Nörtti kuntoilee?

Tiina Laine          

by: Ron Slattery

Kuulun nörttiryhmittymien viidakossa siihen lukutoukka-jaokseen, jolle 24h hyvän kirjan parissa vietettynä edustaa onnistunutta ajankäyttöä. Istun mieluummin lukemassa sankariteoista kuin itse niitä suorittaisin. Tämä toisaalta tuottaa sivussa ongelman: En ole kovin innostunut liikkuja ja urheilu saa sanana jo pieniä inhonväreitä kulkemaan selässäni. Tosin erilaisiin asioihin haksahtajana, nuoruudessani oli kausi kun seurasin SM-jääkiekkoa. Innostukseni kesti muutaman kauden ja huipentui Suomen MM-kultaan sekä lässähti totaalisesti seuraavan tappion jälkeen.

 Koska vietän aikaani mieluummin makuuasennossa tai istualleen mukavassa tuolissa, nenä kiinni kirjassa/katse vangittuna pikseleitä vilisevään tietokoneruutuun tai television siniseen maagiseen hehkuun, painoni ei koskaan ole ollut millään ”ihanne” tasolla. Tosin en ole varma mikä kyseinen taso on, mutta selkeästi olen ohittanut sen siinä vaiheessa kun vaatekaupasta ei enää löydy sopivia vaatteita. Vielä kun oma ammatti kuvaajana vaatii fyysistä kestävyyttä sekä kehon hallintaa, oli minun tunnustettava tosiasiana että takamus pitää nostaa penkistä ja energian kulutus saada tasolle, jossa se ylittää sisään laitetun määrän.

                     

Eli liikkua pitäisi, mutta miten? Jos minussa koskaan on ollut ripaus liikunnan ilosta kirmaavaa lasta, niin se katosi koululiikunnan myötä. Minulle liikunta tarkoittaa epämiellyttävää olotilaa, jossa suoritustasoni on naurettava ja olo sen jälkeen vielä kamalampi. Vieressä joku syntymästään siivet kantapäissä omaava pepsodenttihymy hokee että ”kyllä kunnon treenin jälkeen tuntuu niin hyvältä että”. Onneksi nykyään on nörtimpiä liikuntamuotoja joilla aloittaa, ilman että täytyy mennä julkisille paikoille itseään nolaamaan.

                     

XKCD: A webcomic of romance, sarcasm, math, and language. 

Xboxin Kinectiin tutustuin viime kesän alussa Turun Finncon-Animecon vapaaehtoisten järjestäytymisbileissä ja ihastuin. Kuulun PS ihmisiin, ja pelkkä Xboxin ohjaimen testailu on katkaissut tutustumiseni kyseiseen maailmaan. Xboxin ohjaimen jälkeen PS:n ohjain tuntuu sirouden ja keveyden huipentumalta (ja kyllä, tiedän että Xboxin ohjaimen väitetään olevan paljon parempi). Mutta Kinect; ei ohjainta ja se tottelee kehon liikkeitä uskomattomalla tarkkuudella. Järjestäytymisbileissä tanssin koko illan (toisin sanoen loikin pelin ohjeiden mukaan ja sohin käsilläni ympäriinsä). Hiki virtasi ja kuulin korvissani kunnon kasvavan kohisten. Tosin kyseessä saattoi olla myös valtimoitteni avunhuuto niiden yrittäessä pumpata happea ympäri kehoani.  Kinectista Anitta käsittääkseni kirjoittaa ihan oman jutun lähiaikoina, joten eipä siitä sen enempää.

                                           

by:Stephen Craven

Kotona harrastamani liikuntamuoto on myös tasapainolaudalla leikkiminen. Risti-istunnassa tasapainolaudan päällä ”korsetti” tiukalla ja ryhtisuorana istuminen on yllättävän tehokasta treeniä. Hiki ei tosin virtaa eikä syke nouse. Siinä keskitytään kehossa syvällä olevien lihasten aktivoimiseen. Kyseisillä lihaksilla on iso rooli esimerkiksi selän toimintaan. Itselläni käy helposti käsivarakuvauksen aikana väsyessä niin että selkä notkahtaa yliojennukseen. Tällöin keskinikamat joutuvat kannattelemaan ylävartalon sekä kameran painon. Pitkällä tähtäimellä se on reitti ikäviin selkäongelmiin, jota en kiitos vain halua. Tasapainolauta ei edes pahasti häiritse normaalielämääni. Olen ottanut tavaksi istua sillä samalla kun katselemme Bleachia. Yksi jakso kestää 20 minuuttia. Se on aika jonka juuri ja juuri jaksan istua ennen kuin kehoni pakottaa vaihtamaan asentoa ja rentouttamaan lihakset. Lukeminen minulta ei vielä onnistu, sillä laskiessani katseen kirjaan menetän tasapainon, eikä käsilihakseni vielä ole siinä kunnossa että jaksaisin pidellä kirjaa kasvojen tasolla kovin pitkään. Tosin täytynee ottaa sekin osaksi treeniä, niin hiljalleen ne käsivoimatkin kaiketi kehittyvät.

                      

Kuntoa kasvattavien pelien lisäksi kävelin ne pelottavat metrit läheiselle kuntosalille ja astuin sisään aivan uuteen maailmaan. Myin sieluni ja sitouduin ikuisiksi ajoiksi jäseneksi. Tätä vastaan minulle tehtiin kunto-ohjelma ja sain vapauden tulla ja mennä miten haluan sekä osallistua vaikka kaikille tarjottaville yhteistunneille. Jäsenkuntosaleista ensimmäisenä ihmisille tulee mieleen että ne ovat kalliita ja onhan se tavallaan totta. Itseltäni katoaa tililtä kerran kuussa 75€ siitä ilosta että käyn salilla. Toisaalta mikäli jaksan käydä viikossa 2-3 kertaa niin summa vastaa samaa jonka kuluttaisin kertamaksuina jo kaupungin ylläpitämälle kuntosalille.

                      

Kun Taxikuski t-paitani ja polvihousuiksi katkomani verkkarit istuvat hienosti ystäväpiirini tapaamisiin, niin salilla minulla on tunne että erotun joukosta hieman liikaa. En myöskään ollut tiennyt että vaaleanpunainen on taas trendiväri, mutta näin näyttäisi urheiluvaatteissa olevan. On hämmentävää että tasaisen harmaasti pukeutuvista ihmisistä kuoriutuu salilla kirkkaan värikkäisiin makkarankuoriin ahtautuvia liikuntaintoilijoita. Tosin sain myös huomata että pahimmat stereotypiat ja mielikuvat himoliikkujien asenteesta olivat omassa päässäni enemmän kuin tosielämässä. Salilla ihmiset keskittyvät omaan kuntoiluunsa ja ilmapiiri on ystävällinen ja rauhallinen. Saan kuntoilla ilman öykkäröiviä painonnostajia, nenänvarttaan pitkin katsovia, syömishäiriöisiä naisia ja puolimaratoniin liian tosikkomaisesti treenaavia kuntoilijoita.

                     

by: Andrea Vascellari 

Kuntosalilla olen nyt käynyt viime elokuusta säännöllisen epäsäännöllisesti ja pientä kohentumista on tapahtunut. Lisäksi olen koukussa kuntosalin infrapunasaunaan, jossa voin yhdistää kuntoilun jälkeisen rentoutumisen ja kirjan lukemisen. Infrapunasaunassa on kuivaa, siellä lämpö tuotetaan nimensä mukaisesti infrapunasätein vesihöyryn sijaan ja siksi lukeminen onnnistuu. Tosin asento kannattaa valita niin, ettei hikipisaroita tipahtele lehdille. Saunan toiminta perustuu siihen, ettei siellä ole tuskastuttavan kuuma vaan keho reagoi inforapunaan lämpenemällä ja hikoilemalla. Tuttavani totesi että se siis paistaa hiljalleen ihoa, mutta todellisuudessa se ei ole sen vaarallisempi kuin istua lämpötilaltaan hieman alle veden kiehumispisteen olevassa perussaunassa. Ehkäpä se on jopa hieman turvallisempi. 

                      

Nyt kun lumi on sulanut ja kesä muistuttelee olemassa olostaan ajatukset väistämättä suuntautuvat ulos. Olenkin jo kaivanut pyörän talviteloilta. Lenkkeily ei koskaan ole minulta sujunut. En käsitä mitä järkeä on juosta päättömästi ympäriinsä ilman että päätyy paikasta a paikkaan b. Hapenottokykyni on juostessa surkea ja nuorena rikkomani polvi alkaa nopeasti muistutella itsestään. Nyt kuitenkin huomasin että Iphonelle ja Androidille on saatavissa app nimeltä Zombies, Run! Ja ensimmäisen kerran elämässäni toivon että omistaisin jommankumman. Zombies, Runin idea on seuraavanlainen: Pelaat zombie apokalypsi peliä, jossa sinun yllättäen pitää pyrkiä pysymään elossa mahdollisimman pitkään. Lisäjujuna on että tarvittavia tavaroita saat juoksemalla oikeassa maailmassa lenkin, jonka ohjelma tallentaa kuin olisit juossut virtuaalimaailmassa ne hakemassa. Tavarat voit käyttää pelissä etenemiseen. Ja juostessa voi kuunnella kuulokkeilta peliin liittyvää juonta. Peli myös lupailee että mikäli juoksen liian hitaasti alkaa kuulokkeista kuulua zombien hengitystä. Sinua ajetaan takaa.

                      

Jos joku on kyseistä appia kokeillut, kuulisin mielelläni lisää sen toiminnasta. Tällä hetkellä tyydyn rukoilemaan että sen suosio nousee tasolle jossa se päätyisi myös Nokian puhelimeen, minulla kun ei tällä hetkellä ole mahdollista ostaa uutta puhelinta. Mutta uskon että peleihin helposti koukkuun jäävänä persoonana ja zombi apokalypsista aina yhtä paljon innostuvana, peli mahdollistaisi ihmeen ja saisin itseni tasaisesti lenkille.

                      

En usko että minusta koskaan kuoriutuu himoliikkujaa, mutta onneksi tekniikka jatkaa kehittymistä ja varmasti yhä enemmän on tarjolla pelien ja liikunnan yhdisteitä, jotka eivät vaadi supersosiaalista luonnetta sekä tapoja yhdistää kuntoilu osaksi muuta elämää. Tästä hyötyy eniten kaltaiseni elämän nautiskelijat ja hyvä niin. En usko että on joku liikunnalla saavutettava ihanne raja, johon päästyäni elämäni muuttuu täydelliseksi. Tärkeintä on että kunto ja paino ovat sillä tasolla jossa ne eivät haittaa olemista. Ja elämää pidentää varmasti eniten stressin vähentäminen, siis hyvä kirja kainaloon ja ei kun nauttimaan.