Joulukalenterin luukku 21: Jouluevankeliumi ja eksegetiikka

Minna Heimola

Joulun ollessa jo aivan nurkan takana pohdimme tänään joulun kristillistä sisältöä, Jeesuksen syntymää, eksegetiikan näkökulmasta.

Joulun kristillinen tausta on Jeesuksen syntymän juhla. Aiemmassa kirjoituksessani eksegetiikasta yleensä ja Jeesuksesta historiallisena hahmona yleensä olen todennut, että Jeesus oli historiallinen henkilö, mutta hänen elämästään tiedetään vähemmän, kuin yleensä luullaan. Erityisen vähän tiedetään Jeesuksen syntymästä ja lapsuudesta, ajasta ennen hänen julkista opetus- ja parannustoimintaansa.

Luukkaan jouluevankeliumi: Jeesus-lapsi seimessä,
vasemmassa laidassa paimenet. Kuvan lähde:
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Gerard_van_Honthorst_001.jpg

Luukkaan evankeliumi kuvaa Jeesuksen syntymää useimmille tutulla tavalla: keisari Augustuksen hallitessa Rooman valtakuntaa kihlapari Maria ja Joosef lähtevät veroluetteloihin merkitsemistä varten Betlehemiin. Maria on raskaana (jo aiemmin enkeli on ilmoittanut Marialle tulevasta lapsesta, joka on siinnyt neitseellisesti). Betlehemissä Marian synnytys alkaa, mutta koska kaikki kaupungin majatalot ovat täynnä, Maria joutuu laittamaan poikansa seimeen. Enkelit ilmoittavat Jeesuksen syntymästä lähiseudulla olleille paimenille, jotka tulevat katsomaan lasta. Tämän "jouluevankeliumin" jälkeen Luukas kertoo Jeesuksen ympärileikkaamisesta ja temppeliin tuomisesta, ja kertoo perheen palanneen sen jälkeen Nasaretiin.

Vaikka Luukkaan evankeliumin kuvaus on useimmille tutuin, Jeesuksen syntymästä kerrotaan Raamatussa myös Matteuksen evankeliumissa (kirjoitettu samoihin aikoihin kuin Luukkaan evankeliumikin, vuoden 90 jKr. paikkeilla). Kuten Luukas, myös Matteus kertoo Jeesuksen syntyneen Betlehemissä kihlaparille, Marialle ja Joosefille, neitseellisen sikiämisen seurauksena. Matteus ei kuitenkaan mainitse veroluetteloita eikä seimeä. Sen sijaan hän puhuu tähdestä, joka johdattaa idästä tulleet tietäjät vastasyntyneen Jeesus-lapsen luokse, ja murhanhimoisesta kuningas Herodeksesta, joka yrittää urkkia tietäjiltä tietoja lapsesta voidaakseen tappaa tämän. Matteus kuvaa Herodeksen surmanneen kaikki vauva- ja taaperoikäiset pojat, mutta ei Jeesusta - enkeli on varoittanut Joosefia, ja Jeesus vanhempineen pakenee Egyptiin Herodeksen raivoa. He uskaltavat palata takaisin Palestiinaan vasta Herodeksen kuoltua, mutta eivät silloinkaan uskalla jälleen asettua Betlehemiin, sillä aluetta hallitsee nyt Herodeksen poika, vaan Nasaretiin. Näin Matteuksen kertomuksessa niin Joosefin ja Marian annetaan ymmärtää olleen alunperin betlehemiläisiä.

Kolme idän tietäjää, joille perimätieto on antanut nimet
Kaspar, Melkhior ja Baltasar. Kuva: Nina-no (Nina Aldin
Thune). Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/
File:Magi_(1).jpg

Nämä Raamatun kertomukset ovat siis monella tapaa keskenään ristiriitaisia. Etenkin Matteuksen kertomus sisältää legendanomaisia piirteitä, jotka ovat tuttuja antiikin ajan muista suurmiesten syntymäkertomuksista. Yksi läheisimmistä rinnakkaiskertomuksista on Mooseksen syntymän kuvaus 2. Mooseksen kirjan alussa: siinäkin vainoharhainen, julma hallitsija tappaa kaikki pienet poikalapset, mutta Jumalan pelastajaksi valitsema poika pelastuu kuin ihmeen kaupalla. Koska Matteuksen teologiassa Jeesus oli uusi Mooses, joka oli tulossa täyttämään Mooseksen antaman lain, rinnastus lienee tietoinen, mutta ei kuvaa todellisia historiallisia tapahtumia. Mainintaa lastenmurhasta ei löydy mistään muusta lähteestä, ja se lieneekin fiktiivinen, Mooseksen syntymäkertomuksen mukaan laadittu kuvaus, joka on ollut suhteellisen helppo liittää Herodekseen - tämä oli muuten vainoharhainen hallitsija, joka mm. murhautti useita perheenjäseniään. Kertomusta Betlehemin tähdestä on myös pidetty historiallisesti ongelmallisena; vaikka sitä on yritetty yhdistää eri astronomisiin ilmiöihin Jeesuksen syntymän aikoihin, siihen liittyy samoja ongelmia kuin Jeesuksen syntymää kuvaaviin kertomuksiin ylipäätään.

Myös realistisempaan Luukkaan jouluevankeliumiin liittyy ongelmia. Sen enempää kuin Matteuksen kuvaamaa lapsenmurhaa ja tähteä, ei myöskään Luukkaan kuvaamaa veroluetteloihin merkitsemistä kuvata missään Raamatun ulkopuolisessa lähteessä. Vielä suurempi ongelma on se, että Jeesuksen neitseellistä syntymää ja siihen liittyviä ihmeitä ei kuvata edes muissa Uuden testamentin teksteissä. Markuksen evankeliumi alkaa Jeesuksen kasteesta; Jeesuksen syntymään ei liity hänellä mitään poikkeuksellista. Myöskään Paavali ei mainitse Jeesuksen syntymästä mitään. Näin oppi neitseellisestä syntymästä ja syntymään liittyvät ihmeet ovat syntyneet ilmeisesti vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen, osin mahdollisesti yrityksinä selittää pakanoille Jeesuksen merkityksellisyyttä käyttäen heille tuttua kuvastoa.

Pitkäaikainen eksegetiikan professori Lars Aejmelaeus on artikkelissaan, jossa käsittelee tätä joulukertomusten historiallista epäuskottavuutta, todennut, että joulukertomusten tutkimus on kuin satakielen surmaamista - monia ihmisiä syvästi koskettaneiden tarinoiden toteaminen epähistoriallisiksi koetaan helposti loukkaavaksi tai ahdistavaksi. Tarkoitus ei ole kieltää perinteisiä jouluseimiä härkineen ja aaseineen (joita muuten ei lainkaan mainita Raamatussakaan Jeesuksen syntymän yhteydessä). Historiallisten ongelmien tiedostamisen jälkeenkin kertomus voi puhutella, eikä viattomien lasten kuolemaa tarvitse surra. Joskus se Jeesus joka tapauksessa on sitäpaitsi syntynyt, vaikka tarkkaa ajankohtaa ei tiedetäkään.

Hyvää joulua!

Joulukalenterin luukku 13: pyhä Lucia

Minna Heimola

Tänään, joulukuun 13., vietetään Lucian päivää, joka on etenkin suomenruotsalaisille tärkeä joulunalusjuhla. Mutta miksi Lucian päivää vietetään?

Lucian päivä on yksi niitä harvoja pyhimysten muistopäiviä, joihin vielä nykyäänkin liittyy Suomessa erityisiä perinteitä. Pyhä Lucia kuuluu pyhimysten joukossa ns. neitsytmarttyyrien joukkoon: hän oli nuori nainen, joka halusi omistaa elämänsä Jumalalle, vaikka suku ja/tai yhteiskunta halusi pakottaa hänet avioliittoon ja perinteiseen perhe-elämään; lopulta, kuten tässäkin tapauksessa, tarina päättyy tragediaan. Tarinoille tyypillinen elementti on se, että nuorta naista yritetään kiduttaa eri tavoin, mutta Jumalan ihmeet estävät teot; lopulta sankaritar kuitenkin kuolee vainoojien käsissä. Marttyyrikertomuksissa tämä ei kuitenkaan ole onneton loppu, pääseehän sankaritar Jumalan luokse.

Renessanssiaikainen maalaus pyhästä Luciasta, joka pitää
silmiään lautasella. Kuvan lähde: Wikipedia, http://en.wikipedia.org/wiki/
File:Saint_Lucy_by_Domenico_di_Pace_Beccafumi.jpg

Näin käy myös nuorelle Lucialle (perimätiedon mukainen elinaika 283–304), hurskaalle nuorelle naiselle, joka pyhimyslegendojen mukaan oli luvattu vaimoksi pakanamiehelle. Lucia kuitenkin vastusti avioliittoa ja halusi lisäksi myötäjäisrahat lahjoitettavan almuiksi köyhille. Koska kristittynä Lucia myös vastusti keisarille uhraamista, hän oli lainsuojaton roomalaisen lain edessä. Lucian itsepäisyydestä suuttunut sulhanen käski heittää Lucian bordelliin raiskattavaksi, mutta Lucia muuttui tällöin niin painavaksi, että sotilaat eivät saaneet häntä kannettua sinne. Joissakin tarinoissa Luciaa ei saatu yrityksistä huolimatta myöskään poltettua. Lopulta hän kuitenkin kuoli kurkun auki viiltämiseen.

Kuten oheisesta kuvasta näkyy, Lucia kuvataan kirkkotaiteessa niin, että hänellä on mukanaan irtikaivetut silmät lautasella. Joidenkin pyhimyslegendojen mukaan Lucialta kaivettiin silmät irti osana hänen kiduttamistaan. Eräässä tarinassa taas Lucia kaivoi itse silmänsä irti hänen sulhasensa kehuttua silmien kauneutta, siinä toivossa, että tämä ei huolisi häntä sokeana. Nämä kertomukset ovat kuitenkin huomattavasti Lucian jälkeen syntyneitä. Lucian päivää, joulukuun 13., on joskus pidetty vuoden lyhimpänä päivänä, ja koska Lucian nimi merkitsee valoa (lat. lux = valo), traditioihin on kietoutunut siksikin valoon ja näkemiseen liittyviä teemoja.

Lopuksi pakolinen nörttiaasinsilta: nörttityttönäkökulmasta Luciaa voi pitää kiinnostavana kolmesta eri syystä. Ensinnäkin pyhä Lucia on muunmuassa kirjailijoiden suojeluspyhimys (kuten myös sokeiden, marttyyrien ja myyntimiesten...). Toisekseen neitsytmarttyyrit, joihin Luciakin kuuluu, ovat feministisestä näkökulmasta kiinnostavia naishahmoja - naisia, jotka kieltäytyivät alistumasta perinteiseen naisen rooliin vain vaimona ja äitinä. Kertomuksissa pieleen menneistä kidutus- ja raiskausyrityksistä nämä naiset myös pitivät kiinni - jumalallisten ihmeidenkin avulla - oman ruumiinsa koskemattomuudesta (ainakin tiettyyn rajaan asti). Myöhemmillä vuosisadoilla, kun kristillinen luostarielämä syntyi ja kehittyi, näillä naisilla oli enemmän mahdollisuuksia omistaa elämänsä, paitsi Jumalalle, myös lukemiselle, kirjoittamiselle ja muille akateemisille harrasteille. Kolmanneksi, pyhimyslegendat yksityiskohtaisesti kuvattuine kidutuskohtauksineen olivat antiikissa ja keskiajalla kauhukirjallisuutta, jonka lukeminen ei herättänyt vain hurskaita ajatuksia, vaan myös sallittuja kauhunväristyksiä.

Pyhän Lucian päivän kortti. Kuvan lähde näitäkin kortteja myyvä kauppa,
http://www.greetingcarduniverse.com/holiday-cards/st-lucias-day-feast-of-st-lucia-cards/feast-of-santa-lucia-577297

Huom! Loppuun Luciaan liittymätön jouluaiheinen muistutus: jos haluat lähettää joulukortteja halvemmilla joulupostihinnoilla, tänään on viimeinen lähetyspäivä! Tarkempia tietoja joulupostin deadlineista löytyy Itellan joulupostisivuilta.

Eksegetiikka nörttitytön ammattialana

Minna Heimola

Olen sekä nörttityttö että teologian tohtori, jonka erityisalana on eksegetiikka. Koska yleisö pyysi (tai ei ainakaan vastustellut :)), ajattelin kirjoittaa "omasta" tieteenalastani. Tämä kirjoitus kuuluu samalla osana sarjaan, jossa on tarkoistus esitellä nörttityttöjen ammatteja ja työaloja. Olen aiemmin pitkään toiminut eksegetiikan tutkijana; tutkijuus alasta riippumatta tuntuu olevan it-alan ohella varsin yleinen "nörttiammatti", sillä hyvin monet roolipelaajanörttikaverini ovat tai ovat olleet tutkijoita ja/tai jatko-opiskelijoita jollakin alalla.

Eksegetiikka tieteenalana tarkoittaa Raamatun tekstien tulkintaa. Käytännössä tutkimuskohteina eivät kuitenkaan ole vain Raamatun tekstit, vaan myös Raamatun syntyajan historia ja kulttuuri laajemminkin, Raamatun ulkopuoliset varhaiset juutalaiset ja kristilliset tekstit (esim. Qumranin tekstit ja Nag Hammadin tekstit) ja Raamatun tulkintaperinne nykyaikaan asti. Esimerkiksi Niko Huttunen on tutkinut sitä, miten Raamattua on käytetty Suomen vuoden 1918 tapahtumien selittämisessä.

Eksegetiikan menetelmät

Kreikankielistä tekstiä Cidex Sinaiticus
-nimisessä varhaisessa Raamatun
käsikirjoituksessa. Kuvan lähde
http://codexsinaiticus.org/

Eksegetiikassa Raamatun tekstejä lähestytään ihan samalla tavalla kuin muitakin antiikin lähteitä, olettamatta niiden sisältämiä tietoja oikeiksi (tai toisaalta myöskään vääriksi :)) automaattisesti, ja käytetyt tutkimusmenetelmätkin ovat samat kuin muiden historiallisten tekstien kohdalla; alla on esitelty lyhyesti joitakin menetelmiä. Tekstejä luetaan ensisijaisesti aina alkukielellä, joten eksegetiikan opintoihin kuuluu myös ns. kuolleiden kielten opiskelua. Vanha testamentti on kirjoitettu suurimmaksi osaksi hepreaksi (uusimmat osat arameaksi), Uusi testamentti taas on kirjoitettu kreikaksi.

Tekstikritiikki on menetelmä jota käytetään alkuperäisen tekstimuodon selvittämiseen. Yhtäkään alkuperäistä käsikirjoitusta Raamatun teksteistä ei ole säilynyt, vaan - kuten muutkin antiikin tekstit, esimerkiksi Platonin teokset - tekstit ovat säilyneet vain kopion kopioina. Kopioijat ovat tehneet virheitä ja joskus myös tahallisia lisäyksiä (esimerkiksi muuttaneet vaikkapa Luukkaan evankeliumin sanamuotoa jotta sanamuoto olisi sama kuin Matteuksen evankeliumissa). Tekstikritiikissä vertaillaan olemassaolevia käsikirjoituksia ja metsästetään alkuperäistä sanamuotoa. Vanhemmat käsikirjoitukset ovat aina "parempia" kuin uudemmat, sillä virheet ovat kertautuneet kopioidessa. Samoin käytetään monikertaisen todistuksen kriteeriä: mitä useammassa käsikirjoituksessa variantti esiintyy, sitä todennäköisemmin se on alkuperäinen. Myös sisällöllisiä kriteereitä käytetään. "Oudot", shokeeraavat sanavalinnat, joita myöhemmin on yritetty pehmentää, tulkita kuvaannollisemmin tms. ovat todennäköisemmin alkuperäisiä. Alkuperäisen lukuperän tulee myös olla sellainen, joka uskottavasti selvittää myöhemmät poikkeavat lukutavat.

Kirjallisuuskritiikki on menetelmä, jossa luetaan tekstejä laajempina kokonaisuuksina ja selvitetään niiden rakennetta. Kirjallisuuskritiikissä etsitään Raamatun kirjojen sisältä esimerkiksi toistoa ja ristiriitoja tai äkillisiä siirtymiä aiheesta toiseen, ja niiden perusteella voidaan päätellä kirjan materiaalin olevan alunperin useammasta eri lähteestä. Vanhan testamentin alkupuolella on paljon tällaista ainesta; esimerkiksi 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan kolme kertaa sama tarina sisaruksina esiintyvästä pariskunnasta, jonka naispuoliseen osapuoleen vieraan maan hallitsija ihastuu (12:10-20; 20:1-18; 26:1-16). Kertomus on selvästi kiertänyt suullisena traditiona ja tullut muistiinmerkityksi kolmena eri versiona; eri lähteet on sitten yhdistetty kirjaksi, joka nykyään tunnetaan 1. Mooseksen kirjana.

Psalmien kirjan hepreankielistä tekstiä. Tässä näkyvät myös
kirjainten alla lukemista helpottavat vokaalimerkit (pisteet ja
viivat), joita alkuperäisissä käsikirjoituksissa ei ollut. Kuvan
lähde: http://readingacts.wordpress.com 

Redaktiokritiikkiä on käytetty etenkin evankeliumien tutkimuksessa. Tutkimuksessa tavallisin käsitys neljän Uuden testamentin evankeliumin synnystä on se, että Markuksen evankeliumi on kirjoitettu ensin, vuoden 70 jKr. paikkeilla. Luukkaan ja Matteuksen evankeliumit ovat syntyneet 80- tai 90-luvulla, ja ne ovat käyttäneet lähteenään Markusta sekä nimellä Q-kutsuttua hypoteettista Jeesuksen opetuksia sisältänyttä lähdettä. Näillä kolmella evankeliumilla on paljon yhteistä, ja niitä kutsutaan synoptisiksi evankeliumeiksi (kreikan sanasta syn-optis, yhdessä näkeminen). Johanneksen evankeliumi on nuorin, vuoden 100 paikkeilla syntynyt, ja sen suhde muihin evankeliumeihin on edelleen epäselvä. Redaktiokritiikillä tarkoitetaan esimerkiksi synoptisten evankeliumien vertailua: kun Matteus ja Luukas muuttavat Markuksen tekstiä, tai käyttävät yhteistä Q-lähdettä eri tavoin, tästä voi tehdä päätelmiä evankeliumien kirjoittajien teologisista korostuksista. Esimerkiksi Matteus jättää pois tai "pehmentää" monia Markuksen evankeliumin kohtia, joissa Jeesuksen opetuslapset esitetään ymmärtämättöminä tai vallanhimoisina. Oppilaita, etenkin Pietaria, suuresti ihaileva Matteus (vrt. Matt. 16:18-19) ei ole halunnut esittää oppilaita niin negatiivisessa valossa. Markukselle taas opetuslasten typeryys ei ole ollut ongelma - päinvastoin, Markuksen evankeliumissa kaikki Jeesuksen kohtaavat ihmiset ovat "ihmeissään" tai "hämmentyneitä". Markuksen teologiaan on ilmeisesti vahvasti kuulunut ajatus siitä, että Jeesuksen elämä ja sanoma voidaan ymmärtää vasta hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen, ja niiden kautta.

Sosiaalitieteiden menetelmiä sekä sosiaalihistoriaa on käytetty hyväksi Raamatun tutkimuksessa jatkuvasti enemmän. Tekstejä on esimerkiksi tutkittu sosiologian ja sosiaalipsykologian näkökulmista niin, että tekstin kuvaamien tapahtumien historiallisuuden sijaan on keskitytty siihen, miten tekstissä rakennetaan tietyn kristillisen yhteisön identiteettiä ja vedetään rajoja muihin, ei vain juutalaisiin ja pakanoihin, vaan myös eri tavalla ajatteleviin muihin kristillisiin ryhmiin. Antiikin sosiaalihistoriaa on samoin hyödynnetty paljon uudemmassa tutkimuksessa; esimerkiksi naisia, lapsia, orjia, talousasioita jne. kuvaavia Raamatun kohtia on saatu syvällisemmin taustoitettua tutkimalla sitä, miten ympäröivissä yhteiskunnissa on suhtauduttu naisiin, lapsiin, orjiin ja niin edelleen.

Apostoli Junia. Feministinen
eksegetiikka on pyrkinyt
kiinnittämään huomiota alkukirkon
unohdettuihin vaikuttajanaisiin,
kuten Paavalin apostoliksi kutsu-
maan Juniaan sekä Paavalin toiseen
työtoveriin, diakoni Foibeen. Kuvan
lähde http://www.stjuniashouse.com

Feministinen kritiikki on yksi nykyisiä ideologiakriittisiä menetelmiä, jossa pyritään kriittisesti analysoimaan Raamatun tekstejä ja paljastamaan niissä ja niiden takana olevia patriarkaalisia ja muita valtarakenteita. Vastaavia lähestymistapoja on tehty myös muista näkökulmista, esimerkiksi postkolonialisesta näkökulmasta, jossa käsitellään Raamatun tekstien vaikutusta kolonialismiin ja eri kansanryhmien sortamiseen. Feministisessä tutkimuksessa on myös kiinnitetty huomiota naisten asemaan Raamatun tekstissä ja siihen, että naisilla on ollut varhaisessa Jeesus-liikkeessä huomattavasti keskeisempi rooli kuin joskus on haluttu nähdä. Naiset ovat esimerkiksi opettaneet seurakunnissa, ja naisten opetuskiellot ovat vasta myöhempää kerrostumaa teksteissä (esim. 1. Korinttilaiskirjeessä kohdassa 11:5-6 naisia kehotetaan peittämään päänsä profetoidessaan eli puhuessaan seurakunnan kokouksessa; saman kirjeen kohtaan 14:33-34 on ilmeisesti myöhemmin lisätty, että naiset eivät saisi lainkaan puhua). Paavali mm. kutsuu Junia-nimistä naista apostoliksi (Room. 16:7), ja nimenomaan naiset ovat ensimmäisiä, jotka vievät sanaa Jeesuksen ylösnousemuksesta (Luuk. 24:1-12).

Tämä ei ole tietenkään koko totuus eksegetiikan menetelmistä. Itse asiassa yksi tavallisimpia menetelmiä on yksinkertainen tekstien vertailu; Raamatun tekstejä vertaillaan paitsi keskenään (vrt. redaktiokritiikki yllä), myös muiden antiikin lähteiden kanssa. Esimerkiksi Vanhan testamentin historiallisten kirjojen antamaa kuvaa alueen historiasta verrataan muista säilyneistä lähteistä (esim. assyrialaiset ja egyptiläiset tekstit) saatuihin tietoihin. Myös aatehistoriallista vertailua tehdään, esimerkiksi Paavalin opetuksia on verrattu stoalaisfilosofien teksteihin. Lisäksi on tutkittu mm. tekstien tyylilajeja muotohistorian ja genreanalyysin keinoin, tekstien retorisia tyylikeinoja käyttäen retorista analyysiä sekä tekstien tulkinta- ja vaikutushistoriaa vertailemalla Raamatun tekstejä niitä tulkitseviin teksteihin.

Esimerkki: mitä todella tiedämme Jeesuksesta?

Alla käyn läpi hyvin tiiviisti sitä, mitä tietoa näitä ja muita eksegeettisiä menetelmiä on saatu historian Jeesuksesta. Aluksi pitänee todeta, että vaikka aina välillä julkaistuissa "kohukirjoissa" Jeesuksen epällään olevan kokonaan keksitty henkilö, hänen olemassaoloaan useimmat tutkijat pitävät kuitenkin varsin vankasti perusteltuna; Jeesuksesta on mainintoja (joskin lyhyitä) myös ei-kristillisissä lähteissä. Tärkeimmät Jeesukseen viittaavat ensimmäisellä tai toisen vuosisadan alussa kirjoitetut ei-kristilliset lähteet ovat roomalaisen Tacituksen Annaalit (15:44) ja juutalaisen historioitsija Josefuksen Juutalaisten historia (kirjat 18 ja 20). He pitivät kiistattomasti Jeesusta historiallisena henkilönä, mutta yksityiskohtia heidän kuvauksistaan selviää vain rajallisesti. Heidän antamistaan tiedoistaan selviää lähinnä, että Jeesus tunnettiin nimellä Jeesus Kristus, hänet ristiinnaulittiin Pilatuksen päätöksellä tämän ollessa Juudean prokuraattorina ja että Jeesuksella oli Jaakob-niminen veli, josta Josefus kertoo vielä jonkin verran lisää lisää. Raamatun ulkopuolisista kristillisistä lähteistä varhaisin Jeesuksesta kertova on Tuomaan evankeliumi, jonka ajoituksesta on tosin esitetty varsin vaihtelevia arvioita.

Alla esitetty pyrkii olemaan konsensusta ja synteesiä eksegetiikan ja lähialueiden (uskontohistoria, antiikin historia ym.) tutkijoiden mielipiteistä. Toki jokaisesta yksittäisestä kohdasta on löydettävissä varmasti joku eri mieltä oleva.

Jeesus? Tutkijaryhmän näkemys siitä, miltä Jeesus
olisi voinut näyttää, jos hän olisi ulkonäöltään ollut
tyypillinen ensimmäisen vuosisadan palestiinalainen
mies. Kuvan lähde ja itse juttu:
http://www.popularmechanics.com/
science/health/forensics/1282186

Syntymä: Jeesuksen syntymää käsittelen tarkemmin erillisessä joulukertomuksia koskevassa kirjoituksessa lähempänä joulua. Todettakoon tässä vain, että Jeesuksen syntymään Betlehemissä useimmat tutkijat suhtautuvat skeptisesti; todennäköisempää on, että Jeesus syntyi hänen kotikaupungikseen mainitussa Nasaretissa. Vaikka tutkijat pitävät monia muita joulukertomusten yksityiskohtia epähistoriallisina, Jeesuksen katsotaan kuitenkin syntyneen Herodes Suuren hallitsijakaudella, n. 7-4 eKr. (Herodes kuoli vuonna 4 eKr.).

Vanhemmat ja perhe: Markuksen evankeliumi ei mainitse Jeesuksen isää lainkaan, vaan puhuu Jeesuksesta Marian poikana (Mark. 6:4). Matteus ja Luukas puhuvat Jeesuksen (kasvatti)isästä, Joosefista, mutta tämä mainitaan vain lapsuuskertomusten yhteydessä. Todennäköistä on, että Jeesuksen isä on jo kuollut Jeesuksen toiminnan aikaan. Jeesuksella mainitaan olevan neljä veljeä ja useita sisaria. Veljistä monet olivat Jeesuksen kuoleman jälkeen aktiivisia alkuseurakunnassa (Apt. 1:14, 1. Kor. 9:5), vaikka he Jeesuksen elinaikana mahdollisesti suhtautuivatkin tämän saarnaus- ja parannustoimintaan skeptisesti (Mark. 3:20-21). Kuten edellä on mainittu, Jeesuksen veljen Jaakobin mainitsee myös juutalainen historioitsija Josefus (Juutalaisten historia 20:9), joka kertoo tämän joutuneen juutalaisten neuvoston eteen syytettynä lain rikkomisesta; Jaakob tuomitaan kivitettäväksi, mutta Josefuksen kuvauksesta jää auki, pannaanko tuomio täytäntöön.

Siviilisääty: Tämän vuoden aikana Jeesuksen vaimon mainitseva papyrus on herättänyt keskustelua ja Jeesuksen mahdollinen naimisissaolo on jälleen nostettu esiin. Papyrusta ovat kuitenkin monet pitäneet väärennöksenä, ja vaikka se olisi aitokin, kyseessä olisi 300 tai 400 vuotta Jeesuksen ajan jälkeen kirjoitettu teksti, jonka arvo historiallisen Jeesuksen aviosäädyn selvittämisessä on olematon. Jeesuksen ei Uuden testamentin teksteissä mainita olleeen naimisissa. Avioituminen oli tuohon aikaan juutalaisuudessa normi, mutta joitakin poikkeuksiakin oli; esimerkiksi uskonnolliset ja askeettisesti elävät erakot. Josefus kuvaa tiukasti lakia noudattavia essealaisia, jotka eivät menneet naimisiin (Juutalaissota 2:8). Myös esimerkiksi Johannes Kastaja autiomaassa elävänä askeettina oli todennäköisesti naimaton. Paavalikaan ei ilmeisesti ollut naimisissa (1. Kor. 7:8-9), vaikka hän ei elänytkään erakkona, joten täysin tavatonta se ei selvästikään ollut. On toki periaatteessa mahdollista, että Jeesuksella (ja Paavalilla) on ollut vaimo, joka on kuollut nuorena, ennen puolisonsa uskonnollisen toiminnan alkua. 

Kaste: Sitä, että Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen, pidetään lähes varmana. Se, että Jeesus olisi ottanut kasteen itseään "alempiarvoiselta" Johannekselta, on ollut evankeliumien kirjoittajille kiusallinen asia, jota on yritetty paljon ja hieman kömpelösti selitellä (Matt. 3:14-15), ja on siksi hyvin epätodennäköistä, että tällainen asia olisi keksitty. Johannes Kastajaa on ollut historiallinen henkilö, ja Josefus mainitsee myös hänet ja hänen kuolemansa Herodeksen käsissä Juutalaisten historiassaan (18:5).

Teot: Varhaisin evankeliumi, Markuksen evankeliumi, sisältää verrattain vähän Jeesuksen opetusta ja keskittyy enemmän tämän ihmetekoihin. Onkin varsin varmaa, että ainakin parannusihmeet kuuluivat olennaisena osana Jeesuksen toimintaan. Siihen, mistä näissä ihmeissä oli kyse, tiede ei voi ottaa kantaa varsinkaan 2000 vuotta myöhemmin, mutta erilaisia ihmeparantumiskokemuksia kiertelevien parantajien toiminnan seurauksena tunnetaan antiikin ajalta paljon muitakin.

Puheet: Kaikki Uudessa testamentissa Jeesuksen suuhun laitettu ei ole todellisen historian Jeesuksen sanomaa, vaan osa on myöhempää varhaiskristillistä traditiota. Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, mitä Jeesus todella sanoi ja mitä ei, mutta yleisesti ottaen synoptisissa evankeliumeissa todennäköisesti autenttista Jeesuksen puhetta on suhteellisen paljon,  myöhäisemmässä Johanneksen evankeliumissa taas hyvin vähän. 1980- ja 1990-luvuilla toiminut Jeesus-seminaari loi synteesiä Jeesuksen sanojen tutkimuksesta; tutkijat äänestivät, oliko tietty jae todella Jeesuksen sanomaa, ja Jeesus-seminaari julkaisi kirjan, jossa Jeesuksen sanat oli printattu eri väreillä sen mukaan, kuinka todennäköisesti kyseessä oli aito Jeesuksen lausuma. Äänestysten perusteella todennäköisimpiä Jeesuksen lausumia ovat kehotus toisen posken kääntämiseen (Matt. 5:39 ja Luuk. 6:29), kehotus antaa viittakin sille, joka vie paidan (Matt. 5:40 ja Luuk. 6:29), köyhien siunaaminen (Luuk. 6:20) ja kehotus vihollisten rakastamiseen (Matt. 5:44, Luuk. 6:27). Usein synoptisissa evankeliumeissa Jeesuksen puheeseen kuuluu "kova historiallinen ydin", todennäköisesti historiallisen Jeesuksen lausuma opetus, ja sen ympärille on kerääntynyt sitä selittämää ja täydentävää traditiota. Jeesuksen sanoja on tallennettu myös Raamatun ulkopuoliseen, mahdollisesti varsin varhaiseen Tuomaan evankeliumiin, joka koostuu kokonaan Jeesuksen puheista.

Roomalainen prokuraattori Pontius Pilatus. Vaikka
kristillisissä lähteissä Pilatus kuvataan sympaat-
tisena miehenä, joka ei olisi halunnut tuomita
Jeesusta, hän oli monien muiden lähteiden mukaan
häikäilemätön ja jopa julma maaherra, joka tuomitsi
kuolemaan ja muuten antoi surmata lukuisia 
juutalaisia. Kuvan lähde:
http://frmarkdwhite.wordpress.com/

Seuraajat: Useimmat tutkijat ajattelevat, että Jeesus todella valitsi kaksitoista (mies)oppilasta, nimenomaan kaksitoista ja nimenomaan miehiä, koska näiden oli tarkoitus edustaa Israelin kahtatoista heimoa. Jeesuksella oli kuitenkin paljon muitakin seuraajia, sekä miehiä että naisia. Näihin kuuluivat mm. hänen omista perheenjäsenistään hänen äitinsä ja veljensä (Apt. 1:44) ja lukuisia muita naisia, joista osa oli häntä rahallisestikin avustaneita varakkaita naisia (Luuk. 8:1-3). Jossain Raamatun kohdissa puhutaan myös laajemmasta 70 tai 72 oppilaan joukosta (esim. Luuk. 10:1).

Kuolema: Sitä, että Jeesus kuoli ristiinnaulittuna Pontius Pilatuksen ollessa maaherrana, pidetään varsin varmana faktana; se on Jeesuksen elämän kaikkein laajimmin dokumentoitu tapahtuma. Se mainitaan niin Josefuksen kuvauksessa Jeesuksesta (Juutalaisten historia 18:3) kuin Tacituksen Annaaleissa (15:44). Uuden testamentin kertomuksissa Jeesuksen tuomiosta on kuitenkin epäselvyyksiä. Huomiotaherättävää on etenkin se, että Jeesuksen kuolema pyritään esittämään mahdollisimman pitkälle juutalaisten uskonnollisten johtomiesten syyksi, vaikka näillä ei ollut oikeuksia tuomita ketään kuolemaan, ja roomalaiset esitetään evankeliumeissa tuomion vastahakoisina täytäntöönpanijoina (esim. Luuk. 23:4-5, 23:47, Joh. 18:38-40). Taustalla on toisaalta halu esittää kristinusko Rooman valtakunnan kannalta "harmittomana", toisaalta halu mustamaalata juutalaisia (ks. etenkin Matt. 27:16-25, jolla on oikeutettu juutalaisvainoja), kun kristinusko oli juuri luomassa omaa, juutalaisuudesta erillistä identiteettiä.

Linkkejä:

• Ihminen ja yhteisö Raamatun maailmassa, sosiaalihistorian näkökulmia Raamattuun 
• Eksegetiikan osaston tutkimusprojektit, Helsingin yliopiston eksegetiikan osastolla tehtävän tutkimuksen esittelyä 
• Biblical Criticism, Wikipedian laajahko artikkeli historiallisen raamatuntutkimuksen synnystä ja menetelmistä
• Wikipedia: The Historicity of Jesus vetää hyvin yhteen Jeesuksen historiallisuudesta käytyä keskustelua ja viittauksia Jeesukseen ei-kristillisissä lähteissä