maanantai 2. heinäkuuta 2012

Pika-opas kameran ostajalle


Tiina  Laine 
Tapahtui kameroita myyvässä liikkeessä: Isä ja tytär olivat tulleet ostamaan tytölle kameraa. Tytöllä oli tulossa rippijuhlat ja kamera oli luvattu lahjaksi. Kumpikaan ei selkeästi tiennyt kameroista yhtään mitään. Myyjä otti semijäreän järjestelmäkameran hyllystä ja alkoi selostaa sen hienouksia. Oli yökuvaus- ja henkilökuvausohjelmaa, kuvanvakaajaa ja videotakin vaikka kuinka monella megalla. Isä nyökytteli innokkaasti, tyttö räpläsi kameraa. ”Eli tämäkö sitten on semmoinen digitaalinen, eikä siihen mene filmiä?” oli ainoa kysmys, jonka isä osasi esittää.”
 Seurasin tilannetta vierestä, jonottaessani omaa ostostani. Kamera, jota myyjä esitteli, maksoi 1500€. Teki mieli mennä väliin ja sanoa että mitä jos ostaisitte tuo kevyen, käsilaukkuun mahtuvat kameran. Siinä on samat automaattiohjelmat, mutta se maksaa vain 300€. Se olisi kätevämpi. En mennyt väliin vaan maksoin ostokseni ja poistuin kaupasta. En saanut koskaan tietää päätyivätkö he ostamaan tytölle liian kalliin kameran.

Ehkäpä joku saa tästä blogista vinkkejä itselleen sopivan kameran hankinnasta ja eikä päädy selkeästi provisiopalkalla toimivan myyjän uhriksi.

Kuvaajahistoriani: 
Ensimmäisen kameran sain 6-vuotislahjaksi. Se oli filmille kuvaava pokkari, jonka hienouden rajautuivat salamaan. Yläasteella opin kehittämään mustavalkokuvia ja valokuvauksesta tuli vakava harrastus. Rippilahjaksi sain puoliautomaattisen kameran, jossa oli jo zoom, sekä mahdollisuus makrokuviin. 17-vuotiaana ostin ensimmäisen järjestelmäkameran. Valokuvaus on pysynyt harrastuksena vaikka liikkuvan kuvan tallentamisesta tulikin ammatti.



Kameran käyttäjät voi mielestäni jakaa karkesti kolmeen osaan. En arvota tekijöitä, enemminkin uskon että eri tilanteisiin on hyvä olla eri kamera:

1. Muistojen tallenteja:
Muistojen tallentajalle kamera on tarkoitettu sukujuhlien, matkakohteiden, lapsien ja ystävien elämän tallentamiseen. Kuvat on tarkoitettu perhealbummeihin ja näytönsäästäjäksi.
2. Aloitteleva harrastaja:
Kuvaus kiinnostaa ja kameraa kannetaan mukana kaikkialle. Otetaan alakulmakuva puun oksista, lähikuva silmästä, talvinen kuva lumesta, johon lankeaa kuvaajan varjo jne.
3. Pitkään harrastaneet ja ammattilaiset:
Tietävät tarvittavan ja seuraavat alaa ahkerasti. He voivat hypätä blogin ohi, sillä heille tämä ei anna mitään uutta.

Muistojen tallentajien ei kannata tuhlata kameraan suuria summia rahaa. Kaikki uudet kamerat hoitavat työnsä kelpoisesti. Kaupassa kannattaa kiinnittää huomiota kameran kokoon ja käyttömukavuuteen. Sen pitää kulkea helposti mukana ja toimia nopeasti sekä helposti. Mikäli toiminnot ovat monien valikkojen takana, jätä kamera kauppaan. Kannattaa kiinnittää huomio kameran sään ja käytön kestävyyteen. Mikäli matkustat paljon etelän läpöön, vesitiiviys on hyvä plussa, sillä samalla se suojaa lämpimän kostealta ilmalta sekä meriveden suolalta. Jos toivot tallentavasi samalla videokuvaa, niin kameran hinta nousee hieman. Tällöin tärkeää on, ettet sorru ostamaan pelkällä digitaalisella zoomilla varustettua kameraa. Muuten tuloksena on rakeista kuvaa, vaikka megapikseleitä olisi vaikka muille jakaa. Eli varmista että kamerassa on optinen zoomi. Muistojen tallentajan ei kannata käyttää kameraan yli 400€ ja 50–100€ kamera riittää, mikäli se ei joudu suurelle kulutukselle ja sillä otetaan vain valokuvia.

Aloittelevan harrastajan kannattaa paneutua kirjallisuuteen, jota harrastelijoille on tarjolla paljon. Hyvän valokuvan perusta on kuvakulma, rajaus, tarkennus, ja valotus. Jo pokkarilla pääsee harjoittelemaan kyseisiä asioita, mutta järjestelmäkamera mahdollistaa täyden kontrollin kaikkeen. Aloittelevan harrastajan ei kuitenkaan kannata tuhlata rahojaan siihen kaikkein kalleimpaan ja järeimpään. Valokuvausta voi verrata maalaustaiteeseen. Voit ostaa kaikkein kalleimmat eläimenkarva pensselit ja hienoimman väripaletin, mutta ensin pitää opetella maalamaan, ennen kuin niistä on mitään suurempaa hyötyä. Mikäli heti ei halua laittaa kaikkia rahoja palamaan, niin voi hankkia vaikka puoliautomaattisen kameran. Tällöin pääset jo säätämään aukkoa tai valotusaikaa, valitsemaan tarkkuusalueen ja värilämpötilan. Aloittelijaa kehotan leikkimään niillä kaikilla. Testaa miten ne vaikuttavat kuvaan. Järjestelmäkameraa ostaessa kannattaa huomioida että hinta sisältää usein vain rungon, ei objektiivia. Ja mikäli kameran mukana tulee objektiivi, se on se kaikkein pelkistetyin ja huonoin. Rungon hinnat lähtevät 300€ ja yläkatto on parin tonnin tietämillä. Miksi hintahaarukka on niin suuri? Tärkeimmät kameran hintaan vaikuttavat tekijät ovat kameran rakenne, objektin laatu ja kameran kenno, ei sen sisältämät ohjelmat.

CCD kenno
Ennen kuvattiin filmille ja sisäänmahtuva filmin koko ratkaisi kuvan laadun. Normaali, kaikkialta ostettava kinofilmi on kooltaan 35mm. Mitä suurempi filmin pinta, sitä enemmän informaatiota siihen pystyi tallentamaan. Nykyiset Digikamerat sisältävät digitaalisen kennon, joka toimii ”filminä”. Kennon koot vaihtelevat kännykkäkameroiden muutamasta millistä ammattijärjestelmäkameroiden kinofilmiävastaavaan (näitä on mm Canon MkII, Canon EOS 5D, Nikon D3, Nikon D700 ja Sony α 900). Eli yksinkertaisuudessaan: Mitä pienempi kameran kenno, sitä vähemmän informaatiota kuvassa on, sitä vähemmän se kestää suurentamista ja jälkikäsittelyä. Se että kännykkä ja järjestelmäkamera tallentavat kumpikin esim. 10 megapixelin kuvia ei ole olennaista, jos kännykän kameran kennossa ei riitä informaatiotehoa kyseisiin kuviin.

Näihin kysymyksiin kannattaa olla vastaus ennen kauppaan menoa:
-        Mihin tarkoitukseen ostan kameran? Ole rehellinen itsellesi. Mikäli et ole kiinnostunut kamerasta vakavan harrastusvälineenä, osta pokkari. Se on älykkäämpi vaihtoehto kuin järjestelmäkamera osaamattoman käsissä.
-        Mihin käyttöön kuvat tulevat? Jos en jälkikäsittele enkä teetätä niistä seinänkokoisia tauluja, en myöskään tarvitse järeää kalustoa.
-        Kuvaanko ääriolosuhteissa pakkasella, vedessä, kuumalla, urheillessa?
-        Kuinka paljon olen valmis pistämään kameraan rahaa?

Asioita joita kannattaa varoa kameraa ostettaessa:

Digitaalinen zoomi: Kameran optinen zoomi liikuttaa kameran sisällä olevia linssejä suhteessa toisiinsa ja siten suurentaa kuvattavaa kohdetta. Digitaalinen zoomi tekee suurennoksen, jonka voit jälkikäteen tehdä kotikoneella, millä ilmaisohjelmalla tahansa. Se suurentaa valmiiksi otettua kuvaa, jolloin laatu huononee. Tiedät ettei kamerassa ole hyvää optista zoomia, mikäli sen linssi on upotettu runkoon. Optista zoomia varten kamerassa pitää olla oikeita olemassaolevia linssejä enemmän kuin yksi ja niillä tilaa liikkua.

Kosketusnäyttö/yhden nappulan kamera: Kosketusnäytöt menevät helposti rikki ja niillä ei ole mahdollista seurata kuvattavaa tilannetta samalla kun toimii, koska katse on oltava valinnoissa. Mikäli valinnat ovat näytön vieressä nappuloina, opit nopeasti mikä valinta on missäkin ja voit kuvattaessa tehdä valintoja sormituntumalta. Näin pystyt toimimaan nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Yhden nappulan taakse valikkoihin piilotetut toiminnot ovat yhtä hankalia. Siinä vaiheessa kun olet saanut määriteltyä kameran asetukset, tilanne on jo ohi.

Järkyttävä määrä erilaisia kuvausohjelmia: Käytät kuitenkin yhtä tai kahta. Mikäli kyseessä on järjestelmäkamera ja harrastat kuvausta, käytät useimmiten manuaaliasetusta, joten älä maksa turhasta. Käteviä ohjemia pokkareissa ovat makrokuvaus, vastavalokuvaus ja liikkuvan kohteen kuvaus. Niillä pääset vähän määrittelemään mitä kuvaat. Yökuvaustoiminnolla saat pitkälti vain rakeisia ja suttuisia kuvia. Osta mieluummin jalusta ja käytä pitkää valotusaikaa. Mikäli kuvaat mielelläsi pokkarillasi iltaisin tai baarissa yms. varmista että kamerassa on hyvä valoherkkyys eli ISO-arvo (järjestelmäkameroissa myös objektin laatu vaikuttaa asiaan).

Superhyperpaljon megapixeleitä: kuten jo aikaisemmin totesin, kyseistä lukua tärkeämpää on kennon koko ja kameran objektin laatu.

Tekniset tiedot

Alla esimerkki pokkarikameran teknisistä tiedoista sekä selvennys miten niitä lukea. Kamera on hintaluokaltaa 100€ tietämillä ja se on omassa luokassaan saanut hyviä arvosteluja:

Muu
HDMi-yhteys - Ei
(eli ei saa kiinni HDMi-piuhalla, joka mahdollistaa oikean HD kuvan katsomisen)

Videokuvan taajuus fps - 30 fps
(kuvaa 30 kuvaa sekunnissa. Suomessa katsotaan kuvaa 25 fps, mutta harvoille nykylaitteille se on ongelma)

Product Type - Compactcamera (Automaattinen pokkari)

Yleiset ominaisuudet
Pikseliä - 14.2 megapikseliä
(yhteen kuvaan voi parhaimmillaan tallentua 14200000 pikseliä, mutta se ei tarkoita että niin olisi joka kuvassa)

Siltakamera - Ei
(pokkarin ja järjestelmän välissä oleva ns. semiautomaattinen, jota tämä kamera siis ei ole. Et pysty siis vaikuttamaan tarkennukseen etkä valotukseen kuin huijaamalla kameraa)

Väri - Oranssi (kannattaa valita se lempiväri)

Ominaisuudet
LCD-näytön koko - 2.7 "
 (kuinka suurelta näytöltä katselet kuvia, fyysinen koko, ei ole mitään tekemistä näytön hyvyyden kanssa)

Vaihdettava objektiivi – Ei
 (Et pysty ostamaan parempaa linssiä. Mikäli objektiivi hajoaa, joudut ostamaan kokonaan uuden kameran. Tosin tässä hintaluokassa koko kamera on montakertaa halvempi kuin yksi hyvä objektiivi)

Näytön resoluutio 230000
(koska tästä puuttuu määre, oletan että kyseessä on erottelukyky ja suuruudesta päätellen puhutaan tuumista. Tarkka on, tosin fyysisen koon takia et saa siitä siltikään selvää)

Kennon koko 1/2.3''
(Kennon koko on pokkarikameroiden pienimmästä päästä, siis huono, mutta siksi kamera maksaakin vain 100€.)

Kennotyyppi - CCD
( se vanhempi kennotyyppi, kuluttaa enemmän virtaa kuin CMOS kenno, mutta peruskuluttajalle ei isoa eroa muuten)
Kuvaetsin - LCD-näyttö
(eli ei perinteistä etsintä. Huono homma mikäli kuvaat kirkkaassa auringonpaisteessa, silloin kun et näe mitään LCD-näytöstä)
Linssi - Optinen zoom 5
(Hyvä, tämä löytyy, ei Zoomaa kovin kauas)

Digitaalinen zoom 7
polttoväli on mitta sille miten paljon kokoaa tai hajottaa valoa.
(hyppää yli, et tee tiedolla mitään)

Polttoväli - 140 mm
Pienin polttoväli - 28 mm
 (aloittelevalle harrastelijalle suosittelen syvempää lukemista aiheesta, tämä on kuvaamisen tärkeintä osaamisaluetta. Perus näpsijälle: Kuinka teleä ja kuinka laajaa kuvaa saan. Näillä polttoväleillä mennään sillä jokakameran ihan keskiverrolla)

Lyhin suljinaika - 1/2000 sekuntia
(hyvässä valossa saat kohtuu terävän kuvan juoksijasta, nopeammin liikkuvaan tulee liikeepäterävyyttä)

Pisin suljinaika - 4 sekuntia
(jos sinulla on jalusta ja kaukolaukaisin, niin pystyt ottamaan kohtuullisia kuvia hämärässä)

Maksimiaukko telepäässä – 4.9
Maksimiaukko laajakulmalla - 3.9
(Mitä pienempi aukkoluku, sen paremmin kamera kuvaa hämärässä. Pokkarissa 3.9–4.9 on normaali, järjestelmäkamerassa sen pitää olla ainakin 2 mielellään 1 tai 1,4. Teleobjektiivissä on enemmän linssejä ja zoom objektiivissa linssit ovat teleasennossa kauempana kennosta, siksi se tarvitsee enemmän valoa ja siksi laajakulman aukkoluku on aina pienempi)

Kamera
Sisäänrakennettu Flash – Kyllä
 (siinä on salama mukana)

Kameran resoluutio pikseleissä (korkeus) - 3240
Kameran resoluutio pikseleissä (leveys) - 4320
(eli kuinka monen pikselin kuvia kamera ottaa, huomaa taas tässä kohtaa ettei kennon teho riitä näihin lukuihin, vaikka kamera pystyykin sen tallentamaan)

Tallennus
Sarjakuvaus-toiminto – Kyllä
(voit ottaa yhdellä painalluksella monta kuvaa. Kätevää mikäli pitää tallentaa nopeasti liikkuvaa)

Äänen ja filmin tallennus - Kyllä (kuvaa siis videota äänillä)

Maksimi videoresoluutio pikseleissä (korkeus) - 720
Maksimi videoresoluutio pikseleissä (leveys) - 1280
(ei kuvaa täyttä HD:ta, joka olis 1920x1080, mutta riittää varmasti kotivideoon. Tässä kohtaa olisi kiva tietää ääntätallentavan mikin laadusta. Koska sitä ei mainita, se on joku 5c arvoinen härpäke, joten ei kannata ihmetellä jos ääni on puuroa)

Automaattinen tunnistus – Kasvojentunnistin
 (noh, mikäli haluat vain räpsiä, niin ainakin tarkentaa ihmiseen oikein. Muuten yleensä rasite, kun haluaakin terävyyden muualle kuin etummaiseen ihmiseen)

RAW formaatti – Ei
(näillä tehoilla et sillä mitään tekisikään. RAW formaatti löytyy järjestelmäkameroista, ja kuten nimi sanoo, se on ”raaka” eli täysin pakkaamatonta kuvaa)

Ominaisuudet
Automaattitarkennus – Kyllä
(Kamera päättää mihin tarkennetaan. Mikäli saat valita tarkennusalueen niin jees, jos tarkentaa aina keskelle niin et pääse leikkimään terävyysalueella, joka tekee kuvauksesta tylsää)

Kuvanvakain - Optinen kuvanvakain
(ota sama asenne kuin zoomin kanssa, optinen on hyvä, älä koskaan ota digitaalista)

Muisti - Sisäinen muisti - 10 MB
 (Noh, sillä ottaa ehkä neljä kuvaa, mutta kätsy hätätapauksessa)

Tallennustyyppi - Sisäinen + Ulkoinen
(erinomaista saat muistikortin sisään ja voita tallentaa niin paljon kun sinulla on kortteja)

XD-kortti - Ei
Compact Flash-kortti - Ei
Memory Stick / Memory Stick Pro - Ei
Memory Stick Duo / Duo Pro - Ei
Micro Drive - Ei
Multimedia-kortti - Ei
Secure Digital (SD)-kortti - Kyllä
Secure Digital High Capacity Card (SDHC) - Kyllä
(eri korttimuotoja. SD-kortti on hintalaatusuhteeltaan hyvä)

Liitettävyys
PictBridge - Kyllä (voit lyödä kiinni printteriin)
Bluetooth - Ei
Wifi-liitettävyys - Ei
HD-liitettävyys - Ei
(Tämän ei kannata antaa vaikuttaa valintaan. Kameran muistikortin voi laittaa tietokoneen lukijaan ja jopa uusimmissa televisioissa on muistikortin lukija.)

Lopuksi

Netissä pääsee nykyään hyvin vertailemaan kameroita ja voitkin tehdä alustavan vertailun siellä ennen kauppaan menoa. Esimerkiksi vertaa.fi sivuilla voit valita hintaluokkasi kameroita ja saada kaikkien tekniset tiedot taulukkoon yhtä aikaa näkyviin. Sieltä voit sitten tiputella huonoja vaihtoehtoja pois kunnes jäljelle jää ne muutamat joissa varmasti on hakemasi ominaisuudet.

Ja kuten alussa totesin, millään teknisellä valinnalla ei ole väliä, mikäli et opettele käyttämään hyväksesi kuvakulmia, rajausta, tarkennusta ja valotusta. Eli kun otat kameran käteen käy mielessäsi lista läpi ja sitten vain kuvaamaan.

1 kommentti:

  1. Oiva opastus! Toivottavasti kameranostoa harkitsevat läytävät tämän.

    VastaaPoista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.