sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Sorry, Caprica is closed until further notice

Greetings from the very, very hot praeries of Idaho! USA is experiencing the hottest heatwave in ages and in some places they have reached temperatures higher than ever in their recorded history. Highways warping under the sun and all that. So far we have been lucky, but right now we are heading into the middle of the heatwave, expecting temperatures of over 100 F (37 C) and there are huge wildfires ranging here and there along the way, along with warnings of possible thunderstorms - meaning also the possibility of tornadoes. But this far we have been totally safe.

Victoria B.C. and Vancouver island

This week we visited Canada's Vancouver island and its most lovely city of Victoria, B.C.. This is where I have stayed earlier, meeting distant relatives, and thus the place is familiar to me. Last time I visited the place was in summer 1994 after my exchange student year in Alaska. Though the closest of those distant relatives has passed away and the house I used to stay in has been torn down, the downtown was still pretty much the same it used to be with its small, pictoresque streets and houses, and the huge Beacon Hill Park.

We left our car in Vancouver and took a ferry to Vancouver island and from there a bus to downtown Victoria, which took one hour. The downtown Victoria is so small you can easily walk around, so there was no need for a car. From our hotel, the James Bay Inn, following Government street it took us five minutes to walk to the Government building, Royal BC Museum, and the Empress hotel, which stands at the center of the harbour area. From there it takes ten minutes to Chinatown.

The most notable changes were that the old wax museum had had to close its doors two years earlier and the tallest totem pole in the world, if I remember correctly, wasn't anymore at the Beacon Hill park's viewpoint. Also there were lot more young people in the downtown and lots of bars, but still a very recognizable place.

Canada Day fireworks.

Victoria, B.C., during Canada Day. Behind can be seen the famous Government building.



Miniature World

This was one of the places which blew my mind when I was still a child. The Miniature world has a largecollection of huge miniature scenes from different events in history like certain battles during WWII and some old towns, like the old London Bridge scene from London. They also have some scenes from famous books and children's tales and a collection of old doll houses. There is also a dark room set up as a space station where you can see miniatures of imaginary space stations and of alien races from all over the universe. The room also houses some charmingly old computer graphics with VGA pixel graphics. Way too cool!

The best thing about this place are the rich scenes they have created with plenty of details to find from each scene. But unfortunately some of the miniatures are quite crude due to their old age, and could use some updating from more capable hands. And if you have kids, they will go berserk in this place when they get to push buttons which make trains and cable cars run. Also applies for big kidults like us.

****

France.
Or England?

Circus town at night. There are thousands of people in there and around 60 moving miniatures.
This photo taken during the night cycle.


Circus town.


Beacon Hill Park, Children's park, and Beacon Drive-In

Beacon Hill Park is the perfect place for a picnic and just hanging around in a park since it's so pretty and full of little interesting details. I'm not a flower person and usually find the outdoors a horrible place filled with bees and other critters trying to kill me. But this place has a certain appeal to me I can't describe. In my teens I found a tree with branches that formed a secret "room" beneath them, and someone had placed a park bench in there. I used to go to the nearby store, buy a can of soda and chips, and head there to read Bram Stoker's Dracula, hidden from everyone's view. The most perfect place! <3

A children's zoo can also be found within the park. There used to operate another zoo in the past with a rare white bear (called a spirit bear - not a snowbear nor an albino) and other animals, but it has long since shut down and the current, small zoo houses only small farm animals like pigs, bunnies and goats. ...And a bunch of peacocks, which roam semi-wild around and within the zoo. In the petting area with the miniature goats there were mainly just kids, but we, of course, went in to pet all the cute animals, some of which clearly enjoyed the constant massage.

And one of the mandatory stops has to be the Beacon Drive-In near next to the park next to Niagara street. They serve the largest sundaes I've ever seen! Can you just imagine anything better than eating a giant sundae in a pretty park and watch new ducklings swim in the pond next to you?

****

Alpacas at the zoo.


Royal BC Museum

I remember this museum especially well from my childhood. The best part of it were the exciting items from the past, like a chair made entirely out of bull horns and black leather. Now it was gone, but there was still the amazing indoors village with all the shops of the past - except for the "party planner" shops... But you can find a dressmaker's shop with old dresses and tools the tailor would use, and an old apothecary with medical instruments. The museum also holds a vast collection of native American items from the nearby tribes - and has also returned some of the artefacts to the tribes. Not many of them have asked for their return, though. The best part is, the nearby tribes have a very distinct artistic style, which I have always found extremely appealing and their totem poles and artwork is displayed all over Victoria and the museum.

When we visited the place, the museum also had an exhibition on dinosaurs, but just when we were about to move to that part of the museum the fire alarm went off and we were all thrown out. When they found out it was just a false alarm the museum was about to close, anyway. Well, dinosaurs you can see anywhere, genuine native American "First Peoples" artefacts you can't. :)

*****

Oh yeah!

Joonas standing in the old town inside the museum. So cool.

Inside a native American house in the museum.


The "nerdtown" of Victoria, B.C.

There's a street which holds almost every nerd store in town. There are two old comic book stores selling also the latest issues, and next to them a store filled with new comics and roleplaying games, and across the street a Games Workshop store, and on the next block an old toys store, which has on display all these old He-Man action dolls and Transformers from the 1980s and even older Star Wars toys. Very cool! Very nerdy!

(Legends Comics & Books, Curious Comics, Cherry Bomb Toys, Games Workshop and one more store which I can't remember the name of)

****

Vancouver, B.C.: Caprica is closed until further notice


For a long time many American movies and TV shows have been filmed in Canada and especially in the Vancouver area. It just happens that Battlestar Galactica (2004-2009) was filmed in Vancouver. Especially the scenes from Caprica, the planet the cylons bombed in the beginning of the series, were shot here. The BSG fans that we are, having just completed watching the series before the trip, we went searching

(More on the locations can be found from here.)

Our first stop was the "opera house" from Galactica situated right in downtown Vancouver. We googled and found out the building was open every now and then, since people had toured it and there were even tours arranged, but nowhere could we find any information on them. So we just drove over and hoped for the best. Well, we almost made it... but were one hour late. *fail* So in case someone should be wanting to go for the tours, below is a photograph from their front door with all the info about the tours they couldn't put on the internet. *not bitter or anything*

* if you can't get in, if you do ***** we suppose

Opera house from Battlestar Galactica. Outside it looks like this.
Click on image to see how you can visit the opera house.

Our second stop was the bar where Helo and Sharon were hiding in Caprica from the cylons. The place is a popular, multiple times awarded bar in real life, but when we got there, it wasn't open yet. *sigh* But the place probably wouldn't look like in the TV show anyway from the inside. It's called the Alibi Room and located in the popular "Gaslight" district of Vancouver.

*** but it's a very good bar, we heard

The bar from Caprica as seen from outside.

Same bar from the other direction.


The third place we went to is called the Waterfall building in real life. The building is quite nice with a waterfall at its entrance, hence the name. The doctor who told president Roslin about her cancer, had his office inside the Waterfall Building's central courtyard's glass structure. Also I'm quite sure the distinctive stairways of the building were used in the episode where Boomer and Number Six met at Caprica and formed a friendship, and the rebels blew up the garage. There were a bunch of other scenes, as well, including Kara's apartment/jail cell. We saw the building just from the outside as it's an office building with private apartments.

***

Waterfall building. In front you can see the waterfall and behind those men the glass building.

Inside this glass house Roslin heard she has cancer.

Stairs. Looks just like Caprica.


Those stairs look familiar. Just add cylons.


The fourth place we visited made up for the disappointment of not being able to visit the opera house. If you ever get a chance you MUST visit the Simon Fraser University in Burnaby. It's located majestically on top of a mountain, with white-capped mountains surrounding it in all directions, and the architecture is out of this world. The main building is incredible! In fact, I'm quite sure the building has been used in some other scifi piece I've seen. Words are not enough, just watch these photos below! BTW, this architectural style is called "brutalist style". Fitting.
The building is used many times in the series, for example pretty much every time president Roslin sits next to the pool in Caprica.

*****

The famous pool. I think Baltar and Number Six were kissing by the pillars in the back. Roslin had her lunch on that bench on the foreground and in one scene she lied down on that rock there in the pool.

Where have I seen this building?

Once again, just add cylons and you are in Caprica.

This was not used in the series, but it could have been!

The tree from the previous picture.


The final place we visited was the old hospital, where the cylons did their experiments on Kara and the other human women. The building is in fact located inside a mental asylum but the building itself is out of use and only film crews use it these days. And as we approached the place there was some filming going on at the place, but luckily they were shooting at another part of the area. To find the building, just drive inside and turn right following the walls and you come straight in front of it. The first building on the left. Take notice, there are guards patrolling the area, so they will follow you and tell you photography is not allowed without permission, but as long as you just look around and appear trustworthy enough I suppose they let you be. We didn't go inside, though I suppose we could have, but we were in sort of hurry to leave the place and go across the border. ...to see the 4th of July fireworks, of course. Why, what did you think?

****

Imagine Kara running down those stairs with centurions behind her.


Bruce and Brandon Lee

Of course everyone knows who Bruce Lee is, but in case you're not familiar with his son, Brandon Lee followed in his father's footsteps and tragically died just when his Hollywood career was about to take off. Not before filming The Crow, though, which went on to have a huge effect on the goths of the Nineties - including us, very much so.

After our heroic escape from Canada we headed back to Seattle, WA, just in time to see the fireworks. And the next day we visited "the most haunted cemetery in the US", the Lakeview Cemetery, where Bruce and Brandon Lee are buried. That quote above is from a man who was doing maintenance on their graves with his colleague. The man was fixing the white lettering on Brandon's grave and his friend was putting on gold on Bruce's grave. When we asked him, he told us he had made Brandon's tombstone and explained what they were doing. They asked us to come back later for a distraction free photo opportunity, but we actually found this more interesting to capture. So thank you for allowing us to take photos of you two doing your work.

In case you want to visit the grave, they are very easy to find. Entering the cemetery from the entrance close to 1554 15th Ave E, you just follow the road until you get to a tree where the road splits and from there you should be able to see a big, white, marble heart shaped gravestone, straight ahead. Bruce and Brandon Lee are buried behind a hedge right behind the heart.

*****

The graves of Bruce and Brandon Lee.

This is taken from where the road splits. See that white, heart shaped stone?
That's where you'll find Bruce and Brandon Lee's graves.


Twin Peaks is moving on...

After we headed east we visited two other towns famous from TV.

The first towns we stopped in were Snoqualmie and North Bend in Washington, which were used to shoot Twin Peaks. The Snoqualmie Falls is the waterfall seen in the opening titles, and right next to it lies the Great Northern Hotel, one of the main sets of the series. We took photos only from the outside as the interior has been modified since the series. But even if you are not a fan of Twin Peaks, you should go see the waterfall. The water running down the huge fall is quite scary. And the water rushes down with such immense force, it comes back to the viewer in a fine mist. You should see it yourself.

****

Twin Peaks waterfall and the hotel.

The hotel from Twin Peaks. I think they have painted the exterior.


The second stop was of course at the famous Double R Diner which still serves its famous cherry pie and "damn fine cup of coffee". The place doesn't look the same anymore since it burned down after filming, but it's still recognizable. The lights on the ceiling and the exterior still looks the same, even though the place is run under a different name, Twede's Cafe. But for all the fans out there, either they don't make the pie like they used to or Dale Cooper really liked cherry pie made with canned filling. Ok, so do I, but I use a better brand filling than they do. But still, Twin Peaks diner! As far as food goes, the "Backfire" burger is the hottest we've encountered anywhere - so hot, in fact, Joonas couldn't finish it.

****
The Double R Diner aka Twede's Diner.

...but Cicely, AK, is still pretty much the same

How many of you still remember the hit show Northern Exposure (fin. "Villi Pohjola") from the Nineties? They show reruns of it every now and then so you might have seen it later. It's a story about a New Yorkian doctor Joel Fleischmann, who moves to the small town of Cicely in Alaska and meets all its residents, and you just fall in love with them.

Well, good news to all the fans. Cicely, Alaska, is located in Roslyn, Washington, and it looks exactly as it did in the show! Nothing has changed except the residents in the town, and outside the camera there is more town than what you see in the show. And in Dr. Fleischman's office there's now a shop selling all the Northern Exposure memorabilia you could need. They still often get fans of the series in the shop and love to talk about the series with them.

*****


The famous Roslyn Cafe mural from Northern Exposure! It's real!

The main street from Roslyn. I think this was the bar from the show.

Radio station. Was this the same place they used in the show?

Dr. Fleischmann's practice. So cool! They still have his name in the window.


That was all from this time. Next time, if we make it safely back to California, you will hear about our adventures in the Oregon, Idaho and Nevada deserts. Let me give you a taste of the future: Church of God-Zillah!

Hyvää kesää!
Mia & Joonas

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Tuska Open Air

Yleisilmettä. Kuva: Riikka Karhu

29.6.-1.7.2012 järjestettiin jo 15. Tuska Open Air-festivaali Helsingin Suvilahdessa. Jos joku ei sitä vielä tiennyt, niin kerrottakoon, että kyseessä on pohjoismaiden suurin raskaan musiikin festivaali. Itse olin kuudetta kertaa mukana menossa. Musiikin lisäksi Tuskasta on muodostunut minulle sosiaalinen tapahtuma, jossa näkee sellaisia kavereita ja tuttuja, joihin ei oikeastaan muualla edes törmää. Olen myös pitkään ollut sitä mieltä, että Tuska on Suomen aurinkoisin kesäfestari; lauantain pientä sadekuuroa lukuun ottamatta olin jälleen oikeassa. Auringonpolttamat olkapäät voivat todistaa sen!

Suvilahti osoittautui yllättävän hyväksi paikaksi järjestää festarit. Aiempina vuosina, kun olen ollut Tuskassa, festarit on järjestetty Kaisaniemessä, ja jotenkin oletin, ettei ole sitä voittanutta. Tietty Kaisaniemen ehdoton valtti oli, että alueelle sai tuoda muovipulloissa omia juomia. Jotenkin sitä ei kaivannut tuolla. Ehtipä enemmän nähdä bändejä ja juoda vähemmän alkoholia.

Perjantai 29.6.2012

Perjantaina festivaalin avasi suomalainen Profane Omen. Tämä oli neljäs kerta kun näin kyseisen bändin livenä. Profane Omenia on aina ilo katsoa. En muista heidän varmaan koskaan esiintyneen mitenkään järjettömän suuren yleisön edessä, mutta joka kerta he vetävät keikan kuin olisivat jättimäisen, loppuunmyydyn stadionin lavalla. Tuollaista menoa on ilo katsella, monet pidempään soittaneet ja enemmän mainetta keränneet bändit voivat ottaa oppia. Myös paikalle saapuneen yleisön meininki oli loistava. Hyvä fiilis tarttuu. En tiedä lähteekö Profane Omenin keikkojen hyvä meininki bändistä vai yleisöstä, mutta ne kyllä ruokkivat toisiaan.
Profane Omen. Kuva: Juha Muhli

Perjantain yksi itseäni kiinnostaneista bändeistä, eli Animals As Leaders joutui valitettavasti perumaan esiintymisensä. Syy perumiselle oli jotenkin antikliimaksinen: bändi yksinkertaisesti myöhästyi Suomen lennoltaan Yhdysvaltain päässä. Paikkaamaan valittiin hyvin lyhyellä aikataululla suomalainen Barren Earth. Kävin ystäväni kanssa hetken kuuntelemassa kyseistä bändiä ja... aika perusheviä. Tuskassa ei ole minun mielestäni oikeastaan koskaan esiintynyt mitään oikeasti huonoa bändiä (tai en ainakaan muista, jos on, niin en ole käynyt katsomassa), mutta muutama mitäänsanomaton kokoonpano kylläkin. Varmasti joku tätäkin lukeva pitää Barren Earthistä, mutta itse en sen koommin syttynyt.

Perjantai meni osittain ulkopuolella, jossa puhuttiin mukavia ja vähän huonompiakin juttuja. Pääesiintyjä Megadethin seuraaminen jäi myös kahteen, kolmeen biisiin. Megadeth ei säväyttänyt Tuskassa 2010 eikä se säväyttänyt Tuskassa 2012. Hyvin Dave Mustaine ja pojat rokkaa, mutta live-esiintymisestä puuttuu se jokin, joka saisi minut jaksamaan keikan seuraamista. Join siis parit taskulämpimät siiderit ulkopuolella ystävieni kanssa ja suuntasimme kohti Virgin Oil Co'ta ja Tuskan jatkoklubia. Jatkoklubilla esiintyi kolme bändiä: GAF, Ghoul Patrol sekä Moonsorrow. Kaksi ensimmäistä yhtyettä eivät jaksaneet kiinnostaa, mutta Moonsorrow oli kyllä kova. Omasta väsymyksestä huolimatta meininki Virgin Oilissa oli hyvä.

Nähdyt bändit:

Profane Omen (FIN)
Suidakra (GER)
Barren Earth (FIN)
Oddland (FIN)
Trivium (USA)
Megadeth (USA)

Jatkoklubilla:

GAF (FIN)
Ghoul Patrol (FIN)
Moonsorrow (FIN)

Lauantai 30.6.2012

Metsatöll. Kuva: Riikka Karhu
Lauantaina oli jaksettava uuteen nousuun ja se kannatti! Halusin ehdottomasti kuulla edes vähän etelänaapuriamme Metsatölliä. Minuun on näköjään iskenyt jonkinlainen folk metal-kuume, kun nämä jaksavat innostaa. Ihmettelenkin, miksi olen aiempina vuosina vältellyt Metsatöllin keikkoja ja esiintymisiä. Olin suoraan sanottuna ällistynyt. Olo oli luokkaa "noilla on bändissä tyyppi, joka soittaa metallia kanteleella! Ja nokkahuilulla! Ja säkkipillillä! Ja kahdella nokkahuilulla yhtä aikaa!" Pienestä sitä ihminen voikin vaikuttua noin suuresti. Noh, voin sanoa, että Metsatöll sai minusta uuden fanin itselleen.

Amoral. Kuva: Riikka Karhu
Koin outoa pakotusta mennä katsomaan Amoralia ja Ari "Hevi-Ari" Koivusta. Uskon, että Amoraliin liittyminen, oli Ari Koivusen uran kannalta järkevä veto. Tuskinpa Koivusen soolotuotanto olisi niin paljoa jaksanut kansaa kiinnostaa.

Oma kokemukseni Amoralin keikasta oli ristiriitainen. Melkein jopa tykkäsin musiikista. Sen tiesin, että Koivunen osaa laulaa, mutta yllättävän hyvin hän myös murisi. Se jokin jäi silti puuttumaan, nimittäin lavakarisma. Jäin vähän kaipaamaan jotain... jotain isompaa. Koivusen esiintyminen oli yllättävän amatöörimaista. Välispiikit eivät herättäneet sen suurempia tuntemuksia. Annoin kuitenkin armoa ja kuuntelin lähes koko keikan. Tuskakokemuksen jälkeen jäi sellainen olo, että Amoral toimii varmasti tosi hyvin levyllä, mutta keikalle en kyllä lähde.

Nörtti itse ja pakolliset heviposeeraukset. Kuva: Juha Muhli
Horna oli yksi sellainen bändi, joka sai allekirjoittaneessa aikaan vain suurta ärsytystä. En ole oikein koskaan lämmennyt black metallille eikä Horna muuttanut mieltäni. Hetken jaksoin seurata keikkaa, mutta ne maskit... Miksi? Kunhan vain kysyn. Sinällään minua ei murina ja örinä ja synkät sanat haittaa, mutta siinä vaiheessa, kun ihminen kutsuu itseään nimellä Lord Satanica Evertorture (en tiedä, kutsuuko kukaan oikeasti tuolla nimellään itseään) ja maalaa kasvoihinsa corpse-maskit tekoverellä korostettuna, niin siinä on jotain koomista. Enkä tarkoita sillä hyvällä tavalla. Tiedän, ei se oikeasti ole niin vakavaa.

Lauantain toinen suuri yllättäjä oli Insomnium. Muutama tuttavani on enemmänkin kuunnellut tätä bändiä, joten Insomnium oli nähtävä. Tällainen musiikki iskee minuun paremmin. Melodista, mutta silti asenteella tehtyä. Miehillä oli selkeästi hyvä meininki lavalla, mikä auttaa aina.

Insomnium. Kuva: Tatu Palo
Sabaton. Kuva: Tatu Palo
Lauantain pääesiintyjänä oli Ruotsin ykköspamppu Sabaton, neljäs kerta kun näin kyseisen bändin. En tiedä mikä siinä bändissä on, mutta jokin saa yleisön aina sekaisin, kun Sabaton on tulossa esiintymään. Jengi huusi ja pomppi ennen kuin Behemoth oli ehtinyt lopettaa viereisellä lavalla. Ehkä se jokin tulee siitä, että Sabatonin äijillä on aina todella hyvä meno lavalla. Tai ehkä se on se sotiin liittyvä lyriikka, jolla on helppo kosiskella omasta sotahistoriastaan ylpeää Suomen kansaa.

Sabaton ei taida enää olla Suomessa mikä tahansa bändi Ruotsista. Kuten armas poikaystäväni sanoi: "Ei tää oo keikka, tää on suoritus." En ainakaan muista että minkään muun bändin keikalla katsojat alkavat huutaa yhteen ääneen bändin nimeä jokaisen biisin välillä. Ennen keikkaa, ennen encorea ja keikan jälkeen kyllä. Huomasin itsekin keikan loppupuolella huutavan "Sabaton! Sabaton!" muun yleisön joukossa. Sabatonissa on sitä jotain, mitä olen muutaman bändin kohdalla tässä päivityksessä kaipaillut. Koko yhtye nauttii esiintymisestä, eikä menosta huomannut, että suurin osa yhtyeen jäsenistä oli vaihdettu.

Melkein toivon, että Ari Koivunen olisi jäänyt kuuntelemaan Sabatonin keikkaa. Joakim Brodén ei ole ehkä se paras hevilaulaja eikä paras ääntämään englantia, mutta hitto vieköön, sillä miehellä on lavakarismaa kymmenen muun esiintyjän edestä! Ei ole mikään ihme, että Sabaton on muutamassa vuodessa noussut pääesiintyjien kastiin. Jäämme siis odottamaan syksyn kiertuetta.

Sabaton. Kuva: Riikka Karhu
Nähdyt bändit:

Metsatöll (EST)
Amoral (FIN)
Mokoma (FIN)
Horna (FIN)
Insomnium (FIN)
Swallow The Sun (FIN)
Sabaton (SWE)

Sunnuntai 1.7.2012

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös Tuska. Sunnuntaina en ehtinyt aivan porttien avaamiseen ja näin pari kiinnostavaa bändiä jäi näkemättä. Apocalypticaa oli silti pakko päästä katsomaan. "Me ollaan Apocalyptica ja me soitetaan selloa, now how cool is that?" huusi Perttu Kivilaakso lavalla ja sai vastauksena huutokonsertin. Metallimusiikkia sellolla, tämä on yhdistelmä, joka sai lukioaikaisen uskonnonopettajanikin innostumaan raskaasta musiikista.

Apocalyptica. Kuva: Riikka Karhu
Tämä oli minulle kolmas kerta, kun näin Apocalyptican esityksen. Ensimmäinen kerta oli Lontoossa, kun olin vierailemassa ystäväni luona vuonna 2008. Täytyy sanoa, että kyseinen bändi ei ole menettänyt yhtään otetta esiintymiseen, mitä nyt kokoonpano on hieman muuttunut. Näille herroille pisteet omaperäisyydestä, kovin monella ei tule varmasti mieleen alkaa soittamaan Metallicaa sellolla ja nousta tämän jälkeen maailman maineeseen. Itse tosin odotin eniten Apocalyptican versiota Edvard Griegin In the Hall of the Mountain Kingistä, joka on yksi omista klassisen musiikin suosikeistani. Enkä joutunut pettymään.

Sunnuntai oli kokenut suurimman esiintyjämuutoksen. Lamb Of God joutui perumaan, sillä heidän laulaja joutui pidatetyksi Tsekeissä kuolemantuottamuksesta. Lamb Of Godin tilalle siirrettyyn Overkill, joka joutui yllättäen venyttämään settiään 60 minuutista noin 90 minuuttiin. Onneksi bändillä riitti biisejä, joten tuo 90 minuuttia tuli käytettyä varsin luontevasti.

Bob Malmström. Kuva: Riikka Karhu
Tuttavani suositteli Bob Malmströmiä, sillä hänen poikansa soittaa bassoa kyseisessä kokoonpanossa. Kävinkin ihan mielenkiinnosta katsomassa minkälainen meininki siellä oli. Olin yllättynyt. En osannut odottaa yhtyeeltä nimeltään Bob Malmström yhtään mitään, korkeintaan jotain semiyläluokkalaista aikuisrokkia. Vaan ei, miehillä oli oikein asenne meininki päällä. Nyky-punk istuu oikein hyvin Tuskan tunnelmaan. Hauska tuttavuus. Seurasin pari biisiä Bob Malmströmiä ja palasin takaisin katsomaan Overkilliä.

Finntroll. Kuva: Riikka Karhu
Overkillin paikkaa ei suinkaan jätetty tyhjäksi. Korvaavan bändin arvuuttelu oli omassa seurueessani kovaa, mutta kukaan ei osunut oikeaan. Itse olin enemmän kuin innoissani, kun kuulin, että Overkillin paikan otti Finntroll. Peikkoheviä! Ilmeisesti ei muutakaan yleisöä haitannut, sillä meno oli katossa! Yllätyin, kun yhtye ei soittanut ehkä tunnetuinta ja suosituinta biisiään, Trollhammarenia. En tiedä miten yleisö sen koki, yhdessä kohtaa kyseistä kappaletta vaadittiin nimittäin aika kuuluvasti. Ehkä Finntrollin jäsenet ovat kyllästyneet kyseiseen biisiin esittämiseen. Joka tapauksessa, Finntroll oli minulle loistava päätös tämän vuoden Tuskalle.

Nähdyt bändit:

Apocalyptica (FIN)
Skeletonwitch (USA)
Overkill (USA)
Bob Malmström (FIN)
Finntroll (FIN)

Tuska: http://www.tuska-festival.fi/
Tatu Palo: http://teditin.blogspot.fi/

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Elämää Maapallon Ulkopuolella


Tähti syntymässä (NASA via Wikipedia)
Maailmankaikkeudessa on tämänhetkisten arvioiden mukaan noin 300 sekstiljoonaa - eli 300 000 000 000 000 000 000 000 - tähteä. Myöskin tämänhetkisten arvioiden mukaan jokaista tähteä kiertää vähintää yksi planeetta. Näin ollen vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä, että Maa olisi ainoa planeetta koko maailmankaikkeudessa, jolla olisi kehittynyt elämää. Ainoa, jonka me tiedämme varmaksi tuosta elämästä on, että se on kehittynyt evoluution sääntöjä noudattaen.

Kaikki elämä maapallolla on kemialliselta koostumukseltaan lähtöisin maailmankaikkeuden yleisimmistä aineista. Hiili, joka on tuntemamme elämän perusta on yksi reaktiivisimmista, ellei reaktiivisin alkuaine. Jos nämä kaksi asiaa otetaan lähtökohdaksi, voimme helposti todeta, että maapallon ulkopuolinen elämä voi hyvinkin olla kemiallisesti yhteensopivaa ja hiilipohjaista. Tästäkään lähtökohdasta emme vielä pysty sanomaan paljoa avaruusolioista.

Erityisen vaikeaksi elämän löytämisen tekee se, että emme suoraan sanottuna edes tiedä, mitä elämän syntyminen vaatii. Tiedämme suunnilleen, miten elämä maapallolla on syntynyt, mutta emme sen enempää. Löydämme jatkuvasti uusia elämänmuotoja myös maapallolta; esimerkiksi vasta hiljattain löydetyt ekstremofiilit elävät tyytyväisinä paikoissa, joissa olemme pitkään kuvitelleet elämän olevan täysin mahdotonta, merenalaisten tulivuorien kiehuvan kuumista virtauksista jäätiköiden kylmyyteen elämä on löytänyt keinon sopeutua.

Ihmisen silmän kehitys (Wikipedia) 
Kemiallisesti reaktiivinen alkumössö on melko varmasti tarpeen elämän syntymiselle. Jonkinlainen neste, mahdollisesti jopa vesi, lienee pakollista, mutta mahdollisesti vain koska se mahdollistaa helpommin eri alkuaineiden päätymisen kosketuksiin toistensa kanssa. Ja siinä taitaakin olla kaikki vaatimukset. Tiettävästi omassa aurinkokunnassamme on useampikin kuu ja planeetta, joissa on jotain nestettä. Jupiterin pinta on kauttaaltaan jäätä, jonka alapuolella on luultavasti vettä. Planeetalla on selkeästi tulivuoria ja jään liikkeet ovat mahdollisia vain jos sen alla on nestettä. Väkisinkin pinnan alla on siis alueita, joissa lämpötila on jotain muuta kuin jäätävä. Kysymys kuuluu vain, löytyykö sieltä jotain muuta kuin vettä?


Bakteeritasoista elämää saattaa löytyä jopa omasta aurinkokunnastamme, mutta miltä monisoluinen elämä näyttää? Asia, joka itseäni hämmästyttää luonnossa kerta toisensa jälkeen on se miten monimuotoisia ratkaisuja se keksii samoihin ongelmiin. Jos lähdetään vaikka niinkin perustavanlaatuisesta asiasta kuin uhkien havaitseminen. Pelkästään maapallolta löytyy kaikuluotausta sekä ties kuinka montaa eri tyyppistä silmää. Kaikkein yksinkertaisin tunnettu silmä on pelkkä valolle arka nysty kun taas monimutkaisimmat kuuluvat epäilemättä hyönteisille, joiden silmät koostuvat tuhansista yksittäisistä linsseistä. Silmä on kehittynyt maapallolla toistuvasti eri muotoihinsa niin monta kertaa, että voimme olla melko varmoja jokaisella avaruusolennollakin olevan silmät.

Älykäs elämä on vaikeampaa. Eikä pelkästään siksi, että tunnemme ainoastaan yhdenlaista älykästä elämää. Tiedämme esimerkiksi papukaijojen olevan suhteellisen älykkäitä eläimiksi. Tiedämme joidenkin niistä olevan jopa kykeneviä kommunikoimaan ihmisille heidän omalla kielellään (sanavarasto toki on alkeellinen). Ongelma tulee siitä, että papukaijojen aivot ovat rakenteeltaan kovin erilaiset omistamme. Niiden ei pitäisi ymmärryksemme mukaan pystyä noihin temppuihin. Sama pätee mustekaloihin. Me emme ymmärrä edes maapallolta löytyvän elämän älykkyyttä, joten miten voisimme ymmärtää jotain, joka on kehittynyt kokonaan toisella planeetalla? Tieteiskirjallisuus on käsitellyt ensimmäisen kohtaamisen ongelmaa toistuvasti ja pitkään. Trendit tuntuvat liikkuvan kovin paljon tieteen ja kultuurin mukaan. 1960- ja 1970-luvuilla ihmiset lähes poikkeuksetta löysivät hyvin paljon ihmisen kaltaisia olioita, joiden kanssa he... no, kyllä te tiedätte.  Star Trek ehkä parhaana ja pisimpään jatkuneena esimerkkinä. 90-luvulla monet avaruusolennoista tuntuivat olevan kovin kiinnostuneita kaappaamaan meitä ja tutkimaan sisäosiamme outoja reittejä käyttäen. Nykyään olennot tahtovat olla hyvin erilaisia meistä ja yleensä myös maapallolta löytyvästä elämästä.

To Serve Man (Wikipedia)
Kautta aikojen avaruusoliot ovat halunneet vallata maapallon (War of the Worlds julkaistiin ensimmäisen kerran 1898) ja kautta aikojen ne ovat myös saapuneet näennäisen rauhaisissa merkeissä mutta myöhemmin todelliset aikeet ovat paljastuneet pahaenteisemmiksi (oma suosikkini tästä on kieltämättä Twilight Zonen 1962 julkaistu jakso "To Serve Man"). Usein ne ovat osoittaneet enemmän kiinnostusta planeettaamme kohtaan kuin meitä. The Day the Earth Stood Stillistä Independence Dayhin fiktiiviset avaruusoliot ovat nähneet meidät joko loisina tai resursseina, hyvin harva on tullut ihailemaan taidetta, arkkitehtuuria tai musiikkia saatika sitten kysymään vastauksia ongelmiin.

Todellisuus on usein fiktiota oudompaa. Yksi avaruuteen lähettämistämme asioista, joka kertoo mahdollisille vastaanottajille meistä on levyllinen Chuck Berryn musiikkia. SETI:n matemaattisten signaalien kanssa rinta rinnan avaruuteen kulkee tosi tv. Kuka tietää, ehkä ensimmäiset avaruusoliot tulevat maapallolle ottamaan osaa Big Brotheriin. Henkilökohtaisesti ottaisin Big Brotherista kiinnostuneet avaruusoliot mieluummin kuin valloittajat.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Pika-opas kameran ostajalle


Tiina  Laine 
Tapahtui kameroita myyvässä liikkeessä: Isä ja tytär olivat tulleet ostamaan tytölle kameraa. Tytöllä oli tulossa rippijuhlat ja kamera oli luvattu lahjaksi. Kumpikaan ei selkeästi tiennyt kameroista yhtään mitään. Myyjä otti semijäreän järjestelmäkameran hyllystä ja alkoi selostaa sen hienouksia. Oli yökuvaus- ja henkilökuvausohjelmaa, kuvanvakaajaa ja videotakin vaikka kuinka monella megalla. Isä nyökytteli innokkaasti, tyttö räpläsi kameraa. ”Eli tämäkö sitten on semmoinen digitaalinen, eikä siihen mene filmiä?” oli ainoa kysmys, jonka isä osasi esittää.”
 Seurasin tilannetta vierestä, jonottaessani omaa ostostani. Kamera, jota myyjä esitteli, maksoi 1500€. Teki mieli mennä väliin ja sanoa että mitä jos ostaisitte tuo kevyen, käsilaukkuun mahtuvat kameran. Siinä on samat automaattiohjelmat, mutta se maksaa vain 300€. Se olisi kätevämpi. En mennyt väliin vaan maksoin ostokseni ja poistuin kaupasta. En saanut koskaan tietää päätyivätkö he ostamaan tytölle liian kalliin kameran.

Ehkäpä joku saa tästä blogista vinkkejä itselleen sopivan kameran hankinnasta ja eikä päädy selkeästi provisiopalkalla toimivan myyjän uhriksi.

Kuvaajahistoriani: 
Ensimmäisen kameran sain 6-vuotislahjaksi. Se oli filmille kuvaava pokkari, jonka hienouden rajautuivat salamaan. Yläasteella opin kehittämään mustavalkokuvia ja valokuvauksesta tuli vakava harrastus. Rippilahjaksi sain puoliautomaattisen kameran, jossa oli jo zoom, sekä mahdollisuus makrokuviin. 17-vuotiaana ostin ensimmäisen järjestelmäkameran. Valokuvaus on pysynyt harrastuksena vaikka liikkuvan kuvan tallentamisesta tulikin ammatti.



Kameran käyttäjät voi mielestäni jakaa karkesti kolmeen osaan. En arvota tekijöitä, enemminkin uskon että eri tilanteisiin on hyvä olla eri kamera:

1. Muistojen tallenteja:
Muistojen tallentajalle kamera on tarkoitettu sukujuhlien, matkakohteiden, lapsien ja ystävien elämän tallentamiseen. Kuvat on tarkoitettu perhealbummeihin ja näytönsäästäjäksi.
2. Aloitteleva harrastaja:
Kuvaus kiinnostaa ja kameraa kannetaan mukana kaikkialle. Otetaan alakulmakuva puun oksista, lähikuva silmästä, talvinen kuva lumesta, johon lankeaa kuvaajan varjo jne.
3. Pitkään harrastaneet ja ammattilaiset:
Tietävät tarvittavan ja seuraavat alaa ahkerasti. He voivat hypätä blogin ohi, sillä heille tämä ei anna mitään uutta.

Muistojen tallentajien ei kannata tuhlata kameraan suuria summia rahaa. Kaikki uudet kamerat hoitavat työnsä kelpoisesti. Kaupassa kannattaa kiinnittää huomiota kameran kokoon ja käyttömukavuuteen. Sen pitää kulkea helposti mukana ja toimia nopeasti sekä helposti. Mikäli toiminnot ovat monien valikkojen takana, jätä kamera kauppaan. Kannattaa kiinnittää huomio kameran sään ja käytön kestävyyteen. Mikäli matkustat paljon etelän läpöön, vesitiiviys on hyvä plussa, sillä samalla se suojaa lämpimän kostealta ilmalta sekä meriveden suolalta. Jos toivot tallentavasi samalla videokuvaa, niin kameran hinta nousee hieman. Tällöin tärkeää on, ettet sorru ostamaan pelkällä digitaalisella zoomilla varustettua kameraa. Muuten tuloksena on rakeista kuvaa, vaikka megapikseleitä olisi vaikka muille jakaa. Eli varmista että kamerassa on optinen zoomi. Muistojen tallentajan ei kannata käyttää kameraan yli 400€ ja 50–100€ kamera riittää, mikäli se ei joudu suurelle kulutukselle ja sillä otetaan vain valokuvia.

Aloittelevan harrastajan kannattaa paneutua kirjallisuuteen, jota harrastelijoille on tarjolla paljon. Hyvän valokuvan perusta on kuvakulma, rajaus, tarkennus, ja valotus. Jo pokkarilla pääsee harjoittelemaan kyseisiä asioita, mutta järjestelmäkamera mahdollistaa täyden kontrollin kaikkeen. Aloittelevan harrastajan ei kuitenkaan kannata tuhlata rahojaan siihen kaikkein kalleimpaan ja järeimpään. Valokuvausta voi verrata maalaustaiteeseen. Voit ostaa kaikkein kalleimmat eläimenkarva pensselit ja hienoimman väripaletin, mutta ensin pitää opetella maalamaan, ennen kuin niistä on mitään suurempaa hyötyä. Mikäli heti ei halua laittaa kaikkia rahoja palamaan, niin voi hankkia vaikka puoliautomaattisen kameran. Tällöin pääset jo säätämään aukkoa tai valotusaikaa, valitsemaan tarkkuusalueen ja värilämpötilan. Aloittelijaa kehotan leikkimään niillä kaikilla. Testaa miten ne vaikuttavat kuvaan. Järjestelmäkameraa ostaessa kannattaa huomioida että hinta sisältää usein vain rungon, ei objektiivia. Ja mikäli kameran mukana tulee objektiivi, se on se kaikkein pelkistetyin ja huonoin. Rungon hinnat lähtevät 300€ ja yläkatto on parin tonnin tietämillä. Miksi hintahaarukka on niin suuri? Tärkeimmät kameran hintaan vaikuttavat tekijät ovat kameran rakenne, objektin laatu ja kameran kenno, ei sen sisältämät ohjelmat.

CCD kenno
Ennen kuvattiin filmille ja sisäänmahtuva filmin koko ratkaisi kuvan laadun. Normaali, kaikkialta ostettava kinofilmi on kooltaan 35mm. Mitä suurempi filmin pinta, sitä enemmän informaatiota siihen pystyi tallentamaan. Nykyiset Digikamerat sisältävät digitaalisen kennon, joka toimii ”filminä”. Kennon koot vaihtelevat kännykkäkameroiden muutamasta millistä ammattijärjestelmäkameroiden kinofilmiävastaavaan (näitä on mm Canon MkII, Canon EOS 5D, Nikon D3, Nikon D700 ja Sony α 900). Eli yksinkertaisuudessaan: Mitä pienempi kameran kenno, sitä vähemmän informaatiota kuvassa on, sitä vähemmän se kestää suurentamista ja jälkikäsittelyä. Se että kännykkä ja järjestelmäkamera tallentavat kumpikin esim. 10 megapixelin kuvia ei ole olennaista, jos kännykän kameran kennossa ei riitä informaatiotehoa kyseisiin kuviin.

Näihin kysymyksiin kannattaa olla vastaus ennen kauppaan menoa:
-        Mihin tarkoitukseen ostan kameran? Ole rehellinen itsellesi. Mikäli et ole kiinnostunut kamerasta vakavan harrastusvälineenä, osta pokkari. Se on älykkäämpi vaihtoehto kuin järjestelmäkamera osaamattoman käsissä.
-        Mihin käyttöön kuvat tulevat? Jos en jälkikäsittele enkä teetätä niistä seinänkokoisia tauluja, en myöskään tarvitse järeää kalustoa.
-        Kuvaanko ääriolosuhteissa pakkasella, vedessä, kuumalla, urheillessa?
-        Kuinka paljon olen valmis pistämään kameraan rahaa?

Asioita joita kannattaa varoa kameraa ostettaessa:

Digitaalinen zoomi: Kameran optinen zoomi liikuttaa kameran sisällä olevia linssejä suhteessa toisiinsa ja siten suurentaa kuvattavaa kohdetta. Digitaalinen zoomi tekee suurennoksen, jonka voit jälkikäteen tehdä kotikoneella, millä ilmaisohjelmalla tahansa. Se suurentaa valmiiksi otettua kuvaa, jolloin laatu huononee. Tiedät ettei kamerassa ole hyvää optista zoomia, mikäli sen linssi on upotettu runkoon. Optista zoomia varten kamerassa pitää olla oikeita olemassaolevia linssejä enemmän kuin yksi ja niillä tilaa liikkua.

Kosketusnäyttö/yhden nappulan kamera: Kosketusnäytöt menevät helposti rikki ja niillä ei ole mahdollista seurata kuvattavaa tilannetta samalla kun toimii, koska katse on oltava valinnoissa. Mikäli valinnat ovat näytön vieressä nappuloina, opit nopeasti mikä valinta on missäkin ja voit kuvattaessa tehdä valintoja sormituntumalta. Näin pystyt toimimaan nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Yhden nappulan taakse valikkoihin piilotetut toiminnot ovat yhtä hankalia. Siinä vaiheessa kun olet saanut määriteltyä kameran asetukset, tilanne on jo ohi.

Järkyttävä määrä erilaisia kuvausohjelmia: Käytät kuitenkin yhtä tai kahta. Mikäli kyseessä on järjestelmäkamera ja harrastat kuvausta, käytät useimmiten manuaaliasetusta, joten älä maksa turhasta. Käteviä ohjemia pokkareissa ovat makrokuvaus, vastavalokuvaus ja liikkuvan kohteen kuvaus. Niillä pääset vähän määrittelemään mitä kuvaat. Yökuvaustoiminnolla saat pitkälti vain rakeisia ja suttuisia kuvia. Osta mieluummin jalusta ja käytä pitkää valotusaikaa. Mikäli kuvaat mielelläsi pokkarillasi iltaisin tai baarissa yms. varmista että kamerassa on hyvä valoherkkyys eli ISO-arvo (järjestelmäkameroissa myös objektin laatu vaikuttaa asiaan).

Superhyperpaljon megapixeleitä: kuten jo aikaisemmin totesin, kyseistä lukua tärkeämpää on kennon koko ja kameran objektin laatu.

Tekniset tiedot

Alla esimerkki pokkarikameran teknisistä tiedoista sekä selvennys miten niitä lukea. Kamera on hintaluokaltaa 100€ tietämillä ja se on omassa luokassaan saanut hyviä arvosteluja:

Muu
HDMi-yhteys - Ei
(eli ei saa kiinni HDMi-piuhalla, joka mahdollistaa oikean HD kuvan katsomisen)

Videokuvan taajuus fps - 30 fps
(kuvaa 30 kuvaa sekunnissa. Suomessa katsotaan kuvaa 25 fps, mutta harvoille nykylaitteille se on ongelma)

Product Type - Compactcamera (Automaattinen pokkari)

Yleiset ominaisuudet
Pikseliä - 14.2 megapikseliä
(yhteen kuvaan voi parhaimmillaan tallentua 14200000 pikseliä, mutta se ei tarkoita että niin olisi joka kuvassa)

Siltakamera - Ei
(pokkarin ja järjestelmän välissä oleva ns. semiautomaattinen, jota tämä kamera siis ei ole. Et pysty siis vaikuttamaan tarkennukseen etkä valotukseen kuin huijaamalla kameraa)

Väri - Oranssi (kannattaa valita se lempiväri)

Ominaisuudet
LCD-näytön koko - 2.7 "
 (kuinka suurelta näytöltä katselet kuvia, fyysinen koko, ei ole mitään tekemistä näytön hyvyyden kanssa)

Vaihdettava objektiivi – Ei
 (Et pysty ostamaan parempaa linssiä. Mikäli objektiivi hajoaa, joudut ostamaan kokonaan uuden kameran. Tosin tässä hintaluokassa koko kamera on montakertaa halvempi kuin yksi hyvä objektiivi)

Näytön resoluutio 230000
(koska tästä puuttuu määre, oletan että kyseessä on erottelukyky ja suuruudesta päätellen puhutaan tuumista. Tarkka on, tosin fyysisen koon takia et saa siitä siltikään selvää)

Kennon koko 1/2.3''
(Kennon koko on pokkarikameroiden pienimmästä päästä, siis huono, mutta siksi kamera maksaakin vain 100€.)

Kennotyyppi - CCD
( se vanhempi kennotyyppi, kuluttaa enemmän virtaa kuin CMOS kenno, mutta peruskuluttajalle ei isoa eroa muuten)
Kuvaetsin - LCD-näyttö
(eli ei perinteistä etsintä. Huono homma mikäli kuvaat kirkkaassa auringonpaisteessa, silloin kun et näe mitään LCD-näytöstä)
Linssi - Optinen zoom 5
(Hyvä, tämä löytyy, ei Zoomaa kovin kauas)

Digitaalinen zoom 7
polttoväli on mitta sille miten paljon kokoaa tai hajottaa valoa.
(hyppää yli, et tee tiedolla mitään)

Polttoväli - 140 mm
Pienin polttoväli - 28 mm
 (aloittelevalle harrastelijalle suosittelen syvempää lukemista aiheesta, tämä on kuvaamisen tärkeintä osaamisaluetta. Perus näpsijälle: Kuinka teleä ja kuinka laajaa kuvaa saan. Näillä polttoväleillä mennään sillä jokakameran ihan keskiverrolla)

Lyhin suljinaika - 1/2000 sekuntia
(hyvässä valossa saat kohtuu terävän kuvan juoksijasta, nopeammin liikkuvaan tulee liikeepäterävyyttä)

Pisin suljinaika - 4 sekuntia
(jos sinulla on jalusta ja kaukolaukaisin, niin pystyt ottamaan kohtuullisia kuvia hämärässä)

Maksimiaukko telepäässä – 4.9
Maksimiaukko laajakulmalla - 3.9
(Mitä pienempi aukkoluku, sen paremmin kamera kuvaa hämärässä. Pokkarissa 3.9–4.9 on normaali, järjestelmäkamerassa sen pitää olla ainakin 2 mielellään 1 tai 1,4. Teleobjektiivissä on enemmän linssejä ja zoom objektiivissa linssit ovat teleasennossa kauempana kennosta, siksi se tarvitsee enemmän valoa ja siksi laajakulman aukkoluku on aina pienempi)

Kamera
Sisäänrakennettu Flash – Kyllä
 (siinä on salama mukana)

Kameran resoluutio pikseleissä (korkeus) - 3240
Kameran resoluutio pikseleissä (leveys) - 4320
(eli kuinka monen pikselin kuvia kamera ottaa, huomaa taas tässä kohtaa ettei kennon teho riitä näihin lukuihin, vaikka kamera pystyykin sen tallentamaan)

Tallennus
Sarjakuvaus-toiminto – Kyllä
(voit ottaa yhdellä painalluksella monta kuvaa. Kätevää mikäli pitää tallentaa nopeasti liikkuvaa)

Äänen ja filmin tallennus - Kyllä (kuvaa siis videota äänillä)

Maksimi videoresoluutio pikseleissä (korkeus) - 720
Maksimi videoresoluutio pikseleissä (leveys) - 1280
(ei kuvaa täyttä HD:ta, joka olis 1920x1080, mutta riittää varmasti kotivideoon. Tässä kohtaa olisi kiva tietää ääntätallentavan mikin laadusta. Koska sitä ei mainita, se on joku 5c arvoinen härpäke, joten ei kannata ihmetellä jos ääni on puuroa)

Automaattinen tunnistus – Kasvojentunnistin
 (noh, mikäli haluat vain räpsiä, niin ainakin tarkentaa ihmiseen oikein. Muuten yleensä rasite, kun haluaakin terävyyden muualle kuin etummaiseen ihmiseen)

RAW formaatti – Ei
(näillä tehoilla et sillä mitään tekisikään. RAW formaatti löytyy järjestelmäkameroista, ja kuten nimi sanoo, se on ”raaka” eli täysin pakkaamatonta kuvaa)

Ominaisuudet
Automaattitarkennus – Kyllä
(Kamera päättää mihin tarkennetaan. Mikäli saat valita tarkennusalueen niin jees, jos tarkentaa aina keskelle niin et pääse leikkimään terävyysalueella, joka tekee kuvauksesta tylsää)

Kuvanvakain - Optinen kuvanvakain
(ota sama asenne kuin zoomin kanssa, optinen on hyvä, älä koskaan ota digitaalista)

Muisti - Sisäinen muisti - 10 MB
 (Noh, sillä ottaa ehkä neljä kuvaa, mutta kätsy hätätapauksessa)

Tallennustyyppi - Sisäinen + Ulkoinen
(erinomaista saat muistikortin sisään ja voita tallentaa niin paljon kun sinulla on kortteja)

XD-kortti - Ei
Compact Flash-kortti - Ei
Memory Stick / Memory Stick Pro - Ei
Memory Stick Duo / Duo Pro - Ei
Micro Drive - Ei
Multimedia-kortti - Ei
Secure Digital (SD)-kortti - Kyllä
Secure Digital High Capacity Card (SDHC) - Kyllä
(eri korttimuotoja. SD-kortti on hintalaatusuhteeltaan hyvä)

Liitettävyys
PictBridge - Kyllä (voit lyödä kiinni printteriin)
Bluetooth - Ei
Wifi-liitettävyys - Ei
HD-liitettävyys - Ei
(Tämän ei kannata antaa vaikuttaa valintaan. Kameran muistikortin voi laittaa tietokoneen lukijaan ja jopa uusimmissa televisioissa on muistikortin lukija.)

Lopuksi

Netissä pääsee nykyään hyvin vertailemaan kameroita ja voitkin tehdä alustavan vertailun siellä ennen kauppaan menoa. Esimerkiksi vertaa.fi sivuilla voit valita hintaluokkasi kameroita ja saada kaikkien tekniset tiedot taulukkoon yhtä aikaa näkyviin. Sieltä voit sitten tiputella huonoja vaihtoehtoja pois kunnes jäljelle jää ne muutamat joissa varmasti on hakemasi ominaisuudet.

Ja kuten alussa totesin, millään teknisellä valinnalla ei ole väliä, mikäli et opettele käyttämään hyväksesi kuvakulmia, rajausta, tarkennusta ja valotusta. Eli kun otat kameran käteen käy mielessäsi lista läpi ja sitten vain kuvaamaan.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

The last of the US west coast


After the busy time in San Francisco, CA, it was time to pack our bags and head towards Seattle, WA. On our way we were faced with the hushed side of American history, including seamstresses and party planner women, and we also tried to find the Bigfoot from Oregon's vast redwood forests. We also met real, living Seattle nerds and some really smelly native habitants of the coast.
Sign from one of the many motels we have stayed in.