Kiltasotien uusi sukupolvi

Niina Pesonen

Tulen sekakäyttämään englanninkielisiä termejä suomenkielisen tekstin seassa melko vapaasti tässä blogipostauksessani yksinkertaisesti siitä syystä, että suomenkielisen (vakiintuneen) termistön puutteessa ”finglish” toimii paremmin kuin hämärät arvaussuomennokset. Saattaa sisältää myös runsaasti mystistä mörppitermistöä, pahoittelut jo etukäteen. Diilatkaa sen kanssa, jou. 

Mikä ihmeen Guild Wars 2?

 

Thief-tytsy takanaan Divinity's Reach

Guild Wars 2:n betaserverit olivat avoinna suurelle yleisölle ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna 27.-29.5. – tosin osallistuakseen piti joko ennakko-ostaa GW2 tai olla onnekas ja saada betakutsu Arenanetiltä. (Maksoin itseni tottakai kipeäksi Collector's Editionin vuoksi heti, kun se oli mahdollista.) Joka tapauksessa, huolimatta Guild Wars -pelien kohtuullisen hyvistä myyntiluvuista, tuntuu sarja olevan edelleen monille täysin tuntematon. Pieni historiikki/esittely näin alkuun on siis ehkä paikallaan ennen kuin kerron tarkemmin viikonlopun seikkailuista. (Jos GW on tuttu, saa skipata seuraavan otsikon alle.)

Guild Wars on kuukausimaksuton (buy to play) fantasia-MMORPG, jonka pelimekaniikka perustuu hyvin pitkälti samaan ideaan kuin Magic the Gathering -korttipeli: pelaaja valitsee käyttöönsä kerrallaan 8 skilliä, joista koostuu ns. buildi. Vastoin monen muun mörpin asettamaa esimerkkiä varusteiden laatu ei ole kriittinen edellytys onnistumiselle, vaan taistelu pohjaa enemmän skillivalintoihin ja miten niitä osaa käyttää. Monista muista genren peleistä poiketen GW on suurimmaksi osaksi instanssipohjainen, ja useimmilla alueilla tiimikoko on 8.

Tulenkestävä ranger

Ensimmäinen Guild Wars julkaistiin keväällä 2005. Sittemmin alkuperäinen Prophecies-kampanja on saanut seurakseen itämaisesta kulttuurista ammentavan Factionsin ja afrikkalaisvaikutteisiin maisemiin sijoittuvan Nightfallin. Tekijästudio Arenanetin visio oli alunperin julkaista uusi kampanja puolen vuoden välein, mutta kesken neljännen, Utopiaksi nimetyn kampanjan tuotannon kävi selväksi, että lukemattomat eri kampanjat uusine mekaniikkoineen sekoittavat pakkaa turhan paljon, ja uusien skillien tasapainotus kävi jatkuvasti hankalammaksi. Lisäksi Arenanetilla oli paljon ideoita, joita ei yksinkertaisesti voinut toteuttaa olemassaolevaan peliin. Keväällä 2007 studio ilmoittikin Guild Wars 2:n olevan tekeillä.

Muutamaa kuukautta myöhemmin julkaistiin vielä Guild Warsin ensimmäiseksi ja ainoaksi varsinaiseksi lisäosaksi jäänyt Eye of the North, jossa esitellään ensimmäistä kertaa kakkosessa pelattavina olevia uusia rotuja ja alustetaan tulevia tapahtumia. EotN:n lisäksi siltaa GW:n ja GW2:n välille on rakennettu Guild Wars Beyond -tarinoiden kautta – ja vastoin yleisesti vallitsevaa DLC-villitystä, pelaajat ovat saaneet nämä pelattaviksi ilman erillistä maksua. Saatavilla on myös kaksi pokkaria (Ghosts of Ascalon ja Edge of Destiny), joiden tapahtumat sijoittuvat aikajanalla hieman ennen GW2:n alkua. Kolmas pokkari ilmestynee ennen pelin julkaisua.

Lion's Archissa on aina bileet

Guild Wars 2 jatkaa tarinaa 250 vuotta ykkösosan jälkeen. Maailma on muuttunut, tekniikka kehittynyt ja Tyriassa puhaltaa uudet tuulet. Vuosisatoja keskenään sotineet ihmiset ja charrit joutuvat nyt seisomaan muiden rotujen kanssa yhtenä rintamana yhteistä vihollista vastaan, aiemmin tuttuun ”miekka ja magia” -kaavaan tuodaan nyt mukaan tuliaseet ja pienen ikuisuuden torkkuneet lohikäärmeet ovat herättyään aiheuttaneet mittavia muutoksia maisemaan. Asetelman lisäksi paljon on muuttunut myös yleisesti ottaen pelimekaniikka, sillä esimerkiksi taistelu toimii hyvin eri tavalla ykköseen verrattuna.

Jotain entisestä on kuitenkin säilytetty: Arenanet on halunnut pitää kiinni mm. kuukausimaksuttomuudesta ja grindauksen minimoinnista, mikä passaa ainakin minulle paremmin kuin hyvin. Viikonlopun aikana selvisi myös, miten kävi muille suurille lupauksille, joita studio on blogissaan viljellyt viimeisen viiden vuoden ajan.

Rotukysymyksiä ja ammatinvalintaa

 

Rotuja tulee valmiissa pelissä olemaan pelattavana viisi: ihmiset, charrit, nornit, asurat ja sylvarit. Näistä betassa pelattavina oli kolme ensimmäistä. Julkaisun yhteydessä tulee päähahmoni olemaan epäilemättä sylvari, mutta koska niitä ei päässyt nyt testailemaan niin tyydyin charriin. GW-veteraanit muistavat charrit Prophecies-kampanjan alusta vihollisen roolissa olleina kissamörköinä, ja vaikka Eye of the Northissa tämän furrykansan tarinaa syvennettiinkin, oli mukava huomata, miten paljon tähän alunperin niin kovin yksipuoliseen rotuun on ajan kuluessa saatu paljon enemmän eloa. Aiemmin charrit olivat henkilökohtaisella suosikkilistallani vasta kolmantena asurojen jälkeen, mutta betatestauksen jälkeen voi olla, että kakkoshahmoni tuleekin olemaan myöhemmin charr. Tykästyin omiin charrileideihini nimittäin sen verran paljon, että pakkohan sellainen on varmaan rollata julkaisun yhteydessä.

Aloitusarmor castereille

Charrit (ja asurat) myös epäilemättä vetoavat niihin, jotka eivät halua pelata Barbie-nuken näköistä hahmoa, mitä kaikki naispuoliset casterit ainakin alkuun näyttivät olevan sekä ihmisenä että nornina. Päätös tarjota myös pikkupikkubikini-osaston armoreita käytännönläheisempien ja realistisempien lisäksi on ollut kuitenkin Arenanetin taholta tietoinen valinta, ja mielestäni hyvä näin. Toki aloitusarmorit olisivat voineet olla varmuuden varalta vielä himpun verran neutraalimmat, mutta varsin nätti setti minusta silti. Vartalotyyppeihin joku saattaisi myös haluta enempi atleettisia vaihtoehtoja mallivartaloiden sijaan. Itse olisin sellaisia kaivannut varsinkin norneille. Nornimiehet eivät ole mitään nättipoika-osastoa lähelläkään, joten on jotenkin kummallista, että norninaisten visuaalinen ilme on päätetty pitää lähes yksi yhteen ihmisnaisen kaltaisena (+ pari pykälää kuppikokoa lisää).

Ihmisistä ja norneista en muutenkaan odottanut millään tasolla kiinnostavia, eikä kumpikaan erityisemmin sytyttänytkään sitten, ainakaan vielä tämän betan aikana. Molempien aloitusalueet ja pääkaupungit olivat kyllä sinänsä upeita, eikä tarinoissakaan sen suurempaa vikaa alun perusteella. Voikin olla että olisin lämmennyt näillekin paremmin mikäli olisin pelannut kumpaakaan rotua muutamaa tuntia enemmän. Myönnettäköön myös, että jalosukuisen ihmisen personal storyssä nähty charmantti herrasmiesystävä oli melko hauska tapaus. Seuraavassa betassa täytynee ottaa selvää, onko ihmiset ja nornit nyt oikeasti niin tylsiä vai tuijotanko vain liikaa ulkokuorta. Ihmiset nyt on kuitenkin ”niiiiiin nähty” peleissä, että eksoottiset rodut tuntuu jostain syystä aina jännemmiltä. Olenko ainoa vastaavan ajatusvamman kanssa?

Läski kissa on läski

Rodun lisäksi hahmolle täytyy alussa tietysti valita myös ammatti, joka Guild Warsissa tunnetaan termillä profession. Ykkösestä tutut primary ja secondary proffut on heitetty romukoppaan, ja nyt kullakin hahmolla on enemmän perinteiseen tapaan vain yksi ammatti. Eniten pelasin betan aikana suosikkiproffullani rangerilla, kuten oli odotettavissa. Jousipyssysankarointi on se arkkityyppi, joka yleensä ottaen kaikissa peleissä on ykkösvalintani – etenkin jos siinä sivussa hyörii vielä jokin hurja elikko komennettavana. Niinpä nytkin! Tällä kertaa GW2:n dynaamisemman taistelun johdosta tähän kaavaan tuli puolipakollisena elementtinä mukaan myös aseiden swappailu, melee ja entistä ahkerampi liikkuminen taistelun aikana, joten halusin saada tällä proffulla pelaamiseen jonkinlaista tuntumaa jo nyt.

Ensimmäisen pelitunnin aikana olinkin melkoisen pihalla kaikesta mahdollisesta, niin kontrolleista kuin käyttöliittymästäkin. Aluksi hahmolla on vain yksi hyökkäysskilli käytössä, ja lisää aukeaa sitä mukaa, kun vihulaisia mätkii lakoon taistelukentällä. Tutoriaaliosuudessa tapahtui kentällä jatkuvasti niin paljon, että ekalla pelikerralla kaikki energia meni lähinnä ihmettelyyn ja opetteluun tarinan seuraamisen sijaan. Tästä johtuen olinkin sitten lievästi pihalla seuraavat pari cutsceneä personal storyssä. Oikea menosuunta oli tiedossa lähinnä siksi, että olin jo aiemmin nähnyt videoita samaisesta tehtävästä YouTubessa – huomasin vasta joskus muutaman tunnin kohdalla, että ruudulla olisi toki ollut myös suunnan ilmaiseva kompassikin. Tässä kohtaa lienee vikaa kuitenkin enemmän pelaajassa kuin pelin UI-suunnittelussa...

Tankotanssiva hyeena

Tasoja kertyi eventin aikana rangerilleni 20, ja huomasin omalla kohdallani erittäin toimivaksi asesetiksi longbow / sword + warhorn -yhdistelmän spirittien kera. Näin käytössäni oli mukava valikoima omaan pelityyliini sopiva setti damagea ja supportia sekä omaa selviytymistä helpottavia utility skillejä. Pettinä oli suurimman osan aikaa hyeena, jonka erityiskyvyllä pystyi kutsumaan toisen hyeenan mukaan taisteluun. Ylimääräiset lihakilvet ovat aina jees!

Rangerin lisäksi testasin pikaisesti myös muut proffut läpi. Aikaa muille ammateille jäi tunnista puoleentoista per proffu ja tasoja taisi kertyä 3-5 kullekin siinä ajassa. Näistä lähtökohdista positiivisimmin jäivät mieleen mesmer ja elementalist, joilla molemmilla oli mielenkiintoisia kikkoja käytössään pian taistelun makuun päästyäni. Guardian, thief ja necromancer puolestaan eivät ihan alkuun tuntuneet ihan samalla tavalla omalta, vaikka niilläkin tuntui olevan potentiaalia oikeissa käsissä käsiteltynä. Warrior ja engineer sen sijaan alkumetreillä tuntuivat jopa suoraan sanottuna tylsältä – luultavasti niilläkin pelaaminen kuitenkin olisi mielekkäämpää, kun etsisi omaan makuun sopivan asesetin ja saisi enemmän skillejä auki. Tiedän, että varsinkin engineer on myöhemmillä tasoilla hyvinkin monipuolinen, mutta sen sisältämä potentiaali ei ihan alussa valitettavasti näy.

Erään elementalistin tarina

”This is my story.”

 

Jokaisen hahmon alkuintro päättyy näihin sanoihin. Koska olen kuitenkin käyttänyt viimeisen vuoden aikana ehdottomasti eniten aikaa Biowaren Dragon Age- ja Mass Effect -pelien parissa ja nämä massiiviset roolipelieepokset on niin tuoreessa muistissa, Guild Wars 2:n tarinaosasto ei vain yksinkertaisesti kestä vertailua niitä vastaan ja olisi kaivannut huomattavia parannuksia. Toki tarinankulkuun vaikuttaa huomattavasti hahmonluonnin aikana tehdyt valinnat hahmon historiasta jo ensi metreillä, mutta hahmolle valittu ”persoonallisuustyyppi” (charm, dignity, ferocity) sen sijaan ei tuntunut vaikuttavan dialogeissa ja hahmon äänensävyssä ollenkaan. Tämä harmitti kovasti, koska ainakin minulle persoona tekee hahmosta uniikin enemmän kuin juonikuviot sinällään.

Virnuileva katti

Myös ääninäyttelyn taso vaihteli kumman paljon. Sekä ihmis- että norninaisten ääni taisi olla ihan perusjees, mutta charrileidin ääni oli rasittavan monotoninen eikä sopinut ollenkaan oman mielikuvani kanssa yhteen. NPC-äänien joukosta sen sijaan löytyi jopa helmiä, ja taisinpa myös bongata Gideon Emeryn äänenlahjat eräänä Black Citadelin sylvarina. Fanityttönä klikkailin toki kyseistä NPC:tä ainakin 10 minuuttia ennen siirtymistäni eteenpäin.


Persoonallisuuden paremman esilletuonnin lisäksi (tai tavallaan samaan asiaan liittyen) jäin monen muun tavoin kaipaamaan dialogiin interaktiivisuutta. Osa puhutuista repliikeistä tosin puuttui kokonaan ja ajoittain teksti oli täysin eri kuin mitä hahmo oikeasti sanoi, joten toivoa sopii, että asiaan tulee vielä julkaisuun mennessä muutos.

Tarinoihin itsessään minulla ei ole kuitenkaan sen suurempia nokankoputuksia. Itse asiassa muutaman henkilökohtaisen tehtävän jälkeen juonikuviot alkoivat vaikuttamaan hyvinkin kutkuttavilta, mutta en halunnut pelata liian pitkälle, koska julkaisussa ne joutuu kuitenkin pelaamaan alusta uudestaan. Olisin ainoastaan toivonut pidemmälle vietyä ”omaa tarinaa” tässä mielessä, kun jo alkuintrokin sitä lupailee.

Tapa 10 rottaa

 

Iloisia uutisia: Guild Wars 2:ssa ei ole ainuttakaan vihreää huutomerkkiä. Questeissa ei myöskään pyydetä tappamaan X mölliä ja keräämään Y kukkaa. Itse asiassa perinteisiä questeja ei varsinaisesti edes ole, vaan ne on korvattu eventeillä, jotka automaattisesti näkyvät ruudulla hahmon lähestyessä paikkaa, jossa apua tarvitaan. Pelaaja voi vapaasti valita osallistuuko eventiin, ja jos osallistuu niin millä tavalla ja kuinka paljon. Osallistuminen palkitaan aina joko pronssi-, hopea- tai kultamitalilla osallistumisaktiivisuudesta riippuen. Eventit myös skaalautuvat dynaamisesti paikalla olevan pelaajamäärän mukaan ja tapahtumat kehittyvät sen mukaan, ovatko pelaajat onnistuneet tavoitteessaan vai ei.

Aww. <3

Esimerkiksi nornien alueella lumileopardin alttarilla voi auttaa sulkemalla myyränkolotyyppisiä aukkoja maassa estääkseen niistä tulevien möllien ilmaantumisen paikalle. Vaihtoehtoisesti on mahdollista myös säikyttää pusikoista riistaeläimiä ja saalistaa niitä lumileopardimuodossa. Jos kumpikaan näistä ei innosta, voi myös leikittää alttarin ympäristössä käyskenteleviä lumileopardin pentuja. Suden alttarilla vastaavien ”perushommien” jälkeen voi raidata susilauman kanssa läheisen Sons of Svanir -leirin. Eräässä eventissä taas oli tarkoituksena suojella kauppareitin varrella olevaa linnoitusta, ja riippuen tehtävän onnistumisesta seuraava askel oli joko valloittaa linnoitus takaisin tai hyökätä läheiseen vihollistukikohtaan harventamaan vihollisen rivejä kovemmalla kädellä. Escort-tehtävissä olevat suojeltavat puolestaan yleensä ottivat jalat alleen kysymättä sen enempiä keneltäkään oliko kukaan valmis auttamaan, ja maailmassa tapahtui eri asioita riippuen siitä, saavuttiko kyseinen NPC määränpäänsä vai ei.

Eeppinen pomotaisto nornialueella

Dynamic event -systeemi oli mielestäni hyvin toimiva ja paljon mielekkäämpi kuin questilogi täynnä tylsiä tekstiseiniä. Ei myöskään tarvinnut kovin kauaa ikinä juosta juuri mihinkään suuntaan, kun pian ruudulle pomppasi iloinen ilmoitus ”New event nearby!” ja taas löytyi tekemistä. Kääntöpuoli tässä toisaalta on sama ilmiö kuin Wikipediaa selatessa tai Skyrimia pelatessa: sitä helposti eksyy tekemään jotain ihan muuta kuin mitä alunperin olikaan tarkoitus. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, on kenties jokaisen itse päätettävä. Omasta mielestäni on pelkästään hienoa, että maailmaan voi uppoutua niin täydellisesti, että huomaamattaan ajautuu tekemään asioita ja tutkimaan paikkoja, jotka eivät alunperin kuuluneet päiväjärjestykseen. Skaalaus toimi mielestäni ihan kivasti, en huomannut sen suhteen mitään ongelmia. Useat bossitaistot tosin menivät zerg-meiningiksi, mutta niihin tullee enemmän tolkkua kun ihmiset oppivat pelaamaan.

On myös hyvä huomata, että yhteistyö eventeissä ei vaatinut pelaajilta minkäänlaista grouppien muodostamista, spawneja ei tarvinnut campata ja kaikki saivat oman osallistumisensa mukaan loottia ja expaa – eikä näistä kumpikaan ollut toisilta millään tavalla pois. Systeemi siis mahdollisti varsin luontevasti yhteen hiileen puhaltamisen niin, että se hyödytti kaikkia yhtä lailla. Olen yleensä itse varsin allerginen pugeille (pick-up group), mutta nyt satunnaisen seuran löytäminen oli itse asiassa aina positiivinen ilmiö. Mielestäni tämä on yksi Arenanetin merkittävimmistä saavutuksista Guild Wars 2:n suhteen.

Bug Hunt

 

Mikä se nimi olikaan...?

Oli myös ilahduttavaa huomata, miten vähän kriittisiä bugeja viikonlopun aikana tuli vastaan. Ainoastaan kaksi eventiä tuntui olevan jumissa eivätkä edenneet ollenkaan, molemmat charrien aloitusalueella. Testasin toki charrien maita enemmän kuin ihmisten ja nornien, joten voi olla että niistä olisi vastaavia löytynyt pari lisää. Lisäksi erästä personal story -osuutta pelatessani juoksin perässä ähkiviä Flame Legion -charreja kai huonoon paikkaan karkuun, kun takaa-ajajat jäivät alueen takaosan lattiaan kiinni ja jumittivat ”invulnerable”-tilaan kadottaen samalla aggron. Vartin sitkeän yrittämisen jälkeen – pompittuani vihujen ympärillä kuin heikkopäinen yrittäen etsiä kohtaa, josta saisi damagea sisään – sain vihdoin viholliset irtoamaan ja eliminoitua ja tehtävän suoritettua.

Kuten aiemmin mainitsin, jonkin verran myös oli dialogeissa puutteita joko puuttuvan äänen tai tekstin muodossa, ja parissa kohdassa oli myös selkeästi väärä ääni lipsahtanut jollekin NPC:lle. Muutamia muita hassuuksia löytyi myös, mutta mitään täysin peliä rikkovaa ei ainakaan omalle kohdalleni sattunut. Selkeästi siis hiomista löytyy, mutta suurin osa kriittisistä ongelmista lienee jo joko korjattu, työn alla parhaillaan tai ainakin tiedossa.

Suurimmat ongelmat viikonlopun aikana eivät liittyneet niinkään bugeihin, vaan perjantai- ja lauantai-iltoina iskeneisiin serveriongelmiin, jotka ilmeisesti johtuivat yksinkertaisesti alimitoitetusta kapasiteetista ruuhka-aikaan. Sunnuntaina kaikki tuntui kuitenkin jo toimivan ongelmitta, joten ilmeisesti serverifibat saatiin kuriin.

Testirauta

 

Koneeni speksit ovat seuraavanlaiset:

• Intel Core2 Quad Q8200 2,33GHz
• 4GB RAM
• 60GB SSD järjestelmälevynä
• 500GB SATA muille asennuksille
• Palit GTX 460
• ViewSonic 22” + Benq 20”
• Windows 7 Ultimate 64bit

Näillä eväillä peli pyöri medium-asetuksilla melko nätisti (~20-60 FPS riippuen alueesta) muuten paitsi massataistojen aikana, joissa sai ajoittain katsoa lähes diashow'ta (~10 FPS). Rautani on jo useamman vuoden vanhaa, mutta onneksi tällä vielä toistaiseksi on pärjännyt ihan loistavasti satunnaisia osien hajoamisia ja muita outouksia lukuunottamatta. Ilmeisesti GW2:n graffatekniikka on muutenkin vielä optimoimatta, joten julkaisussa peli saattaa toimia vielä sulavammin. Tällaisenaankin peli oli kuitenkin tällä raudalla varsin pelattava PvE:ssä, mutta PvP saattaisi hyvinkin tuottaa tuskaa isommissa mätöissä.

Ascalonin nostalgiamaisemat uudessa kuosissa

Hitti vai huti?

 

Parhaat niksit heilanmetsästykseen löytyvät täältä

Tuntimittariin kilahti 31 tuntia 26 minuuttia kun vihdoin maltoin sunnuntaina lopettaa testailun. Kaikin puolin viikonlopusta jäi varsin positiiviset fiilikset ja pääosin odotettavissa on melkoista herkkua. Dynaamiset eventit tuovat ihan eri tavalla eloa maailmaan ja ovat paljon mielekkäämpiä kuin perinteinen questaus. Maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniita ja kaupungit isoja ja täynnä yksityiskohtia, jotka odottavat löytämistään. Vaikka itse en kaikista proffuista löytänytkään sitä koukkua, olen kaikista kuullut ainakin muutamia positiivisia mielipiteitä, joten lienee suurimmalle osalle tarjolla ainakin yksi mieluisa proffu. Musiikki on taattua Jeremy Soule -laatua, josta ainakin itse tykkään suuresti. Vaikka harva edellämainituista asioista on sinänsä uniikki asia peleissä yleisesti ottaen, harva peli on onnistunut yhdistämään ne näin näppärästi samaan pakettiin ja yhtä laadukkaasti. Ja mainitsinko, ettei Guild Wars 2:ssa tule olemaan kuukausimaksua?

Muutamia asioita en viikonlopun aikana ehtinyt testaamaan lainkaan: PvP ja WvWvW jäivät kokematta ihan jo tehojenkin riittämättömyyden vuoksi, mutta myönnettäköön ettei PvP sen ihmeemmin jaksa toisaalta edes kiinnostaa. Myöskään craftaukseen en ehtinyt syventyä sen tarkemmin, sillä en yleensä ottaen ole kovin innostunut rakentelunäpertelystäkään. Olen tosin kuullut hyviä asioita GW2:n craftaustoteutuksesta, joten lienee testattavien asioiden listalla seuraavan testisession aikana. Lisäksi harmillisesti tällä kertaa aikatauluun ei mahtunut yhtään dungeonia, jotka ovat 5 pelaajan tiimissä suoritettavia instansseja. Dungeoneissa ymmärtääkseni piilee PvE:n haasteellisimmat paikat, joten en malta odottaa seuraavaa mahdollisuutta päästä kokeilemaan näitä.

Arenanet on ainakin minun silmissäni lunastanut kaikki odotukseni tätä peliä kohtaan. Toivon vilpittömästi, että GW2 tulee saavuttamaan ansaitsemansa menestyksen ja nostamaan rimaa MMO-rintamalla, jotta se ikuinen WoW-kloonien tulva saataisiin jo vihdoin tyrehdytettyä.

Voin rehellisesti sanoa, että tätä kannatti viisi vuotta odottaa.

[Kirjoittaja on Guild Wars Finlandin ylläpitäjä, GW-hörhö vuodesta 2006 ja äärimmäinen PvE-sankari. Kaikkea edelläsanottua saa halutessaan tarkastella tässä valossa.]

Ilmaiset MMORPG-pelit (osa 2/2)

Henna Kostilainen

No niin, taas on aika palata MMORPG-pelien pariin. Tämä on sarjan toinen ja viimeinen osa, ellei enempää toivota. Tämän osan ideana on, että tutustuin itselleni aivan uusiin mörppeihin. Edellisessä osassa esittelemäni pelit olivat minulle entuudestaan tuttuja. Tällä kertaa esittelen teille vain yhden pelin: Aionin.

Alun perin tarkoituksenani oli esitellä Aionin lisäksi Prius Online, mutta homma meni vähän mönkään. Olin ehtinyt pelata peliä noin viikon ajan, kun pelin tekijät ilmoittivat että peli lopetetaan maaliskuun 27. päivä. Syynä oli pelaajien vähyys (jonka kyllä itsekin huomasin muutamaan otteeseen…) Lopetin pelaamisen melkein saman tien ilmoituksen saatuani. Pelaamista ei yksinkertaisesti kannattanut enää jatkaa. En aio kirjoittaa pelistä tähän artikkeliin. Miksi kirjoittaa kuolevasta pelistä?

Edellisen osan voi lukea tästä. En ala tässä osassa selittämään, mikä MMORPG on, vaan sen voi lukea ensimmäisen osan alusta. Edellisessä artikkelissa oli juttua Allods Onlinesta ja Lord of the Rings Onlinesta.

Aion (Free-To-Play)

Ilmestyessään Euroopassa vuonna 2009 ennustettiin tämän(kin) pelin olevan haastaja World of Warcraftille.  Pelistä intoiltiin aikansa, jonka jälkeen se vaipui hiljaisuuteen, kuten WoW:n haastajille on tähän mennessä lähes aina käynyt. Peli oli kuukausimaksullinen ja peli piti ostaa erikseen. Kallista, siis. En tiedä paljonko pelin kuukausimaksu oli, mutta sanoisin sen olevan noin 15e/kk.

Peli kuitenkin muuttui freemiumiksi  28. helmikuuta 2012, eli ihan vähän aikaa sitten (kiitos vinkistä, Salla!). Muistan kun istahdin kyseisenä tiistaina aamukymmeneltä koneelleni odottamaan ilmaisserveiden aukaisua. Kahdeksan tuntia myöhemmin serverit eivät olleet vieläkään auenneet. Kymmeneltä illalla Gameforge ja NCSoft laittoivat nettiin ilmoituksen, jossa kerrottiin että servereiden kanssa on pahoja ongelmia. Dataa olikin enemmän kuin osattiin odottaa, joten homma venyisi vielä enemmän. Serverit aukaistiin sitten neljän tai viiden aikaan aamuyöllä Suomen aikaa. Itse olin jo luovuttanut yhdeltätoista ja mennyt nukkumaan. Hyvä puoli asiassa oli se, että ehdin liittyä netissä mukavaan kiltaan ja keskustella kiltatovereiden kanssa lähes koko päivän. Kyllä, he rekrytoivat pelaajia kiltaansa ennen kuin kenelläkään oli edes hahmoja tehtynä!

Aionissa on aika perus (ja mielestäni vähän kliseinen) juoni.  Aion on pelin jumalhahmo, joka hallitsee pelattavaa maailmaa Atreiaa. Aion loi maailmaan ihmiset ja Balaurit. Balaurien tarkoitus oli vartioida ja suojella ihmisiä. Balaurien vallanhimo kasvoi ja he halusivat orjuttaa ihmiset alaisikseen. Jumala Aion ei kuitenkaan suostunut antamaan Balaurille heidän vaatimiaan voimia, jotka lähes vastasivat Aionin omia. Balaurit julistivat katkerina sodan Aionille. Aion loi kaksitoista Empyrean -lordia suojelemaan Tower of Eternitya (Ikuisuuden Torni). Tornin uskotaan olevan Aionin fyysinen olomuoto, ja torni sijaitsee tismalleen keskellä Atreiaa. Empyreanien tehtävänä oli pitää sotaisat Balaurit poissa Tornin luota.

Samaan aikaan ihmiset olivat alkaneet ”nousta” tai ”kohota” (ascended englanniksi) Daevoiksi, ”puolijumaloiksi”. Kuten Empyrean – lordeilla, myös Daevoilla oli siivet ja taito taistella voimakkaita Balaureja vastaan. Aikanaan Daevoita alkoi olla tarpeeksi armeijan muodostamiseen, jolloin Empyrean – lordit johtivat Deavat sotaan Balaureja vastaan. Lyhyestä virsi kaunis, taistellun tiimellyksessä ja monen käänteen kautta Torni tuhoutui, ja aiheutti mullistuksen joka repi Atreian kahtia. Viisi Empyrean – lordia, jotka vastustivat rauhaa Balaurien kanssa, jäi Atreian pimeälle puolelle Asmodaeen. He vaihtoivat nimensä Shedim – lordeiksi. Toiset viisi, jotka olivat rauhan kannalla, joutuivat Atreian valoisalle puolelle, Elyseaan. Heitä alettiin kutsua Sheraphim – lordeiksi. Loput kaksi olivat uhranneet itsensä, ettei Atreia tuhoutuisi kokonaan.

Valon puolelle jääneet Elyosit eivät muuttuneet fyysisesti juuri ollenkaan, mutta varjoisalle puolelle jääneet Asmodianit kokivat huomattavia muutoksia. Sekä jalkoihin että käsiin kasvoi pitkät kynnet. Pimeys tummensi heidän ihonväriään (ihonvärin pystyy valitsemaan melkein mustasta vaalean harmaaseen). Silmät muuttuivat punaiseksi valonpuutteen vuoksi. Pitkään nämä kaksi rotua elivät täysin eristettyinä, vailla tietoa siitä että toinen osapuoli oli olemassa. Sattui kuitenkin yhteentörmäys, jonka seurauksena alkoi kiistely, kumman puolen vika oli, että Torni tuhoutui ja maailma repeytyi kahtia. Alkoi sota, joka on pelissä keskeisessä osassa.

Pelaajan hahmo aloittaa täysin muistinsa menettäneenä, ja pelin edetessä hahmo voi eri tehtävien avulla ”kerätä” muistojaan. Muistoja voi kerätä niin sanottujen kampanjatehtävien avulla. Ne ovat juonitehtäviä ja sisältävät muun muassa näyttäviä videoita.

Olin kuullut Aionista paljon hyvää ennen pelaamisen aloittamista. Olin innoissani kun ensimmäistä kertaa kirjauduin peliin. Etenkin hahmonluonti on hauskaa puuhaa, koska hahmosta voi – ihan oikeasti – tehdä lähes millaisen vain. Haluatko alle metrin pituisen, isopäisen kääpiön? Onnistuu! Entäpä massiivisen kokoisen Cloud Stifen? Siitä vaan! Tietysti pelin korealaisuus ja anime/manga näkyvät hahmonluonnissa jonkin verran, mutta hahmosta saa myös hyvin realistisen.

Pelleilyä hahmonluonnissa.

 Hahmonluontiin saa helposti upotettua aikaa. Luontieditorilla on hauska leikkiä, koska sen avulla saattaa saada aikaan hyvinkin hilpeitä lopputuloksia. Kuin the Sims – pelit konsanaan! Myös hahmoluokkia on mukavasti. Erikoista Aionissa on kuitenkin se, että tasolla 1-10 pelaaja pelaa joko soturilla, vakoojalla, maagilla tai papilla. Tasolla 10 pelaaja pystyy valitsemaan kahdesta erikoistumisvaihtoehdosta. Esimerkiksi vakooja voi erikoistua salamurhaajaksi tai rangeriksi. Soturit erikoistuvat lähes aina tankeiksi ja papit parantajiksi. Pelasin itse rangerilla. Hahmoluokassa on se huono puoli, että vaikka tasolla 10 erikoistuu, ranger-taitoja saa vasta tasolla 13 ja silloinkin vain yhden. Vasta tasolla 16 rangerista saa jotain irti. Tasot 10-19 ranger voi halutessaan pelata osittain salamurhaajana.

Aionia mainostetaan nimenomaan hahmojen lentotaidolla. Olin tästä kovin innoissani aloittaessani pelin. Lentäminen osoittautui kuitenkin pienoiseksi pettymykseksi. Ensinnäkin lentotaidon saa vasta tasolla 10. Toisena, lentäminen on rajattu tietyille (pienille) alueille. Lisäksi lentäminen kestää vain 60 sekuntia, mutta sitä voi pidentää kaikenlaisilla buffeilla, juomilla ja niin edelleen.  Elyoseilla siivet ovat valkoiset ja Asmodianeilla (tuttavallisemmin asmot) taas mustat.  Peli yrittää selväsi erottua massasta nimenomaan lentotaidolla. Mielestäni koko homma on aika turha, vaikka monet kylistä ja kaupungeista eivät sijaitse maan tasalla. Niille pääsee kuitenkin erilaisia hissejä ja portaaleja pitkin. Siihen asti mitä olen itse pelissä päässyt, on oikeastaan ihan sama käyttääkö siipiään vai ei. Olen tehnyt tasan yhden lentotaitoa vaativan tehtävän, ja sekin oli nimenomaan lentosysteemin opettelua. Mälsää!

Seuraava pätkä sisältää paljon vinetystä ja vinkumista, teitä on varoitettu!

Aionin muututtua ilmaiseksi pelin suosio ilmeisesti räjähti käsiin. Mikä on pelin uusin ongelma? Euroopassa on vain kolme englanninkielistä serveriä, joilla on aivan liikaa pelaajia.  Heitä on joka puolella, jopa harmiksi asti. Yleensä minua ei pelaajien runsaus häiritse, mielestäni se on vain osoitus siitä että ihmiset pitävät pelistä. Mutta kun yrität tappaa 10 sikaa, niitä sikoja ei ole. Ne on tapettu. Jos yksikin sika erehtyy ilmaantumaan, on sen kimpussa heti kasa pelaajia. Tämä oli erityisen raivostuttavaa. Nyt, kun peli on ollut ilmainen jo jonkin aikaa, on tilanne onneksi hiukan tasaantunut.  Silti aloitusalue on täynnä kuin Turusen pyssy.  Auta armias jos saat tehtäväksi kerätä esimerkiksi jonkin yhden ainoan rikollispomon hatun… No, tästä selvittiin ainoastaan veren maku suussa ja pelaamalla likaista peliä. NCSoft on jo perustanut yhden serverin, mutta sanoisin että niitä tarvitaan vielä muutama lisää, jotta ruuhkalta vältytään.  Kuuden jälkeen illalla peliin saattaa joutua jonottamaan jopa yli tunnin. Oma ennätykseni on tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia.

Kokatessa mieli lepää.

Sitten katsaus pelin tehtäviin (questeihin), jotka ovat jokaisen mörpin selkäranka. Aionissa on sekä hyvä että hyvin huonoja tehtäviä.  En oikein osaa päättää pidänkö pelin tehtävistä vai en. Joistakin tehtävistä pidin kovastikin, toista tehdessä teki mieli vain painua lähimpään huoneen nurkkaan ja jäädä sinne. Kampanjatehtävät ovat kuitenkin mielestäni pelin parasta antia. Suurin osa kampanjatehtävistä on ihan mukavia, varsinkin kun niihin sisältyy yleensä hienoja videopätkiä, kuten jo aikaisemmin mainitsin. Ne tarjoavat myös haastetta. Vesterosissa on alue, joka on luokiteltu hahmoille tasoilla 16–18. En pärjännyt siellä tason 22 hahmollanikaan. Paikka vilisee elite-tason hirviöitä, joille ei pärjää yksin. Oli koottava ryhmä tai tuotava joku isomman tason pelaaja. Itse olin laiska luuseri ja jatkoin pelissä eteenpäin (kyllä minä vielä joskus ne teen…!) Kampanjatehtäviä kannattaa tehdä, koska niiden palkinnot ovat normaaleja tehtäviä parempia ja kokemusta saa rutkasti enemmän. Jokaisella pelialueella on oma juonenkaarensa.  Sen sijaan normaalitehtävät eivät tarjoa mitään uutta: eri eläinraukkojen tappamista sukupuuttoon tai niiden kynimistä paljaaksi sulista, nahkasta ja milloin mistäkin.

Kuvankaappaus yhdestä kampanjatehtävän videosta.

Peli on myös hyvin ”putkimainen” ja se saattaa välillä kyllästyttää. Pelaaja vaihtaa alueelta toiselle, tekee tehtävät, vaihtaa aluetta, tekee tehtävät, vaihtaa aluetta, tekee tehtävät…  Ymmärsittekö, vai toistanko vielä? Toki peliin saa vaihtelua esimerkiksi PvP:n ja erilaisten luolastojen tonkimisen avulla. En osaa sanoa pelin PvP-systeemistä yhtään mitään, koska en kokeillut sitä. En ole PvP:n ystävä. Luolastoihinkaan en ehtinyt tutustua tätä artikkelia varten, lähinnä hahmoni alhaisen tason vuoksi. Sen siitä saa, kun pelaa useaa mörppiä kerrallaan!

Aionista ei oikeastaan ole muuta pahaa sanottavaa. Erilaisia ammatteja löytyy harjoitettavaksi jokaiselle oman mieltymyksen mukaan (kokkaamista, ompelua, käsitöitä, alkemiaa…) ja niitä on myös melko helppo kehittää. Taistelusysteemi ei ole mitenkään muista mörpeistä poikkeava. Grafiikka on hienoa ja siihen on selvästi panostettu.

Suosittelisin peliä erityisesti sellaisille pelaajille, jotka eivät ole oikeastaan ennen mörppejä kokeilleet. Peli on melko helppo, ainakin alemmilla tasoilla, ja se neuvoo uusia pelaajia hyvin. Lisäksi aloitusalueella tehtävät toistuvat muualla, joten mitään uutta ei tarvitse opetella paikasta toiseen siirtyessä. Aion on hieno peli, mutta kyllä vikojakin löytyy. Ehkä ne korjataan vielä joskus…

Aionista on tulossa huhtikuussa myös uusi ”lisäosa”, jonka mukana tulevat muun muassa uusia alueita, tasokaton nousu, hahmoille omat talot ja niin edelleen.

***

Viimeinen osa on nyt julkaistu, toivottavasti piditte tästä "sarjasta".  Saatan kirjoittaa mörpeistä lisää joskus tulevaisuudessa, mutta seuraavaksi kirjoitan jostain muusta (pelistä?). Heh, pelit ovat lähellä sydäntäni... :)

Ilmaiset MMORPG-pelit (osa 1/2)

Henna Kostilainen

Viime vuosien aikana MMORPG-pelien suosio on räjähtänyt kasvuun, ja pelien määrä on samalla alkanut moninkertaistua.  Monet MMORPG-pelit ovat maksullisia (joko peli itse maksaa, ja/tai pelissä on kuukausimaksu), mutta myös ilmaisia vastineita löytyy. Juuri näistä ilmaisista MMORPG-peleistä aion tässä artikkelissa kertoa. Tekstin selkeyden vuoksi lyhennän MMORPG-hirviön ”mörpiksi”. 

Suurin osa tämän blogin lukijoista varmasti tietää, mikä mörppi on, mutta muistukseksi vielä: Massively multiplayer online role-playing game (MMORPG) siis lyhyesti suomennettuna online nettiroolipeli, joiden ideana on luoda oma hahmo, jolla sitten seikkaillaan erilaisissa (yleensä) fantasiamaailmoissa.  Nettiropeja voi pelata joko itsekseen tai ryhmässä. Lähes kaikki MMORPG-pelit noudattavat samaa kaavaa. Se saattaa vaikuttaa joistakin tylsältä. ”Tämä on jo nähty”  -tunne on yleinen ainakin itselläni. Pakko myöntää, että kyllä tietynlainen luovuus mörpeissä koukuttaa. Enkä ole varmasti ainoa, joka on tätä mieltä. Kukaan ei jaksa päivästä toiseen ”listi 10 karhua, sitten 10 käärmettä” -meininkiä.

Ilmaisten mörppien idea on, että ne voi ladata netistä ilmaiseksi ja rekisteröitymisestä ei tarvitse maksaa. Pelissä ei ole kuukausimaksuja. Jotkut ilmaiset mörpit ovat oikeastaan freemium-pelejä, eli ne ovat ilmaisia pelata, mutta joistakin asioista joutuu maksamaan. Paremmat tai erikoisemmat tavarat, aseet ja ratsut (mountit) ovat hyviä esimerkkejä siitä, mistä saattaa joutua availemaan kukkaron nyörejä. Hyvät ilmaiset mörpit on kuitenkin suunniteltu niin, ettei niihin tarvitse välttämättä uhrata euroakaan, jos ei halua. Tästä hyvänä esimerkkinä Allods Online, josta kerron myöhemmin lisää.

Ajattelin esitellä teille erilaisia mörppejä, joita olen netin mysteerisistä koloista löytänyt. Ensimmäiset kaksi, Allods ja LOTRO, ovat minulle jo entuudestaan tuttuja, sillä olen pelaillut niitä jo jonkin aikaa. Muut ovat minullekin täysin uusia, ja ajattelin nimenomaan tätä artikkelia varten ladata muutamia minulle entuudestaan tuntemattomia mörppejä ja testata niitä teidän puolestanne. 

Arvosteluissa näkyy (tietenkin) oma henkilökohtainen mielipiteeni, sillä minulla on muutamia asioita joita vaadin hyvältä mörpiltä. Ne juontavat juurensa maksullisista peleistä, eteenkin World Of Warcraftista, jota olen pelannut vuosia. Mutta minkä pelaaja tavoilleen voi? Ideana ei kuitenkaan ole verrata näitä pelejä WoWiin, sillä kaikki mörpit muistuttavat toisiaan, ikävä kyllä.

Olen ottanut kaikki Screenshotit itse, koska en halunnut kopioida niitä mistään.  

Allods Online (Niva Games)


Alun perin Venäjältä lähtöisin oleva peli rantautui muutamia vuosia sitten Eurooppaan. Allods on freemium-peli, mutta peliin ei tarvitse laittaa ollenkaan rahaa ellei välttämättä halua. Suurin osa maksullisista tavaroista on kosmeettisia, kuten esimerkiksi haltioille saatavat jää - tai tulisiivet. Hahmon suorituksia parantaviakin esineitä on, mutta tavallinen pelaaja pärjää ilman niitä. Yleensä ne mitkä ovat Allodsissa maksullisia, saa myös ilmaiseksi ahkeran grindauksen (tavaroiden/materiaalien keräily) ja/tai pomojen kaatamisen kautta. 

Allodsissa asioista maksaminen on ikään kuin nopeampi tie saavuttaa päämäärä. Saman esineen saa ilmaiseksi keinolla tai toisella ennemmin tai myöhemmin (ei tietenkään ihan kaikkia). Ainoa asia, joka tuotti itselleni päänvaivaa, olivat ratsut. Niitä on lähes mahdoton saada pelissä ilmaiseksi, joten melkeinpä ainoaksi keinoksi jää maksaa heposta noin 10 euroa. Ilman sitäkin pärjää, sillä pelissä on paljon portaaleja, joita käyttämällä pääsee nopeasti paikasta toiseen. Ratsu Allodsissa on enemmänkin statuskysymys kuin välttämättömyys.

Palataanpa pelin ideaan. Pelin tekijät luonnehtivat peliä ”fantasia-avaruusoopperaksi” (fantasy space opera). Peli on puhtaasti fantasiapainotteinen, ja ainoan ”avaruusoopperamaisuuden” tuovat siihen astraalit ja ilmalaivat. Astraali on Allodsin maailman magian lähde, jonne pääsee vain erityislaatuisilla astraali-ilmalaivoilla. Astraalin kautta vaihdetaan allodilta toiselle. Allod - josta peli on saanut nimensä - ovat omia pieniä maailmojaan jotka ”kelluvat” astraalissa. Pelaaja vaihtaa allodia aina oman tasonsa mukaan. Korkeamman tason pelaajat (noin taso 35+) pelaajat pystyvät rakentamaan omat ilmalaivansa ja pystyvät niiden avulla seikkaileman astraalissa. Alempitasoiset matkustavat automaattisesti liikkuvilla laivoilla.

 
Allodsissa kansat ovat jakautuneet kahteen leiriin: Leagueen ja Empireen, ja ne ovat avoimessa sodassa keskenään. Leaguen puolella taistelevat ihmiset (Kanians), haltiat (jotka muistuttavat mielestäni enemmän keijuja siipiensä vuoksi…) ja erikoiset gibberlingit, ylisöpöt karvapallerot. Gibberlingeistä tekee erikoisen se, että yhden sijasta pelaataan pientä kolmen hengen ryhmää.
Empiren puolelle kuuluvat ihmiset (Xadaganians), perus örkit ja Arisenit, ”epäkuolleet” robotti-humanoidit. Valinnanvaraa siis on. 

Jokaisella rodulla on oma historiansa, jota voi pelatessa selvittää erityisten World Mystery - tehtävien avulla. Ne avaavat pelin historiaa ja yleensäkin pelin taustatarinaa. Ne ovat perustehtäviä vaativampia, mutta myös palkinnot ovat parempia. Mielestäni tämä oli hauska lisä peliin, sillä olen aina pitänyt mörppien tarinan tutkimisesta. 

Allods on grafiikoiltaan äärimmäisen kaunis ja viimeistelty. Maisemat ovat silmiä hiveleviä, ja unohduin monesti zoomailemaan jotain hienoa pientä yksityiskohtaa. Hahmot ovat kauniisti tehtyjä ja niiden liikkuvuus ja grafiikka ovat erinomaisia. Hahmojen kauneudessa piilee kuitenkin pieni ongelma (omasta mielestäni) etenkin Empiren puolella: yleensä varsin rumiksi luonnehditut örkit ovat kuin missikisoista konsanaan, etenkin naisten puolelta. Arisenit, joiden on tarkoitus olla puolimätääntyneitä epäkuolleita, muistuttavat enemmänkin (kauniita) robottinukkeja. Välillä pelin kauneus jopa ärsyttää - onko pelissä mitään rumaa?

                                               Leijuen astraalissa seuraavalle allodille.


Pelin tehtävät ovat hauskoja ja ajoittain jopa erikoisia. Tietenkin perus karhun ja käärmeen mättämistä löytyy, mutta suurimmaksi osaksi tehtäviä tekee mielellään. Erikoisimmasta päästä on ehdottomasti Lightwoodin saunatehtävä jossa saunaa sai itse kokeilla, ja sen jälkeen käytiin kysymässä, tulisiko saunan omistajan tuttava istuskelemaan löylyihin. 

Toinen oli Darkwaterissa ja saunatehtävä sekin. Sanotaanko, että tehtävän sisältö on liian härski kirjoitettavaksi tähän, ja haluan säästää teille kokemisen ilon, jos satutte peliä kokeilemaan.  Darkwaterin saunatehtävälle nauroin jopa ääneen, joka on mielestäni vain hyvä asia. Peli on hyvin mukaansatempaava.


Hahmonluonti on monipuolista, ja pelaajalla on rotuja mistä valita. Ensin päätetään kenen puolella sotaa haluaa olla. Sen jälkeen voi valita kolmesta rodusta, joita voi muokata melko hyvin mielensä mukaan hiusten mallista ja väristä hahmon kokoon.  Hahmosta saa melko persoonallisen, mikä on mielestäni iso plussa. Hahmoluokissa on myös paljon valinnanvaraa, mutta harmikseni kaikki luokat eivät olleet kaikille roduille avoinna. Esimerksiksi haltiat eivät voi olla sotureita, mutta kanianit voivat. Tämä hiukan rajoittaa hahmon luontia, mutta se on osa pelin taustatarinaa, eli lorea.

 

Sillä, kenen puolen valitsee, on vain ajoittain väliä. Alueet ovat Leaguelle ja Empirelle erilaisia noin tasolle 24 asti, jolloin pelaajan täytyy suunnistaa yhteisille Holy Land -alueille. Ne ovat vahvasti PvP eli player-versus-player-painotteisia, mikä on mielestäni sekä hyvä että huono asia. PvP ei ole välttämätön, mutta jotkut questit vaativat niin sanotun ”War Flagin” päälle laittamista. Jos flag on päällä, se tarkoittaa että kuka tahansa vastapuolen pelaaja voi hyökätä kimppuusi. Päältä pois laitettuna olet turvassa, mutta esimerkiksi vastapuolen NPC-hahmojen tappaminen laittaa flagin päälle. 

PvP-painotteisuus Allodsissa saattaa ärsyttää niitä, jotka eivät siitä pidä. Itse en ole PvP:n ystävä, mutta PvP:hen tottuu nopeasti. Sitä pystyy välttelemään jättämällä yksinkertaisesti PvP-tehtävät tekemättä, mutta itse tykkään tehdä kaikki tehtävät yhdellä alueella ennen kuin siirryn seuraavalle. PvP takaa ajoittain myös hupaisia tilanteita - tai hiusten repimistä päästä.

 
Kuten lähes kaikissa peleissä, Allodsillakin on ongelmansa. Hahmon levuttaminen on ajoittain turhauttavan hidasta. Tehtäviä on paljon, mutta välillä ne silti tuppaavat loppumaan kesken. Tästä esimerkkini maagi-hahmoni, jolta loppuivat Eljunessa (alue tason 27-30 pelaajille) tehtävät kesken. Hahmoni on siis levutuksen kannalta jumissa, mikä on hyvin ärsyttävää. 

Toinen ongelma ovat ajoittaiset serveriongelmat. Niitä ei kuitenkaan ole usein. Eniten serveriongelmat näkyvät maailman ”jäätymisenä”, kun serverit menettävät hetkeksi yhteyden. Serverin Latency-arvot, eli viiveet tai ongelmat verkkoyhteydessä, nousevat hetkessä päätä huimaaviksi, joka saattaa aiheuttaa mitä erikoisimpia bugeja. Mutta kuten jo aikaisemmin mainitsin, latency-ongelmia on oikeastaan aika harvoin. 

Servereihin liittyy myös toinen ikävä asia - niitä ei valvota 24/7. Tämän vuoden tammikuun 1. päivänä Allodsin Euroopan-serverit kaatuivat, ja serverit olivat alhaalla tammikuun 4. päivään asti. Servereistä vastaavat ihmiset olivat joululomalla. Pelaajat olivat raivoissaan, ja asiasta käytiin raivokasta keskustelua. Ylläpidossa ongelma huomattiin vasta tammikuun 3. päivä, kun ensimmäiset työntekijät saapuivat töihin. Asia saatiin korjattua, mutta mielestäni suurimmalta osalta pelaajista katosi luottamus tekniseen ylläpitoon.

Lyhyenä yhteenvetona voisi sanoa, että Allods on ehdottomasti freemium-mörppien aatelia. Satunnaiset yhteysongelmat eivät juuri pelaamista häiritse. Allodsia en kuitenkaan suosittele henkilöille, jotka eivät pidä PvP:stä, koska jossain tilanteissa siltä ei voi välttyä. Peliä on mukava pelata sekä yksin että ryhmässä esimerkiksi tekemällä dungeoneja. Peli on ehdottomasti yksi suosikeistani, ja voin lämmöllä suositella sitä kaikille, niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin pelaajille. Lisää infoa pelistä löytyy linkistä alla olevasta linkistä:
http://en.allods.gpotato.eu/ 



Lord of the Rings Online (Turbine)


Lord of the Rings Onlinesta (Lotro) kertoessa on vaikea päättää, mistä lähtisi liikkeille. Peli on sisällöltään todella laaja ja juttua riittäisi, mutta jokin raja tämänkin artikkelin pituudella on oltava. Jouduin karsimaan varsin paljon asioita pois, ja päätin ottaa vain muutamat (omasta mielestäni) tärkeimmät seikat esille. Peli sijoittuu nimensämukaisesti Tolkienin Keski-Maahan, eikä pelin idea sen kummempaa selitystä kaipaakaan.

Peli oli ilmestyessään vuonna 2007 maksullinen. Itse peli maksoi, ja päälle tulivat vielä kuukausittaiset käyttömaksut. Nykyisin peli on kuitenkin freemium, kuten edellä mainittu Allods. Lotrossa se vain näkyy vielä enemmän kuin Allodsissa. Jotkut questit ja alueet maksavat, ja parhaat buffit, ratsut ja niin edelleen, ovat maksullisia. 

Turbine tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen ratkaisun; jos ostat pelin kaupasta (alkuperäisosa ei ole kallis, noin 20 euroa) saat auki esimerkiksi maksulliset tehtävät ja alueet. Sama onnistuu lataamalla pelin ilmaiseksi, mutta maksamalla kuukausimaksua, joka on noin 10-15 euroa. Kuukausimaksuja maksamalla saa vielä enemmän maksullisia asioita ilmaiseksi käyttöönsä. Eli jos pelistä maksaa, käyttöönsä saa VIP-ominaisuudet, jotka parantavat pelikokemusta vielä entisestään. Itse olen kuitenkin pärjännyt vallan mainiosti ilman maksuja.

Sitten tärkeimpään: jokaisen Tolkien-fanin olisi ehdottomasti syytä kokeilla peliä. Peli on hyvin uskollinen kirjoille (sisältää Sormusten Herra -trilogian ja Hobitin), ja pelaaja pystyy seuraamaan sormusten ritareiden matkaa taka-alalta. Kirjojen tapahtumia on pelissä paljonkin, joko parin tehtävän mittaisina, pieninä tapahtumina tai suurina ketjutehtävinä. Tästä esimerkki ihmisten aloitusalueella Breessä, kun musta ratsastaja kävi kyselemässä erään tietyn Reppulin perään. Pelin juonta ei ole silvottu, vaan se etenee sen alkuperäisessä muodossa pelaajan tahdissa. Välillä huomasin oikein etsiväni yhtäläisyyksiä kirjan ja pelin välillä. Kirjojen ”kuuluisuudet” toimivat ajoittain myös tehtävänantajina, jolloin pelaaja pystyy auttamaan seurueen matkaa.

Tehtävät ovat suurimmaksi osaksi samanlaisia kuin muissakin mörpeissä: eläinparkojen listimistä sukupuuttoon, esineiden etsimistä ja niin edelleen. Ne eivät tietenkään liity varsinaiseen kirjan juoneen, mutta ne ovat silti ihan mukavia. Ainoa asia, mikä itseäni tehtäviä tehdessä ärsytti, oli että samaan paikkaan joutui menemään useammankin kerran peräkkäin. Tietenkään näin ei ole joka paikassa, mutta esimerkiksi Bree-maassa Chetwoodissa meinasi kyllä hermo mennä sen jatkuvan edes takaisin ravaamisen kanssa.

Hauska lisä tehtäviin ovat niin sanotut ”instanssialueet”, jotka muuttuvat pelin edetessä. Tälläisiä ovat esimerkiksi hahmojen aloitusalueet. Enempää en paljasta mahdollisten spoilereiden vuoksi, ja haluan että koette tapahtumat itse.

Peli on grafiikoiltaan hyvin kaunis, etenkin kaikista korkeimmilla graafisilla asetuksilla. Hahmot ovat sen sijaan hiukan kömpelösti tehtyjä, ja ainakin haltiat näyttävät jotenkin… erikoisilta. Se ei kuitenkaan loppupeleissä haittaa, ja maisemia katselee enemmän kuin mielellään. Hahmot ovat hyvin animoituja, vaikka haltioiden ja ihmisten juoksutapa kummastuttaa aluksi (ainakin omasta mielestäni näytti hassulta). 

Animoinnista päästään pelin ammatteihin, jotka myös on hauskasti ja erinomaisesti animoitu. Kun forester ("metsänhoitaja") tekee nahkatöitä, ilmestyy pelaajan eteen pieni nahkateline, jolla hahmo alkaa työstää nahkoja. Viljelemiseen tarvitaan pelto, ihan minne tahansa ei voi siis kylvää, ja hahmo alkaa levitellä siemeniä pitkin peltoa, antaa niiden kasvaa hiukan ja kerää ne sitten pois. Itseäni ilahdutti suuresti ammattien realistisuus, koska lähes kaikissa mörpeissä hahmo vain seisoo paikallaan ja saattaa ehkä heilutella vähän käsiään. Ammatit ovat ehdottomasti Lotron parasta antia. Ne vievät aikaa, mutta ovat sen arvoisia.
 

Pelin suurin voima on ehdottomasti sen realistisuudessa: magiaa ei sinällään ole, oikeastaan ainoat ”magiaa” käyttävät luokat ovat minstrel (laulaja), lore-master (tarujentuntija) ja rune-keeper (riimumestari). Pelissä on toki velhoja (Gandalf), mutta niillä ei pysty pelaamaan. Hahmoluokkia on yhteensä 9, ja lähes kaikki ovat melee-painotteisia. Tietenkin perus jousimies/metsästäjä (hunter), soturi (captain ja champion) ja voro (burglar) löytyvät. Rune-keeper ja Warden (vahti/vartija) ovat ainoat luokat, joista joutuu maksamaan. Muut ovat ilmaisia. Kaikilla luokilla on omat, selkeät tehtävänsä: minstrel on parantaja, guardian tehokas tankki ja loput tekevät tuhoa niin paljon kun pystyvät. 

Hahmonluonti on monipuolinen, ja rotuja on valittavissa neljä: ihminen, haltia, kääpiö ja hobitti. Hahmoja pystyy muokkaamaan varsin hyvin oman mielensä mukaiseksi, mutta eräs (hyvä) rajoitus kuitenkin on: osa hahmon piirteistä tulee synnyinseudun mukaan. Esimerkiksi ihminen voi olla kotoisin Breestä tai Rohanista (muitakin paikkoja on), jolloin hahmon ihon - ja hiusten väri määrittyy synnyinseudun mukaan. Toinen hauska asia hahmonluonnissa on hahmon nimen valinta: peli antaa vinkkejä hahmon nimeämiseen, ja ”Randomize” nappulasta peli arpoo hahmolle Keski-maalaisia nimiä. Omaa nimeä ei siis tarvitse keksiä, ellei välttämättä halua. Tästä esimerkkinä omat hahmoni Galdice ja Mirdalen, joiden nimet ovat lähtöisin ”Randomize”-nappulasta.

Pelistä on oikeastaan vaikea keksiä mitään huono sanottavaa, ellei aikaisempaa marmatustani paikasta toiseen ravaamisesta lasketa. Maailma on laaja ja tehtäviä riittää. Peli on uskollinen kirjalle, mikä on aina iso plussa. Huonona asiana voisin sanoa sen, että peli vaikenee sitä mukaa mitä hahmo kehittyy. Peli ei siis välttämättä ole aloittelija-ystävällinen, muttei anna mitään mahdotonta haastettakaan (ainakaan siihen asti mitä olen itse pelannut). Lotro on perusmörppi, ja jokainen joskus edes yhtä mörppiä pelannut oppii pelaamaan nopeasti. Peli tarjoaa aloittelijoille vinkkejä, mutta en tiedä onko niistä pidemmän päälle mitään hyötyä. Toinen iso miinus on ehdottomasti pelin osittainen maksullisuus.
http://www.lotro.com/

Lotro on peli, jota suosittelen lämmöllä kaikille fantasiasta, pelaamisesta, mörpeistä tai Tolkienista pitäville.

Kakkososassa tarkoitukseni on katsastaa lisää MMORPG-pelejä, ja nimenomaan minulle itselleni uusia. Toivon myös, että antaisitte omia kokemuksianne mörppien pelaamisesta, mitä pelejä suosittelisitte kokeiltavaksi ja niin edelleen. Muistakaa, että mörppien tulee olla ilmaisia! Keskustelkaa asiasta, ja kertokaa jos olen tehnyt asiavirheitä - niitäkin pääsee aina välillä tekstiin lipsahtamaan. 

Minusta on aina peliseuraksi, jos olette kiinnostuneita. En laita hahmojeni tarkempia tietoja tähän, vaan kommentteihin, jos joku niitä kysyy.

Pahoittelen tekstin pituutta, toivottavasti piditte lukemastanne!