Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Atelieri O. Haapala


Atelieri O. Haapala on kahden helsinkiläisen ammattilaisvalokuvaajan, Saara Salmen ja Marco Melanderin, valokuvataideprojekti, joka alkoi vuonna 2008 ja joka jatkuu yhä edelleen kesällä 2012. Projekti on ollut huomattava yleisömenestys ja jokaisen valokuvauksesta, historian elävöittämisestä, menneisyyden estetiikasta, nostalgiasta ja roolihahmoista kiinnostuneen kannattaakin heti jatkaa lukemista. 

Atelieri O. Haapala: Helmut's Delight, 2009.

Atelieri O. Haapala -projektin nostalgia ja maailmansotia edeltäneen anglo-amerikkalaisen maailman ja viktoriaanisen kulttuurin ihannointi on nostalgiaa aikakaudesta, josta Saara Salmella tai Marco Melanderilla ei ole omakohtaista kokemusta. Atelieri O. Haapalan historiallissävytteiset valokuvat ovat pääasiassa saaneet inspiraationsa 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon ja ennen toista maailmansotaa edeltäneen aikakauden väliin sijoittuvasta ajasta, jonka yhtenä tunnuspiirteenä oli vahva usko optimismiin ja teknologisen kehityksen ylivertaisuuteen. 

Projekti ei pyri historialliseen tarkkuuteen vaan keskiössä on historiallisen tyylin mahdollistama eskapismi nykyhetkestä ja leikittely paitsi menneiden aikakausien estetiikalla myös yhteiskunnallisten ja moraalisten arvojen muutoksella. Monissa Atelieri O.Haapalan valokuvissa on havaittavissa 1800-luvun visuaaliselle kuvastolle tyypillisiä tyylipiirteitä ja kuva-aiheita on tuotettu eksotismin hengessä. Saara Salmen ja Marco Melanderin alter egot, valokuvaaja Onyxei Haapala ja hänen kaukainen serkkunsa Helmut Schweinstein, ovat keskeinen osa Atelieri O. Haapalan narratiivia ja projektin lumoa. 

Roolihahmojen merkitys kuvaustilanteessa on enemmänkin luoda kuvattavalle kohteelle illuusio menneen ajan maailmasta kuin tuottaa autenttinen kokemus roolihahmon uskottavuudesta. Muu projektin rekvisiitta, kuten käsinmaalattu taustakangas ja daguerrokameralaatikko, jonka sisällä on nykyaikainen kameralaitteisto, tuottaa holistisen elämyksen siitä, että kuvattava kohde todella astuu toiseen maailmaan ja aikakauteen. 

Alter egojen merkitys Salmelle ja Melanderille on myös kehollinen, sillä historialliseen teemaan sopiva puvusto vaikuttaa valokuvaajien liikkumiseen ja oman kehollisuuden kokemiseen. Hahmon immersio on tärkeä osa Salmen ja Melanderin roolihahmojen Onyxei Haapalan ja Helmut Schweinsteinin ilmentymistä sekä projektin kuvaustilanteessa että lopullisissa valokuvissa. 

Kabinettikuvat 

Helsinki Burlesque Festival 2011.
Ranskalainen Louis-Jaques Mandé Daguerre julkaisi vuonna 1839 valokuvauksen mullistavan keksinnön, dagerrotypian, ja valokuvaustekniikan nopean kehityksen myötä niin sanotut kabinettikuvat yleistyivät potrettivalokuvauksen tyyppinä vuonna 1870 saavuttaen erityisesti suosiota 1880-luvulla Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Kabinettikuvalla tarkoitetaan valokuvaa, jonka mitat ovat noin 11,4 cm x 16,5 cm. Tyypillisessä kabinettikuvassa kuvattava kohde seisoo tai istuu hyvin formaalissa asennossa taustakankaan edessä. Kuvattava kohde katsoo yleensä suoraan kameraan eikä kabinettikuvissa hymyillä. Kabinettikuva noudattaa maalaustaiteen traditiota ja kuvassa on havaittavissa tietty jäykkyys ja kuvaustilanteen arvokkuus. Kuvattavat kohteet ovat myös yleensä pukeutuneet parhaimpiin vaatteisiinsa, naiset saattoivat esimerkiksi kuvauttaa itsensä pukeutuneina hääpukuun. Varhaisten muotokuvapotrettien formaali ote ja valokuvauksen muotokieli ennen niin sanottua snap shot-kulttuuria toimi myös Atelieri O. Haapala-projektin innoittajana. 

Atelieri O. Haapalan tulkinta kabinettikuvista jäljittelee kabinettikuvien perinnettä, ottaen kuitenkin vapauksia kuvien muotokielen ja kuvattavien mallien positioiden suhteen. Kabinettikuvat ovat Salmen ja Melanderin ottamia valokuvia useissa eri yleisötapahtumissa, kuten Halloween Horror Cabaret -tapahtumassa Helsingissä 2009, Taiteiden Yössä Helsingissä elokuussa 2011 ja Vapriikki Vintage-tapahtumassa Tampereella tammikuussa 2012. Kabinettikuviin voi malliksi tulla kuka tahansa halukas tapahtumaan osallistuva henkilö. 

Monella kuvattavaksi hakeutuvalla on kiinnostusta ja sidoksia roolihahmoihin, historialliseen pukeutumiseen, esiintymiseen ja burleski-kulttuuriin. Monet myös työskentelevät jollain luovalla alalla ja ompelevat itse valokuvassa käyttämänsä asukokonaisuudet. Valokuvattujen kohteiden suhteen historiallinen tarkkuus ja detaljien autenttisuus voi olla erittäin huomattava mutta historiallinen tarkkuus ei ole vaatimuksena ja Atelieri O.Haapalan kabinettikuvaan voi tulla kuvattavaksi myös nykyaikaisessa vaatetuksessa. Myös eri aikakausien esteettisten elementtien ja visuaalisten tyylilajien yhdisteleminen on sallittua ja myös erittäin yleistä. 

Helsinki Burlesque Festival 2011.
Salmi ja Melander tarjoavat myös tapahtumissa Atelieri O. Haapalan esteettiseen tyyliin sopivaa rekvisiittaa halukkaille kuvauskohteille ja valokuvaajat myös ohjaavat kabinettikuvien hakeutuvien henkilöiden poseeraamista, jotta historiallinen tyyli ja kabinettikuvalle tyypilliset konventiot säilyvät valokuvassa. Selkeä enemmistö Atelieri O. Haapala-projektin tuotoksista on kabinettikuvia, ja kabinettikuvat ovatkin projektin eniten näkyvyyttä saanut kuvausulottuvuus. 

Onyxein ja Helmutin omakuvat 

Atelieri O. Haapala-projektin illuusio menneen maailman lumosta ja sen nostalgisesta arvosta näkyy parhaiten projektin toisessa kuvausulottuvuudessa, jossa Salmen ja Melanderin roolihahmot Onyxei Haapala ja Helmut Schweinstein poseeraavat erilaisissa 1800-luvun lopun aikalaiskontekstiin sopivissa tilanteissa. Valokuvataiteilijat ovat esimerkiksi lavastaneet kuvia, joissa roolihahmot metsästävät jääkarhuja, ryöstävät hautoja Egyptissä ja vierailevat bordellissa. Nämä omakuvat rakentavat Salmen ja Melanderin alter egoja ja persoonaa ja tuottavat Atelieri O. Haapalalle ominaista visuaalista kuvastoa nostalgisesta menneisyydestä ja 1900-luvun vaihteen estetiikasta. 

Atelieri O. Haapala-projektin nostalgia ei kuitenkaan ole pelkkää menneisyyden estetiikan ja eksoottisten elementtien implementoimista valokuvataiteeseen vaan myös menneen ajan arvomaailmalla leikittelyä. Vaikka projektilla ei ole varsinaista poliittista agendaa, voidaan kuitenkin todeta, että valokuvataiteilijat haluavat työllään herätellä katsojaa vertaamalla nostalgisen aikakauden arvomaailmaa suhteessa nykyisyyteen, jolloin menneen ajan arvomaailman mielettömyys ja aikakausien fundamentaalinen ero korostuu. 

Atelieri O. Haapala: Old School Arhcaeology II, 2009.
Vaikka 1800-luvun anglo-amerikkalaisessa kulttuurissa rasismi ja rotukysymykset olivat vahvasti läsnä imperialistisessa ilmapiirissä ja esimerkiksi orjien omistaminen oli hyväksyttyä Yhdysvalloissa, eivät taiteilijat kuitenkaan halua tuoda tätä puolta esiin projektissaan. Rasismi on liian herkkä aihe Atelieri O. Haapala-projektille, joka esittää historian mieluummin iloisessa valossa. 

Atelieri O. Haapala: Lucky Hell, 2011.
 Fiktiiviset historialliset kuvat Atelieri O.Haapalan kolmanteen kuvausulottuvuuteen Salmi ja Melander ovat kuvanneet malleja ja luoneet illuusion valokuvista, joita alter egot Onyxei ja Helmut olisivat ottaneet omassa aikalaiskontekstissaan 1900-luvun vaihteessa. Kyseessä on kuvasarjat, joihin valokuvaajat ovat valikoineet mallit, eli fiktiiviset historialliset kuvat eivät ole kuvia, joita otetaan Atelieri O.Haapalan yleisötapahtumissa kabinettikuvien tapaan. 

Fiktiivisissä historiallisissa kuvissa on useita eri teemoja kuten esimerkiksi sirkus ja erotiikka. Eroottisen sarjan malleina toimii helsinkiläinen burleskiryhmä Itty Bitty Tease Cabaret ja sirkussarjan kuvat taas leikittelevät sirkusmaailman estetiikalla ja friikkishown ja tatuoitujen naisten kuvaston kuriositeetilla 1900-luvun vaihteen hengessä. 

Aivan kuten eroottinen valokuvaus historiallisessa kontekstissaan, myös niin sanotun boudoir-sarjan eroottinen kuvasto pohjaa vahvasti odaliski-maalaustaiteeseen. Eroottisen sarjan naismallit esitetään objekteina ja miehisen halun kohteina sekä klassisissa 1800-luvun loppupuolen tyylille ominaisissa erotiikkakuvissa että hieman modernimmissa poseerausasennoissa, joiden kohdalla on havaittavissa inspiraatiota jo pin up-kuvastosta. 

Atelieri O. Haapala: Missy Macabre, 2010. Atelieri O.
Eroottisen kuvasarjan otokset ovat kuitenkin tarkkaan mietittyä ja tyyliteltyä erotiikkaa ja monet eroottiset kuvat ovat myös leikkisiä ja mallit jopa burleskimaisen hulluttelevia. Samoin kuin muissa Atelieri O. Haapalan kuvausulottuvuuksissa, myös fiktiivisten historiallisten kuvien lähtökohtana on tuottaa sekä esteettisesti miellyttävä kuva että antoisa kuvauskokemus mallille ja valokuvaajalle. 

Haapala-projektin laajan suosio tuleekin nähdä osana suurempaa visuaalista kokonaisuutta ja kulttuurihistoriallista kontekstia, jossa karnivaaliperinteen, burleskin ja steampunkin tyylikielestä on tullut osa jokapäiväistä visuaalista kulttuuria. Tämä burleskiperinteen arkipäiväistyminen ja 1800-luvun loppupuolen visuaalisen tyylin suosio esimerkiksi pukeutumisessa tarjoaa monia mielenkiintoisia tutkimuskohteita ja harrastusmahdollisuuksia ympäri maata. 
  
Haluatko kuvauttaa itsesi aitoon Atelieri O. Haapala-tyyliin? Atelieri O. Haapala ottaa seuraavan kerran kabinettikuvia Rauman Pitsiviikolla Mustan pitsin yössä 27.7. ja Atelieri O. Haapala näyttely on esillä Lönnströmin taidemuseossa 17.7.-26.8.2012. 

 Kaikkien kuvien tekijänoikeudet: Saara Salmi & Marco Melander. Kirjoitus pohjaa osittain Maria Alatalon tekemään Saara Salmen ja Marco Melanderin haastatteluun Helsingissä 1.4.2011

maanantai 9. heinäkuuta 2012

15 vuotta ASCII-taiteilijana


Tyypillinen Joan Starkin piirros
- söpö ja taitavasti tehty (2001
Kesällä 1997 kirjaston tekstipohjaisilla Telnet-koneilla löysin monia mielenkiintoisia juttuja: IRC, Usenet ja Usenetistä ASCII-taide. Olin törmännyt ASCII-grafiikkaan joskus aiemminkin ja minua viehätti se, miten kirjaimista ja muista näppäimistön merkeistä pystyi muodostamaan kuvia. Kotona oli surkea ikivanha 386-PC, jossa oli 16-värinen näyttö, mutta ASCII-kuvia silläkin pystyi piirtämään.

13-vuotiaan räpellykset saivat Usenet-nyysseissä kannustavaa palautetta. Vähitellen räpellyksistä alkoi tulla taidokkaita teoksia, joissa yhdisteltiin erilaisia tyylejä ja kokeiltiin uusia tekniikoita antialiasointiin eli reunojen pehmennykseen. MS-DOSin Edit vaihtui paljon kehittyneempään ACiDDraw-ohjelmaan. Joskus juttelin muiden piirtäjien kanssa karussa webbichatissa, jonne ASCII-kuvat toistuivat ongelmitta.

Ryhmässä alt.ascii-art riitti naisia. Tärkeimpänä tietysti "ASCII-taiteen kuningatar" Joan Stark eli spunk1111 Geocities-sivustoineen. Usein tuntui kuin hän olisi ehtinyt piirtää kaikki maailman asiat! Ruotsalainen Veronica piirsi kaikkea Escher-jäljitelmistä sarjakuviin, joissa seikkaili itse alastomana.

Varhaista tuotantoani: Hippi (1997?
Itse piirtelin aluksi lähinnä kasveja, eläimiä ja esineitä, joskus sarjakuvahahmoja, kunnes 2000-luvun alussa huomasin, että demopartyt, jotka olivat minulle entuudestaan tuttuja, järjestivät ASCII-kilpailuja eli compoja. Minulle tehtiin selväksi, etteivät "Geocities-ASCII:t" olleet katu-uskottavia tässä ympäristössä. Eli suomeksi: ei mitään tyttöjen juttuja.

Suurin osa demoskene-ASCIIsta koostuu logoista, yleensä enemmän tai vähemmän graffitityylisistä teksteistä. Tyylejä on muutamia erilaisia ja lähinnä viivoista koostuvaan oldskool-tyyliin kuuluu, ettei tekstiä pysty aiheeseen perehtymätön edes lukemaan. Jonkin verran on harrastettu myös esimerkiksi ornamenttikuvioita ja perinteisiä demoskeneaiheita tisseistä lohikäärmeisiin.

Aluksi logojen piirtäminen ei houkutellut. Etenkin oldskool-kuvat näyttivät kaikki samanlaisilta ja eräs niitä piirtävä tuttu sanoikin, ettei hän pidä itseään taiteilijana, vaan enemmänkin artesaanina. Hän toistaa samaa ideaa uudestaan ja uudestaan hyväksi havaitulla konseptilla.

Jossain vaiheessa piirroksiini alkoi kuitenkin tulla enemmän taiteellista kunnianhimoa. Kokeilin erilaisia ornamentteja ja muita abstrakteja tai puoliesittäviä kuvia. Imin vaikutteita niin muinaisesta Egyptistä kuin art decostakin. Välillä visiot osuivat nappiin, joskus tuli tehtyä kammottavia huteja. Se kai kuuluu taiteeseen.



Mahtava misu voitti Icecube-demopartyjen ASCII-compon vuonna 2003 ja päätyi myöhemmin valkokankaalle.

Yksityiskohtaiset kuviot ovat paras tapa saada aikaan näyttäviä ASCII-kuvia, kuten vaikkapa koristeellinen taalainmaanhevonen. Siihen yhdistettiin kaverin piirtämä oldskool-logo sekä hassu nimi, jotta se oli demoskenelle riittävän katu-uskottava. Muutenkin huumori, meemit ja jipot kantavat usein pitkälle. Kilpailumenestystä on tullut mm. George Bushilla, Osama Bin Ladenilla ja Guitar Hero -pastissilla.

Jossain vaiheessa logojakin alkoi syntyä yhä enemmän. Usein graffitihenkisiä, mutta en halunnut rajoittaa itseäni demoskenen tyyleihin. Monesti yhdistin tekstin osaksi esittävää kuvaa, esimerkiksi seepran kasvojen raidat muodostivat kirjaimia. Itäeurooppalaisten demopartyjen kilpailuihin olen uskaltautunut lähettämään niitä "tyttömäisiä" kuviakin: siellä voi pärjätä pöllöllä tai maatuskallakin.

Stripetease (Evoke 2006)
on yksi suosikkejani,
vaikkei kilpailussa menestynytk

Nykyään ASCII-kuvia tulee piirrettyä varsin harvoin. Tärkein syy on demopartyjen ASCII-compojen raju vähentyminen. Vielä 2-3 vuotta sitten vuodessa saattoi olla reilu puoli tusinaa compoa ja yritin osallistua kaikkiin. Nyt määrä on yksi tai kaksi. Kun aikuisen elämä on muutenkin niin kiireistä, tulee ASCII-piirtämistä helposti ajateltua turhana näpertelynä. Ellei tulossa ole kilpailun deadlineä, sitä ehtii tehdä joskus myöhemmin. Tällä lailla rakkaat harrastukset helposti jäävät.

Muutama viikko sitten sain requestin, eli minulta pyydettiin tietynlaista ASCII-kuvaa. BBS eli purkki (kyllä, sellaisiakin löytyy yhä) toivoi itselleen logoa. Aikoinaan minulta pyydettiin paljonkin kuvia logoista Linux-pingviineihin. Nykyään olisi muutakin tekemistä, mutta kuka voi vastustaa, kun joku toivoo jotain juuri sinun tyylilläsi?

Kun aloin jälleen piirtää, se tuntui heti tutulta ja omalta, vaikka edellisestä kerrasta oli lähemmäs vuosi. Työskentelytavat, kikat ja tekniikat ovat yhä selkärangassa. Tämä on minun juttuni, jotain minkä osaan.

Usein ASCII-grafiikkaa pidetään aikansa eläneenä taidemuotona. Miksi käyttää tekstiä, kun nykyään  halvinkin kännykkä, huonoinkin näyttö ja hitainkin nettiyhteys pystyy näyttämään tavallisia kuvia? Pitää kai olla nörtti ymmärtäkseen sitä.

Jotkut jopa sanovat suoraan, etteivät pidä sitä ASCII-kuvia taiteena ollenkaan. He tosin yleensä myöntävät, etteivät pysty perustelemaan kantaansa - se on  vain fiilis. Merkkigrafiikka ei näytä yhtä vaikuttavalta ja "oikealta" kuin Taistelevat metsot. Ehkä kyse on osittain samasta ilmiöstä kuin se, että konemusiikkikin huhun mukaan tehdään "nappia painamalla"?

Omia ASCII-kuviani on kuitenkin nähty taidenäyttelyissä, demoissa, kirjassa, useissa lehdissä kolmessa eri maassa ja jopa Miranda Julyn palkitussa elokuvassa Me and You and Everyone We Know (Epäilen olevani ainoa, jolla on IMDB:ssä titteli "ASCII art courtesy of"). Kerran niitä melkein päätyi erään suuryrityksen mainokseen. Muut ovat tehneet esimerkiksi Star Wars -elokuvasta "ASCIImaation".



Blockparty-tapahtumaan tehty logo vuodelta 2009, sijoittui toiseksi.

Eniten ASCII-taiteilijaa sapettaa se, miten nykyään yhä useammat sekoittavat erilaisilla ohjelmilla ja filttereillä luodut "ASCII-kuvat" aitoon, käsintehtyyn merkkigrafiikkaan. "Ihan sama asia." Niin, ja vesivärit voi heittää pois, koska Photoshopin filtteriä käyttämällä pystyy luomaan vesivärimaalauksia? Moni väittää tietämättömyyttään, että konvertoidut kuvat ovat yhtä hienoja tai jopa hienompia kuin käsintehdyt. No, uskovathan toiset myös, että Google Translate on hyvä korvike oikealle kääntäjälle...

P.S. Jos haluat kokeilla ASCII:n piirtämistä (suosittelen lämpimästi!), siihen käy toki Notepadkin, mutta kannattaa ehdottomasti ladata JavE, jolla onnistuu mm. "siveltimellä" piirtäminen, vapaamuotoisten tekstialueiden siirtäminen ja melkein mikä tahansa. Java-sovelluksena se pyörii useimmilla käyttiksillä. Olen vuosia sitten laatinut myös englanninkielisen tutoriaalin aiheeseen. Lisää piirroksiani löytyy ASCII-sivuiltani.