Viru Folk on
Käsmussa, Lahemaan kylässä järjestettävä folk-
ja kansanmusiikkifestivaali, johon myös kansanlauluporukkamme
Kuokkavieraat
(kylläkin tällä kertaa kutsuttuna!) matkasi elokuisena viikonloppuna 10.-12.8. Olimme paikalla esiintyjinä seitsemän naisen
voimin matka- ja majoituspalkalla, mikä meille oikein mainiosti sopikin.
Samalla pääsimme katselemaan balttinaapurimme menoa ja meininkiä etnofestivaaleilla,
joissa muita suomalaisia oli vain kourallinen (ja nämäkin yleisön puolella).
Allekirjoittaneen historia- ja perinnenörtteily venyy myös musiikin puolelle,
joten tutustukaamme seuraavaksi sekä Kuokkavieraisiin että Viru Folkiin.
Kuokkavieraat on nuorten ja nuorehkojen naisten äänekäs
kansanlauluryhmä, joka on keskittynyt erityisesti suomalais-ugrilaiseen
kansanmusiikkiin ja sen nykysovituksiin. Kuokkavieraat on alun perin syntynyt
Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa jo 1970-luvulla ja yhdistänyt
eri alojen kansanperinteestä ja musiikista kiinnostuneita opiskelijoita siitä
lähtien. Vaikka ryhmällä onkin ns. ”taiteellinen ohjaaja” (nyt jo useamman
vuoden Juulia Salonen), Kuokat ovat varsin itseohjautuvia ja hoitavat keikkansa
ja osan treeneistään ilman johtajaa sekä erilaisia leirejä järjestäen: useamman
kerran oppia ja uusia lauluja on saatu mm. suomalaisen nykykansanmusiikkiskenen
staralta, Tellu Turkalta.
Viime vuosina
Kuokat ovat laajentaneet keikkailuaan Suomen rajojen ulkopuolelle: viime vuonna
vierailimme Sommelo -festivaalien yhteydessä laulamassa Vienan Karjalassa ja
tänä kesänä päädyimme Viron puolelle. Viru Folkissa lauloimme kaksi yleisölle ilmaista keikkaa, toisen perjantai-iltana ja toisen lauantaina päivällä. Yllätykseksemme olimme itse asiassa etnovaikutteisine lauluinemmekin festivaalin perinteisempää kansanmusiikkijaostoa - folkrock vaikutti olevan yleisin genre.
Suomalaisia vertailukohtia ViruFolkille löytyy mm. Karjaan
Faces -etnofestivaalista, Kaustisten kansanmusiikkijuhlista, Kuhmon
Sommelo-festivaalista ja Haapavesi Folkista. Näihin verrattuna ViruFolk oli
tunnelmaltaan samantapainen, mutta musiikkianniltaan huomattavasti enemmän
folkrockin puolelle venyvä. Virolaisista etnofestivaaleista ViruFolk lieneekin
eniten valtavirtapuolen (tai vähintään underground-tyylin) musiikkia tarjoava:
olihan esiintyjinä mm. ”Viron Epuiksikin” tituleerattu aikuisrockbändi
Dagö
sekä Club For Fiveä ja Rajatonta kovasti muistuttava a cappella-yhtye
Greip.
Toisaalta festareilla jo vuosia esiintynyt, nykytyylissään kansanmusiikkia ja
rokkia yhdistelevä ja nuorista setukaispojista koostuva
Zetod edustaa
setumelodioiden ja särökitaran yhdistelyä parhaimmillaan. Zetodin poikien
hihkuva yleisö pimeän Metsalavan edustalla oli varsin asialleen omistautunutta,
ja olisihan moisesta porukasta vaikeaa olla pitämättä.
Kuokkavieraiden lisäksi ainoa suomalainen esiintyjä
festivaaleilla oli huikean keikan lavaseikkailuineen vetänyt
Alamaailman vasarat instrumentaaliprogeiluineen. Allekirjoittaneen punk-sydämeen pogosi
myös vahvasta virolaisesta punkperinteestä ja Flogging Molly -tyyppisestä
pomppuirkkupunkista ammentava
Legshaker sekä underground-puolella vaikuttava,
”tulevaksi legendaksi” mainostettu
Elephants From Neptune. Yllättävimmästä
keikasta omalta osaltani vastasi Margus esityksellään
Laulvad kristallkausid ja
planetaarsed gongid, jonka alun perin ohjelmaa virosta suomeksi tulkatessani
tulkitsin hörhöhippeilyn multihuipentumaksi. Satuin kulkemaan sunnuntaina
hieman, hmm, hitaassa mielentilassa esiintymispaikan ohi ja totesin, että
ehkäpä hommaa voisi kauniissa auringonpaisteessa jäädä hetkeksi
kuuntelemaankin. Valtavat vaskigongit ja pyöreät kvartsikristallimaljat
resonoivat Marguksen käsittelyssä niin huikean kauniisti, että suurin osa kuuntelijoista
makasi tai nuokkui (allekirjoittanut mukaan lukien) jonkinlaisessa
puolitranssissa nurmikolla koko 45-minuuttisen esityksen ajan. Vaikka
”armastuse vibratsioon” ei ehkä olekaan se
määrite, jolla tätä esitystä kuvaisin, kokemus ja resonoivien äänien vaikutus
omaan mieleen oli yllättävä.
Viru Folk yhdisti suvereenisti etnorockia, nykyään
muodikkaita Balkanin rytmejä, kansanmusiikkia ja vahvaa virolaista
lauluperinnettä. Suomalaisen silmin oli melkoisen eksoottista nähdä
festivaaliyleisön isoimpien korstojen laulavan esiintyjien mukana meidän
korviimme puhdasta iskelmää. Laulaminen tuntuu yhdistävän virolaisia
voimakkaammin kuin suomalaisia - saihan Neuvostoliitosta irtautumisprosessikin nimekseen Tallinnan Laululavalle päiväkausiksi laulamaan kerääntyneiden ihmisten toiminnan seurauksena
Laulava Vallankumous. Ylipäänsä virolaisten
kansallismielisyys ja kansallinen yhtenäisyys tuntui tiivistyvän
folkfestivaaleilla, joissa toki yleisö on muutenkin samanmielistä. Humalaisia
näkyi paikalla hyvin vähän, vaikka oluenmyynti onkin Suomea vapaampaa. Myös
muovikrääsää oli kaupan suomalaista kansanjuhlaa vähemmän - sen sijaan paikalta
saattoi ostaa virolaisia käsitöitä, vanhoja kirjoja, vaatteita, erilaisia
koruja, perinnekäsitöitä tai vaikkapa hiusten letityksen. Balttitapaan lihaisa
ruokatarjonta ei tosin joukkomme lukuisia kasvissyöjiä riemastuttanut, mutta
onneksi kalan kelpuuttaville oli tarjolla Käsmunlahdelta kalastettua
savukampelaa sekä runsain mitoin grillattua lohta ja suolakalaa. Suomalaisten
makkarakojujen ja pahan paellan oheen tarjoaisinkin virolaistyylistä
festariruokavaihtoehtoa: mausteiset saslikvartaat paistettujen perunoiden kera
tyydyttäisivät paatuneimmakin lihansyöjän tarpeet. Vaikka esim. Metsalavalle
oli hieman pidempi kävelymatka, mikäpä sitä oli taittaessa lyhdyin ja ulkotulin
reunustettua polkua myöten perjantaina - tosin Zetodin lopetettua lauantaiyönä
ei polulla ollutkaan enää valonhäivääkään, joten kulkeminen ilman kännykän
taskulamppua olisi ollut hieman mielenkiintoista. Virossa ollaan muutenkin
vähemmän huolestuneita kansalaisten huolehtimisesta itsestään, mikä ei
ole ainoastaan huono asia - venäläisaikainen
tähystystorni olisi varmastikin täällä suljettu putoamisvaaran vuoksi ja monia
reittejä valaistu paremmin ihmisten kaatumista peläten, mutta ViruFolkissa
moiset eivät ainakaan meidän porukkaamme häirinneet, päinvastoin.
ViruFolk oli hyväntuulinen etnofestivaali rock- ja
popvaikuttein. Tunnelma oli mainio ja yleisö rauhallista, mutta hyväntuulista.
Järjestelyt pelasivat ja meistä esiintyjinä huolehdittiin erinomaisesti, vaikka
olemme harrastelijalaulajia emmekä keikkapalkkiota nostaneetkaan. Hinku
tutustua
muihin virolaisiin festareihin onkin ViruFolkin seurauksena ainakin
allekirjoittaneella suuri: Hiiemaan Hiiu Folk, Viljandin Pärimusmuusika
Festival ja Võrun Folkloorifestival tarjonnevat vielä enemmän puhtaan
kansanmusiikkipuolen kokemuksia. Kenties siis johonkin niistä ensi kesänä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.