Ilmaiset MMORPG-pelit (osa 1/2)

Henna Kostilainen

Viime vuosien aikana MMORPG-pelien suosio on räjähtänyt kasvuun, ja pelien määrä on samalla alkanut moninkertaistua.  Monet MMORPG-pelit ovat maksullisia (joko peli itse maksaa, ja/tai pelissä on kuukausimaksu), mutta myös ilmaisia vastineita löytyy. Juuri näistä ilmaisista MMORPG-peleistä aion tässä artikkelissa kertoa. Tekstin selkeyden vuoksi lyhennän MMORPG-hirviön ”mörpiksi”. 

Suurin osa tämän blogin lukijoista varmasti tietää, mikä mörppi on, mutta muistukseksi vielä: Massively multiplayer online role-playing game (MMORPG) siis lyhyesti suomennettuna online nettiroolipeli, joiden ideana on luoda oma hahmo, jolla sitten seikkaillaan erilaisissa (yleensä) fantasiamaailmoissa.  Nettiropeja voi pelata joko itsekseen tai ryhmässä. Lähes kaikki MMORPG-pelit noudattavat samaa kaavaa. Se saattaa vaikuttaa joistakin tylsältä. ”Tämä on jo nähty”  -tunne on yleinen ainakin itselläni. Pakko myöntää, että kyllä tietynlainen luovuus mörpeissä koukuttaa. Enkä ole varmasti ainoa, joka on tätä mieltä. Kukaan ei jaksa päivästä toiseen ”listi 10 karhua, sitten 10 käärmettä” -meininkiä.

Ilmaisten mörppien idea on, että ne voi ladata netistä ilmaiseksi ja rekisteröitymisestä ei tarvitse maksaa. Pelissä ei ole kuukausimaksuja. Jotkut ilmaiset mörpit ovat oikeastaan freemium-pelejä, eli ne ovat ilmaisia pelata, mutta joistakin asioista joutuu maksamaan. Paremmat tai erikoisemmat tavarat, aseet ja ratsut (mountit) ovat hyviä esimerkkejä siitä, mistä saattaa joutua availemaan kukkaron nyörejä. Hyvät ilmaiset mörpit on kuitenkin suunniteltu niin, ettei niihin tarvitse välttämättä uhrata euroakaan, jos ei halua. Tästä hyvänä esimerkkinä Allods Online, josta kerron myöhemmin lisää.

Ajattelin esitellä teille erilaisia mörppejä, joita olen netin mysteerisistä koloista löytänyt. Ensimmäiset kaksi, Allods ja LOTRO, ovat minulle jo entuudestaan tuttuja, sillä olen pelaillut niitä jo jonkin aikaa. Muut ovat minullekin täysin uusia, ja ajattelin nimenomaan tätä artikkelia varten ladata muutamia minulle entuudestaan tuntemattomia mörppejä ja testata niitä teidän puolestanne. 

Arvosteluissa näkyy (tietenkin) oma henkilökohtainen mielipiteeni, sillä minulla on muutamia asioita joita vaadin hyvältä mörpiltä. Ne juontavat juurensa maksullisista peleistä, eteenkin World Of Warcraftista, jota olen pelannut vuosia. Mutta minkä pelaaja tavoilleen voi? Ideana ei kuitenkaan ole verrata näitä pelejä WoWiin, sillä kaikki mörpit muistuttavat toisiaan, ikävä kyllä.

Olen ottanut kaikki Screenshotit itse, koska en halunnut kopioida niitä mistään.  

Allods Online (Niva Games)


Alun perin Venäjältä lähtöisin oleva peli rantautui muutamia vuosia sitten Eurooppaan. Allods on freemium-peli, mutta peliin ei tarvitse laittaa ollenkaan rahaa ellei välttämättä halua. Suurin osa maksullisista tavaroista on kosmeettisia, kuten esimerkiksi haltioille saatavat jää - tai tulisiivet. Hahmon suorituksia parantaviakin esineitä on, mutta tavallinen pelaaja pärjää ilman niitä. Yleensä ne mitkä ovat Allodsissa maksullisia, saa myös ilmaiseksi ahkeran grindauksen (tavaroiden/materiaalien keräily) ja/tai pomojen kaatamisen kautta. 

Allodsissa asioista maksaminen on ikään kuin nopeampi tie saavuttaa päämäärä. Saman esineen saa ilmaiseksi keinolla tai toisella ennemmin tai myöhemmin (ei tietenkään ihan kaikkia). Ainoa asia, joka tuotti itselleni päänvaivaa, olivat ratsut. Niitä on lähes mahdoton saada pelissä ilmaiseksi, joten melkeinpä ainoaksi keinoksi jää maksaa heposta noin 10 euroa. Ilman sitäkin pärjää, sillä pelissä on paljon portaaleja, joita käyttämällä pääsee nopeasti paikasta toiseen. Ratsu Allodsissa on enemmänkin statuskysymys kuin välttämättömyys.

Palataanpa pelin ideaan. Pelin tekijät luonnehtivat peliä ”fantasia-avaruusoopperaksi” (fantasy space opera). Peli on puhtaasti fantasiapainotteinen, ja ainoan ”avaruusoopperamaisuuden” tuovat siihen astraalit ja ilmalaivat. Astraali on Allodsin maailman magian lähde, jonne pääsee vain erityislaatuisilla astraali-ilmalaivoilla. Astraalin kautta vaihdetaan allodilta toiselle. Allod - josta peli on saanut nimensä - ovat omia pieniä maailmojaan jotka ”kelluvat” astraalissa. Pelaaja vaihtaa allodia aina oman tasonsa mukaan. Korkeamman tason pelaajat (noin taso 35+) pelaajat pystyvät rakentamaan omat ilmalaivansa ja pystyvät niiden avulla seikkaileman astraalissa. Alempitasoiset matkustavat automaattisesti liikkuvilla laivoilla.

 
Allodsissa kansat ovat jakautuneet kahteen leiriin: Leagueen ja Empireen, ja ne ovat avoimessa sodassa keskenään. Leaguen puolella taistelevat ihmiset (Kanians), haltiat (jotka muistuttavat mielestäni enemmän keijuja siipiensä vuoksi…) ja erikoiset gibberlingit, ylisöpöt karvapallerot. Gibberlingeistä tekee erikoisen se, että yhden sijasta pelaataan pientä kolmen hengen ryhmää.
Empiren puolelle kuuluvat ihmiset (Xadaganians), perus örkit ja Arisenit, ”epäkuolleet” robotti-humanoidit. Valinnanvaraa siis on. 

Jokaisella rodulla on oma historiansa, jota voi pelatessa selvittää erityisten World Mystery - tehtävien avulla. Ne avaavat pelin historiaa ja yleensäkin pelin taustatarinaa. Ne ovat perustehtäviä vaativampia, mutta myös palkinnot ovat parempia. Mielestäni tämä oli hauska lisä peliin, sillä olen aina pitänyt mörppien tarinan tutkimisesta. 

Allods on grafiikoiltaan äärimmäisen kaunis ja viimeistelty. Maisemat ovat silmiä hiveleviä, ja unohduin monesti zoomailemaan jotain hienoa pientä yksityiskohtaa. Hahmot ovat kauniisti tehtyjä ja niiden liikkuvuus ja grafiikka ovat erinomaisia. Hahmojen kauneudessa piilee kuitenkin pieni ongelma (omasta mielestäni) etenkin Empiren puolella: yleensä varsin rumiksi luonnehditut örkit ovat kuin missikisoista konsanaan, etenkin naisten puolelta. Arisenit, joiden on tarkoitus olla puolimätääntyneitä epäkuolleita, muistuttavat enemmänkin (kauniita) robottinukkeja. Välillä pelin kauneus jopa ärsyttää - onko pelissä mitään rumaa?

                                               Leijuen astraalissa seuraavalle allodille.


Pelin tehtävät ovat hauskoja ja ajoittain jopa erikoisia. Tietenkin perus karhun ja käärmeen mättämistä löytyy, mutta suurimmaksi osaksi tehtäviä tekee mielellään. Erikoisimmasta päästä on ehdottomasti Lightwoodin saunatehtävä jossa saunaa sai itse kokeilla, ja sen jälkeen käytiin kysymässä, tulisiko saunan omistajan tuttava istuskelemaan löylyihin. 

Toinen oli Darkwaterissa ja saunatehtävä sekin. Sanotaanko, että tehtävän sisältö on liian härski kirjoitettavaksi tähän, ja haluan säästää teille kokemisen ilon, jos satutte peliä kokeilemaan.  Darkwaterin saunatehtävälle nauroin jopa ääneen, joka on mielestäni vain hyvä asia. Peli on hyvin mukaansatempaava.


Hahmonluonti on monipuolista, ja pelaajalla on rotuja mistä valita. Ensin päätetään kenen puolella sotaa haluaa olla. Sen jälkeen voi valita kolmesta rodusta, joita voi muokata melko hyvin mielensä mukaan hiusten mallista ja väristä hahmon kokoon.  Hahmosta saa melko persoonallisen, mikä on mielestäni iso plussa. Hahmoluokissa on myös paljon valinnanvaraa, mutta harmikseni kaikki luokat eivät olleet kaikille roduille avoinna. Esimerksiksi haltiat eivät voi olla sotureita, mutta kanianit voivat. Tämä hiukan rajoittaa hahmon luontia, mutta se on osa pelin taustatarinaa, eli lorea.

 

Sillä, kenen puolen valitsee, on vain ajoittain väliä. Alueet ovat Leaguelle ja Empirelle erilaisia noin tasolle 24 asti, jolloin pelaajan täytyy suunnistaa yhteisille Holy Land -alueille. Ne ovat vahvasti PvP eli player-versus-player-painotteisia, mikä on mielestäni sekä hyvä että huono asia. PvP ei ole välttämätön, mutta jotkut questit vaativat niin sanotun ”War Flagin” päälle laittamista. Jos flag on päällä, se tarkoittaa että kuka tahansa vastapuolen pelaaja voi hyökätä kimppuusi. Päältä pois laitettuna olet turvassa, mutta esimerkiksi vastapuolen NPC-hahmojen tappaminen laittaa flagin päälle. 

PvP-painotteisuus Allodsissa saattaa ärsyttää niitä, jotka eivät siitä pidä. Itse en ole PvP:n ystävä, mutta PvP:hen tottuu nopeasti. Sitä pystyy välttelemään jättämällä yksinkertaisesti PvP-tehtävät tekemättä, mutta itse tykkään tehdä kaikki tehtävät yhdellä alueella ennen kuin siirryn seuraavalle. PvP takaa ajoittain myös hupaisia tilanteita - tai hiusten repimistä päästä.

 
Kuten lähes kaikissa peleissä, Allodsillakin on ongelmansa. Hahmon levuttaminen on ajoittain turhauttavan hidasta. Tehtäviä on paljon, mutta välillä ne silti tuppaavat loppumaan kesken. Tästä esimerkkini maagi-hahmoni, jolta loppuivat Eljunessa (alue tason 27-30 pelaajille) tehtävät kesken. Hahmoni on siis levutuksen kannalta jumissa, mikä on hyvin ärsyttävää. 

Toinen ongelma ovat ajoittaiset serveriongelmat. Niitä ei kuitenkaan ole usein. Eniten serveriongelmat näkyvät maailman ”jäätymisenä”, kun serverit menettävät hetkeksi yhteyden. Serverin Latency-arvot, eli viiveet tai ongelmat verkkoyhteydessä, nousevat hetkessä päätä huimaaviksi, joka saattaa aiheuttaa mitä erikoisimpia bugeja. Mutta kuten jo aikaisemmin mainitsin, latency-ongelmia on oikeastaan aika harvoin. 

Servereihin liittyy myös toinen ikävä asia - niitä ei valvota 24/7. Tämän vuoden tammikuun 1. päivänä Allodsin Euroopan-serverit kaatuivat, ja serverit olivat alhaalla tammikuun 4. päivään asti. Servereistä vastaavat ihmiset olivat joululomalla. Pelaajat olivat raivoissaan, ja asiasta käytiin raivokasta keskustelua. Ylläpidossa ongelma huomattiin vasta tammikuun 3. päivä, kun ensimmäiset työntekijät saapuivat töihin. Asia saatiin korjattua, mutta mielestäni suurimmalta osalta pelaajista katosi luottamus tekniseen ylläpitoon.

Lyhyenä yhteenvetona voisi sanoa, että Allods on ehdottomasti freemium-mörppien aatelia. Satunnaiset yhteysongelmat eivät juuri pelaamista häiritse. Allodsia en kuitenkaan suosittele henkilöille, jotka eivät pidä PvP:stä, koska jossain tilanteissa siltä ei voi välttyä. Peliä on mukava pelata sekä yksin että ryhmässä esimerkiksi tekemällä dungeoneja. Peli on ehdottomasti yksi suosikeistani, ja voin lämmöllä suositella sitä kaikille, niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin pelaajille. Lisää infoa pelistä löytyy linkistä alla olevasta linkistä:
http://en.allods.gpotato.eu/ 



Lord of the Rings Online (Turbine)


Lord of the Rings Onlinesta (Lotro) kertoessa on vaikea päättää, mistä lähtisi liikkeille. Peli on sisällöltään todella laaja ja juttua riittäisi, mutta jokin raja tämänkin artikkelin pituudella on oltava. Jouduin karsimaan varsin paljon asioita pois, ja päätin ottaa vain muutamat (omasta mielestäni) tärkeimmät seikat esille. Peli sijoittuu nimensämukaisesti Tolkienin Keski-Maahan, eikä pelin idea sen kummempaa selitystä kaipaakaan.

Peli oli ilmestyessään vuonna 2007 maksullinen. Itse peli maksoi, ja päälle tulivat vielä kuukausittaiset käyttömaksut. Nykyisin peli on kuitenkin freemium, kuten edellä mainittu Allods. Lotrossa se vain näkyy vielä enemmän kuin Allodsissa. Jotkut questit ja alueet maksavat, ja parhaat buffit, ratsut ja niin edelleen, ovat maksullisia. 

Turbine tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen ratkaisun; jos ostat pelin kaupasta (alkuperäisosa ei ole kallis, noin 20 euroa) saat auki esimerkiksi maksulliset tehtävät ja alueet. Sama onnistuu lataamalla pelin ilmaiseksi, mutta maksamalla kuukausimaksua, joka on noin 10-15 euroa. Kuukausimaksuja maksamalla saa vielä enemmän maksullisia asioita ilmaiseksi käyttöönsä. Eli jos pelistä maksaa, käyttöönsä saa VIP-ominaisuudet, jotka parantavat pelikokemusta vielä entisestään. Itse olen kuitenkin pärjännyt vallan mainiosti ilman maksuja.

Sitten tärkeimpään: jokaisen Tolkien-fanin olisi ehdottomasti syytä kokeilla peliä. Peli on hyvin uskollinen kirjoille (sisältää Sormusten Herra -trilogian ja Hobitin), ja pelaaja pystyy seuraamaan sormusten ritareiden matkaa taka-alalta. Kirjojen tapahtumia on pelissä paljonkin, joko parin tehtävän mittaisina, pieninä tapahtumina tai suurina ketjutehtävinä. Tästä esimerkki ihmisten aloitusalueella Breessä, kun musta ratsastaja kävi kyselemässä erään tietyn Reppulin perään. Pelin juonta ei ole silvottu, vaan se etenee sen alkuperäisessä muodossa pelaajan tahdissa. Välillä huomasin oikein etsiväni yhtäläisyyksiä kirjan ja pelin välillä. Kirjojen ”kuuluisuudet” toimivat ajoittain myös tehtävänantajina, jolloin pelaaja pystyy auttamaan seurueen matkaa.

Tehtävät ovat suurimmaksi osaksi samanlaisia kuin muissakin mörpeissä: eläinparkojen listimistä sukupuuttoon, esineiden etsimistä ja niin edelleen. Ne eivät tietenkään liity varsinaiseen kirjan juoneen, mutta ne ovat silti ihan mukavia. Ainoa asia, mikä itseäni tehtäviä tehdessä ärsytti, oli että samaan paikkaan joutui menemään useammankin kerran peräkkäin. Tietenkään näin ei ole joka paikassa, mutta esimerkiksi Bree-maassa Chetwoodissa meinasi kyllä hermo mennä sen jatkuvan edes takaisin ravaamisen kanssa.

Hauska lisä tehtäviin ovat niin sanotut ”instanssialueet”, jotka muuttuvat pelin edetessä. Tälläisiä ovat esimerkiksi hahmojen aloitusalueet. Enempää en paljasta mahdollisten spoilereiden vuoksi, ja haluan että koette tapahtumat itse.

Peli on grafiikoiltaan hyvin kaunis, etenkin kaikista korkeimmilla graafisilla asetuksilla. Hahmot ovat sen sijaan hiukan kömpelösti tehtyjä, ja ainakin haltiat näyttävät jotenkin… erikoisilta. Se ei kuitenkaan loppupeleissä haittaa, ja maisemia katselee enemmän kuin mielellään. Hahmot ovat hyvin animoituja, vaikka haltioiden ja ihmisten juoksutapa kummastuttaa aluksi (ainakin omasta mielestäni näytti hassulta). 

Animoinnista päästään pelin ammatteihin, jotka myös on hauskasti ja erinomaisesti animoitu. Kun forester ("metsänhoitaja") tekee nahkatöitä, ilmestyy pelaajan eteen pieni nahkateline, jolla hahmo alkaa työstää nahkoja. Viljelemiseen tarvitaan pelto, ihan minne tahansa ei voi siis kylvää, ja hahmo alkaa levitellä siemeniä pitkin peltoa, antaa niiden kasvaa hiukan ja kerää ne sitten pois. Itseäni ilahdutti suuresti ammattien realistisuus, koska lähes kaikissa mörpeissä hahmo vain seisoo paikallaan ja saattaa ehkä heilutella vähän käsiään. Ammatit ovat ehdottomasti Lotron parasta antia. Ne vievät aikaa, mutta ovat sen arvoisia.
 

Pelin suurin voima on ehdottomasti sen realistisuudessa: magiaa ei sinällään ole, oikeastaan ainoat ”magiaa” käyttävät luokat ovat minstrel (laulaja), lore-master (tarujentuntija) ja rune-keeper (riimumestari). Pelissä on toki velhoja (Gandalf), mutta niillä ei pysty pelaamaan. Hahmoluokkia on yhteensä 9, ja lähes kaikki ovat melee-painotteisia. Tietenkin perus jousimies/metsästäjä (hunter), soturi (captain ja champion) ja voro (burglar) löytyvät. Rune-keeper ja Warden (vahti/vartija) ovat ainoat luokat, joista joutuu maksamaan. Muut ovat ilmaisia. Kaikilla luokilla on omat, selkeät tehtävänsä: minstrel on parantaja, guardian tehokas tankki ja loput tekevät tuhoa niin paljon kun pystyvät. 

Hahmonluonti on monipuolinen, ja rotuja on valittavissa neljä: ihminen, haltia, kääpiö ja hobitti. Hahmoja pystyy muokkaamaan varsin hyvin oman mielensä mukaiseksi, mutta eräs (hyvä) rajoitus kuitenkin on: osa hahmon piirteistä tulee synnyinseudun mukaan. Esimerkiksi ihminen voi olla kotoisin Breestä tai Rohanista (muitakin paikkoja on), jolloin hahmon ihon - ja hiusten väri määrittyy synnyinseudun mukaan. Toinen hauska asia hahmonluonnissa on hahmon nimen valinta: peli antaa vinkkejä hahmon nimeämiseen, ja ”Randomize” nappulasta peli arpoo hahmolle Keski-maalaisia nimiä. Omaa nimeä ei siis tarvitse keksiä, ellei välttämättä halua. Tästä esimerkkinä omat hahmoni Galdice ja Mirdalen, joiden nimet ovat lähtöisin ”Randomize”-nappulasta.

Pelistä on oikeastaan vaikea keksiä mitään huono sanottavaa, ellei aikaisempaa marmatustani paikasta toiseen ravaamisesta lasketa. Maailma on laaja ja tehtäviä riittää. Peli on uskollinen kirjalle, mikä on aina iso plussa. Huonona asiana voisin sanoa sen, että peli vaikenee sitä mukaa mitä hahmo kehittyy. Peli ei siis välttämättä ole aloittelija-ystävällinen, muttei anna mitään mahdotonta haastettakaan (ainakaan siihen asti mitä olen itse pelannut). Lotro on perusmörppi, ja jokainen joskus edes yhtä mörppiä pelannut oppii pelaamaan nopeasti. Peli tarjoaa aloittelijoille vinkkejä, mutta en tiedä onko niistä pidemmän päälle mitään hyötyä. Toinen iso miinus on ehdottomasti pelin osittainen maksullisuus.
http://www.lotro.com/

Lotro on peli, jota suosittelen lämmöllä kaikille fantasiasta, pelaamisesta, mörpeistä tai Tolkienista pitäville.

Kakkososassa tarkoitukseni on katsastaa lisää MMORPG-pelejä, ja nimenomaan minulle itselleni uusia. Toivon myös, että antaisitte omia kokemuksianne mörppien pelaamisesta, mitä pelejä suosittelisitte kokeiltavaksi ja niin edelleen. Muistakaa, että mörppien tulee olla ilmaisia! Keskustelkaa asiasta, ja kertokaa jos olen tehnyt asiavirheitä - niitäkin pääsee aina välillä tekstiin lipsahtamaan. 

Minusta on aina peliseuraksi, jos olette kiinnostuneita. En laita hahmojeni tarkempia tietoja tähän, vaan kommentteihin, jos joku niitä kysyy.

Pahoittelen tekstin pituutta, toivottavasti piditte lukemastanne!

J. R. R. Tolkien

Riikka Karhu

Kirjoitin lauantaina siitä, että J. R. R. Tolkienin Hobitti on vihdoin tulossa elokuvateattereihin. Seuraavaksi haluan kertoa jotain miehestä, joka loi Keski-Maan. Tämä on varmasti tuttua huttua jokaiselle itseään kunnioittavalle fantasianörtille, mutta olkoon. Opiskelin muutama vuosi takaperin Helsingin yliopistolla teologiaa ja uskontotiedettä pääaineena, ja kirjoitin kandidaatin tutkielmäni Tolkienin Silmarillionista. Käytän tätä tutkielmaa pääasiallisena lähteenä tälle bloggaukselle. (Ja jos jotain kiinnostaa, kandin työn lähteenä käytin Humphrey Carpenterin kirjoittamaa teosta J. R. R. Tolkien - Elämänkerta. Kuvat wikipediasta.) Olen tässä blogikirjoituksessa keskittynyt pääasiassa hänen työhönsä Keski-Maa-aiheisten teosten parissa. Yhteen bloggaukseen ei mahdu millään kirjailijan koko elämä.


John Ronald (joka oli hänen kutsumanimensä) Reuel Tolkien syntyi 3.1.1892 Bloemfonteinissa, Etelä-Afrikassa ja vietti siellä varhaislapsuutensa. Helmikuussa 1894 Tolkienin äiti, Mabel, synnytti toisen pojan, Hilary Arthur Reuel Tolkienin. Kuuma ilmasto ei sopinut Ronaldille, sillä hän sairasti siellä paljon. Huhtikuussa 1895 Mabel muutti poikineen takaisin Englantiin ja odotti miehensä, pankkiirina työskennelleen Arthurin, seuraavan perässä. Arthur kuitenkin kuoli helmikuussa 1896 kuoli. Arthurin kuoleman jälkeen kristinuskosta tuli tärkeä osa Mabelin elämää. Hän sai katolista opetusta St. Annen kirkosta, jossa hän kävi siskonsa Mayn kanssa. Kesäkuussa 1900 heidät otettiin katolisen kirkon jäseniksi.

Aluksi Mabel antoi pojilleen kouluopetusta kotona, ja Ronald oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo nelivuotiaana. Erityisesti hän piti kielten opiskelusta, varsinkin latinasta. Hän oli erityisen kiinnostunut siitä, miltä sanat kuulostivat ja mitä ne tarkoittivat. Syyskuussa 1900 Tolkien aloitti koulun King Edwardin koulussa. Koulun kausimaksut kävivät köyhälle perheelle kalliiksi, joten muutaman vuoden päästä Mabel siirsi poikansa edullisempaan, katoliseen St Philipin kouluun. Ronald oli nopea oppimaan ja sai säätiöstipendin, joka mahdollisti hänen paluunsa King Edwardiin syksyllä 1903. Vuonna 1904 Mabel kuoli diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin, ja poikien huoltajaksi nimettiin hänen ystävänsä Isä Francis.

Joulukuussa Ronald Tolkien haki Oxfrodin yliopistoon ja onnistui saamaan avoimen klassisten kielten apurahan Exeter Collegeen. Hän sai myös King Edwardin koululta stipendin ja Isä Francisilta avustusta, joten hänen oli mahdollista lähteä Oxfordiin opiskelemaan. Syksyllä 1911 Ronald aloitti opinnot Oxfordin Exeter Collegessa. Aluksi hän opiskeli pääaineena antiikin kieliä ja kirjallisuutta, mutta kyllästyi siihen nopeasti. Hän oli enemmän kiinnostunut germaanisesta kirjallisuudesta. Häntä kiinnosti vertaileva filologia, johon hänet tutustutti opettaja Joseph Wright. Vuonna 1912 Tolkien löysi Exeter Collegen kirjastosta suomen kieliopin. Hän opetteli kieltä ja luki osan Kalevalasta alkukielellä. Suomen kielellä oli suuri vaikutus hänen myöhempiin töihinsä ja quenyaan, eli kehittelemäänsä suurhaltiakieleen.

Kirjallisen työnsä Tolkien aloitti vuonna 1914, jolloin hän kirjoitti runon taivaan purjehtijasta, Earendelin matka. Vuonna 1917 Ronald alkoi työstää mytologiaansa tarkemmin, sillä hän halusi luoda pohjan, kokonaisen kielen ja kulttuurin keksimälleen kielelle. Hän hankki muistivihon, jonka kanteen kirjoitti "The Book Of Lost Tales". Hän kokosi vihkoonsa tarinoita sekä kirjoitti oman näkemyksensä maailmanluomisesta. Vuonna 1923 tuo teos, joka myöhemmin tunnettiin Silmarillionina, oli viimeistelyä ja muutamaa lisäystä vaille valmis. Ronald kuitenkin aloitti koko kirjoitustyönsä uudelleen, sillä ei uskonut koskaan löytävänsä kirjalleen kustantajaa. 1930-luvulla hän sai idean teokselleen Hobitti, eli sinne ja takaisin korjatessaan oppilaansa koepaperia. Kustantaja Stanley Unwin piti teoksesta, joten se julkaistiin ensimmäisen kerran syyskuussa 1937. Unwin halusi lisää teoksia Ronaldilta, joka lähetti kustantajalle sekavan kokoelman Silmarillionin käsikirjoituksesta. Ronald rupesi kuitenkin saman tien kirjoittamaan Unwinin pyynnöstä jatko-osaa Hobitille.



Vuonna 1949 Ronaldille tarjosi Silmarillionin käsikirjoitusta Milton Waldmanille, joka oli kiinnostunut julkaisemaan sekä Silmarillionin että Tarun Sormusten herrasta Collins-kustantamon kautta. Waldman hyväksyi varauksellisesti molemmat kirjat, mutta halusi varmistaa, ettei kirjailijalla ollut mitään juridisia velvoitteita Unwinin kustantamoon. Waldman oli puolestaan lähes varma, että saisi julkaista kirjat. Toukokuussa 1950 Sormusten herra oli valmis painettavaksi, Silmarillion oli yhä keskeneräinen. Teosten laajuudesta tuli ongelma kummallekin osapuolelle. Waldman halusi karsia Sormusten herran sivuja, mikä tyrmistytti Tolkienia. Hän puolestaan ilmoitti, että Silmarillionista tulisi yhtä pitkä teos. Teosten julkaisu Collinsin kautta lykkääntyi ja vuonna 1952 Tolkien otti uudestaan yhteyttä Unwiniin, joka oli edelleen kiinnostunut teosten julkaisusta. Taru Sormusten Herrasta julkaistiin Unwinin toimesta vuosien kolmessa osassa 1954-1955 välisenä aikana.

Vuonna 1959 Tolkien jäi eläkkeelle professorin virastaan. Tästä huolimatta hänellä oli vain vähän aikaa kirjoittaa Silmarillionia, joka oli edelleen keskeneräinen. Hän ei onnistunut noudattamaan säännöllistä työrytmiä, joten teoksen saaminen julkaisukuntoon oli hidasta. Vuonna 1971 hän ei ollut vieläkään täysin varma tarinan rakentumisesta. Hän hylkäsi alkuperäisen kehyskertomuksensa merenkulkijasta, joten hänen täytyi lisätä teokseen uusia hahmoja. Hänen oli myös tarkistettava ja pidettävä huolta, että yksityiskohdat olivat sopusoinnussa aiempien teosten kanssa. Ronald oli päättänyt jättää Silmarillionin lopullisen kokoamisen pojalleen Christopherille, mikäli hän ei saisi teosta ennen kuolemaansa valmiiksi. He olivat keskustelleet teoksesta ja pohtineet ratkaisuja ongelmiin. John Ronald Reuel Tolkien kuoli 2.9.1973, joten Christopher alkoi valmistella teosta julkaistavaan muotoon. Hän huomasi, että kaikkien kirjoitusten mahduttaminen yksien kansien väliin johtaisi sekavaan lopputulokseen. Hän päättikin valmistaa ensin yhden tekstin, jonka pohjalta voisi koota yhtenäisen ja loogisen kirjan. Christopher sai työnsä päätökseen vuonna 1977, neljä vuotta isänsä kuoleman jälkeen. Silmarillionin lisäksi Christopher toimitti julkaisukuntoon Keskeneräisten tarujen kirjan vuonan 1980, Húrinin lasten tarinan vuonna 2007 sekä runokokoelman The Legend of Sigurd and Gudrúnin vuonna 2009.

Kirjailijana J. R. R. Tolkien oli perfektionisti, joka ei ollut oikeastaan koskaan tyytyväinen omiin teoksiinsa. Jos jokin kohta kirjoituksissa ei miellyttänyt häntä, hän ei tyytynyt muuttamaan kyseistä kohtaa, vaan kirjoitti koko teoksen uusiksi. Hän myös otti vakavasti joka kerta kun kuuli fanin löytäneen ristiriitaisuuden teostensa väliltä. Hän sai vaikutteita teoksiinsa erilaisista mytologisista tarinoista, kuten Kalevalasta, Beowulfin tarusta sekä skandinaavisista sankaritarinoista. Esimerkiksi Húrinin lasten tarinassa näkyy selvästi Kalevalan Kullervon tarinan vaikutus. Uskonto oli Tolkienille tärkeä osa elämää etenkin hänen äitinsä kuoleman jälkeen, joten myös kristinuskon vaikutus teoksissa on selkeä.

The Hobbit: The Unexpected Journey - ensifiilistelyt leffasta

Vuonna 2003 tuli teattereihin Peter Jacksonin ohjaama Taru Sormusten herrasta: Kuninkaan paluu. J. R. R. Tolkienin teoksiin täysin hurahtaneena aloin luonnollisesti odottaa, että milloin Hobitti - eli sinne ja takaisin saatetaan elokuvan muotoon. Seurasin tarkkaan uutisia aiheesta ja innostuin jokaisesta "No, ehkä nyt saadaan aloitettua kuvaukset" -juorusta, mitä eteeni sattui. Kerta toisensa jälkeen petyin, ja julkaisua lykättiin. Lykkäyksen syy olivat tuotantoyhtiö MGM:n taloudelliset vaikeudet. Vuonna 2010 studio näytti hankkeelle vihreää valoa. Pienen fanitytön päähän juolahti ajatus: Nytkö se oikeasti tapahtuu? Uusia näyttelijäkiinnityksiä suorastaan sikisi kuin sieniä sateella, julkaisupäivä varmistui, ensimmäiset viralliset kuvat kuvauksista... Vähemmästäkin sitä fanityttö sekoaa.

Juonesta lyhyesti: Bilbo Reppuli on hobitti, joka elää rentoa ja huoletonta elämää Konnun Repunpäässä. Eräänä päivänä hän saa odottamattomia vieraita; velho Gandalfin ja 13 kääpiöitä (Fili, Kili, Ori, Dori, Nori, Dwalin, Balin, Bifur, Bafur, Bombur, Óin, Glóin ja Thorin Tammikilpi). Kääpiöt ovat matkalla Yksinäiselle vuorelle, Josta lohikäärme Smaug ajoi heidät pois. Gandalfin rohkaisemana Bilbo liittyy seurueeseen mukaan - ja katuu tätä päätöstä vielä monta kertaa.

Useat Sormusten herran näyttelijät ovat suostuneet uusimaan roolinsa, esimerkiksi Gandalfin roolissa nähdään Sir Ian McKellen ja Klonkkuna Andy Serkis. Jackson on saanut mukaa myös Sir Christopher Leen Sarumaniksi ja Cate Blanchettin Galadrieliksi. Hetkinen, mutta eiväthän Saruman ja Galadriel esiinny kirjassa? Ainakin Saruman esiintyy kohtauksissa, joissa selvennetään, mitä Gandalf tekee silloin, kun ei ole Bilbon ja kääpiöiden matkassa. Toivottavasti eivät tee Sarumanista mitään kieroilevaa, sillä tuolloin (Kolmas aika 2941) Saruman oli vielä hyvä. Galadriel puolestaan... En tiedä. Se nähdään sitten. Elijah Wood tekee cameon Frodona, mutta ilmeisesti Frodo esiintyy vain johdattelevana hahmona. Tolkienin mukaan Frodo syntyi vuonna 2968 Kolmatta aikaa, joten mistään suuresta roolista tässä ei ole kyse.

Keskeisen hahmon, eli Bilbon, varpaisiin astuu Martin Freeman, TSH-leffasta tuttu Sir Ian Holm tosin näyttelee niissä kohdissa, joissa Bilbo esitetään vanhentuneena. Holm olisi ollut paras vaihtoehto Bilbon näyttelijäksi, mutta valitettavasti 80-vuotias näyttelijä taitaa olla hieman 51-vuotiaan hobitin rooliin. (Mainittakoon tässä välissä, että hobitit tulevat täysi-ikäisiksi noin 30-vuotiaina, eli ihmisten ikään suhteutettuna Bilbo on noin 35-vuotias.) Sormuksen ritareissa Gandalf toteaa Bilbolle, että tämä ei ole ikääntynyt päivääkään, vaikka heidän edellisestä kohtaamisesta on 60 vuotta. Trailerissa näytetään sekä vanha että nuori Bilbo. Mielestäni valinta on tehty hyvin.



Hobitti julkaistaan kahtena elokuvana, joista ensimmäinen, The Unexpected Journey, tämän vuoden joulukuussa. Toinen osa There Or Back Again saa ensi-iltansa vuonna 2013. Odottavan aika on pitkä, mutta ehkä sitä vielä hetken malttaa. Tähänkin asti on maltettu.