Tietokonepelit pienten lasten kanssa

Elina Arponen

Mieheni ja minä olemme molemmat töissä peli-alalla, joten ihan luonnollisesti meillä kotona pelataan paljon. Meillä pelataan kaikenlaisia pelejä, lautapeleistä pihapeleihin, mutta keskityn tässä nyt tietokonepeleihin. Poikamme täyttää elokuussa neljä vuotta. Hän on pelannut iPad:illa kaksivuotiaasta lähtien ja tässä matkan varrella on ollut monenlaisia suosikkipelejä.

Amos, melkein 3 vuotta

Ensimmäiset pelit olivat lähinnä värejä ja eläimiä. Kun painaa eläimen kuvaa, se päästää äänen: Lehmä ammuu ja niin edelleen. Väreillä pystyi myös sormella piirtämään. Ongelmana näissä oli, että useimmiten kieli oli englanniksi. Amos oppikin muutamia sanoja englantia ja kertoi, että eläin hänen hiiritossuissaan oli mouse.

Myös palapelit kiinnostivat jo varhain ja kiinnostavat edelleen. Ipadille on saatavilla monia erilaisia palapelisovelluksia. Jotkin lasten pelit ovat myös brändättyjä esimerkiksi Disneyn Cars ja ToyStory tai Miina ja Manu -tarinat. Näissäkin kiinnostavinta tuntui olevan interaktiivisuus eli kun tarinan keskellä tuli palapeli tai joku muu interaktiokohta. Tietysti etenkin englanninkielisissä Disney peleissä tarinaosiot kiinnostivat melko vähän.

Amos oppi hyvin nopeasti itse löytämään ja avaamaan iPadista haluamansa sovellukset. Käyttöä pitää tietysti edelleen jonkun verran valvoa, esimerkiksi youtubea ei lapsi voi katsella yksinään. Hyvin nopeasti myös lukitsimme kaikki sovellukset niin, ettei niitä voi helposti poistaa. Tämä tehtiin sen jälkeen kun Amos poisti Angry Birds pelin ja kaikki isin tallentuneet kolmen tähden tulokset kaikista kentistä siinä samalla.

Tällä hetkellä Amoksella on muutama ehdoton suosikkipeli.

Kenties yllättäen Amos pitää paljon ”mörköpelistä” eli Gesundheit-pelistä . Tämä on oikeastaan aikuisille tarkoitettu peli haastavuudessa, mutta teemaltaan ja sisällöltään harmitonta. Kentissä kulkee pieni possu, joka aivastelee (Amoksen kielellä ätsyttää) pieniä vihreitä palleroita, joilla on tarkoitus ohjailla möröt ansoihin. Amos osaa itse pelata kaikki sellaiset kentät, joissa möröt eivät voi päästä suoraan possun kimppuun. Muissa kentissä hän tarvitsee apua, mutta on erittäin kiinnostunut pelaamaan peliä aikuisen kanssa. Kerran pelasin kenttiä läpi tunnin verran putkeen, ja Amos katseli vierestä erittäin intensiivisesti. Hän ymmärtää aina, milloin on turvallista kävellä ja haluaa silloin itse hakea bonus-tähtiä tai kulkea teleporteista.

Gesundheit

Ehkäpä pitkäaikaisin suosikki peli on 123 Kids Fun Games HD. Tämäkin on vain englanniksi, mutta sisältää paljon pieniä pelejä, joissa osassa kielellä ei ole mitään merkitystä. Osa peleistä on myös opettavaisia, ja niissä on numeroita ja muotoja. Amos pelaa myös kirjainpelejä, vaikka tällöin pitääkin arvata, että auto ja äännetty ”car” pitää laittaa C-kirjaimen kohdalle, eikä A:han niin kuin auto. Jos ei muuta niin kokeilemalla löytyy oikea. 123 Kids on saanut viimeisen vuoden aikana paljon päivityksiä ja uusi pikkupelejä, joten senkin vuoksi mielenkiinto lienee säilynyt.

123 Kids Fun Games HD

Uusi suomalainen tuttavuus on Kapu Toysin valmistama Kapun Metsä. Tämä on pienille lapsille suunnattu virtuaalinen metsä, jossa jokaisesta eläimestä aukeaa hieman erilainen tehtävä ratkottavaksi. Amos ymmärsi melko nopeasti, miten eri kentät toimivat. Käyttöliittymä onkin erittäin lapsiystävällinen ilman turhia lisänappeja, eikä tarvitse oikeastaan mitään kieltä selittämään itseään. Amos on tykännyt esitellä peliä myös kavereilleen.

Kapun Metsä

Nörttityttö-TV esittää: Finncon 2012 muistoissamme

Anitta Kiviranta

Tässä se nyt on! Ihka ensimmäinen Nörttityttö-TV-pätkä eli videopodcast Finnconista. Teknisessä laadussa on vähän parantamisen varaa - video jökkii paikoitellen toistaiseksi editoijaparalle tuntemattomasta syystä, mutta pyrin paikkaamaan ongelman myöhempiin Finncon-pätkiin. Lisää kuvaa Finnconista on siis luvassa lähitulevaisuudessa.

Tässä pätkässä Nina Niskanen, Minna Heimola ja minä jutustelemme Finnconin päätteeksi vähän siitä, mitä conissa tulikaan nähtyä ja koettua. Minna hehkuttaa erityisesti kirjailija Lois McMaster Bujoldia, joka oli conissa kunniavieraana. Ninalta taas tenttasin miltä "conineitsyydestä" luopuminen Nörttityttöjen seurassa on tuntunut.

Nörttityttö-TV kiittää Finncon 2012:n coniteaa, Indie Rentalsia, Radio Robin Hoodia, kuvaajaamme Jari Iso-Markkua, Minnaa, Ninaa ja tietysti kaikkia ihania conikävijöitä ja -esiintyjiä.

Hoitokoti Linnunmaito - esimerkki yhteiskuntakriittisestä larpista

Maria Blomqvist

Larpin kotisivut: Hoitokoti Linnunmaidon sivut/  

Esikaneettina sanottakoon, että aion seuraavassa kertoa teille varsin rankasta 12 tuntia kestäneestä larpista nimeltä Hoitokoti Linnunmaito. Yhtäkään eläintä tai ihmistä ei satutettu tämän pelin teon tai pelauttamisen aikana – ainakaan fyysisesti. Saamamme palautteen mukaan myöskään pelaajille ei jäänyt pelistä erityisiä traumoja.

Kaikki alkoi tammikuussa 2009 eräästä junamatkasta, Dream Theaterin kappaleesta Hell's Kitchen ja puhelinsoitosta. Itse olin puhelinsoittoon asti autuaan tietämätön noista kahdesta ensimmäisestä vaikuttavasta tekijästä, sillä junamatkalla oli ystäväni Outi Piltonen, Hoitokoti Linnunmaidon tuolloin tuleva pääpelinjohtaja.

Vastatessani Outin puhelinsoittoon en osannut aavistaa, mihin kaikkeen se vielä johtaisi. "Tiedätkö mitä!" muistan Outin huudahtaneen. "Kuuntelin juuri äsken yhtä kappaletta ja sen aikana sain larp-idean. Uskotko että siitä saisi aikaan jotain?"

Kuuluin tuolloin eloroolipelejä järjestävään löyhään ryhmittymään nimeltä Huvimaja. Minun lisäkseni sen vakituisia jäseniä olivat Jaakko Virtanen ja Martti Huusko. Olimme juuri edellisenä syksynä järjestäneet eniten työtä vaatineen projektimme, larpin nimeltä Puuttuva luku ja kaikki meistä tunsivat tarvitsevansa jonkin uuden luovan projektin suunniteltavaksi.

Outi Piltosen hahmo Kukka-Maaria Teräväinen-Urkki
sekä terapiakissa, kissamme Jilda

Niinpä Outin puhelinsoitto oli tavattoman tervetullut. Muistan istuneeni innostuneena sohvalla kuunnellen tarkasti, kun Outi kuvaili ideaansa: Hän halusi järjestää larpin, joka alkaisi rauhallisesti, mutta jossa tapahtuisi vähitellen muutos, samoin kuin Hell's Kitchenissä. Kaikista niistä larp-projekteista, joiden kirjoittamiseen olen osallistunut, oli Linnunmaito syntyessään kehittynein. Tuntui aivan siltä, kuin jonkinlainen omituinen virtuaalinen haikara olisi käynyt tiputtamassa Outin aivoihin niin valmiin idean, ettei siinä ollut juurikaan työstämistä. Puhelimessa Outi kuvaili minulle kaikki larpin tulevat kuusi pelaajahahmoa ja pohdimme hieman myös pelinjohdon roolia sekä pelin dystooppista maailmaa.

Tuosta puhelusta alkoi yksi elämäni mutkattomimmista ja hauskimmista larpinkirjoituskokemuksista. Koska pelaajahahmoja oli vain kuusi, saatoimme rauhassa keskittyä sekä niihin että pohtimaan pelin rakennetta ja luomaan pelinjohtohahmoja. Outin luonnostelemat hahmot olivat niin valmiita, että niihin tehtiin kirjoitusvaiheessa enää hyvin vähän lisäyksiä. Keskustelin ennen tämän artikkelin kirjoittamista Outin kanssa ja tulimme yhdessä siihen tulokseen, ettei Hoitokoti Linnunmaitoa todennäköisesti enää pelauteta. Niinpä avaankin tämän eloroolipelin salaisuudet nähtäviksenne kertoaksenne, millä tavoin pyrimme luomaan pelaajille kokemuksen siitä, miltä mielenterveysongelmat tuntuvat sekä esittämään mustan huumorin kyllästmää yhteiskuntakritiikkiä.

Hahmot

Outilla oli ideoita kolmeen miespuoliseen ja kolmeen naispuoliseen hahmoon, jotka esittelen nyt lyhyesti tässä. Tähän on suorastaan pakko lisätä yhdysvaltalaisista elokuvista tuttu kaneetti: kaikki yhteydet todellisiin ihmisiin ovat täysin sattumanvaraisia.

Riina Lavikainen oli aika surullinen tapaus: huonoille teille ajautunut 19-vuotias tyttö Helsingistä. Hän oli yksinhuoltajan tytär, joka ajautui huonoon seuraan ja ihastui rikolliseen, itseään jonkin verran vanhempaan Henry "Pokka" Lokkaan (joka on myös tässä pelissä esiintyvä hahmo). Pokka tutustutti hyväuskoisen Riinan "tippana" tunnettuun (täysin fiktiiviseen) huumeeseen, jota annosteltiin pipetillä yksi tippa kielen alle. Tipan käytöllä oli kuitenkin Riinalle ikävät seuraamukset. Tyttöpoloinen alkoi kuulla ääniä, jotka käskivät hänen vahingoittaa ja lopulta tappaa itsensä. Oireet toivat Riinan epäsäännöllisen elämän hänen rakastavan äitinsä tietoisuuteen. Riina päätyi psykiatrian osastolle otettuaan yliannoksen lääkkeitä. Äiti löysi "tippaa" Riinan tavaroista ja ilmoitti asiasta poliisille. Riinan onneksi (tai epäonneksi) äiti työskenteli lääkeyhtiö Pharmanakissa sihteerinä. Suhteidensa kautta hänen onnistui järjestää Riina hyväosaisille mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun yksityiseen kuntoutuskotiin, Hoitokoti Linnunmaitoon. Riina Lavikaisen hahmon kirjoitti Jaakko Virtanen.

Joonas Valkeala

Jemina Kärkkäinen oli 20-vuotias nuori nainen, joka oli kotoisin Luodosta Pohjanmaalta. Hän oli syntyisin suuresta lestadiolaisperheestä ja hän oli tottunut elämään köyhyydessä suuren sisarusparven keskellä. Hänen elämänsä tragedia oli se, että hänet syrjäytettiin pikkukylän sosiaalisesta yhteisöstä hänen opettajansa raiskattua hänet 12-vuotiaana. Hän yritti kertoa hyväksikäytöstä vanhemmilleen, mutta sai osakseen vain huoran leiman pienellä kotipaikkakunnallaan. Niinpä hän lopulta karkasi kotoaan ja matkusti Turkuun. Tuosta karkumatkasta tuli hänen elämänsä kohokohta. Turussa hän tapasi Joonas Valkealaan, hahmon, joka oli ilmeisesti ollut hoidossa Linnunmaidossa ja jonka kohtalo jätettiin tarkoituksella hyvin epäselväksi. Joonaksen kädessä oli aurinkoa kuvaava tatuointi ja pelin kotisivuilla hänet esiteltiin esimerkkitapauksena siitä, miten hoito Linnunmaidossa voi saada ihmeitä aikaan. Joonas oli hoidon aikana kirjoittanut epätoivoisemmaksi käyviä kirjeitä ja jättänyt ne piiloon toiseen makuuhuoneista toivoen Jeminan löytävän ne joskus. Joonas oli Jeminan rakkaus. He pitivät Turussa toisistaan huolta ja elivät teltassa yhden ihanan kesän. Sen jälkeen Jemina löydettiin ja hän päätyi mielisairaalaan. Siellä hänet otettiin lääkeyhtiö Pharmanakin lääkekoeohjelmaan hänen tietämättään. Linnunmaitoon tullessaan hänelle oli kehittynyt lukuisia vaikeita lääkeriippuvuuksia. Jeminan hahmo oli toinen tähän larppiin kirjoittamistani.

Lievästi autistinen 30-vuotias Leea Rantala oli viettänyt kovan elämän: hänen paperinsa olivat täynnä vääriä diagnooseja. Hänellä oli diagnosoitu kehitysvamma ja skitsofrenia, vaikka hän olikin yksi tämän larpin tervejärkisimmistä hahmoista. Paetakseen kohtaloaan hän uppoutui rajatietoa käsitteleviin kirjoihin ja uskoi pystyvänsä puhumaan kuolleiden, mm. Sodassa kaatuneen sisarensa Sannan kanssa. Kun vanhemmat saivat tietää hänen harrastuksestaan, toimittivat he hänet mielisairaalaan. Järkevä ja suhteellisen älykäs Leea viettikin pelin tallustellen ympäriinsä ja tarkkaillen muita kantaen jatkuvasti kainalossaan pehmojänistä nimeltä Saastamoinen. Leean hahmo on kirjoittamieni hahmojen joukossa yksi niistä, joihin olen kaikkein tyytyväisin.

Nelikymppinen Petteri Myllymäki oli onneton rikas poika. Hän oli hieman yksinkertainen ja äveriäiden vanhempien iltatähti, ainokainen ja lellitty silmäterä. Hän sai kaiken haluamansa, mutta hänen vanhempansa eivät ikinä sallineet hänen tehdä mitään vähänkään vaarallista. Niinpä kun vanhemmat saivat surmansa Ahvenanmaalla separatistien tekemässä terrori-iskussa koitti Petterin tilaisuus, jota hän myöhemmin katui syvästi. Hän tutustui oudon kultin ylipappiin joka käytti itsestään nimeä Mefisto ja oli myyty. Mefisto käytti häntä hyväkseen kaikilla tavoin. Kun Petteri lopulta kävi lähellä kuolemaa osallistuttuaan uhrirituaaliin, jossa häntä viilleltiin, hakeutui hän itse hoitoon. Hän kärsi harhoista ja oudosta läsnäolon tunteesta. Itse hän uskoi, että jokin kultin demoninmanausrituaaleista oli onnistunut turhankin hyvin, mutta sairaalassa hänen todettiin kärsivän harhoista ja paranoiasta. Harjoittamansa viiltelyn takia hän oli myös vaarallinen itselleen. Onnekseen Petterillä oli yhä hieman rahaa ja niinpä hän saattoi hankkia itselleen hoitojakson Linnunmaidossa. Petterin kirjoitti Outi Piltonen.

Juha Logren oli 25-vuotias mies, joka nuorehkosta iästään huolimatta oli onnistunut kokeilemaan lähes jokaista saatavissa olevaa huumausainetta. Ne olivat laukaisseet hänessä psykoottisen persoonallisuushäiriön ja ajaneet hänet hänet psykiatristen hoitojaksojen ja katkaisuhoitojen putkeen, josta ei paluuta ollut. Juha tunsi Leean, sillä hän oli tutustunut naiseen sairaalassa. Kaksikko piti toisistaan ja koetti auttaa toisiaan aina kun se oli mahdollista. Juha rakasti aivan erityisesti taideterapiaa, sillä hän oli etevä piirtäjä ja maalaaja. Pahaksi onnekseen hän oli satuttanut kätensä pahasti yrittäessään edellisen trippinsä aikana lyödä kätensä läpi tv:n kuvaputkesta. Niinpä pelaaja joutuikin viettämään koko pelin kädet siteissä. Juhan hahmon kirjoitti muistini mukaan Outi.

25-vuotiaan Henry "Pokka" Lokan elämä oli ollut varsin vauhdikasta. Pokalla oli todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja maniavaiheessa hän oli onnistunut tekemään vaikka mitä. Hänellä oli sadoittain naissuhteita, hän oli valmistanut ja kaupitellut huumeita, erityisesti "tippaa" sekä tehtaillut rikoksia. Niinpä hän oli ehtinyt istua vankilassakin, mutta viimeisin tuomio oli muutettu pakkohoidoksi. Pokan vanhemmat olivat varakkaita ja he olivat lopulta niin kyllästyneitä poikansa rettelöintiin että kustansivat hänelle hoitojakson Linnunmaidossa. Pokan hahmon kirjoitti Jaakko Virtanen.

Pelinjohtohahmot

Linnunmaito poikkesi tavallisesta larpista voimakkaasti siinä suhteessa, että pelissä oli yhtä paljon pelinjohtohahmoja kuin pelaajia. Pelinjohtohahmot toimivat paikan työntekijöinä ja pyrimme luomaan heistä niin yliampuvia stereotypioita, että pelaajille muodostuisi heidän välityksellään illuusio oudosta ja pelottavasta maailmasta. 12 tunnin pelin viettäminen pelinjohtohahmon nahoissa oli paitsi rankkaa, myös vapauttavaa. Se antoi meille mahdollisuuden irrotella ja tehdä itsestämme myös pilaa. Pyrimme pysymään itsekin hahmoissamme niin paljon kuin mahdollista vaikka pelaajat olisivatkin olleet toisaalla. Mielestäni se antoi pelikokemukseen aivan omanlaistaan syvyyttä.

Jenni Leivon alistuva ja lempeä hahmo
Lahja Taivainen

Linnunmaidon johtajapariskunta, Ylermi ja Yrsa Ylä-Luomi eivät olleet kummassakaan pelautuksessa paikalla, mutta heihin viitattiin jatkuvasti ja pelinjohtohahmot tekivät asioita omien sanojensa mukaan heidän suosituksestaan. Heistä pyrittiin muodostamaan pelaajille välinpitämätön ja poissaoleva kuva.

Keittiömestarina toimivaa, Taivaskirkon laillistettua pastoria Sulo Taivaista pelasi Martti Huusko. Sulo oli melko leppoisa mies, joka vietti suurimman osan peliajasta keittiössä yhdessä vaimonsa, leivontaterapeutti Laina Taivaisen kanssa. Varsin kapean maailmankuvan omaavana ja potilaita pullaterapiassa auttelevana Lainana hääri Jenni Leivo.

Liikuntaterpeutti Urpo Pahalainen pyrittiin esittämään äksynä ja komentelevana hirviönä, joka pakotti potilaat ulos säällä kuin säällä keppijumppaamaan. Ensimmäisessä pelautuksessa sää oli aurinkoinen, mutta toisessa pelautuksessa satoi räntää ja pelaajapoloiset joutuivatkin jumppaamaan kylmässä ja märässä. Urpoa nimiteltiin pelin aikana muunmuassa kenraaliksi. Urpo Pahalaisen nahoissa joutui aikaansa viettämään Jaakko Virtanen.

Oma hahmoni, Arja "Artsy" Karjalainen

Itse pelasin taideterapeutti Arja "Artsy" Karjalaista. Arja oli mieltynyt kaikkeen äärimmäisen värikkääseen ja pääsinkin toteuttamaan itseäni sistuaessani isoisäni talon olohuoneen taidetarpiasaliksi. Maalasimme etukäteen muutamia peiteväritöitä ja askartelimme kollaseja lehdistä leikatuista kuvista. Koristelimme niillä olohuoneen seinät. Säästimme tarkasti myös einsmmäisessä pelautuksessa tehdyt työt ja käytimme niitä toisessa pelautuksessa. Taideterapiahuone oli mahdollisimman värikäs: siellä oli kirkkaanvihreä viltti, oranssiksi värjätyllä lampaantaljalla koristettu nojatuoli, sinisiä kukkakuvioisia tyynyjä... Kuuntelimme taideterapiatunnin aikana Frozen Silencen rentoutusmusiikkia. Taideterapiasalissa pelaajahahmot saivat tuoda tuntojaan esiin taiteen keinoin. Kaikenlaisten kuvien piirätminen oli sallittua, vaikka toisinaan muu henkilökunta järkyttyikin kuvista. Aina käydessään taideterapiahuoneesta Laina Taivainen ihaili kirkkoveneen kuvaa ja kutsui sitä "auringoksi".

Psykologi Kukka-Maaria Teräväinen-Urkkina sörkki pelaajahahmojen aivoja pääpelinjohtaja Outi Piltonen. Hän piti pelaajahahmoille ryhmäterapiaistunnon sekä järjesti tarvittaessa yksityisterapiahetkiä.

Linnunmaidon psykologina toimi Kalevi Koppelo, jota potilaat hänen selkänsä takana nimittivät Kopeloksi. Hän oli hieman eriskummallinen mies, joka puuhaili paljon talon kellarissa. Tarvittaessa hän antoi hahmoille rauhoittavia lääkkeitä pistoksena. Pelin alussa hän myös tarkisti jokaisen potilaan, keskusteli hänen kanssaan ja jakoi lääkkeet. Kalevi Koppelona – ja samalla Hoitokoti Linnunmaidon erityistehostevelhona toimi Petri Mäntylä.

Maailmankuva

Hoitokoti Linnunmaidon maailmankuvan ei ollut tarkoituskaan olla erityisen järkevä tai realistinen. Halusimme luoda jotain, joka kuulostaisi potilaiden pelaajista todella oudolta ja järjenvastaiselta. Niinpä Linnunmaidon todellisuudessa elettiin dystooppisessa sisällissodasta kärsivässä Suomessa. Ahvenanmaa, Lappi ja Pohjanmaa halusivat irrottautua muusta Suomesta. Ruotsin valtio tuki Ahvenanmaan irrottautumispyrkimyksiä ja Norja Lapin. Pohjanmaa tunnustautui ruotsinkieliseksi kuningaskunnaksi, josta käsin tehtiin ryöstöretkiä muualle Suomeen.

Erityisesti sota Lapissa nieli joukkoja. Nuorgamiin olikin perustettu pahamaineinen vapaaehtoislegioona, joka koostui armahduksen saaneista vangeista. Koska sotilaista oli kova pula, oli myös mielisairaalasta pääsevillä mahdollisuus värväytyä sotilaiksi. Laadimme ennen peliä lukuisia erilaisia julisteita, joissa ylistettiin sotilaan kunniakasta elämää ja teippasimme niitä ympäri hoitokotina toiminutta isoisäni 50-luvun lopulla rakentamaa taloa Kiikoisissa. Niitä oli keittiössä, lääkärin vastaanottohuoneena toimineessa makuuhuoneessa sekä taideterapiahuoneena toimineessa olohuoneessa. Vastaanottohuoneen pöydältä löytyi myös nippu lomakkeita, joilla kuntoutujat saattoivat kuntoutusjakson lopussa ilmoittaa halustaan värväytyä.

Sekä lääkeyhtiö Pharmanak että menestysteologista maailmankuvaa ajava Taivaskirkko sponsoroivat Hoitokoti Linnunmaitoa, joten olimme luoneet molempien propagandamateriaalia peliin. Pölhösti päällepäinlilimatulla propagandalla oli muutenkin oma osuutensa pelissä. Pyrimme tekemään propagandasta mahdollisimman hämmentävää ja vastenmielistä. Ennen nukkumaanmenoa pelissä esimerkiksi laulettiin yhdessä Oolannin sota, jota säestin kammottavilla vanhoilla sähköuruilla pelaajahahmojen soittaessa (hyvin epätasaisesti) rytmiä pääsiäismunan sisuksiin askarrelluilla rytmimunilla.

Pelin tapahtumat

Hoitokoti Linnunmaidosta järjestettiin kaksi pelautusta: ensimmäinen oli 25.4.2009 ja toinen 17.4.2010. Kummassakin pelautuksessa oli eri pelaajat, mutta pyrimme pitämään pelinjohtohahmot ja kulissit mahdollisimman samanlaisina. Olimme ennen peliä laatineet päivän tapahtumia kuvaavat kortit kuvineen ja selitysteksteineen. Teippasimme ne järjestyksessä keittiön kaapinoviin tuomaan autenttisuuden tuntua ja helpottamaan omaa peliämme. Sää oli tosin varsin erilainen. Ensimmäisessä pelautuksessa oli ihana lämmin kevätsää ja Kukka-Maaria Teräväinen-Urkin ryhmäterapiaistunto voitiin järjestää ulkosalla. Toisessa pelautuksessa satoi räntää, oli kylmää ja tuulista. Tämä myös näkyi pelaajien jaksamisessa.

Kukka-Maaria Teräväinen-Urkki vaihtaa siteitä
Juha Logrenille.

Pelin luonteen vuoksi hahmoille oli määritelty hyvin tarkka vuorokausiohjelma. Peli alkoi hahmojen herätessä päiväunilta. Isoisäni talon yläkerrassa on kaksi huonetta. Toisesta oli sisustettu makuutila naishahmoille, toisesta mieshahmoille. Onneksi vanhassa talossa oli kylliksi sänkyjä – vaikka yksi miehistä, yleensä se kaikkein pisin, joutuikin nyhjöttämään 50-luvun lastensängyssä. Herättyään potilaat saivat tulla alakertaan. Oli Kalevi Koppelon päivittäisen tarkastuksen vuoro.

Saatuaan Kalevi Koppelolta päivittäiset lääkkeensä yskänlääkekupeissa (lääkkeinä toimivat erehdyttävästi lääkkeennäköiset makeiset, jotka oli laitettu tyhjiin oikeisiin lääkepurkkeihin illuusion luomiseksi) suuntasivat potilaat ulos Urpo Pahalaisen liikuntaterapiaa varten. Vuorossa oli keppijumppaa. Olin itse valmistautumassa taideterapiaistuntoon ja katselin sisältä, miten hahmopoloiset kyykkivät epätahdissa. Juha Logrenin oli lähes mahdotonta siteiden takia saada otetta kepistä, joten keppi teipattiin urheiluteipillä hänen käsiinsä. Poloinen Leea puolestaan yritti pitää yhtä aikaa sekä keppiä että pehmopupuaan Saastamoista.

Keppijumppaa ensimmäisessä pelautuksessa

Keppijumpan jälkeen oli vuorossa ryhmäterapiaistunto. Outi kertoi jälkeenpäin olleensä ensimmäisen pelin istunnossa varsin ilkeä. Hän oli toiminut vastoin kaikkia oikean terapiaistunnon periaatteita: ilkeillyt pelaajahahmoille näiden traumoista ja paljastanut näiden salaisuuksia. Toisessa pelautuksessa Teräväinen-Urkki oli kuitenkin säälinyt räntäsateessa huhkineita pelaajahahmoja ja ryhmäterapiaistunto oli mukavampi.

Seuraavaksi oli vuorossa oma osuuteni, taideterapiatunti. Olin asetellut pöydälle erilaisia taidevälineitä: muunmuassa sormivärejä ja peitevärejä sekä siveltimiä. Kun olin istuttanut potilaat pöydän ääreen paikoilleen autoin heitä valitsemaan välineet työtään varten. Jokaiselle paikalle oli jo valmiiksi aseteltu A3:n kokoinen piirustuspaperi. Artsy oli suunnitellut päivän taideterapian huolella ja hän kehotti potilaita tuomaan esille elämänsä positiivisimman asian. Taustamusiikin soljuessa kauniina ryhtyivät pelaajahahmot taiteilemaan. Lopputuloksena oli monia hätkähdyttäviä kuvia: värikäs sormivärein maalattu lohikäärme, kuva kuolleesta sotilaasta, auringonlasku... Ensimmäisessä pelautuksessa taideterapiatunti sujui välikohtauksitta. Toisessa puolestaan äänet yltyivät Riina Lavikaisen päässä ja käskivät häntä puhkaisemaan siveltimellä tärykalvonsa. Urpo Pahalainen ja Kalevi Koppelo taluttivat verta vuotavan Riinan naapurihuoneeseen ja hän palasi takaisin viimeistelemään taideteoksensa tekovereen kasteltu sidetaitos korvansa päälle teipattuna.

Taideterapian jälkeen aloimme kaikki olla nälkäisiä. Onneksi vuorossa olikin päivällinen. Ensimmäisessä pelautuksessa Sulo Taivainen oli loihtinut itse kalapihvejä – ja toisessa pelautuksessa menimme asteen pidemmälle ja pelaajahahmot saivat tyytyä valmislihapulliin ja perunamuusiin. Lisukkeena tarjottiin näkkileipää ja coleslaw-salaattia molemmissa pelautuksissa. Söimme itse Martin tekemää muhevaa, ihanaa lasagnea, jonka tuoksu leijaili kaikkialle. Totuuden nimissä on mainittava, että maksoimme itse lasagnen raaka-aineet ja tarjosimme sitä pelaajillekin pelin jälkeen. Tarkoituksena oli kuitenkin pelin aikana luoda illuusiota eriarvoisuudesta. Ensimmäisessä pelautuksessa aterialla sattui välikohtaus. Henry "Pokka" Lokka piilotti yhden ruokailussa käytetyistä veitsistä, mutta se saatiin Urpo Pahalaisen ja Laina Taivaisen avulla takaisin.

Ruokailun jälkeen oli vuorossa rentoutustuokio. Meillä on ollut Huvimaja-ryhmän kanssa tapana laatia erilaisia radio-ohjelmia peliemme pelaajan iloksi/riessaksi eikä Linnunmaito ollut poikkeus. Linnunmaidossa kuuntelutimme pelaajahahmoilla Into Puhakan rentoutustunnin, surkuhupaisimman Into Puhakka -shown jonka olemme ikinä tehneet. Showhun oli yhdistetty erilaisia hahmoihin vaikuttavia elementtejä, mm. Black metal -musiikkia, jonka tehtävänä oli aiheuttaa hallusinaatiokohtaus Petteri Myllymäelle. Ensimmäisessä pelautuksessa se onnistukin, mutta toisessa pelaajat olivat niin väsyneitä, että osa heistä nukahti rentoutustuokiota kuunnellessaan.

Rentoutustuokion jälkeen oli jälkiruoan vuoro – hahmojen piti vain itse osallistua sen valmistukseen. Oli vuorossa Laina Taivaisen pullaterapia, joka tarjosi hahmoille tilaisuuden ilmaista tunteitaan muovailemalla taikinaa. Odotimme etukäteen saavamme eteen erilaisia härskejä pullia, mutta yllätyksemme oli suuri, kun pullat olivatkin oikein söpöjä ja tavallisia. Osoittelevin pulla oli Urpo Pahalaisen näköinen. Kun pullat oli paistettu, saivat hahmot syödä niitä. Niitä oli tosin niin paljon, että pakastimme pelin jälkeen osan.

Pullien jälkeen oli kuitenkin aika ottaa esille kovat keinot. Oli Urpo Pahalaisen vetämän rangaistustuokion aika. Rantaistustuokio oli ainakin minusta varsin nöyryyttävä – se oli sen tarkoituskin. Jokainen pelaajahahmo joutui vuorollaan käymään läpi päivän aikana tekemänsä virheet naruun ripustettu wc-paperirulla kaulassaan. Hänen käskettiin ottaa rullasta aina yksi paperi ja pyytää virheitään anteeksi. Ensimmäisessä pelautuksessa Leeaa syytettiin jostain virheestä ja Juha Logren ja Pokka Lokka tulivat hänen tuekseen. Tuokiosta kehkeytyi varsin kiivas.

Rangaistustuokion jälkeen oli iltapalan vuoro. Ensimmäisessä pelautuksessa tarjottiin pelaajille kaura-luumupuuroa, sillä aikomamme Pajalan puuro paloi hieman nolosti pohjaan. Jatkoimme samalla linjalla toisessakin pelautuksessa.

Rangaistustuokion jälkeen oli aika rauhoittua musiikin parissa. Pelinjohtohahmot jakoivat pelaajahahmoille kullekin sopivan rytmimunan. Niitä oli erilaisia: joidenkin sisällä oli mehupillin kappaleita, toisten sisällä pikkukiviä tai riisiä. Kun jokaisella oli päivän mielialaan sopiva soitin, säestin kammottavalla rumba-biitillä Oolannin sodan. Se pysynee pitkään hirveimpänä musiikkielämyksenäni.

Iltalaulun jälkeen jaettiin lääkkeet ja Sulo Taivainen piti lyhyen iltahartauden, olihan hän Taivaskirkon laillistettu pastori. Sen jälkeen pelaajat saivat halutessaan nukkua hieman. Hämmästyttävää, mutta molemmissa pelautuksissa lähes kaikki nukkuivat.

Sulo Taivaisen painajaisversio. Pöydällä
myös Joonas Valkealan käsi.

Pelinjohtajilla ei sen sijaan ollut lainkaan aikaa levähtää. Valmistelimme pelaajien nukkuessa alakertaa. Kuten Hell's Kitchenissä tapahtui Linnunmaidossakin muutos, tällä kertaa vielä pahempaan ja kaoottisempaan suuntaan. Kalevi Koppeloa esittävä Petri Mäntylä oli jo aiemmin iltapäivällä suunnannut talon suureen kellarikerrokseen rakentelemaan labyrinttia suoraan helvetistä. Itse keskityin taideterapiahuoneeseen. Poistin kaikki väriläiskät ja ryhdyin maalaamaan tekoverellä sormivärimaalauksia. Olimme säästäneet ensimmäisen pelautuksen verimaalaukset ja olin koristellut olohuoneen seinät niillä. Lakkasin aiemmin värikkäät kynteni mustiksi, vaihdoin värikkäät vaatteeni mustiksi ja laitoin päähäni mustan peruukin. Kaiken mustuuden päälle vedin värikkään alunperin Thaimaasta tuliaisena saamani kylpytakin. Normaalisti niin siveä ja vaatimaton Laina Taivainen esiintyi lakanaan kääriytyneenä syöden hekumallisesti rypäleitä ja esitellen pornolehteä, Urpo Pahalaisesta kuoriutui todellinen hirviö ja Sulo Taivainen pyöritti keittiössä tyhjää lihamyllyä vessapaperirulla kaulassaan. Jeminaa varten suunnattuna yksityiskohtana olimme piirtäneet Petri Mäntylän proppivarastosta löytyneelle muoviselle irtokädelle mustalla kajal-kynällä täsmälleen samanlaisen aurinkotatuoinnin, jollainen myös Joonas Valkealalla oli.

Kun kaikki oli valmista, pelaajahahmot herätettiin voimistuvalla Hell's Kitchenillä. He saivat omaan tahtiinsa tulla alakertaan. Siellä heitä odottivat outojen hahmojemme vieläkin oudommat painajaismuunnelmat. Kalevi Koppelo kävi hakemassa lopulta yksitellen heidät alakertaan kohtaamaan viimeiset kauhut. Jokaiselle hahmolle oli varattu omansa. Riina Lavikaiselle esiteltiin pääkalloa, jonka Kalevi Koppelo väitti kuuluneen hänen äidilleen – ja sen jälkeen hän kertoi olevansa itse Riinan isä. Jemina Kärkkäiselle Kalevi Koppelo lausui juuri täsmälleen samat sanat, jotka hyväksikäyttävä opettaja oli sanonut hänelle hahmossa. Leea Virtanen kohtasi pimeässä pannuhuoneessa edesmenneen sisarensa (jota esitti Outi Piltonen) ja sen jälkeen hänen rakas pehmopupu Saastamoinen uhkasi joutua kidutuksen uhriksi; Petteri Myllymäelle Outi muuntautui Mefistoksi, joka oli tullut kutsumaan hänet luokseen, Juha Logrenia vaivasivat menneisyyden haamut ja Henry "Pokka" Lokka sai tappavan annoksen "tippaa" (jonka virkaa toimitti sitruunamehu).

Olivatko painajaisjakson tapahtumat todellisia? Sitä emme tiedä. Halusimme jättää sen pelaajien pohdittavaksi. Kenties Joonas Valkonen oli tosiaan muutanut Yhdysvaltoihin ja teki siellä nousujohteista uraa muusikkona – tai kenties hänen ruumiinsa tosiaan löytyi Linnunmaidon kellarin suuresta arkkupakastimesta. Hahmot olivat pelinsisäisessä todellisuudessa lääkeyhtiö Pharmanakin vastentahtoisia koekaniineja ja saattoi tietysti olla, että kokeiluasteella olevat lääkkeet olivat aiheuttaneet heille hallusinaatioita.

Palaute

Peli oli hyvin intensiivinen ja rasittava sekä pelinjohdolle että pelaajille. Pelin jälkeen järjestimme pelinpurkutilaisuuden keittiössä; samalla pelaajat saivat tilaisuuden syödä leipomiaan pullia ja lasagnea. Molemmilla pelautuskerroilla palautteet olivat kiittäviä. Saimme ensimmäisessä pelautuksessa myös muutamia rakentavia parannusehdotuksia, joita toteutimme toisessa pelautuksessa.

Pelinjälkeisten keskustelujen perusteella peli onnistui herättämään pelaajissa pohdintoja. Pelaajat kuvailivat voimattoman raivon kokemuksia hahmojen joutuessa nöyryytetyiksi. Myös lääkkeidenkäyttö herätti paljon keskustelua. Pelin ei ollut tarkoitus tarjota minkäänlaisia oikeita vastauksia tai tuputtaa tiettyä näkemystä, vaan tarjota pelaajille mahdollisuutta asettua toisen asemaan ja kokea jotain outoa ja hieman pelottavaakin. Käsittääksen koko työryhmä oli jälkikäteen varsin tyytyväinen Hoitokoti Linnunmaitoon. Yritimme antaa pelaajille mieleenpainuvan kokemuksen ja saimme sellaisen myös itse molemmilla pelautuskerroilla.

Oman kokemukseni mukaan larppaaminen on voimakas luova väline ja se harjoittaa kykyä asettua toisen asemaan. Linnunmaidon kohdalla pelaajille tehtiin selväksi jo ennen ilmoittautumista, että kyseessä oli raskaita teemoja käsittelevä peli. Kerroimme rehellisesti suurin piirtein, mitä oli tulossa. Näin joukkoon valikoitui kummallakin kerralla pelaajia, jotka kokivat pelin antoisana. Kuten larpeissa aina, oli Linnunmaidossakin luonnollisesti koska tahansa mahdollisuutena keskeyttää liian ahdistava tai vaarallinen tilanne sanomalla hold mutta kukaan ei kertaakaan käyttänyt sitä. Rauhoitetuksi tuleminen tarjosi myös mahdollisuuden pelaajalle poistua ahdistavasta tilanteesta ja rentoutua hetken.

Suosittelen kaikille larppaamisesta tai roolipeleistä kiinnostuneille myös rankkojen aiheiden läpikäymistä pelin avulla. Jos omat voimavarat vain sallivat, voi kokemus olla varsin antoisa.

Muffinit ja kuppikakut - mistä on herkut tehty?

 Maria Blonqvist

Kuva: Maria Blomqvist

Ruoka, sen kasvattaminen, laittaminen ja syöminen on aihe, joka yhdistää koko ihmiskuntaa ja herättää intohimoja. Isoisäni jaksoi kuolemaansa asti kertoa yhtenä hupaisimmista jatkosodan muistoistaan miten hän oli tovereineen löytänyt hylätyn elintarvikepuodin Karjalasta. Elettiin sodan voittoisaa vaihetta eikä ruokahuolto aina pysynyt nopeasti etenevien joukkojen tasalla, joten kaikilla oli nälkä. Nuoret velikullat näkivät elintarvikepuodin ikkunassa joukon varsin aidon näköisiä kipsisiä elintarvikkeita. Niiden joukossa oli suuri juustopala ja makkaralenkki. Toverukset lastasivat nuo elintarvikkeet polkupyöränsä päälle ja saivat aikaan monet naurut, kun nälkäiset sotilaat tulivat kokeilemaan jäljitelmiä. Isoisäni tarina nousee usein mieleeni leipoessani enkä voi olla hymyilemättä sille.

Jostain syystä erilaisten herkkujen joukosta juuri muffinit ja kuppikakut ovat nousseet alituiseen esiin nörttityttöjen keskusteluissa. Olemme keskustelleet siitä, kuulostaako muffinssi paremmalta kuin englantilaisittain yksikössä oleva muffini – sekä myös siitä, mitä eroa on muffinilla ja kuppikakulla. Leipominen on minulle intohimo, jonka olen perinyt ilmeisesti jo äidinmaidossa ja niinpä päätin kirjoittaa aiheesta artikkelin.
 

Muffinien ja kuppikakkujen valmistus

Itse otsikon kysymykseen on varsin helppo vastata: sekä muffinit että kuppikakut valmistetaan munista, sokerista, sulatetusta margariinista, vehnäjauhoista ja leivinjauheesta. Muffinien valmistus on pienen harjoittelun jälkeen helppoa. Jos olet edistyneempi paakari voit huoletta hypätä seuraavan osion yli, mutta ajatellen vakituista kokkauskumppaniani "Jania" (jonka kanssa kokkaamisesta kirjoitin aiemmin Nörttityttöblogissa http://geekgirlsfinland.blogspot.fi/2012/04/lovecraftilla-maustettu-norttityton.html) päätin esitellä aiheen niin juurta jaksain kuin mahdollista. Älä anna lukuisien valmistusvaiheiden hämätä: taikina syntyy todellisuudessa tuossa tuokiossa. Olen vain selvyyden vuoksi kirjoittanut kaikki valmistusvaiheet auki mahdollisimman huolellisesti.

Tarvittavat välineet

 

Tarvittavia välineitä
Kuva: Maria Blomqvist

leivontakulho

astia, esim. 1 l mitta kuivien aineiden sekoittamista varten

vähintään yksi desilitran mitta

1 teelusikka

1 suuri lusikka

1 veitsi

sähkövatkain (suositeltava)

siivilä (suositeltava)

ajastin (suositeltava)

uunipelti/ritilä + muffinipelti

vähintään 12 paperista tai silikonista muffinivuokaa

leivinpaperiarkkeja (suositeltava)

Huomaathan että kuivia aineita voi mitata samalla desilitran tai teelusikan mitalla. Jos mitta tulee sotkuiseksi, kannattaa se huuhtaista ja tarvittaessa kuivata.

Entä miten munat, sokri, margariini ja jauhot sitten yhdistetään, jotta niistä syntyisi muffini? Käydessäni läpi alempana tässä artikkelissa esiteltyjen kirjojen ohjeita löysin useampiakin muunnelmia, mutta perusmuffinin ja kuppikakun resepti on jokseenkin tällainen:

Muffini- tai kuppikakkutaikina

(n. 12 kpl)

2 munaa

2 dl sokeria

50 g voita tai margariinia (tarvittaessa laktoositonta)

(1 dl maitoa) (tarvittaessa laktoositonta)

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

(marjoja, suklaahippuja, pähkinöitä tms.)

Aloita nostamalla esiin kaikki yllä luetellut elintarvikkeet. Se tekee leipomisesta helpompaa ja järjestelmällisempää. Kuumenna uuni 200 asteeseen. (Kuva: Kim Blomqvist)

Asettele 12 paperi- tai silikonimuottia uunipellille. Siltä varalta että muffinit kohoavat liikaa ja valuvat ulos muoteista suosittelen peittämään pellin leivinpaperilla. (Kuva: Kim Blomqvist)

Mittaa sokeri leivontakulhoon. Lisää päälle vaniljasokeri. Riko munat yksitellen sokerin päälle. Jos munat sattuvat olemaan hieman vanhoja, kannattaa ne rikkoa käyttäen apuna lasia tai kuppia. Näin ei tule pilattua raaka-aineita ikävällä yllätyksellä. (Kuva: Kim Blomqvist)

Leikkaa voista tai margariinista sopiva 50 g pala (voi- ja leivontamargariinien käärepapereissa on yleensä viivat 50 g välein). Laita pala mikronkestävään pieneen kulhoon ja sulata se varovasti. Voit halutessasi sulattaa voin/margariinin myös paistinpannulla. Mikäli voi/margariini pääsee kuumaksi, anna sen hieman jäähtyä. Liian kuumana lisätty voi/margariini koaguloi vatkatun kananmunan. (Kuva: Kim Blomqvist)

Mittaa jauhot ja leivinjauhe erilliseen astiaan. Sekoita huolella. (Kuva: Kim Blomqvist)

Vatkaa munat ja sokeri sähkövatkaimella tukevaksi valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sulatettu (ja tarvittaessa hieman jäähdytetty) voi/margariini muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti suurella lusikalla.Kaada/siivilöi jauho-leivinjauheseos varovasti muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina varovaisesti tasaiseksi käyttäen vaikkapa suurta lusikkaa apuvälineenä. Näin taikina pysyy kuohkeana.Lisää joukkoon tarvittaessa maito, mikäli taikina on mielestäsi liian paksua. (Kuva: Kim Blomqvist)

Voit halutessasi lisätä taikinaan marjoja, suklaahippuja tai vaikkapa pähkinöitä. (Kuva: Kim Blomqvist)

Täytä muffinivuoat noin puoliväliin taikinalla, voit käyttää apuvälineinä suurta lusikkaa ja mittavälineenä käytettyä teelusikkaa. Taikina nousee uunissa, joten jos täytät vuoat liian täyteen voi se valua yli. (Kuva: Kim Blomqvist)

Paista uunissa n. 10-15 min. (uunista riippuen). Sopivan kypsyyden huomaa usein herkullisesta tuoksusta tai hieman rusehtavasta väristä, mutta kypsyyttä voi myös kokeilla vaikkapa haarukalla tai tikulla painamalla sen varovasti muffinin pinnan läpi. Jos haarukkaan ei takerru taikinaa, muffini on kypsä. Ota ulos uunista ja anna hieman jäähtyä. Herkku on valmis syötäväksi. (Kuva: Kim Blomqvist)

Uteliaat kissatkin on hyvä houkutella pois keittiöstä. (Kuva: Kim Blomqvist)

 Muffinin ja kuppikakun ero

Tässä artikkelissa vilisee termejä muffini ja kuppikakku. Olemme nörttityttöjen keskuudessa itsekin ihmetelleet näitä termejä ja pohtineet, mitä eroa niillä ylipäätään on. Yritettyäni selvittää asiaa olen tullut siihen tulokseen, että termejä käytetään ainakin Suomessa pitkälti synonyymeina. Muffinin ja kuppikakun taikina on yleensä samanlainen ja molempien paistamiseen käytetään paperista tai silikonista vuokaa tai metallista tai silikonista muffinipeltiä tai muottia.

Kuva: Wikimedia

Ero vaikuttaa syntyvän koristelusta: kun muffinit voidaan tarjoilla ihan sellaisinaan, kuppikakut (tai vuokaleivokset – termi, jota käytetään kirjassa Ruokasuosikit – muffinit ja leivonnaiset) koristellaan usein näyttävästi ja luovasti niin, että kyseessä on usein ihastuttava veistos, johon hädin tuskin hennoo upottaa hampaansa. Kun on kuppikakku kyseessä, vain taivas (ja kukkaronnyörit) rajoittavat koristelujen määrää ja laatua. Internet onkin täynnä ihastuttavia koristeluideoita: sen voi todeta vaikkapa tekemällä Google-kuvahaun termillä "cupcake".

Herkullinen historia

Kuppikakku juontaa juurensa Yhdysvalloista. Ensimmäinen kirjallinen maininta kupissa paistettavasta kakusta löytyy Amelia Simmonsin keittokirjasta American Cookery vuodelta 1796. Yhdysvaltalaisen keittotaidon historian kannalta kyseinen teos on varsin merkittävä: se on ensimmäinen tunnettu pohjoisamerikkalainen keittokirja. Ensimmäisen kerran termi cupcake (suom. kuppikakku) esiintyi Eliza Leslien keittokirjassa nimeltä Recepits vuodelta 1828. Selitys leivonnaisen nimelle vaihtelee: Ensimmäisen selityksen mukaan nimi on peruja varhaisten kuppikakkujen keraamisista paistovuoista. Toisen selityksen mukaan nimi tulee siitä, että Yhdysvalloissa käytettiin (ja käytetään yhä) mittayksikkönä kuppia. Iso-Britanniassa leivonnainen tunnetaan nimellä fairy cake (suom. Keijukakku) ja Australiassa nimellä patty cake. Nimenä keijukakku hivelee mielikuvitusta: sehän viittaa kuppikakun tavallista kakkua pienempään kokoon. Fantasianörtti voikin leipoessaan kuvitella, miltä sievät pienet keijukaiset näyttäisivät syödessään kuppikakkuja.

Entäpä sitten muffinin historia? Suolaiset, hiivataikinaan leivotut muffinit syntyivät ennen makeita muffineja. Termi "muffini" kuvaa ylipäätään paljon laajempaa leivonnaisskaalaa kuin kuppikakku: muffinit ovat yleensä pienehköjä sulaisia tai makeita nopeasti valmistuvia leivonnaisia. Oman kokemukseni mukaan näistä termeistä nimen omaan muffini (tai muffinssi) rantautui Suomeen ensimmäisenä. Kuppikakku on saapunut myöhemmin. Käytyäni läpi kaikki vanhimmat keittokirjani löysin maininnan leivonnaisesta nimeltä muffins vain kirjasta Husmoderns 1000 recept vuodelta 1925. Suomenkielisistä vastaavanikäisistä keittokirjoista ei löytynyt kuppikakkua tai muffinia. Vuoden 1925 muffini muistuttaa varsin paljon yllä esiteltyä perusmuffinia.

Syy muffinin/kuppikakkujen suosioon on selvä: ne voi syödä helposti, nopeasti ja melko siististi ja niitä on helppo valmistaa. Ne voi kätevästi pakata evääksi ja ne säilyvät (toki täytteestä ja kuorrutteesta riippuen) muutaman tunnin lämpimässäkin. Kaiken kukkuraksi ne ovat varsin maistuvia.

Yhdysvalloissa muffineja rakastetaan jopa siinä määrin, että monella osavaltiolla on omat nimikkomuffininsa: Minnesotalla mustikkamuffini, Massachusettsilla maissimuffini, Havaijilla kookosmuffini, New Yorkilla omenamuffini, Kalifornialla unikonsiemenmuffini, Texasilla suklaakeksimuffini ja New Jerseyllä karpalomuffini. 
 

Kirjaesittelyjä

Oma muffini- ja kuppikakkuaiheinen kirjastoni ei laajuudellaan päätä huimaa, mutta esittelen tässä hyllystäni löytyvät teokset. Kaikki niistä ovat täynnä veden kielelle nostattavia reseptejä.

Kuva: Maria Blomqvist

Ruokasuosikit: Muffinit ja leivonnaiset – yli 100 hyvää ohjetta (Love Food tm) 2010

[Kuva: Ruokasuosikit muffinit]

Ruokasuosikit-sarjassa ilmesstynyt Muffinit ja leivonnaiset huomaa alunperin englanninkieliseksi muutamista hieman oudoista käännöksistä (esimerkiksi kuppikakun sijalla kirjassa esiintyy vuokaleivos). Siitä huolimatta olen ollut tyytyväinen kirjaan, sillä sen ohjeita laadittaessa on raaka-aineita yhdistelty luovilla tavoilla. Eivätkös nektariini-banaanimuffinit kuulostakin houkuttelevilta? Tai viikuna-mantelimuffinit?

Kuva: Maria Blomqvist

Suzie Smith: Muffinssit ja muita pikkuleivonnaisia (Gummerus)

Suzie Smithin kirja esittelee sekä makeita että suolaisia muffinssireseptejä. Senkin sivuilla esiintyy kokonainen raaka-aineiden kirjo alkaen banaani-taateli-smetanamuffineista, jatkuen äitini suosikkiin rommi-rusinamuffinsseihin ja päättyen houkuttelevilta kuulostaviin suolaisiin paprika-yrtti-fetamuffinsseihin. Itse olen kokeillut erityisesti suolaisten muffinssien tekoa tämän kirjan ohjeilla ja vaikka paistoajat ja lämpötilat vaativatkin hieman uunikohtaista säätämistä ja ainakin itse koin leivinjauhemäärät toisinaan turhan suurina on tämä kirja osoittanut olevansa vallan mainio.

Kuva: Maria Blomqvist

Makeat ja suolaiset muffinit (Otava)

Mira Rahikaisen suomentama Otavan muffinikirja tarjoaa sitä mitä lupaakin: ohjeita makeisiin ja suolaisiin muffineihin. Herkulliset lähikuvat tekisi mieli syödä ja valmistusohjeet ovat esillä selkeinä ja seikkaperäisinä. Tämä kirja on sen verran tuore hankinta, etten ole vielä kokeillut sen ohjeita, mutta siitä löytyvät esimerkiksi hyvin lupaavilta vaikuttavat piparkakkumuffinit sekä karibialaisen mausteiset kurpitsamuffinit. Molemmat olen jo lisännyt leivontalistalleni.

Kuva: Maria Blomqvist

Ingrid Hancock Bjerknes: Kuppikakut – leivo, pursota & koristele (WSOY) 2011

Norjalaisen Ingrid Hancock Bjerknesin äärettömän suloinen kirja Kuppikakut on uunituore hankinta. Hancock Bjerknes tietää mistä kirjoittaa: hän on perustanut yrityksen nimeltä Hancock Cupcakes http://www.hancockcupcakes.no/, jossa valmistetaan tilaustyönä herkullisia ja korumaisen kauniita kuppikakkuja.

Kirjassa minua itsekasvatetun ja aidon ystävänä häiritsi keinotekoisuus: monet ohjeista pursuavat keinotekoisia väri- ja makuaineita. Onneksi kirjan sivuilta löytyy muunkinlaisia – ja mitä tulee koristeluun, ovat ne kaikkein sievimmät ideat juuri tässä kirjassa.

Anittan suositus: Vegan cupcakes take over the world

http://vegancupcakes.wordpress.com/

Heti kuultuani tästä kirjasta päätin, että tilaisin sen itselleni, mutta luulenpa, että saan sen vasta joululahjaksi. Kaikille vegaanisista herkuista ja erityisesti kuppikakuista kiinnostuneille se on varmasti oiva hankinta.

Otan mielelläni vastaan vihjeitä ja esittelyjä myös muista aiheeseen liittyvistä kirjoista, linkkejä sekä luonnollisesti reseptejä, joita olette valmiita jakamaan. Olisi hienoa, jos voisitte liittää niitä tämän artikkelin kommentteihin; tällöin ne päätyisivät myös ilahduttamaan mahdollisia muita lukijoita.

Kuppikakku populaarikulttuurissa

 Kuppikakut ovat syötävän söpöjä, joten ei liene ihme, jos niitä näkee kaikkialla. Harmikseni en itse ole mikään käsitöiden ihmelapsi, mutta olen silti onnistunut löytämään sekä internetistä että todellisestakin maailmasta ihastuttavia kuppikakkutuotteita. Käydessäni kahvilassa sattui silmiini myynnissä oleva suloinen kuppikakun muotoinen rasia karamellien säilytykseen. Lastenvaatekaupassa olen törmännyt kuppikakkuun t-paidan koristeena – ja roolipelejä vetävällä ystävälläni on pelinjohtovihkonaan kuppikakun kuvin koristeltu vaaleanpunainen vihko. Kaiken kukkuraksi minun oli suorastaan pakko hankkia näkemäni kustomoitu My Little Pony, jonka kantavana ideana olivat kuppikakut.

Internetin ihmemaa on pullollaan järjettömän söpöjä amigurumi-kuppikakkuja. Ohessa linkki KnitPicksissä tarjolla olevaan ilmaiseen ohjeeseen:
http://www.knitpicks.com/patterns/Amigurumi_Crochet_Cupcake__D55495220.html

Mikä on aiheuttanut kuppikakkujen ilmiömäisen nousun suosioon? Liekö syynä ollut Sinkkuelämää-tv-sarja, jossa esiintyy Magnolia Bakery, kuuluisa newyorkilainen kuppikakkuleipomo. Yhdysvaltalaisen elokuvan ja tv-sarjan vahvan aseman huomioon ottaen kuppikakkujen yleisyys ei tosin liene hämmästeltävää.

Suosikkimuffinini

Lopuksi, jos ei nyt sokerina pohjalla niin ainakin runsaasti sokeria sisältävänä tuotteena esittelen oman suosikkimuunnelmani muffinista.

Appelsiinijuusto-suklaahippumuffinit

Oma ohjeeni

Appelsiini-suklaahippumuffini (Kuva: Kim Blomqvist)

24 kpl (12 kpl)

• 3 munaa
• 2 dl sokeria
• 1 prk (200 g) Pirkka Appelsiinituorejuustoa (muunkinmerkkistä voi käyttää, mutta olen käyttänyt tuota)
• 50 g voita
• 3 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 2 tl vaniljasokeria
• ½ levyä tummaa suklaata
• Lisäksi: paperisia muffinivuokia tai muffinipelti

1. Raaputa veitsellä suklaa muruiksi.
2. Sekoita kuivat aineet ja suklaamurut keskenään.
3. Sulata voi.
4. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
5. Sekoita juusto, voisula ja kuivat aineet muna-sokerivaahtoon.
6. Laita taikina (kaksinkertaisiin) paperivuokiin.
7. Paista 200-225 asteessa (uunista riippuen) 12 minuuttia; muffinipellillä 15 minuuttia.

Sweaty and wasted from screaming, but it was fun!

Mia Meri

Greetings from high up in the air! We are on our way back home and suffering from jet lag, so apologies if this text makes no sense at times.

After surviving the floods, whirlwind, rattlesnakes, scorpions and tarantella eating wasps of the desert, we headed to the more safe areas of San Diego. Located close to the Mexican border, our GPS navigator decided to go on a tirading rampage and directed us to people's private yards and other very embarassing places. But other than that, we can highly recommend the GPS navigator we bought: the cheapest Tom Tom they carried in Target. (Just make sure it has lane changing aid.)

San Diego Zoo

My experiences of the San Diego Zoo have been prior to this visit limited to the reality TV show on the zoo which came out many years ago. The show followed the animal caretakers and from it I got the impression the San Diego Zoo is a huge, high quality zoo. Correct. San Diego Zoo is one of the top zoos in the world and houses many rare animals and is an active participant in many programs designed to reintroduce near extinct animals back to nature.

On the being huge part, there are bus routes within the zoo you can take. Also the map gives you the impression this area is huge. We both looked at the map and made a list of all the must see animals and tried to plan on which bus stops to use, etc... but it was totally unnecessary. The zoo is actually, for a normal Finnish person used to walking, a large but in no way overwhelming place. We ended up visiting each and every animnal in the zoo, not needing the bus even once and even had time to spend over half an hour looking at the elephants getting fed. We spent about six to eight hours in the zoo and never felt we had to hurry and even had time to stop for a proper dinner even though we are those people who have to stop to look at every animal no matter how (un)interesting they are.

I must also praise the zoo for taking care of its customers. There were restrooms, restaurants, cafes and stores everywhere. In places they even had moving walkways to help you take shortcuts or climb uphill. The only problem was, the zoo is a labyrinth where you can get lost quite easily. There are a few main streets and from them you can enter routes named after a theme or some popular animals on that route. The only problem is the signs don't give you a clear indication on the direction you need to take and in the middle, around a huge bird house, the routes go on many levels and at least we got hopelessly lost trying to find the hippos. But no worries, in the end we did find them, though I still have no idea how.

And as for the animals, which are the main attraction of the place. What can I say: <3 .

*****

Elephants went bananas for food!

A hippo baby teasing its mom. Mother later had her revenge. She pooped in the baby's mouth underwater. Quite a sight! *fail*

This panda decided to get active just when we got to his home.

It looks graceful in this photo, but in reality it was quite scary to watch.
Mostly it just slid down the trees and fell down from places, requiring minimum energy to get down. Weird animals.

Huge birds. The pink headed one is two years old and the dark one only one year old. (You can tell from the colour.)

Camels. Always cool.

After Berlin Zoo a swore I would never go to see orangutans again. I just cried my eyes out there. Here the orangutans looked less depressed but just as bored, except for this little guy here who was doing all the tricks from they monkeying book to ward off the boredom. The others just lied there or rolled around the cage being very, very bored. I hope there would have been some way for me to make their day a bit more exciting. I really don't like intelligent animals such as these held in cages without stimulation.

San Diego Comic Con 2012

Right at the same time we were in San Diego there was the famous Comic Con. Unfortunately the tickets had sold out in 15 minutes and we missed even the second sale so there was no way for us to get in. We hoped there would have been some events in the city arount the Comic Con, but apparently not. Many of the comic stores were open at regular hours and some had even closed their doors. But the ones we visited we bought empty.

Comic Con: **** (we suppose, if you can get tickets and like crowds)
San Diego Comic Stores: **** (Especially Comickaze was amazing! The staff really know their stuff.)

La Brea Tar Pits

Yeah, you read that right, it's a... tar pit. But don't go waving the fail flag quite yet, because it's not just any old tar pit. This one is located right in the middle of Los Angeles and holds the remains of many millions of animals from before the last ice age! They have found many extinct animals from the pits like sabre-toothed cats, mammoths, and these huge giant ground sloths, which resemble modern bears. As they remind the visitors many, many times, there are no dinosaurs there, because the pits were formed only after the dinosaurs had died.

The La Brea Tar Pits is a free public park and in the middle of it there is the Page museum which displays some of the many findings from the tar pits. The most interesting part is, the tar pits are still being excavated and in the park there are many old excavation sites. Pit 91 is currently under excavation and there are paleonthologists working there in front of the park visitors. The excavations are made very visitor friendly. In the public park excavation site they have a white board with explanations of what the paleonthologists are doing currently and what findings they have made on that particular day. The tar pits are so full of remains the list of the daily findings was long already by midday. And inside the museum there is an open aquarium type of research lab for all the findings where the phaleontologists clean up and do the inventory on all the findings and also put together skeletons when needed. When we visited, there were two full time paleonthologists there and almost a hundred volunteers occasionally helping them with the finds.

By the way, if you are interested and happen to be staying in the area, they are accepting more volunteers. In fact all the museums and the zoos we visited had a volunteer program. I only wish we had a similar system in Finland, since accepting volunteers does not only help you get valuable work experience but it also involves people with the museums and, of course, allows the museums to make better exhibitions with less money. I would imagine the cultural historical museum of Finland would greatly benefit from volunteers considering how little money they have compared to the more popular art museums, which also get sponsors more easily. It's like a snowball effect, the less money you have, the less time and money you have to put together exhibitions which interest a wider public, and the less visitiors you get, which causes you to get less money.

The La Brea Tar Pits museum (Page museum) is a rather small museum, but very interesting and with well thought out displays. But just the park is worth the visit. You see, in the past the park used to have many ponds or tar pits, where animals got stuck. First it might have been a herbivore, then a carnivore thinking it found an easy meal, then flies and what not. The tar pits in the area are full of bones and shells. And the best part is, there is a large pond right next to the road which, to my understanding, is just like the ponds in the park in the past. The tar under the park is still oozing through the ground and there are places where it has formed bubbling puddles. There's tar floating in the pond and quite likely the whole bottom of the pond is filled with tar. The place might not be the best place for a picnic because you might accidentally place your blanket on tar and the smell of tar is quite strong in the park.

The park: ***, with the museum *****

Giant ground sloth wondering who dares to lean on him.

Just a small mammoth. Notice how tar has coloured the bones brown.

The laboratory in the Page Musem.

I believe those are used to determine if the marks on fossils are from a certain animal.
In the background a woman is sorting microfossils.

This here is a cutaway of land from the tar pits. Above it in gel is a representation of all the fossils
you can find from the same piece of land. The tar pits are this rich in fossils!

This handsome fellow is the short-faced bear found from Tar Pits. I wonder what it's thinking.

Teeth. @.@

That's tar or asphalt coming up from the ground. Quite exciting!
I wonder if the inspiration for the Bog of Eternal Stench in Labyrinth (1986) came from this place.

Noooooo! Daddy going to drown in tar! :''(

Disneyland

Who hasn't read about Disneyland in their childhood from Aku Ankka ("Donald Duck" in Finnish, ridiculously popular institution in Finnish families) magazine! Around the age of ten I got a chance to visit the place and it ruined childhood for me. Linnanmäki was nothing compared to Disneyland and I stopped visiting the place. Dangerous!

Of course, since we were around we had to visit the place. Maybe we were bit scared if the long lines for all the attracations would take their toll and if we had outgrown the place. We happened to enter the park on its birthday so the place was packed full to make matters worse. But the good thing is, none of it mattered to us in the end.

Yes, there were long lines. I'm talking about 1,5 hour long lines to the most popular attractions. But the best part was, most of the places had been designed in a way that you couldn't see the full length of the line, which miraculously made the wait much more tolerable, and in almost all the places the queue was placed within the set, making even the queueing part of the experience. Also the most popular attractions have a FastPass system which means that instead of queueing you can go to a machine, stick your ticket in and it gives you a ticket which allows you to go past the lines between a certain time. It won't allow you to pass the line completely but you will skip most of it. Note, you can get only one FastPass per two hours or so and the FastPasses run out during the day. So a smart visitor goes to the most popular places first and gets their FastPasses well in advance.

And as for the rest of the people, even they didn't bother us that much, since the park is so huge there was no rush except during parades or other special program within the park. As for parking, bying tickets, getting in - I don't think I have ever had so easy time getting anywhere including my own bed. And even the food they serve in Disneyland is good. Despite the long lines I can't think of anything bad to say about the place. Very good job, guys!

Since Disneyland is a definite ***** we decided to rate the rides we took.

• Pirates of the Caribbean *****
• The movies with the same name are based on this classic ride. It's long, it has a great mood, it's quite a lot of fun and also gives you a good scream in the beginning. :D *****
• Haunted Mansion *****
• Another one of the classic rides and propably the best spooky ride there is. It's not necessarily scary, though I did scream in the cemetary, but it's so wonderfully made you can't but wonder how they did all that.
• Jungle Cruise ***
• This ride possibly got its inspiration from the Jungle Book, but it has nothing to do with the story. In fact, I think they might have redone the otherwise very old fashioned boatride into a comedy show. It's up to your captain how much fun you'll have, but even if you get a bad one at least you get to see how "amusement" was done in my childhood. 
• Splash Mountain *****
• When opened, I think this was the tallest fall in any splash rides anywhere. The best part is, when you begin the ride, it's cute and fluffy, but as you get closer to the fall the images get more and more horrifying - actually it's downright weird by modern standards, they've got cute and fluffy animals dying and stuff. And when you're at the top of the fall, you can't see the bottom! That tall.
• Buzz Lightyear Astro Blasters ****
• An arcade game style ride where you shoot evil aliens who are trying to steal batteries or something from Buzz Lightyear. Surprise fun!
• Matterhorn Bobsleds **
• Old ride, not that scary. Screamed only because I was expecting something worse (better).
• Star Tours *****
• A must see! The idea is that you're going on a vacation in the Star Wars world, as anyone in the galaxy far, far away might, but then things turn out rather more exciting than planned. We can't tell you anything more without spoiling it, but it's based on the original Star Wars movies and it's so much fun! And even the queueing is made fun.
• Space Mountain ***
• Possibly the wildest and fastest ride in Disneyland, where you ride a rocket in the darkness of the space. The most horrifying part is when you just get a faint feeling of how fast you are going and it's something totally horrifying. But the lines are horrifying. They were 1,5 hours long and even with FastPass they are 45 minutes long. And it's the only place where the line runs in the most boring environment, in straight angles. Booooring!
• Captain Eo Tribute *****
• This is the first ever 4D movie starring young Michael Jackson and directed by George Lucas and Francis Ford Coppola. It is a wonderful little piece of magic, which has turned much funnier with the passing of time and especially since the early 80s cutting edge style is just so unbelievably hilarious. The worst part is, the movie print is in bad shape, or the transition from those red-and-blue 3D glasses to the polarised 3D glasses hasn't been a complete success. Also the movie is missing the original's laser and starfield effects, which might have been pretty cool. We read from the internet they are thinking about pulling the movie from the theater and making something new there instead. That would be a shame, but I understand they don't want to keep on showing something that isn't pulling people in. Maybe they could still show the original Captain Eo once or twice a day with the possible new show, because it would be a shame if no-one could ever see this movie again. (It has never been released on video or DVD. It's only been shown once on MTV.)
• Big Thunder Mountain Railroad *****
• *SCREEEEeeaaaaaaaaam!* *laughter* *SCREEeeeeaaam!* *laughter* We lost our voices.
• Indiana Jones Adventure *****
• The scariest, best, most exciting ride ever! The lines are long and a little bit boring, but still well worth the effort.
• Snow White's Scary Adventures *
• We spent some time in Fantasyland,which is designed for smaller kids, before braving the line for Space Mountain. This one is one of those very old rides, where the only excitement comes from trying to understand the story the scenes are trying to tell when it's been too long since you read the Disney version of Snow White and scenes chosen for the ride are a bit random. It ends very abruptly, too.
• Mr. Toad's Wild Ride ***** 
• Like Snow White, but fun! I steered us through walls and fireplaces, ended up getting thrown to the jail, and ended up in Hell. 
• (Remember to use the steering wheel enthusiastically and get into the story!)
• Mad Tea Party ***
• Tea cups going around and you can make them go faster and we did. Couldn't walk straight or at all for a few minutes.

This is not part of any ride. This is Disneyland.

We both made planetary pilots in Buzz Lightyear Astro Blasters.

Mr Toad's wild ride was really wild! Outside the ride building. Notice fine details.

Aku!
(eng. "Donald!")

Mary Poppin's carriage from the Mickey's Soundsational Parade.

Sleeping Beaty's Castle. It was smaller than I remembered.

Scary monsters in Disneyland?! It's actually the mouth of a whale.

Exciting!

Lining for the ride. That's C-3PO and R2-D2 entertaining the visitors. The Star Tours had the best queues in the place!

I'm ready for the Star Tours adventure with my new cool 3D specs!

Disneyland on its birthday 2012. Lots of people there.

Finishing words and expert tips

Writing this entry from home one thing strikes us: how quiet everything is back home. There is no humming sound of the air conditioning and the sounds from a close by freeway. The comfort of your own shower not trying to rip your skin off is nice, too. But I miss the massaging shower ends which worked magic on my shouders.

The top memories from the trip are the amazing sceneries everywhere: at mountains, on the coast, in the desert and everywhere in-between. In one hour of driving the vegetation changes and you are continually bombarded with new rock formations. Our tip is to stay off the huge freeways and stick on the smaller roads. Also if you have a chance, keep the daily travel distances short. We had planned to drive from two to four hours per day and we still just barely had the time to see everything we wanted. You do want to stop at all view points and want to have time to walk around the small towns you see on your way. And you also need time to recover so reserve at least one day per week when you don't drive anywhere.

Also huge thanks for the amazing journey go to TripAdvisor.com. We booked our motels mostly from Hotels.com, but making an additional quality check from TripAdvisor we found the best and the cheapest motels in the area, and the best cheap restaurants everywhere. Only twice did we end up staying in a bad motel and both times we knew they might be bit shaky. Also remember to add your own reviews there!

We found the GPS navigation indispensable. You might be okay outside of the big cities without one, if you really want to adventure, but we wouldn't venture into the inner cities without one.

Parking is very easy everywhere. There is generally free or cheap ($5-15) parking available within a block of anywhere you want to go. Only in the most popular downtown areas you might end up paying more than you're comfortable with, and even then if you're willing to walk a couple of blocks, it's okay.

There are some traffic laws that work differently from Finland, be sure to check them out before driving. The big ones are that it's usually okay to turn right on red, if you check to see it's clear, and passing can be done on either side of the vehicle. Be on the lookout for stops, which are a very common way of regulating traffic in intersections. They mean an all the way stop, too. Four-way stops can be confusing, but basically you just take turns in order of approach.

As for financing your road trip, we ended up spending around 1'000 € per week including gas (c. 250 € per week), food ($50 per day on food and drinks), motels (c. $60 per night), restaurants and attractions (the main ones costing $80 per head). On top of that we paid 850 € for my flights and 1'000 € for six weeks' car rental.

All in all, a great journey. Six weeks went by so fast it's unbelievable. And at the same time it feels like a dream, thinking back from our trusty old home sofa.

Hyvää loppukesää!
Mia & Joonas