Minna Heimola
Tässä artikkelissa käsittelen yksinomaan pöytäroolipelaamista, eli pöydän ääressä tapahtumaa pelaamista, johon usein (joskaan eivät aina) kuuluvat hahmolomakkeet, nopat ja pelimaailmaailmaa ja/tai pelin sääntöjä esittelevät kirjat, mutta jossa ei pukeuduta hahmon vaatteisiin kuten liveroolipeleissä. Yksi pelaajista on pelinjohtaja, joka kuvailee pelimaailmaa ja viime kädessä ratkaisee, mitä pelissä tapahtuu; muut pelaavat kukin omaa hahmoaan.
Roolipelaamisesta on netti pullollaan erilaisia esittelyjä ja kuvauksia, niin roolipelaamisesta yleensä kuin yksittäisistä peleistä. Yleiskuvaus siitä, mitä roolipelaaminen on, löytyy esimerkiksi Alter Ego ry:n sivuilta. Pelejä, pelinjohtajia ja pelaajia on monenlaisia; pelit voivat sijoittua fantasiamaailmaan, menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Tässä jutussa keskityn kuitenkin omiin kokemuksiini, ja painopiste on nimenomaan teemassa nörttityttö roolipelaa - miten ehkä sukupuoleni on näkynyt suunnittelemissani peleissä ja niiden teemoissa. Puhun ensisijaisesti nimenomaan pelinjohtajana, sillä viime vuosina olen huomattavasti enemmän vetänyt pelejä kuin pelannut niissä. Tarkoitukseni ei ole stereotypisoida muita naisia, vaan puhun jatkossa lähinnä itsestäni, vähäisemmässä määrin peleissäni olleista (nais)pelaajista.
Väkivalta ja sen seuraukset
 |
| Pinkki noppa sivustolta
http://4iphonewallpapers.com/ |
Kun pelissä on naisia, niin keskitytään enemmän ihmissuhteiden pelaamiseen kuin taistelemiseen. Tämä stereotypia pitää paikkaansa ainakin omissa peleissäni, vaikka tietysti on vaikea sanoa, mikä merkitys on sukupuolella ja mikä henkilökohtaisilla preferensseillä. Toki peleissäni, genrestä riippuen, on myös taisteluita, ja noppiakin yleensä heitetään. Silti taistelumanööverien yksityiskohtaiset kuvailut ovat minusta yleensä aika tylsiä, enkä niihin yleensä kulutakaan merkittäviä määriä aikaa tai luovuutta. Sääntöjärjestelmien yksityiskohtien kahlaaminenkaan ei ole minulle koskaan ollut roolipeleissä pääasiassa, ja mieluummin vain heitän noppaa ja siitä päättelen seuraukset sumealla logiikalla kuin käytän kesken pelisession puoli tuntia sääntökirjaa lukien.
Peleissäni taisteluissa ovat tärkeintä niiden seuraukset: tärkeämpää kuin se, kuinka paljon kukin sai pisteissä mitattua vauriota, on se, mitä väkivallasta seuraa. Haavoittuiko joku pelaajahahmoista, ja miten se vaikuttaa hänen toimintaansa jatkossa? Kuoliko taistelussa joku, ja mitä seurauksia - henkisiä, sosiaalisia, juridisia - sillä on? Joutuiko joku mukaan taisteluun vasten parempaa tietoaan, vakaumustaan, tai toisen hahmon tekemisten seurauksena, ja mitä siitä seuraa?
Tapoja ja komediaa
Pelini eivät ole kuitenkaan mitään pelkkää synkkyyttä moraalisten
ongelmien parissa, pikemminkin päinvastoin. Historialliset ja
vaihtoehtohistorialliset pelini ovat usein genreltään paljolti tapakomediaa:
erilaisten kulttuurien kohtaaminen johtaa herkullisiin ja huvittaviin
väärinkäsityksiin ja absurdeihin selkkauksiin. Edellä mainitut väkivallan
seurauksetkin voivat poikia absurdia huumoria, kuten juuri viimeisimmässä
pelissäni. Yksi pelaajahahmoista, brittiläisen imperiumin tiedustelupalvelun
upseeri, oli junaryöstöyrityksen yhteydessä saanut ampumahaavan hartiaansa, ja
toinen hahmo, porukan lääkäri, oli määrännyt hänet tiiviiseen vuodelepoon.
Haavoittunut sankari oli kuitenkin luonteeltaan helposti tylsistyvä ja lisäksi
kova naistenmies, joten hän salaa karkasi heti, kun muiden silmä vältti,
läheiseen baariin olutta juomaan ja naisseuraa iskemään. Muut pelaajahahmot sitten perään huolissaan siitä, ettei
haavoittunut kaveri joudu vaikeuksiin tai puolikuntoisena tappeluun, tai muuten
paljastu (hahmot halusivat pitää matalaa profiilia, sillä kaksoisagentit olivat
heidän jäljillään).
Muutenkin olen ottanut peleihini sekä tiedostaen että
tiedostamatta vaikutteita romanttisen komedian genrestä ihmissuhdesotkuineen,
väärinkäsityksineen ja tungettelevine sukulaisineen. Näin roolipelaamista voikin pitää erittäin tyttömäisenä harrastuksena, siinä missä romanttisen komedian genren elokuviakin :)
Sukupuolet ja seksuaalisuudet
 |
| Macho Women with Guns - yleensä peleissämme näkyy kuitenkin enemmän ns. tavallisia naisia :) Kuvan lähde http://images.geeknative.com |
Useimmille tuntemilleni roolipelaaville naisille on myös
kohtuullisen luontevaa pelata mieshahmoa, jos pelimaailma sitä vaatii, tai
muuten vain vaihtelun vuoksi. Pöytäpelaaminen tarjoaa aina mahdollisuuksia
kokeilla monenlaisia hahmoja, kun pelaajan ulkoinen olemus tms. ei aseta rajoja
samalla tavoin kuin liveroolipeleissä. Kun ihmissuhteet ovat peleissäni usein keskeinen
teema, ja siihen liittyvät myös romanttiset ja eroottiset suhteet, niin
säännöllisesti pelaajat pelaavat myös hahmoja, joiden seksuaalinen
suuntautuminen on heidän omastaan poikkeava. Seksuaaliseen tai sukupuoliseen
vähemmistöön kuuluvan hahmon pelaaminen pelimaailmassa, jossa suhtautuminen
poikkeavuuksiin on meidän maailmaamme huomattavasti jyrkempi, voi olla avartavaa
ja tuoda peliin mielenkiintoista lisämaustetta, kun hahmoryhmä yrittää
suhtautua poikkeavaan toveriinsa, jonka taipumukset mahdollisesti johtavat
tämän vaikeuksiin. Näin kävi muun muassa taannoisessa pelissäni, jossa yksi
hahmoista oli biseksuaali hermafrodiitti; muiden hahmojen mielestä tämä oli
aivan ok, mutta syrjäisemmillä ja takapajuisemmilla seuduilla muut hahmot
joutuivat jatkuvasti suojelemaan tätä ennakkoluuloisempien paikallisten
vihalta.
Loppusanat
Minua jaksaa hämmentää, miten paljon tämä naisnäkökulma roolipelaamiseen kiinnostaa (myös minua!), kun kuitenkin tuntemistani roolipelaajista valtaosa on naisia ja omista porukaistani aina vähintään puolet on naisia.
VastaaPoistaMiehille (ei vain pojille) tuntuu olevan jotenkin vaikea asia näytellä naista, mutta nähdäkseni kynnys toiseen suuntaan ei ole läheskään niin korkea. Mistäköhän se johtuu? Muistelen että minulla meni pitkään ennen kuin kehtasin pelata naishahmoja, ajattelin jotenkin että en osaa tehdä sitä oikein. Nyt vanhempana (ja toistakymmentä vuotta naimisissa oltua) se tuntuu naurettavalta, mutta joku oikea huoli siinä oli. Samoin kun omiin peliporukoihin tuli ensimmäiset tytöt mukaan, olin huolissani miten geeämmänä osaan ottaa heidät huomioon. Eihän se ole ollut mikään ongelma, tietenkään.
Silti mietin, olisivatko omat pelini jotenkin erilaisia jos niissä ei olisi aina reippaasti naisia mukana. Kun katsoo kokonaan miehistä koostuvaa työporukkaani, johon kaipaa edes yhtä naista mukaan tasapainottamaan meininkiä, tekisi mieli sanoa, että jotain etua sukupuolitasapainosta varmasti on peleissäkin.
Science fiction kirjailija Max Barry pohti asiaa tuolla: http://www.maxbarry.com/2011/07/08/news.html
PoistaOmakin kokemukseni on, että on yleisempää, että naispelaajat pelaavat mieshahmoa kuin päinvastoin. Joissakin keskusteluissa on esitetty, että koska populaariu´kulttuurissa, tv-ohjelmissa, sarjakuvissa jne. päähenkilöt ovat niin usein edelleen miehiä, naiset "joutuvat" pienestä pitäen eläytymään mieshahmoihin ja siksi se tulee helpommin. Mene ja tiedä.
VastaaPoistaJoka tapauksessa tietysti peliporukan pelityylien yms. yhteensopivuus on sukupuolta tärkeämpää, mutta sukupuolellakin tuntuu oma merkityksensä olevan. Viime aikoina olen itse miettinyt sitä, vaikka en sitä tähän tekstiin enää lisännytkään, että miksi niin harvat naiset pelinjohtavat, vaikka pelaavia naisia sinänsä kyllä riittää. Kysyttäessä monet vetoavat ajan ja osaamisen puutteeseen, mutta ei pelien vetäminen minusta nyt niin ihmeellisiä taitoja vaadi :)
Aiemmin kirjoittamani kommentti ei näköjään tullut läpi. Tarkoitukseni oli siis kompata seuraavaa:
VastaaPoista"Peleissäni taisteluissa ovat tärkeintä niiden seuraukset: tärkeämpää kuin se, kuinka paljon kukin sai pisteissä mitattua vauriota, on se, mitä väkivallasta seuraa."
Eli olen ehdottomasti samaa mieltä siinä että väkivallan sosiaaliset seuraukset ovat fyysisen vaurion laatua mielenkiintoisempia! Samoin pelin keskeytyminen sääntökirjan selaamisen ajaksi on hyvin turhauttavaa. Kiva myös kuulla että on muitakin sumean logiikan suosijoita! Käytän yleensä tätä tyyliä joka on pelaajien palautteen perusteella saanut nimen pöytälarp. :)
Lisään sen verran tuohon Minnan kommenttiin, että voisiko osasyy poikien eläytymättömyyteen koskien naishahmoja voi olla myös se voimakkaiden ja monitahoisten naishahmojen puute sekä se, että melko usein feminiiniset piirteet mielletään nimenomaan huonona asiana, "akkamaisuutena", joka on omiaan nostamaan kynnystä?
Kaikki Nörttitytöt-blogin kommentit tosiaan moderoidaan vapaaehtoisvoimin eli välillä voi olla keskustelussa vähän viivettä. Pahoittelemme ja pyydämme kärsivällisyyttä! Kaikki asialliset kommentit julkaistaan kyllä lopulta - yleensä viimeistään muutaman tunnin päästä.
PoistaHanna: pahoittelen, kommentit menevät näemmä kaikki moderointiin, ja ehdin nyt vasta julkaisemaan kommenttisi. Tuo jälkimmäinen pointtisi on mielenkiintoinen ja mahdollinen.
VastaaPoistaSiis tuo edellinenkin on, mutta sen sanoinkin itse jo tuossa yllä kun kommenttisi odotteli moderointijonossa :) Mietin myös, että kun monet giikkinaiset puhuvat niin paljon median epärealistisista naishahmoista, niin nostaako se miesten kynnystä pelata naishahmoja, etenkin jos "oikeita naisia" on paikalla; pelkäävätkö he jotenkin epämääräisesti suorituksensa arvostelua?
VastaaPoistaEi hätää, ehdin hetken epäillä että kämmäsinkö itse jotain! :D
VastaaPoistaVoihan tosiaan olla, että "oikeiden naisten" läsnäolo aiheuttaa pelkoa arvostelusta, hyvä pointti. Naishahmoihin ei ole rutiinia ja kynnys yrittää korkea. Tähän olisi hyvä saada jonkun miespuolisen kommentti. :)
Itse vähän vajaa kymmenisen vuotta pelanneena (ja vähän vähemmän pelejä johtaneena) täytyy sanoa, että meidän ydinpeliporukassa menee sukupuoliroolit aina vähän ristiin ja rastiin. Itse tykkään pelata melkein vuoronperään miestä ja naista, mutta joskus hahmokonsepti on niin vahva, että on vain pakko valita se, mikä tulee intuition avulla mieleen.
VastaaPoistaJa koska kyseessä on roolipeli, on _aina_ pakko pelata voimakasta naista. Tietenkin. Ainakin jollain tasolla, oli se sitten henkinen tai fyysinen. Kerran olen siinä tasan ainoassa D&D-kampanjan tyngässä pelannut "pelasta-minut-pulasta-poika-olen-haltiaprinsessa" -hahmoa, jota sinänsä oli ihan hillittömän hauska pelata, mutta eihän sellaista kestänyt kukaan. (Hahmo oli siis hyvin matalan tason sorkku, eikä vielä osannut yhtään mitään.) Ja kun sitä on pelannut androgyyniä aseksuaalista miesmurtovarasta, veitsiä heittelevää bodattua naishengenvartijaa, homostylistiä ja vanhaa kepin kanssa kulkevaa nunnaa, ei tässä enää voi sanoa karsivansa hahmoideoita sukupuolen tai minkään muun tahansa perusteella.
Peliporukan tasolta on vielä mainittava, että kun tulin ensimmäistä kertaa omaan pelijengiini, meitä ilmestyi yhtä aikaa paikalle kolme humanistityttöä luonnontieteilijäpoikien keskelle. Pojat eivät olleet koskaan aiemmin pelanneet tyttöjen kanssa, joten kyllä siinä alussa mentiin vähän varpaillaan puolin ja toisin. Mutta samanhenkisessä porukassa juttujen taso sitten lopahti ihan täysin ja nyt en voisi kuvitellakaan, että porukassa vatvottaisiin jotain sukupuolirooleja.
Kaikki ovat kuitenkin erilaisia persoonia ja jokainen tuo jotain omasta itsestään ja osaamisestaan peliin mukaan - ja aina oppii jotain uutta.
Ehkä parhain sukupuolikysymys roolipeleissä tuli ilmi tapauksessa, jonka kuulin erään kaverini kautta. Naispelaaja kertoi hahmonsa pakenevan (naisten) yleiseen vessakoppiin pakoon uhkaavaa tilannetta. MiesPJ kertoo pelin pahiksen seuraavan perässä. Naispelaaja miettii hetken ja sanoo ottavansa vessakopista roskiksen ja lyövänsä sillä uhkaajaa päähän.
MiesPJ on hämmentynyt ja sanoo, ettei vessakopissa mitään roskista ole.
Naiskuoro vastaa, että kyllä NAISTEN vessassa on.
Jostain syystä omalla ristiinpukeutujahahmollani ei koskaan ollut ongelmaa asiasta villin lännen pyssyseikkailumaisemissa.;p Taustana kun oli elänyt miehenä (syntyjään nainen) ison osan elämäänsä mm. USA:n sisällissodassa ja muutenkin tosi karski ja jäyhä maatyöläinen.;)
VastaaPoistaTosin enempi ristiinpukeutumisfiiliksissä oli mun yhtä lailla karski amatsonisoturini (miehiä vihaava lesbo) tälläytyessään kukkamekkoon naamioitumistarkoituksissa.;)
En tiedä sanoa roolipeliasiaan mitään yleisempää, koska kokemukseni on rajallinen. On silti mielestäni aika yksipuolista lähteä pohtimaan asiaa siltä kannalta, että "naiset sitä" ja "miehet tätä". Omassa peliporukassa olen nähnyt hyvin, että täysin asetaidoton yliseksuaalinen viettelijätär on varsin pätevä lisä seikkailuporukkaan yhtä lailla kuin nämä kaksi mainitsemaani omaa hahmoani, joilla löytyi asetaitoja sekä asevarustusta "riittävästi".=) Toisaalta seurapiiriskandaaleihin sekaantuneen androgyynin (myös naispuolisen) kirjailijan hahmoni olikin sitten enemmän kiinnostunut antiikkihuonekaluista.;)
Itse kannatan näkemystä, jonka mukaan jokainen ihminen biologisesta sukupuolestaan riippumatta on yksilö, joka yhtä lailla elää ja ilmaisee sukupuoltaan omalla omalaatuisella tavallaan. Riippumatta siitä onko se tapa perinteinen tai ei. Ja toisaalta historia opettaa, etteivät näkemykset ole aina olleet samanlaisia kuin nykyään.
Olen myös muuten tässä "Kun pelissä on naisia, niin keskitytään enemmän ihmissuhteiden pelaamiseen kuin taistelemiseen." asiassa huomannut myös sen, että pelaajien ikä ja pelin genre vaikuttaa asiaan myös. Itse pidän molemmista, välillä puhdas tapellaan on kivaa, mutta välillä ihmissuhteet on se juttu. Parhaissa peleissä on molempia.
VastaaPoistaItse pelanneena ja peliä johtaneena toteaisin seuraavaa:
VastaaPoista1) naispelaajat pelaavat useammin joukkuepeliä kuin miehet ja ryhmäyttävät hahmonsa ingame nopeammin. Tai ainakin omissa porukoissani naispelaajia ei tarvitse patistaa yhtä vahvasti (ratakiskolla, vihjevasaralla ja peliohjeella) yhteistyöhön kuin miespelaajia.
2) naispelaajat kuuntelevat kryptisten äänten offgamekommentteja useammin kuin miehet. Naispelaajat useammin siis kuuntelevat muun peliporukan offikommentteja tilanteesta ja sen ratkaisumahdollisuuksista kuin miehet, jotka tuntuvat mieluummin tekevän yksin ratkaisunsa hakata päätään Karjalan mäntyyn.
Meikä on aina ollu se ainoa naispelaaja, mutta en aina ainoa naishahmo. Pari kertaa on tullu muilta pelaajilta kommenttia, että mukavaa, kun porukassa on nainenkin, koska se tuo peliin syvyyttä ja realismia. Alkuun sukupuolen pelaaminen oli toki varovaisempaa, mutta sitten kun oppi pelaamaan, sekin helpottui. Yhden kerran kanssapelaaja vähän hämmentyi, kun meidän hahmot meni keskenään sänkyyn, ja tuohon aikaan seurustelin pelinjohtajan kanssa. Mutta se sitten juteltiin selväksi pelin jälkeen.
VastaaPoistaMieshahmoa en ole koskaan pelannut, mielestäni naishahmoistakin löytyy niin paljon variaatiota, että en ole kokenut sitä vielä tarpeelliseksi. Lähimpänä mieshahmoa oli 16-vuotias tyttö, joka pukeutu pojaksi. Kesti muuten melko pitkään, että muut pelaajat tajusi mun hahmon olevan oikeasti nainen. Asiasta saatiin revittyä aika hyvin huumoria siinä vaiheessa, kun pelaajat tiesi, mutta hahmot ei.
Olen todennut että sukupuolta suurempi vaikutus pelityyliin on sillä, miten roolipelien pariin on päätynyt. Sukupuoli tosin korreloi pelityylin kanssa sikäli että porttien sukupuolijakauma vaihtelee. Alla karkea, lennosta jäsennelty ja todennäköisesti aukkoinen jaottelu toteamistani painotuksista:
VastaaPoista- Kortti- ja lautapeli -taustaiset roolipelaajat ovat yleensä kilpailullisempia ja sääntökeskeisempiä, ja monesti tykästyvät eniten D&D 3.x -henkisiin peleihin, eli pikkutarkkaan taktiseen vääntöön. Heillä yleensä on kuitenkin tarve saada hahmoihin syvyyttä, muuten he jäisivät lauta- ja korttipelien piiriin.
- Larppaajat vaikuttavat yleensä hakevan hahmolleen suuria tunteita ja elämyksiä, ja parhaat pelikokemukseni larppaajien kanssa on ehdottomasti olleet tarinapelien (käytössä sovellettu 'Shock: Social Science Fiction') parissa. Näissä "ihmissuhdehimmelipeleissä" olemme keskittyneet juurikin hahmojen välisten suhteiden kehitykseen, ja juurikin vaaratilanteiden seuraamuksiin. Monet larppaajat, ja erityisesti larp-pelinjohtajat, harrastavat mielellään myös juonittelua, ja tähänkin tarinapeleistä löytyy varteenotettavimmat ratkaisut.
- Tietokone- ja konsolipelaajat kallistuvat puolestaan peligenrejensä mukaan joko taktisiin (fps, rts, hack'n'slash) lauta- ja korttipelaajien seuraksi, tarinakeskeisiin (crpg), ongelmanratkomista painottaviin (puzzle- ja seikkailupelit), tai maailmaa luoviin (4X:t ja jumalasimulaattorit) roolipeleihin. Taktisia pelejä lukuunottamatta eroavaisuudet näkyvät eniten kampanjakohtaisesti, eivätkä niinkään pelisysteemien valinnassa.
Itse olen niitä tyyppejä jotka eivät niinkään aloittaneet roolipelaamista kuin vain jatkoivat leikkimistä. Lego-leikkien sanomattomat säännöt konkretisoituivat, ja sitten heiteltiinkin jo prosenttinoppia RuneQuestin tahdissa. En osaa kategorisoida itseäni juurikaan, koen tosin olevani kaikkiruokainen pelaaja (todennäköisesti ei totta, mutta sen arvioikoon joku muu). Toisaalta roolipelit ovat olleet minulle portti niin lauta- ja korttipeleihin, larppaamiseen kuin tietokonepelaamiseenkin, ja näissä roolipelitaustani paistaa räikeästi läpi; mutta se on oma aiheensa se.
Vaikka gender varmasti vaikuttaa jollain tavalla roolipelityyliin siinä missä muuhunkin, itse koen moisen kytkennän olevan käytännössä vähemmän hedelmällinen kuin eri pelitaustojen vertailu.
Roolipelaaminen on opettavaista hommaa, ja aloitti mistä lähtökohdista tahansa, sitä on tuota pikaa pelaamassa pelejä joiden perusideakin on aikanaan ollut käsittämätön. Iso osa roolipelien viehätystä, ainakin minulle, on se, että vaikka pelin keskiö olisi jämptisti keskellä mukavuusaluetta sieltä voi aina piipahtaa pois hyvässä seurassa ja avartaa maailmaansa.