Pika-opas kameran ostajalle

Tiina  Laine 

Tapahtui kameroita myyvässä liikkeessä: Isä ja tytär olivat tulleet ostamaan tytölle kameraa. Tytöllä oli tulossa rippijuhlat ja kamera oli luvattu lahjaksi. Kumpikaan ei selkeästi tiennyt kameroista yhtään mitään. Myyjä otti semijäreän järjestelmäkameran hyllystä ja alkoi selostaa sen hienouksia. Oli yökuvaus- ja henkilökuvausohjelmaa, kuvanvakaajaa ja videotakin vaikka kuinka monella megalla. Isä nyökytteli innokkaasti, tyttö räpläsi kameraa. ”Eli tämäkö sitten on semmoinen digitaalinen, eikä siihen mene filmiä?” oli ainoa kysmys, jonka isä osasi esittää.”
 Seurasin tilannetta vierestä, jonottaessani omaa ostostani. Kamera, jota myyjä esitteli, maksoi 1500€. Teki mieli mennä väliin ja sanoa että mitä jos ostaisitte tuo kevyen, käsilaukkuun mahtuvat kameran. Siinä on samat automaattiohjelmat, mutta se maksaa vain 300€. Se olisi kätevämpi. En mennyt väliin vaan maksoin ostokseni ja poistuin kaupasta. En saanut koskaan tietää päätyivätkö he ostamaan tytölle liian kalliin kameran.

Ehkäpä joku saa tästä blogista vinkkejä itselleen sopivan kameran hankinnasta ja eikä päädy selkeästi provisiopalkalla toimivan myyjän uhriksi.

Kuvaajahistoriani: 

Ensimmäisen kameran sain 6-vuotislahjaksi. Se oli filmille kuvaava pokkari, jonka hienouden rajautuivat salamaan. Yläasteella opin kehittämään mustavalkokuvia ja valokuvauksesta tuli vakava harrastus. Rippilahjaksi sain puoliautomaattisen kameran, jossa oli jo zoom, sekä mahdollisuus makrokuviin. 17-vuotiaana ostin ensimmäisen järjestelmäkameran. Valokuvaus on pysynyt harrastuksena vaikka liikkuvan kuvan tallentamisesta tulikin ammatti.

Kameran käyttäjät voi mielestäni jakaa karkesti kolmeen osaan. En arvota tekijöitä, enemminkin uskon että eri tilanteisiin on hyvä olla eri kamera:

1. Muistojen tallenteja:

Muistojen tallentajalle kamera on tarkoitettu sukujuhlien, matkakohteiden, lapsien ja ystävien elämän tallentamiseen. Kuvat on tarkoitettu perhealbummeihin ja näytönsäästäjäksi.

2. Aloitteleva harrastaja:

Kuvaus kiinnostaa ja kameraa kannetaan mukana kaikkialle. Otetaan alakulmakuva puun oksista, lähikuva silmästä, talvinen kuva lumesta, johon lankeaa kuvaajan varjo jne.

3. Pitkään harrastaneet ja ammattilaiset:

Tietävät tarvittavan ja seuraavat alaa ahkerasti. He voivat hypätä blogin ohi, sillä heille tämä ei anna mitään uutta.

Muistojen tallentajien ei kannata tuhlata kameraan suuria summia rahaa. Kaikki uudet kamerat hoitavat työnsä kelpoisesti. Kaupassa kannattaa kiinnittää huomiota kameran kokoon ja käyttömukavuuteen. Sen pitää kulkea helposti mukana ja toimia nopeasti sekä helposti. Mikäli toiminnot ovat monien valikkojen takana, jätä kamera kauppaan. Kannattaa kiinnittää huomio kameran sään ja käytön kestävyyteen. Mikäli matkustat paljon etelän läpöön, vesitiiviys on hyvä plussa, sillä samalla se suojaa lämpimän kostealta ilmalta sekä meriveden suolalta. Jos toivot tallentavasi samalla videokuvaa, niin kameran hinta nousee hieman. Tällöin tärkeää on, ettet sorru ostamaan pelkällä digitaalisella zoomilla varustettua kameraa. Muuten tuloksena on rakeista kuvaa, vaikka megapikseleitä olisi vaikka muille jakaa. Eli varmista että kamerassa on optinen zoomi. Muistojen tallentajan ei kannata käyttää kameraan yli 400€ ja 50–100€ kamera riittää, mikäli se ei joudu suurelle kulutukselle ja sillä otetaan vain valokuvia.

Aloittelevan harrastajan kannattaa paneutua kirjallisuuteen, jota harrastelijoille on tarjolla paljon. Hyvän valokuvan perusta on kuvakulma, rajaus, tarkennus, ja valotus. Jo pokkarilla pääsee harjoittelemaan kyseisiä asioita, mutta järjestelmäkamera mahdollistaa täyden kontrollin kaikkeen. Aloittelevan harrastajan ei kuitenkaan kannata tuhlata rahojaan siihen kaikkein kalleimpaan ja järeimpään. Valokuvausta voi verrata maalaustaiteeseen. Voit ostaa kaikkein kalleimmat eläimenkarva pensselit ja hienoimman väripaletin, mutta ensin pitää opetella maalamaan, ennen kuin niistä on mitään suurempaa hyötyä. Mikäli heti ei halua laittaa kaikkia rahoja palamaan, niin voi hankkia vaikka puoliautomaattisen kameran. Tällöin pääset jo säätämään aukkoa tai valotusaikaa, valitsemaan tarkkuusalueen ja värilämpötilan. Aloittelijaa kehotan leikkimään niillä kaikilla. Testaa miten ne vaikuttavat kuvaan. Järjestelmäkameraa ostaessa kannattaa huomioida että hinta sisältää usein vain rungon, ei objektiivia. Ja mikäli kameran mukana tulee objektiivi, se on se kaikkein pelkistetyin ja huonoin. Rungon hinnat lähtevät 300€ ja yläkatto on parin tonnin tietämillä. Miksi hintahaarukka on niin suuri? Tärkeimmät kameran hintaan vaikuttavat tekijät ovat kameran rakenne, objektin laatu ja kameran kenno, ei sen sisältämät ohjelmat.

CCD kenno

Ennen kuvattiin filmille ja sisäänmahtuva filmin koko ratkaisi kuvan laadun. Normaali, kaikkialta ostettava kinofilmi on kooltaan 35mm. Mitä suurempi filmin pinta, sitä enemmän informaatiota siihen pystyi tallentamaan. Nykyiset Digikamerat sisältävät digitaalisen kennon, joka toimii ”filminä”. Kennon koot vaihtelevat kännykkäkameroiden muutamasta millistä ammattijärjestelmäkameroiden kinofilmiävastaavaan (näitä on mm Canon MkII, Canon EOS 5D, Nikon D3, Nikon D700 ja Sony α 900). Eli yksinkertaisuudessaan: Mitä pienempi kameran kenno, sitä vähemmän informaatiota kuvassa on, sitä vähemmän se kestää suurentamista ja jälkikäsittelyä. Se että kännykkä ja järjestelmäkamera tallentavat kumpikin esim. 10 megapixelin kuvia ei ole olennaista, jos kännykän kameran kennossa ei riitä informaatiotehoa kyseisiin kuviin.

Näihin kysymyksiin kannattaa olla vastaus ennen kauppaan menoa:

-        Mihin tarkoitukseen ostan kameran? Ole rehellinen itsellesi. Mikäli et ole kiinnostunut kamerasta vakavan harrastusvälineenä, osta pokkari. Se on älykkäämpi vaihtoehto kuin järjestelmäkamera osaamattoman käsissä.

-        Mihin käyttöön kuvat tulevat? Jos en jälkikäsittele enkä teetätä niistä seinänkokoisia tauluja, en myöskään tarvitse järeää kalustoa.

-        Kuvaanko ääriolosuhteissa pakkasella, vedessä, kuumalla, urheillessa?

-        Kuinka paljon olen valmis pistämään kameraan rahaa?

Asioita joita kannattaa varoa kameraa ostettaessa:

Digitaalinen zoomi: Kameran optinen zoomi liikuttaa kameran sisällä olevia linssejä suhteessa toisiinsa ja siten suurentaa kuvattavaa kohdetta. Digitaalinen zoomi tekee suurennoksen, jonka voit jälkikäteen tehdä kotikoneella, millä ilmaisohjelmalla tahansa. Se suurentaa valmiiksi otettua kuvaa, jolloin laatu huononee. Tiedät ettei kamerassa ole hyvää optista zoomia, mikäli sen linssi on upotettu runkoon. Optista zoomia varten kamerassa pitää olla oikeita olemassaolevia linssejä enemmän kuin yksi ja niillä tilaa liikkua.

Kosketusnäyttö/yhden nappulan kamera: Kosketusnäytöt menevät helposti rikki ja niillä ei ole mahdollista seurata kuvattavaa tilannetta samalla kun toimii, koska katse on oltava valinnoissa. Mikäli valinnat ovat näytön vieressä nappuloina, opit nopeasti mikä valinta on missäkin ja voit kuvattaessa tehdä valintoja sormituntumalta. Näin pystyt toimimaan nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Yhden nappulan taakse valikkoihin piilotetut toiminnot ovat yhtä hankalia. Siinä vaiheessa kun olet saanut määriteltyä kameran asetukset, tilanne on jo ohi.

Järkyttävä määrä erilaisia kuvausohjelmia: Käytät kuitenkin yhtä tai kahta. Mikäli kyseessä on järjestelmäkamera ja harrastat kuvausta, käytät useimmiten manuaaliasetusta, joten älä maksa turhasta. Käteviä ohjemia pokkareissa ovat makrokuvaus, vastavalokuvaus ja liikkuvan kohteen kuvaus. Niillä pääset vähän määrittelemään mitä kuvaat. Yökuvaustoiminnolla saat pitkälti vain rakeisia ja suttuisia kuvia. Osta mieluummin jalusta ja käytä pitkää valotusaikaa. Mikäli kuvaat mielelläsi pokkarillasi iltaisin tai baarissa yms. varmista että kamerassa on hyvä valoherkkyys eli ISO-arvo (järjestelmäkameroissa myös objektin laatu vaikuttaa asiaan).

Superhyperpaljon megapixeleitä: kuten jo aikaisemmin totesin, kyseistä lukua tärkeämpää on kennon koko ja kameran objektin laatu.

Tekniset tiedot

Alla esimerkki pokkarikameran teknisistä tiedoista sekä selvennys miten niitä lukea. Kamera on hintaluokaltaa 100€ tietämillä ja se on omassa luokassaan saanut hyviä arvosteluja:

Muu

HDMi-yhteys - Ei

(eli ei saa kiinni HDMi-piuhalla, joka mahdollistaa oikean HD kuvan katsomisen)

Videokuvan taajuus fps - 30 fps

(kuvaa 30 kuvaa sekunnissa. Suomessa katsotaan kuvaa 25 fps, mutta harvoille nykylaitteille se on ongelma)

Product Type - Compactcamera (Automaattinen pokkari)

Yleiset ominaisuudet

Pikseliä - 14.2 megapikseliä

(yhteen kuvaan voi parhaimmillaan tallentua 14200000 pikseliä, mutta se ei tarkoita että niin olisi joka kuvassa)

Siltakamera - Ei

(pokkarin ja järjestelmän välissä oleva ns. semiautomaattinen, jota tämä kamera siis ei ole. Et pysty siis vaikuttamaan tarkennukseen etkä valotukseen kuin huijaamalla kameraa)

Väri - Oranssi (kannattaa valita se lempiväri)

Ominaisuudet

LCD-näytön koko - 2.7 "

 (kuinka suurelta näytöltä katselet kuvia, fyysinen koko, ei ole mitään tekemistä näytön hyvyyden kanssa)

Vaihdettava objektiivi – Ei

 (Et pysty ostamaan parempaa linssiä. Mikäli objektiivi hajoaa, joudut ostamaan kokonaan uuden kameran. Tosin tässä hintaluokassa koko kamera on montakertaa halvempi kuin yksi hyvä objektiivi)

Näytön resoluutio 230000

(koska tästä puuttuu määre, oletan että kyseessä on erottelukyky ja suuruudesta päätellen puhutaan tuumista. Tarkka on, tosin fyysisen koon takia et saa siitä siltikään selvää)

Kennon koko 1/2.3''

(Kennon koko on pokkarikameroiden pienimmästä päästä, siis huono, mutta siksi kamera maksaakin vain 100€.)

Kennotyyppi - CCD

( se vanhempi kennotyyppi, kuluttaa enemmän virtaa kuin CMOS kenno, mutta peruskuluttajalle ei isoa eroa muuten)

Kuvaetsin - LCD-näyttö

(eli ei perinteistä etsintä. Huono homma mikäli kuvaat kirkkaassa auringonpaisteessa, silloin kun et näe mitään LCD-näytöstä)

Linssi - Optinen zoom 5

(Hyvä, tämä löytyy, ei Zoomaa kovin kauas)

Digitaalinen zoom 7

polttoväli on mitta sille miten paljon kokoaa tai hajottaa valoa.

(hyppää yli, et tee tiedolla mitään)

Polttoväli - 140 mm

Pienin polttoväli - 28 mm

 (aloittelevalle harrastelijalle suosittelen syvempää lukemista aiheesta, tämä on kuvaamisen tärkeintä osaamisaluetta. Perus näpsijälle: Kuinka teleä ja kuinka laajaa kuvaa saan. Näillä polttoväleillä mennään sillä jokakameran ihan keskiverrolla)

Lyhin suljinaika - 1/2000 sekuntia

(hyvässä valossa saat kohtuu terävän kuvan juoksijasta, nopeammin liikkuvaan tulee liikeepäterävyyttä)

Pisin suljinaika - 4 sekuntia

(jos sinulla on jalusta ja kaukolaukaisin, niin pystyt ottamaan kohtuullisia kuvia hämärässä)

Maksimiaukko telepäässä – 4.9

Maksimiaukko laajakulmalla - 3.9

(Mitä pienempi aukkoluku, sen paremmin kamera kuvaa hämärässä. Pokkarissa 3.9–4.9 on normaali, järjestelmäkamerassa sen pitää olla ainakin 2 mielellään 1 tai 1,4. Teleobjektiivissä on enemmän linssejä ja zoom objektiivissa linssit ovat teleasennossa kauempana kennosta, siksi se tarvitsee enemmän valoa ja siksi laajakulman aukkoluku on aina pienempi)

Kamera

Sisäänrakennettu Flash – Kyllä

 (siinä on salama mukana)

Kameran resoluutio pikseleissä (korkeus) - 3240

Kameran resoluutio pikseleissä (leveys) - 4320

(eli kuinka monen pikselin kuvia kamera ottaa, huomaa taas tässä kohtaa ettei kennon teho riitä näihin lukuihin, vaikka kamera pystyykin sen tallentamaan)

Tallennus

Sarjakuvaus-toiminto – Kyllä

(voit ottaa yhdellä painalluksella monta kuvaa. Kätevää mikäli pitää tallentaa nopeasti liikkuvaa)

Äänen ja filmin tallennus - Kyllä (kuvaa siis videota äänillä)

Maksimi videoresoluutio pikseleissä (korkeus) - 720

Maksimi videoresoluutio pikseleissä (leveys) - 1280

(ei kuvaa täyttä HD:ta, joka olis 1920x1080, mutta riittää varmasti kotivideoon. Tässä kohtaa olisi kiva tietää ääntätallentavan mikin laadusta. Koska sitä ei mainita, se on joku 5c arvoinen härpäke, joten ei kannata ihmetellä jos ääni on puuroa)

Automaattinen tunnistus – Kasvojentunnistin

 (noh, mikäli haluat vain räpsiä, niin ainakin tarkentaa ihmiseen oikein. Muuten yleensä rasite, kun haluaakin terävyyden muualle kuin etummaiseen ihmiseen)

RAW formaatti – Ei

(näillä tehoilla et sillä mitään tekisikään. RAW formaatti löytyy järjestelmäkameroista, ja kuten nimi sanoo, se on ”raaka” eli täysin pakkaamatonta kuvaa)

Ominaisuudet

Automaattitarkennus – Kyllä

(Kamera päättää mihin tarkennetaan. Mikäli saat valita tarkennusalueen niin jees, jos tarkentaa aina keskelle niin et pääse leikkimään terävyysalueella, joka tekee kuvauksesta tylsää)

Kuvanvakain - Optinen kuvanvakain

(ota sama asenne kuin zoomin kanssa, optinen on hyvä, älä koskaan ota digitaalista)

Muisti - Sisäinen muisti - 10 MB

 (Noh, sillä ottaa ehkä neljä kuvaa, mutta kätsy hätätapauksessa)

Tallennustyyppi - Sisäinen + Ulkoinen

(erinomaista saat muistikortin sisään ja voita tallentaa niin paljon kun sinulla on kortteja)

XD-kortti - Ei

Compact Flash-kortti - Ei

Memory Stick / Memory Stick Pro - Ei

Memory Stick Duo / Duo Pro - Ei

Micro Drive - Ei

Multimedia-kortti - Ei

Secure Digital (SD)-kortti - Kyllä

Secure Digital High Capacity Card (SDHC) - Kyllä

(eri korttimuotoja. SD-kortti on hintalaatusuhteeltaan hyvä)

Liitettävyys

PictBridge - Kyllä (voit lyödä kiinni printteriin)

Bluetooth - Ei

Wifi-liitettävyys - Ei

HD-liitettävyys - Ei

(Tämän ei kannata antaa vaikuttaa valintaan. Kameran muistikortin voi laittaa tietokoneen lukijaan ja jopa uusimmissa televisioissa on muistikortin lukija.)

Lopuksi

Netissä pääsee nykyään hyvin vertailemaan kameroita ja voitkin tehdä alustavan vertailun siellä ennen kauppaan menoa. Esimerkiksi vertaa.fi sivuilla voit valita hintaluokkasi kameroita ja saada kaikkien tekniset tiedot taulukkoon yhtä aikaa näkyviin. Sieltä voit sitten tiputella huonoja vaihtoehtoja pois kunnes jäljelle jää ne muutamat joissa varmasti on hakemasi ominaisuudet.

Ja kuten alussa totesin, millään teknisellä valinnalla ei ole väliä, mikäli et opettele käyttämään hyväksesi kuvakulmia, rajausta, tarkennusta ja valotusta. Eli kun otat kameran käteen käy mielessäsi lista läpi ja sitten vain kuvaamaan.

Pelinkehityksen arkea

 Niina Pesonen

Normipäivä pelibisneksessä

Vastoin urbaaneja legendoja – joihin toivottavasti kovin moni ei oikeasti usko, eihän? – pelialalla työskentely ei varsinaisesti ole mikään jokapäiväinen huviretki leikkipuistoon ja arkisesta paahtamisesta on glamour yleensä kaukana. Toki myös pelaaminen ja peleistä puhuminen kuuluu asiaan, mutta pääsääntöisesti töissä tehdään kuitenkin ihan oikeasti töitä ja pelaaminen rajoittuu pitkälti pelitestaukseen tai samantyyppisten nimikkeiden kokeilemiseen työn alla olevien projektien kartoitusta varten. Vaikka ei ihan hurjimpiin satuiluihin uskoisikaan, monille voi tulla yllätyksenä pelinkehitysprosessin monitahoisuus, sillä loppukäyttäjälle näkyvä lopputulos on kuitenkin melko pieni osa siitä, mitä kaikkea sen työstäminen on vaatinut.

Kurkistus kulisseihin

En ole itse ollut alalla vielä kovin kauan, mutta työpaikkani on tarjonnut Suomen mittakaavassa uniikkia kokemusta pelinkehitykseen hieman tavallisesta poikkeavasta perspektiivistä. Kyse on siis startup-yrityksestä, jonka toiminta on sen alkutaipaleella perustunut pääosin muualta lisensoitujen pelien lokalisointiin sekä niiden ympärillä olevan palvelun rakentamiseen ja ylläpitoon. Suuren maailman esimerkkinä vastaavasta toiminnasta mm. saksalainen Frogster, joka on Aasian markkinoilta lokalisoinut Runes of Magic -verkkoroolipelin eurooppalaisille ja amerikkalaisille pelaajille. Tietääkseni Suomessa ei meidän lisäksemme juuri vastaavia muita yrityksiä tällä hetkellä ole, vaikka maailmalla kyseessä on melko tunnettu liiketoimintamalli varsinkin ilmaisten (free-to-play) verkkoroolipelien kentällä.

Koska pelit ovat meille tullessaan ”valmiita”, palkkalistoiltamme ei luonnollisesti löydy koodari- ja artistiarmeijaa. Sen sijaan osaamista on löydyttävä itse palvelun/sivuston ylläpitoon ja kehittämiseen, markkinointiin sekä luonnollisesti myös asiakaspalveluun ja yhteisölliseen puoleen. Lisäksi lisensoimamme pelit toki kehittyvät jatkuvasti, ja myös meillä on jonkin verran sananvaltaa oman versiomme sisältöön. Tässä kohtaa hyvä mielikuvitus onkin mainio ominaisuus olla olemassa, kun ideoiden on sovittava olemassaoleviin kehyksiin ja ne on vieläpä saatava kommunikoitua kielimuurin taakse täysin toisessa maassa ja kulttuurissa toimivalle kehitystiimille. Voin vakuuttaa, että aina tämä ei ole helppoa, mutta tavallaan tuo työhön omanlaisensa erikoisen haasteen.

Omat työtehtäväni ovat vaihdelleet varsin paljon, vaikka työpaikka on säilynyt nyt kohta kaksi vuotta samana. Sain alunperin harjoittelupaikan Flash- ja Actionscript-osaamiseni johdosta, mutta sittemmin toimenkuvaan on kuulunut myös mm. grafiikan tekoa, visuaalista suunnittelua monessa muodossa, web-ohjelmointia ns. front endin puolella (HTML, CSS, Ruby on Rails), asiakaspalvelua, yhteisöylläpitoa, pelisuunnittelua ja monenlaista muuta puuhastelua. Käytännössä siis olen tavallaan paikallinen yleismies (köh, -nainen) Jantunen, mikä hieman hankaloittaa käyntikorttiin painettavan tittelin määrittelyä. Aikanaan koko toimenkuvan tiivistäminen CV:hen saattaa olla melkoinen saavutus itsessään, varsinkin jos lista tästä enää paisuu yhtään enempää.

Startup-yrityksessä mahdollisimman monen asian hallitseminen ainakin jollain tasolla onkin äärimmäisen hyödyllistä, sillä pienellä firmalla ei välttämättä ole resursseja hankkia jokaista tehtävää varten erikseen asiantuntijaa. Nostamatta itseäni millään tavalla erityisesti jalustalle väittäisin myös, että ”komboduunarin” kanssa on myös helpompi kommunikoida, kun on jotain yhteistä pohjaa vaikkapa tekniseen tai graafiseen toteutukseen liittyen. Olen joutunut toteamaan, miten vaikeaa esimerkiksi asiakaspalveluun tulevat tekniset tukipyynnöt on hoitaa tehokkaasti ja nopeasti, mikäli asiakastuesta vastaavalla ei ole tekninen perusosaaminen kuosissa. Vastaavasti esimerkiksi grafiikan tuottaminen peliin on onnistunut huomattavasti jouhevammin, kun artisti ymmärtää, miten tekninen toteutus suurinpiirtein toimii.

Tyttö poikien hiekkalaatikolla

Olen kuullut hurjia tarinoita muilta nörttitytöiltä heidän kohtaamiensa sovinistiääliöiden tempauksista, mutta onneksi omalle kohdalleni ei yhtä äärimmäisiä tapauksia ole ainakaan vielä sattunut. Pelialalla tasa-arvoisuus periaatteena tuntuu muutenkin olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, vaikka en itsekään ole täysin säästynyt sen paremmin negatiiviselta kuin positiiviseltakaan syrjinnältä. Tässä kohdassa varmaan useampikin pyöräyttää silmiään ja ihmettelee, miksi ihmeessä vingun positiivisesta syrjinnästä, kun olen nyt se asiasta hyötyvä osapuoli. Enkä kiellä, etteikö ilmaiset drinksut ja ylitsevuotavainen huomaavaisuus toki välillä kivalta tuntuisi.

Kolikossa on kuitenkin myös se kääntöpuoli: Ajoittain vaatimustaso tuntuu olevan paljon matalammalla kuin jo aiemmin osoitettu osaamisen taso, mistä tottakai herää heti kysymys, että eikö tässä nyt luottamus riitä naisen kykyihin, vai mistä täydellinen aliarviointi kumpuaa. Satunnaisesti sitä myös pysähtyy miettimään syytä jonkin täysin triviaalin homman delegoimiseen, kun sen olisi huomattavasti näppärämmin voinut tehdä tehtävän antaja itse. Onneksi tässä asiassa on tapahtunut edistystä ja työilmapiiri on nyttemmin henkilöstövaihdosten seurauksena tasa-arvoistunut ja yleisesti ottaen asenteet nykyisellä kokoonpanolla jotakuinkin kohdallaan.

Itse joka tapauksessa koen tärkeäksi, että tekemääni työtä arvostellaan sukupuolineutraalisti ja saamani työtehtävät ja palaute niistä annetaan samoin perustein kuin munasarjattomille kollegoilleni – sekä hyvässä että pahassa. On totta, että osittain sukupuoliriippuvaisia näkökulmaeroja pitää osata hyödyntää, eritoten kun on kyse luovasta alasta. Ei ole kuitenkaan viime kädessä kovin miellyttävää kuulla olevansa hyödyllinen tiiminjäsen ensisijaisesti sukupuolensa vuoksi, jos muita ylistetään etunenässä laajan peliharrastuskokemuksen vuoksi. ”Tyttöjen jutuista” en ymmärrä tuon taivaallista, mutta padi on pysynyt kädessä jo kauemmin kuin jaksan edes muistaa. Edellä mainittu kommentti kalskahti korvaani myös siksi, että peleistä minulla on vähintään yhtä paljon ja pitkältä ajalta kokemusta kuin kahdella muulla ”hardcore gamerilla” tiimissämme, mahdollisesti jopa enemmän. Tämän seikan ohittaminen vähän vihlaisi jossain syvällä tunnelokeroissa.


Vaihtamalla paranee?

Päivät ovat joskus pitkiä, rikastumaan ei pääse, ihan kaikkia omia visioitaan ei saa toteuttaa juuri kuten haluaa ja kompromissejakin pitäisi tehdä. Ei välttämättä kuulosta millään tavalla kenenkään unelmaduunilta, mutta kaikesta huolimatta alanvaihto ei ainakaan itselleni tulisi kysymykseen. Niin paljon kuin joskus turhauttaakin, en ihan heti keksi toista alaa, jolla saisi työskennellä näin intensiivisesti omaan tekemiseensä suhtautuvien ammattilaisten kanssa. Pelinkehittäjäkollegoista huokuva intohimo ja yhteishenki saa aikaan käsittämättömän euforisia tunnetiloja, ja alan kokoontumisajoissa voi todella tuntea olevansa oikeassa seurassa. Muiden innostus myös auttaa jaksamaan silloinkin, kun usko oman projektin mahdollisuuksiin meinaa lopahtaa.

Joskus se minunkin nimeni rullaa uusimman hittipelin lopputeksteissä. Odottakaa vain.

---
Kuvalähteet:
http://commons.wikimedia.org/wiki/Main_Page
http://www.flickr.com/creativecommons/

Pelikaveriksi konsoli vai PC?

Ensimmäinen tietokoneeni
Texas Instrumentsin TI-99/4a ja kaksi
ensimmäistä peliäni Princess &
Frog 1 (1982) ja TI Invaders (1981).

Mia Meri

Melkein kaikki tuntemani naiset ja miehet pelaavat video- tai tietokonepelejä, mutta pelikonetta valitessa usealla valinta menee mututuntumalla. Itse aloitin tietokonepelaamisen jo 1980-luvun alussa ensimmäisillä kotikoneilla, ja peliharrastus on rakas edelleen. Pelaajana pääasiallinen tarkoitukseni on nollata aivot, nauttia pelikokemuksesta ja jännittävistä tarinoista tai kutkuttavista aivopähkinöistä. Tekniset ominaisuudet sinänsä eivät minua kiinnosta - vähän kuin autolla ajaisi. Ihan sama mitä pellin alta löytyy kunhan se kulkee, on luotettava käytössä ja sillä on hyvä ajaa.

Katsaus taaksepäin: Peli-PC:n kilpavarustelusta konsolisotaan

Pelaaminen on muuttunut paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta monet vuosia vanhat totuudet tuntuvat edelleen kummittelevan harrastajapelaajan mielessä siinä vaiheessa, kun ollaan hankkimassa uutta pelikonetta. Siksi on paikallaan kerrata hieman pelikoneiden lähihistoriaa.

Kymmenisen vuotta sitten PC:t olivat jokaisen himopelaajan ehdottomia ykkösvarusteita. Vaikka pelikonsoleista PlayStation 2 oli markkinoilla käytännössä ilman kunnon kilpailijaa, sen tehot eivät mitenkään pystyneet kilpailemaan huippuunsa viritetyn peli-PC:n kanssa.

PlayStation 2 Slim ja peliohjain.

PC:iden kilpavarustelu sai alkunsa, kun tietokoneiden tehot ja teknologia saavuttivat tason, jossa aiempaa luonnollisempien 3D-hahmojen ja ympäristöjen luominen oli mahdollista. Pian tilanne meni siihen, että jokainen uusi peli halusi komeilla entistä näyttävämmillä grafiikoilla, jotka tietysti vaativat hirvittävästi tehoja PC:iltä. Samaan aikaan tietotekniikassa edettiin harppauksittain, ja osien hinnat tippuivat nopeaa tahtia uusien vyöryessä markkinoille. Nopea kehitys johti siihen, että pelintekijät alkoivat tehdä pelejä mielessään tulevaisuuden PC, joka tulisi hyvällä tuurilla markkinoille joko juuri samaan aikaan pelin kanssa tai puolen vuoden sisään. Ja kun kaikki halusivat viimeisimmät pelit, seurauksena oli se, että omassa kodissanikin PC:tä päivitettiin puolen vuoden välein yhä kovempaan kuntoon opintolainan ja joulupukin avulla.

Tilanne muuttui ensimmäisen Xboxin tullessa markkinoille.

Xbox ja peliohjain.

Microsoft oli päättänyt tuoda oman kilpailijansa Sonyn PlayStationille, ja käytti pitkän pennin markkinointiin valloittaakseen konsolimarkkinat Sonyltä. Xbox oli tehokkaampi kone kuin PS2, joka oli ollut markkinoilla jo pitkään. Ensihätään Sony keksi tuoda PS2:sta uuden linjakkaamman version myyntiin, mutta samaan aikaan se alkoi kiirehtiä varmasti jo pitkään suunnitelmissa olleen PlayStation 3:n julkaisua. PS3 tulisi tietysti olemaan huippuunsa viritetty pelikone, joka pyyhkisi ensimmäisellä Xboxilla pöytää, joten Microsoft alkoi myös kiireen vilkkaa kehitellä uutta Xboxia. Konsolisota oli kovimmillaan, mistä kertoo jo konsolien nimeäminenkin. Koska PlayStation oli jo päässyt numeroon kolme asti, ja Xbox taas vasta numeroon kaksi, Microsoft päätti nimetä konsolinsa Xbox 360:ksi, etteivät he vain jäisi kakkosiksi Sonylle.

Uudet PS3 ja Xbox 360 rynnivät markkinoille kovalla käsirysyllä taistellen siitä, kumpi olisi markkinoilla ekana. Tuloksena oli kaksi konsolihirviötä. PlayStation 3 oli kova kuin mikä, ja sisälsi erittäin hyvän BluRay-soittimen, jonka vuoksi moni ei-pelaajakin kävi ostamassa PS3:n. Huonoa: hinta. Aivan uutena PS3:n hinta oli Suomessa yli 700 euroa! Microsoft taas lähestyi tilannetta kukkaroystävällisemmin ja laittoi Xbox 360:nsä markkinoille huomattavasti halvempaan hintaan. Tosin halvan hinnan syynä olivat huipputehokkaat, mutta halvat ja helposti rikkoutuvat komponentit, ja jokainen Xbox 360 myytiin tappiolla.

GameCube ja peliohjain.

Konsolisodan sähköistämässä ilmapiirissä konsolit myivät kuin juomavesi Saharassa, mutta kun molemmat yhtiöt ilmoittivat heti perään uusien konsolien kehittämistyön olevan vauhdissa, käyttäjät saivat sodasta tarpeekseen. Moni oli polttanut proppunsa viimeistään siinä vaiheessa kun kävi ilmi, että Xbox 360 ei ollutkaan taaksepäin yhteensopiva ensimmäisen Xboxin peleihin (sama juttu PlayStationilla). Lisäksi ensimmäisen Xboxin tukeminen oli lopetettu kuin seinään uuden 360:n tultua markkinoille, sillä kyseinen konsoli ei ollut koskaan ehtinyt vakiinnuttaa asemaansa samalla tavalla kuin PS2, joka oli ollut markkinoilla jo vuosia, ja jolle edelleen julkaistaan pelejä PS3:n rinnalla. Lisäksi valtavat mainoskulut, tappiolla myydyt koneet, ja ne huonot komponentit (tästä lisää myöhemmin) olivat tulleet valtavan kalliiksi sekä Microsoftille että Sonylle, joten molemmat yhtiöt päättivät haudata hetkeksi sotakirveensä.

Nykytilanne: kolme konsolia ja läppäriarmada

Nykyisen konsolisukupolven koneet (PS3, Xbox 360 ja Wii) ovat olleet markkinoilla viisi vuotta, ja jokaisella suurella konsolivarmistajalla eli Microsoftilla, Sonylla ja Nintendolla on tulossa uusi konsoli ulos noin kahden vuoden kuluttua - Nintendolla jo tänä tai ensi vuonna. Lisäksi edellisen sukupolven konsoleista PS2 on edelleen mukana, vaikka hiipumassa.

PlayStation 3 ja peliohjain.

Ja tosiaan, Nintendo! PlayStationien ja Xboxien lisäksi markkinoilla on tietysti myös Nintendon pelikonsoleita. Ensimmäisen Xboxin tullessa markkinoille Nintendo kilpaili GameCubella, jonka suosio ei kuitenkaan koskaan noussut merkittäväksi. GameCube jäi altavastaajaksi, jolle tehtiin vain "lasten pelejä" kuten eräs meille GameCubensa myynyt perheenäiti siteerasi poikaansa. Nintendo teki viisaasti ja jättäytyi konsolisodan ulkopuolelle, keksien itselleen oman markkinarakonsa koko perheen pelikoneena, jota edustaa nykyään huippusuosittu Wii.

Pelaamisen painopiste siirtyi pääasiassa konsoleille ja samalla PC-koneiden päivitysvillitys laantui. Ja koska ihmisillä ei enää ollut niin valtava kiire päivittää koneitaan, läppärien myynti alkoi kasvaa. Läppärien päivittäminenhän ei onnistu kuten pöytäkoneiden, ja niiden komponentit ovat aina kalliimpia ja tiukempaan pakattuja, joten läppärit pelikoneina eivät vain ole koskaan olleet kovin fiksuja valintoja. Nykyään monessa kodissa asuukin pelikonsoli tai kaksi sekä läppäri, joka kulkee mukana koulussa ja töissä. Tosin viime aikoina PC:llä pelaaminen on taas lähtenyt kasvuun mm. Steamin suosion myötä, mutta nykyään PC-koneiden enemmistö on läppäreitä, joten pelitkin suunnitellaan "heikkotehoisilla" läppäreillä pyöriviksi.

Asiaan! Kumman hankin: läppärin vai konsolin?!

Nyrkkisääntönä sanoisin, että pelikoneeksi kannattaa aina hankkia pelikonsoli, mutta pelikoneen valinta on yksilöllinen päätös, johon vaikuttaa monta seikkaa:
1) kuinka paljon pelaat,
2) millaisia pelejä,
3) paljonko olet valmis laittamaan rahaa pelikoneeseesi ja
4) kuinka paljon olet valmis käyttämään aikaa pelikoneeseesi?

Kuinka paljon pelaat?

Xbox 360 ja peliohjain.

Jos olet satunnainen pelaaja, ja hankkimassa pelikonetta vain yhden tai kahden pelin vuoksi, kannattaa kone hankkia tietysti sen mukaan, minkälaisen koneen peli vaatii. Toisaalta kannattaa miettiä, oletko valmis panostamaan useita satoja euroja vain yhden pelin vuoksi? Jos haluat pelata vaikka jotain uusinta seikkailupeliä, joka on julkaistu vain konsoleille, kannattaa kysellä olisiko jollakulla ehdottaa vastaavaa peliä, joka toimisi myös läppärillä. Maailmassa on monia aivan mahtavia vanhoja pelejä, jotka voivat hyvinkin olla parempia kuin joku nykyinen listahitti, jos niitä vain tietää etsiä. Kaksi palvelua, jotka myyvät vanhoja (ja uusiakin) huippupelejä, jotka pyörivät peruspöytäkoneella tai nykyläppärillä ovat Steam (http://store.steampowered.com/) ja Good Old Games (http://www.gog.com/).

Jos taas olet innokas pelaaja ja aikeissa tarjota pelikonsolille pysyvän kodin, lue eteenpäin.

Millaisia pelejä pelaat?

Se, millaisista peleistä pidät, on oleellinen asia pelikonetta valitessa. Jos pidät "pikkupelien" (esim. Angry Birds, Tetris) pelaamisesta voit tehdä sen varsin hyvin kännykälläsi tai läppärillä nettiselaimessa. Mutta todennäköisesti jos harkitset konsolin hankkimista, puhe on aivan eri kaliiberin peleistä.

Wii ja peliohjain.

Mitä tulee Xbox 360:iin ja PS3:een, niin niiden pelit eivät juuri eroa toisistaan. Molemmissa koneissa riittää vääntöä vaativien pelien pyörittämiseen ja suurin osa kaikista peleistä julkaistaan kummallekin pelikonsolille. Näiden välillä valinta meneekin ehkä sen mukaan kumman imagosta pitää enemmän. Myös peliohjainta kannattaa käydä hypistelemässä, koska sen kanssa tulee vietettyä aikaa. Omaan käteeni Xboxin ohjain tuntuu paljon paremmalta ja pidän enemmän sen selkeästä "palautteesta" eli tiedän aina, olenko painanut nappulaa vai en. PlayStationin ohjain taas ei asetu millään käteeni, eikä taida muidenkaan, koska siihen myydään paljon lisäosia, jotka parantavat ohjaimen käytettävyyttä. Pidän myös enemmän Xboxin selkeästä ja raikkaasta käyttöjärjestelmästä, joskin se on vaihtunut muutaman kerran eikä aina parempaan suuntaan. PlayStation taas noudattaa Sonyn standardia käyttöliittymätyyppiä, joka on Sonylla käytössä mm. Blu-ray/DVD-soittimissa ja se on pysynyt aika lailla samanlaisena alusta asti. Molempia koneita voi myös käyttää DVD:iden katsomiseen. Xboxin ohjaimella käytettävä leffa-käyttöliittymä on paljon helpompi käyttää kuin PS3:n. Toisaalta ostettuani erillisen leffojenkatselukaukosäätimen PS3:ni olen hiljalleen lämmennyt PS3:lle sen aikoinaan huipputason Blu-ray-soittimen vuoksi.

Wiin ohjaimia.

Wii sen sijaan on hyvin erityyppinen laite verrattuna kahteen edelliseen. Vaikka Wiille tehdäänkin versiot monista peleistä, Wiin ohjain on niin erityyppinen ja kone tehoiltaan sen verran heikompi, etten suosittele sitä ainakaan talon ainoaksi pelikonsoliksi - elleivät sen pelit ole juuri sitä, mitä sinä haluat pelata. Wiin vahvuus on sen helppokäyttöisyydessä ja liikkumiseen kannustavassa ohjausmekanismissa. Wiin ohjainhan on sellainen mökkylä, joka toimii välillä golfmailana ja välillä onkena tai vaikka auton rattina ja tietenkin sillä osoitellaan asioita TV-ruudulla.

Oman kokemukseni mukaan Wiin ohjaimen liikkeentunnistus ei kuitenkaan ole tarpeeksi herkkä, ja muistan aikoinani melkein heittäneeni koko koneen ikkunasta ulos ajaessani miljoonatta kertaa sateenkaaritieltä jorpakkoon, kun ratti ei vaan käänny. Myös golfissa puttaaminen vaati pitkää pinnaa, kun ohjain ei ottanut vastaan kevyitä näpäytyslyöntejä. Ohjaimeen on tosin saatavilla lisäosa Motion Plus, joka tekee siitä herkemmän. Wiille on tehty myös kuntoilupelejä, jotka käsittääkseni vetoavat naisiin kuin vampyyri-Eric puolialastomana sängyllä. Hiki virtaa, kunto kasvaa ja peli kannustaa yhä uusiin suorituksiin pitäen kirjaa kaikesta. Myös pienten lasten kanssa pelatessa Wii on varmasti mainio, sillä sen ohjaimen ymmärtää helposti pikkulapsikin. Tosin, aivan kuten GameCube, Wiin pelit ovat ns. "lapsellisia" joten teini-ikäisen ampumapeleistä haaveilevan pojan sydäntä sillä ei voiteta.

PC-koneiden melkeinpä suurin ongelma on se, että ne eivät enää ole pelinkehittäjien prioriteettilistan korkeimpana pelialustana, joten sen pelit on todennäköisesti tehty ensisijaisesti konsoleille ja vasta sitten muokattu PC-koneilla toimiviksi. Tosin on edelleen pelityyppejä, jotka toimivat parhaiten vain PC:llä. Strategiapeleissä PC:n näppäimistö- ja hiirivetoinen käyttöliittymä toimii huomattavasti paremmin. Samoin jotkin pelit tarvitsevat hiiren nopeuden ja tarkkuuden, jotta niistä voi nauttia tarpeeksi. Ja tietysti on edelleen olemassa pelisarjoja, jotka on tehty vartavasten PC:lle kuten huippusuosittu Sims-pelisarja. Simsistä on tietysti tehty konsoliversiotkin, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vannoa, että ne eivät ole pelikokemuksellisesti eivätkä pelinautinnollisersti lähelläkään aitojen PC-Simsien tasoa.

PSP.

Markkinoilla on myös käsikonsoleita eli Nintendo DS ja Sonyn PSP (molemmista on saatavilla useita eri versioita). Japanissa, jossa ihmiset viettävät pitkiä aikoja junissa, Nintendo DS on kovin suosittu, mutta muualla ei niinkään. Kun kotona on tietokoneet ja konsolit, ja tien päällä voi hyvin pelata tehokkaalla kännykällä, käsikonsoleille ei oikein ole tarvetta. Jälleen jakauma on samantyyppinen kuin "oikeilla" konsoleilla: Nintendon DS:n pelit ovat enemmän "lapsellisia" ja seikkailupelejä (mm. huippuhyvä Professor Layton -sarja) ja Sonyn PSP taas enemmän "tosipelaajan" valinta, joka pyrkii olemaan "oikea" pelikonsoli, vaikka PSP:nkin peleissäkin on enemmän viihteellisiä pikkupelejä (esim. hauskat LocoRocot ja nokkelat, mutta yllättävän vaikeat Patapon-pelit).

Yksi oleellinen seikka parhaan pelikoneen valinnassa on tietysti se, että osa peleistä tehdään vain ja ainoastaan yhdelle pelikoneelle. Jos haluaa pelata Nintendon pelejä kuten Mario-pelejä tai Legend of Zeldaa, ne ovat saatavilla vain Nintendon omille koneille. Vastaavasti Halo-pelisarja on tehty vain ja ainoastaan Xboxille. Heavy Rain ja moni muu peli on saatavilla vain PlayStationille.

Täältä löydät listat kullekin pelikoneelle rajatuista peleistä: PlayStation 3, Xbox 360, Wii.

Nintendo DS:n viimeisin versio 3DS.

Jälleen kannattaa muistaa, että osalle peleistä on olemassa vaihtoehtoja. Esimerkiksi SingStar, joka on vakiinnuttanut asemansa laulupelinä, on saatavilla vain Sonyn konsoleille ja PC:lle, mutta toisaalta Xboxilla on vastaava peli Lips, josta itse pidän enemmän ja jota voi käydä testaamassa esim. Helsingin Cuba Barissa etukäteisvarauksella. Singstarin ja Lipsin vaihtoehdoksi voi harkita myös Rock Band -pelisarjaa, jossa laulamisen lisäksi (nykyään jopa kolme yhtäaikaista laulajaa) voi soittaa kitaraa, bassoa ja rumpuja. Guitar Herokin on tuonut oman bändipeliversionsa markkinoille, mutta omasta kokemuksesta kyseinen peli on enemmän suorittamista kun RockBand enemmän rentoa kimppakivaa, jota alle kouluikäisetkin osaavat pelata. Lisäksi RockBandin biisivalikoima on laajempi aina Bodomista Ghostbustersiin siinä missä Guitar Heron popein biisi lienee Michael Jacksonin Beat it. Sekä RockBand että Guitar Hero ovat saatavilla kaikille pelikonsoleille. Muistaakseni Xboxilla kuitenkin eri pelisarjojen kitarat toimivat paremmin pelien välillä kuin PlayStationissa, mutta asia on saattanut korjaantuakin sen jälkeen kun pelit aikoinaan hankin.

Paljonko olet valmis laittamaan rahaa pelikoneeseesi?

Kivointa olisi tietysti ostaa kaikki pelikoneet ja läppäri ja pöytäkone ja lisälaitteet ja ja ja... Mutta kun tilillä on rajattu määrä rahaa on aika tehdä valintoja.

Tammikuun 2012 alussa pelikonsolien hinnat ovat halvimmillaan seuraavat suht nopealla googlaamisella:

PlayStation 2- n. 80 € (Play.com)
PlayStation 3 + 320 GB muisti*- n. 250 € (Markantalo)
Xbox360 + 250 GB muisti* - n. 220 € (Markantalo)
Wii - n. 140 € (BR-lelut)
PSP - n. 110 € (Play.com)
DSi - n. 120 € (Play.com)

* Konsoli käyttää omaa muistiaan pelien tallentamiseen. Xbox360:iä saa myös halvemmalla 4 GB muistilla, mutta se ei riitä mihinkään. PlayStation 3:sta saa halvemmalla 160 GB muistilla, mutta sekin loppuu helposti kesken.

Sims 3:ssa on muumioita! \o/

Jokaisesta konsolista on saatavilla myös erilaisia bundleja eli kokoonpanoja, joihin kuuluu peli tai pari tai jokin lisälaite, jotka kannattaa myös käydä läpi, sillä ne saattavat tulla suhteessa paljonkin halvemmaksi kuin jokaisen ostaminen erikseen.

Lisäksi, jos olet harkitsemassa pelikonsolin ostamista vaikka Singstaria ajatellen, niin pelihän on saatavissa myös PS2:lle, joka on selvästi muita konsoleita halvempi. PS2:n huono puoli on kuitenkin se, että sitä ei saa nettiin, joten pelaaminen saattaa mennä levynvaihteluksi. Lisäksi uusien biisien ostaminen voi olla kalliimpaa, sillä uusia biisejä saa vain kokoelmalevyinä siinä missä uudemmilla konsoleilla biisejä voi ostaa yksittäin pelin omasta nettikaupasta.

Peli-PC:n hankkiminen onkin sitten monimutkaisempi kaavio. Kukaan tuskin hankkii tietokonetta vain pelaamiseen vaan sillä tehdään muutakin. Siinä missä pelikonsolien kaikki kompoinentit on tehty ja rakennettu vain pelaamista varten, tietokoneiden komponentit on tehty yleistä käyttöä varten. Saadaksesi yhtä tehokkaan peli-PC:n kuin mitä markkinoiden konsolit ovat (muista myös, että konsoleita myydään tappiolla, koska suuret rahat tulevat yrityksille pelimyynnistä), joudut poikkeuksetta maksamaan peli-PC:stäsi huomattavasti enemmän kuin konsolista.

Lisäksi jos olit ajatellut hankkia pelaamiseen kelpaavan läppärin, paitsi että se maksaa enemmän kuin pöytäkone niiden pienempien komponenttien vuoksi, se myös menee rikki muutamassa vuodessa. Läppärin kestoon ei oikeastaan voi vaikuttaa mitenkään, edes kohtelemalla niitä silkkihansikkain. Kun liian pieneen tilaan tungetaan huipputekniikkaa ja liikaa lämpöä, se vain pettää jossain vaiheessa. Rikkimennyttä komponettia ei edes voi helposti korvata uudella tai paremmalla osalla samalla lailla kuin pöytäkoneisiin, koska tilaa ei välttämättä ole. Lisäksi kannettavat tulevat lähes aina vakiopaketteina, siinä missä pöytäkoneen osat voi valita lähes vapaavalintaisesti ja koota kone joko omin avuin tai pientä hintaa vastaan vaikka jonkun tietokonekorjaajan, joka myös myy koneita, avulla. Itse koottu peli-PC voi tulla jopa halvemmaksi kuin valmispaketit hinta-laatu-suhteeltaan.

The Elder Scrolls V: Skyrim.

Peli-PC:tä hankkiessa kannattaa kuitenkin muistaa, että pelien kyljessä olevia minimivaatimuksia ei pidä kuunnella. Minimivaatimuksilla pelisi saattaa pyöriä niin huonosti, että se pilaa koko pelinautinnon. Hanki siis pelikoneesi vähintään suositeltujen vaatimusten mukaan.

Peli-PC:n hinta riippuu monesta tekijästä, mutta esimerkiksi upouuden Skyrim-pelin pelaamiseen, niin että peli pyörii kivasti ja on suhteellisen nätti, tarvittava pöytä-PC-paketti maksaa noin 600 euroa ja läppäri yli tuhat euroa. Sitä voi sitten miettiä viitsiikö parin vuoden välein panostaa tuhat euroa uuteen läppäriin kun esimerkiksi pöytäkoneesta voi helposti käyttää näytön, kuoret ja virtalähteen uuteenkin koneeseen. Jos kaikesta huolimatta haluat läppärin, niin eräs nettituttuni vinkkasi, että vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan Lenovon ja Macin läppärit olisivat kestävimpiä. Tietysti aina voi hankkia perusläppärin ja pelikonsolin.

PlayStation ja ohjain.

Myös konsolit menevät rikki, mutta kokemukseni mukaan aniharvoin. Kuten konsolien historiikissa jo viittasin, Xbox 360:llä oli ensimmäisinä vuosina suuria ongelmia konsoliensa kestävyyden kanssa ja lähes kaikki Xboxit menivät jossain vaiheessa rikki halpojen osien pamahdellessa. Oma ensimmäinen Xbox 360:kin taisi hajota ensimmäisenä elinvuotenaan kolme kertaa. Microsoft kuitenkin myönsi mokanneensa pahasti ja korjasi Xbox 360:n komponentit laadukkaampiin ja nykyiset Xbox 360:t toimivat ja kestävät ihan normaalisti. Koska uusimmat konsolit ovat olleet käytössä vasta viisi vuotta, niiden kestosta on paha sanoa vielä mitään pitkällä aikavälillä. PS2:t ainakin ovat hyvin pitkäkestoisia, joskin niiden levysoitin saattaa jossain vaiheessa väsähtää. Myös lankoni PlayStation 1 toimii edelleen ja se on ostettu joskus 90-luvulla. Perheeni ensimmäinen Xbox on viettänyt jo pari vuotta hiljaiseloa, mutta viime tarkistuksella sekin toimii. Käsikonsoleista Nintendo DS:ni on ensimmäistä erää vuodelta 2005 ja PSP vuoden 2008 mallistoa ja molemmat toimivat hyvin vaikka ovat kulkeneet mukana maailmalla.

Paljonko olet valmis laittamaan aikaa pelikoneeseesi?

No tietysti paljon, koska aiot sulkeutua kotiisi ja pelata maailman tappiin asti uutta peliäsi! :D

Valitettavasti se peli pitäisi saada myös toimimaan sitä ennen. Itse rakastan konsoleilla pelaamista, koska voin olla varma, että kun ostan pelin se myös toimii! Paitsi, että konsolivalmistajat vaativat, että pelien on toimittava, niihin tulevat päivitykset ja korjaukset tulevat automaattisesti peleihin jos konsoli vain on nettiin yhteydessä. Mahtavaa! Tosin jostain syystä PlayStation 3:n päivitykset ovat kokemukseni mukaan todella hitaita latautumaan ja niitä tulee usein. Harmittavaa jos pelaa harvoin ja aina joutuu odottamaan puolesta tunnista ylöspäin pelipäivityksen lataantumista, koska ilman sitä peli ei käynnisty. Xbox 360:n päivitykset tulevat ainakin meillä nopeasti.

Minä yrittäessäni asentaa peliä PC:lle.

Sen sijaan, koska tietokoneita voidaan koota ties millaisista kappaleista, et voi koskaan olla aivan varma toimivatko ostamasi PC-pelit koneellasi. Esimerkiksi Simsissä, jonka suurimmat markkinat kuitenkin ovat PC-puolella ja joka varmasti tekee kaikkensa tehdäkseen peleistään mahdollisimman laajasti toimivat, on koko ajan yhteensopivuusongelmia jonkin kokoonpanon kanssa. Minimoidakseen mahdolliset ongelmat kannattaa hankkia luotettavista ja suosituimmista komponenteista koottu PC. Mutta vaikka mitä tekisi on aina mahdollista, että näytönohjaimesi ajurit vaativat päivitystä, jokin asetus siellä sun täällä ei sovikaan pelisi kanssa ja vietät pari päivää kiukkua itkien PC:si ääressä. Toisaalta moniin peleihin on saatavilla fanien tekemää lisämateriaalia vain PC:illä, mikä lisää pelien käyttöikää.

Johtopäätös

Jatkaakseni autovertausta, on turha hankkia limusiinia kauppakassiksi ja sama pätee pelikonsoliin. Monet pelaajat ovat henkeen ja vereen joko Xboxin tai PlayStationin puolustajia toista puolta dissaten ja joidenkin harvojen paukuttavan edelleen PC:tä ainoana todellisen pelaajan koneena. Ihan sama! Jokainen meistä aloittaa yhdellä pelikoneella, mutta lopulta merkitystä on vain hyvin valituilla olohuoneen kalusteilla, joihin saa sijoitettua kaikki pelikonsolit ja TV:t siististi riviin.

***
Mian tekstejä voit lukea lisää hänen supersankarisarjakuva-blogistaan nimeltä Oh Remy!

Jamittelua indiepelien tahtiin

Niina Pesonen

27. tammikuuta tuhannet pelialan ammattilaiset ja harrastajat kerääntyvät ympäri maailmaa bunkkeroitumaan hämäriin nörttiluoliin viikonlopuksi muiden samanhenkisten kanssa. Ai miksikö? No tekemään pelejä.

Syynä tähän on IGDA:n organisoima, jo neljättä kertaa järjestettävä Global Game Jam. Tapahtuman osallistujamäärä on kasvanut vuosi vuodelta – viime vuonna osanottajia oli yli 6500 – ja mukana on hyvin erilaisilla taustoilla ja taidoilla varustettuja tekijöitä. Suomalaisittain tapahtuma tunnetaan nimellä Finnish Game Jam ja meillä se järjestetään nyt kolmatta kertaa. Rekisteröityminen tapahtumaan on tältä vuodelta liian myöhäistä, mutta aiheesta kiinnostuneille on Helsingin FGJ-pääkallonpaikalla, Nuorisokeskus Hapessa lauantaina 28.1. klo 12-15 tarjolla varsin mielenkiintoisella puhujakattauksella ladattu avoin ja maksuton yleisötilaisuus ”Peliteollisuuden kynnyksellä.”

Mitä tämä jamittelu käytännössä sitten tarkoittaa? Osallistujat jaetaan paikan päällä tiimeihin, tavoitteena on saada aikaiseksi mahdollisimman valmis peli ja aikaa suoritukseen annetaan huimat 48 tuntia. Pelin tulee liittyä vuosittain vaihtuvaan teemaan, joka esimerkiksi viime vuonna oli sukupuutto. Plussaa saa bonuksena määriteltävistä ”achievementeista”, jotka määrittelevät pelille jonkin ominaisuuden tai rajoitteen, joka suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon. Nämä lisätehtävät voivat määritellä esimerkiksi pelin ohjaustavan tai graafisen tyylin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan näistä raameista siis lähdetään liikkeelle, ja loppu on kiinni kunkin tiimin omasta visiosta. Edukseen erottuvilla peleillä tekijät voivat ansaita itselleen mainetta ja kunniaa, ja ainakin viime vuonna Gamesaucen valitsemat 10 kehityskelpoisinta peliä tehnyttä tiimiä saivat palkinnoksi tilaisuuden esitellä hengentuotoksensa Casual Connect Europe -tapahtumassa Hampurissa. Ei siis ihan mikään triviaali porkkana! Viime vuonna suomalaismenestys olikin hurjaa, sillä neljä näistä kymmenestä parhaasta GGJ-pelistä oli suomalaisia, henkilökohtaisena suosikkinani ehkä ylisöpö Snobli Run, josta toivottavasti tulee vielä jotain suurta ja mahtavaa.

Itselleni kyseessä on täysin uusi elämys ja kokemus (harmillisesti kuulin viime vuonna koko tapahtumasta liian myöhään), joten fiilikset ovat tällä hetkellä jonkinlainen hämmentävä sekoitus innokasta odotusta ja pelonsekaista paniikkia. Kävi miten kävi, univajeen ilmeneminen sunnuntaina on enemmän kuin todennäköistä, se nyt on kai sanomattakin selvää. Viikonlopun tapahtumista ja tunnelmista luvassa reportaasia lauantaina 4. helmikuuta, joten palataan silloin asiaan – mikäli selviän tästä intensiivisestä koettelemuksesta jotakuinkin täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Tätinörttiys on häiriö

Outi Lammi

Lupasin pohtia sitä, miten tätinörttiys istuu kulttuurisiin kuviin keski-ikäisestä naisesta. Tästä ei pidä kuitenkaan säikähtää. Tiedossa ei ole laadullisen tutkimuksen jargonia, merkitysrakenteita ja teemoja. Tämä setti vedetään toisenlaisessa tyylilajissa.

Photo courtesy of sethmeranda 

Alkajaisiksi on kai syytä kertoa, että olen tietoinen Nörttitytöt-blogissa käydystä termikeskustelusta ja tunnustan suosiolla, että käytän sanaa nörtti väärin ja teen sen aivan tahallani. Twitter-tilini englanninkielisessä esittelytekstissä kerron olevani geek lady, mutta geek-sanan suomennos nyt vaan on korni.


Nörttiyteni tai jos nyt sitten  ihan tarkkoja ollaan, giikkiyteni, perusta on osittain siinä, että olen patalaiska ja mukavuudenhaluinen. Siksi olen suunnattoman innostunut aina kun löydän sovelluksia tai keksin sovellusten käyttötapoja, jotka auttavat tekemään asioita vaivattomammin ja antavat täten lisäaikaa vielä mukavammille asioille. Olisiko tämä nyt jonkinlaista life hackingia (se joka keksii tuolle termille hyvän suomennoksen, saa erityismaininnan jossakin tulevaisuudessa tai rinnakkaistodellisuudessa ehkä-julkaistavissa muistelmissani). Toinen intohimoni on PowerPoint-halvauksen estäminen.

Tätinörtti on täysin itseironinen nimitys. Täti viittaa siihen, että kuuluun 40+ osastoon ja nörttiyden ironia on siinä, että saan usein kuulla olevani “nörtti” tai kuuluvani johonkin merkilliseen lahkoon “te tekniikkaihmiset”, vaikka en ole tippaakaan kiinnostunut tekniikasta. Muodolliselta koulutukseltanikin olen pesunkestävä humanisti ja kasvatustieteilijä. Tekniikka sinänsä on minusta suunnattoman unettavaa, se kiva juttuhan ovat sovellukset ja appsit. Tätinörtti-nimityksen  ironisuus taas on siinä, että tätihän ei voi olla nörtti eikä oikein edes giikkikään, koska hänen pitää olla valmis rientämään avuksi ja uhrautumaan aina kun lähipiirin hyvinvointi tai mukavuudenhalu sitä edellyttävät.

Kesällä löysin anoppilasta 2000-luvun alussa julkaistun Kotilieden, jossa haastatellut 40+ naiset valittivat muuttuneensa läpinäkyviksi. Lue: Miehet eivät vislaa perään. Naistenlehdet ovat merkittävä kulttuuristen mielikuvien tuottaja, olipa niiden maailmankuvasta ja sisältöjen syvällisyydestä mitä mieltä hyvänsä. Katsotaanpa mitä saadaan saaliiksi kun selataan tuoretta Sara-lehteä, joka on julistautunut 40+ -ryhmän äänenkannattajaksi: Hienoa! Tädin ei tarvitse pukeutua jakkupukuihin vaan hänen liikkumavaransa on paljon laajempi. Myöskään ruoanlaiton ei tarvitse olla prioriteetti numero yksi - helpotus! Miehetkin voivat vislata perään, jos ottaa kehitystehtäväkseen puumanaiseuden. Mutta melko tavanomaisissa asioissa pitäisi pysyä mahtuakseen Sara-lehden profiiliin. Samalla linjalla liikkuu Gloria-lehti. Välillä nostetaan roolimallliksi joku tieteen alalla kunnostautunut tutkijanainen, mutta muuten pyöritään avainsanoissa vaatekaappi, kosmetologi, kampaaja, lifting, kauneusleikkaus, botox, ruokamuoti, luksusturismi, valtavirtakulttuuri, selluliitti, pms ja vaihdevuodet.  

No eihän vaatteissa, kengissä tai pms-oireiden hoitamisessa ole mitään pahaa, mutta arvelen kuitenkin, että suurin osa lehden lukijoista tekee itsensä tälläämisen ohella tietotyötä. Täten he myös käyttävät tietotekniikkaa sekä työssään että vapaa-ajallaan. Laitteet näkyvät lehdissä lähinnä asusteina. Joskus olen havainnut laimean yrityksen kirjoittaa sosiaalisesta mediasta. Eikö naaman liftingin ohella tietotyötaitojen kohentamiseenkin voisi edes kehottaa, vaikka aiheen tunnetuksi tekeminen ei julkaisun päätehtävä olisikaan? Lehdissä kyllä sivutaan työuraan liittyviä asioita, joten kyse ei voi olla siitäkään, että haluttaisiin jättää lehti joksikin työn ulkopuoliseksi saarekkeeksi. Jos suoraan sanon, niin naistenlehtien maailmankuvat ovat pahasti ajastaan jäljessä.

Photo courtesy of brutapesquisa

Naistenlehtiä laajemmassa todellisuudessa stereotypiat tytöistä ja naisista tietotekniikan käyttäjinä ovat toki muuttuneet niistä ajoista kun aloitin IT-tukitehtävissä 90-luvulla. Mm. kotikaupungin tietokonekauppiaat tietävät jo, että kaupan syntyminen on todennäköisempää, mikäli ei ryhdy puhumaan pääni yli ostosreissulle mukaan sattuneelle aviomiehelle. Myös asiakkaat tuntuvat pitävän ihan luonnolliseen maailmanjärjestykseen kuuluvana sitä, että kouluttaja on aikuisen iässä oleva naisihminen.

Ihmisten on kai helpompi käsitellä yksittäistapauksia, mutta yleinen keskustelu tietotekniikasta, iästä ja osaamisesta junnaa merkillisen yksipuolisena. Se huolestuttaa sisäistä kasvatustieteilijääni, koska luutuneet asenteet tulevat mm. olemaan yksi este eläkeiän päästä toteutuvalle työurien pidentämiselle.  Ikätutkijat sanovat, että ikään liittyvät käsitykset muuttuvat vanhanaikaisiksi heti muodostuttuaan koska jokainen uusi sukupolvi luo niitä uudestaan itse elämällä. Käsitysten aataminaikuisuutta ei ehkä huomaa muu kuin se jota ne koskevat, koska muille yksinkertainen luokittelu on helpoin tie. Onko tietäväisempää kuin Y-sukupolveen kuuluva julkkis, joka on päästetty kolumnistiksi tuomaan avarakatseisuutensa hedelmiä muidenkin luettavaksi. Asiantuntevasti hän kehottaa “ikääntyviä apps-kammoisia työntekijöitä” hakeutumaan nuorempien diginatiivien oppiin. Justiinsa. Tunnen monta parikymppistä, joilta oppisin mahdottomasti uutta ja aivan yhtä monta, joille leikepöydän Liitä määräten -toiminto on extreme-laji. Toisaalta esimerkiksi Taloussanomien ja Kauppalehden ikäkirjoittelun kunniaksi on sanottava, että sukupuoleen liittyvä ahdasmielisyys ei sanottavasti häiritse, vaikka keski-ikäiset akat kuulemma kovasti kiukuttelevatkin työpaikolla.

Jos nyt ammattiympyröissä useimmat kestävät sen, että täti innostuu appseista ja softasta enemmän kuin kakkuresepteistä ja liftingvoiteista niin suurin osa sukulaisista ja ns. maallikkotuttavista ovat ymmällään. Ne, joille netti on vierasta ja pelottavaa, näkevät minut saatanasta seuraavana. Ei ole harvinaista, että hihaani liimaudutaan jupisemaan netin kamaluudesta. Onko niin, että kun moraalin peruskallioksi mielletty täti-ihminen puhuu kukkahattunsa lierin varjosta vaarallisen netin ja hömppäyhteisöpalveluiden puolesta, se on liian ahistavaa. Y-sukupolven nettimyönteisyys on helpompi ohittaa vähätellen “nuorten juttuna”. Ehkä tätinörtti asettaa myös paineita antamalla vaivalloisen mallin, sillä onhan yleisille ikään liittyville käsityksille antautuminen helppoa. Annetaan vain periksi sohvan seireenikutsulle kun lehdessäkin sanotaan, että aivot alkavat muuttua muusiksi jo 45-vuotiaana. Eihän kaikkien tarvitse mitenkään erityisesti hurahtaa, mutta ei pidä kitistä ikäsyrjinnästä jos Microsoft Word 2.0 oli viimeisin uusi asia, jonka suostui opettelemaan.

Me tädit kuitenkin jaksamme heilua ja nörttäilläkin. Tämä tätsä poistuu nyt tuolin ja näppäimistön välistä pelaamaan pari kierrosta äkälintuja - parasta päännollausta, koska siitä ei tule krapulaa eikä silmäpusseja.

Aikamatkailua huviksi ja hyödyksi

N.M. Niskanen

Ajassa matkustaminen on jo kauan herättänyt ihmisissä mielenkiintoa ja intohimoa. Ensimmäinen tunnistettava aikamatka on Intialaisessa Mahabharatassa, joka on tiettävästi kirjoitettu joskus 700 ja 300 eaa välillä. Yhdessä sen tarinoista kuningas Revaita menee taivaaseen tapaamaan luoja-olento Brahmaa ja saapuessaan takaisin maan pinnalle havaitsee satojen vuosien kuluneen huolimatta omasta havainnostaan, että vain muutama päivä oli kulunut. Ensimmäinen tunnistettu tarina, jossa ajassa matkaaminen on tarinan merkityksellisin osa on vuonna 1781 julkaistu Anno 7603 ja tämä lieneekin ainoa meriitti, jota kyseisellä teoksella on. H.G. Wellsin teos Time Machine (julkaistu vuonna 1895) puolestaan taitaa olla ensimmäinen kerta, jolloin ajassa matkustamiseen on käytetty jonkinlaista ajassa liikkuvaa liikennevälinettä.

Mikä siinä sitten niin kiinnostaa? Omasta mielestäni aikamatkailulle näyttäisi olevan neljä suurta motivaattoria. Ensimmäinen on yksinkertaisesti tutkimuksenhalu, Star Trekin kuuluisan moton mukaan "... to boldly go where no man has gone before." Tarpeemme nähdä uusia asioita, paikkoja ja maailmoja tuntuu olevan loppumaton. Ihmiset ovat kautta aikojen edenneet kauemmas lähipiiristään, valloittaen aluksi lähiympäristönsä, oman mantereensa ja lopulta meret ennen maan kamaralta poistumistaan. Vaikuttaisi väistämättömältä, että ennemmin tai myöhemmin yrittäisimme valloittaa myös ajan.

Toinen tärkeä motivaattori on selkeästi tiedonjano. Tämä tietysti liittyy erottamattomasti tutkimusmatkailuunkin, mutta on mielestäni selkeästi erillinen siitä. Connie Williksen viime vuonna julkaistu kaksiosainen kirja Blackout/All Clear kertoo aikamatkaavista historioitsijoista, jotka ovat keskittyneet toisen maailmansodan tapahtumien ja tunnelmien raportoimiseen. Historian tutkimuksen suurin ongelma on aina ollut se, että usein ajan kuluessa säilyy vain osa tiedosta ja sekin yleensä vain tietystä näkökulmasta. Näin ollen aikamatkaaminen tai jopa YouTube-ateisti AronRa:n ehdottama aikakamera tarjoaisivat historiantutkijoille mahdollisuuden saada vastauksia, joita ei ole mahdollista saada muilla keinoin. Muuttuisiko käsitys esimerkiksi Kreikkalaisesta mytologiasta, jos Odysseus olisi todellinen henkilö?

Kolmas syy aikamatkailulle on yksinkertaisesti turismi. Ennemmin tai myöhemmin kaikille ihmisen keksinnöille löydetään kaupallista käyttöä. Kuten Michael Faradayn huhutaan sanoneen tutkimuksestaan sähkön parissa: "Jonain päivänä tulette verottamaan sitä." Ja kukapa nyt ei haluaisi osallistua sopivasta hinnasta alkuperäiseen Shakespearen näytökseen tai adrenaliininarkkarina johonkin monista valittavista sodista ja taisteluista?

Viimeisen motivaattorin uskoisin olevan halu muuttaa historiaa tai tulevaisuutta. Terminaattori-sarja pohjautuu täysin sille, että dystopisesta tulevaisuudesta lähetetään murhaaja tappamaan tuleva vastarinnan johtaja. Pelisarja Red Alert tavoittelee muutosta toisen maailmansodan lopputulokseen kun taas tv-sarja Quantum Leap laittaa päähenkilön hyppimään henkilöstä toiseen, korjatakseen jonkun suuren tapahtuman tämän henkilön elämässä, yrittäen löytää reittiä kotiin. Useimmissa tarinoissa menneisyyden muuttaminen kuitenkin epäonnistuu täysin. Terry Pratchettin Night Watchissa historia korjaa itse itsensä, kun taas Connie Williksen kirjassa historia ottaa aikamatkailijat osaksi itseään.

Kuva: Corvin Zahn, Institute of Physics, Universität Hildesheim, Space Time Travel (http://www.spacetimetravel.org/)

Kyseessä ei kuitenkaan välttämättä ole täysin teoreettinen aktiviteetti. Stephen Hawking on esittänyt teorioita, kuinka ajassa matkaaminen voisi olla mahdollista. Hän on esittänyt kolme eri vaihtoehtoa; valoa nopeammin matkaaminen, madonreiän laajentaminen ja LHC:n (Large Hadron Collider) käyttäminen. En tässä ryhdy tiivistelemään Hawkingin sanoja, sillä yllä linkitetty artikkeli on hyvinkin lukemisen arvoinen. Tiede kuitenkin etenee jatkuvasti ja Hawkingin olettamuksia on mahdollisesti viimeisen kahden kuukauden aikana todistettu vääriksi. CERNissä Sweitsissä on kahdessa erillisessä kokeessa päästy tulokseen, jonka mukaan neutriinot pystyisivät matkaamaan valoa nopeammin. Kyseessä on niin tuore ja niin perustavanlaatuisia muutoksia aiheuttava tulos, että se on toistaiseksi hyvinkin kiistanalainen.

Itselleni kaikkein kiinnostavin sovellus aikamatkailuun tulee avaruustutkimuksen yhteydessä. Auringosta seuraavaksi lähin tähti, Gliese 710, sijaitsee hieman yli yhden valovuoden päässä. Hiljattain löydetylle, maapallon kaksosena raportoidulle Keppler 22b planeetalle on jopa 600 valovuotta. Jotta todellisesta avaruusmatkustamisesta saadaan toteuttamiskelpoista, tarvitaan jonkinasteista aikamatkailua yhdistettäväksi perinteisempään propulsioon ja sama pätee tottakai myös kommunikaatioon avaruuden valtavien välimatkojen yli.

Tulevaisuus näyttää, koska aikamatkailusta tulee todellisuutta. Epäilemättä sen tapahtuessa sitäkin tullaan verottamaan.