Vieläkö videovuokraamoja tarvitaan?

Reetta Järvenpää

Piratismin haitoista puhutaan paljon. Piratismi aiheuttaa tulomenetyksiä niin elokuvateollisuudelle kuin dvd-kauppiaillekin. Kun laittomaan lataamiseen lisätään verkon lailliset jakelukanavat, alkavat vanhat videvuokraamot olla vaikeuksissa. Onko elokuvien vuokraaminen kuoleva elinkeino?

Musiikki- ja pelialat ovat tarttuneet nettipiratismin haasteeseen panostamalla kopiosuojausten sijaan laillisiin ja ennen kaikkea kuluttajan kannalta helppoihin lataus- ja streamaus-palveluihin. Steamin ja Spotifyn tyyliset latauspalvelut ovat yksinkertaisia käyttää ja hinnaltaan edullisia. Elokuvateollisuus tulee hitaasti mutta varmasti perässä, ja parin viimevuoden aikana Suomeenkin on lanseerattu useampi internetin välityksellä toimiva videovuokraamo.   

Petri Salo on ollut Oulun Videokeitaassa töissä vuodesta 2000 alkaen. Sitä ennen hän oli pitkään vuokraamon kanta-asiakas. ”Videovuokraamoilla menee nykyään päin persettä”, hän täräyttää. Salon mukaan netin vaikutus elokuvavuokraamoihin on valtava. Lisäksi ihmisten ajankäyttö on muuttunut. ”En tiedä, mitä ihmiset sitten oikein tekevät, kun ei muka ole aikaa, eikä jakseta kävellä tänne asti”. ’Tänne asti’ tarkoittaa tässä tapauksessa noin seitsemän korttelia Oulun ydinkeskustasta etelään.

Ainakin videovuokraamoissa on hyvät irtokarkkivalikoimat.
Kuva: Reetta Järvenpää

Tyypillinen Videokeitaan asiakas on Salon mukaan vanhempi, ehkä yli 45-vuotias, joka ei välttämättä ymmärrä internetin päälle niin paljon kuin nuoremmat. Monet tulevat lasten tai lastenlasten kanssa hakemaan elokuvia, sillä suomenkielisiä lastenelokuvia internetistä ei juurikaan löydy. Dvd-hyllyn selaaminen on monien mielestä nopeampaa ja, etenkin pienten lasten kanssa, helpompaa kuin internetin loputtoman valikoiman perkaaminen.

Älytelevisioiden markkinoilletulon myötä myös verkossa toimivat elokuvavuokraamot ovat lisääntyneet. Kuluttajalla on kaukosäätimen napin takana käytössään koko palveluntarjoajan elokuvavalikoima. Maksaminen hoituu joko kiinteällä kuukausimaksulla tai kertavuokralla, joka useimmiten veloitetaan internet-laskun yhteydessä. Koska raha ei vuokraushetkellä liiku, vuokraaminen tuntuu ilmaiselta. Elokuva on valmiina omassa televisiossa, eikä sitä tarvitse erikseen lähteä palauttamaan, jolloin myöhästymissakkojakaan ei voi saada. Yksinkertaista ja vaivatonta.

Filmtown-ketjun toimitusjohtaja Tero Nurmisen mukaan elokuvavuokraamoille on edelleen kuitenkin kysyntää. ”Internetin tultua arvioitiin, että sanomalehdet ja kirjastot loppuvat muutamassa vuodessa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Kaikesta maailman kaupasta 85% tehdään edelleen kivijalasta ja niin on tälläkin alalla”.

Fyysisellä dvd:llä on jotain etuja nettilataamiseen nähden. ”Kuluttaja tietää tasan tarkkaan mitä saa”, Salo kertoo. Esimerkiksi suomenkielisiä tekstityksiä ei piraattielokuvista välttämättä ole. Samoin äänen ja kuvan laatu on varmasti hyvää. Netin haasteeseen vastaaminen on silti vaikeaa, ja paitsi Videokeitaalla, myös muilla vuokraamoilla tulevaisuus näyttää synkältä. ”Kai tässä pitäisi itsekin mennä nettiin”, Salo pohdiskelee. 

Nurmisen mielestä videovuokraamojen pahimpia kilpailijoita eivät ole niinkään internetin lailliset latauspalvelut, vaan piratismi. ”Laiton lataaminen on merkittävin ongelma. Arvioidaan, että Suomessa vuokrataan noin 10 miljoonaa elokuvaa vuodessa. Netistä ladataan elokuvia laittomasti samassa ajassa 12 miljoonaa kertaa. Siinäpä haastetta lailliselle nettivuokraamiselle! Kuka maksaa tuotteesta, jonka on tottunut saamaan veloituksetta teatteriensi-iltapäivänä ilman 4 kuukauden ikkunaa?”, Nurminen puuskahtaa.

Toimiiko Avatar 3D:nä nyös levyltä? Entä  torrenttina?

Vaikka elokuvien lataaminen netistä onkin laitonta, kiinnijäämisen riski on on yksittäisen elokuvan lataajalla käytännössä olematon. Vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan noin kolmasosa internetistä laittomasti ladatusta materiaalista olisi ostettu laillisesti, ellei ilmaista vaihtoehtoa olisi tarjolla. Näin ollen piratismin aiheuttamat tappiot ovat vuosittain noin 335 miljoonaa euroa. Lukuun sisältyy niin musiikin, elokuvien kuin pelienkin laiton lataaminen.

Norjassa vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka latasivat musiikkia internetistä – joko laillisesti tai laittomasti – myös ostivat musiikkia kymmenen kertaa todennäköisemmin, kuin muut. Tutkimuksessa haastateltiin lähes 2000 yli 15-vuotiasta norjalaista. Niitä vastaajia, jotka sanoivat maksavansa musiikista, pyydettiin myös esittämään todisteet ostoksistaan.

Salo myöntää itsekin lataavansa elokuvia netistä silloin tällöin. ”Lähinnä sellaisia, joita ei ikipäivänä julkaista Suomessa. Mutta mieluummin silti ostan, mikäli sellaisia harvinaisuuksia joskus jostain dvd:nä löytyy”. Nettilataaminen on myös osa asiakaspalvelua. Aikaisemmin Videokeitaalle lähetettiin uusista dvd-julkaisuista kauppiaskappaleet ennakkoon katsottavaksi, enää kauppiaskappaleita ei saa. ”Uutuuselokuvat pitää katsoa etukäteen, jotta osaa sitten kertoa niistä asiakkaille ja vastata kysymyksiin”, Salo kertoo.

Pomot vaitonaisina

Piratismitilastoja on Internet pullollaan, ja esimerkiksi TorrentFreak kertoo sivuillaan viikoittain ladatuimmat elokuvat. Lisäksi LYHTY – Luovan Työn Tekijät ja Yrittäjät teettää parin vuoden välein tutkimuksen piratismiin ja tekijänoikeuksiin liittyvistä asenteista sekä tietoisuudesta. Laillisista lataus- ja streamauspalveluista ei kuitenkaan löydy numerotietoa. Jopa se, kuinka paljon Suomessa on latauspalveluita, jää hämäräksi. Tilaston löytäminen siitä, paljonko laillisista palveluista yhteensä ladataan elokuvia, osoittautui mahdottomaksi löytää.

Saadakseni tietoa nettilataamisen vaikutuksista videovuokraamoihin valtakunnallisella tasolla, lähetin Suomen tunnetuimman videovuokraamoketjun Videofirma Makuunin talousvastaava Päivi Jormalaiselle sähköpostin, jossa pyysin häntä vastaamaan muutamaan kysymykseen elokuvien nettilataamisen vaikutuksista elokuvavuokraamoihin. Vastausta ei kuulunut, joten lähetin uuden kyselyn sähköpostiin. Vastaukseksi sain vain tiedon, että kysymykseni on lähetetty eteenpäin, mutta Jormalainen ei kertonut, kenelle oli viestini lähettänyt. En siis voinut soitella perään, kun vastauksia ei tullutkaan.

Päätin kokeilla seuraavaksi Filmtownia. Makuunin tapauksesta viisastuneena soitin toimitusjohtaja Tero Nurmiselle etukäteen ja kysyin, olisiko hänellä aikaa ja kiinnostusta vastata sähköpostihaastatteluun. Nurminen suostui, ja annoin sähköpostivisetissäni hänelle reilun viikon vastausaikaa. Kun vastauksia ei määräajan lähestyessä näkynyt, lähetin hänelle vielä muistutusviestin. Ei mitään. Viikko antamani päivämäärän jälkeen soitin Nurmiselle uudestaan, aikoiko hän vastata. Nurminen sanoi projektin olleen niin iso, ettei hän ollut jaksanut vastata mitään. Totesin, että ei siinä nyt niin montaa kysymystä ole, minkä jälkeen Nurminen pyysi minua lähettämään kysymykset vielä kerran, hän yrittäisi vastata jotain.

HBO:n hittisarjaa voi pian katsella Suomessa
myös laillisesti, ilman kuukausien odottelua.

Isojen ketjujen johtohenkilöiden asenne ihmetyttää. Olin kuvitellut, että aihe kiinnostaisi ja herättäisi tunteita isojen firmojen johtajissa. Elokuvien lataaminen internetistä kuitenkin vaikuttaa suoraan heidän firmojensa menestymiseen ja sitä kautta heidän omaan toimeentuloonsa. Luulin, että he nimenomaan haluaisivat vastata ja kertoa näkemyksiään alan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Tämä olisi ollut loistava tilaisuus herättää keskustelua ja mahdollisesti jopa sympatiaa asiakkaissa. Olin väärässä.

Kesällä sain muuton yhteydessä itselleni uuden nettiliittymän, jonka mukana tuli parin kuukauden ilmainen kanavapaketti ja kymmenen ilmaista elokuvaa operaattorin omasta elokuvavuokraamosta. Täytyy myöntää, kaukosäätimellä tapahtuva vuokraus on helppoudessaan houkuttelevaa.

Suomalaiset internetvuokraamot ovat kuitenkin vielä lapsen kengissä. Olohuoneeni vuokraamosta ei esimerkiksi pysty hakemaan elokuvia nimen perusteella. Lisäksi elokuvat eivät suinkaan ole kaikki samassa läjässä, vaan jakeluyhtiöillä on omat ”hyllynsä”, joista löytyvät sitten genrejaottelut ja lopulta aakkosjärjestys. Samassa ajassa, jonka käytän elokuvan etsimiseen nettivuokraamosta, ehdin kävellä lähimpään videovuokraamoon ja takaisin. Nettivuokraamossa ei myöskään ole henkilökuntaa, jolta kysyä, onko hakemani elokuva edes valikoimassa. Idea on hyvä, mutta toteutus vielä ontuu. Odotankin innolla, että pääsen testaamaan Netflixin ja HBO:n latauspalvelut.

Muutama fakta:

• Viikolla 37 kolme ladatuinta elokuvaa olivat TorrentFreakin mukaan Men In Black 3, Prometheus ja Snow White and the Huntsman. Kaikki kolme elokuvaa saivat teatteriensi-iltansa tänä kesänä, eikä niistä mikään ole vielä ehtinyt dvd-levitykseen.
• Maailman eniten ladattu elokuva on James Cameronin Avatar, jota on ladattu noin 21 miljoonaa kertaa maailmanlaajuisesti. Avatar on myös taloudellisesti maailman parhaiten menestynyt elokuva lähes kolmen miljardin dollarin lipputuloilla. 
• Filmtownin vuokratuimpien elokuvien listan kärjessä olivat 17.9.2012 The Avengers, Hungergames – Nälkäpeli ja Safe.
• Vuonna 2011 joka viidennessä taloudessa ladattiin piraattielokuvia internetistä, vaikka 85% kansasta tietää toiminnan laittomaksi.
• Fyysinen piratismi on nykyään vähäistä. Vain 2%:ssa kotitalouksista on vuoden sisällä ostettu Suomessa piraattilevyjä, -elokuvia tai - tietokonepelejä ja vain 3% on tuonut sellaisia mukaan ulkomaanmatkalta.
• Vielä kaksi vuotta sitten piraattien levittämisen netissä hyväksyi 31% 15-24 -vuotiaista, nyt sen hyväksyy enää 11%.

Lähteet: www.imdb.com, www.filmtown.fi/vuokratuimmat-elokuvat, www.kulttuuri.net/gallupit/piratismitutkimus_2011, www.kulttuuri.net/gallupit/piratismin_tuomat_menetykset_2010, www.guardian.co.uk/music/2009/apr/21/study-finds-pirates-buy-more-music, www.digilelut.fi/avainsanat/piratismi/, http://antipiracy.fi/piratismi/, http://news.cnet.com/8301-1023_3-57372324-93/top-10-pirated-movies-in-the-world-infographic/

Sosiaalisen median sateenvarjon alla

Miia Ranta

Sosiaalinen media on viimeistään kuluneen vuoden aikana lyönyt itsensä läpi myös perinteisten nörttipiirien ulkopuolella välineenä, jossa voi tehdä muutakin kuin levittää valokuvia lemmikkikissasta tai kertoa haukottelevansa. Alkuvuoden presidentinvaalien kenties tärkeimpinä vaalirahoituksen keräämisen välineenä ja keskusteluareenana sosiaalinen media, lähinnä Facebook ja Twitter, tulivat tutuiksi perinteisen median juttujen kautta myös proverbiaaliselle Pihtiputaan mummolle jollain tasolla. Monelle sosiaalinen media onkin juuri tätä: Facebook, ja ehkä jopa Twitter. Mutta miten sosiaalinen media syntyi ja mitä muuta sosiaalisen median sateenvarjon alle mahtuu?

Internet on pohjimmiltaan kommunikaatioväline, ja niinpä sosiaalisen median ensiaskeleet otettiin Internetin alkuaikoina. Ei ole vaikeaa nähdä vaikkapa sähköpostin tai erityisesti IRCin ja Twitterin välistä yhteyttä, kun niiden ominaisuuksia vertaa keskenään - kaikkia kolmea yhdistää osin asynkroninen, osin reaaliaikainen viestintä, joka kohdistuu joskus tiettyyn yksilöön, joskus isompaan ryhmään. Sähköpostia myöhemmin kehitetty www-teknologia ja erilaisten sivustojen esiintulo toi mukanaan erilaiset käyttäjäprofiilit ja webchatit sekä keskustelupalstat.

Omiin nörttimeriitteihini kuuluu osana Firefly-sivuston jäsenyys 1990-luvun puolessavälissä. Sivuston alkuperäisenä ajatuksena oli suositella eri musiikkialbumeita ja elokuvia käyttäjilleen perustuen siihen, mistä he kertoivat pitävänsä. Se kuitenkin pian kehittyi yleisemmäksi suosituspalveluksi, joka keräsi paljon käyttäjiä ja mahdollisti yhteisöjen muodostamisen erilaisten asioiden ympärille. Sivuston tärkeimpiin ominaisuuksiin kuului pikaviestien lähettäminen ystävien kesken. Myöhemmin Microsoft osti sivuston ja jatkoi sisäänkirjautumismetodien kehittämistä edelleen Microsoft Passportiksi, Windows Live ID:ksi ja viimein Microsoft Accountiksi. Vaikka kehitystyö veikin painopisteen yhteisöllisyydestä tekniseen ratkaisuun, sosiaalisen median nykymuodon ensiaskeleet otettiin Fireflyssä.

IRC kehitettiin Suomessa 1980-luvun loppupuolella. Tekstipohjaisen viestintävälineen käyttäjien tarpeesta nähdä keskustelukumppaninsa syntyi IRC-galleria vuosituhannen vaihteessa ja sen viimeisimmät kehitysaskeleet ovat siirtäneet sen selkeästi kuvagalleriasta ja profiilisivusta sosiaalisen median puolelle. Valokuvien säilyttämisen ja jakamisen pioneerit Flickr ja Picasa ovat muodostuneet monen vähemmänkin nörtin valokuvien sijoituspaikaksi; Vimeo ja Youtube ovat kuoriutuneet kotivideokommellusten esittelystä yhteisen tekemisen tyyssijoiksi, kuten esimerkiksi Eric Whitacren Youtube-kuoro todistaa.

Blogspot/Blogger ja LiveJournal-blogialustat tekivät nettipäiväkirjoista ja niiden kommentoinnista osa jokapäiväistä elämää myös suomalaisten naisten keskuudessa viimeistään neule- ja ruokablogien myötä, kun suomalainenkin perinteinen media alkoi huomioida blogosfääriä. Neuleblogien ympärille muodostui neuleblogirinkien jälkeen yhteisöllisiä neuleprojekteja, myöhemmin Internet-neulelehti Ulla ja suomalaiset löysivät tiensä myös neule- ja muista käsitöistä kiinnostuneitten kansainväliseen yhteisöön Ravelryyn ja muodostivat siellä omia yhteisöjään. Myös konferenssien ja erilaisten yhteisöjen järjestämien tapahtumien ympärille ja niiden mahdollistajaksi on syntynyt useita eri verkkopalveluja rajapintoineen, kuten Lanyrd, Meetup.com ja Eventbrite, urheilutapahtumien seuraksi Sofanatics, omien liikuntasuoritusten seuraamiseen ja vertailuun ystävien kanssa mm. HeiaHeia, työhistorian ja taitojen ympärille LinkedIn, musiikkimaun ja konserttien dokumentointiin ja verkostoitumiseen Last.fm.

Mutta näitten nykyisten rönsyjen kanssa yhteistyössä ja osittain mahdollistajanakin toimivat Facebook, Twitter ja myös Google+ ovat siis osa tätä jatkumoa ja yhdistävät eri yhteisöjä ja sosiaalisen median alueita yhteen. Niiden kanssa samaan aikaan syntyi suomalainen Jaiku, jonka kautta moni suomalainen tutustui sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan. Itse löysin monta hyvää ystävää ja nykyisen kihlattuni kyseisen palvelun kautta. Jaikun alkutaival sai vauhtia Nokia S60-järjestelmälle suunnitellulla ohjelmalla, joka ilmoitti muille käyttäjille 140-merkin statustilan lisäksi, missä käyttäjä oli ja oliko hänen puhelimensa äänettömällä (ja siis puhelinsoiton tavoitettavissa). Myöhemmin Jaikun omistajat myivät palvelun Googlelle, ja sen aktiivinen kehitystyö loppui. Samasta jatkumosta syntyi kuitenkin Google Buzz, Google Latitude ja Google+. Google sulki Jaikun tammikuun puolessavälissä 2012.

Jaikun toimivuuden hiipuessa osa suomalaisista käyttäjistä siirtyi Twitterin ja suomalaisen Qaikun käyttäjiksi. Qaiku suunniteltiin ikäänkuin Jaikun jatkajaksi ja parannukseksi sen käyttöliittymään. Sen ominaisuuksiin kuuluu mm. viestien suodattaminen sen mukaan, millä kielellä ne on kirjoitettu.

Facebookin historia on useille meistä tuttu "The Social Network"-elokuvasta. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg on kuitenkin kertonut, että elokuva ei ole täysin todenmukainen kuvaus Facebookin alkuvuosista, mutta ainakin peruspiirteet lienevät yhdenpitävät oikeiden historiallisten tapahtumien kanssa. Facebook on kokenut useiden käyttäjiensä suureksi kiusaksi tai mielihyväksi useita uudistuksia, ja on sisällyttänyt itseens' useita ominaisuuksia, jotka ovat ennen olleet muiden palvelujen tarjoamia. Käyttäjäkunnan kasvaessa myös ongelmat näyttäytyvät kirkkaammin ja niinpä useat tietoturva-asiantuntijat ovatkin viimeaikoina muistuttaneet mm. käyttäjien yksityisyysasetusten tarkistamisesta.

Twitterin perusajatus oli tarjota käyttäjille alusta julkistaa tekstiviestiin mahtuvalla viestillä ajatuksensa ja mielialansa muille. Kuten Facebook, myös Twitter on kärsinyt ongelmista käyttäjämäärän kasvaessa, ja mm. näiden ongelmien innoittamana on aloitettu useita muita palveluja ja projekteja, kuten avoimen lähdekoodin Status.net.

Viimeisimmistä tulokkaista Google+ on herättänyt suomalaisessa sosiaalisen median skenessä paljon keskustelua, varsinkin kun perinteisen median edustajat säännöllisin välein ennustavat sen kuolemaa. Uusina piirteinä palvelu mahdollistaa helppojen ryhmävideoneuvottelujen - tai kuten Google niitä kutsuu "Google Hangoutien" - järjestämisen. Itse olen luopunut lähes kokonaan Twitterin seuraamisesta ja siirtynyt Google+:aan, sillä se mahdollistaa jakamisen yksityisasetusten tarkemman hallinnan.

Pinterest on uusin tulokas sosiaalisen median kartalla. Sen tarkoituksena on olla virtuaalinen korkkitaulu ideoille, lähinnä valokuville. Kriitikot ovat valitelleet palvelun olevan täynnä tekijänoikeuksia rikkovia kuvia, ja monet kuvista ovatkin kopioitu luvatta muualta. Kuvat tuntuvat keskittyvän lähinnä muotiin, sisustukseen ja erilaisten juhlien, lähinnä häiden suunnitteluun, ja jotkut tutkimukset ovatkin todenneet Pinterestin käyttäjäkunnan olevan suuremmalta osaltaan naisia. Miehet ovatkin perustaneet miehisiä vastineita, kuten Gentlemintin.

Sosiaalisen median nimityksistä ja siitä, mitä kaikkea sosiaalisen median termin alle mahtuu voidaan olla eri mieltä, mutta sosiaalinen käyttäytyminen on siirtynyt monen elämässä enevässä määrässä Internetiin. Sosiaalinen media alkaa tunkeutua myös normaaliin Internet-selailuun erilaisten tykkäys- ja jakamisvaihtoehtojen kautta, tai vaikkapa mahdollistamalla sivustolle kirjautumisen muiden palveluitten tunnuksilla. Yhteistä useimmille palveluille ovat kehittäjille avoimet rajapinnat, jotka mahdollistavat lisäpalveluiden ja -ohjelmien kehittämisen ja lisäarvon luomisen. Mobiiliohjelmien ja -sivustojen tärkeys jatkaa kasvamistaan, ja useat web-kehittäjät aloittavatkin usein nimenomaan mobiilikokemuksen suunnittelemisesta. Toivottavasti yksityisyys- ja tietoturva-asiat otetaan tarkemmin huomioon, sillä ainakin itse olen kohtalaisen varovainen mm. sijaintitietojeni jakamisessa. En ole liittynyt Foursquareen ja sallin ohjelmien käyttää ja julkaista sijaintitietojani varsin kitsaasti. Mitä palveluja kukin sitten käyttääkin, sosiaalisen median tarkoituksena on mahdollistaa merkityksellisten ystävyyssuhteitten luominen - ja siinä ainakin minä olen onnistunut.