Näytetään tekstit, joissa on tunniste WoW. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste WoW. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku 19: Joulun pitkät pyhät - pelattavaa nörttipariskunnalle



Huolella valikoitunut kahden hengen tiimimme poimi arsenaalistaan kolme peliä pitkiä pyhiä varten. Äärimmäisissä olosuhteissa testatut ja hyväksi havaitut ajantappajat sopivat toki pariskuntien lisäksi myös perheille, kavereille ja naapureille. Kirjoittavat eivät ota vastuuta mahdollisista kiivastumisen tunteista tai kilpailuhenkisyyden heräämisestä.

Words with Friends

Kuva: Simo

Valmistaja: Zynga
Saatavilla: iPhone, iPad, Android, Facebook, Windows Phone
Pelaajia: 2

Simo: Oletko pelannut joskus Scrabblea? Hyvä. Zyngan Words with Friends on tuttu peli. Pelissä asetellaan kirjaimia pelilaudalle englanninkielisiksi sanoiksi ja muodostetaan näiden pistearvoista ja laudan erikoisruuduista itselleen mahdollisimman suuri pistesaldo. Tai vaihtoehtoisesti kuumeisesti yritetään blokata toisen pelaajan mahdollisuuksia suuriin pisteisiin itse tyytyen vaikeisiin sanoihin kuten “Cat” tai “Apple”.

Kumppanin kanssa pelatessa peli nousee arvoon arvaamattomaan. Sohvalla kulmat kurtussa kännykkäänsä pitkänkin aikaa tuijottanut puoliso herättää ensin hämmennystä, kunnes nousee leveä hymy kasvoillaan samalla, kun oma kännykkäsi kilkahtaa uuden sanan merkiksi. Tällöin on käytännössä pakko lopettaa kaikki mitä onkaan ollut tekemässä ja tarkistaa heti mikä on uusi vallitseva tilanne pelilaudalla. Myöskin junamatkat menevät rattoisammin kun voi lähettää ja vastaanottaa kotijoukkojen kanssa uusia sanoja.

Koska yhdenaikaisia pelejä voi Words with Friendsissä olla menossa kaikkiaan 20 kappaletta ei varsinaista odottelua pääse välttämättä syntymään, kunhan pelejä on käynnissä riittävästi. Hyväksi havaittu määrä on kuitenkin vain kaksi yhdenaikaista saman vastustajan kanssa jolloin omat sanasuunnitelmat pysyvät vielä muistissa.

Words with Friends on välillä todella hauska peli, jossa onnistuminen hyvässä sanayhdistelmässä jättää iloisen mielen pidemmäksikin aikaa. Pahimmillaan peli on silloin, kun vastustajan pistemäärä on murskaavan suuri ja omat kirjaimet tuntuvat olevan pelkkää konsonanttirykelmää. Tällöin helposti hermostuu ja alkaa vain kokeilemaan erilaisia mahdollisuuksia, josko jonkun käsittämättömältä tuntuvan sanan peli hyväksyisi. Peliä ei ehkä myöskään voi suositella pariskunnille, joiden pitää jatkuvasti tosissaan kilpailla kaikesta. Itse otan ainakin turpaan sanapelissä mennen tullen, mutta en anna sen haitata. Ja jos oikein joku hienon sanan meno ohi suun harmittaa, voi murheet aina poistaa listan seuraavalla pelillä.

Saara: Uskomattoman koukuttavaa ajankulua iPerheelle! Tätä voi helposti tehdä pidemmälläkin ajomatkalla, ja erikoisilla sanoilla pätemisen lisäksi myös kielitaito karttuu. Osa sanoista tosin on ihan uskomattomia, joten allekirjoittanut suosittelee kokeilemaan: mitä kummallisemman kuuloinen sana, sitä todennäköisemmin se tarkoittaakin jotain englanniksi. Vinkkinä: noob ja gief eivät kuitenkaan käy, testattu on!

Kilpailuhenkisyys sopii hyvin tähänkin peliin, sillä on olennaista, että omien siirtojesi lisäksi vältät tarjoamasta liian hyviä paikkoja toiselle. Tuplapisteet ja triplasanat kannattaa yrittää valloittaa mahdollisimman pian.

New Super Mario Brothers Wii


Valmistaja: Nintendo
Saatavilla: Nintendo Wii
Pelaajia: 1-4

Kuva: Saara
Simo: Wiin Super Marion äärellä voidaan pelaajat mielestäni jakaa kahteen ryhmään. Pelaajiin, jotka haluavat mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti pelata pelin läpi ja pelaajiin, joille tärkeintä on pitää hauskaa, hauskanpidon koostuessa yleensä tahattomasta ja tahallisesta perseilystä. Kun kaksi tällaista eri suuntauksen omaavaa pelaajaa asettuu Super Marion seikkailujen ääreen, ovat pelaajien taipumukset selvillä hyvin nopeasti ja pelin jälkeen saattaa lopputuloksena olla vihaisia katseita suuntaan jos toiseen.

Edustan jälkimmäistä pelaajatyyppiä ja minunlaiselleni, ei-niin-vakavasti pelin etenemiseen suhtautuvalle, Super Mario Wiillä on oivaa hupia. Kumppanin kanssa pelatessa täytyy kuitenkin varoa ja tarkkailla myös toisen mielentilaa, eikä omaa tahallista mokailuaan ja pelillistä omaneduntavoitteluaan saa viedä liian pitkälle. Tässä itselläni saattaisi olla peiliin katsomisen ja opettelun paikka. Yhdessä telkkarin ääressä rakkaan kanssa iltaa istuessa ja Wiin kapuloita winhasti heilutella aika joka tapauksessa kuluu rattoisasti ja osittain mieli palaa 8-bittisen Nintendon kulta-aikoihin tuttujen hahmojen ja ympäristön myötä.

Super Marion seurassa viihtyvät varmasti kaikki, mutta turhan vakavasti peliin ei pidä suhtautua. Neljälle yhdenaikaiselle pelaajalle tarkoitettu peli kun tuntuu olevan pääasiallisesti täynnä keinoja pilata toisten suoritukset ja johdattaa koko porukka mahdollisimman suureen ja hilpeään vastoinkäymiseen.

Saara: Tästä tulee mieleen lapsuus! Kasibittisellä pelannutkin oppii kohtuullisen nopeasti Wiin ohjauksen, vaikkakin ohjaimen vatkaaminen tuntui aluksi vähintäänkin epäilyttävältä. Suurin osa hahmojen liikuttelusta tehdään kuitenkin perinteiseen tapaan, ja lihasmuistista löytyvät peukalonliikeet toimivat. Peli muistuttaa tosi paljon klassista Super Mario kolmosta, ja bonuksena kaveria voi koijata vaikka tiputtamalla toisen kiehuvaan laavaan.

Viiksekkäiden veljesten kuljettaminen jään ja tulen läpi kanssapelaajan vahingossa kaatamia seiniä väistellen on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu. Peli paranee yhteistyön ansiosta aika lailla, ja toisinaan oman mokan voi kuitata sillä, että suhteen näppärämpi osapuoli onnistuu heittämään Koopaa lumipallolla. But our princess is in another castle, taistelu jatkukoon!

World of Warcraft


Valmistaja: Blizzard Entertainment
Saatavilla: Windows, OS X
Pelaajia: 1-n

Simo: Nettikirjoittelusta saa joskus lukea kuinka World of Warcraft on tappanut parisuhteen. Tätä huolta ei meidän perheessä ainakaan ole, sillä kyseinen peli on meille molemmille vanha tuttu, eivätkä sen yllättävätkään vaatimukset ajankäytön tai keskittymisen suhteen tule mitenkään yllätyksenä. Ymmärrystä riittää vaikka (tässäkin) pelissä molempien pelitavat ovat hyvin erilaiset.

Itse edustan mörppipelaajana casual-pelaajaa, joka tykkää aina silloin tällöin, yleensä joka vuosi ainakin joululomalla, ostaa taas lisää peliaikaa ja käydä uusin sisältö lävitse yksin pelaten, sillä miksi ihmeessä mörppejä pelatessa pitäisi olla sosiaalinen? Koska Saara edustaa sitten lähinnä toista puolta pelaajista, jotka nauttivat kiltatouhuista ja toisten pelaajien kanssa kanssakäymisestä, voisi äkkiseltään luulla, että yhdessä pelaamisestamme ei tulisi mitään. Tämä luulo on kuitenkin väärä, sillä WoW tarjoaa meille pelattavaa myös yhdessä.

Minulle jatkuvan yksin pelaamisen vastapainoksi on välillä mukavaa saada pelata yhdessä kihlattunsa kanssa aivan uusien hahmojen parissa. Tämmöinen uusien hahmojen yhdessä pohjatasolta aloittaminen onkin WoW-pariskunnille kuin tehty. Yhdessä pelatessa oppii toisen pelitavat ja tyylit samalla, kun käy lävitse hahmojen ominaisuuksia. Välillä tietenkin “mainin” eli pääasiallisesti pelatun pelihahmon killan vuoksi on pakko pelata omaa peliä, mutta tällainenkin luo mielestäni vain välillä kaivattua taukoa yhteispeliin ja ainakaan kyllästyminen ei pääse yllättämään. Suosittelen siis kaikille pariskunnille yhteispäätöstä aloittaa WoW. Pelin 90 tason aikana pystyy varmasti löytämään puolisosta kaikenlaisia uusia puolia.

Saara: Mörppien pelaaminen lienee sitä ruisleipää nörttipariskunnan arjessa. World of Warcraftin uusin lisäosa Mists of Pandaria tarjoaa siihen lukuisia mahdollisuuksia: perusquestaamisen ja luolastojen koluamisen lisäksi uutuutena pelissä on Pokemon-tyyppinen pet battle, jossa voimia mitellään sotureiden ja pahojen pappien sijaan lemmikeillä. Pieni varoituksen sana kaikille: toisen rakkaudella kasvatetun ja lämmöllä koulutetun lemmikin ampuminen tulipallolla voi aiheuttaa närää, kitkaa ja sanomista.

Eri servereillä pelaavien pariskuntien pelaamista on helpotettu sallimalla serverien väliset ”loikat” - liittyessäsi puoliskosi ryhmään siirryt automaattisesti sille serverille, jossa ryhmäsi johtaja pelaa. Tämä muutos mahdollistaa tehtävien tekemisen yhdessä aiempaa helpommin.

Pro tip: Areenan pelaaminen yhdessä ei yleensä ole hyvä idea. Tunteiden kuumetessa on parempi pelata jonkun sellaisen kanssa, joka ei nuku öitä vieressäsi.

Kuva: Blizzard Entertainment, World of Warcraft press kit

perjantai 11. toukokuuta 2012

World of Warcraft - Siis WoW

Meri-Tuuli Laakso

 

 


World of Warcraft (WoW) on Blizzard Entertainmentin kehittämä Warcraft-pelisarjaan perustuva massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli. Pelin tapahtumat sijoittuvat Azeroth-nimiseen maailmaan eli noin neljä vuotta edellisen Warcraft-pelin Warcraft III: The Frozen Thronen tapahtumien jälkeen. Peli julkaistiin Warcraft-pelisarjan 10-vuotispäivänä 23. marraskuuta 2004.

Peliin on julkaistu kolme lisäosaa, joista ensimmäinen, The Burning Crusade, julkaistiin 16. tammikuuta 2007. Toinen lisäosa, Wrath of the Lich King, julkaistiin 13. marraskuuta 2008 ja kolmas lisäosa, Cataclysm, julkaistiin 7. joulukuuta 2010. Lisäksi WoWiin on parhaillaan beta-testaus vaiheessa neljäs lisäosa, Mists of Pandaria.






World of Warcraftin pelaamisesta veloitetaan kuukausimaksu. Pelin ensimmäisen osan mukana pelaaja saa 30 päivää peliaikaa, jonka jälkeen sitä voi ostaa lisää muun muassa luottokortilla tai kaupoista ostettavilla 60 päivän peliaikaan oikeuttavilla Game Card -korteilla.World of Warcraftilla on yli 10 miljoonaa pelaajaa ja se on tällä hetkellä maailman pelatuin kuukausimaksullinen MMORPG.


Massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli (MMORPG, Massively Multiplayer Online Role-playing Game) tarkoittaa verkon kautta moninpelattavia tietokoneroolipelejä, joissa pelaaja luo itselleen kuvitteellisen pelaajahahmon, ja tämän jälkeen tutkii pelimaailmaa vuorovaikuttaen muiden pelaajien kanssa. MMORPG-peleissä pelaajalla ei ole yksittäistä päämäärää, vaan tarkoituksena on lähinnä oman hahmon kehittäminen, tehtävien suorittaminen, oman varallisuuden hallinta ja pelaajien välinen taistelu. MMORPG:t ovat myös hyvin sosiaalisia paikkoja. Osan tehtävistä ja seikkailemisesta voi suorittaa yksin, mutta parhaiten pelit yleensä palkitsevat pelaajaryhmien yhteistyön. MMORPG-pelit juontavat juurensa MUD-peleistä. Useimmat näistä peleistä ovat periaatteessa täysin graafisia MUDeja. MUDeista tärkeimpänä erona on kuitenkin massiivisuus; siinä, missä MUDeissa on parhaimmillaan muutamia satoja käyttäjiä kerralla, voi MMORPG-maailmoissa olla samaan aikaan käyttäjiä useista sadoista useisiin tuhansiin tai jopa kymmeniä tuhansia käyttäjiä.


Aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa peli

Miksi niin monet ihmiset maailmassa viettävät kymmeniä tunteja viikossa istuen tietokoneillaan ja hakaten näpäimistöään epätoivoisesti yrittäen "levuttaa" hahmojaan, "farmata" kultaa ja mainetta, metsästää saavutuksia (=achievmenttejä), tulla "gänkätyksi" miljoona kertaa vihollispelaajien taholta ja lopulta ollessaan tarpeeksi hyviä "raidaavat" kaiket yöt parempien varusteiden toivossa... No, tässä joitakin syitä:


Yhteisöllisyys 

WoWissa voi pelata ystävän kanssa. Mikä on hienompaa kuin pitää hauskaa, kehittyä ja tehdä tehtäviä yhdessä auttaen toinen toistaan? No tottakai pelata monen ystävän kanssa yhtäaikaa! "Double the fun..." Yhdessä pelaaminen myös vähentää mahdollisuutta joutua vihollispelaajien tai vihamielisten olentojen ja eläinten uhriksi.


Pelissä voi myös littyä kiltaan, omaan pikku yhteisöön. Killat tarjoavat apua, suojaa, tukea ja ennen kaikkea uusia ystäviä. Jokainen kilta on erilainen, mutta on olemassa n. kolmea erilaista tyyppiä: Social/Levelling, Raiding (PVE, player versus enviroment) ja PVP. Social/Levelling kiltaan pääsee yleensä ilman mitään vaatimuksia. Ne on tarkoitettu juttelemiseen ihmisten kanssa ja tarjoamaan apua hahmojen kehittymiseen eli "leveelaukseen". Raiding-kilta on tarkoitettu "raidaaville" ihmisille. Raidaaminen tarkoittaa tarkkaan harkittua "metsästys retkeä" isoja monstereita ja olentoja vastaan, joita kutsutaan Bosseiksi (Pomo). Näiden olentojen kaataminen vaatii lujaa tiimityötä ja alansa ja roolinsa hallitsemista. Siksi hyvään raidauskiltaan voi olla vaikea päästä. PVP-kilta taas tarkoittaa player versus player -kiltaa. Nämä killat siis nimensä mukaisesti harrastavat vain pvp-tapahtumia, sotapelejä, kaksintaisteluja, battlegroundeja (=taistelukenttiä) jne. Lisäksi esiintyy kaikkien näiden kolmen kilta-tyypin sekoituksia.


Taustatarina 

Warcraftin tarina on jakautunut neljään peliin plus kolmeen lisäosaan, numerolliseen novelleja, perinteiseen roolipeliin ja jopa manga-sarjaan. Varsinkin ne ihmiset, jotka haluavat oikeasti olla osa tätä fantasiamaailmaa ja roolipelaavat, imeytyvät suoraan tarinaan. He luovat hahmolleen tarkoituksen ja tarinan, tulevat osaksi maailmaa ja pelaavat sen mukaan. Kuka ei haluaisi olla sankari, tai edes osa suurta seikkailua?


Matka huipulle

Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän kiinnyt hahmoosi. On tyydyttävää huomata työnsä tulokset ja nähdä kehittyneensä siitä aloittelevasta "noobista" alansa ja roolinsa osaavaksi pelaajaksi.


Tässä oli kolme pointtia siitä, miksi monet ihmiset löytävät itsensä yhä uudestaan pelaamasta WoWia. Jotkut kutsuvat sitä koukuttumiseksi... Mutta kun on vuorovaikutuksessa asioiden ja ihmisten kanssa ja saa arvostusta siellä, missä sitä ei välttämättä oikeassa elämässä heru, on asia varsin ymmärrettävää.


Oma Alliance maagini Frostwhisper realmilla.


Kuinka aloittaa pelaaminen?

Kun olet luonut tunnuksesi ja ostanut peli(t) ja mahdollisen peliajan, on aika kirjautua sisään ja valita realm. Realm tarkoittaa maailmaa, paikkaa, ja WoWissa on monta josta valita. Maailmat ovat muuten täysin samanlaisia sisällöltään, mutta niiden populaatio ja jotkin tavat ovat erilaisia.


WoWissa on kaksi eri liittoutumaa (=faction),
Alliance ja Horde. Nämä sotivat toisiaan vastaan, ja valitessa realmia on hyvä tietää, miten näiden liittoutumien populaatio realmilla jakautuu. Esimerkiksi täällä näkee prosentteina, miten liittoutumat ovat jakautuneet. On luonnollisesti viisainta valita sellainen realmi, jossa jakauma on melko tasainen, mutta jos haluaa kokea olevansa ylivoimainen, voi valita sellaisen realmin, missä valittu liittoutuma on vallitseva faction.

Lisäksi realmeja on olemassa neljää eri perustyyppiä: Normal, PVP, RP ja RPPVP. Nimistä voi päätellä paljon, ja PVP termin selitinkin jo aikaisemmin. RP taas tarkoittaa roolipelaamista. RP-tagilla varustetut realmit ovat siis oikeiden roolipelaajien mekka ja meno voi olla joskus mielenkiintoista seurailla. RPPVP taas sisältää sekä roolipelausta, että pvp:tä.




Rodut

Allianceen kuuluvat Ihmiset, Kääpiöt, Tontut, Yöhaltiat, Ihmissudet ja Draeneit. Hordeen kuuluvat Verihaltiat, Örkit, Taurenit, Peikot, Epäkuolleet ja Maahiset. Jokaisella rodulla on jokin oma "racial"-taito. Esimerkiksi Yöhaltiat pystyvät sulautumaan varjoihin ja katoamaan näkyvistä, ja Draeneit taas pystyvät parantamaan haavoja omalla pikku parannusloitsullaan.


Lisäksi jokaisella rodulla on omat tietyt alat (=Class), joista valita. Monet classit löytyvät melkein kaikilta roduilta, mutta eivät kaikki. Classit jakautuvat vielä kolmeen eri talent treehen (=taitopuu), jotka palvelevat eri tarkoituksia. Jokin classin kolmesta taitopuusta voi olla esim. tarkoitettu PVP-hen, toinen PVE-hen. Lisäksi ne voivat jakaa roolisi: DPS (Damage per second, se joka aiheuttaa vahinkoa uhrille/monsterille), Healer (parantaja, pitää huolta tankista ja muista pelaajista) ja Tank (tankki, pitää uhrin/monsterin hyökkäämässä itseään kohti ja imee näin kaiken sen aiheuttaman vahingon itseensä). Kaikki classit eivät kuitenkaan voi toimia tankkina tai parantajana.


Esimerkki Paladin-classin taitopuun kolmesta eri vaihtoehdosta. Holy=Parantaja, Protection=Tankki, Retribution=DPS.

Classit

 

Warrior

Soturin taitopuut keskittyvät kahteen tehtävään, vahingon aiheuttamiseen tai vahingon vastaanottamiseen. Soturi on paladiinin ja kuolonritarin ohella fyysisesti kestävin hahmoluokka, johtuen kyvystä käyttää raskasta levypanssaria. Soturit ovat kestäviä myös vahingontekoroolissa. Soturien kyvyt perustuvat raivoon, joka kasvaa taistelun edetessä.


Hunter

Metsästäjä on puolestaan fyysistä vauriota etäisyydeltä aiheuttamaan painottunut hahmoluokka. Metsästäjä on erikoistunut mm. jousien ja tuliaseiden kättöön. Metsästäjä pystyy kesyttämään itselleen lemmikin pelin pedoista ja käyttämään sitä esimerkiksi sitoakseen vastustajansa lähitaisteluun. Lemmikeillä itsellään on myös erilaisia taitoja. Lisäksi metsästäjät voivat ansoittaa maastoa.


 Priest

Pappi on hahmoluokka, jolla on kaksi tehtävää, vahingon tekeminen tai parantaminen. Papilla on käytössään myös tehokkaita vihollisten hallintataikoja (engl. crowd control, lyh. engl. CC), jotka tekevät vihollisen hetkellisesti puolustuskyvyttömäksi, esimerkiksi kontrolloimalla vihollisen mieltä.

Shaman

Shamaani osaa parantaa, tehdä vahinkoa ja myös tehdä kauemmas ulottuvia vahinkoloitsuja. Shamaanin tärkeimpiä taitoja ovat toteemit (engl. totem). Niiden avulla shamaani voi saada itselleen tai tuoda ryhmäänsä parannusta tai manaa, parantaa lähitaisteluvoimaansa, parantaa puolustusta ja maagisia voimia ja tuoda lisää tuhovoimaa. Shamaani pystyy herättämään muita pelaajia henkiin, ja ainoana pelattavana hahmoluokkana suorittamaan uudelleensyntymän käyttäen erityistä Ankh-avainta.

Warlock

Manaaja on maagista pimeiden voimien vauriota etäisyydeltä aiheuttamaan painottunut hahmoluokka. Manaajat ovat keskittyneet pimeisiin voimiin kuten demoneihin ja kirouksiin. Manaajan erikoisuus on kyky imeä muilta hahmoilta elinvoimaa ja he pystyvät muuntamaan omaa elinvoimaansa manaksi. Apureinaan manaajat käyttävät erilaisia demoneita. Manaajan aiheuttama vaurio perustuu voimakkaisiin kirouksiin jotka aiheuttavat vastustajille vahinkoa ajan kuluessa, sekä demonien apuun.

Paladin

Paladiini on hybridiluokka, joka voi taitopuun valinnoilla toimia parantajana, vahingon tuottajana tai vastaanottajana eli tankkina. Raskaasti haarniskoituneina paladiinit ovat pelin sitkeähenkisimpiä hahmoja erityiskykyjensä ansiosta, joilla he voivat esimerkiksi muuttaa itsensä väliaikaisesti vahingoittumattomaksi tai loihtia erittäin voimakkaan parannustaian. 

Rogue

Roisto voi tiirikoida lukkoja sekä varastaa esineitä tai rahaa NPC -vastustajilta. Roiston tärkein ominaisuus on hiipimiskyky (engl. Stealth), joka on myös edellytys joillekin taidoille. Roisto on heikko joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi, mutta sen hyvinä puolina pidetään piiloutumis- ja salamannopeita lähitaistelutaitoja. Yksi roiston hyödyllisistä taidoista on myrkkyjen käyttö.

Death Knight

Kuolonritari on World of Warcraftin Wrath of the Lich King lisäosassa ilmestynyt pelin ensimmäinen sankarihahmoluokka. Muista hahmoluokista poiketen kuolonritariin tarvitaan jo ennestään oleva hahmo, jonka taso on vähintään 55. Kuolonritari voi toimia samoissa rooleissa kuin soturi. Kuolonritari on fyysisesti voimakas ja on tarkoitettu käyttämään levypanssaria. Kuolonritari on lähitaistelija, mutta kykenee myös loitsimaan. Nämä ovat hyvin usein rutto- tai tautityyppisiä loitsuja. Yksi kuolonritarin kyvyistä on epäkuolleen apurin (engl. Ghoul) nostattaminen.

Mage

Maagi on vauriota etäisyydeltä aiheuttamaan painottunut hahmoluokka. Maagilla on käytettävissään runsaasti loitsuja aina tulesta ja jäästä salaisiin voimiin (engl. Arcane Magic). Vaurioloitsuilla maagit voivat joko keskittyä vahingoittamaan yksittäistä vihollista, tai jopa kaikkia tietyllä alueella olevia vihollisia. Maagi tekee pelissä suurinta vauriota, mutta sen heikkous on huono kestävyys. Maagi on toisaalta myös taitavan pelaajan käsissä pelin ehkä jopa kestävin hahmoluokka.


Druid

Druidi on hyvin monipuolinen hahmoluokka, sillä se voi asettua mihin tahansa pelin taistelurooleista. Druidin rooli riippuu käytössä olevasta taitopuusta. Druidin pelaaminen perustuu hahmon olomuodon vaihtamiseen tilanteen mukaan, jolloin hahmon päätehtävä muuttuu muotoa vastaavaksi. Druidi voi muuttaa ulkomuotoaan esimerkiksi fyysistä vahinkoa hyvin kestäväksi karhumuodoksi (engl. Bear form), kovaa vahinkoa tekevään kissamuotoon (engl. Cat Form) , nopeaan lentävään lintumuotoon (engl. Flight Form) tai taikoja tekevään pöllömäiseen muotoon (engl. Moonkin Form).

Hahmonluonti-ikkuna

Kaupungit

 

Myrskytuuli (engl. Stormwind): Ihmisten suurin kaupunki, joka sijaitsee Elwynnin Metsässä. Rauta-ahjo (engl. Ironforge) : Dun Moroghin vuoristossa sijaitseva vuoren sisään rakennettu kääpiöiden ja tonttujen kaupunki. Darnassus: Nykyisen Elämän Puun, Teldrassilin, oksilla sijaitseva yöhaltioiden kaupunki. Exodar: Azuremystin saarella sijaitseva draeneiden kaupunki. Entinen avaruusalus. Gilneas (tai myös Harmaaharja (engl. Greymane City)): Samannimisessä kuningaskunnassa sijaitseva worgenien kaupunki.


Orgrimmar: Durotarissa sijaitseva örkkien ja peikkojen rakentama suurkaupunki. Ukkosjyrkänne (engl. Thunder Bluff): Mulgoren pöytävuorien päälle rakennettu taurenien kaupunki. Alakaupunki (engl. The Undercity ): Tirisfalin Aukiolla (engl. Tirisfal Glades) entisen Lordaeronin kaupungin raunioiden alapuolella sijaitseva epäkuolleiden kaupunki. Hopeakuu (engl. Silvermoon City): Eversong Woodsissa sijaitseva verihaltioiden kaupunki. Pilssiveden Satama (engl. Bilgewater Harbor): Maahisten uusi satamakupunki Azsharassa.


Näillä tiedoilla varmaan ne, jotka haluavat pelin aloittaa, pääsevät alkuun. Hauskoja pelihetkiä!






[Kirjoittajalla on n. viiden vuoden kasuaali pelikokemus.]


Lähteet: 



http://eu.battle.net/wow/en/
http://fi.wikipedia.org/wiki/World_of_Warcraft