sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku 23: Joulun pakanalliset esikuvat


Joulu mielletään pääasiassa kristilliseksi juhlaksi, onhan kyseessä Jeesuksen syntymäjuhla. Jouluna ihmiset kokoontuvat yhteen, syövät hyvin ja vaihtavat keskenään lahjoja. Joulua kutsutaan välillä myös valonjuhlaksi, sijoittuuhan juhla vuoden pimeimpään aikaan lähelle talvipäivänseisausta. Kyseessä on ajankohta, jolloin Aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella; tällöin pohjoisella pallonpuoliskolla päivä jää vuoden lyhyimmäksi. Talvipäivänseisaus sijoittuu yleensä joulukuun 20.-22. päivän tienoille.

Useissa muinaisissa kulttuureissa on ollut tapana juhlia talvipäivänseisauksen aikaan. Kyseessä on monesti ollut jopa kulttuurin vuoden tärkein juhla. Näin ollen varhaisten kristittyjen oli helppo sijoittaa oma juhlansa samalle ajankohdalle. Näin kristinuskon sanoman levittäminen helpottui. Tästä syystä joululla ja useilla sen perinteillä on pakanalliset juuret, joista monet ovat vielä tänä päivänä voimissaan. Tässä artikkelissa kerron muutamista tällaisista pakanallisista juhlista.

Saturnalia
Muinaisten roomalaisten tärkeimpiin juhliin kuului Saturnalia, joka periytyy kreikkalaisesta Kronia-juhlasta. Muinaisista roomalaisista juhlista Saturnalia nykyään yksi parhaiten tunnetuista ja tutkituista. Juhla vietettiin joulukuun 17.-23. välisenä aikana Saturnus-jumalan kunniaksi, joka on sadonkorjuun, ajan ja vapauden jumala. Kansalaisten keskuudessa Saturnalia oli suosittu juhla, sillä juhlaa pystyi viettämään omassa kodissa ilman valtion järjestämiä pakollisia seremonioita. Saturnalia sulautettiin osaksi kristillistä joulua 300-luvulla. Näin saatiin suuri määrä pakanoita käännytettyä kristinuskoon helposti.

Saturnalia alkoi yleensä julkisella seremonialla 17. joulukuuta, jolloin uhrattiin Saturnukselle. Tuo päivä oli tarkoitettu pyhäksi, jolloin kaikki julkiset palvelut, kuten koulut olivat suljettu. Julkisten seremonioiden jälkeen juhla jatkui ihmisten kodeissa. Ihmisillä oli tapana kylpeä hyvin sekä käydä kylässä ystäviensä ja sukulaistensa luona. Joulukuun 23. päivänä ihmisillä oli tapana vaihtaa pieniä lahjoja keskenään. Usein lahjat olivat keramiikkaa tai muita käsitöitä. Rikkaimmat ihmiset saattoivat antaa kotieläimiä ja orjia lahjaksi. Lahjoilla pyrittiin tuomaan esiin omaa asemaa ja osaamista. Osa ihmisistä liitti lahjojen mukaan myös pieniä runoja.

Noppapeliä Pompeijissa
Kuvan lähde: Wikipedia
Linkki alkuperäiseen kuvaan
Saturnalian ajaksi oli tapana kumota useita erilaisia vallalla olleita käytänteitä. Esimerkiksi orjat saivat vapauden puhua vapaasti isännistään ilman pelkoa mahdollisesta rangaistuksesta. Uhkapelaaminen oli myös sallittua ja etenkin noppapelit olivat suosittua ajanvietettä. Panoksina käytettiin kolikoita sekä pähkinöitä. Myös orjat saattoivat ottaa osaa peleihin. Pelien ohessa oli tapana juoda ja syödä hyvin; selvänä pysytellyt henkilö oli poikkeus.

Useat nykyisen joulun perinteet periytyvät suoraan Saturnaliasta, selkeimpänä esimerkkinä lahjojen antaminen. Pakanallisesta alkuperästään johtuen katolinen kirkko kielsi lahjojen jakamisen keskiajalla. Katolinen kirkko ei suostu myöntämään pakanallisten keskitalven juhlien, kuten Saturnalian vaikutusta joulun viettoon. Juhlien samankaltaisuudet ja sama ajoitus on heidän mukaansa sattumaa. Kaikki eivät kieltäneet sitä tosiasiaa, että Saturnalialla oli suuri merkitys nykyiseen joulun viettoon. Puritaanit kielsivät joulun vieton lailla vuosina 1659-1681 Yhdysvalloissa Massachusettsissa vedoten sen pakanalisiin juuriin.

Yule
Muinaisgermaanista talvijuhlaa kutsutaan yleensä englanninkielisella nimellä Yule. Suomenkielen sana "joulu" periytyy tästä sanasta Skandinaavian (esimerkiksi ruotsinkielen sana "jul") kautta. Yulen juuret ovat muinaisgermaanisissa pakanakulttuureissa ja ensimmäiset maininnat siitä ulottuvat 300-luvulle. Juhlaa oli tapana viettää talvella vuoden pimeimpään aikaan, mutta juhlapäivä vaihteli. Juhlan ajankohta sijoittui usein marraskuun puolen välin ja tammikuun alun välille.

Haakonin saagan mukaan kolmipäiväinen Yule ajoitettiin samalle ajalle joulun kanssa. Näin pakanoita oli helpompi käännyttää kristinuskoon. Saaga kertoo, että Yulea juhlittiin tavallisesti ruoan ja juoman kera. Eläimiä, kuten hevosia uhrattiin temppeleissä jumalille valuttamalla niistä verta. Lihat keitettiin ja tarjottiin juhlavieraille. Seremoniaan kuului myös maljojen kohottamista ja juomista. Ensimmäinen malja juotiin Odinin, eli ylimystön, sodan, viisauden ja kuoleman jumalan kunniaksi. Toinen malja juotiin Njordin (meren, merenkäynnin ja hedelmällisen rannikon jumalalle) sekä Freyrille (hedelmällisyyden, auringon, sateen ja sadon jumalalle). Kolmas malja kohotettiin kuninkaan kunniaksi.
Yule-halkoa raahaamassa, 1832
Kuvan lähde: Wikipedia
Linkki alkuperäiseen kuvaan

Muinainen Yule on myös antanut omat vaikutuksensa nykyiaikaisen joulun viettoon. Yule-halko on suuri ja kova halko, jota on sekä koristeltu että poltettu Yulen aikaan. Halkoja poltetaan joissain osissa Eurooppaaa edelleenkin. Nykyään nimitystä jouluhalko käytetään kuvaamaan perinteistä ranskalaista joululeivosta. Moderni olkipukki-joulukoriste on saanut vaikutuksensa Yule-pukista. Yule-pukin esikuvana on pidetty Thor-jumalaa, joka tarun mukaan ratsasti kahdella pukilla. Yule-pukin määritelmä on muuttunut vuosien varrella. Pukki on esiintynyt myös ihmishahmona, joka on kierrellyt ihmisten luona antaen esikuvaa joulupukille.

Nykyään Yule kuuluu vahvasti uuspakanuuteen ja wiccalaisuuteen; Yule on yksi wiccan tärkeistä sapateista. Juhlaa juhlitaan pääasiassa 21. joulukuuta. Kyseessä on valon juhla, jolloin Yulea juhlivilla on ollut tapana polttaa kynttiöiltä. Wiccoille Yule merkitsee uuden Auringon syntymistä. Asunto koristellaan vihreillä kasveilla ja koristeilla. Wiccat kunnioittavat perinteitä, joten Yule-halko, yleensä leivos, löytyy muodossa tai toisessa useista kodeista. Yulen viettotavat poikkeavat ihmisten kesken. Osa pyhittää Yulen omaan rauhoittumiseen ja juhlii joulua perheen kesken. Osa taas juhlii myös Yulea perheen ja ystäviensä kera.

Kekri
Kekri on muinaissuomalainen sadonkorjuun juhla, jota vietettiin nykyisen pyhäinpäivän tienoilla. Kekri päätti kuluneen vuoden ja antoi näin ollen ihmiselle syyn juhlaan. Juhla oli myös vainajien muistojuhla. Juhla oli suosittu talonpoikien keskuudessa, kun taas joulu oli kaupunkilaisten ja säätyläisten tärkein juhla. Kristillinen kirkko ei hyväksynyt pakanallista kekriä. Tästä syystä se liitettiin 1800-luvulla osaksi pyhäinpäivää.

Kekri oli ilon juhla, jolloin syötiin ja juotiin sekä leikittiin, laulettiin ja tanssittiin. Kekri aloitti palvelusväen viikon kestäneen vapaan. Ensimmäisen juhlapäivän jälkeen palvelusväki pääsi tapaamaan perhettään. Juhlan toisena päivänä kierrettiin kaupunkia. Seurueeseen kuului merkittävä hahmo, sarvipäinen kekripukki. Hahmo oli luotu tarkoituksella pelottavaksi, jossa kierrolla saataisiin kestitystä seurueelle. Nuutinpäivänä kiersi puolestaan nuuttipukkeja, joita lapset pelkäsivät. Nuuttipukin sanottiin vievän joulun pois. Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois viepi. Etenkin nuuttipukki on antanut oman vaikutuksensa suomalaiseen joulupukkiin. Joulupukin tapa tulla tapaamaan perheitä sisään taloon on peräisin kekri- ja nuuttipukkien tavoista.

Kekrin juhliminen ei säilynyt, sillä ihmiset muuttivat teollistumisen myötä kaupunkeihin. Kekrin tavat liitettiin osaksi joulua, jossain määrin myös uutta vuotta. Kekrin aikaan juhlitaan nykyisin pyhäinpäivää. Myös halloween on antanut oman mausteensa niin sanottuun moderniin kekriin.

Lähteet:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.