla LOLcatteja.
76. Blogit (mm. http://www.juliegoodwin.com.au/blog/?p=1028, http://mymilkspilt.wordpress.com/2012/01/11/the-right-to-be-ugly/) ja tietysti Nörttitytöt. Kesälomalla on hyvä lukea nekin Nörttiyttöjen artikkelit, jotka ovat jääneet lukematta.
77. Vastaleikatun nurmikon tuoksu - ja käveleminen hieman kuivahtaneella leikatulla nurmikolla paljain jaloin. Kuivahtanut leikattu nurmikko tuoksuu heinäiseltä ja korret pistelevät hiukan jalkapohjia. 
78. Mahdollisuus vetää verhot ikkunan eteen vaikka kuinka paistaisi aurinko ja pelata pleikkarilla/PC:lla koko päivä, ilta ja yö.
79. True Bloodin 5. kausi ♥
80. Flash mobit (tulossa myös erään nörttitytön ystävän häihin)
81. Ylipitkät 101-listat :)
82. Ropecon (duh) - Suomen suurin conitapahtuma ja nördeilykeskittymä.
83. Avengers - Supersankarielokuva, hiton viihdyttävä sellainen
    
84. Nörttityttöjen yhteisö. Tämän yhteisön löytyminen on ollut yksi parhaista asioista. Paitsi, että on ihanaa löytää samanhenkisiä ihmisiä, niin on aivan upeaa ja uskomatonta, miten hyvässä hengessä me täällä ollaan ja tuetaan toisiamme. ♥ ♥ ♥
85. Valoisat, pitkäksi venyneet kesäyöt. (Joko ystävän/rakkaan kanssa jutustelu aamuun asti tai hiljaisen kaupungin läpi kulkeminen lyhyen yön väistyessä.)
86. Hunger Games -trilogia
87. Steampunk, koska Steampunk on aina cool.
88. Terry Pratchett / Discworld, sekin on myös aina ajankohtaista ja kesällähän kaikki lukee paljon eiksje?
89. Uiminen luonnonvesissä. Lämmin kirkasvetinen lampi tai ihastuttava järvi - niissä lepää sekä mieli että keho.
90. Netistä tuttujen ihmisten tapaaminen IRL
91. Rusketuksen kaihtaminen
92. Yksinkertaisesti: loma.
93. Keskiaika- ja muut kesäiset markkinat.
94. Skumpanjuonti terassilla. Siideri tai bissekin käy!
95. Higgs! 
96. Lämmin sää - pääsee ulos lukemaan.
97. Sadeilma ja ukkonen. Sade siksi, että allergisen on silloin helpompi hengittää ja ukkonen koska ohan se nyt siistiä.
98. Pixarin Brave, jossa on Pixarin ensimmäinen naissankari.
99. Unirytmin täydellinen fuck-uppaus lomalla hyvän viihteen seurassa. (Pelit, kirjat, leffat, sarjat jne.)
100. Kahdeksasluokkalaisen tempaus sai teinilehden muuttamaan suhtautumistaan mallien photoshoppaamiseen:
101. ACTA ei mennyt Euroopassa läpi !

Tässä oli Nörttityttöjen ensimmäinen 101-lista - puuttuuko listaltamme joku asia, josta arvelet meidän innostuvan? Mikä listalla oleva asia saa sinutkin ihastumaan? Entä mille asialle haluaisit meidän omistavan myöhemmin kokonaisen bloggauksen?

Arvostelussa: I.M. Banksin "Pintakuvio"

Jenni Leivo

Iain M. Banksin uusin Kulttuuri-romaani on kädessäni. Ja todellinen romaani se onkin, kaiken kaikkiaan 727 sivua tekstiä.

"Kulttuuri on palannut - hyväntahtoinen vapaa-ajattelun, vapaan rakkauden ja hedoinismin luvattu koti, avaruuden Woodstock, jossa ihmiset, muut olion ja tirtoiset koneet elävät rauhanomaisesti rinnakkain ja levittävät demokratian evankeliumia ympärilleen." 

Takakannen ensimäinen lause tuntuu ensiksi hirviöltä, mutta älkää antako sen hämätä. Tämä kirja kannattaa lukea.

Kirjaa voi lukea hyvin kevyenä (tosin ei fyysisesti) lukemisena, scifi jännärinä tai filosofisena pohdintana. Kaikkea löytyy ja varmana tämänkin lisäksi sellaisia aspekteja, joita allekirjoittanut ei huomannut.

Takakannen kokonaan luettuani ensimmäinen mielleyhtymäni oli Stephen King. Onneksi olin väärässä. Pintakuvion kantava idea on virtuaalinen Helvetit; paikka, joihin laitetaan ihmisten ja tarujen olentoja rangaistuksena. Hyvä ajatus oikein käytettynä. Tarinan käynnistyessä maailmassa on syttynyt sota Helvetinvastustajien ja Helvetinpuolustajien kesken. Kulttuuri, tuo takakannen ensimmäisen lauseen yhteisö, seuraa tätä kaikkea näennäisesti sivussa. Politiikassa kaikki on piilossa.

Kirjassa juonena on yleisellä tasolla juuri tuo sota. Sen vaikutukset, eri mielipiteet ja miten kaikki tämä vaikuttaa kaikkeen muuhun. Suurimmaksi osaksi kirjassa seurataan nuorta naista joka on Kuvioitu, hänen ihonsa (ja jopa solunsa) on peitetty taidokkailla tatuoineilla syntymästä saakka. Lisäksi on pari-kolme muuta henkilöä joita seurataan, muunmuassa Helvettien sotaa taistelevaa Vatueilia. Vasta kirjan loppupuolella selviää kummalla puolella sotaa mies on.

Kirjan kaksi ensimmäistä lukua tuntuvat irrallisilta tarinoilta, sillä niiden varsinainen tarkoitus selviää vasta myöhemmin.. Ensimmäisessä luvussa Lededje, kirjan sankaritar, jos näin sopii sanoa, kuolee. Tai jos ollaan tarkkoja hänen ruumiinsa kuolee ja mieli siirretään teknologian avulla muualle. Ja mikä sen luonnollisempaa kuin haluta kostaa tappajalleen? Ja mikä parempaa, jos tappaja taas luulee sinun kuolleen. Mikään tässä kirjassa ei kuitenkaan ole näin suoraviivaista. Lededjen on nimittäni ihan ensimmäisenä päästävä toiselta puolelta avaruutta kotiplaneetalleen, eikä se olekaan helposti tehty - en kuitenkaan kerro siitä enempää, etten paljasta liikaa juonesta. Ensimmäisten lukujen jälkeen homma tuntuu ensin selkeytyvän ja sitten hämmentyvän, kunnes lopulta kaikki on selvää. Tai ei ehkä ihan sittenkään, mutta se on ilmeisesti ollutkin kirjailijan tarkoitus.

Kirjassa on suorastaan hämmentävä määrä erilaisia ideoita ja näiden yksityiskohtiin käytetäävn välillä tuskastuttavastikin aikaa.

Silti allekirjoittaneesta kirjan hienoin osuus ovat Alukset. Ne ovat itsenäisesti ajattelevia tekoälyjä, jotka ohjailevat valtavia avaruusaluksia kehoinaan. Aluksilla on avatareja, lihallisia koneita (tätä ideaa ei täysin selitetä), joiden avulla ne voivat liikkua myös humanoidien seurassa.

Repeilin kyllä Alusten nimille, vai mitä sanotte rahtialuksesta, jonka nimi on Tavallinen Mutta Etymologisesti Epätyydyttävä? Tai sota-aluksesta nimeltä Normaalien Moraalirajoitusten Ulkopuolella?

Kirja herätti todella paljon erilaisia mielleyhtmiä ja ajatuksia. Teksti on hauskaa ja oivaltavaa, hahmot tulevat jollakin tasolla tutuiksi ja näiden motiiveja oppii ymmärtämään. Kirja ei kuitenkaan ota itseään liian vakavasti, vaan viljelee välillä mustaakin huumoria. Tämä kirja pistää pohtimaan todellisuuden ja toden eroa. Jos ruumis pidetään hengissä, mutta mieli on Helvetissä kärsimässä, onko Helvetti todellinen? Missä päättyy rangaistus ja alkaa rankaiseminen? Kirja ei vastaa näihin kysymyksiin, mutta antaa paljon ajateltavaa.

Varoituksen sana kuitenkin herkimille lukioille. Kirjassa kuvataan myös pariin otteeseen sitä, mitä tajunnat joutuvat Helveteissä kokemaan ja tämä ei herkimille sovi.

Suomennos on onnistunut loistavasti ja teksti on sujuvaa, erilaiset termit on käänetty kekseliäästi ja hyvin tyhjentävästi. Vai mitä sanotte laitteesta, jonka nimi on "hermonauha"? Se on laite, joka pitää sinut tarvittaessa virkeänä ja antaa erilaisia ärsykkeitä ja mielentiloja, sekä tallentaa tarvittaessa tietoisuutesi kuin pelin. Tyhjentävä nimitys sanoisin. Tätä on ilo lukea, kiitosket siis kääntäjä Ville Keynäselle!

Arvosanaksi kirjalle annan neljä Nörttityttöä. Banks yltäisi viiteenkin Nörttityttöön, jollei välillä sortuisi jaarittelemaan, nimittäin välillä on väsyttävää lukea kolme sivua teknistä kuvausta laitteesta tai Aluksesta. Luettava tämä kirja kuitenkin on. Nyt hopihopi hankkimaan/lainaamaan oma!

Todellinen Nörttityttö!

Nörttitytöt on vastaanotti tätä arvostelua varten Iain M. Banksin Pintakuvion kopion kirjakustantamo Gummerukselta.

LA baby! \,,,/,

Mia Meri

Two weeks ago I told you about my travel plans to United States west coast with my husband Joonas and here were are. I arrived in US on Thursday June 7 and met Joonas at the airport.

Quick tips on cars and driving in US

For our trip we needed a car and decided to rent it via a travel agency from Finland since it was considerably cheaper than renting one directly from a car rental company in the US. We got our brand new car for six weeks for one thousand Euro from Finland, including all necessary insurances - compared to the over two thousand US Dollars it would have cost us straight from the rental company, plus we still would have needed those insurances.

Also an indispensable help has been the GPS we bought for only 60 € compared to the 500 € it would have cost to rent with the car. Remember to purchase one with lane instructions, since the highways often have multiple lanes and on a high speed highway it's hard to follow all the signs and try to survive the traffic at the same time.

And yes, the traffic is horrible and the roads are bad! Of course it depends on where you drive and when, but it seems none of the highways are lit - something you learn to appreciate once you have to drive in heavy traffic at 100 km/h on way too narrow lanes. Also in Los Angeles it's very common to see cars with dents on them and I don't wonder why. The cars drive at close distance and side by side at high speed, changing lanes randomly and mostly without signaling. It was on our second day we witnessed a car crash in front of us. During daytime, driving is much safer since you can see around and there are huge traffic jams so you are not driving at a heart wrenching speed.

During daytime the traffic in LA is tense, but since there are constant traffic jams the speeds are OK. Still people don't seem to know how to use lights before changing lanes, which makes the experience quite horrible.

Traffic during night in La is utterly terrifying. No lights, high speeds and people still don't know how to operate their cars. But on a more positive note, after you leave the city the rest of the country feels like Sunday driving.

LA downtown during sunset. The sun sets fast. The important signs for drivers are lost somewhere amidst huge advertisements.

Quick tips on motels in US

So far we have booked our hotels just two days in advance but as it's vacation season it's not always easy to find a reasonably priced place to stay. From our experience so far you can get a good place to sleep for c. 60 € per night. And by good I mean no bugs, own toilet, own bed and a parking slot for the car. So far all the motels have filled that criteria and much more. Many offer breakfast (usually just white bread, cereal, coffee, tea, juice and muffins) and many have a small fridge in the room, and free internet. Quite fast we learned to buy some yoghurt, smoothies, and fruit to take to the breakfast room.

Best place to reserve a room is via internet. We have compared prices between Hotels.com, eBookers.com, and other big companies to find the best offers. Before reserving the room it's always good to do some background checking via TripAdvisor.com and check out how people like the place. It's a great way to find hidden jewels and also warning signs like a bad neighbourhood or bugs, which can really ruin your stay. Remember to bring ear plugs! The soundproofing in lower states is not very good since it never gets very cold and thus you can hear traffic through your door. Oh, and remember to write reviews to Trip Advisor after your stay.

Our first motel, Best Western Eagle Rock Inn, was superb and they even offered bacon and sausages for breakfast. Om nom nom! That black car in the back is ours.

Los Angeles

Even though I'm writing this from San Francisco I'm going to tell you only about Los Angeles since it's such a huge city. And remember, we'll be returning here just before going back home and then we're planning on visiting Disneyland, Universal Studios and La Brea Tar Pits.

Museum of Jurassic Technology

I had no idea what to expect from this place. The museum's internet pages left us with more questions than answers and the Wikipedia's explanation of this place being a "metamuseum" didn't help. If you have ever read H.P. Lovecraft or played pen and paper roleplaying games, you must visit this place. And if you haven't, leave all your preconceptions behind and step in. To tell you about the museum would spoil it, but let's just say it this way. If an investigator from any of the Cthulhu mythos stories would make a museum, this would be it. It's filled with objects on the borderline of fact and fiction. And just like in the Call of Cthulhu RPG I rolled sanity dice a couple of times during my visit and at one point felt really sick from the smells, sounds and objects. Thank god, at the end of the exhibition upstairs there is a safe haven where you can relax and recover from the actual museum. A definite must see place!
*****

Photographing inside the museum was forbidden so you have to see it yourself or Google for pictures and be even more puzzled at what you are watching.

Ennis house

I knew Ennis house only from the movie Blade Runner, which I'm a huge fan of, but never mind if you have seen the movie or not, the building is _amazing_! Frank Lloyd Wright designed the house for his friends and there are a few other houses made in the same style, but the Ennis house is considered the best example. For many years the house has stood empty and it was on sale for over a year until some billionaire decided to buy it at half the original asking price. The sales deal included an option that whoever bought the house had to keep it available for audiences for twelve days a year, so in the future the house or at least its premises should be open for access. But today the building is under renovation. When we visited the place the building's exterior showed extensive damage and cracked building blocks, and the garden was growing wild. Still the building was amazing. I gasped when I saw it peeking from behind other buildings and couldn't wait to see it in full. The style is imitating old Mayan style, sometimes called Mayan Revival architecture. Reading about the building's past, we found out the building has been used also in some Buffy episodes as a hiding place for Spike and Drusilla, and in the fake soap opera in Twin Peaks.

Open letter to Ennis house owner: Dear Madam/Sir, I love your house and you are my new idol! Please, when you have finished the renovation, please could you invite me over. I promise to write your name in Hieroglyphics for you as my gratitude for the invitation. Sincerely, Mia. P.S. You can contact me through Nörttitytöt.
*****

Wow! <3

Santa Monica pier

Trying to recover from jetlag we went to the Santa Monica pier, because it's such a laid back place and Joonas had spent some time there on his business trips and wanted to show the place to me. Well, it's a pier. A long one with an amusement park on it. It's huge and filled with all sorts of shacks selling stuff for tourists. There was a man willing to carve your name on a grain of rice. That's quite cool, but where to put it and how to display it? What if you accidently vacuum it or boil it?

As a nerdy field tripper, be sure to check out the arcade. It doesn't have the latest games, but as arcades are getting rarer and rarer, it's worth a look.

Even though the place is worth a visit and the place is very relaxed, on a level of nerdiness and must-see-iness it gets only...
**

After we got back we noticed we didn't take even one photo of the pier itself. Doh! Well, here's the beach. It was a hot but windy day and there were signs saying swimming was forbidden for the day, hence no swimmers evident except people playing with the waves crashing in.

We got all excited but this place is not real. Booo!

Abandoned Zoo & Griffith Park

In 1960s the Los Angeles Zoo moved to its current location, leaving behind its old buildings and animal cages. The internet claimed not many people know of the abandoned zoo's existence, but it's actually located in the most popular Griffith Park - though at the very furthest end of it, so not many people find their way there. Still, there were many groups celebrating birthdays and maybe a wedding in the area next to the largest animal cages, where the lions used to live (or that's what I heard a passer-by saying). Further in the back there were other smaller animal cages and a half collapsed zoo-keeper's house which missed its back wall. It smelled of human excrement and there were some blankets on the floor, where some homeles person must have slept.

In fact, we were a bit worried we'd have to go through bushes to find the zoo and would end up robbed and stepping on an old used needle somewhere, but the place felt very safe. I wouldn't want to be there after dark since it's so far from anything else. But in day time there were other groups of people there climbing on and in the old cages and taking pictures. And I saw not one needle there, or any litter for that matter, except in that one building.

After it was abandoned the zoo has got new residents. We saw a squirrel, many different kinds of birds, a cute lizard and some critters. Oh and about a million flies which totally fell in love with me. Other than that a nice place to visit. I wish we would have remembered to buy some picnic food since this would have been a great place to eat them. Then again, on our small detour to get some drinks we found a hundred year old, adorable merry-go-round from the park where (some) children and (especially) old ladies rode again and again.
****


What it's all about.

An old animal cage from the inside.

Joonas standing at the doorway of one abandoned animal cage. The cages were really small.

A wedding (?) at the old lion cages.

Lion cage and a man belonging to the wedding troupe.

Joonas walking toward the abandoned zookeeper's building. On his left, the backs of the old lion cages.

"Joonas, you better take that photo [beep] fast!" Mia and about a million flies.

Mia walking in an old animal enclosure. There was a waterfall built in there.

The built-in water wall system.

Current inhabitant of the zoo: a cute lizard.

Griffith Observatory

We went here just for curiosity's sake and for the view over the city, but this turned out to be a true jewel. First, not only the view, but you can also see the Hollywood sign from there. Second, this is the same observatory where James Dean's Rebel Without a Cause was shot, as well as many other films. Third, the place is an absolutely wonderful spot to learn about space, and also to understand how insignificant and miniscule we are in the universe in all aspects.

The background of the place is quite interesting. Millionaire Giffith J. Griffith lived in L.A., acquired a lot of land, and gave it to the city, hence the name Griffith Park. Well, Griffith got a change to look through a telescope one night and he was so bewildered by what he saw, he decided to build an observatory so everyone could see what he saw and be changed like him. The Griffith Observatory was for a long time the most advanced place to study stars and now works as both an observatory and a museum. Its publicly accessible telescope is the most viewed telescope in the world. A few years ago the observatory was closed for renovation and an expansion, and in the Leonard Nimoy Event Horizon theatre the man himself went through the history of the place and the huge renovation effort, giving a quick tour around the place. I must give it to Americans, they really know how to make "boring" things entertaining. The video offered many great moments where the whole audience laughed out loud and you just have to love Nimoy! He is a great character! <3

The best part of the observatorium is it allows you to experience the wonders of the space yourself. There are places where you can watch the sun live through lenses to see its flares, and a spot where you can see sunspots. I wish I would have been here when Venus crossed the sun just now. The most mindblowing part of the observatory is in the new area. The back wall is a photograph of the night sky, having millions of stars and galaxies in it. The trick is, that picture covers only the amount of the night sky you can cover with one finger held at arm's length. And to think that our own Milky Way is a relatively small galaxy and just in that region of space there are about a million galaxies visible to us. After seeing this place I would be an idiot to say ours is the only planet with life on it. Guys, we are not alone, we just haven't found the others yet.
*****

The Griffith Observatory.

A statue for James Dean in front of the observatory.Rebel Without a Cause was the movie which made the observatory famous to the large masses.

Joonas and Hollywood/Los Angeles.

Here is a finger. Now count all the small dots you see (the smallest ones are just some reflections from the surface). Each one of those is a galaxy like our Milky Way.

A step back. Hey, Joonas! You stand there...

Can you see Joonas still standing there in the middle? Behind him is the huge photograph (yes, the whole wall) taken from the night sky covering only a part of the sky you can cover with your finger held at arms length.

Haha! We just happened there when they turned it on manually. Cool!

Time Travel Mart

In Los Angeles there is a store called the Time Travel Mart where they sell stuff like mammoth chunks and ray guns. We went there hoping to find some silly items to decorate our home with, but unfortunately left the place empty handed. The idea behind this store is that its profits are used to encourage children to read more and to invoke children's imagination, and to get the money the 826 National organization has founded a few stores around US with varying themes. In LA it's time travel. Unfortunately the idea was not taken far enough and the store was bit disappointing. The only thing I was ready to buy was a King Tutankhamon's sarcophagus which had the most amazing King Tut action figure depicted on the box. Unfortunately the package only held the sarcophagus and not the action figure so I left the place empty handed.
Idea: ***** Execution: **

Whenever you are, we're already there. Time travelers...

Meltdown comics store

Joonas had been telling me about this place ever since his first visit to LA so it was a must visit for us. The Meltdown comics is a huge store which sells both the latest comics and some past issues, and also some comics from local artists and small press. The place has also a table for playing roleplaying games around it and a back room where they have gigs and other events for the local nerds. Definitely a cute place and if I'd live in LA I'd be a regular customer. They have very good selections of all the latest issues of superhero and other comics, a nice selection of old comics and a bit poorer of the collections - or at least on the very old Marvel comics that I was trying to find. Still we left the place with some comics we'd been trying to find with a smaller price tag than in Finland.
****

Meltdown comics from the outside.

Meltdown comics from the inside.

Food

Pink's

Famous hotdogs. When we got there the line was going around the building and it took us about one hour in line to get the hotdogs. I know, sounds really stupid to stand in line for just some hotdogs. Well, I'm not sure if it was worth the wait but the hotdogs were huge! While we were pondering on how much to order we heard a small, slender woman behind us say she was planning on ordering three hotdogs but because of the line she was going to have four. Folks, I don't know where her extra hotdog belly was located because we could hardly stuff two hotdogs ourselves. Try the chili, it's really good.
***

Joonas lining for food.

We thought we ordered just fries but it was a whole meal! *so full*

Umami burger

First day in LA, I'm suffering from jetlag, hungry, and at the mercy of Joonas's infamous navigational skills. Things were not looking good for me and a marital argument was just around the corner. Burning willpower we went searching for Umami burger, which seemed to have top reviews at TripAdvisor.com. We looked and looked but all we could see was some Fred Segal signs everywhere. Finally when we were ready to give up and I had used all my reserves of willpower to stay cool in the summer heat we decided to go in Fred Segal and ask for directions and - alas! - the Umami Burger was located in a shopping mall called Fred Segal and we walked straight in the restaurant. *facepalm* Well, exercise is important and it was a good way to see the city.
Anyway, the burgers were delicious. Their signature "Umami burger" has plenty of shiitake mushrooms - it's quirky, but packed with taste.

Oh, and one more thing. In TripAdvisor I noticed someone complaining about how expensive these burgers were saying they had the price of fine dining. Dear Finnish reader, my burger cost me $12/9 €, fries $3.5/3 €, Mexican Coca-Cola $3/2,5 € and a hand made luxurious piece of cake $4/3 €! Ok, so it was more expensive than McDonalds but about a thousand times better and healthier.
****

Waiting for food with a Mexican Coke. Tasted just like a normal one...

Next time already on Friday and then on Sunday I'll tell you about our drive to San Francisco and the city itself.

Hyvää kesää!
Mia & Joonas