Joulukalenterin luukku 13: pyhä Lucia

Minna Heimola

Tänään, joulukuun 13., vietetään Lucian päivää, joka on etenkin suomenruotsalaisille tärkeä joulunalusjuhla. Mutta miksi Lucian päivää vietetään?

Lucian päivä on yksi niitä harvoja pyhimysten muistopäiviä, joihin vielä nykyäänkin liittyy Suomessa erityisiä perinteitä. Pyhä Lucia kuuluu pyhimysten joukossa ns. neitsytmarttyyrien joukkoon: hän oli nuori nainen, joka halusi omistaa elämänsä Jumalalle, vaikka suku ja/tai yhteiskunta halusi pakottaa hänet avioliittoon ja perinteiseen perhe-elämään; lopulta, kuten tässäkin tapauksessa, tarina päättyy tragediaan. Tarinoille tyypillinen elementti on se, että nuorta naista yritetään kiduttaa eri tavoin, mutta Jumalan ihmeet estävät teot; lopulta sankaritar kuitenkin kuolee vainoojien käsissä. Marttyyrikertomuksissa tämä ei kuitenkaan ole onneton loppu, pääseehän sankaritar Jumalan luokse.

Renessanssiaikainen maalaus pyhästä Luciasta, joka pitää
silmiään lautasella. Kuvan lähde: Wikipedia, http://en.wikipedia.org/wiki/
File:Saint_Lucy_by_Domenico_di_Pace_Beccafumi.jpg

Näin käy myös nuorelle Lucialle (perimätiedon mukainen elinaika 283–304), hurskaalle nuorelle naiselle, joka pyhimyslegendojen mukaan oli luvattu vaimoksi pakanamiehelle. Lucia kuitenkin vastusti avioliittoa ja halusi lisäksi myötäjäisrahat lahjoitettavan almuiksi köyhille. Koska kristittynä Lucia myös vastusti keisarille uhraamista, hän oli lainsuojaton roomalaisen lain edessä. Lucian itsepäisyydestä suuttunut sulhanen käski heittää Lucian bordelliin raiskattavaksi, mutta Lucia muuttui tällöin niin painavaksi, että sotilaat eivät saaneet häntä kannettua sinne. Joissakin tarinoissa Luciaa ei saatu yrityksistä huolimatta myöskään poltettua. Lopulta hän kuitenkin kuoli kurkun auki viiltämiseen.

Kuten oheisesta kuvasta näkyy, Lucia kuvataan kirkkotaiteessa niin, että hänellä on mukanaan irtikaivetut silmät lautasella. Joidenkin pyhimyslegendojen mukaan Lucialta kaivettiin silmät irti osana hänen kiduttamistaan. Eräässä tarinassa taas Lucia kaivoi itse silmänsä irti hänen sulhasensa kehuttua silmien kauneutta, siinä toivossa, että tämä ei huolisi häntä sokeana. Nämä kertomukset ovat kuitenkin huomattavasti Lucian jälkeen syntyneitä. Lucian päivää, joulukuun 13., on joskus pidetty vuoden lyhimpänä päivänä, ja koska Lucian nimi merkitsee valoa (lat. lux = valo), traditioihin on kietoutunut siksikin valoon ja näkemiseen liittyviä teemoja.

Lopuksi pakolinen nörttiaasinsilta: nörttityttönäkökulmasta Luciaa voi pitää kiinnostavana kolmesta eri syystä. Ensinnäkin pyhä Lucia on muunmuassa kirjailijoiden suojeluspyhimys (kuten myös sokeiden, marttyyrien ja myyntimiesten...). Toisekseen neitsytmarttyyrit, joihin Luciakin kuuluu, ovat feministisestä näkökulmasta kiinnostavia naishahmoja - naisia, jotka kieltäytyivät alistumasta perinteiseen naisen rooliin vain vaimona ja äitinä. Kertomuksissa pieleen menneistä kidutus- ja raiskausyrityksistä nämä naiset myös pitivät kiinni - jumalallisten ihmeidenkin avulla - oman ruumiinsa koskemattomuudesta (ainakin tiettyyn rajaan asti). Myöhemmillä vuosisadoilla, kun kristillinen luostarielämä syntyi ja kehittyi, näillä naisilla oli enemmän mahdollisuuksia omistaa elämänsä, paitsi Jumalalle, myös lukemiselle, kirjoittamiselle ja muille akateemisille harrasteille. Kolmanneksi, pyhimyslegendat yksityiskohtaisesti kuvattuine kidutuskohtauksineen olivat antiikissa ja keskiajalla kauhukirjallisuutta, jonka lukeminen ei herättänyt vain hurskaita ajatuksia, vaan myös sallittuja kauhunväristyksiä.

Pyhän Lucian päivän kortti. Kuvan lähde näitäkin kortteja myyvä kauppa,
http://www.greetingcarduniverse.com/holiday-cards/st-lucias-day-feast-of-st-lucia-cards/feast-of-santa-lucia-577297

Huom! Loppuun Luciaan liittymätön jouluaiheinen muistutus: jos haluat lähettää joulukortteja halvemmilla joulupostihinnoilla, tänään on viimeinen lähetyspäivä! Tarkempia tietoja joulupostin deadlineista löytyy Itellan joulupostisivuilta.

Mutta kun sillä on ne tissitkin...

Tiina Laine

Kuva: innovate360
( http://www.flickr.com/photos/innovate360/ )

Naisten asema työelämässä leimahtaa aina tasaisin ajoin uutisotsikoihin. Viimeisin isompi keskustelu alkoi, kun kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhimäki kannatti lain säätelemiä sukupuolikiintiöitä listautuneiden yritysten hallituksiin. Sinällään meillä Suomessa asia on jo hienosti hoidossa ilman lain määrittelemää pakkoa. Asia on tiivistetty hyvin Leena Linnainmaan kolumnissa enkä siksi käy sitä sen tarkemmin tässä läpi. Heti alkuun huomioisin, että kysymys on sukupuolikiintiöstä, ei ”naiskiintiöstä”. Se tarkoittaa, että hallituksessa on oltava kumpaakin sukupuolta edustettuna, ei mistään ”tehdään kaikista hallituksista naisvaltaisia ja sitten asiat ovat hyvin”-kiintiöstä.

Keskustelun leimahtaessa kiintiöitä vastustavilla tuntuu olevan kaksi pääargumenttia:
   
      1. Jos ihmisiä valitaan kiintiöperusteella, ei valita parasta.
      2. Jokainen on oman onnensa seppä, eivätkä kiintiöt kuulu vapaaseen markkinatalouteen.

 ”Jos ihmisiä valitaan kiintiöperusteella, ei valita parasta”. Kyseinen argumentti lähtee ajatuksesta että on olemassa jokin objektiivinen paras, joka voidaan valita. Näinhän asia ei ole. Työpaikkaan/johtoon/hallitukseen ei valita ”parasta” vaan sopivin. Ja kuka sitten on sopivin? Riippuu paljolti siitä mitä painotetaan valinnassa. Tätä varten on kehitetty monenlaisia työkaluja, joilla voidaan etsiä se työryhmää parhaiten täydentävä henkilö. Itselleni ylemmän AMK-tutkinnon suorittajana tehtiin Thomas-analyysi oppimismielessä. Analyysi on kehitetty tutkimaan ihmisen työminän ja minäkuvan välisiä eroja ja hahmottamaan miten henkilö käyttäytyy paineen alla. Tarkoitus on, että työtiimeihin saadaan erilaisia ihmisiä oikeassa suhteessa tasapainottamaan toisiaan ja siten pääsemään parempaan lopputulokseen. Thomas-analyysi on siis vain yksi monista työkaluista.

Kuitenkin aina loppujen lopuksi työntekijän valitsee ihminen. Ja hän valitsee sen ihmisen, jonka kokee sopivimmaksi työtehtävään. Tässä onkin 1. argumentin heikoin linkki. Jos työntekijän valitsisi tietokone, voitaisiin mahdollisesti päästä jonkinlaiseen laskennalliseen parhauteen. Kun päätöksen tekee ihminen, törmätään siihen tosiasiaan että ihminen ei kykene tekemään päätöksiä puhtaalla logiikalla ja ”järjellä”. Haluamme kovasti uskoa että asia on toisin. Meillä on uskonnollisfilosofisia koulukuntia, jotka pyrkivät todistamaan asian olevan niin, mutta kun tullaan faktojen luo, paljastuu ikävä tosiasia. Meillä on esihistorialliset aivot ja ne käyttävät ihan omaa logiikkaansa, pyrkien ensisijaisesti pitämään meidät hengissä.

Uskon että koska aivomme pyrkivät pitämään meidät elossa, on kaikki uusi ja meille vieras automaattisesti ikävää ja kielteistä. Tästä on toki poikkeuksia. Yritysmaailmassa heitä kutsutaan nopeiksi adaptoijiksi, joita yritetään löytää ja houkutella mukaan aina, kun jokin uusi ja mullistava asia tuodaan kaupallisuuden piiriin. He ovat innokkaita kokeilemaan ja heiltä puuttuu ihmisille tyypillinen muutosvastarinta. Mutta lajina, hengissä selviytymisemme kannalta, on hyvä että he ovat vähemmistössä. Emme olisi päässeet savannin aroilta kovin kauas, mikäli maistelisimme kaikkea jännää vastaan tulevaa, toivottaisimme vieraat eläimet ja lajit iloisesti illallispöytäämme ja kokeilisimme ennen monsuunikautta täysin uutta asumismuotoa. Toisaalta olemme myös aina tarvinneet näitä "uutta kokeilevia" -ihmisiä. Hädän hetkellä, kun tuttu elämäntapa on romuttumassa, on pakko löytää uusia keinoja selviytyä.

Kuva: Victor1558
(http://www.flickr.com/photos/76029035@N02/)

Ne jotka tässä kohtaa edelleen mutisevat logiikasta ja järjestä itsensä johtamisessa, haastan pieneen kokeeseen. Seuraavan viikon ajan kaupassa käydessäsi et saa valita yhtään tuttua merkkiä koriisi. Suomessa elintarvikeala on niin valvottu, ettei ole mitään järkiperusteista syytä olla kokeilematta viikon verran jotain "uutta" tuotetta. Ne ovat varmasti yhtä turvallisia ja sisältävät samat ravintoaineet, kuin tututkin merkit. Arvaan että kauppaan päästyäsi ajatus alkaa tuntua typerältä ja keksit vähintään sata järkevää syytä jättää koe kesken. Pulssisi saattaa hieman kohota ja ehkäpä jopa hikoilet. Kuitenkin kyse on niin mitättömästä asiasta kuin mitä syöt seuraavan viikon ajan. Entä jos sinun pitää valita yritykseesi uusi johtotason työntekijä?

Miten tämä liittyy sukupuolikiintiöihin? Palatakseni vastustajien argumenttiin 1, sopivimman henkilön valitseminen kohtaa aina valitsijan oman mukavuusalueen. Jos työpaikka on aina ollut miesvaltainen, nainen edustaa työntekijänä tuntematonta elementtiä. Freudin termiä käyttääkseni ID kirkuu kauhusta jossain taka-alalla kun työntekijää valitseva henkilö yrittää järkiperustein selittää itselleen miksi mies on hakijana kuitenkin sopivampi työpaikalle kuin nainen. Sama tilanne toki koskee, mikäli hakija on maahanmuuttaja, ”erilaisen” näköinen tai muuten vaan valitsijan mielestä outo. Kuitenkin tänä päivänä liikutaan postmodernissa yritysmaailmassa, jossa pyritään jatkuvaan uudistumiseen ja luovaan talouteen. Eikö silloin tärkeintä olisikin uskaltaa rikkoa vanhoja käytäntöjä ja ottaa se uusi ja outo näkökulma mukaan myös johtotasolle? Hypätä sinne Siniselle merelle muutenkin kuin strategiaselvityksissä?

Koska ihmisinä pyrimme stabiliuuteen ja tuttuuteen, niin päästäänkin siihen että pakko on aina siivittänyt läpimurtojamme kehityksessä. Kilpailu ruuasta pakotti tulemaan puusta alas, luonnonkatastrofit ja populaation lisääntyminen levittäytymään laajemmalle sekä tottumaan uusiin oloihin jne. Nykyään täällä länsimaisessa lintukodossa luonnon sanelemia pakkoja on kovin vähän. Olemme aikoja sitten päässeet tilaan jossa enemmistön ihmisistä ei tarvitse käyttää suunnattomia määriä energiaa perustarpeiden tyydyttämiseen. On ollut mahdollista siirtää tuo energia aineettomaan hyötykäyttöön. Ihmisen jatkuvan kehittymisen tähän pisteeseen on mahdollistanut oman älykkyyden kasvattaminen ulkoisin verkostoin, joita edustaa ensin puhuttu kieli, sitten kirjoittamaan oppiminen ja nyt olemmekin jo ubiikkiyhteiskunnassa. Ryhmässä me olemme älykkäämpiä, vaikka suomalainen sanonta ja omat kokemuksemme monesti muuhun viittaavatkin. Me voimme muuttaa hienot ajatukset pakoksi eli laiksi ja säännöksiksi. Kauniit ajatukset kun on vaikea saada mukavuudenhalun ja tiedostamattomien vastustuksiemme takia muuten käytäntöön. Laki on aina yhteisön sopimus pelisäännöistä ja pelisäännöt muokataan sopimaan meihin ja meidän aikaamme. Eivätkä pelisäännöt koskaan ole pelkästään hauskoja, muutenhan niitä ei edes tarvitsisi kirjoittaa ylös.

Ja mitä tulee argumenttiin 2. Me emme ole ”tabula rasa” syntyessämme, emmekä elä tyhjiössä. Emme siis pysty yksin vaikuttamaan elämämme kulkuun vaan olemme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa aina ja kaikkialla, myös silloin kun päätämme erakoitua kotiin. Olemme yhteisöjen jäseniä ja sellaisina yhteisön vaikutuksen alaisia. Me emme synny maailmaan tasa-arvoisina, mutta yhteiskunnan (eli meidän) tulee pyrkiä siihen että saamme mahdollisimman tasa-arvoisen kohtelun. Tosin itse pyrkisin pois tasapäistävästä tasa-arvosta, jossa kaikkia kohdellaan täysin saman lailla ja pyrkisin tasa-arvoon, jossa jokaista kohdellaan niin että hänellä on parhaat mahdollisuudet menestyä.

Identiteettikriisissä

Reetta Järvenpää

Tässä blogissa on jo aiemmin käsitelty nörttiyden moninaista olemusta. Jotkut ihmiset tuntuvat olevan kiivastuneita siitä, että me blogin kirjoittajat haluamme ymmärtää nörtti-termin mahdollisimman laajasti. Toinen ihmetystä herättänyt asia on kirjoittajien sukupuoli. Puhutaan huomiohuorauksesta ja haarojen levittelystä.

Ihmisen identiteetti on mielenkiintoinen asia. Haluaisinkin heittää kriitikoille kysymyksen. Kumpi on tärkeämpää identiteettiä määriteltäessä, millaisena muut sinut näkevät, vai millaiseksi itse tunnet itsesi?

Nörttitytön nopat

Itse pidän itseäni nörttinä. Harrastan roolipelaamista. Minulla on tällä hetkellä seitsemän noppasettiä - jokaiseen peliin oma, vaikka suurinta osaa voisi varsin hyvin pelata yhdellä ja samalla setillä. Kirjahyllyni on täynnä fantasiaa, scifiä ja kauhua, sarjakuvia, roolipelien sääntökirjoja sekä media-alan oppikirjoja. Unelmoin, että joskus minulla on huone, jonka seinät on vuorattu kirjoilla. Hihittelen t-paidalle, jonka rinnassa lukee NPC.

Pidän itseäni feministinä. Netin "nainen takaisin keittiöön" -vitsit ärsyttävät suunnattomasti, samoin naisvaltaisten alojen palkkakehitys sekä videopelien ja sarjakuvien epärealistiset naiskuvat. Vaadin oikeutta käyttää korkeita kenkiä ja lyhyttä hametta ilman, että perääni huudellaan törkeyksiä tai että tuntemattomat käyvät käsiksi. Itken lukiessani tarinoita tyttöjen pakkoavioliitoista, ympärileikkauksista tai kunniamurhista. Ärähdän välittömästi, jos tuntematon mies tytöttelee minua.


Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan pidä minua nörttinä. Perinteisen IT-nörtin muottiin en tosin mahdukaan. En irkkaa ja olen muutenkin huono tietotekniikan kanssa. Niin huono, että usein tietokoneet ja älypuhelimet kieltäytyvät toimimasta, jos olen samassa huoneessa (en liioittele, kysykää kavereiltani). Kynä-paperipelaamiseen ei juurikaan kulu rahaa, ja koska en vielä omista sitä NPC-paitaa, nörttiyteni ei näy päällepäin sitäkään vähää.

Minua ei myöskään pidetä feministinä, sillä en ole potkimassa nivusiin jokaista miestä, joka sattuu vilkaisemaan rintamustani. Vastustan sukupuolikiintiöitä, eikä kohtuni ole minulle Vapaudut Vankilasta -kortti. Päinvastoin. Keittiövitsejä enemmän minua suututtavat ihmiset, jotka käyttävät sukupuolta tekosyynä huonolle käytökselleen, tai mitätöivät toisen ihmisen hänen sukupuolensa perusteella. Minulle feminismi ei tarkoita miesten polkemista, vaan tasa-arvon tavoittelua. Egalitarismi on mielestäni typerä ja keinotekoinen termi.

Sen sijaan minua pidetään goottina ja/tai hevarina, mikä tuntuu kummalliselta, sillä en itse tunnista itseäni kummastakaan termistä. Myönnän, kuuntelen metallimusiikkia, mutta myös paljon muunlaista. Vaatteeni ovat väritykseltään melko tummia ja farkuissani on niittivyö, mutta siihenpä se jää. En värjää hiuksiani hevareille tyypilliseen tapaan tummaksi. Tunnen miehiä, joilta kestää minua kauemmin laittautua baariin. Kuljen julkisesti useammin tuulihousuissa kuin korsetissa, ja tanssin varsin mielelläni myös muuten kuin heiluttamalla tukkaani.

Joten mikä minä sitten olen? Nörtti vai hevari? Feministi vai vain nainen? Yksi jätkistä vai huomiohuora? Kenen mielipiteellä loppujen lopuksi on merkitystä?

Naiskuva, naiskirjailijat ja naisnörtin arkkityyppi klassikkokirjallisuudessa

Ines "Heetteri" Lukkanen

Varoitus lukijalle: käytän tässä tekstissä ilmauksia “nörtti” ja “klassikko” hieman vapaammin kuin mihin moni on tottunut. Mikäli aiheesta syntyy väittelyä, toivon ettei se johdu näiden kahden sanan tulkinnasta.

Valtaosa kirjailijoista ennen 1900-luvun puoliväliä oli miehiä, kunnes naiset alkoivat kuroa sukupuolijakaumaa umpeen. Osaksi miesvaltaisuudesta johtuen naiskuva klassisessa kirjallisuudessa oli usein parhaimmillaankin epämääräinen, välillä jopa pelottavan paljon sen kaltainen kuin Melvin Udall tuhahtaa elokuvassa Elämä on ihanaa: “I think of a man, and I take away reason and accountability.” Klassisen kirjallisuuden naiset ovat dramaattisia, herkkiä, ailahtelevaisia, epäloogisia olentoja joita tuntuvat ohjailevan oikulliset, mystiset luonnonvoimat joita on mahdoton ennustaa, mutta joita voi toisinaan lahjoa. 

"Loistava tulevaisuus" (Great Expectations) kirjan kuvitusta.

Ajatellaanpa vaikka Charles Dickensin kammottavaa Neiti Havishamia ja tämän adoptoimaa Estellaa teoksessa Loistava tulevaisuus. Heistä molemmat ovat näennäisen tunnekylmiä, sadistisia ja vailla minkäänlaista inhimillisyyttä, aivan kuin he kuuluisivat täysin toiseen lajiin kuin kirjan herttainen ja oikeudentuntoinen päähenkilö Pip. Toisessa ääripäässä ovat sinänsä miellyttävät naishahmot kuten Alexander Dumas nuoremman Kamelianainen -kirjan kurtisaani Marguerite, joka kuitenkin jää lähinnä etäiseksi ja eteeriseksi raamiksi jostakin houreisesta ihanteesta sen sijaan että olisi uskottava, samaistuttava henkilöhahmo.

Naiset eivät käsittääkseni juuri kirjoittaneet maailmankirjallisuuden klassikoita kuin vasta 1800-luvulle tultaessa, ja tällöinkin nämä kirjat saivat usein ansaitsemansa arvostuksen melko vastahakoisesti tai vasta postuumisti. Korkeintaan he sepustivat jotakin kotitalousläheistä tietokirjallisuutta, muotiartikkeleita tai romanttista hömppää toisille naisille.

 

George Eliot, oikealta nimeltään Mary Anne Evans.

...Paitsi pseudonyymien eli salanimien alla. Oletko koskaan kuullut Mary Anne Evansista? Et varmaankaan, mutta nimi George Eliot saattaa jo herättää mielikuvia tai soittaa kelloja. Louisa MayAlcott ja Brontën sisarukset ovat muita esimerkkejä pseudonyymien käyttäjistä, jotka tahtoivat että heidän tekstinsä otettaisiin vakavasti. Oli miten oli, naiset kirjoittivat, ja vieläpä usein nimenomaan naisista. Monien heidän kirjojensa päähenkilöt eivät juurikaan pyörtyilleet tai metsästäneet epätoivoisesti aviomiestä. Sivut eivät suinkaan täyttyneet loputtomista tanssiaiskuvauksista ja teekutsuista, ainakaan ilman jotakin juonellista funktiota. Romantiikka syntyi sukulaissielujen kohtaamisesta, intohimoisista riidoista ja epätodennäköisistä pareista.

 

Useat naiskirjailijat olivat, kuten heidän kirjojensa erikoiset sankarittaretkin, oman aikansa vastineita nörttitytöille jotka menestyivät siinä mikä oli ollut etupäässä miesten kenttää. Alcott, joka ei koskaan mennyt naimisiin, kirjoitti tyttökirjansa pohjaten sen keskushenkilöt omaan perheeseensä. Perheen poikamaisen, räiskähtelevän Jo -tytön Alcott pohjasi itseensä. L.M. Montgomeryn Vihervaaran Anna ja Uudenkuun Emilia ovat niin ikään tyttökirjojen rakastetuimpia sankarittaria, koska heissä oli jotakin erikoista verrattuna muihin tyttöihin. Heillä oli nimittäin palava kiinnostus joko johonkin tiettyyn harrastukseen tai maailman ihmeisiin ylipäätään. He tavoittelivat tietoa ja kyvykkyyttä sen vuoksi että se oli heille ominaista. 

Jane Austen

Jane Austenin kenties tunnetuin naishahmo, Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksen Elizabeth Bennet ja Järki ja tunteet -opuksen Dashwoodin sisarukset ovat myös erinomaisia esimerkkejä sankarittarista joiden nokkeluus, neuvokkuus ja uskottavuus puhuttelevat meitä nykyajan nörtti- ja geekkityttöjä. Heistä oli kirjoitettu epätäydellisiä ihmisiä, mutta yhdenkään heistä pahin heikkous ei ollut hänen sukupuolensa tai oletettavasti siihen väistämättä kuuluvat taipumukset. Jotkut meistä nyt vain ovat ujoja, jotkut kömpelöitä, jotkut liian suorasanaisia, jotkut liian tunteellisia, toiset tunteensa kieltäviä ja yliloogisia tai jotakin muuta. Tämä koskee koko ihmiskuntaa. Päähenkilöiden tasapainottelu heikkouksien ja vahvuuksien välillä sekä kehityksen kautta tapahtuva matka kohti parempaa minää ja jotakin tiettyä tavoitetta ovat vähintäänkin yhtä tärkeä osa kirjaa kuin heidän ympärillään tapahtuvat asiat.

Rivien välistä voi lukea myös yhteiskunnan asenteiden muutosta. Mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä vähemmän nk. “oppinut nainen” on ollut kauhistus tai epänormaali ilmiö, ja kulunutta lausetta “pilaat silmäsi tuolla kirjoihin tuijottamisella” nähtiin teoksissa yhä harvemmin. Austenin ja muiden naispuolisten aikalaiskirjoittajien sekä tyttökirjojen sankarittaret muokkasivat seuraavien sukupolvien tyttöjen käsitystä itsestään ja mahdollisuuksistaan. Mitä lähemmäksi 1800-luvun loppua tultiin, sitä yleisemmäksi kävivät naisten nimet kirjojen selkämyksissä kynäilijöiden ominaisuudessa, ja sitä yleisemmäksi kävivät myös määrätietoiset ja voimakkaat sankarittaret. Ei tarvinnut olla radikaalifeministi tai kaduilla marssiva suffragetti voidakseen muuttaa maailmaa.

Kirjailijanaisilla ja heidän luomuksillaan on varmasti ollut vaikutusta myös meihin 2000-luvulla eläviin hengenheimolaisiin. He kannustavat sadan vuodenkin takaa seuraamaan polkua joka tuntuu omimmalta, vaikka se ei aina olisi vailla haasteita. Nämä haasteet ovat varmasti vaihtaneet vaatteita vuosien saatossa, mutta saman periksiantamattoman "can do" -hengen soisi säilyvän edelleen. Naisten kirjoittamien teosten sivuilta voi lisäksi lukea aitoa sisaruutta, jossa omien saavutustensa vuoksi ei ole välttämätöntä tallata muiden yli tai vähätellä heitä. Kirjojen sankarittaret ovat ajattomia, positiivisia roolimalleja.

Nörttityttöyden monet kasvot

ANITTA KIVIRANTA

Kun kerroin aviomiehelleni suunnittelevani nörttityttöblogin perustamista, hän vastasi: "Mutta ethän sä mikään nörtti ole." Kysyin närkästyneenä, miten niin muka en. "Sä olet seksikäs, sosiaalinen, etkä sä ees oo mikään koodari", puolisoni listasi avuliaasti. Siinäpä ennakkoluuloja kumottavaksi. Päätökseni blogiyhteisön luomisesta suomalaisille giikkitytöille ja -naisille vahvistui entisestään.

Vaikka parempi puoleni tapansa mukaan halusi vain härnätä minua, moni liittänee edelleen nörtteihin lähinnä negatiivisia mielikuvia. Nörttien uskotaan olevan epäsosiaalisia tai sosiaalisessa outoudessaan sietämättömiä, rumia tai ainakin tyylitajuttomia, epäliikunnallisia sohvaperunoita. Stereotypian mukaan nörtit ovat kiinnostuneita ainoastaan normi-ihmisille käsittämättömistä aiheista, kuten ohjelmointikielistä sekä niistä scifi-tuotoksista, joista ei vielä ole onnistuttu tuotteistamaan valtavirtamarkkinoille soveltuvia kassamangneetteja. Seksi on tässä kuvitelmassa jotain, mistä nörtti voi vain haaveilla - todennäköisesti jonkin kolmitissisen ja monilonkeroisen vieraan valtakunnan edustajan kanssa.

Nörttityttö on kahta kummempi olio, sillä perinteisesti nörttiyttä on pidetty miehisen kulttuurin alalajina. Paradoksaalisesti stereotypian mukaan nössöt ja hintelät nörttipojat nähdään epämiehekkäinä machokulttuurin vastakohtina, mutta heidän mielenkiinnon kohteitaan kuten tietotekniikkaa, scifiä, videopelejä, sarjakuvia, kauhuleffoja, pienosmallien rakentelua tai vaikkapa elektronista musiikkia on kuitenkin pidetty - ja pidetään usein edelleen - poikien harrastuksina. Klassisesta nörttikulttuurista innostunut tyttö on kummajainen nörttikummajaistenkin keskellä. Nörttipiireissäkään ei aina ole osattu olla varmoja, pitäisikö tyttöjen ja naisten tunkemisesta nörttiaktiviteettien piiriin olla innoissaan vai kauhuissaan.

Nyky-yhteiskunnassa yhä useammat aikoinaan nörtteilyksi julistetut aktiviteetit ovat kuitenkin valuneet vaivihkaa valtavirtakulttuurin piiriin, osaksi jokaisen taviksen elämää. Kukapa nykyään ei roikkuisi tunteja internetissä ja katsoisi televisiosta HBO:n kuuminta uutta scifi-konventioilla leikittelevää tv-sarjaa. Aika harva enää ajattelee, että sarjakuvat ovat vain nössöjen pikkupoikien huvia, eikä tosimies pelaa mitään ihmeen videopelejä. Itsensä nimittäminen nörtiksi onkin nyt silleen vähän niiku itseironisesti oikeestaan aika siistiä. Samaan tahtiin nörttikulttuurin yleisen olkkarikelpoistumisen myöstä myös nörttityttöys saavuttanut ennennäkemättömän kukoistuskauden.

Vuosituhannen vaihteessa "giikkityttöys" nousi suorastaan trendiksi. Eteenkin englanninkielisessä maailmassa "geek girl" on pyritty lanseeraamaan nörttitytön päivitetynä, hyvännäköisenä, seksikkäänä ja sosiaalisena versiona. Monet geek-tytöistä kirjoitetut lehtiartikkelit jämähtävätkin päivittelemään sitä, että nörttiharrasteista kiinnostunut tai peräti nörttiammatissa työskentelevä nainen todella voi näyttää pysäyttävän hyvältä. On toki aina yhtä hauskaa, kun vahvasankaiset silmälasit julistetaan kauden kuumimmaksi asusteeksi. Nörttityttöydessä on kuitenkin kyse paljon enemmästä.

Yhä useampien naisten identifioituessa avoimesti giikeiksi ja nörteiksi myös käsitys siitä, mikä kaikki voi olla nörttiä, on vähitellen alkanut muuttua. Tyypillisten nörttityttöharrastusten kaanoniin kuuluu jokunen miesnörttien keskuudessa harvinaisempi mielenkiinnon kohde kuten Jane Austenin ja muiden klassisten naiskirjalijoiden tuotannon hypettäminen, kutominen, vintage-ikäisten My Little Ponyjen tai jopa Barbien keräily ja kunnostus (vertaa nörttipoikien viehtymys figuurien, vanhojen action manien ja robottikärääsän keräämisen - joita tietysti myös nörttityttö voi harrastaa), palvova suhde kissoihin, koiriin ja hevosiin sekä cup cake -leivosten askartelu - noin muutamia mainitakseni.

Myös sporttityttöjen ja nörttityttöjen välinen raja-aita huojuu rajusti. Vähintään kamppailulajit, tanssipelit, roller derby, astanga-jooga, ratsastus, nyrkkeily, tennis ja tankotanssi lukeutuvat geek girl -liikuntalajeihin. Miksei siis mikä tahansa muukin?

Nörttityttöyden kentän laajentuessa alakulttuurin ääripäät ajautuvat entistä kauemmas toisistaan. Mikä siis enää yhdistää nörttityttöjä, jos oikeastaan mikä tahansa voi olla nörttiä?

Keskeistä kaikessa nörtteilyssä on kiinnostus ja innostus. Nörtit janoavat tietoa ja haluavat oppia aina uusia taitoja omalla nörtteilyn alallaan. Modernissa tietoyhteiskunnassa nörtteily on selviytymistaito. Nörtti osaa etsiä tietoa, arvioida kriittisesti faktoina esitettyjen väitteiden uskottavuutta, poimia tarvitsemansa ja ottaa kiinnostuksen kohteistaan kaiken irti. Herääkin kysymys, miten nykymaailmassa edes voi pärjätä olematta ainakin vähän nörtti?

Ihminen, joka suhtautuu intohimoisesti johonkin elämän osa-alueeseen, innostuu helposti myös uusista asioista. Niinpä nörttityttöjen kiinnostuksen kohteet leviävätkin sosiaalisina tartuntoina. Larppaajanörttitytön ja käsityönörttitytön kohdatessa on hyvin tyypillistä, että larppaaja oppii kutomaan asusteita larppiasuihinsa ja käsityönörtti lupautuu lähtemään mukaan ensilarppiinsa. Stereotypian vastaisesti nörtit ovatkin hyvin sosiaalisia; ainakin, kun kohdalle osuu toinen nörtti, jolla on tarpeeksi kiinnostavaa nörttitietoa jaeattavanaan.

Kun nörttitytöt kohtaavat ja ryhtyvät yhdessä määrittelemään nörttityttöyttä, myöskään ideologisilta yhteentörmäyksiltä ei voida välttyä. Pian tämän blogin syntysanojen jälkeen Facebookin Geek Women Unite! (Finland) -ryhmässä sikisi kiivas keskustelu nörttityttöyden suhteesta feminismiin. Toisille naisille nörttityttöys on luonnollinen tapa toteuttaa omaa feminististä ajattelua, toisille taas "feminismi" on kirosana, joka ei assosioidu todellisen tasa-arvon tavoitteluun vaan naisten etuoikeuksien ajamiseen miesten oikeuksien kustannuksella.

Mainittu kiista palautuu ennemminkin feminismin kuin nörttityttöyden merkitykseen, joten jätän sen myöhempien nörttityttöblogaajien ratkottavaksi. Tässä todettakoon vain, että sen paremmin nörttityttöys kuin feminismikään ei ole uskonto tai koulukunta, jonka jäsenten on oltava kaikesta yhtämielisiä tai noudatettava jostakin ylempää annettuja sääntöjä. Jokainen nörttityttö on itse vapaa määrittelemään, mitä nörttityttöys juuri hänelle tarkoittaa. Toivon, että jaksamme suvaita toistemme erilaista nörtteilyä.

Tämän blogin keskeinen tavoite on saattaa nörttityttöjä yhteen, tarjota foorumi omien nörtteilyn kohteiden esittelylle ja muiden nörttien kiinnostuksen kohteisiin tutustumiselle. Samalla toivon meidän voivan yhdessä laajentaa entisestään käsitystä nörttityttöyden monimuotoisuudesta.

Luvassa onkin todella monipuolinen ja mielenkiintoinen nörttityttöjä kiinnostavia aiheita laidasta laitaan; korkeakirjallisuudesta tietokonepeleihin ja uusimpaan tietotekniikkaan, kamppailulajeista käsitöihin ja Harlekiini-pokkareista armeijamuistoihin. Blogaamaan on ilmoittautunut  jo yli 20 eri aloilla työskentelevää, opiskelevaa ja nörtteilevää tyttöä ja naista. Ensi kesään mennessä blogimme todistaneekin kiistattomasti, että naisnörttejä työskentelee paitsi koodareina myös lukemattomissa muissa mielenkiintoisissa tehtävissä peruskouluopettajista ja kirjastonhoitajista leffakuvaajiksi ja sarjakuvapiirtäjiksi.

Nörttityttöblogi päivittyy jatkossa säännöllisesti joka maanantai ja torstai. Maanantaisin on luvassa artikkeleja erilaisista harrastuksista ja ammateista sekä nörttityttömäisestä vinkkelistä maailman menoa tarkastelevia kolumneja ja pakinoja. Torstaisin taas Nörttitytöt arvostelevat ja esittelevät leffoja, kirjoja, pelejä, laitteita, sarjiksia ja ylipäätään kaikkea nörttityttöjä kiinnostavaa, puffaavat mielenkiintoisia tapahtumia ja pakinoivat ehkä vielä vähän lisää. Kannattaa siis pysyä mukana!