Lovecraftilla Maustettu – Nörttitytön Kokkikoulu

Maria Blomqvist

"Mukavia nämä tuplakauhuillat", ystäväni sanoi pyyhkiessään suupieliään talouspaperiin. Olin taitellut iloisenväriset paperiservietit kukan muotoisiksi, mutta ne lepäsivät sivussa koskemattomina. Ehdin pohtia asiaa hetken, ennen kuin ystäväni selvensi: "Tuplakauhu siksi, että tässä on kaksi kauhistuttavaa asiaa: ensin joudumme syömään minun tekemiäni ruokia ja sitten suunnittelemme Call of Cthulhu -roolipeliä."

Tässä kirjoituksessa esiintyvä ystäväni on miespuolinen ja kaikinpuolin aivan täysiverinen nörtti. Hän ei halua esiintyä omalla nimellään, joten kutsuttakoon häntä nyt vaikka Janiksi. Jos tyypillistä nörttimiestä nyt ylipäätään on olemassa, saattaisi Jani olla sellainen. Hän on ystävällinen, älykäs ja opiskellut it-alaa. Kuten niin monia kohtalotovereitaan, vaivaa Janiakin liikuntaharrastuksista huolimatta runsas istuminen sekä työssä että kotona. Itse taasen rakastan istuen tai makuulla suoritetttavia harrastuksia: tietokonepelejä, kirjoittamista, tv-sarjojen katsomista ja lukemista. Aivan kuin tässä ei olisi jo kylliksi olen lisäksi arka liikkuja. Siksipä sekä Janilla että minulla on yhteinen tavoite: oppia elämään terveellisemmin.

Perinteisessä naisen roolissa on omat hyvätkin puolensa: ainakin omassa suvussani jokainen suvun naisista on himokokkaaja. Olen onnellinen siitä, että kasvoin ympäristössä, jossa ruokaa laitettiin paitsi hengenpitimiksi, myös silkasta ilosta. Lapsuuteni juhlavalmisteluista oli kiireentunne ja ahdistus kaukana. Jouluruoat valmistuivat käden käänteessä laulaessamme äitini ja tätieni kanssa kolmiäänisesti joululauluja. Kesät vietin omalla kasvimaalla kädet syvällä multavassa aitosavessa, omia porkkana- ja perunapenkkejä kitkien. Silloin ei vielä puhuttu luomusta, mutta juuri sitä lapsuuteni itsekasvatetut vihannekset olivat. Olen kasvanut vanhanaikaisessa maailmassa, jossa kaikki tehtiin itse alusta alkaen. Itse pidän pullantuoksuisena kotinörttinä tiukasti kiinni tämän entisen maailmani sirpaleista.

Vasta aikuistuttuani olen herännyt tajuamaan, ettei asianlaita ole kaikilla samoin. Jani kasvoi kodissa, jossa sekä miehellä että naisella oli oma paikkansa eikä hänen äitinsä erityisemmin houkutellut häntä keittiöön. Ei hän ole ainoa: ystäväpiiristäni löytyy monta surullista esimerkkiä siitä, miten "likaiset" pikkupojat on ajettu muualle pois ruokaa laittamasta. Nyt, aikuisena miehenä, Jani on huomannut toivovansa, että osaisi laittaa itse ruokaa. Kun ruoan tekee itse, sen koostumukseen voi vaikuttaa. Voi valita raaka-aineet, säädellä suolan ja mausteiden määrää ja halutessaan välttää lisäaineita runsaasti sisältäviä tuotteita.

En ole itse erityinen ravinto-oppi-intoilija. Olen kaikkiruokainen eikä minulla ole ruoka-aineallergioita, mutta laktoosi-intoleranssi löytyy valikoimasta. Juuri se minut alunperin houkuttelikin keittiöön kun olin muuttanut omilleni. Tuolloin, 90-luvun puolivälissä, laktoosittomat maitotuotteet olivat juuri ilmestyneet kauppojen hyllyille, mutta valmisruoat sisälsivät poikkeuksetta laktoosia. Jos halusin elää ilman vatsavaivoja, ei siis auttanut muu kuin tarttua kauhaan. Onneksi se oli minulle mieluista puuhaa.

Myös kokkaaminen Janin kanssa on ollut tavattoman hauskaa. Ehdotettuani Janille, että voisimme laittaa ruokaa yhdessä, jolloin hän oppisi siinä tarvittavia taitoja satuin käväisemään kirpputorilla ja siellähän komeili myynnissä täsmälleen Janille sopiva peruskeittokirja: Eija Piikkilän Kiireisen kokkaajan keittokirja. Leikkisä Jani nimesi kirjan Maun punaiseksi kirjaksi ja olemme uskollisesti noudattaneet kirjan ohjeita. Jani on oppinut laatimaan ostoslistoja kirjan reseptien perusteella vaikka juuri ostoslistat opettivatkin minulle, ettei ihmisen kannattaisi pitää mitään itsestäänselvänä. Laittaessamme jauhelihakeittoa löytyi ostoskassista näet varsiselleri, ei juuriselleri, jota kaipasin. Syy oli minun: enhän ollut täsmentänyt eroa kokemattomalle Janille.

Jani on alusta alkaen ollut aivan turhan vaatimaton. Hän pesee ja pilkkoo raaka-aineet käden käänteessä, noudattaa ohjeita tunnollisesti ja lopputuloksena on joka kerta ollut herkullinen ateria. Olemme myös yhdessä harjoitelleet improvisointia ja tehneet resepteihin omia pieniä muutoksiamme. Ohesta löytyvät reseptit omalle versiollemme sipulipihveistä ja suklaakiisselistä.

Sipulipihvit

500 g jauhelihaa
1 pussi sipulikeittoainesta
1 tlk kermaviiliä
2 – 4 sipulia
2 munaa

1. Sekoita sipulikeittoainekset kermaviilin sekaan ja anna maustua hetken.
2. Pilko sipulit ja kuullota niitä kevyesti pannussa. Leikkaa muutama sipuli renkaiksi ja kuullota ne.
3. Lisää raaka jauheliha, kermaviiliin sekoitetut sipulikeittoainekset sekä kuullotetut sipulit kulhoon. Riko kaksi munaa ja lisää ne. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna sen maustua hetken.
4. Paista pihvit pannussa kypsiksi.
5. Tarjoile pihvit sipulirenkailla päällystettyinä perunoiden ja raikkaan salaatin kanssa.

Suklaakiisseli

1 l maitoa (tai laktoositonta maitojuomaa)
4 rkl kaakaota
4 rkl sokeria
1 muna
1 dl maissijauhoa
2 tl vaniljasokeria

Koristeeksi
kermavaahtoa
kotimaisia pakastemarjoja tai viipaloituja hedelmiä

1. Sekoita ainekset vaniljasokeria lukuunottamatta keskenään kattilassa.
2. Kuumenna kiehuvaksi miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen.
3. Keitä n. 5 min.
4. Mausta lopuksi vaniljasokerilla.
5. Tarjoile suklaakiisseli tarjoilukulhoista kermavaahdolla ja marjoilla tai hedelmillä koristeltuna.

Miten H. P. Lovecraftin luoma Cthulhu-mythos sitten liittyy tähän kaikkeen? Ryhtyessämme suunnittelemaan ruuanlaittoiltojamme olimme juuri aloittaneet Call of Cthulhu -roolipelin maailmaan sijoittuvan pienoiskampanjamme nimeltä Vettä sakeampaa suunnittelun. Rakastamme molemmat roolipelien suunnittelua, se on mainiota luovaa puuhaa, jossa ajatukset virtaavat – ja niistähän voi mukavasti keskustella ruokaa laittaessa. Vaikka Janin pitääkin vielä keskittyä ruoanlaittoon sen vaatimalla vakavuudella, voi hän vihanneksia pilkkoessaan tai keittoja haudutellessaan jutustella kanssani.

Kumpikaan meistä kahdesta ei ole täydellinen. Jani on minua sankarillisempi, muttei tee siitä erityistä numeroa. Ryhtyessämme suunnittelemaan pienoiskampanjaamme pohdin meitä kahta ja sain ajatuksen: toivoin, että kaikki pelimme hahmot voisivat olla meidän kaltaisiamme siinä suhteessa, että he olisivat aivan tavallisia ihmisiä. Koska kyseessä on lyhyt pienoiskampanja, olimme päättäneet tehdä hahmot valmiiksi, jottei muutenkin kiireisiltä pelaajilta kuluisi aikaa niiden laatimiseen – ja koska halusin kokeilla jotain uutta. Halusin rikkoa sankarimyyttiä ja luoda tarinan, jossa inhimilliset ja vialliset mutta silti varsin sympaattiset persoonat ylittävät itsensä vaikeissa olosuhteissa muuttumatta silti koskaan täysin karikatyyrimäiseksi slapstick-figuureiksi. Ajattelin venyttää henkilöitä mahdollisimman pitkälle ja nostaa esiin ominaisuuksia, joita oli totuttu pitämään pelkästään huvittavina, mutta jotka sellaisenaan ovat varsin yleisinhimillisiä. Kertoisin mieluusti hahmoistamme enemmänkin, mutta emme ole vielä alkaneet vetää peliä ja tiedän, että osa pelaajistamme lukee tätä blogia.

Roolipelinsuunnittelu ruokapatojen äärellä on varsin mukavaa puuhaa. Se herättää aisteja aivan uudella tavalla: en ole itsekään aiemmin tajunnut, miten virkistävää on ottaa sekä haju- että makuaisti käyttöön tavanomaisten näkö- ja kuuloaistin rinnalle. Ruoanlaitto ja suunnittelu myös tukevat toisiaan: vaikkei toinen innostaisi ollenkaan huomaa pian toiseen tartuttuaan, että mielikin virkistyy.

Aikuistuttuamme olemme kumpikin tahollamme alkaneet järjestää roolipeli-iltoja, joiden aikana tarjotaan ryhmälle kunnon ateria. Täytyy myöntää, että tarjolla on yhä edelleen makeisia, perunalastuja ja virvoitusjuomia, mutta kunnon ruoka pitää peliporukan paremmassa vireessä ja peliinkin tulee enemmän potkua. Porukassamme on jo pitkään vallinnut työnjako: illan isäntä tai emäntä loihtii (tarvittaessa ystävien avustamana) yhteisen aterian ja pelaajat tuovat mukanaan naposteltavaa ja virvoitusjuomia. Järjestely on toiminut hyvin vaikka terveellisempiä naposteltavia onkin kaipailtu. Kesäisin maistuvat mansikat, viinirypäleet, klementiinit ja vesimelonilohkot, mutta talvisin tulee syötyä raskaammin. Kuulisinkin ilomielin vinkkejä terveellisistä ja maistuvista naposteltavista.

------

Kaikki kuvat Maria Blomqvist