Nörttityttö -webcast: NaNoWriMo osa 1 & 2

Anna-Maija Laine

Kirjoittaessani tätä, on marraskuun ensimmäinen päivä. Kello on kohta viisi iltapäivällä, mikä tarkoittaa sitä, että NaNoWriMo on ollut käynnissä miltei 17 tuntia. Olen tänä aikana lähinnä nukkunut ja tehnyt töitä, mutta kirjoitusurakka on vasta alussa. Olen kirjoittanut ruokatunnilla hurjat 85 sanaa, joten matkaa asetettuun tavoitteeseen on vielä todella paljon.

National Novel Writing Month on kuukauden mittainen, tätä nykyä kansainvälinen kirjoitustempaus. Osaanottajien on määrä kirjoittaa 50 000 sanaa proosaa synkeän marraskuun aikana. Aihetta käsiteltiin Nörttitytöissä jo vuosi sitten joten sen sijaan, että kertoisin uudestaan mistä tässä oikein on kyse, ehdotan, että luette viime vuoden jutun ja käytte NaNoWriMon verkkosivuilla perehtymässä aiheeseen.

Mutta ei hätää! NaNoWriMo ei jää huomiotta tänäkään vuonna! Aihe on liian mehukas sivuutettavaksi. NaNoWriMoa tullaan käsittelemään neljän kirjoittajan näkökulmasta loka-joulukuun aikana, audiovisuaalisten webcastien muodossa. Webcastit lähetetään suorina lähetyksinä, mutta niitä voi katsoa myös jälkikäteen Youtubesta. Webcastin keskustelijoina hääräävät Anitta Kiviranta, Minna Manninen, Nina Niskanen sekä allekirjoittanut - Maija Laine.

Tässä ovat tulevien webcastien lähetysajankohdat:
Osa 2: 5.11. klo. 19:15
Osa 3: 26.11. klo 19:15
Osa 4: 3.12. klo 19:15

Lähetyksiä pääsee seuraamaan blogimme, Google + -palvelun sekä Youtuben kautta. Jaamme linkit lähetyksiin myös Facebookissa ja Twitterissä, joten seuraa tiedotustamme!

Ensimmäinen webcast tehtiin maanantaina 29.10. Keskustelimme ennakkotunnelmista, kirjoitustottumuksistamme sekä suunnitelmistamme NaNoWriMoa varten. Arvaatko ketkä ovat ensikertalaisia, kuka on voittanut NaNoWriMon kolme kertaa ja kuka kirjoittaa kirjastonhoitaja-ninjoista?

Toisessa webcastissamme keskustelimme siitä, miten kirjoittaminen on sujunut ja millaisia konsteja meillä on hyvän kirjoitusvireen saavuttamiseen. Kenen luulet olevan aikataulussa ja keiden sanamäärä on vielä pahasti alakanttiin? Katso niin tiedät!

Mistä muusta haluaisit Nörttityttöjen keskustelevan webcasteissaan? Ehdota aihetta kommentoimalla tai sähköpostitse!

Nörttitytöt arvostelevat: Ready Player One

Maria Alatalo

Ready Player One on amerikkalaiskirjailija Ernest Clinen esikoisromaani, joka julkaistiin suomennettuna elokuussa 2012. Kirjan tarina sijoittuu dystopiseen tulevaisuuteen, tarkalleen ottaen vuoteen 2044, jolloin maapallon elinolosuhteet ovat energiakriisin ja ilmaston lämpenemisen seurauksena todella surkeat. Ihmiskunnan sivilisaatio on hyvää vauhtia rapistumassa ja suurin osa maapallon väestöstä viettääkin kaiken hereilläoloaikansa kirjautuneena sisään eksentrisen neron James Donovan Hallidayn kehittämään OASIS-virtuaalimaailmaan. OASIS on yhdistelmä mmo-pelejä, internetkulttuuria ja Second Lifen kaltaisia virtuaalitodellisuuksia, jossa ainoastaan käyttäjän mielikuvitus määrittää toiminnan rajat. Sisäänkirjautuneet henkilöt muun muassa shoppailevat, matkustavat vieraille planeetoille, käyvät koulua, juhlivat, pelaavat videopelejä ja harrastavat seksiä.

Gummerus. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka.

Pelisuunnittelija Hallidayn kuotua koko maailma saa tietää, että jonnekin virtuaalitodellisuuden lukemattomista maailmoista on piilotettu pääsiäismuna. Tarkemmin sanottuna OASIS-todellisuuteen on piilotettu kolme avainta, ja ensimmäinen käyttäjä, joka ratkaisee näiden avainten mysteerin perii koko OASIS-virtuaalimaailman omistavan yrityksen ja sen mukana tulevan valtavan omaisuuden. Selvittääkseen pääsiäismunan arvoituksen käyttäjän täytyy kuitenkin ratkaista valtava määrä 1980-luvun populaarikulttuuriin liittyviä vihjeitä ja yksityiskohtia, kuten lausua täydellisesti Monty Pythonin vuorosanoja ja muistaa toissijaisia yksityiskohtia kasarivideopeleistä. 

Kun tieto Hallidayn mittaamattomasta perinnöstä leviää OASIS-käyttäjien tietoon, käynnistyy valtava pääsiäismunajahti. Jahtiin osallistuvat sekä yksityiskäyttäjät ympäri maailmaa että pahisfirma IOI, joka on omistanut kokonaisen yksikön ja valtavasti resursseja pääsiäismunajahtiin tarkoituksenaan muuttaa virtuaalimaailman käyttäminen maksulliseksi ja poistaa anyonymiteetin mahdollisuus.

Kirjan protagonisti on 17-vuotias Wade Watts, joka monen muun kurjissa taloudellisissa ja sosiaalisissa oloissa elävän henkilön tavoin viettää valveillaoloaikansa kirjautuneena sisään virtuaalitodellisuuteen. Hallidayn pääsiäismunan löytämisestä on tullut Wadelle suoranainen pakkomielle, ja hän kuluttaa päivänsä kahlaten läpi 1980-luvun klassikkosarjojen ja -elokuvien vuorosanoja sekä pelaten aikakaudelle tyypillisiä videopelejä. Waden onnistuttua ratkaisemaan pääsiäismunan arvoituksen ensimmäisen vaiheen jahti käynnistyy ennennäkemättömällä tavalla ja sekoittaa Waden elämän täysin.

***

Ernest Cline ja DeLorean. Kuva: Dan Winters.

Ernest Cline kävi promoamassa kirjaansa syyskuussa Helsingissä ja Mia Meri kävi Nörttityttöjen edustajana moikkaamassa häntä. Tapaamispaikkana oli baari Helsingin keskustassa ja juttukavereina scifi-harrastajia.  (Teksti: Mia Meri)

Tapaamisessa Cline kertoi lapsuudestaan. Hän on kotoisin Teksasin Austinista ja hänen perheensä oli hyvin uskonnollinen. Jo nuorena Cline oli kiinnostunut nörttiaiheista, joten mm. loitsuja sisältävä Dungeons & Dragonsin sääntökirja herätti kauhua suvun keskellä. Siitä huolimatta roolipelit veivät nuorta miestä kuten myös videopelit.

Kirjassaan Ready Player One on runsaasti viittauksia 1980-luvun populaarikulttuuriin ja Cline kertoi aiheiden kummuneen suoraan hänen omasta lapsuudestaan. Videopelien ja roolipelien lisäksi Cline kulutti myös paljon elokuvia ja touhusi tietokoneiden kanssa. Cline kertoi, että kirjaansa varten hän oli tehnyt jonkin verran tutkimusta videopelien historiasta, mutta käsitykseni mukaan suurimmaksi osaksi kaikki populaarikulttuurin viittaukset olisivat tulleet häneltä itseltään ilman sen suurempaa taustatyötä. Samat nörttiharrastukset ovat edelleen Clinella sydäntä lähellä. Hänellä on oma D&D-peliporukkansa loistavalla pelinjohtajalla, ja populaarikulttuuria tulee yhä edelleen kulutettua paljon.

Kirjaa promotessaan Ernest Clinelle oli tullut yllätyksenä se, että kaikkialla hänen tapaamansa ihmiset tuntuivat kuluttaneen juuri näitä samoja pelejä, bändejä, elokuvia ja TV-sarjoja kuin hänkin nuorena. Hän kuvitteli, ettei kukaan olisi ollut kiinnostunut hänen oman nuoruutensa merkkiteoksista, mutta se olikin sitä samaa populaarikulttuuria, jota koko läntinen maailma tuntui kuluttaneen 1980-luvulla.

Tulevaisuudessa Clinella on jo mielessä uusia projekteja, mutta sopimussyistä hän ei asiasta voinut mitään kertoa. Sen sijaan julkista tietoa on se, että Ready Player Onen leffaoikeudet on jo myyty Warner Borthersille ja Cline itse oli muokannut sen käsikirjoituksen, mutta varsinaista elokuvaa saatetaan silti joutua odottamaan vuosia.

Kuva: Mia Meri.

Tapaamisen perusteella Ernest Cline vaikutti oikein leppoisalta kaverilta, joka sujuvasti jutteli kokonaisen pöytäseurueen kanssa kerrallaan. Suunnilleen samanikäisessä seurassa ja pahojen roolipeli-scifi-videonörttien keskuudessa hän ihmettelikin, että hän ei ole vielä koskaan löytänyt yhtä samanhenkistä porukkaa kuin missä hän nyt oli. Ja juttu kulkikin lennokkaasti. Välillä joku ojensi Clinelle kirjan singeerattavaksi ja hän kysyi: "Star Wars vai Star Trek?" ja vastauksesta riippuen hän kirjoitti aiheeseen liittyvän tervehdyksen kirjaan. Kysyttäessä hän itse myönsi olevansa enemmän Star Wars-miehiä, muytta myönsi saman tien, että hänen oman elämänsä uskomattomin ja nörtein hetki oli se, kun hän sai käsiinsä Wil Wheatonin lukeman Ready Player Onen, jota hänen oli pakko kuunnella DeLorean-autossaan. Voiko mitään mahtavampaa edes toivoa?!

    

   ***

Tätä artikkelia varten kolme Nörttityttöä arvosteli Ready Player One-romaanin.

Ann-Catrin Sundelin:

I lemmed it.

Tämä siis tarkoittaa, että minä en lukenut kirjaa loppuun asti. Ai miksi? Tässä tulee minun syyni: Alkukankeuden jälkeen pääsin vauhtiin, kiinnostuin maailmasta sekä Waden elämästä ja ystävyyssuhteista. Mutta jonkun matkan luettuani kirja tuntui yhtäkkiä nimienpudotteluleikiltä. Välillä tuntui kun kirjailijoita, pelejä, elokuvia ja TV-sarjoja mainittiin enemmän vain koska pystyttiin, kun että se olisi vienyt tarinaa eteenpäin. Tämä lannisti minun innostustani. Innostukseni lukea kirja kokonaan loppui kuivaan toisen tason alkuun. Tarina ei kulkenut eteenpäin vaikka kuinka yritti lukea. Ensimmäinen taso oli tarinaltaan kiinnostava, mutta sen ympärille oli kirjoitettu paljon ylimääräistä krääsää, ainakin tämä on minun mielipiteeni. Toisella tasolla en enää saanut sitten tarinasta kiinni, enkä tiedä miksi.

Katsotaan, ehkä jossain vaiheessa yritän taas, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä että tämä kirja ei ollut minulle.

Maddie Hentunen:

Uskaltaisin väittää, että jokainen nörtti on osallistunut joskus sellaiseen mielikuvitustoimintoon, jonka päämääränä on pelastaa maailma. Ainahan se skenaario tulee vastaan tietokonepeleissä, sarjakuvissa ja larpeissa. Ready Player Onessa klassinen asetelma siirretään metatasolle, sillä virtuaalitodellisuuspelin panoksena on maailman tulevaisuus sekä sähköisessä että konkreettisessa muodossa. Paha IOI-yhtiö romuttaisi pelin voitettuaan OASIS-maailman avoimuusperiaatteet ja maailman kurjistuminen jatkuisi, sillä yhtiö käyttäisi voittamansa miljardit oman hyötynsä tavoitteluun.

Kirja-arvosteluissa harvoin sanotaan mitään näin suorasukaista, mutta minä rakastuin Ready Player Oneen ihan toden teolla. Se on ylistyslaulu nörttiyden ennakkoedellytykselle, innostumiselle, ja käsittelee hieman mustavalkoisen maailmankuvan ja yksinkertaisen premissin välityksellä tärkeitä eettisiä kysymyksiä. Onko virtuaalimaailmassa lakeja ja moraalia? Jos sinulla on valta tehdä mitä vain, mitä teet? Kiinnostavaa on myös virtuaalimaailmaan vetäytymisen ymmärtäminen, mutta toisaalta oikean todellisuuden parantamiseen rohkaiseminen.

OASIS itse on tietysti jokaisen nörtin märkä päiväuni. Pelkästään ajatus siitä, että voisin ottaa osaa omiin suosikkielokuviini, omistaa X-Wing Fighterin, käydä historiasimulaatiossa tai pelata lempparipelejäni pelin sisältä saa minut kehräämään. Clinen kerronta on sujuvaa ja hahmot nörttiydessään uskottavia. Klassinen 'lopussa hyvä voittaa' -loppuratkaisu, jossa ystävyys, suvaitsevaisuus ja pienen ihmisen yrittäminen palkitaan, on kuorrutus kakun päällä. Ernest Cline on epäilemättä nörttien aatelia.

Ainoat miinukset, jotka suostun havaitsemaan liittyvät käännökseen. J. Pekka Mäkelä on tehnyt erittäin hyvää työtä, mutta jotkut päätökset hämmentävät. Laulunsanat olisin jättänyt alkukielelle esim. Kjell Westön romaanien tapaan, sillä kohderyhmä (oletettavasti suomenkieliset nuoret aikuiset ja aikuiset, etenkin nörtteilyyn taipuvaiset 80-lukunostalgikot) varmasti osaa englantia tai käännöskoneen käytön. Itse OASIS-maailman käännös (Ontologisesti Aistit Sulauttava Ihmiskeskeinen Simulaatio) on myös mielestäni tarpeeton ja pakostakin hieman kömpelö. Kertomus sijoittuu Yhdysvaltoihin, joten alkukielisen nimen ilmoittaminen olisi riittänyt.

Viimeinen käännöskukkanen liittyy kirjassa usein esiintyvään lausahdukseen "PELI PÄÄTTYNYT". Pelasin itse 80-luvun lapsena fanaattisesti tietokone-, arcade- ja pelikonsolipelejä, enkä muista koskaan nähneeni kyseistä lausetta. Sen sijaan alkukielinen GAME OVER tuli tutuksi, ja se olisi varmasti ollut täysin ymmärrettävä myös Ready Player Onen kontekstissa.

Muuten J. Pekka Mäkelä ja tietokoneslangin kääntämisessä avustanut Jyrki J. J. Kasvi ovat tehneet upean työn. Mitä tulee itse Ernest Clineen, hän ei olisi voinut kirjoittaa vaikuttavampaa esikoisromaania. Hänestä kuullaan vielä.

Ernest Cline Helsingissä syyskuussa. Kuva: Mia Meri.

Maria Alatalo

Ensimmäinen asia, joka Ready Player Onen kohdalla pisti silmään oli todella upea kansikuvitus. Tuomo Parikan retrohenkinen kansitaide tekee todellakin oikeutta kirjan kasarikulttuurin fanitukselle.

Kirjan perusidea kuulosti mielenkiintoiselta, sillä tykkään sekä scifistä, retrosta että tietenkin videopeleistä ja lopulta luinkin kirjan parissa päivässä. Hilpeyttä tosin herätti pääsiäismunajahtiin osallistuvan henkilön kutsuminen "munastajaksi" (engl. gunter), sillä mielleyhtymää Studio Julmahuviin oli mahdotonta välttää. Nauruntyrskähdysten saattelemana jatkoin lukemista eteenpäin (kyllä, olen juuri näin keskenkasvuinen), ja ilokseni huomasin, että kirjassa käytetty tietokonepeleihin liittyvä erityissanasto oli taidokkaasti käännetty.

Ready Player One kuitenkin lässähti melko nopeasti, sillä maailma ja aikakausi, johon tarina sijoittuu on kovin kliseinen. Dystopia energiakriiseineen oli tympeä ja tylsä eikä kirjailijalla selkeästi ollut suurempaa kiinnostusta tehdä vuoden 2044 maailmasta uskottava. Kirja vaikuttaa enemmän tarinalta, joka olisi kuulunut sijoittaa nykyaikaan, sillä uskottavuus Clinen tulevaisuuskuvauksesta on kaukana. Sen sijaan kaikki paukut säästettiin OASIS-virtuaalitodellisuuden kuvaamiseen, mikä onkin Ready Player Onen parasta antia. Tekstistä kuultaa läpi kirjailijan jopa lapsenomainen innostus kasarikulttuuriin ja tässä mielessä kirja onkin nörtin märkä uni.

Eniten romaanissa kuitenkin tökki päähenkilön ärsyttävyys ja täysi persoonattomuus. Wade on kokoelma kaikkia nörtteihin liittyviä stereotypiopita: hän on introvertti, ylipainoinen, tietokonepelien yksityiskohdilla brassaileva finninaama, jolle vastakkainen sukupuoli on täysi arvoitus. Kaikki nämä attribuutit olisivat voineet vielä toimiakin mikäli niiden vastapainoksi olisi lukijalle tarjoiltu uskottavalta tuntuva persoona. Wade on kuitenkin pelkkä nörttistereotypia, stock photo man. Samoin kirjan sukupuoliroolit ovat melko tympeitä ja selkeästi täysin toissijaisia kirjan kasarinostalgialle.

Jään kuitenkin mielenkiinnolla osottamaan kirjan elokuvasovituksta, sillä uskon, että tarina voisi hyvinkin toimia valkokankaalla.

***

Nörttityttöjen kirjahylly

Anitta Kiviranta

Nörttityttöjen kirjoittajat ovat keränneet omassa salaisessa virtuaalikahvilassaan toistensa iloksi listaa suosikkikirjoistamme ja kirjasarjoistamme. Lista on edelleen kesken, mutta pituutta sille on silti jo kertynyt melkoisesti. Myöhemmin aiomme laatia vastaavan listan myös elokuvista. Kirjalistan ideana on tarjota lukuvinkkejä muille nörttitytöille. Julkaisen listan nykyisessä tilasaan myös lukijoidemme iloksi. Samalla myös lukijat pääsevät halutessaan osallistumaan listan laatimiseen. Ehdottakaa meille kommenttiosiossa lisää hyvää luettavaa! Olisi toki myös hauska lukea "miniarvosteluja" eli perusteluja sille, miksi kirja kannattaisi listalle lisätä. Entä mitä mieltä olette listalle jo päätyneistä teoksista?

Nörttityttöjen suosikki kirjat- ja kirjasarjat

Adams, Douglas: Linnunrata-kirjasarja (The Hithchhiker's Guide To The Galaxy)

Adams, Douglas: Dirk Gently's Holistic Detective Agency 
Adams, Douglas: The Long Dark Tea-Time of The Soul

Adams, Richard: Ruohometsän kansa (Watership Down) (Kersti Juvan suomennos on upea!)

Adams, Richard: Tales from Watership Down

Asimov, Isaac: The Gods Themselves

Asimov, Isaac: Säätiö-trilogia (Foundation)

Austen, Jane: Persuasion
Austen, Jane: Pride & Prejudice 
Austen, Jane: Emma

Auel, Jean M: Maan lapset -sarja

Bradbury, Ray: Something Wicked This Way Comes

Bradbury, Ray: Fahrenheit 451

Bradbury, Ray: The Illustrated Man

Briggs, Patricia: Dragon Bones
Briggs, Patricia: Dragon Blood

Brin, David: Startide Rising

Bujold, Lois McMaster: Vorkosigan Series

Butler, Octavia: Dawn
Butler, Octavia: Adulthood Rites
Butler, Octavia: Imago

Christopher, John: Tripodien aika -sarja

Clarke, Susanna: Jonathan Strange & Mr. Norrell

Cline, Ernest: Ready Player One (kyllä, meni lemppareihin)

Collins, Suzanne: Nälkäpeli-trilogia

Cornwell, Bernard: The Winter King

Cornwell, Bernard: Enemy of God
Cornwell, Bernard: Excalibur

Cordingly, David: Pirates (faktakirj.) 

Cortázar, Julio: Bestiario

Del Toro, Guillermo & Hogan, Chuck: The Strain-trilogia (Vitsaus-trilogia)

Dick, Philip K: Do Androids Dream of Electrick Sheep (kannattaa lukea, hyvin erilainen tarina kuin Bladerunnerissa esitetty)

Lordi Dunsany: Haltiamaan kuninkaantytär

Jones, Diana Wynne: Howl's Moving Castle (leffa on aika erilainen, kannattaa lukea)

Farmer, Philip José: Riverworld - Elämän ja kuoleman virta (To Your Scattered Bodies Go)

Fraser, Antonia: Tudorien dynastiaa käsittelevä kirjallisuus (faktakirj.)

(erit. The Six Wives of Henry VIII ja Mary, Queen of Scots)

Gaiman, Neil: American Gods (Unohdetut Jumalat)

Gaiman, Neil: Coraline

Gaiman, Neil: Neverwhere

Gaiman, Neil: Stardust

Gaiman, Neil: Fragile Things 

Gaiman, Neil: Sandman-sarjakuvat

Gaiman, Neil & Pratchett, Terry: Good Omens (Hyviä enteitä)

Gentle, Mary Ash: A Secret History

Grant, Mira: Newsflesh Trilogy: 
Feed, Deadline, Blackout

Greenland, Colin: Harmin tiellä (Harm's way)

Harris, Charlaine: Sookie Stackhouse -sarja

Herbert, Frank: Dyyni-sarja

Hill, Joe: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia. (20th Century Ghosts)  

Hill, Joe: Sydämen muotoinen rasia. (Heart-shaped Box, 2007.)

Hill, Joe: Sarvet. (Horns, 2010.)

Hobb, Robin: Assassin's Apprentice
Hobb, Robin: Royal Assassin
Hobb, Robin: Assassin's Quest

Holdstock, Robert: Mythago Wood

Jääskeläinen, Pasi: Lumikko ja yhdeksän muuta

Jääskeläinen, Pasi: Taivaalta pudonnut eläintarha/Missä junat kääntyvät

King, Laurie R: Mary Russell & Sherlock Holmes series:

The Beekeeper's Apprentice, A Monstrous Regiment of Women, A Letter of Mary, The Moor, O Jerusalem, Justice Hall, The Game, Locked Rooms, The Language of Bees, The God of the Hive

King, Stephen: Musta Torni -sarja:

Revolverimies, Kolme korttia pakasta, Joutomaa, Velho, Callan sudet, Susannan laulu, Musta torni, Carrie

Kowal, Mary Robinette: Shades of Milk and Honey
Kowal, Mary Robinette: Glamour in Glass
Kowal, Mary Robinette: Valour and Vanity

Kushner, Ellen: Thomas The Rhymer (Thomas Riiminiekka)

Kushner, Ellen: Swordspoint

de Laclos, Choderlos: Vaarallisia suhteita

Landy, Derek: Keplo Leutokalma

Landy, Derek: Keplo Leutokalma: Leikkiä tulella

Landy, Derek: Keplo Leutokalma: Kasvottomat

Landy, Derek: Keplo Leutokalma: Pimeitä aikoja

LeGuin, Ursula K: Maameren tarinat (Tales from Earthsea):

A Wizard of Earthsea (Maameren velho), The Tombs of Atuan (Atuanin holvihaudat), The Farthest Shore (Kaukaisin ranta), Tehanu, The Other Wind (Toinen tuuli)

LeGuin, Ursula K: Maailma, vihreä metsä

LeGuin, Ursula K: Pimeyden vasen käsi 

LeGuin, Ursula K: Pimeälipas

Lem, Stanislav: Kyberias

Lem, Stanislav: Solaris 

Lessing, Doris: Avioliitot vyöhykkeiden välillä

Lessing, Doris: Shikasta 

Lewis, C. S: Narnia-sarja

Lindqvist, John Ajvide: Ystävät hämärän jälkeen. (Låt den rätte komma in, 2004.)

Lindqvist, John Ajvide: Kuinka kuolleita käsitellään. (Hanteringen av odöda, 2005.)

Lindqvist, John Ajvide: Ihmissatama. (Människohamn, 2008.)

Lovecraft, H.P: Koko tuotanto

Lynch, Scott: Gentleman Bastard Sequence:

The Lies of Locke Lamora (Locke Lamoran valheet), Red Seas under Red Skies

Niffenegger, Audrey: The Time Traveler's Wife (Aikamatkustajan vaimo)

de Mari, Silvana: Viimeinen haltia 

Martin, George R. R: A Song of Ice and Fire:

A Game of Thrones, A Clash of Kings, A Storm of Swords, A Feast for Crows, A Dance of Dragons

Martin, George R. R: Fevre Dream

Marquez, Cabriel Garcia: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad)

Matheson, Richard: I Am Legend

Mitchell, Margaret: Tuulen viemää (Gone With the Wind)

Moon, Elizabeth: The Deed of Paksenarrion

Morris, Edita: Flowers of Hiroshima

Oksanen, Sofi: Puhdistus

Olli (Väinö Nuorteva): Koko tuotanto

(esim. Mustapartainen mies herättää pahennusta ja Vahingosta vihastuu)

Orwell, George: 1984

Paasilinna, Arto: Ukkosenjumalan poika

Paasilinna, Arto: Hurmaava joukkoitsemurha

Powers, Tim: Last Call

Powers, Tim: The Anubis Gates (Anubiksen portit)

Pratchett, Terry: Koko tuotanto

(esim. Equal Rites (Johan riitti!), Nightwatch, Reaper Man (Viikatemies), Small gods (Pieniä jumalia), Pyramids (Pieniä jumalia), Wyrd Sisters)

Priest, Cherie: Clockwork Century Universe: 

Boneshaker, Dreadnought

Priest, Cherie: Cheshire Red Reports Series:

Bloodshot, Hellbent

Pullman, Philip: His Dark Materials:

The Golden Compass, The Subtle Knife, The Amber Spyglass

Rowling, J. K: Harry Potter -sarja

Salminen, Tero ja Anne: Nimbus ja tähdet

Scalzi, John: Redshirts
Scalzi, John: Old Man's War

Shelley, Mary: Frankenstein

Simmons, Dan: Hyperion

Sinisalo, Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi

Starkey, David: Tudorien dynastiaa käsittelevä tuotanto (pop. faktakirj.) 

(erit. Elizabeth) 

Stendahl: Punaista ja mustaa

Stoker, Bram: Dracula

Tartt, Donna: The Secret History (Jumalat juhlivat öisin)

Tolkien, J. R. R: The Lord of the Rings
Tolkien, J. R. R: Silmarillion
Tolkien, J. R. R: The Hobbit

Verne, Jules: Koko tuotanto

Vonnegut, Kurt: Titanin seireenit

Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen
Waltari, Mika: Valtakunnan salaisuus
Waltari, Mika: Johannes Angelos

Wilde, Oscar: The Picture of Dorian Gray

Willis, Connie: Tuomiopäivän kirja

Kiitokset kaikille listan koostamiseen osallistuneille Nörttitytöille!

Lois McMaster Bujold, Miles Vorkosigan ja Finncon

Lois McMaster Bujold. Kuva Finnconin sivuilta
( http://2012.finncon.org/fi/gohs/bujold/)

Lois McMaster Bujold on yhdysvaltalainen scifi- ja fantasiakirjailija, joka on juuri nyt ajankohtainen, sillä hän on tänä viikonloppuna kunniavieraana Tampereella Finnconissa. Moneen otteeseen Hugo- ja Nebula-palkintoja teoksistaan saanut Bujold on kirjoittanut sekä scifiä että fantasiaa, mutta tässä tekstissäni keskityn jatkossa oman (ja usean muunkin) fanitukseni keskeisimpään kohteeseen, ns. Vorkosigan-sarjaan.

Spoiler alert: tarkoitukseni ei ole tehdä liikaa paljastuksia yksittäisten kirjojen juonista saati loppuratkaisuista, mutta kirjasarjan henkilöistä ja teemoista on yllättäen aika hankala kirjoittaa paljastamatta mitään. Jos olet aivan äärettömän spoileriherkkä, niin hyppää viimeiseen kappaleeseen ja mene sitten lukemaan suoraan ne kirjat :)

Bujoldin novelli- ja esseekokoelman Dreamweaver's Dilemma esipuheessa kirjailija Lillian Stewart Carl, Bujoldin pitkäaikainen ystävä, kuvaa hänen ja Loisin yhteistä lapsuutta ja nuoruutta - nörttityttöinä Ohiossa. Anekdootit paitsi kirjoittamisesta, myös Star Trek -faniudesta, scifistä, coneista, lopussa mainituista roolipeleistä ja asemasta "outona" tekevät selväksi, että Bujold (ja Carl) ovat pitkän linjan nörttityttöjä par excellence. Heille oli tärkeää, että Star Trekissä oli myös naishahmoja - olkoonkin, että nämä jäivät vielä paljolti miespäähenkilöiden varjoon. 


Omissa Vorkosigan-sarjan teoksissaan Bujold onkin aloittanut maailmansa kuvaamisen nimenomaan naisnäkökulmasta; sarjan aloittavissa(*) kahdessa kirjassa tapahtumat on kuvattu kapteeni Cordelia Naismithin näkökulmasta. Vaikka sarjan myöhemmissä osissa päähenkilö on enimmäkseen kapteeni Naismithin poika Miles Naismith Vorkosigan, on yksi sarjan kantavia teemoja eri syistä poikkeavien ja/tai marginalisoitujen hahmojen nousu ylivoimaisiltakin vaikuttavia esteitä vastaan. 

Miles Vorkosigan on fyysisesti vammainen ja lyhytkasvuinen fyysiseen heikkouteen äärettömän kielteisesti suhtautuvassa militantissa yhteiskunnassa. Kirjojen keskeisiin hahmoihin kuuluu samaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa usein mitätöityjen naisten lisäksi erilaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia sekä erilaisten eettisesti kyseenalaisten lääketieteellisten kokeiden seurauksena syntyneitä poikkeavia yksilöitä. Vaikka kirjat ovat sinänsä kevyttä luettavaa, monien näistä vähitellen elämänsä subjekteiksi nousevien hahmojen tausta on hyvinkin rankka ja traaginen. Kenties tämä näkökulma ja teema onkin yksi syy teosten suureen suosioon "outoina" ja marginalisoituina pidettyjen nörttien keskuudessa.

Kuvia Miles Vorkosiganista Bujoldin teoksiin
perustuvan GURPS Vorkosigan Saga -rooli-
pelikirjan kannessa. Kuva pelin julkaisseen
Steve Jackson Gamesin sivuilta osoitteesta
http://www.sjgames.com/gurps/books/vorkosigan/

Yleisesti Bujoldin Vorkosigan-saaga luokitellaan scifin sisällä avaruusoopperan alagenreen, ja genren tuntomerkit, kuten ihmissuhteiden keskeisyys ja toiminnan usein eeppinen skaala, täsmäävätkin mielestäni hyvin sarjaan. Hahmojen väliset rakkaus-, perhe- ja ystävyyssuhteet ovat teossarjan suola ja sokeri, ja kirjojen hahmojen välillä on virkistävän monipuolisia, helppoja stereotypisointeja uhmaavia suhteita. Mitä tulee toiminnan eeppiseen skaalaan, Miles Vorkosigan on kotiplaneettansa Barrayarin suuren miehen, sijaishallitsijana ja pääministerinä toimineen sotasankari Aral Vorkosiganin poika, ja hänen seikkailunsa vaikuttavat usein korkealla tasolla planeettojen ja valtakuntien välisiin suhteisiin.

Tämä tapahtumien taso nostaa samalla kiinnostavasti esiin eri maailmojen väliset kulttuurierot. Bujold tuntuu olevan varsin kiinnostunut gender-kysymyksistä, ja nimenomaan eri planeettojen erilaiset käytännöt naisten aseman, parinmuodostuksen ja perheen perustamisen suhteen nousevat esille toistuvasti teossarjassa; joskus eksplisiittisestikin teoksen henkilöiden analysoimana, kuten omassa suosikissani A Civil Campaign, mutta sitäkin useammin taustalla kulttuurieroihin ja hahmojen toimintaan vaikuttavina tekijöinä. Vorkosigan-saaga ei silti toki ole pelkkää pariutumiseen keskittyvää ns. chicklit -kirjallisuutta, vaan yhtä lailla Bujold kuvaa tarkasti ja mielenkiintoisesti eri kulttuurien historiaa, teknologiaa, yhteiskunnallisia rakenteita ja talouttakin. Sen sijaan uskonnollisia teemoja teoksissa käsitellään yllättävänkin vähän, lukuunottamatta Cordelia Naismithin silloin tällöin ilmaisemaa uskoa Jumalaan.

A Civil Campaign. Kuva osoitteesta
http://www.goodreads.com/ 

Ei liene yllättävää, että innokkaana fanina suosittelen lämpämästi tarttumaan sarjaan, jos se ei ole jo tuttu. Joitakin potentiaalisia lukijoita sarjan pituus saattaa epäilyttää, mutta kun innostus herää, se ei yleensä haittaa, päinvastoin :) Yleisesti sarjan loppupuolen teoksia pidetään fanien keskuudessa parempina kuin ihan ensimmäisiä, mutta kaikki ovat lukemisen arvoisia. Itse suosittelen aloittamaan Vorkosigan-tarinan kronologisesta alusta, Shards of Honorista, ja jatkamaan siitä eteenpäin. Jos kuitenkin haluaa hypätä keskeltä mukaan, tai vain testata, pitäisikö Bujoldin teoksista, suosittelen hankkimaan käsiinsä osan Borders of Infinity (löytyy ainakin tällä hetkellä myös ilmaisena pdf:nä täältä!). Siinä on kolme pienoisromaanin mittaista Milesin seikkailua, jotka ovat keskenään varsin eri tyyppisiä, ja valottavat monella tavalla teosten teemoja ja eri alagenrejä.

Kuten alussa totesin, Lois McMaster Bujold on alkavana viikonloppuna (20.-22.7) kunniavieraana Finncon-tapahtumassa Tampereella. Itselleni Bujold on ensisijainen syy suunnata tapahtumaan, mutta tapahtumassa on myös runsaasti muuta nähtävää. Muut kunniavieraat ovat englantilainen scifi- ja fantasiakirjailija Liz Williams sekä suomalainen scifin ja fandomin tutkija, FT Irma Hirsjärvi - nörttityttöjä jonkin määritelmän mukaan siis kaikki :-) Myös kunniavieraisiin suoraan liittymätöntä spekulatiivista fiktiota käsittelevää ohjelmaa on runsaasti. Tarkemmat tiedot ohjelmasta ja tapahtuman käytännön järjestelyistä löytyvät luonnollisesti Finnconin omilta sivuilta.

Nörttitytöt ovat myös mukana Finnconissa. Kuvaamme Finnconissa ensimmäistä Nörttityttö-TV:n ohjelmaa eli taltioimme conista videoblogauksen. Tarkoituksena on haastatella conin kunniavieraita McMaster Bujoldia, Williamsia ja Hirsjärveä sekä fiilistellä muuten conin tunnelmaa. Ensimmäistä Finncon-teemaista Nörttityttö-TV-postausta voi odotella jo ensiviikon perjantaiksi.

Tulkaa siis reippaasti moikkaamaan, kun näette meidät heilumassa kameran kanssa. Nappaamme mieluusti nauhalle sinunkin conifiiliksesi. Tapaamisiin  conissa!

 (*) Vorkosigan-sarjan kirjat eivät ole alunperin ilmestyneet maailman sisäisen kronologian mukaisessa järjestyksessä, ja eri faneilla on omia mielipiteitään siitä, missä järjestyksessä kirjat olisi paras lukea. Ks. esim. Bujoldin oma kommentti lukujärjestyksestä blogissaan: http://www.myspace.com/loismcmasterbujold/blog/543224694 Viittaan tässä sarjan aloittavilla kirjoilla teoksiin Shards of Honor ja Barrayar, jotka ovat ilmestyneet myös yhteisniteenä nimeltä Cordelia's Honor. Teoksista on toistaiseksi suomennettu vain Shards of Honor, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Kunnian sirpaleita Myrskykustannuksen julkaisemana vuonna 2009.

Arvostelussa: I.M. Banksin "Pintakuvio"

Jenni Leivo

Iain M. Banksin uusin Kulttuuri-romaani on kädessäni. Ja todellinen romaani se onkin, kaiken kaikkiaan 727 sivua tekstiä.

"Kulttuuri on palannut - hyväntahtoinen vapaa-ajattelun, vapaan rakkauden ja hedoinismin luvattu koti, avaruuden Woodstock, jossa ihmiset, muut olion ja tirtoiset koneet elävät rauhanomaisesti rinnakkain ja levittävät demokratian evankeliumia ympärilleen." 

Takakannen ensimäinen lause tuntuu ensiksi hirviöltä, mutta älkää antako sen hämätä. Tämä kirja kannattaa lukea.

Kirjaa voi lukea hyvin kevyenä (tosin ei fyysisesti) lukemisena, scifi jännärinä tai filosofisena pohdintana. Kaikkea löytyy ja varmana tämänkin lisäksi sellaisia aspekteja, joita allekirjoittanut ei huomannut.

Takakannen kokonaan luettuani ensimmäinen mielleyhtymäni oli Stephen King. Onneksi olin väärässä. Pintakuvion kantava idea on virtuaalinen Helvetit; paikka, joihin laitetaan ihmisten ja tarujen olentoja rangaistuksena. Hyvä ajatus oikein käytettynä. Tarinan käynnistyessä maailmassa on syttynyt sota Helvetinvastustajien ja Helvetinpuolustajien kesken. Kulttuuri, tuo takakannen ensimmäisen lauseen yhteisö, seuraa tätä kaikkea näennäisesti sivussa. Politiikassa kaikki on piilossa.

Kirjassa juonena on yleisellä tasolla juuri tuo sota. Sen vaikutukset, eri mielipiteet ja miten kaikki tämä vaikuttaa kaikkeen muuhun. Suurimmaksi osaksi kirjassa seurataan nuorta naista joka on Kuvioitu, hänen ihonsa (ja jopa solunsa) on peitetty taidokkailla tatuoineilla syntymästä saakka. Lisäksi on pari-kolme muuta henkilöä joita seurataan, muunmuassa Helvettien sotaa taistelevaa Vatueilia. Vasta kirjan loppupuolella selviää kummalla puolella sotaa mies on.

Kirjan kaksi ensimmäistä lukua tuntuvat irrallisilta tarinoilta, sillä niiden varsinainen tarkoitus selviää vasta myöhemmin.. Ensimmäisessä luvussa Lededje, kirjan sankaritar, jos näin sopii sanoa, kuolee. Tai jos ollaan tarkkoja hänen ruumiinsa kuolee ja mieli siirretään teknologian avulla muualle. Ja mikä sen luonnollisempaa kuin haluta kostaa tappajalleen? Ja mikä parempaa, jos tappaja taas luulee sinun kuolleen. Mikään tässä kirjassa ei kuitenkaan ole näin suoraviivaista. Lededjen on nimittäni ihan ensimmäisenä päästävä toiselta puolelta avaruutta kotiplaneetalleen, eikä se olekaan helposti tehty - en kuitenkaan kerro siitä enempää, etten paljasta liikaa juonesta. Ensimmäisten lukujen jälkeen homma tuntuu ensin selkeytyvän ja sitten hämmentyvän, kunnes lopulta kaikki on selvää. Tai ei ehkä ihan sittenkään, mutta se on ilmeisesti ollutkin kirjailijan tarkoitus.

Kirjassa on suorastaan hämmentävä määrä erilaisia ideoita ja näiden yksityiskohtiin käytetäävn välillä tuskastuttavastikin aikaa.

Silti allekirjoittaneesta kirjan hienoin osuus ovat Alukset. Ne ovat itsenäisesti ajattelevia tekoälyjä, jotka ohjailevat valtavia avaruusaluksia kehoinaan. Aluksilla on avatareja, lihallisia koneita (tätä ideaa ei täysin selitetä), joiden avulla ne voivat liikkua myös humanoidien seurassa.

Repeilin kyllä Alusten nimille, vai mitä sanotte rahtialuksesta, jonka nimi on Tavallinen Mutta Etymologisesti Epätyydyttävä? Tai sota-aluksesta nimeltä Normaalien Moraalirajoitusten Ulkopuolella?

Kirja herätti todella paljon erilaisia mielleyhtmiä ja ajatuksia. Teksti on hauskaa ja oivaltavaa, hahmot tulevat jollakin tasolla tutuiksi ja näiden motiiveja oppii ymmärtämään. Kirja ei kuitenkaan ota itseään liian vakavasti, vaan viljelee välillä mustaakin huumoria. Tämä kirja pistää pohtimaan todellisuuden ja toden eroa. Jos ruumis pidetään hengissä, mutta mieli on Helvetissä kärsimässä, onko Helvetti todellinen? Missä päättyy rangaistus ja alkaa rankaiseminen? Kirja ei vastaa näihin kysymyksiin, mutta antaa paljon ajateltavaa.

Varoituksen sana kuitenkin herkimille lukioille. Kirjassa kuvataan myös pariin otteeseen sitä, mitä tajunnat joutuvat Helveteissä kokemaan ja tämä ei herkimille sovi.

Suomennos on onnistunut loistavasti ja teksti on sujuvaa, erilaiset termit on käänetty kekseliäästi ja hyvin tyhjentävästi. Vai mitä sanotte laitteesta, jonka nimi on "hermonauha"? Se on laite, joka pitää sinut tarvittaessa virkeänä ja antaa erilaisia ärsykkeitä ja mielentiloja, sekä tallentaa tarvittaessa tietoisuutesi kuin pelin. Tyhjentävä nimitys sanoisin. Tätä on ilo lukea, kiitosket siis kääntäjä Ville Keynäselle!

Arvosanaksi kirjalle annan neljä Nörttityttöä. Banks yltäisi viiteenkin Nörttityttöön, jollei välillä sortuisi jaarittelemaan, nimittäin välillä on väsyttävää lukea kolme sivua teknistä kuvausta laitteesta tai Aluksesta. Luettava tämä kirja kuitenkin on. Nyt hopihopi hankkimaan/lainaamaan oma!

Todellinen Nörttityttö!

Nörttitytöt on vastaanotti tätä arvostelua varten Iain M. Banksin Pintakuvion kopion kirjakustantamo Gummerukselta.

Hunger Games - Kirja vastaan Elokuva

Reetta Järvenpää

Lue huoletta, ei sisällä juonipaljastuksia. 

Hunger Games – Nälkäpeli on ehkä yksi tämän kevään puhutuimpia elokuvia. Elokuva perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan, ja yhteensä tarinaa on kolmen kirjan verran. Nälkäpeli sijoittuu dystopiseen tulevaisuuteen Pohjois-Amerikan mantereelle Panemin valtioon, jonka kaksitoista vyöhykettä joutuvat vuosittain lähettämään yhden tytön ja yhden pojan Nälkäpeliin taistelemaan, kunnes vain yksi on hengissä. 

Itselleni hieman epätyypillisesti kävin katsomassa elokuvan ennen kirjan lukemista. Yleensä tahdon muodostaa henkilöistä ja tapahtumista oman mielikuvani, ennen kuin lähden katsomaan toisten visiota. Tässä tapauksessa en kuitenkaan ehtinyt saada kirjoja ajoissa käsiini. 

Suurin ero kirjan ja elokuvan välillä oli se, että kirjassa tarinaa kerrotaan päähenkilö Katnissin näkökulmasta, kun taas elokuvassa kerronta on kaikkitietävää. Kirjan Katniss, ja täten myöskään lukija, ei tiedä, mitä Nälkäpeliareenan ulkopuolella tapahtuu, elokuvassa näytetään myös pelinjärjestäjien ja katsojien reaktioita pelikentän tapahtumiin. 

Katniss on hahmona ihastuttava. Vahva, omatoiminen ja fiksu, mutta tunteidensa kanssa juuri niin pihalla kuin 16-kesäinen tyttö vain voi olla. Kaikesta muusta Katniss selviää, mutta kun on kyse ihmissuhteista ja suurista tunteista, ollaan hänelle täysin vieraassa maastossa. Kirja vie lukijan Katnissin pään sisään, ja lukija pääsee tai joutuu osalliseksi nuoren tytön rakkausmietintöihin. Välillä tunneristiriitoja tosin alleviivataan hieman liikaa, joten ei ole ihme, että Nälkäpeliä on verrattu suosikki-inhokki Twilightiin. Onneksi vaikeus päättää, ketä rakastaisi, jää ainoaksi yhtäläisyydeksi Katnissin ja Twilightin Bellan välillä. Koska tarinaa kerrotaan Katnissin näkökulmasta, lukija myös muodostaa mielipiteensä muista hahmoista Katnissin mielipiteen perusteella. Muiden hahmojen ajatuksia ja motiiveja ei kerrota suoraan, vaan lukija joutuu arvailemaan yhdessä Katnissin kanssa, miksi joku teki näin ja noin. 

Elokuvassa puolestaan rakkaushuolilla mässäily jää vähemmälle, ja pääpaino on toiminnassa. Tässäkin on puolensa. Sivuhahmoista saa reilusti enemmän irti, kun heidät esitetään puolueettoman linssin läpi. Ja tokihan selkeä toiminta näyttää valkokankaalla aina paremmalta kuin loputon tunteiden vatvominen. Toisaalta ihmissuhteisiin ja Katnissin ajatuksiin omasta tilanteestaan ei päästä kunnolla kiinni. Esimerkiksi elokuvan alussa esitelty Gale jää todella irralliseksi, sillä hänen ja Katnissin suhdetta ei selitetä mitenkään, kun taas kirjassa Katniss tekee hyvinkin selväksi, mikä homman nimi heidän välillään on. 

Tähän väliin suosittelen lukemaan Hunger Games -kirjat englanniksi, nimittäin niiden suomennos on todella kökkö. Kieli on huonoa ja suoraan sanoen tylsää, ja teksti vilisee virheitä, aivan kuin kääntäjällä olisi ollut hirveä kiire. Huono käännös saa kirjat vaikuttamaan lapsellisemmilta, kuin mitä ne oikeasti ovat. Onneksi tarina on sen verran hyvä ja mielenkiintoinen, ettei onneton suomennos pääse täysin pilaamaan tunnelmaa. 

En pysty sanomaan, kumpi oli lopulta parempi, kirja vai elokuva, sillä kummassakin oli hyvät ja huonot puolensa. Tärkeintä on mielestäni kuitenkin se, että elokuva toimii myös lukematta kirjaa. Elokuvassa on myös selkeä loppu, eikä se petaa tulevaa jatko-osaa, mikä on mielestäni positiivista. Kirjan loppu puolestaan viestittää vahvasti, että tarina jäi kesken ja nyt vasta päästiin vauhtiin. 

Toinen osa Vihan Liekit (Catching Fire) jatkaakin suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa loppuu. Huomasin nauttivani jatko-osasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä kirjasta, ja odotan innolla elokuvaversiota siitä. Käännös tosin oli kakkososassakin yhtä huono.