2. osa: Noitarovioilta näyttelyihin, tämä artikkeli
3. osa: Kissa kulttuurissa, ilmestyy keskiviikkona 7.11.2012
3. osa: Kissa kulttuurissa, ilmestyy keskiviikkona 7.11.2012
Jilda, sohvan hallitsijatar Kuva: Maria Blomqvist |
Keskiaika
Todeksi varmistettua tietoa kissojen oloista keskiajan Euroopassa on saatavilla perin niukasti. Olen yleensä pystynyt tarkistamaan kirjoittamieni artikkelien faktat suhteellisen helposti, mutta kissoista keskiajalla löysin lähinnä yksittäisiä anekdootteja. Kehotan siis suhtautumaan terveellä epäilyksellä kaikkeen tässä luvussa kertomaani.
Kotikissoille koittivat synkät ajat Rooman valtakunnan
kuihduttua. Keskiajan katsotaan usein alkaneen vuodesta 467 jaa.
Roomalaiset olivat pitäneet kissaa vapauden symbolina, mutta
valtakunnan vaikutuksen heikentyessä alettiin kissalajiin liittää
yhä enenevässä määrin muinaisia uskomuksia ja ne menettivät
vähitellen suosionsa. Löytämieni hajanaisten tietojen mukaan
arkeologisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että kotikissa katosi
kokonaan osista keskiajan Länsi-Eurooppaa. Iso-Britannia oli
poikkeus: siellä kotikissoja arvostettiin ja ne nauttivat katolisen
kirkon suojelusta aina 900-luvulle asti.
Keskiaikainen kissa, tuholaistorjuja. Kuva vanhasta käsikirjoituksesta. http://romantoes.blogspot.fi/ |
Kissaan oli liitetty antiikin Roomassa ja Kreikassa sekä
Viikinkien parissa myönteisiä ajatuksia: kreikkalainen Plutarkhos
yhdisti kissaan ajatuksen puhtaudesta, Plinius piti kissoja
hedelmällisyyden symboleina ja Aesopoksen tarinoissa kissa on ovela
ja kekseliäs hahmo. Viikinkien jumaltaruissa kissa yhdistettiin
rakkauden jumalatar Freijaan. Hämärissä ja öisin liikkuvan kissan
käsittäminen himokkaana ja juonikkaana hahmona ei kuitenkaan ollut
lajille eduksi kristinuskon vallattua alaa: kissa ryhdyttiin
vähitellen yhdistämään noituuteen. Keskiajan lopulla kuva
kissasta noidan lemmikkieläimenä oli syöpynyt mieliin jo lähes
kaikkialla Euroopassa.
Keskiaika oli pitkä, noin tuhannen vuoden mittainen
ajanjakso: se ulottui vuodesta 467 aina 1500-luvulle. Ei liene
ihmekään, että noin pitkän ajanjakso aikana ihmiskunta koki monia
kauhistuttavia asioita. Musta surma runteli Eurooppaa vuosina
1347-1352. Se levisi Eurooppaan Krimin niemimaalta mongolien
piirittämästä genovalaisesta Kaffan siirtokunnasta. Kaffasta
paenneet toivat taudin mukanaan Messinaan, Genovaan ja Venetsiaan.
Sieltä musta surma levisi myötäpäivään ympäri Eurooppaa.
Musta surma ja noitaroviot
Keskiaikainen kissa käyttäytyy ihmismäisesti. Kuva: Vintage Printable -sivusto http://vintageprintable.com/wordpress/ |
Siitä, mikä aiheutti mustan surman ja minkälainen
sairaus se ylipäätään oli ei ole nykyisin yhtenäistä käsitystä.
Pitkään vallinneen käsityksen mukaan kyseessä oli paiserutto,
jota levittivät mustarottiin pesiytyneet kirput. Tätä näkemystä
ovat kuitenkin nousseet haastamaan ajatukset siitä, että kyseessä
saattoikin olla pisaratartuntana leviävä keuhkorutto. Jos kyseessä
oli kirppujen levittämä paiserutto, saattoi kissojen massatuholla
olla tärkeäkin vaikutus ruton leviämiseen. Vaikka kyseessä
olisikin ollut jokin muu sairaus, huononsi kissojen hävittäminen
sadon säilymistä.
Kissoja käytettiin keskiajalla ja renessanssiajalla
myös muilla, nykyihmisestä oudoilla tuntuvilla tavoilla. Joissain
paikoin katsottiin kissan muuraamisen elävältä uuden talon seinän
sisään tuovan onnea. Kissoja myös syötiin paremman puutteessa ja
lakimiesten viitat somistettiin kissan turkista tehdyin reunuksin.
Paluu suosioon
Pierre Auguste Renoirin maalaus "Nukkuva kissa" 1862 |
1800-luvulla kissat saivat yhä suureman suosion.
Kuningatar Viktoria rakasti angorakissoja ja hänen suosikkikissansa,
suuri angorakissa nimeltä White Heather päätyi lopulta
hänen kuoltuaan hänen pojalleen ja perijälleen kuningas Edward
VII:lle.
Kissat alkoivat esiintyä myös taiteessa. Ranskalainen
impressionisti Pierre Auguste Renoir rakasti kissoja ja
ikuisti niitä useisiin maalauksiinsa. Kissat olivat myös suosittu
postikorttien, valokuvien ja taulujen aihe. Kissat inspiroivat myös
saksalaista teologia ja lääkäriä Albert Schweitzeria.
Schweitzerin kerrotaan pelastaneen rakennusvaiheessa olleesta talosta
lattian alle jääneen kissan. Hän antoi kissalle nimen Sizi ja
kissa palkitsi hänet pitämällä hänelle jatkuvasti seuraa hänen
työpöytänsä ääressä. Sizillä oli tapana nukahtaa hänen
vasemman kätensä päälle eikä Schweitzer raaskinut herättää
kissaa. Hän oli vasenkätinen, mutta aina Sizin nukkuessa hänen
kätensä päällä käytti hän oikeaa kättään reseptien
kirjoittamiseen. Tämän kerrotaan jatkuneen koko Sizin eliniän, 23
vuoden ajan. Schweitzerin kerrotaan kuvanneen lohdullisia asioita
seuraavasti: "Elämän suruista on kaksi pakokeinoa: musiikki ja
kissat." Myös
Nikola Tesla, nerokas keksijä ja fyysikko vailla vertaa, rakasti
kissoja. Joidenkin kertomusten mukaan kipinät, jotka syntyivät
hänen silittäessään lemmikkikissaansa nimeltä Macak antoivat
hänelle kimmokkeen sähköön liittyviiin keksintöihinsä. Tarina
tästä on luettavissa Tesla – Life and Legacy -sivulta:
http://www.pbs.org/tesla/ll/story_youth.html
Ensimmäiset kissanäyttelyt
Kuva Crystal Palacen kissanäyttelystä. Sivustolta: www.messybeast.com |
Ensimmäinen nykyisen kaltainen kissanäyttely
järjestettiin Lontoossa Kristallipalatsissa torstaina 13. heinäkuuta
vuonna 1871, vaikka 1860-luvulla Yhdysvalloissa olikin markkinoiden
ohella järjestetty maanviljelijöiden kissoille pieniä näyttelyitä.
Suurin osa näistä Yhdysvaltojen varhaisissa näyttelyissä
esitellyistä kissoista edusti Maine Coon -rotua. Kristallipalatsin
näyttelyssä kissat esiteltiin näyttelyhäkeissä samaan tapaan
kuin nykyisinkin. Tuo näyttely oli kirjailijana ja kissojen ystävänä
tunnetun Harrison Weirin ajatus; Weir kirjoitti
määritelmät, joiden perusteella kissoja voitiin arvostella ja hän
toimi yhtenä kolmesta näyttelytuomarista. Kristallipalatsi oli
tuohon aikaan erittäin suosittu näyttelypaikka, joten kyse ei ollut
aivan pikkutapahtumasta. Viktorianaikaiset englantilaiset rakastivat
näyttelyitä, joissa he saattoivat ihailla esineitä ja eläimiä ja
Kristallipalatsin kissanäyttely osoittautui valtavan suosituksi. Kun
uutinen siitä levisi, ryhdyttiin samantyylisiä näyttelyjä
järjestämään Iso-Britannian lisäksi myös Yhdysvalloissa.
Esimerkiksi Madison Square Gardenissa New Yorkissa järjestettiin
kissanäyttely vuonna 1895.
Kissanäyttelyjen nostattaman kissainnostuksen ja
kissanjalostusinnostuksen organisoimiseksi tarvittiin myös
yhteistoimintaa. Rotukissaharrastuksen katsotaan alkaneen
Isossa-Britanniassa National Cat Clubin perustamisesta vuonna 1887.
Kissarodut kiinnostivat myös aatelisia; National Cat Clubin
puheenjohtajana toimi muun muassa Bedfordin herttuatar.
Suomeen
kissaharrastus, rotukissat ja kissanäyttelyt saapuivat viiveellä.
Maassamme on kissanäyttelyjä järjestetty nyt n. 40 vuoden ajan.
Rotukissaharrastuksen kattojärjestönä toimii Suomen kissaliitto.
Se edustaa suomalaista rotukissaharrastusta myös maailmalla: se
kuuluu äänivaltaisena jäsenenä myös kansainväliseen
kissaliittoon FIFeen (Fédération
Internationale Féline).
Rotukissat
Ragdoll Hassunhauska Jilda Joanna Kuva: Maria Blomqvist |
Kissoista on nykyisin olemassa niin lukuisia rotuja,
että joudun tyytymään vain muutaman yksittäisen esittelemiseen.
Kehotan kiinnostuneita etsimään lisätietoa kissaroduista
esimerkiksi Suomen kissaliiton internet-sivuilta osoitteesta
www.kissaliitto.fi tai
Suomen rotukissayhdistyksen sivuilta osoitteesta www.surok.fi
Varhaisimpana Euroopassa tunnettuna rotuna pidetään
turkkilaista angorakissaa, vaikka rotu onkin muuttunut paljon sitten
viktoriaanisessa Englannissa aloitetun jalostustyön. Alkuperäiset
turkkilaiset angorakissat sekoittuivat siinä määrin muihin
kissoihin, että nykyisten turkkilaisten angorakissojen jalostustyö
on aloitettu uudestaan vuonna 1963 Yhdysvalloissa Turkista tuoduista
kissoista. Onneksi turkkilaiset itse arvostivat kovasti
angorakissojaan: kun kissojen kanta hupeni, otettiin angorakissoja
turvaan Ankaran eläintarhaan, jossa ne lisääntyivät. Suomeen
turkkilaiset angorakissat saapuivat Venäjältä 1990-luvulla.
Persialaisia kissoja Kuva: Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/File:SnowyandHazy.jpg |
Puolipitkäkarvaisista kissaroduista suosittuja ovat mm.
Ragdoll, Maine Coon, norjalainen metsäkissa ja uutena tulokkaana
Siperiankissa. Kaikkien näiden rotujen edustajia yhdistää se, että
ne ovat yleensä melko suurikokoisia ja niillä on näyttävä,
tuuhea turkki. Maine Coon -rodun edustajat ovat maailman suurimpia
kissoja: ne saattavat painaa jopa 10 kg, mutta sitäkin painavampia
kissoja on olemassa. Norjalaiset metsäkissat ovat myös suuria,
pörheitä ja tanakoita. Ne ovat kehittyneet Norjassa asuneista
maatiaiskissoista ja on mahdollista, että niiden alkujuuret
juontavat viikinkiaikaan asti. Siperiankissat ovat nimensä
mukaisesti kehittyneet entisen Neuvostoliiton alueen pohjoisosissa.
Turkkilainen van Kuva: Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/File:Hobie_the_turkish_van.JPG |
Puolipitkäkarvaisista kissaroduista ragdoll on yksi
uusimmista. Sen jalostus aloitettiin 1960-luvulla Kaliforniassa.
Rodun kantaäiti oli sekarotuinen valkea angoratyyppinen kissa
nimeltä Josephine. Kissa jäi auton alle ja vammautui, mutta toipui
ihmisten huomassa ja sai pentuja. Arvellaan, että hellä hoiva sai
Josephinen luottamaan ihmisiin niin paljon, että se rentoutui täysin
syliin otettaessa. Sama ominaisuus periytyi myös sen onnettomuuden
jälkeen saamille pennuille. Tästä rentoutumiskyvystä ovat ragdoll
("räsynukke")-kissat saaneet nimensäkin. Oma ragdollini
Jilda ei valitettavasti yleensä juurikaan rentoudu sylissä toisin
kuin jo edesmennyt musta kollini Paco. En lainkaan hämmästele
ragdollien suosiota: harva asia on niin ihastuttava kuin täysin
rentoutunut, lähes veltto ja ihanan lämmin kissa sylissä.
Sfinx, karvaton kissarotu Kuva: Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/File:Sphinx2_July_2006.jpg |
Erikoisesta ulkonäöstään tunnettuja rotuja ovat myös
american curl, scottish fold ja sfinx. American curlin korvat ovat
taaksepäin kippuralla, scottish foldin lurpallaan eteenpäin – ja
sfinxit ovat lähes karvattomia. Myös muita karvattomia tai lähes
karvattomia kissoja esiintyy, esimerkkinä mainittakoon peterbald.
Itse rakastan kaikenlaisia kissoja ja näen erilaista
kauneutta kaikkien kissojen olemuksessa.
Mistä lemmikkikissa?
Löytökissanpentu Paco nauttii nukkumisesta ystäväni sylissä. Kuva: Maria Blomqvist |
Mielestäni kissa kannattaa hankkia taholta, jonka
kissaystävällisyydestä voi olla varma, esimerkiksi hyvämaineiselta
kissankasvattajalta, löytöeläintalosta tai löytöeläimiä
välittävästä yhdistyksestä. Kaikilta näiltä tahoilta kissan
saa eläinlääkärin tarkastamana, rokotettuna, sirutettuna ja
loishäädettynä. Kissan hankintahinta vaihtelee: löyteläintalosta
tai -yhdistyksestä kissanpennun saa n. 100 € hintaan; aikuisesta
kissasta peritään 120 €:n luovutusmaksu, johon sisältyy myös
kastrointi/sterilointi. Rotukissat ovat paljon kalliimpia:
lemmikkitasoisen rotukissan saa n. 500-600 € hintaan (hinta
vaihtelee suuresti kasvattajasta ja rodusta riippuen).
Näyttelytasoisen kissan saa 800-1000 €:lla – ja siitoseläimestä
joutuu maksamaan pitkälle toistatuhatta euroa. Siitoseläimen
hankkijoilta odotetaan yleensä myös pidempää kissakokemusta,
kasvattajakurssin käymistä sekä valmiutta käydä
kissanäyttelyissä.
Itse suosittelisin ensikertalaista kissanhankkijaa
harkitsemaan aikuista kissaa lemmikiksi. Kissanpennut ovat äärettömän
suloisia, mutta ne ovat lapsia. Ne kokeilevat kaikenlaista,
kiipeilevät, juoksentelevat, leikkivät, maistelevat... Niiden
parissa riittää tekemistä. Vaikka kissanpoikanen olisikin
luovutusikäinen 12 viikon iässä, on se vielä aivan lapsi. Sille
pitää opettaa hellästi ja johdonmukaisesti esimerkiksi kodin
vaaralliset paikat (sähköhellan levyt, pyykkikoneen rumpu,
astianpesukone, ruokapöytä), miten ihmisen kanssa saa leikkiä,
mitä saa syödä ja mitä ei... Aikuinen kissa osaa yleensä kaikki
nämä taidot valmiiksi – ja lisäksi aikuista kissaa hankkiessaan
tietää varmemmin, millaisen kissan tulee saamaan. Hankkimastani
viidestä kissasta kolme on tullut meille aikuisena, kaikki
löyteläinyhdistys Rekku Rescuen kautta.
Rakastan lähes kaikkia eläimiä (sokeritoukkia lukuun
ottamatta), en siis ole pelkästään kissaihminen. Kissoissa olen
aivan erityisen ihastunut niiden valtavasta kyvystä rakastaa, niiden
rauhallisuudesta, lempeästä läsnäolosta ja niiden loppumattomista
hauskoista keksinnöistä. Lukuisat tuntemani kissat pitävät hellää
huolta omistajastaan hänen ollessaan sairaana, pakkautuvat syliin
tarjoamaan lämpöään ja läsnäoloaan hänen ollessaan surullinen
– ja tarjoavat omaa seuraansa aivan arkisesti, vaatimatta mitään
vastapalvelukseksi. Kissan on todettu myös vähentävän ihmisen
stressiä ja laskevan verenpainetta.
Linkit
Lisätietoa rotukissoista
Löytökissataloja ja -yhdistyksiä
http://www.rekkurescue.com
EDIT: Ohjeita kissanäyttelyn kävijöille
Sain pyyntöjä hyvistä ohjeista kissanäyttelyä varten. Ystäväni Siri Kotajärvi innostui kirjoittamaan hyvät ohjeistukset ja aloitti myös blogin pitämisen aiheesta. Ohessa linkit Sirin ohjeisiin.
Kuukissan kissalan kissanäyttelyohjeet
Kuukissan kissalan ohjeet näyttelyverhoille
Kuukissan kissalan näyttelyblogi
Kiitos Maria hyvästä jutusta jälleen kerran! Lisäisin vielä kissan hankintaan, että vastoin yleistä harhaluuloa, kissoja kannattaa hankkia aina kun mahdollista enemmän kuin yksi. Kissa on laumaeläin ja nauttii lajikumppanin seurasta, erityisesti aikoina, jolloin ihminen on poissa kotoa.
VastaaPoistaOlen erittäin iloinen, että puhuit eläinsuojeluyhdistysten puolesta. Tuo kulukorvauksella saatavien toimenpiteiden kattavuus on asia, mitä kannattaa tosiaan mainostaa. Nykyäänhän Rekut tekevät ainakin myös varhaissterilointeja ja -kastrointeja, että myös pennun voi saada valmiiksi operoituna. Ja kyllä, minulla on löytöeläimiä ja iloitsen suuresti, jos ihminen sellaisen päätyy ottamaan :) Kotia vailla on niin kovin moni.
En halua puhua löytöelämiä vastaan - päin vastoin, mutta haluan huomauttaa, että löytökotilemmikki ei välttämättä ole paras ensilemmikki. Olen valitettavasti todistanut paria tapausta, joista toisessa villi löytöeläinkodista otettu kissa lähti takaisin löytöeläinkotiin, kun kissoihin tottumaton uusi omistaja ei "pärjännyt" sen kanssa. Toisessa tapauksessa taas löytöeläinkodista otettu kissa lopetettiin, kun uusi omistaja ei jaksanut kuunnella sen huutamista.
PoistaMinulla on itselläni ollut löytöeläinkodista otettu kissa, eikä elämä sen kanssa aluksi ollut ihan helppoa. Kissa pelkäsi vähän kaikkea ja sai välillä sekoilukohtauksia, joiden aikana se vain juoksi pitkin asuntoa ja huusi. Selkeästi se kärsi pelkotiloista (vaikutti pelkäävän mm. omaa häntäänsä). Tämä kissa myös puri ja raapi - joskus se saattoi ensin maata sylissä ihan rauhassa kehräämässä ja sitten täysin varoittamatta iskeä hampaat täysillä ranteeseen. Vieraiden syliin sitä ei siis todellakaan uskaltanut antaa.
Ajan mittaan kissa kävi kyllä yhä rauhallisemmaksi ja oli myös palkitsevaa voittaa sen luottamus. Vieraita kissa tosin vierasti lopuun asti.
Niin tai näin, ensilemmikiksi tai lapsiperheeseen kyseinen sekopääkatti ei kuitenkaan olisi sopinut, vaikka itse rakastinkin sitä suuresti. Itse olen kasvanut kodissa, jossa on ollut paljon kissoja ja siksi ehkä kykenin ymmärtämään tätäkin traumatisoitunutta yksilöä jotenkin. Luin myös paljon kissakirjoja oppiakseni auttamaan tätä kissaa ongelmissaan. (Kyseisen yksilön jälkeen kyllä myös vannoin, että seuraava kissa ei sitten tule löytöeläinkodista.)