Joulukalenterin luukku 12: Kakkua ja pohdintaa

Saara Kokkonen

So this is Christmas  

Joulu on yltäkylläisyyden, herkuttelun ja lahjojen aikaa. Hurjimmat paistavat jo nyt kolmatta kinkkua ja lahjasäkit pursuilevat uutta elektroniikkaa, vaatteita, leluja ja kallista kosmetiikkaa. Joulupöytään on varattu kahtatoista erilaista juustoa, viinit on valittu ja jälkiruokakonjakin suomia mahdollisuuksia on punnittu.

Älä käsitä minua väärin, en ole täällä tuomitsemassa lahjoja, herkuttelua tai sitä jälkiruokakonjakkia. Ehei, tarkoitukseni on vain näin joulun alla muistuttaa siitä, ja yltäkylläisyydellä on kääntöpuolensa.

Joululahjojen hiilijalanjälki voi näyttää siltä, että Godzilla kavereineen olisi käynyt paikalla svengaamassa. Etenkin uusi (eikä mahdollisesti niin tarpeellinen) elektroniikka kuluttaa, sillä jo niiden pikkuruisiin osiin tarvittava metalli on hankalaa kaivaa maaperästä. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, mikä tuote olisi mahdollisimman kestävä – pitkäikäinen tuote tulee hiilijalanjäljeltään kestävämmäksi vuosittain vaihdettavaan verrattuna.

Suosittelenkin harkitsemaan lahjaksi jotain aivan muuta: elämyksiä ja yhdessäoloa. Lahjakortti vaikka hierojalle, elokuvaliput, ravintolaillallinen ulkona, huvipuistoreissu... you name it. Tavaran sijaan pukinkonttiin voi valita jotain semmoista, joka on lahjan saajalle erityistä. Ystäväni aikoo antaa kummilapsensa vanhemmille elokuvaliput, jättipussin irtokarkkia ja lapsenvahtipalvelun elokuvailtaa varten. Kiireinen nuoripari saa lahjaksi sitä, mitä heillä on hyvin vähän: aikaa vain toisilleen. Omin pikku kätösin tehdyt vikkasukat lämmittävät koko kylmän kauden. Näppärä tonttu tekee itse tai opettelee tekemään! Myös Steamin kautta annettavat pelit ovat loistavia lahjoja, ei pakkausmateriaaleja eikä muovitettua lahjapaperia.

Myös joulupöytää voi tuunata uudestaan. En ehdota mitään vellidieettiä, mutta jo pienellä tuunauksella voi hiilijalanjälkeä hieman pienentää. Mitä jos tänä vuonna laittaisit tarjolle mahdollisimman paljon kotimaista kauden tuotteita? Juurekset ovat parhaimmillaan, joten perinteinen porkkanalaatikko puolustaa kyllä paikkaansa. Allekirjoittanut aikoo tänä vuonna tehdä laatikot vegaanisina, ja pohtii siihen rinnalle vegaanista italiansalaattia.

Ohessa myös mukana vegaanisen suklaakakun ohje, joka ainakin arvioraadin mukaan on herkullista. Ja niin tuhdin suklaista, ettei esimerkiksi näitä leivosvuokiin tehtyjä imelyyksiä pysty syömään kuin yhden kerrallaan! Tästä määrästä tulee joko semmonen ympyrävuoallinen tai kahdeksan isoa leivosvuoallista.

5 dl vehnäjauhoa                    

5 dl sokeria

3,75 dl kaakaota

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

2,5 dl vettä

2,5 dl öljyä

100g tummaa suklaata

vaniljaa, kanelia

Sekoita aineet keskenään, viimeisenä rouhittu tumma suklaa. Levitä vuokaan tai jaa leivosvuokiin ja paista 200 asteessa puolisen tuntia – leivosvuuissa lyhyempikin aika riittää. Kaakku on valmis silloin, kun pinta ei kiillä enää ihan niin voimakkaasti. Jos pidät tätä uunissa noin puolisen tuntia, leivoksesta tulee semmoinen sisältä pehmeä (ja hyvin hankalasti annosteltava), pidemmällä paistoajalla saat hieman kuivemman kaakun. Sekaan voi huoletta laittaa maun mukaan kuivattuja hedelmiä ja marjoja ja pähkinöitä!

Parhaimmillaan seuraavana päivänä, yön yli jääkaapissa levänneenä.

"GET A LIFE" eli hieman pohdintaa fanikulttuurista

Ah, ihana Marilyn

Saara Kokkonen

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta fani? Anna kun arvaan - Justin Bieberin perässä juoksevat, itkevät ja kirkuvat teinitytöt? Bayern Münchenin fanipaidoilla ja lipuilla varustautuneet ja kannustushuutoja mylvivät miesjoukot? Rakkauskirjeitä Johnny Deppille kynttilänvalossa kirjoittavat hennot pienet pojat ja tytöt? Näitä ja lukuisia muita kuvauksia - enemmän tai vähemmän kliseisiä - sain kuulla aloittaessani fanitutkimusta sivuavan graduprojektini.

Fani on sanana alkujaan peräisin latinasta. Fanum tarkoittaa temppeliä ja fanaticus temppelipalvelijaa - asialleen omistautunutta. Juuri semmoiseksi, asialleen omistautuneeksi, fani koetaan myös nykykielessä. Sanalla kuitenkin tuntuu lukijasta riippuen olevan sekä positiivisia että negatiivisia merkityksiä, mutta niistä kerron hieman tarkemmin tuonnempana.

Fanikulttuuri kokonaisuudessan on liitetty tiiviisti yhteen populaarikulttuurin kanssa. Sosioekonominen kulttuurihierarkia on monin paikoin selvästi näkyvissä, kun asiaa miettii hieman tarkemmin. Bon Jovilla ja Twilightilla on faneja, mutta oopperaa ja hankalasti tulkittavia (ja allekirjoittaneen koomaan vaivuttavia) taide-elokuvia harrastetaan. Missä siis menee innostuneen ja asiantuntevan harrastamisen ja fanittamisen raja? Yhtenä syynä on pidetty muun muassa fanikulttuurin matalan kynnyksen saatavuutta, sillä populaarikulttuuri on usein helposti kaikkien kulutettavissa siinä missä korkeakulttuuri on varakkaampien etuoikeus, ja saatetaan siis semmoisenaan kokea arvokkaammaksi. 

RIP Ray, fanisi jäävät kaipaamaan sinua

Aikaisemmin fanitutkimus on keskittynyt faniuden negatiivisiin puoliin. Fanit on joukkona nähty identiteetiltään riekaleisina yksinäisinä lonereina tai sitten vaihtoehtoisesti massahysterian vallassa vellovana ja omaa tahtoa vailla olevana joukkona. Niin tai näin, fanit ovat juuri niitä muita, niitä median vaikutuksille alttiita reppanoita, joiden sielun autuuden voi pelastaa vain kiskomalla heidät takaisin "oikeaan elämään".

Naisfaneilla on olemassa myös oma erityinen joukkonsa, groupiet. Nämä keikkabussien ympärillä parveilevat kyltymättömät seireenit ovat valmiina tekemään mitä tahansa päästäkseen kosketukseen - mielellään hyvin intiimiin sellaiseen - suurten rocktähtien kanssa. Jostain syystä fanitutkimuksen teoriakirjallisuudesta oli kuitenkin melko hankalaa löytää juuri mitään tietoa tästä kyseisestä ihmisryhmästä, joten lieneekin olennaista kysyä, onko ilmiö sittenkään niin suuri kuin keltainen lehdistö on ainakin takavuosina antanut ymmärtää.

Get a life, lähtisit ulos harrastamaan jotain, tapaa edes oikeita ihmisiä, hanki parempaa seuraa - kuulostaako tutulta? Niin arvelinkin. Faniuteen ja fandomiin eli osallistavaan faniyhteisöön nuivasti suhtautuville on usein hyvin hankalaa tai jopa mahdotonta kertoa, että itse asiassa fanius on elämää rikastuttava asia. Sosiaalisten verkostojen laajentuminen, kieli- ja argumentaatiotaidon kehittyminen ja oman viiteryhmän löytämisestä johtuva lapsekas riemu on toissijaista, koska hei, ei siellä netissä oo niinku oikeita ihmisiä. Niinpä niin. Nuoriso on jälleen kerran pilalla, Internet on tuhonnut (esimerkiksi meidät, lähemmäs 30-vuotiaat) nuoret ja lopunajat häämöttävät lähellä!

Fanius ei kuitenkaan ole passiivista vaikutteiden vastaanottamista: faniyhteisö on usein se kohteensa säälimättömin kriitikko.  Yksi syy lienee siinä, että faniuteen ei liity taloudellisen hyödyn näkökulmaa: toisin kuin leipätyötään tekevillä kriitikoilla, faneilla on mahdollisuus sanoa melkein mitä vaan. Tärkeää on myöskin se, että fanituksen kohteeseen suhtaudutaan intohimolla, ja pienetkin yksityiskohdat huomataan. Piilomerkityksiä etsitään, ja esimerkiksi yhteiskunnallinen keskustelu scifi- ja fantasiapiireissä on hyvin yleistä. Fanikulttuurin on myös sanottu antavan vähemmistöille äänen - siinä missä akateeminen keskustelu kuuluu harvoille ja on melko suljettua, faniyhteisö ottaa hellään huomaansa myös muunlaista analyysia. Olisi kuitenkin älyllisesti epärehellistä kietoa fanikulttuuri johonkin suvaitsevaisuuden ja jaetun rakkauden vaaleanpunaiseen vaippaan, sillä faniyhteisöissä on olemassa tiettyjä konventioita, joista poikkeavaa tulkintaa ei välttämättä katsota suopein silmin.

Bongaa joukosta ruotsin kannattajat

Fanit osallistuvat monin tavoin myös performatiivisesti: mitä olisi jalkapallo-ottelu ilman kotijoukkuettaan äänekkäästi ja tunteella kannattavia faneja tai raskaammaan musiikin keikka ilman eturivissä tukkaansa heiluttavia mustiinpukeutuneita mörköjä? Faniyhteisöllä on joukkona vaikutusvaltaan, sillä muun muassa TV-sarjojen käsikirjoittajat ovat fanien painostuksesta uudelleenkirjoittaneet jo varmistuneita juonikuvioita, ja esimerkiksi Mass Effect -pelien julkaisija joutuu tarjoamaan maksutta uuden lopun pelin kolmannen osan pelanneille ja pettyneille faneille.

Onneksi uudempi fanitutkimus on pääosin siirtynyt ongelmalähtöisyydestä itse asian tutkimiseen. Fanit eivät enää ole tutkijoidenkaan silmissä heitä, ulkopuolisia, vaan meitä. Itsekin faneiksi tunnustautuvat tutkijat ovatkin tehneet tämän monitieteellisen aiheen parissa uraauurtavaa tutkimusta, jossa kaikeksi onneksi on unohdettu lonerit, massahysteria ja Mark David Chapman. Uudempi tutkimus muistaa korostaa faniuden tuomaa positiivista sosiaalista kanssakäymistä, oman viiteryhmän löytämistä ja modernin heimokulttuurin syntymistä: tässä porukassa en ole friikki ja kummajainen, vaan yksi heistä.

Aikuinen nainen mä oon ja voin fanittaa Supermania

Lopuksi vinkkinä: jos aihe kiinnostaa, suomalainen tutkija Irma Hirsjärvi on tutkinut etenkin science fiction -fandomia. Suosittelen tutustumaan!