Nörttitytöt arvostelevat: Ready Player One

Maria Alatalo

Ready Player One on amerikkalaiskirjailija Ernest Clinen esikoisromaani, joka julkaistiin suomennettuna elokuussa 2012. Kirjan tarina sijoittuu dystopiseen tulevaisuuteen, tarkalleen ottaen vuoteen 2044, jolloin maapallon elinolosuhteet ovat energiakriisin ja ilmaston lämpenemisen seurauksena todella surkeat. Ihmiskunnan sivilisaatio on hyvää vauhtia rapistumassa ja suurin osa maapallon väestöstä viettääkin kaiken hereilläoloaikansa kirjautuneena sisään eksentrisen neron James Donovan Hallidayn kehittämään OASIS-virtuaalimaailmaan. OASIS on yhdistelmä mmo-pelejä, internetkulttuuria ja Second Lifen kaltaisia virtuaalitodellisuuksia, jossa ainoastaan käyttäjän mielikuvitus määrittää toiminnan rajat. Sisäänkirjautuneet henkilöt muun muassa shoppailevat, matkustavat vieraille planeetoille, käyvät koulua, juhlivat, pelaavat videopelejä ja harrastavat seksiä.

Gummerus. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka.

Pelisuunnittelija Hallidayn kuotua koko maailma saa tietää, että jonnekin virtuaalitodellisuuden lukemattomista maailmoista on piilotettu pääsiäismuna. Tarkemmin sanottuna OASIS-todellisuuteen on piilotettu kolme avainta, ja ensimmäinen käyttäjä, joka ratkaisee näiden avainten mysteerin perii koko OASIS-virtuaalimaailman omistavan yrityksen ja sen mukana tulevan valtavan omaisuuden. Selvittääkseen pääsiäismunan arvoituksen käyttäjän täytyy kuitenkin ratkaista valtava määrä 1980-luvun populaarikulttuuriin liittyviä vihjeitä ja yksityiskohtia, kuten lausua täydellisesti Monty Pythonin vuorosanoja ja muistaa toissijaisia yksityiskohtia kasarivideopeleistä. 

Kun tieto Hallidayn mittaamattomasta perinnöstä leviää OASIS-käyttäjien tietoon, käynnistyy valtava pääsiäismunajahti. Jahtiin osallistuvat sekä yksityiskäyttäjät ympäri maailmaa että pahisfirma IOI, joka on omistanut kokonaisen yksikön ja valtavasti resursseja pääsiäismunajahtiin tarkoituksenaan muuttaa virtuaalimaailman käyttäminen maksulliseksi ja poistaa anyonymiteetin mahdollisuus.

Kirjan protagonisti on 17-vuotias Wade Watts, joka monen muun kurjissa taloudellisissa ja sosiaalisissa oloissa elävän henkilön tavoin viettää valveillaoloaikansa kirjautuneena sisään virtuaalitodellisuuteen. Hallidayn pääsiäismunan löytämisestä on tullut Wadelle suoranainen pakkomielle, ja hän kuluttaa päivänsä kahlaten läpi 1980-luvun klassikkosarjojen ja -elokuvien vuorosanoja sekä pelaten aikakaudelle tyypillisiä videopelejä. Waden onnistuttua ratkaisemaan pääsiäismunan arvoituksen ensimmäisen vaiheen jahti käynnistyy ennennäkemättömällä tavalla ja sekoittaa Waden elämän täysin.

***

Ernest Cline ja DeLorean. Kuva: Dan Winters.

Ernest Cline kävi promoamassa kirjaansa syyskuussa Helsingissä ja Mia Meri kävi Nörttityttöjen edustajana moikkaamassa häntä. Tapaamispaikkana oli baari Helsingin keskustassa ja juttukavereina scifi-harrastajia.  (Teksti: Mia Meri)

Tapaamisessa Cline kertoi lapsuudestaan. Hän on kotoisin Teksasin Austinista ja hänen perheensä oli hyvin uskonnollinen. Jo nuorena Cline oli kiinnostunut nörttiaiheista, joten mm. loitsuja sisältävä Dungeons & Dragonsin sääntökirja herätti kauhua suvun keskellä. Siitä huolimatta roolipelit veivät nuorta miestä kuten myös videopelit.

Kirjassaan Ready Player One on runsaasti viittauksia 1980-luvun populaarikulttuuriin ja Cline kertoi aiheiden kummuneen suoraan hänen omasta lapsuudestaan. Videopelien ja roolipelien lisäksi Cline kulutti myös paljon elokuvia ja touhusi tietokoneiden kanssa. Cline kertoi, että kirjaansa varten hän oli tehnyt jonkin verran tutkimusta videopelien historiasta, mutta käsitykseni mukaan suurimmaksi osaksi kaikki populaarikulttuurin viittaukset olisivat tulleet häneltä itseltään ilman sen suurempaa taustatyötä. Samat nörttiharrastukset ovat edelleen Clinella sydäntä lähellä. Hänellä on oma D&D-peliporukkansa loistavalla pelinjohtajalla, ja populaarikulttuuria tulee yhä edelleen kulutettua paljon.

Kirjaa promotessaan Ernest Clinelle oli tullut yllätyksenä se, että kaikkialla hänen tapaamansa ihmiset tuntuivat kuluttaneen juuri näitä samoja pelejä, bändejä, elokuvia ja TV-sarjoja kuin hänkin nuorena. Hän kuvitteli, ettei kukaan olisi ollut kiinnostunut hänen oman nuoruutensa merkkiteoksista, mutta se olikin sitä samaa populaarikulttuuria, jota koko läntinen maailma tuntui kuluttaneen 1980-luvulla.

Tulevaisuudessa Clinella on jo mielessä uusia projekteja, mutta sopimussyistä hän ei asiasta voinut mitään kertoa. Sen sijaan julkista tietoa on se, että Ready Player Onen leffaoikeudet on jo myyty Warner Borthersille ja Cline itse oli muokannut sen käsikirjoituksen, mutta varsinaista elokuvaa saatetaan silti joutua odottamaan vuosia.

Kuva: Mia Meri.

Tapaamisen perusteella Ernest Cline vaikutti oikein leppoisalta kaverilta, joka sujuvasti jutteli kokonaisen pöytäseurueen kanssa kerrallaan. Suunnilleen samanikäisessä seurassa ja pahojen roolipeli-scifi-videonörttien keskuudessa hän ihmettelikin, että hän ei ole vielä koskaan löytänyt yhtä samanhenkistä porukkaa kuin missä hän nyt oli. Ja juttu kulkikin lennokkaasti. Välillä joku ojensi Clinelle kirjan singeerattavaksi ja hän kysyi: "Star Wars vai Star Trek?" ja vastauksesta riippuen hän kirjoitti aiheeseen liittyvän tervehdyksen kirjaan. Kysyttäessä hän itse myönsi olevansa enemmän Star Wars-miehiä, muytta myönsi saman tien, että hänen oman elämänsä uskomattomin ja nörtein hetki oli se, kun hän sai käsiinsä Wil Wheatonin lukeman Ready Player Onen, jota hänen oli pakko kuunnella DeLorean-autossaan. Voiko mitään mahtavampaa edes toivoa?!

    

   ***

Tätä artikkelia varten kolme Nörttityttöä arvosteli Ready Player One-romaanin.

Ann-Catrin Sundelin:

I lemmed it.

Tämä siis tarkoittaa, että minä en lukenut kirjaa loppuun asti. Ai miksi? Tässä tulee minun syyni: Alkukankeuden jälkeen pääsin vauhtiin, kiinnostuin maailmasta sekä Waden elämästä ja ystävyyssuhteista. Mutta jonkun matkan luettuani kirja tuntui yhtäkkiä nimienpudotteluleikiltä. Välillä tuntui kun kirjailijoita, pelejä, elokuvia ja TV-sarjoja mainittiin enemmän vain koska pystyttiin, kun että se olisi vienyt tarinaa eteenpäin. Tämä lannisti minun innostustani. Innostukseni lukea kirja kokonaan loppui kuivaan toisen tason alkuun. Tarina ei kulkenut eteenpäin vaikka kuinka yritti lukea. Ensimmäinen taso oli tarinaltaan kiinnostava, mutta sen ympärille oli kirjoitettu paljon ylimääräistä krääsää, ainakin tämä on minun mielipiteeni. Toisella tasolla en enää saanut sitten tarinasta kiinni, enkä tiedä miksi.

Katsotaan, ehkä jossain vaiheessa yritän taas, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä että tämä kirja ei ollut minulle.

Maddie Hentunen:

Uskaltaisin väittää, että jokainen nörtti on osallistunut joskus sellaiseen mielikuvitustoimintoon, jonka päämääränä on pelastaa maailma. Ainahan se skenaario tulee vastaan tietokonepeleissä, sarjakuvissa ja larpeissa. Ready Player Onessa klassinen asetelma siirretään metatasolle, sillä virtuaalitodellisuuspelin panoksena on maailman tulevaisuus sekä sähköisessä että konkreettisessa muodossa. Paha IOI-yhtiö romuttaisi pelin voitettuaan OASIS-maailman avoimuusperiaatteet ja maailman kurjistuminen jatkuisi, sillä yhtiö käyttäisi voittamansa miljardit oman hyötynsä tavoitteluun.

Kirja-arvosteluissa harvoin sanotaan mitään näin suorasukaista, mutta minä rakastuin Ready Player Oneen ihan toden teolla. Se on ylistyslaulu nörttiyden ennakkoedellytykselle, innostumiselle, ja käsittelee hieman mustavalkoisen maailmankuvan ja yksinkertaisen premissin välityksellä tärkeitä eettisiä kysymyksiä. Onko virtuaalimaailmassa lakeja ja moraalia? Jos sinulla on valta tehdä mitä vain, mitä teet? Kiinnostavaa on myös virtuaalimaailmaan vetäytymisen ymmärtäminen, mutta toisaalta oikean todellisuuden parantamiseen rohkaiseminen.

OASIS itse on tietysti jokaisen nörtin märkä päiväuni. Pelkästään ajatus siitä, että voisin ottaa osaa omiin suosikkielokuviini, omistaa X-Wing Fighterin, käydä historiasimulaatiossa tai pelata lempparipelejäni pelin sisältä saa minut kehräämään. Clinen kerronta on sujuvaa ja hahmot nörttiydessään uskottavia. Klassinen 'lopussa hyvä voittaa' -loppuratkaisu, jossa ystävyys, suvaitsevaisuus ja pienen ihmisen yrittäminen palkitaan, on kuorrutus kakun päällä. Ernest Cline on epäilemättä nörttien aatelia.

Ainoat miinukset, jotka suostun havaitsemaan liittyvät käännökseen. J. Pekka Mäkelä on tehnyt erittäin hyvää työtä, mutta jotkut päätökset hämmentävät. Laulunsanat olisin jättänyt alkukielelle esim. Kjell Westön romaanien tapaan, sillä kohderyhmä (oletettavasti suomenkieliset nuoret aikuiset ja aikuiset, etenkin nörtteilyyn taipuvaiset 80-lukunostalgikot) varmasti osaa englantia tai käännöskoneen käytön. Itse OASIS-maailman käännös (Ontologisesti Aistit Sulauttava Ihmiskeskeinen Simulaatio) on myös mielestäni tarpeeton ja pakostakin hieman kömpelö. Kertomus sijoittuu Yhdysvaltoihin, joten alkukielisen nimen ilmoittaminen olisi riittänyt.

Viimeinen käännöskukkanen liittyy kirjassa usein esiintyvään lausahdukseen "PELI PÄÄTTYNYT". Pelasin itse 80-luvun lapsena fanaattisesti tietokone-, arcade- ja pelikonsolipelejä, enkä muista koskaan nähneeni kyseistä lausetta. Sen sijaan alkukielinen GAME OVER tuli tutuksi, ja se olisi varmasti ollut täysin ymmärrettävä myös Ready Player Onen kontekstissa.

Muuten J. Pekka Mäkelä ja tietokoneslangin kääntämisessä avustanut Jyrki J. J. Kasvi ovat tehneet upean työn. Mitä tulee itse Ernest Clineen, hän ei olisi voinut kirjoittaa vaikuttavampaa esikoisromaania. Hänestä kuullaan vielä.

Ernest Cline Helsingissä syyskuussa. Kuva: Mia Meri.

Maria Alatalo

Ensimmäinen asia, joka Ready Player Onen kohdalla pisti silmään oli todella upea kansikuvitus. Tuomo Parikan retrohenkinen kansitaide tekee todellakin oikeutta kirjan kasarikulttuurin fanitukselle.

Kirjan perusidea kuulosti mielenkiintoiselta, sillä tykkään sekä scifistä, retrosta että tietenkin videopeleistä ja lopulta luinkin kirjan parissa päivässä. Hilpeyttä tosin herätti pääsiäismunajahtiin osallistuvan henkilön kutsuminen "munastajaksi" (engl. gunter), sillä mielleyhtymää Studio Julmahuviin oli mahdotonta välttää. Nauruntyrskähdysten saattelemana jatkoin lukemista eteenpäin (kyllä, olen juuri näin keskenkasvuinen), ja ilokseni huomasin, että kirjassa käytetty tietokonepeleihin liittyvä erityissanasto oli taidokkaasti käännetty.

Ready Player One kuitenkin lässähti melko nopeasti, sillä maailma ja aikakausi, johon tarina sijoittuu on kovin kliseinen. Dystopia energiakriiseineen oli tympeä ja tylsä eikä kirjailijalla selkeästi ollut suurempaa kiinnostusta tehdä vuoden 2044 maailmasta uskottava. Kirja vaikuttaa enemmän tarinalta, joka olisi kuulunut sijoittaa nykyaikaan, sillä uskottavuus Clinen tulevaisuuskuvauksesta on kaukana. Sen sijaan kaikki paukut säästettiin OASIS-virtuaalitodellisuuden kuvaamiseen, mikä onkin Ready Player Onen parasta antia. Tekstistä kuultaa läpi kirjailijan jopa lapsenomainen innostus kasarikulttuuriin ja tässä mielessä kirja onkin nörtin märkä uni.

Eniten romaanissa kuitenkin tökki päähenkilön ärsyttävyys ja täysi persoonattomuus. Wade on kokoelma kaikkia nörtteihin liittyviä stereotypiopita: hän on introvertti, ylipainoinen, tietokonepelien yksityiskohdilla brassaileva finninaama, jolle vastakkainen sukupuoli on täysi arvoitus. Kaikki nämä attribuutit olisivat voineet vielä toimiakin mikäli niiden vastapainoksi olisi lukijalle tarjoiltu uskottavalta tuntuva persoona. Wade on kuitenkin pelkkä nörttistereotypia, stock photo man. Samoin kirjan sukupuoliroolit ovat melko tympeitä ja selkeästi täysin toissijaisia kirjan kasarinostalgialle.

Jään kuitenkin mielenkiinnolla osottamaan kirjan elokuvasovituksta, sillä uskon, että tarina voisi hyvinkin toimia valkokankaalla.

***