Vietitkö jo community managerin teemapäivää?

by TinyDelights

Johanna Janhonen

Minun piti alunperin kirjoittaa tänään nukkekodeista, mutta vaihdoin aihetta lennossa, sillä tällä viikolla tapahtui jotain muuta, mistä halusin kirjoittaa. Nukkekodeista kerron sitten toisella kertaa, mutta korvaukseksi käytän tässä postauksessa kuitenkin kansainvälisen nukkekotiyhteisöni ottamia kuvia :).

Maanantaina nimittäin vietettiin päivää, jonka nimi on Community Manager Appreciation Day. Suomenkielistä nimeä päivällä ei ole, sillä community managereilla ei ole vielä vakiintunutta suomennosta, vaan puhutaan mm. yhteisömanagereista, verkkokoordinaattoreista, nettikätilöistä, verkostofasilitaattoreista ja yhteisöjohtajista. Siksi tyydyn tässä postauksessa käyttämään termiä community manager (CM). 

by Valeriana Solaris

Edellä mainituista termeistä voi jo aavistella, mitä community managerit, tai online community managerit, kuten Wikipedia heitä kutsuu, tekevät. He pyörivät netin erilaisissa some-palveluissa (keskustelupalstat, wikit, blogit, Facebook-sivut, Ningit jne) ja tekevät töitä niissä pyörivien yhteisöjen parissa.

Ja taas uusi termi. No mikä tekee ryhmästä yhteisön? Wikipedian mukaan:

Yhteisön tunnusomaisia piirteitä ovat yhteinen päämäärä ja mielenkiinnon kohde. Lisäksi yhteisöllä on yhteinen päätösvalta sekä yhdessä sovitut säännöt, joiden rajoissa toimitaan. Usein yhteisöihin liittyminen edellyttää hyväksyntää muilta kyseisen yhteisön jäseniltä.

Eli me Nörttitytötkin olemme yhteisö, ja Anitta Kiviranta ja Nina Niskanen ovat meidän community managereitamme, merirosvokapteeneja, kuten Mia Meri oivalsi Nörttityttöjen Facebook-keskustelussa: 

by S@ndy

-- eli johtaja jossain yhteisössä ilman varsinaista johtaja-titteliä, koska koko yhteisö "johtaa" itse itseään, mutta tarvitaan joku joka toimii vähän niin kuin merirosvoaluksen kapteenina esikuvana miehistölleen ja kertomaan muille, että nyt vuotaa vene, käykääs tukkimassa. :D (Selitys: merirosvoalukset ovat maailman ensimmäisiä demokratioita, joissa kapteeni pysyi kapteenina vain, jos miehistö sen sallii.)

Harrastusmaailmassa CM:a on paljon, ja on ollut jo kauan. Yritysmaailmaan he ovat tulleet some-huuman myötä - tarvitaan ihmisiä, jotka puhuvat yrityksen (esim. pelistudio, radiokanava) fanien kanssa. Suomen ensimmäisiä community managereita oli YleX:n Sippo, jonka tehtävä on jutella ihmisten kanssa netissä. Fobba taas on uraa uurtava ja vuoden poliisinakin palkittu mies, joka alkoi hengata työkseen nuorten kanssa ensin Habbossa ja Galtsussa, sittemmin myös meidän vähän vanhempien kanssa Facebookissa.

CM-termi yleistyi vuonna 2006, ja seuraavana vuonna webbi-strategisti Jeremiah Owyang tutki korporaatio-CM:ien työnkuvia. Niistä löytyi neljä yhteistä piirrettä:

1. Yhteisön edustaminen - CM kuuntelee eri tavoilla asiakkaiden mielipiteitä ja tuo heidän mielipiteensä työnantajansa tietoon.
2. Ilosanoman levittäminen  - tapahtuma- ja tuotemarkkinointi. Hänellä on takanaan yhteisön luottamus, joten hänellä on vain "hyviä tarjouksia" (muuten menee maine).
3. Kommunikointikyvyt - tähän kuuluu niin some-työkalujen (etenkin niiden kulttuurin) syvällinen tunteminen kuin sisällön ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Hän päivittää statuksia, bloggaa, podcastaa, tekee videoita, selvittää erimielisyyksiä ja kiittää hyvästä käytöksestä ja seuraa niin mittareita kuin sääntöjen noudattamistakin.
4. Asiakaspalautteen keräys - yleisöllä ja asiakkailla on toiveita siitä, millaisia tuotteiden pitäisi olla. Ideoita kerätään tutkimuksin ja avainkäyttäjiä kutsutaan tuotekehittäjiä tapaamaan.

by r e n a t a

Kuulostaako unelmahommalta? Ennenkuin alatte etsimään community managereiden töitä, muistakaa myös ammatin rankka puoli, josta Jeremiah bloggasi:

• Työtä tehdään omalla nimellä ja naamalla, joten yksityisyys on loppuiäksi mennyttä
• Asiakkailla on loppumaton virta ehdotuksia - jaksatko vastata aina yhtä ystävällisesti samoihin kysymyksiin? 
• Entä tuleeko vielä uni silmään, kun sinulle on koko päivä valitettu netissä?
• Yrityksen sisällä ei aina ymmärretä työnkuvaa ja sen tarkoitusta - eihän nyt Facebookissa voi tehdä töitä, siellähän vain huvitellaan. Ja kun meillä on tässä nämä omat kiireet, niin ei me nyt ehditä mitään blogihaastatteluja antaa, eihän se nyt niin tärkeätä ole. Ai sä lupasit jo, no oma on mokasi...

by Peppercorn_Pixie

Ja tästä päästäänkin jo varsinaiseen asiaan: ammatti on niin rankka, että Jeremiahin mielestä community managereita ja sitä, miten he eri tavoin parantavat asiakaskokemuksia, pitäisi kunnioittaa edes kerran vuodessa ja se päivä oli 23.1.2012, vuoden neljäs maanantai. Päivän teemaan kuuluu se, että yhteisöt kiittävät omia CM:eitaan, joiden työtä arvostavat, minkä lisäksi managerit kokoontuvat vertaistensa seuraan työstään juttelemaan. Järjestimme nopealla aikataululla verkostointitapahtuman Tampereen teknillisellä yliopistolla, jossa aloimme haaveilla seuraavasta tapaamisesta.

Jos sinä haluat verkostoitua suomalaisten CM:n kanssa, teepä se esimerkiksi liittymällä uuteen ryhmäämme LinkedIn:ssä (Community Managers in Finland) tai tulemalla Sometime:ssa CM:n omaan sessioon. Ja laita kalenteriisi CMAD, joka järjestetään taas vuoden päästä, vuoden 4. maanantaina - todennäköisesti taas Tampereella.

"Ei nimi nörttiä pahenna, jos ei nörtti nimeä"

Anitta Kiviranta

Me Nörttityttöblogin kirjoittajat olemme keskustelleet blogimme lyhyen historian aikana Facebook-ryhmässämme paljon internet-etiketistä, anonyymistä kommentoinnista sekä siitä, uskaltaudummeko kirjoittamaan tähän blogiin omilla nimillämme vai nimimerkillä. Itse olen alusta asti ollut omilla nimillä kirjoittamisen kannalla, vaikka olenkin luvannut, että myös incognitona kirjoittavien nörttityttöjen tekstejä voidaan tässä blogissa julkaista. Alla oleva mielipidekirjoitukseni pohjautuu osittain aiemmin Nörttityttöblogin Facebook-keskusteluryhmässä julkaisemaani kannanottoon. Olen kuitenkin päivittänyt sitä myöhempien keskustelujemme valossa.

Olen viime vuosina kallistunut yhä vahvemmin sille kannalle, että olisi hyvä, jos ihmiset esiintyisivät internetissä pääosin omilla nimillään - aivan niin kuin muuallakin yhteiskunnassa. Internetin anonyymeistä keskusteluista tulee helposti huutoäänestyksiä ja vihapuheiden pesiä, joissa keskustelijat räkättävät varjoihin kätkeytyen kärjistyksiä ja suoranaisia herjoja, jollaisista tuskin kukaan omalla nimellään kehtaisi tulla tunnetuksi. Naamion suojassa on myös helppoa esittää mutuja faktoina ilman minkään valtakunnan lähteitä.

Nettikeskusteluja lueskellessani olenkin usein miettinyt, että mielipiteitä, joita ei kehtaa esittää omalla nimellään ei ehkä ylipäätään tarvitsisi esittää. (Oma lukunsa sitten ovat ne oman elämänsä mielipidejohtajat, jotka nimellään ja kasvoillaan haluavat julistaa internetissä esimerkiksi rasismin ja homofobian ilosanomaa.)

Jouduin blogimme ylläpitäjän ominaisuudessa sensuroimaan edellisen tässä blogissa julkaistun kirjoitukseni yhteydestä joitakin lukijakommentteja, jotka sisälsivät törkeää kielenkäyttöä ja joko minuun tai tämän blogin kirjoittajiin yleensä kohdistettuja vihapuheita. Kaikki poistetut kommentit oli kirjoitettu anonyymeinä.

Kannatan aina moniäänisiä väittelyjä, joiden uskon voivan avartaa keskustelun molempien osapuolien ajattelua. Kirjoitinkin edellisen nörttityttöblogaukseni osittain tarkoituksellisen provosoivaksi juuri keskustelua ja väittelyäkin lietsoakseni.

Väiteltäessä kaikkien osapuolien olisi kuitenkin tärkeää muistaa, että asiat taistelevat, eivät ihmiset. Vaikka toinen keskustelija olisi mielestäsi rajustikin väärässä, se ei oikeuta sinua käyttäytymään agressiivisesti häntä kohtaan. Jos et kykene menestymään väittelyssä sortumatta alatyyliin, argumenttisi eivät ilmeisesti ole riittävän vahvoja, eikä mielipiteesi siis lepää kovinkaan vakaalla perustalla. Loppupeleissä nimetön ja asiaton huutelu siis osuu omaan nilkkaan; se antaa keskustelijasta kuvan sääliönä, joka ei pysty eikä uskalla puolustaa näkemyksiään asiallisesti ja omalla nimellään.

Useimmille nettikirjoittelijoille olisi siis hyväksi asettaa rima sille tasolle, että omat porinat kehtaisi julkaista omalla nimellään. Valitettavasti anonyymit trollit myös ruokkivat yleistä anonymiteetin varjoihin kätkeytimistä internetissä. Aggressiivisten nimettömien kommenttien jälkeen jotkut Nörttityttöblogin (tulevista) kirjoittajista alkoivatkin arastella keskusteluryhmässämme, uskaltanevatko he sittenkään julkaista ajatuksiaan tässä blogissa omilla nimillään. Reaktio on ymmärrettävä, mutta mielestäni murheellinen. Pelon maantiede rajaa naisten ja tyttöjen (sekä toki myös väkivaltaa kaihtavien miesten ja poikien) liikkumavapautta jo aivan tarpeeksi hämärillä kaduilla ja puistoissa. Toivoisin, että internetissä meillä kaikilla olisi vapaus olla omia itsejämme pelotta.


Ymmärrän toki, että yksityiselämästään voi haluta blogata nimimerkin suojissa. Itsekin olen joskus suunnitellut esimerkiksi seksiblogia (toteuttamatta jäi, toistaiseksi), jossa olisin pohdiskellut seksiin liittyviä myyttejä, mutta mahdollisesti kertonut myös omista seksikokemuksistani, ehkä arvostellut seksivälineitä tai esitellyt mielestäni tasokasta pornoa. Tämän tyyppistä blogia minäkin olisin varmaan mieluimmin kirjoittanut alter egon suojissa.

Tarve anonyymiin esiintymiseen sosiaalisessa mediassa voi toki kummuta myös halusta erottaa työelämä vapaa-ajasta, halusta suojella läheisiään turhalta julkisuudelta tai vaikkapa siitä, että omaa elämää varjostaa ja rajoittaa joku henkilökohtainen stalkkeri.

Aiemmin minäkin kirjoitin nimimerkillä myös omaa kulttuuriblogiani Happamia! . Pohdiskelin kuitenkin usein, verhoudunko nimimerkkiin todellisesta tarpeesta suojella yksityisyyttäni, vai noudattaessani kyseenalaistamatta tavanomaista blogikonventiota. Miksen lopulta voisi sanoa omalla nimelläni, että olen taas kutonut villasukat, Inception oli minusta loistava elokuva, mutta Eräs joulutarina taas ei oikein meikäläistä koskettanut? Joku Arnaud Desplechinin fani voi toki hermostua, mutta ehkä meistä ei olisi tullut bestiksiä muutenkaan. En oikein jaksa uskoa, että sen paremmin Nörttityttöjen kuin Happamien vihaisimmatkaan lukijat tulisivat kolkuttelemaan kotioveani. Näin ollen blogaan myös omassa blogissani nykyisin omalla nimelläni ja kasvoillani.

Internetissä räväkämmätkin kannanotot uppoavat sitä paitsi sellaiseen tietomereen, ettei niistä yleensä joudu tekemään laajemmin tiliä, jollei satu olemaan todellinen julkkis tai Perussuomalaisten kansanedustaja. Itse annoin runsas vuosi sitten melko harkitsemattomasti nimeni ja kasvoni Facebook-kampanjalle, jossa kannustin ihmisiä puristelemaan tissejä. Tempaus, jonka kuvittelin jäävän lähinnä kaveripiirin sisäisen vitsin tasolle, poiki minulle yllättäen 15 minuuttia julkisuutta; jokusen Google-osuman ja yhden hävyttömyyttäni parjaavan HS:n nettikolumnin, jossa toimittaja Virpi Salmi jätti nimeni armollisesti mainitsematta.

Kauhistelin hetken, tunnetaanko minut tästä lähin aina "sinä tissityttönä". Suurimmalta osalta tuttavapiiriäni koko juttu olisi kuitenkin jäänyt huomaamatta, jos en olisi siitä itse vaahdonnut. Kaikki kaverini suhtautuivat Facebook-aktivisimiini positiivisesti. Yksikään korkeakouluopettajani tai työnantajani ei ole kommentoinut hetkellistä "kohujulkisuuttani" mitenkään. Luulenpa, etteivät he ole yksinkertaisesti huomanneet, vaikka todisteet tissikampanjoinnistani tarttuvatkin edelleen Google-haravaan. Se siitä siis. Opin, että internetissä voi räksyttää kaikenlaista myös real life -identiteetillään "jäämättä kiinni".

Omalla nimellä esiintyminen nostaa kuitenkin niin blogikirjoituksen kuin Facebook-ryhmänkin journalistista arvoa. Epäilenpä, olisiko esimerkiksi rintasyövänehkäisykampanjani ylittänyt pikku-uutiskynnystä, jos ryhmällä ei olisi ollut tukenaan nimeäni. Ilman nimeäni toimittajat eivät nimittäin olisi voineet soittaa minulle kysyäkseen, olenko oikeasti olemassa, ja tajuanko, mitä olen juuri tullut tehneeksi. Kukaan toimittaja tusin olisi uskaltanut kirjoittaa aiheesta (omalla nimellään) mitään edes nettiin ilman sen vertaista taustatutkimusta, että olen todellinen henkilö.

Huomaan itse suhtautuvani vakavammin ja kunnioittavammin blogeihin, joiden kirjoittajat esiintyvät omalla nimellään. Rohkea nimellä esiintyminen nostaa eteenkin hyvän amatöörikirjoittajan helposti samaan kastiin perinteisten sanoma- ja aikakausilehtien pakinoitsijoiden kanssa. Onhan heidänkin uskallettava kirjoittaa omilla nimillään - silloinkin, kun tietävät, että heidän mielipiteensä voivat nostattaa myrskyn vesilasiin.

Tällaista journalistista arvokkuutta haalisin mieluusti myös nörttityttöblogillemme mahdollisimman paljon. Minusta olisi hienoa osoittaa, että me nörttitytöt uskallamme "vastata huutoomme". Siksi aion itse kirjoittaa nörttityttöblogissa omalla nimelläni, ja kannustan siihen myös kaikkia muita, joille se suinkin sopii. Useimmat kirjoittajamme ovatkin omalla nimellä kirjoittamiseen jo sitoutuneet. Kunnioitan myös niitä, jotka omista syistään ovat päättäneet pysyä nimimerkin takana.

Seuraavaksi heitän haasteen rohkeasta omalla nimellä esiintymisestä lukijoillemme! Kun seuraavan kerran kommentoit tätä ja muita blogimme kirjoituksia, tai ylipäätään mitä tahansa internet-keskustelua, mieti hetki uskaltaisitko sittenkin julkaista sanasi omalla nimelläsi. Jos ajatuksissasi ja ilmaisutavassasi ei mielestäsi ole mitään hävettävää, mikset uskaltaisi?

Sallimme blogissamme jatkossakin myös anonyymit (esitarkastetut) kommentit. Blogiin on kuitenkin helppo jättää kommentteja omallakin nimellään, myös kirjautumatta mihinkään erilliseen palveluun. Klikkaa vain kommenttilootan lähettäjätiedoista kohtaa "Nimi/URL-osoite". URL-osoiteelle varatun kentän voi jättää tyhjäksi, jos ei omista omaa kotisivua, blogia tai julkista sosiaalisen median profiilia. Jos jokin noista löytyy, ei kentän täyttämistä kuitenkaan kannata arastella. Linkin kautta voi saada omille ajatuksilleen lisää lukijoita ja kommentteja. Ja siitähän sosiaalisessa mediassa juuri on kyse, eikös nörtit? ;-)

Kirjoituksen yhteydessä julkaistut naamiokuvat on linkitetty tähän kontekstiin creative commons -lisenssillä, ja ne on koottu seuraavista lähteistä: http://fashionablygeek.com/hats/masked-in-flight-laser-cut-parchment-gas-masks/attachment/parchment-gas-mask/ , http://digitalis.nwp.org/collection/distributed-identities-curating-our-onli, http://punkrockpsychic.com/uncategorized/what-mask-are-you-wearing/ sekä http://www.lava360.com/photography/goddess-behind-the-mask-65-mysterious-eyes/ Kuvat poistuvat tältä sivustolta, mikäli ne poistetaan alkuperäiskonteksteistaan. Kannattaa klikkailla linkkejä, jos hienot naamiokuvat kiinnostavat!