Tuholaistorjujasta LOLcatiksi 1 - Kissan kehitys ihmisen rinnalla

Maria Blomqvist

Jilda, sohvan hallitsijatar
Kuva: Maria Blomqvist

Tämän artikkelin kirjoittamisessa avustivat kissani, ragdoll Jilda (Hassunhauska Jilda Joanna) sekä rescuekissat Hopeatassu, Lumienkeli ja Yoda. Kenties lukusien kissamuusien vaikutuksen ansiosta tämä artikkeli venähti niin pitkäksi, että katsoin parhaaksi jakaa sen kolmeen osaan:

Osa 2: Noitarvioilta näyttelyihin ilmestyy maanantaina 22.10.2012

Osa 3: Kissahahmot populaarikulttuurissa ilmestyy keskiviikkona 7.11.2012

Vaikka kissa onkin yksi nuorimmista yhteydessä ihmiseen kehittyneistä lajeista on se juurtunut syvälle kulttuuriimme. Tulen tässä artikkelisarjassa käsittelemään kissalajin kehitystä ja merkitystä ihmiselle, kissaharrastusta ja -rotuja sekä kissahahmoja kirjallisuudessa, elokuvissa ja populaarikulttuurissa.

Lähes jokaisella ihmisellä on jonkinlainen käsitys kissasta: ihmiset mieltävät usein kissan ylpeäksi ja ihmisiä halveksuvaksi yksinäiseksi pedoksi, joka saalistaa armotta pienjyrsijöitä ja pikkulintuja ja jolle on mahdotonta opettaa mitään. Tässä näkemyksessä piilee totuuden siemen, kotikissat ovat petoeläimiä ja ne saalistavat tilaisuuden salliessa pieniä eläimiä. Luonteeltaan ne ovat sen sijaan erittäin yksilöllisiä ja kissan kouluttaminen positiivisen vahvistamisen menetelmällä on jokaisen kissanomistajan ulottuvilla. Palaan positiiviseen vahvistamiseen koulutusmenetelmänä artikkelisarjan toisessa osassa.

Kotikissa (Felis catus tai Felis silvestris catus)

Kissauroksen fysiologia
Kuva: Wikimedia

Kotikissa on levinnyt ihmisen vaikutuksesta lähes kaikkialle maailmaan. Kissat kuuluvat nisäkkäiden luokkaan (Mammalia) ja petoeläinten (Carnivora) lahkoon. Kotikissa on pienikokoinen, noin 80 cm mittainen ja 30 cm korkea, vaikka esimerkiksi Maine Coon -rotuisten kissojen parissa on suurempiakin yksilöitä. Kissojen paino vaihtelee yleensä 2,5-7 kg välimaastossa vaikka suurempien kissarotujen parissa on jopa 14 kg painavia yksilöitä. Omien kissojeni paino vaihtelee 3-6,5 kg:n välillä.

Villeinä elävät ja vapaasti ulkoilevat kissat saalistavat pieniä eläimiä, Suomen oloissa enimmäkseen hiiriä ja myyriä sekä rottia. Myös hyönteiset, sisiliskot ja pienet linnut maistuvat niille, jos ne onnistuvat saamaan sellaisia kiinni. Kissa saattaa päivässä saalistaa noin 20-30 hiirtä. Georgian yliopistossa haluttiin kartoittaa kissojen käyttäytymistä niiden vaellellessa ulkona. Tutkijat kiinnittivät 60 kotikissan kaulaan vedenpitävän kameran ja seurasivat niiden liikkeitä 7-10 päivän ajan. Tutkimuksessa selvisi, että 44 % tutkituista kissoista saalisti nauhoituksen aikana. Näiden kissojen saaliista 23 % päätyi "lahjoina" niiden omistajien luokse. Puolessa tapauksista kissat jättivät saaliin paikalleen tapettuaan sen 28 % saaliista päätyi syödyiksi.

Jilda harjoittelee leikkiessään
saalistuskäyttäytymistä.
Kuva: Maria Blomqvist

Saalistuskäyttäytymistä esiintyy lähes kaikilla kissoilla, mutta kaikki kissat eivät osaa tappaa saalistaan. Emokissa opettaa tappavan puruliikkeen poikasilleen, mutta ellei emo itse osaa tappaa saalistaan tai jos ihmiset kasvattavat poikueen eivät kissat opi puruliikettä. Tarkkaillessaan eläimiä, esimerkiksi lintuja ikkunasta pitävät jotkut kissat naksuttavaa ääntä. Arvellaan, että tämä ääni aiheutuu siitä, että kissat toistavat saaliin tappavaa puruliikettä. Omista kissoistani edesmenneellä Pacolla oli tapana naksuttaa katsellessaan olohuoneemme ulkopuolella kasvavassa kuusessa pesiviä lintuja. Tämä ärsytti muita kissojamme selvästi ja niillä olikin tapana läpsiä Pacoa armotta päähän kunnes se vaikeni.

Kokoonsa nähden kissat elävät varsin pitkään. Lemmikkieläinvakuutuksia tarjoavien yritysten henkivakuutukset päättyvät 13 vuoden kohdalla, mutta yli 20 iän saavuttaminen ei ole nykyisin mitenkään tavatonta. Pitkän iän salaisuuden taustalla on runsas nukkuminen: kissat nukkuvat noin 2/3 elämästään, noin 11-16 tuntia vuorokaudessa. Villit kissat saalistavat eniten hämärissä saaliseläinten liikkuessa, toisin sanoen ne ovat hämäräaktiivisia, eivät varsinaisesti yöeläimiä. Omienkin kissojeni merkittävimmät aktiivisuusjaksot ajoittuvat aamuun ja iltaan.

Hopeatassu esittelee vihreitä kissansilmiään.
Kuva: Maria Blomqvist

Kissojen aistit ovat erilaisia kuin ihmisellä. On yleisesti tunnettu fakta, että kissoilla on erinomainen hämäränäkö, nähdäkseen ne tarvitsevat vain kuudesosan valomäärästä, jonka ihminen tarvitsee. Tämän mahdollistaa guaniinikiteistä ja niitä sitovista kollageenisäikeistä koostuva tapetum lucidum -kerros kissan verkkokalvolla. Valon heijastumisen näkee helposti katsomalla kissan pupilleja. Sinisilmäisillä kissoilla heijastus näkyy punaisena, muunväristen silmien tapauksessa vihertävänsinisenä. Pienillä kissalajeilla pupilli ei ole pyöreä vaan viirumainen – tämä estää väriaberraation, mikä on tarpeen, sillä pienten kissojen pupillit ovat niiden silmiin nähden paljon suuremmat kuin esimerkiksi tiikereillä. Kissojen silmien kyky erotella värejä on sen sijaan varsin rajoitettu, niille tuottaa vaikeuksia erottaa esimerkiksi vihreän ja punaisen sävyjä. Kissoilla on myös erinomainen kuulo ja ne voivat paikallistaa saaliinsa pelkästään äänen perusteella. Niiden kuuloalue vaihtelee 55 Hz:n ja jopa 80 kHz:n välillä; ne havaitsevat korkeita ääniä paremmin kuin koirat. Niiden hajuaisti ei ole aivan yhtä erinomainen kuin koirilla, mutta kissat ovat erinomaisen virittyneitä tietyille hajuille, esimerkiksi 3-merkapto-3-metyylibutaani-1-olille (lyhenne MMB). Se on alkoholi ja feromoni, jota esiintyy kissan virtsassa ja hajurauhasissa. Noin puolet kissoista reagoi voimakkaasti myös aitokissanmintusta (Nepeta cataria) havaittuun kymmenhiiliseen kaksirenkaiseen terpenoidiin nimeltä nepetalaktoni. Kissanmintusta nautiskelu on kissoille enimmäkseen harmitonta: nepetalaktonin on todettu rauhoittavan sykettä, rentouttavan lihaksia, alentavan kuumetta – ja lisäksi se tuhoaa bakteereja. Aitokissanmintun lisäksi myös rohtovirmajuuressa (valeriaana) (Valeriana officinalis) on tätä samaa yhdistettä. Olen käytännössä havainnut miten eri tavoin kissat reagoivat kissanminttuun: omista kissoistani ainoastaan Yoda reagoi siihen kun taas ystäväni kissoista toinen karttaa aineen tuoksua ja toinen reagoi nepetalaktoniin kieriskellen selällään lattialla autuaana. Kissojen makuaisti on erikoistunut lihan syömiseen; ne eivät kykene havaitsemaan makeaa makua. Näön, hajun, maun ja kuulon lisäksi kissat käyttävät apuna liikkumisessa myös tuntokarvojen välittämiä aistimuksia. Niillä on liikuteltavia tuntokarvoja kaikkialla kehossaan mutta aivan erityisesti otsassaan ja kuonon molemmin puolin (viiksikarvat). Mitä pitkäkarvaisemmasta kissasta on kyse, sitä pidempiä ovat myös niiden viiksikarvat. Karvattomilta kissoilta, esimerkiksi sfinkseiltä tuntokarvat puuttuvat usein kokonaan.

Kromosomistoltaan kissa on lähes samanlainen kuin sen Felis-sukuun kuuluvat villit sukulaiset: kaikilla on 38 kromosomia ja noin 20 000 geeniä. Kesykissa kykeneekin lisääntymään muiden Felis-sukuisten kissojen kanssa ja tuottamaan useimmissa tapauksissa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Osa paikallisista kissaroduista on syntynyt tällä tavoin, villikissojen lisääntyessä vapaasti kesykissojen kanssa. 1970-luvulla luotiin pohja nykyisin suositulle bengali-kissarodulle risteyttämällä kotikissoja ja aasialaisia leopardikissoja (Prionailurus bengalensis bengalensis).

Useimmat kissat nauttivat lajitovereiden seurasta.
Paco ja Lumienkeli kissanpuussa.
Kuva: Maria Blomqvist

Vaikka kissat saalistavatkin yksin ovat ne silti sosiaalisia ja kaipaavat usein myös lajitovereita. Villit kissat elävät yleensä pienissä, noin 10-15 kissan ryhmissä, jonka ytimenä ovat toisilleen sukua olevat naaraskissat. Lisääntymiskykyisten uroskissojen reviirit ovat yleensä selkeästi laajempia kuin naaraskissojen, mutta kastroitujen uroskissojen reviirit ovat samankokoisia kuin naaraskissojen. Iso-Britanniassa on ulkoilevien kotikissojen havaittu noudattavan aikatulua tiettyjen jaettujen reviirialueiden käytössä. Kissalaumojen hierarkia ei ole erityisen selkeä, mutta aihetta tutkitaan. Joidenkin lukemieni tutkimusten mukaan kissalaumaa johtaa yleensä naaraskissa. Myös kissoja omistavat ystäväni ovat kertoneet samanlaisista kokemuksista. Omien kissojeni kohdalla en ole havainnut selkeää valtahierarkiaa.

Hopeatassun ja Jildan varovainen ensitervehdys.
Kuva: Maria Blomqvist

Vaikka kissat saattavat ihmisestä vaikuttaa ilmeettömiltä, on niillä laaja valikoima äännähdyksiä, asentoihin perustuvaa kieltä sekä feromoneja kemiallista viestintää varten. Jo lapsille opetetaan kissan sanovan "miau", mutta todellisuudessa kissat käyttävät kymmeniä erilaisia äännähdyksiä. Näiden lisäksi erilaiset kurahdukset, varoittavat sähinä ja murina sekä rauhoittava tai tyytyväisyyttä ilmaiseva kehräysääni kuuluvat kissojen repertuaariin. Omista kissoistani erityisesti Jilda ja Lumienkeli ovat kunnostautuneet äänenkäytössä. Jildalla on aivan omat erityiset äänensä laktoosittoman kerman pyytämiselle sekä märisevä naukaisu närkästykselle. Lumienkeli puolestaan ilmaisee tyytyväisyyttään iloisella tervehdysäänellä, jonka voisi kömpelösti translitteroida kurr-nauksi. Kissoistani Paco äänteli erityisen paljon: sen kanssa saattoi käydä pitkiä "keskusteluja" matkimalla sen äännähdyksiä. Ilman äännähtelyäkin kissa selviytyy: kissani Hopeatassu ehti viettää kanssamme yli vuoden ennen kuin se päästi ensimmäisen äännähdyksensä. Tämän äännähdyksen kirvoittivat uunissa paistuvat silakkapihvit, joille Hopeatassu on erityisen perso. Ääni on kissan ääneksi outo, lintumainen liverrys, jonka Hopeatassu päästää nykyisin ollessaan tyytyväinen. Erityisesti itämaisten kissojen kerrotaan olevan äänekkäitä.

Jilda, Hopeatassu ja Paco katselevat lintuja. Pacolla
oli tapana naksuttaa metsästysääntä.
Kuva: Maria Blomqvist

Kissoissa varsin merkittävää on niiden ilmiömäinen kyky lisääntyä: kissanaaras saavuttaa sukukypsyyden noin 8 kuukauden iässä, samoin kollikissa. Tämä on kuitenkin erittäin yksilöllistä: tiettyjen rotujen edustajat saattavat saavuttaa sukukypsyyden vasta 10-12 kuukauden ikäisinä ja olen kuullut kertomuksia 4-5 kuukauden ikäisistä löytökissanaaraista, jotka ovat löydettäessä olleet tiineitä. Kissan kantoaika on noin 65 vuorokautta ja kerralla syntyy noin neljä pentua. Kissanaaraat saattavat paritella useampien urosten kanssa. Mitä useammin kissanaaras parittelee, sitä suurempi pentueestakin usein tulee. Olen lukenut myös tutkimuksen, jonka mukaan parittelu useampien eri urosten kanssa johtaisi suurempaan pentueeseen, jossa pennuilla olisi eri isät. Luovutusikäisiä kissanpennut ovat aikaisintaan 12 viikon kuluttua syntymästä. Kissanaaraat, joilla on pennut lähes samaan aikaan hoitavat usein toistensa pentuja, mikä vähentää niiden taakkaa. Naaraat hyväksyvät usein myös hoidettavakseen vieraita pentuja; tämä on osoittautunut kullan arvoiseksi monien löytökissojen kohdalla.

Kissanaaras voi tulla uuteen kiimaan parin viikon sisällä vierotettuaan pennut. Tavallisesti kiimat seuraavat toisiaan kevään ja syksyn välisenä aikana. Lemmikkikissan sterilointi/kastrointi onkin varsin suositeltavaa, paitsi että se estää ei-toivottujen kissanpentujen syntymisen se vähentää myös häiritsevää kiimakäyttäytymistä, esimerkiksi ääntelyä ja virtsalla merkkailua (kissallani Jildalla oli sen ensimmäisen ja ainoan kiiman aikana tapana virtsata mieheni tietokonepöydän alla ollut pieni villamatto litimäräksi). Uroskissojen kohdalla se vähentää myös virtsalla merkkailua sekä ulkoilevien kissojen kohdalla riskiä joutua tappeluun tai onnettomuuteen.

Mitä lemmikkikissa tarvitsee?

Lumienkeli kerjää ihmiseltä vatsan rapsuttamista.
Kuva: Maria Blomqvist

Kissoja pidetään helppohoitoisina lemmikkieläiminä ja omasta mielestäni ne ovatkin sellaista. Kissat eivät kuitenkaan pysy loputtoman tyytyväisinä yksin vaan ne kaipaavat ihmisen huomiota ja seuraa. Omat kissani viettävät mieluusti aikaansa lepäilemällä perheeni ihmisäjesenten lähistöllä rauhallisesti, tarkkaillen tilannetta. Tätä juttua kirjoittaessa neljästä kissastani kolme piti minulle jatkuvasti seuraa, välillä sylissäni lepäillen, välillä taakseni sohvalle kerääntyneinä. Varsinkin nuorempina kissat rakastavat leikkimistä, sekä toistensa että ihmisten kanssa. Kissat hyötyvät suuresti myös aktivoinnista. Tarkoitukseen on kehitetty mm. Erityisiä aktivointileluja, joihin piilotellaan herkkupaloja, jotka kissat saavat palkinnokseen vaivannäöstä. Aktivointileluja voi myös askarrella pahvilaatikoista ja tölkeistä. Useimmat kissat nauttivat myös kouluttamisesta positiviisen vahvistamisen menetelmällä sekä kissa-agility-harrastuksesta. Palaan molempiin artikkelisarjan toisessa osassa.

Erilaisia nukkumapaikkoja: Hopeatassu ajattelee
ekologisesti ja käyttää laatikkoa aina uudestaan.
Kuva: Maria Blomqvist

Paitsi seuraa, leikkiä ja aktivointia tarvitsee lemmikkikissa yhden tai useamman rauhallisen nukkumapaikan, paikan, jota se saa raapia (tähän tarkoitukseen ovat esimerkiksi lemmikkieläinliikkeissä myytävät sisal-narulla päällystetyt raapimapuut, -tolpat ja -laudat ihanteellisia), raikasta vettä juotavaksi ja hyvälaatuista kissanruokaa. Kissa on lihansyöjä, joten mitä runsaammin sille tarjottavassa ruoassa on lihaa, sitä paremmin se sopii kissan ruoansulatuselimistölle. Myös raakaruokinta eli barffaus (BARF) on lisännyt suosiotaan kissanomistajien keskuudessa. Tarjoan itse kissoilleni veden lisäksi kissan kuivaruokaa sekä kahdesti päivässä raakaa lihaa tai sisäelimiä. Hygieniasyistä ruoka kannattaa tarjota kissoille niiden omista ruoka-astioista, jotka pidetään erillään ihmisten ruoka-astioista.

Erilaisia nukkumapaikkoja: löytökissat Nysä ja Neela
lepäävät korissa.
Kuva: Maria Blomqvist

Kissat vaihtelevat villien heimotoveriensa tavoin mieluusti nukkumapaikkaansa toisinaan. Luonteesta riippuen ne etsiytyvät mieluusti korkealla sijaitsevalle paikalle, jolta näkee mahdollisimman laajan alueen, pehmeään paikkaan tai vaikkapa pahvilaatikkoon. Eläinkaupoissa on tarjolla uskomattoman upeita kissanvuoteita, mutta lemmikki ei välttämättä kelpuuta niitä.

Mitä pidempi karva kissalla on, sitä enemmän se tarvitsee turkinhoitoa. Turkin laadusta riippuen kampa, harja tai karsta ("furminaattori") on suositeltava. Oman kokemukseni mukaan furminaattoria kannattaa käyttää erityisesti kissoihin, joista lähtee runsaasti karvaa. Tavallisesti kissa haluaa pitää itsensä puhtaana, se käyttää päivässä paljon aikaa turkkinsa sukimiseen karhealla kielellään. Turkin liiallinen sukiminen kielii stressistä – ja turkin jättäminen sukimatta on merkki sairaudesta. Kissanäyttelyjä varten kissat yleensä pestään erityisellä shampoolla. Sisäkissojen kynnet kannattaa myös pitää lyhyinä. Jos kissan totuttaa pienestä pitäen kynsien leikkuuseen on se melko helppoa. Omista kissoistani myös aikuisena adoptoidut Hopeatassu ja Lumienkeli antautuvat ilman pyristelyä kynsien leikkuuseen. Hampaiden harjaus vaatii sen sijaan selvästi enemmän totuttelua. Nykyisin on saatavilla erilaisia lihanmakuisia hammastahnoja ja hammasharjoja kissoille. Kovan ruoan syöminen ja lihan tai lihaisien luiden järsiminen puhdistavat myös kissan hampaita.

Se minkä kissa syö ja juo tulee luonnollisesti myös ulos. Kissa tarvitsee kissanvessan virtsatakseen ja ulostaakseen. Emo opettaa poikasilleen näiden ollessa varsin nuoria sisäsiisteyden taidon. Tavallisesti kissa ei tarvitsekaan muunlaista koulutusta asiassa. Kissanpentu oppii emoltaan, miltä ulostamiseen ja virtsaamiseen käytetty paikka tuntuu anturoissa. Tarpeiden teon jälkeen se yleensä peittää jätöksensä kuopsuttamalla  niiden päälle hiekkaa. Kissanvessoja suositellaan olevan taloudessa yksi enemmän kuin kissoja, mutta tämä on hyvin yksilöllistä. Toiset kissat ovat äärimmäisen tarkkoja käymälänsä siisteydestä. Itse siivoan kissanvessan kerran tai pari päivässä. Jos kissa ulostaa tai virtsaa muualle kuin käymälään, on kyseessä joko sairaus, stressi tai merkitsemiskäyttäytyminen. Kissaa ei pidä rankaista tällaisesta käytöksestä vaan sen perimmäinen syy pitäisi löytää.

Kissat saattavat olla varsin tarkkoja myös wc:nsä hiekan suhteen, mutta useimmille kelpaavat kaikki hiekkalaadut. Itse suosin kotimaisia paakkuuntuvia puupellettejä, sillä ne ovat kevyitä. Joillekin siitepölyallergikoille ne saattavat kuitenkin aiheuttaa oireita. Tarjolla on monenlaisia hiekkoja, joita kokeilemalla löytää sekä neli- että kaksijalkaisia miellyttävän vaihtoehdon.

Erilaisia nukkumapaikkoja: Jilda on järkyttynyt löydettyään
Lumienkelin "omasta" nukkumapaikastaan.
Kuva: Maria Blomqvist

Jos sisäkissalle haluaa tarjota elämyksiä ulkomaailmasta, on se mahdollista esimerkiksi valjasulkoilutuksen avulla. Harvat kissat oppivat kävelemään valjaissa koiramaisesti, mutta olen kuullut tällä tavoin käyttäytyvistä itämaisista kissoista. Aivan erityisesti kissat nauttivat varta vasten rakennetusta ulkoilutarhasta, mutta sellainen ei ole esimerkiksi kerrostalossa asuvien ulottuvilla.

Tervekin kissa olisi myös hyvä viedä eläinlääkärin tarkastukseen kerran vuodessa; tarvittaessa eläinlääkäri suosittelee toimenpiteitä, esimerkiksi hammaskiven poistoa. Rokotuksista kannattaa myös huolehtia. Jos kissa on hankittu kasvattajalta tai eläinsuojeluyhdistyksestä on se todennäköisesti sirutettu; muussa tapauksessa kissan sirutuksesta kannttaa huolehtia siltä varalta, että lemmikki karkaa.

Kesykissalajin synty

British Museumin kokoelmiin kuuuluva
patsas, jonka arvellaan esittävän
Bastetia.
Kuva: Wikimedia

Kesykissalajin tarkka syntyajankohta on hämärän peitossa. Eri teoksissa nykyisin tuntemamme kissalajin arvellaan kehittyneen Aasiassa tai Pohjois-Afrikassa 11 000-5000 vuotta sitten. Se, mistä villeistä pienistä Felis-sukuun kuuluvista kissalajeista nykyinen kesykissa Felis catus (myös Felis silvestris catus) on kehittynyt on myös hämärän peitossa. Pienistä kissapedoista afrikkalainen villikissa Felis silvestris lybica lukuisine alalajeineen, kiinalainen vuorikissa Felis bieti, arabialainen aavikkokissa Felis margarita, sekä eurooppalainen villikissa Felis silvestris silvestris alalajeineen ovat kaikki mahdollisesti tarjonneet geeniperimänsä siihen yhdistelmään, jota nykyinen kotikissa edustaa. Pienet kissapedot ovat yleisiä Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Felis-suvun kissalajien arvellaan olevan alunperin peräisin Aasiasta, jossa ne kehittyivät noin 6-7 miljoonaa vuotta sitten.

Sekä afrikanvillikissa Felis silvestris lybica että aasianvillikissa Felis silvestris ornata elelevät mielellään ihmisasumuksen tuntumassa ja kesyyntyvät melko helposti. Ihmisen ja kissan suhteen arvellaan syntyneen vähitellen: kissat viihtyivät maanviljelyskulttuuria harjoittaneiden ihmisten asumusten tuntumassa ja ihmiset alkoivat arvostaa kissoja huomattuaan niiden saalistavan pienjyrsijöitä, jotka olivat vakava uhka varastoidulle viljalle ja muille elintarvikkeille. Euroopanvillikissa Felis silvestris silvestris ei sen sijaan kesyynny helpolla, ihmisten hoitaminakin varttuneet poikaset pysyvät aina varuillaan ihmisten lähellä.

Ensimmäiset todisteet kissan elämästä ihmisten parissa ovat peräisin muinaisesta Egyptistä noin vuodelta 3500 eaa. Uuden valtakunnan (1550-1069 eaa.) hautakammioiden seinämaalauksissa kissat esiintyvät tärkeässä osassa, ne makoilevat ihmisten jaloissa rennon näköisinä tai istuskelevat tuolin alla. Kissojen asema ei egyptiläisessä kulttuurissa kuitenkaan pysynyt samanlaisena, vaan se kehittyi koko Egyptin pitkän historian ajan, aivan kuten se on kokenut muutoksia. Vuoden 1350 eaa jälkeen muumioituja kissoja on löytynyt haudattuina omistajiensa kanssa, mutta vuoteen 900 eaa mennessä Egyptin uskonnoissa tapahtui muutoksia. Tiettyjä eläimiä alettiin pitää jumalten ruumiillistumina ja Egyptiläiset arvelivat kissojen edustavan Bastet-jumalatarta, joka esitettiin kissana tai kissanpäisenä naisena. Vuoteen 900 eaa mennessä kissoista tuli suosittuja uhrilahjoja jumalille: kauppiaat tappoivat 2-4 kuukauden ikäisiä kissanpentuja ja muumioivat niitä, jotta ostajat voisivat tarjota niitä uhrilahjoiksi jumalille. Muumioidut eläimet pitivät elossa Egyptin mittasuhteissa varsin merkittävää teollisuudenalaa. Egyptiläiset kuitenkin suhtautuivat kissoihin intohimoisesti ja rakastavasti: kreikkalainen historioitsija Diodorus kertoo, että noin vuonna 100 eaa eräs roomalainen sotilas ajoi Aleksandriassa vaunuillaan kissan yli tappaen sen. Tästä raivostuneena kansanjoukko kivitti sotilaan hengiltä.

Vuonna 1888 egyptiläinen maanviljelijä teki löydön kaivaessaan hiekkaa lähellä Istabl Antarin kylää. Hän löysi joukkohaudan, jossa oli satojatuhansia kissamuumioita. Muutamilla näistä muumioista oli kasvoissaan yhä kultausta jäljellä. Kylän lapset myivät edustavimmat kappaleet turisteille pikkurahasta ja loput myytiin lannoitusaineeksi. Yhden laivan kerrotaan kuljettaneen 180 000 kissamuumiota Liverpooliin, jossa niistä valmistettiin lannoitusainetta.

Eurooppaan kesykissa levisi Rooman valtakunnan laajetessa – tai mahdollisesti jo aiemmin. Kissan ja ihmisen yhteisestä taipaaleesta on saatu vastikään uutta tietoa. Toukokuussa Proceedings of the National Academy Science uutisoi Kyprokselta tehdystä n. 9000 vuotta vanhasta löydöksestä. Kissalaji ei kuulu Kyproksen luonnonvaraiseen eläimistöön, joten mantereelta saarelle muuttaneiden maanviljelijöiden arvellaan tuoneen kissoja mukanaan. Roomalaiset salakuljettivat kissoja Egyptistä, mutta kissat levisivät myös muilla tavoin. Ensimmäinen Englannista löydetty kissan luu on ajoitettu vuosille 10-43 jaa, ajalle ennen Roomalaisten valloitusta. Chelmfordista on myös löydetty roomalaisia kattotiiliä, joista näkyy kissan tassujen painaumia.