E-kirjat ja kirjallisuuden tulevaisuus

N.M. Niskanen

Photo courtesy of goXunuReviews

E-kirjat ovat Suomessa lähteneet leviämään suhteellisen hitaasti huolimatta siitä, että Suomi on yleensä ollut early adopterien kelkassa. Amazon verkkokaupalla e-kirjojen myynti on tuplaantunut tai yli tuplaantunut joka kuukausi (verrattuna samaan kuukauteen edellisenä vuotena) jo usean vuoden ajan viime vuoden lokakuuhun asti (jolloin myynti kasvoi "vain" 81%). Viime vuoden toukokuussa Amazonista tilatuista kirjoista myytyjen e-kirjojen määrä ylitti ensimmäistä kertaa paperille painettujen kirjojen myynnin.

Jos tätä verrataan Suomeen, jossa vielä viime kesänä e-kirjojen myynti oli alle prosentin luokkaa kaikista myydyistä kirjoista, on epäsuhta huomattava. Vaikeasti käytettävät verkkokaupat, käyttöä hankaloittavat kopiosuojaukset ja erityisen kalliit hinnat ovat pitäneet myynnin alhaisena Suomessa. Tietysti e-kirjojen määrittäminen verotuksessa ohjelmistolisensseiksi ei yhtään helpota asiaa (kirjat verotetaan Suomessa 9% ja e-kirjat 23%). E-kirjojen saapuminen vaikuttaa kuitenkin loppujen lopuksi väistämättömältä ja kansainvälisistä trendeistä on helppo ennustaa, miten niiden tulee myös Suomessa käymään.

Vaikutus kirjailijoille

Huomattavin vaikutus, joka e-kirjoilla on toistaiseksi ollut kirjallisuuteen ja kustannusalaan on omakustanteiden räjähdysmäinen lisääntyminen. Tekstin muuttamiseen e-kirjaksi on vähintään kymmeniä, ellei satoja eri ohjelmia, joista useimmat pystyvät tuottamaan kaikkia suosituimpia tiedostomuotoja. Kun e-kirja on koneenkulmalla, on enää muutamien minuuttien panostus tarpeen, jotta sen saa myyntiin useisiin kirjoja myyviin palveluihin. Tämä myös tarkoittaa, että kirjailija saa itse suuremman osuuden kirjan tuotoista. Toisaalta se myös tarkoittaa, että ammattimaisen kirjan tuottamiseen tarvitaan suurempi sijoitus kirjailijalta, koska lopullinen editointi on aina hyvä kierrättää jonkun sitä ammatikseen tekevän kautta ja harva kirjailija omaa itse tarvittavia taitoja suunnitella ja toteuttaa kantta tai mainoskampanjaa. Toisaalta, jos ei satu olemaan kaliiberia suosiossaan, saa kirjailija usein toteuttaa itse oman kirjansa mainostuksen myös perinteisissä kustantamoissa.

Vaikutus lukijalle

Omakustanteiden räjähdysmäinen kasvu vaikuttaa lukijoihinkin, ajoittain jopa yllättävillä tavoilla. Ennalta-arvattavin vaikutus lienee se, että portinvartijan (kustantaja) puuttuessa markkinat täyttyvät kirjoista, jotka ovat huonosti kirjoitettuja sekä täynnä kirjoitusvirheitä. Tämän kääntöpuoli on kuitenkin se, että aiemmin kannattamattomina hylätyt kirjat ovat saaneet elämän e-kirjoina. Tämä on vaikuttanut erityisesti spekulatiivisen fiktion faneihin, koska useampikin aiemmin tunnettu ja asemansa jo vakiinnuttanut kirjailija on päässyt kirjoittamaan rakkaan idean julkaistavaksi niille, joita se kiinnostaa, vaikka heitä olisi vain muutama tuhat. Omakustanteiden määrä markkinoilla tarkoittaa myös mahdollisuutta tutustua useisiin uusiin kirjailijoihin, kun e-kirjan hinta on alimmillaan jopa $0,99 ($3,44 täällä Euroopassa, koska Amazon lätkäisee kirjoihin lisämaksun Pohjois-Amerikan ulkopuolelle myytäessä).

Kustannuksen tulevaisuus?

Henkilökohtaisesti en usko, että fyysiset kirjat tulevat koskaan täysin katoamaan. Pokkareiden kohtalo ei kylläkään näytä valoisalta. Viime vuonna Yhdysvalloissa sekä e-kirjojen, että kovakantisten kirjojen myynti kasvoi, erityisesti kesällä ja joulun alla. Sen sijaan pokkareiden myynti putosi kuin lehmän häntä. Samoihin aikoihin pitkään toiminut Borders-ketju joutui sulkemaan ovensa pysyvästi konkurssin myötä.

Viime aikoina kuitenkin erilaiset jäsentilausmallit ovat alkaneet saada tuulta alleen ja useat alalla toimivat ovatkin jo julistaneet, että ne tulevat olemaan alan tulevaisuus. Esimerkiksi Dragon Lance - sarjasta tuttu Tracy Hickmann aloitti kesällä 2010 uuden sarjan, joka toimii vain tilauspohjaisesti; tilaajat saavat kuukausimaksua vastaan luvun kerrallaan sitä mukaa kun ne valmistuvat ja koko kirjan valmistuttua fyysisen kopion siitä. Yhteisörahoituspalvelu Kickstarter on nähnyt useita kirjaprojekteja ja Audible-äänikirjapalvelu kasvaa jatkuvasti. Hieman ennen vuodenvaihdetta Amazon julkaisi oman jäsentilausmallin Amazon Prime asiakkailleen, jonka kautta jäsenet voivat lainata kirjan/kuukausi ja yhden kirjan kerrallaan ilman lisämaksua.

Kustannusala on kokonaisuudessaan pakollisen muutoksen edessä. Varsinaisten kustantamoiden asema tulee todennäköisesti muuttumaan enemmän laadunvartijaksi ja kovakantisten kirjojen toimittajaksi ja kirjailijan osa tuotantoprosessissa tullee korostumaan entisestään. Lukijoille tämä kaikki toivottavasti tarkoittaa pelkkää hyvää valikoiman laajentuessa ja monipuolistuessa.

Tätinörttiys on häiriö

Outi Lammi

Lupasin pohtia sitä, miten tätinörttiys istuu kulttuurisiin kuviin keski-ikäisestä naisesta. Tästä ei pidä kuitenkaan säikähtää. Tiedossa ei ole laadullisen tutkimuksen jargonia, merkitysrakenteita ja teemoja. Tämä setti vedetään toisenlaisessa tyylilajissa.

Photo courtesy of sethmeranda 

Alkajaisiksi on kai syytä kertoa, että olen tietoinen Nörttitytöt-blogissa käydystä termikeskustelusta ja tunnustan suosiolla, että käytän sanaa nörtti väärin ja teen sen aivan tahallani. Twitter-tilini englanninkielisessä esittelytekstissä kerron olevani geek lady, mutta geek-sanan suomennos nyt vaan on korni.


Nörttiyteni tai jos nyt sitten  ihan tarkkoja ollaan, giikkiyteni, perusta on osittain siinä, että olen patalaiska ja mukavuudenhaluinen. Siksi olen suunnattoman innostunut aina kun löydän sovelluksia tai keksin sovellusten käyttötapoja, jotka auttavat tekemään asioita vaivattomammin ja antavat täten lisäaikaa vielä mukavammille asioille. Olisiko tämä nyt jonkinlaista life hackingia (se joka keksii tuolle termille hyvän suomennoksen, saa erityismaininnan jossakin tulevaisuudessa tai rinnakkaistodellisuudessa ehkä-julkaistavissa muistelmissani). Toinen intohimoni on PowerPoint-halvauksen estäminen.

Tätinörtti on täysin itseironinen nimitys. Täti viittaa siihen, että kuuluun 40+ osastoon ja nörttiyden ironia on siinä, että saan usein kuulla olevani “nörtti” tai kuuluvani johonkin merkilliseen lahkoon “te tekniikkaihmiset”, vaikka en ole tippaakaan kiinnostunut tekniikasta. Muodolliselta koulutukseltanikin olen pesunkestävä humanisti ja kasvatustieteilijä. Tekniikka sinänsä on minusta suunnattoman unettavaa, se kiva juttuhan ovat sovellukset ja appsit. Tätinörtti-nimityksen  ironisuus taas on siinä, että tätihän ei voi olla nörtti eikä oikein edes giikkikään, koska hänen pitää olla valmis rientämään avuksi ja uhrautumaan aina kun lähipiirin hyvinvointi tai mukavuudenhalu sitä edellyttävät.

Kesällä löysin anoppilasta 2000-luvun alussa julkaistun Kotilieden, jossa haastatellut 40+ naiset valittivat muuttuneensa läpinäkyviksi. Lue: Miehet eivät vislaa perään. Naistenlehdet ovat merkittävä kulttuuristen mielikuvien tuottaja, olipa niiden maailmankuvasta ja sisältöjen syvällisyydestä mitä mieltä hyvänsä. Katsotaanpa mitä saadaan saaliiksi kun selataan tuoretta Sara-lehteä, joka on julistautunut 40+ -ryhmän äänenkannattajaksi: Hienoa! Tädin ei tarvitse pukeutua jakkupukuihin vaan hänen liikkumavaransa on paljon laajempi. Myöskään ruoanlaiton ei tarvitse olla prioriteetti numero yksi - helpotus! Miehetkin voivat vislata perään, jos ottaa kehitystehtäväkseen puumanaiseuden. Mutta melko tavanomaisissa asioissa pitäisi pysyä mahtuakseen Sara-lehden profiiliin. Samalla linjalla liikkuu Gloria-lehti. Välillä nostetaan roolimallliksi joku tieteen alalla kunnostautunut tutkijanainen, mutta muuten pyöritään avainsanoissa vaatekaappi, kosmetologi, kampaaja, lifting, kauneusleikkaus, botox, ruokamuoti, luksusturismi, valtavirtakulttuuri, selluliitti, pms ja vaihdevuodet.  

No eihän vaatteissa, kengissä tai pms-oireiden hoitamisessa ole mitään pahaa, mutta arvelen kuitenkin, että suurin osa lehden lukijoista tekee itsensä tälläämisen ohella tietotyötä. Täten he myös käyttävät tietotekniikkaa sekä työssään että vapaa-ajallaan. Laitteet näkyvät lehdissä lähinnä asusteina. Joskus olen havainnut laimean yrityksen kirjoittaa sosiaalisesta mediasta. Eikö naaman liftingin ohella tietotyötaitojen kohentamiseenkin voisi edes kehottaa, vaikka aiheen tunnetuksi tekeminen ei julkaisun päätehtävä olisikaan? Lehdissä kyllä sivutaan työuraan liittyviä asioita, joten kyse ei voi olla siitäkään, että haluttaisiin jättää lehti joksikin työn ulkopuoliseksi saarekkeeksi. Jos suoraan sanon, niin naistenlehtien maailmankuvat ovat pahasti ajastaan jäljessä.

Photo courtesy of brutapesquisa

Naistenlehtiä laajemmassa todellisuudessa stereotypiat tytöistä ja naisista tietotekniikan käyttäjinä ovat toki muuttuneet niistä ajoista kun aloitin IT-tukitehtävissä 90-luvulla. Mm. kotikaupungin tietokonekauppiaat tietävät jo, että kaupan syntyminen on todennäköisempää, mikäli ei ryhdy puhumaan pääni yli ostosreissulle mukaan sattuneelle aviomiehelle. Myös asiakkaat tuntuvat pitävän ihan luonnolliseen maailmanjärjestykseen kuuluvana sitä, että kouluttaja on aikuisen iässä oleva naisihminen.

Ihmisten on kai helpompi käsitellä yksittäistapauksia, mutta yleinen keskustelu tietotekniikasta, iästä ja osaamisesta junnaa merkillisen yksipuolisena. Se huolestuttaa sisäistä kasvatustieteilijääni, koska luutuneet asenteet tulevat mm. olemaan yksi este eläkeiän päästä toteutuvalle työurien pidentämiselle.  Ikätutkijat sanovat, että ikään liittyvät käsitykset muuttuvat vanhanaikaisiksi heti muodostuttuaan koska jokainen uusi sukupolvi luo niitä uudestaan itse elämällä. Käsitysten aataminaikuisuutta ei ehkä huomaa muu kuin se jota ne koskevat, koska muille yksinkertainen luokittelu on helpoin tie. Onko tietäväisempää kuin Y-sukupolveen kuuluva julkkis, joka on päästetty kolumnistiksi tuomaan avarakatseisuutensa hedelmiä muidenkin luettavaksi. Asiantuntevasti hän kehottaa “ikääntyviä apps-kammoisia työntekijöitä” hakeutumaan nuorempien diginatiivien oppiin. Justiinsa. Tunnen monta parikymppistä, joilta oppisin mahdottomasti uutta ja aivan yhtä monta, joille leikepöydän Liitä määräten -toiminto on extreme-laji. Toisaalta esimerkiksi Taloussanomien ja Kauppalehden ikäkirjoittelun kunniaksi on sanottava, että sukupuoleen liittyvä ahdasmielisyys ei sanottavasti häiritse, vaikka keski-ikäiset akat kuulemma kovasti kiukuttelevatkin työpaikolla.

Jos nyt ammattiympyröissä useimmat kestävät sen, että täti innostuu appseista ja softasta enemmän kuin kakkuresepteistä ja liftingvoiteista niin suurin osa sukulaisista ja ns. maallikkotuttavista ovat ymmällään. Ne, joille netti on vierasta ja pelottavaa, näkevät minut saatanasta seuraavana. Ei ole harvinaista, että hihaani liimaudutaan jupisemaan netin kamaluudesta. Onko niin, että kun moraalin peruskallioksi mielletty täti-ihminen puhuu kukkahattunsa lierin varjosta vaarallisen netin ja hömppäyhteisöpalveluiden puolesta, se on liian ahistavaa. Y-sukupolven nettimyönteisyys on helpompi ohittaa vähätellen “nuorten juttuna”. Ehkä tätinörtti asettaa myös paineita antamalla vaivalloisen mallin, sillä onhan yleisille ikään liittyville käsityksille antautuminen helppoa. Annetaan vain periksi sohvan seireenikutsulle kun lehdessäkin sanotaan, että aivot alkavat muuttua muusiksi jo 45-vuotiaana. Eihän kaikkien tarvitse mitenkään erityisesti hurahtaa, mutta ei pidä kitistä ikäsyrjinnästä jos Microsoft Word 2.0 oli viimeisin uusi asia, jonka suostui opettelemaan.

Me tädit kuitenkin jaksamme heilua ja nörttäilläkin. Tämä tätsä poistuu nyt tuolin ja näppäimistön välistä pelaamaan pari kierrosta äkälintuja - parasta päännollausta, koska siitä ei tule krapulaa eikä silmäpusseja.

Nörttityttöyden monet kasvot

ANITTA KIVIRANTA

Kun kerroin aviomiehelleni suunnittelevani nörttityttöblogin perustamista, hän vastasi: "Mutta ethän sä mikään nörtti ole." Kysyin närkästyneenä, miten niin muka en. "Sä olet seksikäs, sosiaalinen, etkä sä ees oo mikään koodari", puolisoni listasi avuliaasti. Siinäpä ennakkoluuloja kumottavaksi. Päätökseni blogiyhteisön luomisesta suomalaisille giikkitytöille ja -naisille vahvistui entisestään.

Vaikka parempi puoleni tapansa mukaan halusi vain härnätä minua, moni liittänee edelleen nörtteihin lähinnä negatiivisia mielikuvia. Nörttien uskotaan olevan epäsosiaalisia tai sosiaalisessa outoudessaan sietämättömiä, rumia tai ainakin tyylitajuttomia, epäliikunnallisia sohvaperunoita. Stereotypian mukaan nörtit ovat kiinnostuneita ainoastaan normi-ihmisille käsittämättömistä aiheista, kuten ohjelmointikielistä sekä niistä scifi-tuotoksista, joista ei vielä ole onnistuttu tuotteistamaan valtavirtamarkkinoille soveltuvia kassamangneetteja. Seksi on tässä kuvitelmassa jotain, mistä nörtti voi vain haaveilla - todennäköisesti jonkin kolmitissisen ja monilonkeroisen vieraan valtakunnan edustajan kanssa.

Nörttityttö on kahta kummempi olio, sillä perinteisesti nörttiyttä on pidetty miehisen kulttuurin alalajina. Paradoksaalisesti stereotypian mukaan nössöt ja hintelät nörttipojat nähdään epämiehekkäinä machokulttuurin vastakohtina, mutta heidän mielenkiinnon kohteitaan kuten tietotekniikkaa, scifiä, videopelejä, sarjakuvia, kauhuleffoja, pienosmallien rakentelua tai vaikkapa elektronista musiikkia on kuitenkin pidetty - ja pidetään usein edelleen - poikien harrastuksina. Klassisesta nörttikulttuurista innostunut tyttö on kummajainen nörttikummajaistenkin keskellä. Nörttipiireissäkään ei aina ole osattu olla varmoja, pitäisikö tyttöjen ja naisten tunkemisesta nörttiaktiviteettien piiriin olla innoissaan vai kauhuissaan.

Nyky-yhteiskunnassa yhä useammat aikoinaan nörtteilyksi julistetut aktiviteetit ovat kuitenkin valuneet vaivihkaa valtavirtakulttuurin piiriin, osaksi jokaisen taviksen elämää. Kukapa nykyään ei roikkuisi tunteja internetissä ja katsoisi televisiosta HBO:n kuuminta uutta scifi-konventioilla leikittelevää tv-sarjaa. Aika harva enää ajattelee, että sarjakuvat ovat vain nössöjen pikkupoikien huvia, eikä tosimies pelaa mitään ihmeen videopelejä. Itsensä nimittäminen nörtiksi onkin nyt silleen vähän niiku itseironisesti oikeestaan aika siistiä. Samaan tahtiin nörttikulttuurin yleisen olkkarikelpoistumisen myöstä myös nörttityttöys saavuttanut ennennäkemättömän kukoistuskauden.

Vuosituhannen vaihteessa "giikkityttöys" nousi suorastaan trendiksi. Eteenkin englanninkielisessä maailmassa "geek girl" on pyritty lanseeraamaan nörttitytön päivitetynä, hyvännäköisenä, seksikkäänä ja sosiaalisena versiona. Monet geek-tytöistä kirjoitetut lehtiartikkelit jämähtävätkin päivittelemään sitä, että nörttiharrasteista kiinnostunut tai peräti nörttiammatissa työskentelevä nainen todella voi näyttää pysäyttävän hyvältä. On toki aina yhtä hauskaa, kun vahvasankaiset silmälasit julistetaan kauden kuumimmaksi asusteeksi. Nörttityttöydessä on kuitenkin kyse paljon enemmästä.

Yhä useampien naisten identifioituessa avoimesti giikeiksi ja nörteiksi myös käsitys siitä, mikä kaikki voi olla nörttiä, on vähitellen alkanut muuttua. Tyypillisten nörttityttöharrastusten kaanoniin kuuluu jokunen miesnörttien keskuudessa harvinaisempi mielenkiinnon kohde kuten Jane Austenin ja muiden klassisten naiskirjalijoiden tuotannon hypettäminen, kutominen, vintage-ikäisten My Little Ponyjen tai jopa Barbien keräily ja kunnostus (vertaa nörttipoikien viehtymys figuurien, vanhojen action manien ja robottikärääsän keräämisen - joita tietysti myös nörttityttö voi harrastaa), palvova suhde kissoihin, koiriin ja hevosiin sekä cup cake -leivosten askartelu - noin muutamia mainitakseni.

Myös sporttityttöjen ja nörttityttöjen välinen raja-aita huojuu rajusti. Vähintään kamppailulajit, tanssipelit, roller derby, astanga-jooga, ratsastus, nyrkkeily, tennis ja tankotanssi lukeutuvat geek girl -liikuntalajeihin. Miksei siis mikä tahansa muukin?

Nörttityttöyden kentän laajentuessa alakulttuurin ääripäät ajautuvat entistä kauemmas toisistaan. Mikä siis enää yhdistää nörttityttöjä, jos oikeastaan mikä tahansa voi olla nörttiä?

Keskeistä kaikessa nörtteilyssä on kiinnostus ja innostus. Nörtit janoavat tietoa ja haluavat oppia aina uusia taitoja omalla nörtteilyn alallaan. Modernissa tietoyhteiskunnassa nörtteily on selviytymistaito. Nörtti osaa etsiä tietoa, arvioida kriittisesti faktoina esitettyjen väitteiden uskottavuutta, poimia tarvitsemansa ja ottaa kiinnostuksen kohteistaan kaiken irti. Herääkin kysymys, miten nykymaailmassa edes voi pärjätä olematta ainakin vähän nörtti?

Ihminen, joka suhtautuu intohimoisesti johonkin elämän osa-alueeseen, innostuu helposti myös uusista asioista. Niinpä nörttityttöjen kiinnostuksen kohteet leviävätkin sosiaalisina tartuntoina. Larppaajanörttitytön ja käsityönörttitytön kohdatessa on hyvin tyypillistä, että larppaaja oppii kutomaan asusteita larppiasuihinsa ja käsityönörtti lupautuu lähtemään mukaan ensilarppiinsa. Stereotypian vastaisesti nörtit ovatkin hyvin sosiaalisia; ainakin, kun kohdalle osuu toinen nörtti, jolla on tarpeeksi kiinnostavaa nörttitietoa jaeattavanaan.

Kun nörttitytöt kohtaavat ja ryhtyvät yhdessä määrittelemään nörttityttöyttä, myöskään ideologisilta yhteentörmäyksiltä ei voida välttyä. Pian tämän blogin syntysanojen jälkeen Facebookin Geek Women Unite! (Finland) -ryhmässä sikisi kiivas keskustelu nörttityttöyden suhteesta feminismiin. Toisille naisille nörttityttöys on luonnollinen tapa toteuttaa omaa feminististä ajattelua, toisille taas "feminismi" on kirosana, joka ei assosioidu todellisen tasa-arvon tavoitteluun vaan naisten etuoikeuksien ajamiseen miesten oikeuksien kustannuksella.

Mainittu kiista palautuu ennemminkin feminismin kuin nörttityttöyden merkitykseen, joten jätän sen myöhempien nörttityttöblogaajien ratkottavaksi. Tässä todettakoon vain, että sen paremmin nörttityttöys kuin feminismikään ei ole uskonto tai koulukunta, jonka jäsenten on oltava kaikesta yhtämielisiä tai noudatettava jostakin ylempää annettuja sääntöjä. Jokainen nörttityttö on itse vapaa määrittelemään, mitä nörttityttöys juuri hänelle tarkoittaa. Toivon, että jaksamme suvaita toistemme erilaista nörtteilyä.

Tämän blogin keskeinen tavoite on saattaa nörttityttöjä yhteen, tarjota foorumi omien nörtteilyn kohteiden esittelylle ja muiden nörttien kiinnostuksen kohteisiin tutustumiselle. Samalla toivon meidän voivan yhdessä laajentaa entisestään käsitystä nörttityttöyden monimuotoisuudesta.

Luvassa onkin todella monipuolinen ja mielenkiintoinen nörttityttöjä kiinnostavia aiheita laidasta laitaan; korkeakirjallisuudesta tietokonepeleihin ja uusimpaan tietotekniikkaan, kamppailulajeista käsitöihin ja Harlekiini-pokkareista armeijamuistoihin. Blogaamaan on ilmoittautunut  jo yli 20 eri aloilla työskentelevää, opiskelevaa ja nörtteilevää tyttöä ja naista. Ensi kesään mennessä blogimme todistaneekin kiistattomasti, että naisnörttejä työskentelee paitsi koodareina myös lukemattomissa muissa mielenkiintoisissa tehtävissä peruskouluopettajista ja kirjastonhoitajista leffakuvaajiksi ja sarjakuvapiirtäjiksi.

Nörttityttöblogi päivittyy jatkossa säännöllisesti joka maanantai ja torstai. Maanantaisin on luvassa artikkeleja erilaisista harrastuksista ja ammateista sekä nörttityttömäisestä vinkkelistä maailman menoa tarkastelevia kolumneja ja pakinoja. Torstaisin taas Nörttitytöt arvostelevat ja esittelevät leffoja, kirjoja, pelejä, laitteita, sarjiksia ja ylipäätään kaikkea nörttityttöjä kiinnostavaa, puffaavat mielenkiintoisia tapahtumia ja pakinoivat ehkä vielä vähän lisää. Kannattaa siis pysyä mukana!