Elämää Maapallon Ulkopuolella

Nina Niskanen

Tähti syntymässä (NASA via Wikipedia)

Maailmankaikkeudessa on tämänhetkisten arvioiden mukaan noin 300 sekstiljoonaa - eli 300 000 000 000 000 000 000 000 - tähteä. Myöskin tämänhetkisten arvioiden mukaan jokaista tähteä kiertää vähintää yksi planeetta. Näin ollen vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä, että Maa olisi ainoa planeetta koko maailmankaikkeudessa, jolla olisi kehittynyt elämää. Ainoa, jonka me tiedämme varmaksi tuosta elämästä on, että se on kehittynyt evoluution sääntöjä noudattaen.

Kaikki elämä maapallolla on kemialliselta koostumukseltaan lähtöisin maailmankaikkeuden yleisimmistä aineista. Hiili, joka on tuntemamme elämän perusta on yksi reaktiivisimmista, ellei reaktiivisin alkuaine. Jos nämä kaksi asiaa otetaan lähtökohdaksi, voimme helposti todeta, että maapallon ulkopuolinen elämä voi hyvinkin olla kemiallisesti yhteensopivaa ja hiilipohjaista. Tästäkään lähtökohdasta emme vielä pysty sanomaan paljoa avaruusolioista.

Erityisen vaikeaksi elämän löytämisen tekee se, että emme suoraan sanottuna edes tiedä, mitä elämän syntyminen vaatii. Tiedämme suunnilleen, miten elämä maapallolla on syntynyt, mutta emme sen enempää. Löydämme jatkuvasti uusia elämänmuotoja myös maapallolta; esimerkiksi vasta hiljattain löydetyt ekstremofiilit elävät tyytyväisinä paikoissa, joissa olemme pitkään kuvitelleet elämän olevan täysin mahdotonta, merenalaisten tulivuorien kiehuvan kuumista virtauksista jäätiköiden kylmyyteen elämä on löytänyt keinon sopeutua.

Ihmisen silmän kehitys (Wikipedia) 

Kemiallisesti reaktiivinen alkumössö on melko varmasti tarpeen elämän syntymiselle. Jonkinlainen neste, mahdollisesti jopa vesi, lienee pakollista, mutta mahdollisesti vain koska se mahdollistaa helpommin eri alkuaineiden päätymisen kosketuksiin toistensa kanssa. Ja siinä taitaakin olla kaikki vaatimukset. Tiettävästi omassa aurinkokunnassamme on useampikin kuu ja planeetta, joissa on jotain nestettä. Jupiterin pinta on kauttaaltaan jäätä, jonka alapuolella on luultavasti vettä. Planeetalla on selkeästi tulivuoria ja jään liikkeet ovat mahdollisia vain jos sen alla on nestettä. Väkisinkin pinnan alla on siis alueita, joissa lämpötila on jotain muuta kuin jäätävä. Kysymys kuuluu vain, löytyykö sieltä jotain muuta kuin vettä?


Bakteeritasoista elämää saattaa löytyä jopa omasta aurinkokunnastamme, mutta miltä monisoluinen elämä näyttää? Asia, joka itseäni hämmästyttää luonnossa kerta toisensa jälkeen on se miten monimuotoisia ratkaisuja se keksii samoihin ongelmiin. Jos lähdetään vaikka niinkin perustavanlaatuisesta asiasta kuin uhkien havaitseminen. Pelkästään maapallolta löytyy kaikuluotausta sekä ties kuinka montaa eri tyyppistä silmää. Kaikkein yksinkertaisin tunnettu silmä on pelkkä valolle arka nysty kun taas monimutkaisimmat kuuluvat epäilemättä hyönteisille, joiden silmät koostuvat tuhansista yksittäisistä linsseistä. Silmä on kehittynyt maapallolla toistuvasti eri muotoihinsa niin monta kertaa, että voimme olla melko varmoja jokaisella avaruusolennollakin olevan silmät.

Älykäs elämä on vaikeampaa. Eikä pelkästään siksi, että tunnemme ainoastaan yhdenlaista älykästä elämää. Tiedämme esimerkiksi papukaijojen olevan suhteellisen älykkäitä eläimiksi. Tiedämme joidenkin niistä olevan jopa kykeneviä kommunikoimaan ihmisille heidän omalla kielellään (sanavarasto toki on alkeellinen). Ongelma tulee siitä, että papukaijojen aivot ovat rakenteeltaan kovin erilaiset omistamme. Niiden ei pitäisi ymmärryksemme mukaan pystyä noihin temppuihin. Sama pätee mustekaloihin. Me emme ymmärrä edes maapallolta löytyvän elämän älykkyyttä, joten miten voisimme ymmärtää jotain, joka on kehittynyt kokonaan toisella planeetalla? Tieteiskirjallisuus on käsitellyt ensimmäisen kohtaamisen ongelmaa toistuvasti ja pitkään. Trendit tuntuvat liikkuvan kovin paljon tieteen ja kultuurin mukaan. 1960- ja 1970-luvuilla ihmiset lähes poikkeuksetta löysivät hyvin paljon ihmisen kaltaisia olioita, joiden kanssa he... no, kyllä te tiedätte.  Star Trek ehkä parhaana ja pisimpään jatkuneena esimerkkinä. 90-luvulla monet avaruusolennoista tuntuivat olevan kovin kiinnostuneita kaappaamaan meitä ja tutkimaan sisäosiamme outoja reittejä käyttäen. Nykyään olennot tahtovat olla hyvin erilaisia meistä ja yleensä myös maapallolta löytyvästä elämästä.

To Serve Man (Wikipedia)

Kautta aikojen avaruusoliot ovat halunneet vallata maapallon (War of the Worlds julkaistiin ensimmäisen kerran 1898) ja kautta aikojen ne ovat myös saapuneet näennäisen rauhaisissa merkeissä mutta myöhemmin todelliset aikeet ovat paljastuneet pahaenteisemmiksi (oma suosikkini tästä on kieltämättä Twilight Zonen 1962 julkaistu jakso "To Serve Man"). Usein ne ovat osoittaneet enemmän kiinnostusta planeettaamme kohtaan kuin meitä. The Day the Earth Stood Stillistä Independence Dayhin fiktiiviset avaruusoliot ovat nähneet meidät joko loisina tai resursseina, hyvin harva on tullut ihailemaan taidetta, arkkitehtuuria tai musiikkia saatika sitten kysymään vastauksia ongelmiin.

Todellisuus on usein fiktiota oudompaa. Yksi avaruuteen lähettämistämme asioista, joka kertoo mahdollisille vastaanottajille meistä on levyllinen Chuck Berryn musiikkia. SETI:n matemaattisten signaalien kanssa rinta rinnan avaruuteen kulkee tosi tv. Kuka tietää, ehkä ensimmäiset avaruusoliot tulevat maapallolle ottamaan osaa Big Brotheriin. Henkilökohtaisesti ottaisin Big Brotherista kiinnostuneet avaruusoliot mieluummin kuin valloittajat.

Iron Sky, Suomen paras elokuva?

Toimittajan huomio; elokuva herätti myös nörttityttöjen kesken suurta huomiota jo kauan etukäteen, joten normaalista tyylistä poiketen tällä kertaa on jutussa kaksi kilpailevaa näkökulmaa, jotka tarjoavat Joanna Kurki ja Anna-Maija Laine (molemmat on pidetty spoilerivapaina).

Joanna Kurki

Elokuvan teatterijuliste

Lyhyt versio: Menkää katsomaan Iron Sky, se on loistava, nörteille mieluisa elokuva ja ansaitsee tulla nähdyksi isolta kankaalta useammin kuin yhden kerran. Kuunatseja, maan poliitikkoja, avaruusaluksia, taisteluja, toimintaa, mielenkiintoisia hahmoja ja hyviä efektejä.

Pidempi Versio:  ;-)

Neljäs huhtikuuta (4.4.2012) teattereissa aloittanut Iron Sky on monella tapaa ennätyksellinen elokuva Suomessa. Elokuvan yli seitsemän miljoonan euron budjetti on suurin Suomessa kautta aikain, ja elokuva sisältää parhaat erikoisefektit joita maassamme on koskaan tehty. Elokuva on jo tuotannon aikana herättänyt laajaa huomiota myös ulkomailla ja se on saatu markkinoitua jo yli 80 maahan. Tärkeä osa elokuvan onnistunutta markkinointia on ollut tekijöiden aktiivinen toiminta netissä yhdessä aktiivisten tukijoiden kanssa.

Finnkino JKL sali 4 ennen esitystä

Tavanomaisista suomielokuvista poiketen, on Iron Sky saanut suuren määrän faneille suunnattuja ennakkoesityksiä ympäri maailman. Yksinomaan Suomessa kolme viikkoa kestäneen kiertueen aikana elokuvaa näytettiin kahdellakymmenellä eri paikkakunnalla täysille saleille.

Kävin itse katsomassa elokuvan ennakkonäytöksessä, joka järjestettiin Jyväskylässä  28. maaliskuuta Finnkinon saleissa 1 ja 4. Osana ennakkonäytöstä osallistujille järjestettiin mahdollisuus tavata elokuvan tekijöitä, kysellä elokuvasta, sekä saada mukaan signeeratut elokuvan julisteet ja T-paidat. Lisäksi elokuvaa tukenut Varusteleka oli tuonut paikalle kaksi tyylikkäästi pukeutunutta neitoa jakamaan pinssejä sekä Scho-ka-kola suklaata katsojille.

En halua suuremmin kertoa elokuvan juonesta tai kertoa parhaita kohtauksia, koska mielestäni jokaisen on parempi katsoa se itse ja nähdä tarinan kehittyminen sekä komedian onnistuminen. Lisäksi tiedän että tehosteita ja tarinaa on ennestään kehuttu suomalaisissa arvosteluissa riittämiin enkä pystyisi ylittämään sanoillani ammattikirjoittajien tekstejä. Mutta haluaisin erikseen mainiten ottaa esille Iron Sky -elokuvan oleellisen tärkeät ja voimakkaat naishahmot. Renate (Julia Dieze) on hyvään uskova opettaja Natsien kuutukikohdassa. Yhdysvaltain presidentti, Sarah Palinista (Stephanie Paul) kloonattu, joka haluaa varmistaa uudelleenvalintansa. Sekä presidentin vaalikampanjan johtaja Vivian Wagner (Peta Sergannt), jonka tehtävä näyttää likimain mahdottomalta.

Varustelekan markkinointia...

Tunnustan kursailematta, että tämän arvostelun kirjoittaja on tieteiskirjoista, -elokuvista ja avaruudesta innostunut nörtti, eli mitä luultavimmin olen juuri niitä ihmisiä, joille tämä elokuva osuu parhaiten kohdalleen. Ja vaikka joudunkin tunnustamaan että tämä(kään) elokuva ei ole täydellinen, on Iron Sky ainakin minun mielestäni selkeästi paras suomalainen elokuva jonka teattereissa muistan koskaan nähneeni. 
 
Elokuvan tekijöiden kertomusta ja katsojien kysymyksiä löytyy youtube-videosta, jonka ystäväni Irma Hirsjärvi yhdessä kanssani kuvasi elokuvanäytännön lopussa. Valitettavasti kuvanlaatu ei ole mitenkään kehuttava, mutta äänistä saa hyvin selvän. Pimeä elokuvateatteri ei ole sovelias paikka halvalle kädessä pidettävälle videokameralle.

*******

Anna-Maija Laine

Vuorensolan elokuva on ihailtava esimerkki siitä, että Suomessakin voidaan tehdä elokuvia, jotka eivät käsittele viinaa, kirvestä ja saunaa. Se raivaa tietä uudenlaisille elokuville ja rohkaisee (suomalaisille) epätyypillisempien elokuvagenrejen haltuunottoon. Mutta onko Iron Sky todellakin paras suomalainen elokuva kautta aikojen? Vastaus on tietenkin katsojan silmässä, ja oma silmäni sanoo, että näin ei ole.

Timo Vuorensola, Jarmo Puskala ja Tero Kaukomaa

Iron Sky saattaa olla komeaa katsottavaa kaikkine erikoistehosteineen ja viihdyttävää seurattavaa helposti lähestyttävän juonensa ansiosta. Elokuva kompastuu kuitenkin juuri siihen mihin ”melkein loistavat” elokuvat yleensäkin: käsikirjoitus takkuilee. Kaunis ulkokuori ei korvaa tarinan kangertelua ja sen valitettavaa laimeutta. Siinä missä Vuorensolan ensimmäinen elokuva Star Wreck vinoili onnistuneesti milloin millekin, on Iron Sky harmillisen turvallinen kutkuttavasta teemastaan huolimatta. En voi olla pohtimatta, onko suurempi budjetti ja sitä seurannut suurempi vastuu vähentänyt elokuvan mahdollista särmikkyyttä?

Tarinaa viedään eteenpäin dialogipainotteisesti ja vaikka se sisältää ilahduttavia yksityiskohtia kulkee elokuva - ja eteenkin sen alkupuolisko - kuin tyhjäkäynnillä. Paikoitellen laahaten etenevä tarina pääsee jälleen uuteen nousuun lopun avaruustaistelun aikana ja jokainen scifielokuvien ystävä odottaa tällöin saavansa makeaa mahan täydeltä. Askelittain eskaloituva loppuhuipennus tuntuu kuitenkin turhan tiiviiltä ja viimeistään tämä paljastaa elokuvan käsikirjoitukselliset ongelmat. Tarinan muut kohdat olisivat saattaneet kaivata tiivistämistä ja terävöittämistä, kun taas loppuhuipennuksella olisi voinut mässäillä pitempään. Kliimaksi antoi odottaa itseään ja päättyi liian nopeasti, ikävä kyllä.

Olkoonkin niin, ettei Iron Sky ole mielestäni paras suomalainen elokuva kautta aikojen, on se ilahduttava teos, joka osoittaa että suomalainen yleisö haluaa nähdä myös muuta kuin Hollywoodia ja Seliniä. Toivottavasti Iron Sky todella toimii tienraivaajana kotimaisen elokuvan kentällä, sillä uudet tuulet ovat aina tervetulleita.

Nojatuolimatka Marsiin

Päivi Itäpuro

Oletko ainakin lievästi kiinnostunut tähdistä, maailmankaikkeudesta, Kuusta ja planeetoista? Asutko kenties kaupunkialueella, jossa valosaaste himmentää tähdet? Tai oletko kenties vilukissa, jota ei saa raahattua tähtikirkkaana pakkasyönä ulos kosmoksen ihmeitä pällistelemään? Jos vastaus näihin kysymyksiin on myönteinen on valintasi nojatuoliastronomia! Se on minun valintani. Omalta kohdaltani tähtiharrastusta haittaa vielä köyhyys: kaukoputki olisi kiva, mutta kallis. Lisäksi olen (hui kauhistus sentään!) humanisti, jonka tiedot matematiikassa ja fysiikassa ovat lukioaikojen nukuttujen oppituntien varassa. Silti rakastan tähtitiedettä, erityisesti lähiavaruutta ja avaruustekniikkaa.

Mars planeettana

Tänään olen päättänyt tehdä nojatuolimatkan Marsiin. Mars on ”neljäs kivi auringosta” eli neljäs planeetta Auringosta katsoen (me täällä Telluksella olemme sen kolmannen kivenmurikan päällä). Mars muistuttaa oloiltaan eniten omaa kotiplaneettaamme: sillä on kiinteä kivinen pinta toisin kuin Aurinkokunnan suurimmilla planeetoilla (Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus), jotka muodostuvat pääosin kaasusta. Lisäksi Marsin keskilämpötila on noin -55 Celsiusta mikä on melko kohtuullinen lämpötila, vaikka Maan asukille kylmältä kuulostaa. Tämä mahdollistaa elämän olemassaolon kaikkein suotuisimmissa olosuhteissa. Vertailukohtana mainittakoon Maan sisarplaneetta Venus, jonka keskilämpötila on infernaaliset 460 Celsiusta! Lisäksi Marsin vuorokausi on vain hieman pidempi kuin omamme, 24 tuntia ja 37 minuuttia. Samaten Marsin ”maankaltainen” kallistuskulma saa aikaan omiamme muistuttavat vuodenajat, Marsissa ne vain kestävät tuplasti pidempään, Marsin vuosi kun on 687 päivää pitkä.

Olosuhteet ovat tutut ja luotaimien lähettämissä kuvissa näkyy aavemaisen tutunoloinen maasto. Ja samalla vieras: horisontti tuntuu olevan liian lähellä, sillä Mars on kooltaan noin kolmanneksen maasta. Lisäksi taivas on punertavankeltainen, sillä planeetan ilmakehä on ohut ja koostuu pääosin hiilidioksidista ja ilmakehä ja koko planeetta punertavat rautapitoisen marsperän johdosta.

Marsin maisemaa Viking 1- luotaimen kuvaamana vuonna 1978.

Mars matkakohteena

Jopas alkoikin kuulostaa mielenkiintoiselta tuo Mars. Sinnehän pitää päästä käymään. Ja sinne ollaankin yritetty aina avaruusajan alusta lähtien. Sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat lähettivät luotaimia punaiselle planeetalle ja ns. Marsin kirous tuli tutuksi. Planeettaluotainten lähettäminen on vaikeaa ja erityisen moni Marsiin matkannut luotain on epäonnistunut.

Mutta sitten kun onnistutaan opitaan jotain uutta joka kerta. Huimin menestys viime vuosina on ollut vuonna 2004 Marsiin laskeutunut mönkijäluotain Opportunity, joka on yhä toimintakuntoinen (sisaralus Spirit hiljeni vuonna 2010). Nyt jännitetään seuraavan sukupolven luotaimen Curiosityn menestystä: luotain on perillä elokuussa 2012 mukanaan suomalaiset paine- ja kosteusmittalaitteet.

Entä tulevaisuus? Lienee luontevaa, että luotainten jälkeen olisi ihmisten vuoro. Ja voitaisiin vaikka miettiä voisiko Marsissa asua ihan pysyvästikin. Tai vaikka maankaltaistaa: muuttaa Marsin olosuhteita ihmisille sopivammiksi. Mutta onko ihmiskunnalla oikeus toimia näin omavaltaisesti toisen taivaankappaleen suhteen? Tämä on eettisen pohdinnan kohteena, aina kun emme tee oikeutta edes tälle omalle kotipallollemme.

Maankaltaistettu Mars

Mars myyttinä

Mars on kiinnostanut ihmiskuntaa aina: verenpunaisen kiertotähden ilmestyminen taivaalle on ennustanut monesti sotaa. Ja avaruusoliot ovat yleensä aina "marsilaisia" eivät juurikaan vaikkapa Merkuriuksesta. 1800-luvulla planeetan pinnalla havaittiin jopa kanavia ja siitäkös alkoi Mars-kirjallisuuden kulta-aika. Ensimmäisenä Marsin kanaviin tarttui Tarzan- kirjailija Edgar Rice Burroughs, joka sijoitti sankarinsa John Carterin punaiselle planeetalle. Ja nyt tästä on olemassa oikein leffakin, John Carter saa Suomen ensi-iltansa 9.3.!

1990-luku toi tullessaan toisen Marsklassikon: Kim Stanley Robinson kirjoitti legendaarisen Mars-trilogiansa (Red Mars 1992, Green Mars 1993 ja Blue Mars 1996). Trilogia on huima kertomus Marsin asuttamisesta ja maankaltaistamisesta. Mutta varoituksen sanana kerrottakoon, että Robinson on teoksissaan TODELLA perusteellinen: välillä lukiessa tuntuu siltä kuin yhtäkään Marsin kiveä ei jätettäisi kääntämättä ja kuvailematta.

Itse odottelen kovasti ettei todellinen matka Marsiin muutu myytiksi vaan tulee todeksi vielä omana elinaikanani.

Apuvälineitä nojatuolimatkailuun

Kiinnostuitko? Tässäpä vähän vinkkejä loistavalle nojatuolimatkalle Marsiin!

Linkkejä:

www.nasa.gov (Yhdysvaltain avaruushallinto NASAn sivut, seuraa vaikkapa Opportunity- ja  Curiosity- 

luotaimia)

Tähdet ja avaruus- uutiset (Tähtitieteellinen yhdistys Ursan uutissivusto)

The Mars Society - jokaisen Mars-hörhön ehdoton linkki!

Alnilam - kiva kauppa (ja nettikauppa), myy Mars-palloja!

Tietokirjallisuutta:

Hotakainen, Markus (2005): Mars - myytistä maisemaksi (kiva suomalainen perehdytys aiheeseen)

Zubrin, Robert: The Case for Mars (1996) - avaruusinsinöörin seikkaperäinen selostus siitä miksi meidän tulisi matkata Marsiin ja että se ei olisi edes kallista.

Kaunokirjallisuutta:

Burrough, Edgar Rice: Marsin prinsessa jne, lue vaikka koko sarja (Maanmies John Carterin seikkailuja omituisten otusten kansoittamassa Marsissa.)
Robinson, Kim Stanley: Mars-trilogia (lue jos innostuit Punaisesta Pallosta erityisen paljon)

Muuta:

Tähdet ja avaruus- lehden maaliskuun numerossa esitellään Marsin Top10 matkakohteet

John Carter- elokuva saa ensi-iltansa 9.3.