Rajakatseen mailla larppaamassa

Maria Blomqvist ja Jenni Leivo

Rajakatseen seudulla on vanha taverna

Useimmat suomalaiset larppaajat eli vanhemmalta nimeltään live-roolipelaajat lienevät kuulleet Rajakatse-larp-saagasta. Kyseessä on epäilyksettä Suomen pitkäaikaisin larp-jatkumo eli kampanja. Ensimmäinen Rajakatseen maailmaan sijoittuva peli pelattiin talvipakkasilla vuonna 1995. Vuonna 1996 yksittäinen peli sai jatkoa peräti neljän larpin verran eikä tahti ole sen jälkeen hiipunut.

Varhaisimmista Rajakatse-peleistä ei kummallakaan tämän artikkelin kirjoittajista ole kokemusta. Aloitin itse larppaamisen vuonna 1995, mutta tuolloin kultaisella 90-luvulla olivat piirit paljon hajanaisemmat kuin nykyisin. Kännykkä oli vain harvalla eikä internetiä vielä tuolloin käytetty peleistä tiedottamiseen. Larppeihin ilmoittauduttiin täyttämällä käsin paperille tulostettu ilmoittautumislomake ja postittamalla se, soittamalla kaverin lankapuhelimeen tai sitten kasvokkain. Hahmo sekä usein tiukka tulostettu tai painettu paketti pelimaailmasta kertovaa tietoa saapuivat myös postitse. Tieto peleistä levisi Larppaaja-lehdessä julkaistun Larp-kalenterin, peleissä jaettujen paperille tulostettujen mainosten sekä viidakkorummun kautta. Ei siis liene kummallista, että varsinaisesti havahduin Rajakatse-kampanjan olemassaoloon vasta joskus 2000-luvun puolella.

Tällä hetkellä Rajakatse-maailmaan sijoittuvia pelejä pelataan yleensä vuoden aikana ainakin kolme kappaletta: kevätpeli, keskikesän kaksipäiväinen peli sekä syyspeli. Tavallisesti pelien ikäraja on ollut K-18 vastuukysymysten ja peleissä sallitun kohtuullisen alkoholinkäytön vuoksi. Kevätpeliin on viime vuosina otettu mukaan vanhempiensa tai muun huoltajansa kanssa tulevia lapsipelaajia, joille on kirjoitettu mainioita lapsihahmoja. Suurempien pelien lisäksi järjestetään myös pienempiä Bokean tontulle sijoittuvia pelejä sekä toisinaan letkeitä talkoopelejä.

Taverna Vanha pipari
Kuva: Halcyon Pale

Rajakatseen maailma

Rajakatseen voisi karkeasti luokitella alhaisfantasiamaailmaksi; toisin sanoen suurin osa pelien hahmoista on tavallisia pulliaisia ja vaikka taikuutta maailmassa esiintyykin, eivät ihmeet suinkaan ole arkipäiväisiä eivätkä taikataidot ole jokaisen ulottuvilla. Pelissä voi toki pelata myös taitavaa loitsijaa, mutta sellaiset ovat harvinaisia ja kokemukseni mukaan usein vain vierailevia hahmoja.

Maailma on rakentunut vähitellen peli kerrallaan, mikä näin pitkän jatkumon kohdalla tarkoittaa sitä, että pelillä on vankka ja runsas historiansa. Sen tunteminen ei kuitenkaan ole millään tavalla välttämätöntä pelistä nauttimiselle. Pelinsisäisestikään vain harva hahmo vaikuttaa tuntevan Rajakatseen alueen historiaa maailmanhistoriasta puhumattakaan. Uskon, että runsas materiaali tarjoaa kuitenkin pelinjohdolle paljon herkullisia yksityiskohtia, joita nostaa esiin ja joiden pohjalta luoda uusia juonenkäänteitä.

Pelien tapahtumapaikkana on tavallisesti taverna Vanha pipari välittömine ympäristöineen. Tavernan omistaa varsin värikäs, joskin viinaksiin mieltynyt isäntä Kaarlo Kempura, joka ystävänsä Savihaaran kanssa aiheuttaa hämminkiä tempauksillaan. Kempuran liikemiesvaisto lienee ollut kohdallaan; taverna on näet rakennettu lähelle Rajakatseen linnaketta ja sen soturit nauttivatkin usein innolla tavernan antimista.

Nimensä mukaisesti Rajakatse sijaitsee rajan tuntumassa: sen koillispuolella aukeaa Nohvatovin valtakunta (jonka kieltä mallinnetaan pelissä ruotsilla). Rajakatse sijaitsee Mahtivuoren valtakunnassa. Kauempana etelässä on Hurjaviinin maa (josta isäntä Kempurakin on omien puheidensa mukaan kotoisin). Myös Hurjaviinissä puhutaan mahtivuorelaisille vierasta kieltä (sitä mallinnetaan peleissä englannilla). Aivan kuin valtakunnanraja ei aiheuttaisi tarpeeksi levottomuutta Rajakatseen alueelle, sijaitsee paikalla ilmeisesti myös erilaisia mystisiä keskittymiä, jotka aiheuttavat yksinkertaiselle ja rauhaa rakastavalle maalaisväestölle päänvaivaa aina silloin tällöin juuri kun sitä vähiten odottaisi. Alueella liikuskelee myös metsäläisiä, nahkoihin ja kankaanrepaleisiin pukeutuneita ja peuransarvin koristautuneita ihmisiä. Heidän puheestaan ei tavallinen maalainen usein ymmärrä tuon taivaallista.

Vaikka peleissä on toisinaan yliluonnollisia tapahtumia vaikuttavat niitä enemmän tavallisten ihmisten elämään jokapäiväiset ongelmat: sadon onnistuminen, karjanpito, sairaudet sekä asema, jonka yhteiskunta kullekin tarjoaa. Lukutaitokin on vain harvojen ulottuvilla ja vain harvoilla on rahaa kirjoihin. Niinpä tieto välittyykin suusta suuhun, kertomusten, tarinoiden ja laulujen muodossa.

Uskonto on Rajakatseen maailmassa hyvin tärkeä tekijä. Mahtivuoressa vaikuttaa Derecas-papisto, joka pyrkii edistämään Ishaca-nimisen jumalan oppeja. Derecas-papiston keskuudessa on tulkintaeroja: etelässä vaikuttaa ankarampi ja kiihkeämpi suuntaus kun taas pohjoisen papisto suhtautuu usein kysymyksiin joustavammin. Jopa tavallinen kansa tietää, että Derecas-papistolla on hallussaan parannustaitoja.

Derecas-papiston rinnalla etenkin Vuoriniityn kaupungissa ja Rajakateen alueella vaikuttaa naisten maallikkoliike Melinan sisaret. Melina oli alunperin ponteva Derecas-pappi, jonka etelästä tulleen ylipappi Paltamonin kansaa alistavat pamppukaartilaiset surmasivat. Järjestönä Melinan sisaret syntyi vasta Melinan kuoleman jälkeen vaalimaan hänen opetuksiaan. He pitävät Rajakatseessa kesäisin yllä vanhan sepänpajan paikalla sijaitsevaa hengelliselle rauhoittumiselle ja mietiskelylle omistettua pientä pyhättöään. Sitäkin tärkeämpää on kuitenkin heidän toimintansa kärsimyksen vähentämiseksi ja pulaan joutuneiden naisten auttamiseksi. Vuoriniityn kaupungissa Melinan sisarilla on orpokoti sekä parantola, jossa hoidetaan myös henkisesti sairaita. Sisarten vapaaehtoiset kulkevat maaseutukylissä auttamassa, opettamassa lukutaitoa ja tuomassa maallikkoparantajan taitojaan, esimerkiksi yrttientuntemustaan kärsivien ulottuville. Derecas-papiston sekä Melinan keskeisimpien opetusten tunnetuksi tekemistä varten ovat Melinan sisaret myös laatineet Melinan kirjan, josta on tehty kaikelle kansalle tarkoitettu lyhennetty kirjanen, joka kulkee nimellä Oppahinen. Aluksi Melinan sisaret kohtasivat ristiriitaista suhtautumista ja suoranaista vihamielisyyttäkin, mutta nykyisin tavallinen kansa suhtautuu heihin varsin myötämielisesti.

Toinen peleissä selkeästi näkyvä uskonto on Zada-jumalan palvonta. Zadaa palvotaan erityisesti Nohvatovissa ja Vardakovissa ja Zada-pappi Jojopan on tunnettu näky taverna Vanhalla piparilla. Zadan palvonnassa on samoja piirteitä kuin Derecas-uskonnossa, mutta erojakin löytyy: erityisen nöyryyttävänä Derecas-uskonnon tunnustajat pitävät väitettä, jonka mukaan Ishaca olisi vain Zadan palvelija ja siis vähäisempi jumala. Zadan palvonta on uskonnoista patriarkaalisempi: toisin kuin Derecas-uskossa, eivät naiset voi päästä Zada-papeiksi.

Muualta tulleiden opillisempien uskontojen lisäksi elää kansan keskuudessa vahvana Myrskynjumalan ja muiden luonnonjumalten ja -henkien palvonta, vaikka Derecas-papisto onkin tätä tapaa koettanut kitkeä pitäen sitä harhaoppisena. Myrskynjumalaa on palvottu jättämällä uhreja erityisille uhrikiville erityisesti keskikesän aikaan. Luonnonjumalten palvonta elää usein kansan mielessä rinnakkain Derecas-papiston opetusten kanssa.

Pelipaikka

Rajakatse-pelien pelipaikkana on toiminut jo pitkään Hollolan Sairakkalassa sijaitseva Rajakatse Fantasia ry:n käytössä oleva pelialue. Alueella sijaitsee pelinjohtopiste, joka on pelien aikana pelinulkoista (off game) aluetta sekä varsinaisella pelialueella tavernarakennus, nuotiokatos, esiintymislava, vartiotupa, shamaanin maja, Melinan sisarten pyhättö ja sauna. Rajakatse Fantasia ry tarjoaa aluetta pelipaikaksi myös muutamalle muulle pelinjärjestäjälle vuosittain.

Suurin osa pelin tapahtumista painottuu tavernan ympäristöön. Mikäli sää suinkin sallii, peleissä oleskellaan paljon ulkosalla. Sateen sattuessa tunnelmallinen taverna ja muut rakennukset tarjoavat myös suojaa. Pelaajien onneksi on pelialueella myös kaksi huussia: toinen tavernan läheisyydessä ja toinen pelinjohtopisteellä.

Yöpymistilaa alueella on vain rajallisesti, joten erityisesti kaksipäiväiseen keskikesän peliin kannattaa varata teltta. Teltat pystytetään metsään pelinjohtopisteen läheisyyteen.

Hahmot ja pelaajan rooli

Outi Piltosen hahmon Kristan vaikuttava
maskeeraus on osin Patsi Pohjosen
käsialaa. Kuva: Halcyon Pale

Rajakatse-maailmassa on muutama mielenkiintoinen erityispiirre moniin pelisarjoihin verrattuna: niissä yhdellä pelaajalla voi näet olla useampiakin hahmoja. Oma toinen hahmoni on tosin vain käväissyt pelissä, mutta tämän artikkelin toisella kirjoittajalla, Jenni Leivolla, on ollut kampanjassa jo monta hahmoa, joista hän kertoo lisää alempana. Vakituisten hahmojen lisäksi voi pelaaja ilmoittautua vapaaehtoiseksi pelaamaan pienempiä ja hetkellisempiä suorituksia, sivuhahmoja, jotka käyvät pelipaikalla kääntymässä, aiheuttamassa hämminkiä, toimimassa erikoistehosteena ja esimerkiksi kuolemassa. Tällaisen ei-pelaajahahmon (EPH:n, NPC:n) pelaaminen luonnollisesti katkaisee pelaajan eläytymiskokemuksen, mutta monet pelaavat tehostehahmoja mielellään.

Pelaaja voi vaikuttaa varsin paljon siihen, millainen hänen hahmostaan muodostuu. Kampanjan ilmoittautumislomake on pitkä ja siihen voi lisätä varsin laajalti omia hahmotoiveitaan. Kokemukseni mukaan pelinjohto myös kuuntelee pelaajien toiveita varsin tarkasti ja pyrkii tarjoamaan kaikille mielenkiintoisen pelikokemuksen. Peliin ilmoittautuessaan voi pelaajalla olla hahmon nimen ja taustan lisäksiä monia muitakin erilaisia toiveita.

Ellei pelaaja kuitenkaan ole esittänyt erityisempiä toiveita on hänen hahmonsa ensi kertaa peliin saapuessaan vasta muokkautumassa. Hahmon taustalla on todennnäköisesti vain muutamia merkittävämpiä kokemuksia ja hamon nimi ja hahmoa kuvaavat ominaisuusarvot arvotaan juuri ennen peliä pelinjohtopisteellä Rajakatse-yhdistyksen Larpmaster-ohjelmaa käyttäen. Näin pelaaja pääsee varsin vapaasti osallistumaan hahmonsa kehittämiseen. Hahmon pelaaminen peleissä myös keerryttää hahmon kokemusta. Riippuen siitä mitä hahmo tekee pelien välillä voi hahmo oppia uusia taitoja. Hahmon luonteenlaadusta ja erikoispiirteistä voivat pelaajat päättää itse.

Viime vuosina on kevätpeleihin otettu myös lapsihahmoja. Kevätpelien tapahtumat on pyritty pitämään leppoisina ja lapsille sopivina. Oma nyt 9-vuotias tyttäreni on nyt osallistunut kolmena vuonna kevätpeliin ja hän on nauttinut niistä valtavasti. Hän on itse osallistunut oman lapsihahmonsa kehittämiseen ja odottaa innolla jo seuraavaa kevätpeliä.

Palautteen antaminen näyttelee pelissä varsin tärkeää osaa. Aiemmin palautteet annettiin paperisella lomakkeella, jonka kysymyksiin vastattiin kirjallisesti heti pelin jälkeen, mutta nykyisin paperilomakkeet on korvattu kannettavilla tietokoneilla, jotka tuodaan esiin pelin jälkeen. Pelinjohdon kannalta on hyvin tärkeää saada pelaajien kertomukset, toiveet ja kommentit talteen tuoreeltaan.

Maisemaa pelialueella
Kuva: Kim Blomqvist

Pelaajaksi Rajakatseeseen?

http://www.rajakatsefantasia.fi/

Oletko kiinnostunut kokeilemaan larppaamista? Omasta mielestäni Rajakatseen pelit tarjoavat varmasti oivan tilaisuuden ensimmäisiin kokeiluihin. Rajakatseella on oma uusvastaava Patsi Pohjonen, jonka tehtävänä on informoida ja neuvoa uusia pelaajia. Rajakatseelta voi saada myös vaatteita ja pehmoaseita lainaan esimmäistä peliä tai hahmonvaihtoa varten. Taistelunmallinnus hoidetaan Rajakatseessa pehmoasein, siis käyttäen boffereita tai lateksiaseita.

Tullessani mukaan Rajakatse-kampanjaan olin itse melko kokenut larppaaja. Sama pätee myös Jenni Leivoon sekä muihinkin Rajakatseeseen viehtyneisiin ystäviini. Olen kuitenkin tutustunut peleissä myös aloitteleviin larppaajiin, jotka ovat viihtyneet Rajakatseen tunnelmissa. Pelien letkeä ilmapiiri, kiireettömyys ja mahdollisuus etsiskellä rauhassa omaa hahmoaan tarjoavat hyvän ympäristön kokeilla ja harjoitella larppaamista. Pitkään kampanjassa mukana olleet myös neuvovat aloittelijoita mielellään.

Rajakatseeseen tullessa on hyvä olla tietoinen muutamista juuri tälle pelisarjalle tyypillisistä käytännöistä. Ensinnäkin Rajakatse-peleissä ei tarjota yhteisruokaa, vaan peliin kannattaa ottaa omaat eväät. Pelissä saa tavernalta ostaa pikkurahalla syötävää, esimerkiksi leipää, makkaraa ja piirakkaa, mutta sen lisäksi ja etenkin jos päätyy pelin aikana poistumaan tavernan läheisyydestä kannattaa omissa pusseissa pitää mukanaan naposteltavaa. Itse otan tavallisesti mukaani pussukan, jossa on ruisleipää, omenia, juustoa, keitettyjä kananmunia, kuivalihaa, keksejä ja pähkinöitä. Myös juomavettä on erityisesti kuumina päivinä hyvä pitää matkassa.

Larppien osallistumismaksut (eli pelimaksut) eivät yleensä päätä huimaa. Korkeimmillaankin ne ovat yleensä 20-30 e tuntumassa, mutta Rajakatse-pelien pelimkasut ovat tätä alhaisemmat: yleensä vain 7 e peliltä. Pelimaksuilla katetaan pelipaikan vuokra tai Rajakatseen tapauksessa rakentaminen ja kunnossapito, peleissä tarjottavat ruoat sekä erikoistehosteet ja lavasteet. Pelimaksujen lisäksi kuluja peleihin osallistumisesta tulee myös puvustuksesta sekä matkakustannuksista.

Pukujen löytäminen tai tekeminen Rajakatse-maailmaan on yleensä onneksi helppoa. Lähtökohdaksi riittää yleensä naisille yksinkertainen puuvillainen tai pellavainen alusmekko ja yksinkertainen päällysmekko. Myös housuja ja tunikoita on nähty. Itse saan herkästi auringonpistoksen ja kärsin hyttysenpuremista, joten olen käyttänyt hahmollani päähinettä. Kengiksi erityisesti vähän kulahtaneet nahkasaappaat ovat mainiot, samoin nahkaiset tai kankaiset tossut – kunhan ne eivät suoranaisesti huuda moderniuttaan. Miehille taasen housut, tunika ja vyö lienevät se helpoin perinteinen yhdistelmä. Erikoisemmat hahmot saattavat vaatia myös vaativampaa asususta, mutta pelinjohto yleensä kertoo asiasta ajoissa. Pelin ilmoittautumislomakkeessa kysytään myös pelaajan olemassaolevasta vaatevarastosta. Kirpputorit ja second hand -liikkeet ovat todellinen aarreaitta: sieltä minäkin olen löytänyt monia peleissä käyttämistäni vaatteista ja asusteista.

"Miten pelipaikalle pääsee?" on yleinen ja hyvin järkevä kysymys. Kyydintarpeesta tiedustellaan jo ilmoittautumisvaiheessa pelaajilta. Hollola sijaitsee melko lähellä Lahtea, jonne pääsee junalla. Hämeenlinnasta pelipaikalle saa yleensä autokyydin. Autokyytejä on yleensä tarjolla myös suuremmista kaupungeista. Lisätietoa niistä löytää Juorulaudasta tai Rajakatseen Facebook-ryhmästä.

Esimerkkejä hahmoista

Orvokki "Sulosävel" (pelaaja Maria Blomqvist)

Teela (Mia Pellikka) ja Orvokki "Sulosävel" (Maria Blomqvist)
Kuva: Halcyon Pale

Oman hahmoni Orvokin sain tullessani Rajakatseen syyspeliin ensi kerran vuonna 2008. Hän oli huoleton soittoniekka ja tarinankertoja, joka oli saapunut Rajakatseeseen halunaan liittyä Melinan sisariin. Ensimmäinen pelini meni lähinnä pelimaailmaa ihmetellessä, mutta huomasin nopeasti imeytyväni mukaan pelimaailman tapahtumiin. Orvokista tuli nopeasti tärkeä vaikuttaja Melinan sisarkunnassa. Hahmoni on kirjoitustaitoinen ja toisin kuin sisarjärjestön perustajilla, varakkaailla Teelalla ja Helialla oli hänellä paljon enemmän aikaa käytettävänään. Lisäksi hän oli harjaantunut tarinankertoja, joka osasi esittää oleellisimmat asiat kuulijoilleen. Onnekseni Melinan sisaret vaikuttivat kaipaavan juuri Orvokin tapaista hahmoa, jolla olisi aikaa ja mahdollisuus ryhtyä kokoamaan kertomuksia Melinan elämästä ja kirjoittamaan niistä kirjaa.

Aluksi Orvokki vietti aikaansa Melinan pyhätöllä ja soitteli ja viihdytti vieraita taverna Vanhassa piparissa. Vähitellen työ Melinan sisarten hyväksi vei häntä yhä enemmän mukanaan. Derecas-papisto suhtautui epäilevästi Melinan kirjan kirjoittamiseen – jotkut pelkäsivät sen levittävän harhaoppeja – mutta Melinan sisarten onnistui sopia asia niin, että Orvokki kirjoitti Melinan kirjaa Derecas-pappi Matteus Masulan valvovan silmän alla. Orvokki arvosti alusta alkaen Matteusta, joka oli sovinnollinen ja ystävällinen. Kirja valmistui lopulta vuosi sitten ja Orvokki saattoi omistautua uusiin haasteisiin. Hän oli soittoniekkana ollessaan ja kirjan kirjoittamisvaiheessa tutustunut Derecas-uskontoon ja halusi itsekin papiksi. Niinpä hän vietti talven opiskellen kaikkea tuntemaansa oppia Vuoriniityn Derecas-temppelissä ja talven lopuksi hän sai pappisvihkimyksensä. Niinpä Orvokki onkin nykyisin Derecas-pappi. Monien Melinan sisarten tapaan on Orvokkikin adoptoinut orpolapsen järjestön tukemasta orpokodista. Niinpä hänellä on huollettavanaan nykyisin parantajan opinnoista haaveileva Heinä-tyttö.

Heinä, orpolapsi (pelaaja Elanor Galkin)

Heinän pelaaja, tyttäreni Elanor kertoo omin sanoin hahmostaan seuraavasti: "Heinä on orpolapsi, joka löytyi pyhäkön portailta. Heinää on hauska pelata. Viime pelissä hän suurilta osin yritti ratkaista uhkausviestien arvoitusta. Arvoitus ei vielä selvinnyt, mutta nyt tiedämme ainakin sen, että joku oli pudottanut ne samana päivänä."

Tyttäreni aloitti Heinä-orpolapsen pelaamisen 6-vuotiaana ja nyt 9-vuotiaana hahmo tuli kuin luonnostaan kevään Rajakatse-pelissä. Heinän kantava juoni liittyy toisaalta hänen kadonneisiin vanhempiinsa ja toisaalta siihen, että hän on sopeutunut elämään Orvokin ottolapsena. Heinä löytyi vauvaikäisenä pyhäkön portailta kaulassaan taikakristalli, ainoa muisto hänen kadonneista vanhemmistaan. Heinää onkin kiusannut se, ettei  hän tiedä, ovatko hänen vanhempansa elossa vai kuolleita ja niinpä hän on jatkanut heitä koskevien tietojen etsimistä. Keväällä Heinä sai tietää, että hänen vanhempansa ovat kotoisin Hukanmaasta. Heinä suhtautuu tulevaisuuteensa luottavaisesti. Hän haaveilee elämästä parantajana, kenties parantaja Teelan oppilaana Vuoriniityssä tai Rajakatseessa.

Aamu (Pelaaja Jenni Leivo)

Aamu edustaa ehkä suurinta osaa Rajakatseen hahmoista olemalla vain tavallinen maalaisvaimo. Aamun taival alkoi vuoden 2009 Bokean pelissä, Aamu on nimittäin Bokeasta (Mahtivuoren puolelta Bokeaa) kotoisin. Saman vuoden kevätpelissä Aamu oli matkannut Piparille etsimänä onneaan, sillä perheen maatalo menee vanhemalle veljelle ja Aamua ei huvittanut jäädä nurkkiin nyhjäämään.


Jo ensimäisessä pelissä Aamulla kävi tuuri, nimittäin Rajakatseen Linnakkeen seppä otti ja kosi. Hyvin maanläheisenä naisena Aamu totesi sen olevan hyvä kauppa ja nämä kaksi menivät samantein naimisiin. Naimisiin meno ei nimittäin pelissä vaadi muuta kuin papin ja paperia. Seuraavana vuonna Aamu ja hänen seppänsä saivatkin tyttären jolle annettiin nimeksi Lumi. Aamu edelleen aika ajoin tekee töitä tavernalla, vaikka perjaateessa sepän palkalla koko perhe eläisikin.

Aurora (Pelaaja Jenni Leivo)

Aurora aloitti kulkunsa 2007, sen jälkeen minulla oli pelaamisessa taukoa. Aurora on Melinan serkku ja valitettavasti pelissä todisti tämän kuolemaa. Tästä eteenpäin Aurora on ollut Paltamonin ja pamppukaartin verivihollinen. Valitettavasti Auroan käynnit Piparilal ovat olleet aina hyvin ikävän puoleisia, nimittäin viime kesänä hän menetti erään kiltatoverinsa ja sitä edellisenä syksynä joutui itse ongelmiin.

Aurora kuuluu Deinosan-kiltaan noviisina ja on viime vuosina joutunut muunmuassa Kaaoslähteen ja Primaksen kynsiin, tästä hänellä on kasvoissa muistona arpi. Tästä liikkuu paljonkin huhuja, mutta Aurora ei niitä kommentoi.


Viimeisimässä pelissä Aurora päätyi pitämänä kiltakokousta, joita on nyt muutaman kerran pidetty papistojen ja kiltojen välillä Rajakatseesa. Kukaan ei kuollut ja asioita saatiin eteenpäin, joten ehkäpä Aurora teki jotain oikein. Vain tulevaisuus näyttää.


Niin ja yksi silmiinpistävä piirre Aurorassa on: hänen hiuksensa ovat nimittäin milloin minkäkin väriset. Miksi? No sisnun täytyy tulla pelaamaan ja kysyä häneltä.

Mikä tekee Rajakatseesta erilaisen? á la Jenni.

Taverna Vanha pipari
Kuva: Halcyon Pale

Jos olet kyllästynyt pelaamaan hahmoja joissa pitää suorittaa hirveä kasa tehtäviä on Rajakatse sinua varten. Tosin jos haluat suorittaa, on Rajakatse myös sinua varten. Rajakatseessa saat nimittäin itse valita haluatko hahmon joka vain on ja hengaa paikalla, vai hahmon, jolla on juoniakin. Lisäksi jatkumon takia asioita ei ole ehdottoman pakko suorittaa pelissä, ne voi jättää myöhemmäksi.


Peleissä voi pelata useampaakin hahmoa halutessaan, jolloin kesken pelin hahmo voi vaihtua. Vaihto tosin voi tapahtua tapaturmien, kuolemien tai muiden syidenkin vuoksi. Tämä vaihtuvuus on osa Rajakatseen viehätystä. Jos haluat pelata sitä lantunviljelijää vuosia niin voit, mutta jos haluat vaihtelua sitä tarjotaan kyllä. Tämänkin takia Rajakatse-pelit sopivat mainiosti aikuisille aloittelijoille.


Jo pelin aloitustyyli erottaa tämän monista muista larpeista. Koska pelinjohtopiste on erillään pelipaikasta, alkaa peli ilmoitettuun kellon aikaan Tavernalla ja sen ympäristössä. Ne jotka ovat yhä pelinjohtajapisteellä tuolloin ilmaantuvat hahmoinaan jossain vaiheessa kun ehtivät, tämä luo tuntua normaalista elämänkulusta. Kaikki eivät ole paikalla sillä tietyllä hetkellä.


Ensi kesän pelit tulevat sivuille tuossa keväällä, joten nyt kaikki Nörttityttöjen lukijat ilmottautumaan jos larppaaminen vähänkään kuulostaa kivalta!

Lisätietoja

Lisätietoja löytyy Rajakatse Fantasia ry:n internet-sivuilta osoitteesta http://www.rajakatsefantasia.fi/

Seth MacFarlene: Ted (2012)

Anitta Kiviranta

Eräs nörttitytöistämme joutui perumaan blogivuoronsa henkilökohtaisten kiireiden vuoksi, jolloin minulle tarjoutui poikkeuksellinen mahdollisuus arvostella blogissamme ajankohtaista elokuvaa. Kävin viime viikon torstaina katsomassa ohjaaja-käsikirjoittaja Seth MacFarlanen esikoiselokuvan Ted. Se oli vallan viihdyttävä komedia, muttei silti kohoa suosikkileffojeni top-kymppiin.

Via Filmofilia.com

Ted on tarina kolmikymppisestä autokauppiaasta nimeltä John Bennett (Mark Wahlberg). John Bennett on ihan tavallinen kaveri, joka elää ihan tavallista pitkitettyä teini-ikää - lukuunottamatta, että hänen bestiksensä on elävä ja puhuva nallekarhu nimeltä Ted (äänenä Seth MacFarlene itse). Ted on herännyt maagisesti henkiin parikymmentä vuotta aikaisemmin yksinäisen ja kiusatun pikku John Bennettin hartaasta toiveesta. Sittemmin suloinen nallekarhu on kasvanut omistajansa mukana rääväsuiseksi ja vastuuttomaksi työttömäksi ex-julkkikseksi. Ted ja John viettävät aikaansa yhdessä pössyttelemällä, tissuttelemalla ja tuijottamalla Flash Gordonia. Tedin ja Johnin ystävyys rassaa Johnin kuvankaunista ja työssään menestyvää tyttöystävää Loria (Mila Kunis), joka kaipaisi Johnilta vahvempaa sitoutumista parisuhteeseen ja aikuismaisempaa käytöstä ylipäätään. Lori on vakuuttunut siitä, että John pystyisi parempaan, kunhan nallekarhu vain häipyisi kuvioista.

MacFarlane ammentaa komediansa siis sinäänsä melko tyypillisestä bestis vs. tyttöystävä -asetelmasta, jota on tuttu muun muassa elokuvista You, Me and Dupree (2006) ja Shaun of the Death (2004). Elävän nallekarhun asettaminen rääväsuisen tyhjäntoimittajabestiksen rooliin tuo toki tarinaan tuoreen twistin. Muuten nuorenmiehen kasvutarina huolettamaan sinkkuelämään jämähtäneestä ylikasvaneesta pojasta vastuulliseksi parisuhteen osapuoleksi onkin rakennettu vähän turhankin tutuista aineksista. 

Nörttityttöplussaa irtoaa siitä, että antagonistinen tyttöystävä Lori ei ole yksiulotteinen mäkättäjä vaan empaattinen ja aktiivinen hahmo. Geek-viittaukset Tähtien sotaan ja Flash Gordoniin jäävät tosin Lorilta ymmärtämättä, mutta hän suhtautuu poikien (tai no, miehen ja nallekarhun) juttuihin parhaansa mukaan rennosti ja reilusti. Pohjimmiltaan keskeinen ongelma tuntuukin olevan, että Ted ja John sulkevat Lorin keskenäisten juttujensa ulkopuolelle. Lori ja Ted siis kilpailevat Johnin ajasta ja huomiosta toisiaan vastaan.

Isoin osa Tedin huumorista on verbaalista; käsikirjoittaja MacFarlenen sitcom-tausta kuuluu selvästi dialogissa, mikä on pelkästään hyvä asia. Vitsit ja intertekstuaaliset viittaukset ovatkin elokuvan parasta antia. Räävitön, mutta hellyttävä nallekarhu naurattaa ja suhdekuvaus liikuttaakin. Itse kuitenkin koin elokuvan ongelmaksi draamallisen jännitteen puutteen ja liiallisen ennustettavuuden. 

Johnin ja Tedin välit kärjistyvät elokuvan puolivälin paikkeilla trailerissakin nähtyyn tappelukohtaukseen, josta kuitenkin jää uupumaan todellinen väkivallan tuntu. Ainakin minusta tuntui hankalalta uskoa, että nallekarhu todella voisi satuttaa oikeasti isoa miestä, ja tappelukohtauksen rajut äänitehosteet tuntuivatkin kohtaukseen nähden yliampuvilta eivätkä oikein istuneet kuvaan. Samankaltainen ongelma oli myöhemmässä takaa-ajakohtauksessa, jossa Tediä jahtavat hullu mies ja hänen poikansa, jotka haluavat saada Tedin omakseen. Takaa-ajokohtaus ei tuntunut kovin pelottavalta ja oli toteutettu leikkauksellisestikin oudon hitaasti. Vaarantuntu jäi tavoittamatta ja elokuvan loppuratkaisukin oli melko kaikessa söpöydessään melko antikliimaksinen.

Laulajatar Norah Jones, Flash Gordon -näyttelijä Sam J. Jones ja pitkän linjan näyttelijä Tom Skerritt tekevät Tedissä cameo roolit, joista varsinkin Sam J. Jonesin suoritus varsin hulvaton. Norah Jonesin fanien ei kuitenkaan kannata raahautua elokuvateatteriin siinä toivossa, että pääsisivät nauttimaan idolinsa musiikista; Jonesin laulua kuullaan elokuvassa vain vajaan kappaleen verran. Muuten Jonesin pieni piipahdus leffassa on kyllä sangen viehättävä.

Päänäyttelijät Walhberg, MacFarlene ja Kunis vetävät roolinsa hyvin, ja elokuva onkin varsin viihdyttävää ja hauskaa katseltavaa. Maailmaa tämä ei kuitenkaan järisytä. Elokuvan päätyttyä löysin itseni pohdiskelemassa, mikseivät leffat koskaan kerro tarinoita naisista, jotka joutuvat uhraamaan BFF:nsä, koska mies haluaa sitoutua, eikä enää kestä katsella tyttöjen biletystä?

Nörttityttöjen virallisella arvosteluasteikolla

annan Tedille kolme nörttityttöä. Se on siis

"ihan kiva naapurin tyttö". Leffan on ihan hauska

ja sen katsoo kyllä aikansa ratoksi ihan mielellään

varsinkin hyvässä seurassa. Toisaalta jos haluat katsoa

elämässäsi tästä teemasta vain yhden elokuvan, kannattaa

katsoa ennemmin se Shaun of the Death, joka on oikeasti superhyvä.

Sori nyt vaan, MacFarlene.

Espoo Ciné 17.-26.8.2012

Espoo Ciné on vuodesta 1990 alkaen Espoossa järjestetty kansainvälinen elokuvafestivaali, joka järjestetään supisuomalaiseen tapaan suurilta osin vapaaehtoisvoimin. Tänäkin vuonna Cinéä puuhaamassa on 50-70 vapaaehtoistyöntekijää ja tapahtuman järjestäjänä toimii Espoon elokuvajuhlat ry. Helsinkiläisiä seikkailijoita Espooseen kyydittää Kampista lähtevä Ciné-bussi, joten kotiseutumatkailuakaan ei tarvitse niin kovin pelätä.

Kovasikajuttu (kuva: Espoo Ciné)

Kaltaistani tasa-arvointoilijaa, fantasianörttiä ja dokumenttinarkkia Ciné on hemmotellut aina. Tänäkin vuonna festivaaleilla on omat kategoriansa muun muassa sateenkaarielokuville (Pink Zone), dokkareille, lastenelokuville ja eri Euroopan maiden elokuville. Ciné onkin historiansa aikana keskittynyt lähinnä uuteen eurooppalaiseen elokuvaan, vaikka poikkeuksiakin näytöslistasta löytyy.

Ei festareilta tähtiloistoakaan puutu: omista elokuvistaan tulevat kertomaan mm. "Tanskan legendaarisin tuottaja" Peter Aalbæk Jensen sekä saksalainen ohjaaja Hans-Christian Schmid. Festivaalin aikana voi osallistua myös Jensenin pitämään seminaariin sekä katsella ilmaisia elokuvaesityksiä WDC-paviljongissa Helsingin Punavuoressa designpääkaupunkivuoteen liittyen.

Tämän vuoden leffatärppejä on ihan kauhean vaikea valita lähinnä siitä syystä, että kiinnostavia elokuvia on niin paljon. Cinén valikoimassa on tänä vuonna hurjat 111 elokuvaa, jotka esitetään kymmenen päivän aikana keskimäärin kahdesti. Tässä kuitenkin oma täysin puolueellinen valikoimani - jos et ehdi muuta, katso ainakin nämä:

1. Brave / Urhea (Mark Andrews & Brenda Chapman)

Brave (kuva: Espoo Ciné)

Cinén perinteeksi on muodostunut uuden Pixar-elokuvan esittäminen, ja tämänvuotinen Brave vaikuttaa juuri nörttityttökohderyhmälle suunnitellulta. Animaation pääosassa on puna- ja omapäinen kuninkaantytär Merida, joka käyttelee jousta kätevästi ja uhmaa perinteitä. Skottiaksentin ystäville luvassa on vajaa parituntinen eargasm.

2. Poulet aux prunes / Chicken with Plums (Marjane Satrapi & Vincent Paronnaud)
Sarjakuvanörtti minussa fanittaa Marjane Satrapia armottomasti, joten tämä leffa on must see -osastoa. Satrapi on iranilaissyntyinen nainen ja sarjakuvataiteilija, jonka tuotantoon itse tutustuin Persepolis-nimisen, Satrapin omaa lapsuutta käsittelevän sarjakuvaromaanin myötä. Poulet aux prunes perustuu Satrapin samannimiseen sarjakuvaan ja on formaatiltaan osittain perinteistä elokuvaa ja osittain animaatiota.

3. Elokuvan matka kuuhun -kaksoisnäytös / A Cinematic Trip to the Moon
Curiosityn matka Marsiin on täydellinen tausta tälle historialliselle tuplanäytännölle. Legendaarinen Georges Mélièsin tieteiselokuva Le voyage dans la Lune (Matka kuuhun) esitettiin ensimmäistä kertaa restauroidussa muodossaan viime vuoden Cannesin elokuvajuhlilla. Tämä alunperin vuonna 1902 tehty värielokuva löydettiin vasta hiljattain lähes toivottomasti tuhoutuneena, mutta sankarirestauroijat työskentelivät 18 vuotta palauttaakseen elokuvan entiseen loistoonsa. Jokaisen scifidiggarin tulee nähdä tämä elokuva. Leffan ensimmäisen näytöksen ääniraidoittaa livenä hillitön Cleaning Women, joten näytös on taatusti uniikki. Ennen näytöksiä esitetään Serge Brombergin ja Eric Langen dokumentti Le voyage Extraordinaire, joka kertoo restauroinnin sankaritarinan.

4. Les Invisibles / Näkymättömät (Sébastien Lifshitz)

 Harold's Going Stiff (kuva: Espoo Ciné)

Sateenkaariosastoa edustaa dokumentti maailmansotien välillä syntyneistä naisista ja miehistä, jotka henkensä uhalla pysyivät ulkona kaapista. Jos haluat nähdä todellista rohkeutta, katso tämä dokkari.

5. Harold's Going Stiff (Keith Wright)
Luulitko että zombieista on jo otettu kaikki irti? Väärin! Brittihuumorin ja epäkuolleiden ystäviä hemmotellaan Méliès d'Argent -fantasiaelokuvakilpailuun osallistuvalla elokuvalla herttaisesta vanhuksesta, josta tulee herttainen zombie.

Nörttityttöjen intiaanikesähitit

Anitta Kiviranta

Mitä tehdä, jos joukko ihania ja tanssinhalusia nörttityttöjä saapuu yllättäen luoksesi viettämään intiaanikesän kuuminta viikonloppua? Ratkaisu on Nörttityttöjen kirjoittajien kokoama Spotify-lista Nörttityttökesä 2012. Listan kokonaispituus on huikeat 14 tuntia, ja genre-valikoima yltää heavystä purkkapoppiin ja iskelmästä anti-folkiin, joten kuunneltavaa riittää varmasti ja jokaiseen nörttimakuun löytynee jotakin.

Nörttityttöjen oman Spotify-listan idean keksi Maria Alatalo, joka kertoi huomanneensa aiemminkin, että yhteiset soittolistat ovat kätevä tapa tutustua uuteen musiikkiin. Nörttitytöt riensivät joukoin lisäämään omia suosikkibiisejään listaan, ja listasta tulikin varsin kirjava.

Kaikki listan biisit eivät varmasti ole kaikkien nörttityttöjen makuun, mutta ainakin itse olen jo löytänyt listan kautta pari uutta mielenkiintoista musiikillista tuttavuutta. (Myönnän tosin, että ihan koko listaa en ole vielä kerennyt edes kuunnella läpi. Olen itse sekä selaillut listaa ja kuunnellut biisin sieltä ja toisen täältä, että soittanut sitä vähä vähältä läpi alkupäästä edeten aina, kun minulla on ollut aikaa musiikin kuunteluun.) Hauskaa on, että listan kautta paljastuvat myös nörttityttöjen Spotify-tunnukset. Jos jonkun nörttitytön lisäämät kappaleet miellyttävät, löytyy lisääjän käyttäjänimeä klikkaamalla todennäköisesti lisääkin mielenkiintoista kuultavaa.

Listalla on tällä hetkellä huikeat 212 biisiä ja uusia lisäillään edelleen lähes päivittäin. Nostan tähän blogipostaukseen viiden listalla esiintyvän biisin musiikkivideot YouTubesta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä otanta edustaa alle 3% koko soittolistan musiikista.

Smithin "Baby It's You"

on tuttu myös Tarantinon elokuvasta Death Proof

Ihana nörttityttö Felicia Day & Jason Charles Miller:

"Gamer Girl, Country Boy"

 Pink Pants: "Shoot the Zombies"

Heli Kajo: Jos mä kuolen nuorena

Glee on monien nörttityttöjen mieleen.

Näiden ja muiden soittolistan biisien myötä Nörttitytöt toivottaa kaikille lukijoille ihanaa intiaanikesää 2012!

Fanfiction ja OTW

Soile Kontio

Kirjoittaja on ollut aktiivinen länsimaisen mediafandomin jäsen  

vuodesta 2003, ja osallistunut OTW:n toimintaan vapaaehtoisena.

Fanfiction tarkoittaa tekstiä, joka pohjautuu johonkin julkaistuun aineistoon, ja jonka on kirjoittanut joku muu kuin alkuperäislähteen luoja. Aiemmin fanfictionia julkaistiin zineissä, fanien omakustanteisissa lehdissä. Internetin aikana fanfictionin julkaiseminen monien ihmisten saataville on helpompaa. Se on mahdollista suurissa arkistoissa kuten fanfiction.net, jossa on miljoonia tarinoita. Faneilla on myös omia arkistoja eli sivustoja, joilla joku avokätinen fani tarjoaa yhteisölle paikan julkaista, lukea ja kommentoida fanfictionia.

Fic eli fanin kirjoittama tarina voi olla sadan sanan mittainen välähdys tai monisatasivuinen teos. Koska se pohjautuu lukijalle ennalta tuttuun maailmaan ja hahmoihin, myös lyhyet tarinat ovat suosittuja, ja niissäkin voi saada aikaan suuren tunnelatauksen. Ficit ovat hyvin monipuolisia varsinkin suosituimpien fanituksen kohteiden ollessa kyseessä, jolloin myös ficcien kirjoittajia on paljon. Ficcien genre voi vaihdella toiminnallisesta jännäristä romanttiseen tai eroottiseen tarinaan. Myös suhde alkuperäislähteeseen voi olla hyvin erilainen. Toisia ficcejä ei erottaisi alkuperäisestä, jos ne upotettaisiin kirjaan tai kuvattaisiin tv-sarjan osaksi. Toiset taas ovat jyrkästi erilaisia ja teksteinä kritisoivat tai parodioivat alkuperäistä teosta.

Fandom on fanfictionin ja fanien keskustelujen ympärille muodostuva yhteisö - sanalla voidaan tarkoittaa joko faniutta ja kaikkia faniyhteisöjä ylipäätään tai tietyn lähteen, kuten esimerkiksi Harry Potterin, ympärille muodostunutta yhteisöä. Yhteisöt voivat olla hyvin hajanaisia, mutta usein niihin kehittyy omia käytäntöjä, joiden noudattamista voidaan vartioida tarkastikin. Käytännöt voivat liittyä esimerkiksi ficcien julkaisemisen tapoihin, niiden kommentointiin ja keskusteluun osallistumiseen sekä myös ficcien sisältöön. Yleensä fanfictionin kirjoittajat toivovat, että lukijat kommentoisivat lukemiaan tarinoita ja kommentteja on verrattu ficeistä maksamiseen. Fanfictionin julkaiseminen toimii yleensä fanien keskuudessa lahjataloutena eli ficcejä saa lukea ilmaiseksi. Vastalahjaksi lukijat kommentoivat ja usein kehuvat ja kiittävät tekstejä.

On vaikeaa tutkia fanfictionia kvantitatiivisesti. Tilastojen tekemistä hankaloittaa se, että suuri osa fanien toiminnasta on hakukoneiden ulottumattomista ja hajallaan eri sivustoilla ja eri kielillä. On kuitenkin melko varmaa, että suurin osa fanfictionista on naisten kirjoittamaa.


Fanfictionin epävakaa asema

Fanfiction herättää paljon tunteita, myös vastustusta. Monet kirjailijat ovat kieltäneet fanejaan kirjoittamasta ja julkaisemasta tarinoita, jotka kertovat heidän keksimistään hahmoista. Tällaisen kiellon ovat tehneet esimerkiksi kirjailijat Anne Rice, George R. R. Martin, Diana Gabaldon ja Robin Hobb. Fanfictionia on verrattu kirjailijan ja hänen hahmojensa raiskaamiseen, taloon murtautumiseen ja auton varastamiseen. Sitä pidetään lähtökohtaisesti alempiarvoisena kuin itse keksityn maailman kuvaamista: se on "opettelua" ja korkeintaan johtaa "oikeaan kirjoittamiseen" sitten, kun fani alkaa kirjoittaa omista hahmoistaan. Fanit ovat reagoineet vastustukseen esimerkiksi laatimalla anti-fanfic bingokortin.

Kustannussopimuksen saaneiden kirjailijoiden ja fanfictionin kirjoittajien välinen raja on tietysti siinä mielessä keinotekoinen, että monet kirjailijat ovat kirjoittaneet fanfictionia tai kirjoittavat sitä edelleen. Esimerkiksi kirjailijoilla Cassandra Clare, Sarah Rees Brennan ja Naomi Novik on juuret fanikulttuurissa. Bestseller-listoille noussut, vuonna 2011 julkaistu Fifty Shades of Grey -teos taas tiedetään julkisesti alun perin Twilight-sarjan fanfictioniksi, jonka kirjoittaja E. L. James muunsi myyntikelpoiseksi muun muassa vaihtamalla hahmojen nimet.

Silti fanit ovat usein itsekin pitäneet teoksiaan laittomina ja moraalisesti epäilyttävinä. Fanfictionia on kirjoitettu ainakin useita vuosikymmeniä: Star Trek -ficcejä on kirjoitettu jo 1960-luvulla. Ficcien kirjoittamista ei ole kuitenkaan nostettu julkisuuteen. Internetin myötä fanfiction on saanut enemmän huomiota, mutta edelleen tarinoita julkaistaan myös suljetussa ympäristössä kuten foorumeilla, joille täytyy rekisteröityä. Nykyään fanfictionista kirjoitetaan jo paljon mediassa, mutta usein näkökulma on oudon kuriositeetin esittely ihmisille, joiden ei oleteta tietävän siitä ennestään.

Myös fanit, joiden mielestä fanfictionissa ei ole mitään väärää, ovat ottaneet kantaa keskusteluun. Fanfictionia on puolustettu muun muassa intertekstuaalisuuden kautta. Tarinathan ovat eläneet ja muokkautuneet kautta aikojen, on tehty nykypäivään päivitettyjä versioita vanhoista klassikoista ja kriittisesti kommentoivia teoksia. Shakespearen näytelmät, James Joycen Odysseus ja Jean Rhysin Siintää Sargassomeri pohjautuvat aiempiin teoksiin. Suullisessa kerrontaperinteessä samoista tarinoista on lukemattomia eri versioita.

Paitsi että fanfictionia pidetään usein omituisena harrastuksena, fanit on nähty myös sisällöntuottajina ja tätä kautta mahdollisina rahan lähteinä. Faniyhteisöt ovat maksaneet esimerkiksi LiveJournal-palvelusta julkaistakseen tekstejään. Vuonna 2007 avattiin FanLib-niminen sivusto, jonka oli tarkoitus toimia arkistona fanfictionille. Kyseessä oli yritys, joka halusi hyödyntää fanien tekstien suosiota rahan ansaitsemiseen. Kirjoittajia houkuteltiin julkaisemaan tekstejään sivustolla lupauksilla lahjakorteista ja tuotelahjoista. Sivusto keräsikin lukuisia faneja sisällöntuottajikseen, mutta se herätti myös paljon kritiikkiä kohdeyleisössään, koska sen tarkoituksena oli ansaita rahaa fanien työllä.

Samoihin aikoihin vuonna 2007 LiveJournal poisti viitisensataa käyttäjätiliä sisältöineen käyttöehtoihinsa vedoten. Sekä tämä tapaus että FanLib kuohuttivat pääasiassa LiveJournalia käyttänyttä länsimaista mediafandomia. Fanit kokivat asemansa haavoittuvaiseksi käyttäessään ulkoista palveluntarjoajaa, jolle fanien teoksilla oli ainoastaan rahallista arvoa ja joka pystyi halutessaan hävittämään fanien historiaa, fanfictionia ja henkilökohtaisia keskusteluja. Osa faneista kysyi, olisiko fanien mahdollista itse omistaa palvelimensa ja hallita tuottamaansa sisältöä verkossa.


Organization for Transformative Works

Organization for Transformative Works -järjestö perustettiin vuonna 2007. Sen tarkoituksena on suojella ja säilyttää fanikulttuuria kuten fanfictionia. Järjestön kantava ajatus on, että fanien teokset ovat Yhdysvaltojen oikeuden mukaan transformatiivisia eli muuntavat lähdemateriaalia luoden uusia, itsenäisiä teoksia, joissa on erilainen teema tai viesti. Järjestön mukaan fanfiction ei siis ole laitonta Yhdysvalloissa.

Järjestön keskeisiä tavoitteita on ollut luoda fanfictionille voittoa tavoittelematon julkaisupaikka, jonne hyväksytään kaikenlainen, kiistanalainenkin, fanfiction. Archive of Our Own (Oma Arkisto Virginia Woolfin Oma huone -teosta jäljitellen) avattiin rajoitetusti vuonna 2008. Tällä hetkellä arkistossa on yli 400 000 fanien teosta ja yli 60 000 käyttäjää. Arkisto on myös suurimpia naisvaltaisia avoimen lähdekoodin projekteja. Arkiston nimi lyhennettiin aluksi AOOO ja sittemmin logoksi muodostui AO3.

Järjestö tarjoaa faneille neuvontaa oikeudellisissa kysymyksissä ja tuo fanikulttuuria esille julkisuudessa myönteisessä valossa. Järjestön projekteihin kuuluu Transformative Works and Cultures, vertaisarviointia käyttävä tieteellinen julkaisu, joka on ilmestynyt kaksi kertaa vuodessa syyskuusta 2008 lähtien. Julkaisu on saatavilla verkossa maksutta. Lisäksi järjestöllä on oma wiki, Fanlore, johon fanit voivat itse tallentaa historiaansa.

Alkuperäinen toive omistaa palvelimet, jotta kukaan ulkopuolinen ei voisi poistaa fanfictionia verkosta, on poikinut monia eri tapoja säilyttää fanien töitä ja kulttuuria sekä vaikuttaa fanien julkisuuskuvaan. OTW on saanut myös näkyvyyttä. Esimerkiksi toimittaja Lev Grossman lähestyi järjestöä aikoessaan kirjoittaa fanfictionista Time-lehteen ja tulos, artikkeli The Boy Who Lived Forever, on harvoja faneista kirjoitettuja artikkeleita, joka sai pääasiassa myönteisen vastaanoton itse fanien keskuudessa.


Kritiikki OTW:tä kohtaan

Nimellisesti kaikkia faneja palvelemaan pyrkivä OTW on saanut paljon kritiikkiä heti alusta asti. Archive of Our Own menetti välittömästi käyttäjiä, kun siitä päätettiin tehdä kaikkea fanfictionia julkaiseva: fanit, joiden mielestä fanfiction on muuten hyvä asia mutta julkisuuden ihmisistä kirjoittaminen tai alaikäisten seksuaalisuuden kuvaus väärin, eivät halunneet projektiin mukaan. OTW on myös nähty kokonaisuudessaan Amerikka-keskeisenä, vain omia teoksia julkaisevia faneja palvelevana ja seksistisenä.

Järjestö on syntynyt tietyn, länsimaisen fanitradition pohjalta. Tämän tradition historiaan kuuluu fanfictionin kirjoittaminen ja fanien tekemät videot sellaisiin tv-sarjoihin kuin Star Trek, The Man from U.N.C.L.E. ja The Professionals. Tähänkin perinteeseen sisältyy fandomin hajanaisen luonteen vuoksi lukemattomia tapoja olla fani ja vuorovaikutuksessa muiden fanien kanssa, mutta se myös sulkee ulkopuolelleen paljon jo siksi, että kyseessä on pääasiassa englanninkielinen, länsimaalainen perinne. Monet järjestössä esiin nostetut huolenaiheet näyttävät Suomesta katsottuina vahvasti yhdysvaltalaisilta. Järjestössä tehdään kuitenkin myös töitä kansainvälisyyden ja monipuolisuuden eteen esimerkiksi kääntämällä niin virallisia tekstejä kuin mainoskuvia muille kielille.

OTW:n painotus fanien luovuudesta on saanut monet fanit tuntemaan itsensä ulkopuolisiksi, koska faniyhteisöissä on paljon faneja, jotka eivät itse esimerkiksi kirjoita fanfictionia. Faniyhteisöissä on lukuisia tapoja osallistua: voi kirjoittaa suosituslistoja lukemistaan ficeistä tai analyyseja faniuden kohteesta, julkaista kuvakollaaseja, lukea fanfictionia ääneen ja jakaa äänitiedostoja muille faneille. On myös paljon faneja, jotka lähinnä lukevat muiden tekstejä ja ehkä kommentoivat niitä. He ovat olennainen osa fandomia mutta unohtuvat monesti, kun puhutaan faneista.

OTW:ssä korostetaan fanfictionia kirjoittavan fandomin naisvaltaisuutta, mihin reaktiot ovat olleet ristiriitaisia. Fanfiction on sinänsä nähty haavoittuvaiseksi, koska se on pääasiassa naisten harrastus, ja fanit ovat kokeneet, että fanfictionia on sen vuoksi vähätelty. OTW:n painotuksen voi siis nähdä pyrkimyksenä vastustaa seksismiä tekemällä naisvaltaisuus näkyväksi. Kuitenkin tällaiseen korostamiseen liittyy myös vaara fandomin osallistujien identiteetin häivyttämisestä, kun kaikki fanit eivät ole naisia. OTW:n arvoihin on kyllä kirjattu fanien arvostus ja tervetulleeksi toivottaminen rodusta, sukupuolisesta tai seksuaalisuudesta identiteetistä, kulttuurista, toimintakyvyistä ja taidoista riippumatta.

Tässä muutamia linkkejä, joista pääsee lukemaan lisää fanfictionista ja fanien kulttuurista:

Wikipedian artikkelit: Fan fiction (englanniksi) ja Fanifiktio (suomeksi).

Astolatin ehdotus toukokuussa 2007, että fanit voisivat itse koodata keskeisen arkiston kaikelle fanfictionille, ja yli 600 kommentissa polveileva keskustelu aiheesta.

Icarusancalionin raportti FanLibin vaiheista ja fanien reaktioista sekä ivallinen ja vähemmän asiallinen raportti FanLibistä fandom_wank-yhteisössä.

Bookshopin lista arvostetuista kirjoista ja elokuvista, jotka pohjautuvat muihin teoksiin, vastauksena kirjailijoille, jotka parjaavat fanfictionia moraalittomana, laittomana, huijaamisena tai mielikuvituksettomien ihmisten harjoittamana kopioimisena.

Francesca Coppan Women, Star Trek, and the early development of fannish vidding, artikkeli naisvaltaisen fanikulttuurin usean vuosikymmenen mittaisesta historiasta Transformative Works and Cultures -julkaisussa. Artikkeli käsittelee videoiden tekemistä eikä fanfictionia.

Cupidsbow'n How Fanfiction Makes Us Poor, artikkeli fanfictionin yhteydestä rahaan ja naisten asemaan. Kirjoittaja kysyy muun muassa, onko fanfictionin kiistanalaisella oikeudellisella asemalla jotain tekemistä sen kanssa, että fanfictionin kirjoittajat ovat enimmäkseen naisia.

Toinen Cupidsbow'n rahaa, lahjataloutta ja fanikulttuuria käsittelevä artikkeli, Valuing the Work in Fanwork.

Misfits - antisankarit haalareissa

Sanna Haukkala

Huom! Tästä Misfits-sarjan esittelystä piti tulla innokkaan fanin puffaus sarjan julkaisuista ja vinkkaus seurata uutta neljättä kautta, mutta viikko ennen bloggauksen julkaisupäivää sain kuulla että Misfits onkin tulossa tv:stä syyskuun alusta lähtien. Upeaa toimintaa Yleltä Doctor Who -uusintojen jälkeen! Parempi näin, todellakin! 

Alisha, Curtis, Kelly, Nathan ja Simon.

- What if we are meant to be, like, superheroes?
- You lot, superheroes? No offence, but in what kind of fucked-up world would that be allowed to happen?

Räävi ja hersyvä tv-sarja populaarikulttuurin kyllästämille nuorille aikuisille; tästä syystä Misfitsiä (2009– ) on siteerattu Heroesin ja Skinsin ristisiitokseksi Buffyn huumorintajulla. On kuitenkin pakko huomauttaa, että vaikka sarja onkin Iso-Britanniasta, ja sisältää ripauksen scifi-maailmaa, se ei ole lapsille soveltuva tai kiltti kuin Doctor Who. Eräs sarjaan tutustuttamani sanoikin sarjaa yllättävän rääviksi ja tätä arvostelua kirjoittaessani jouduin varmistamaan Nörttityttöjen blogiryhmältä, miten “aikuismateriaaliin” pitäisi suhtautua. Sarja sisältää rutkasti kiroilua, huumeiden viihdekäyttöä, verta, väkivaltaa ja tietenkin vielä seksiä: Suomessa lähetysikäraja on K-16, joten tässä varoitukset lukijoille mitä on tulossa. Itsetarkoituksellinen mässäily tylsistyttää yllättävän nopeasti ja Misfitsissä ei onneksi ole kyse siitä. Tämä ollut minulle pahin aikuisiän fanitussarja sitten Angelin, ennen Tohtoria ja Torchwoodia, mopon karkaaminen kunnolla käsistä ei ollut kovinkaan kaukana.

Nämä eivät ole työtrikoot.

Misfits on lähtökuvioltaan melko yksioikoinen: joukko nuoria aikuisia joutuu laittamaan oranssit työhaalarit päälle yhdyskuntapalvelun merkeissä (suurimmalla osalla on lisäksi ASBO, Anti-Social Behaviour Order, rangaistus jolla ojennetaan paheksuttavasta käytöksestä), ensimmäisen työpäivän aikana salamoivan myrskyn yhteydessä jokainen saa "supervoiman", joka liittyy jollain tavalla hahmon persoonallisuuteen. 

Pissismäinen Kelly (Lauren Socha), joka on ylihuolehtivainen toisten mielipiteistä, saa telepaattiset voimat. Huumeiden hallussapidosta kiinni jäänyt pikajuoksijalupaus Curtis (Nathan Stewart-Jarrett) pystyy siirtymään ajassa taaksepäin. Kevytkenkäinen ja hemmoteltu Alisha (Antonia Thomas) huomaa yhtäkkiä saavansa kosketuksen voimalla kenen tahansa pasmat täysin sekaisin. Piinallisen ujo ja estynyt Simon (Iwan Rheon) pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja mitään häpeämätön moottoriturpa Nathan (Robert Sheehan) ei näytä saaneen mitään näkyviä voimia. 

Ainoa oranssi vaatekaappale, jonka huolisin kaappiini.

Kenellekään uudet voimat eivät tuo valtaa, tiukkoja trikoita tai muuttumista lepakkokartanon oloneuvokseksi: oranssit haalarit on kiskottava niskaan joka aamu vaikka voimat tuntuvat vain tuovan lisää ongelmia. Lisäksi nuorten yhteiskuntapalveluksen valvojilla tuntuu olevan vaikeuksia pysyä elossa, ukkosmyrsky on tehnyt tepposet muihinkin ympärillä oleviin ihmisiin. Sarja ei kulje massiivisten spoilerien voimalla, mutta niiden vältteleminen parantaa melkoisesti yllätysmomenttien tehoa ja katseluelämystä.

Sarjaa on tehty tällä hetkellä kolme kautta ja neljäs on tulossa Iso-Britanniassa loppusyksystä. Sarjan luoja Howard Overman on samaa sukua Joss Whedonin ja Russell T Daviesin kanssa siinä mielessä, että populaarikulttuuriviittaukset lentelevät tiuhaan ja faniyhteisöä vuorotellen itketetään ja vihastutetaan anteeksipyytelemättömillä hahmokuvioilla. Sarjan huumori on alleviivaavan rääviä (toistan tätä tarkoituksella!) ja jotkut hahmot välillä luupäisen rasittavia, mutta silti kokonaisuus on tähän mennessä ollut onnistunutta tunteiden ääripäiden vuoristorataa kaikilla kausilla. 

Minne kiire, Alisha?

Kaksi ensimmäistä kautta ovat ehdottoman suositeltavia ja kolmas kausi on sekin ihan katsottava, muttei yhtä naseva kuin aiemmat kaudet. Isoin ero kolmannen ja edeltävien kausien välillä on fanien rakastaman Nathanin jääminen pois, vaikka tilalle tullut Rudy (Joseph Gilgun) on täysin Nathanin tyhjiön täyttävä mielipuoli. 

Odotan itse neljännen kauden alkamista innokkaasti vaihdoksista huolimatta, Skins-teinisarjan tyyli vaihtaa koko hahmokaarti muutaman kauden välein saattaaa olla ihan toimiva ratkaisu. Lisukkeena uuden kauden odotteluun ovat edellisinä kausina mielenkiintoisesti rakennetut hahmojen Twitter-tilit, joissa jaksojen pyöriessä hahmot elivät omaa elämäänsä fanien kanssa välillä keskustellen. Sarjan musiikeista kootut Spotify-listat muistuttavat erinomaisesti, miksi sarjaa jaksaa myös kuunnella, sävelletyn musiikin lisäksi lisenssikappaleet ovat nappivalintoja.

Rauhallinen hetki, oikeassa reunassa Rudy.

Kakkoselta alkavia ensimmäisiä kausia (joissa on yllättävän vähän jaksoja: kuusi, seitsemän ja kahdeksan) odotan vähän sekavissa merkeissä, luonnollisesti sarjassa jossa hahmot puhuvat paitsi nuorisokieltä sekä vahvoilla murteilla tekstityksen laatu saattaa olla ratkaiseva miten sarjan sisältöä ymmärtää. Etenkin Kellyn paksu chav-englanti on huumorin kohteena jo itsessään, toivon vain ettei sitä käännetä sanasta sanaan vaikka stadin slangiksi! Ongelmana saattavat olla myös runsaslukuiset, ihanat brittikirosanat, joiden vastineiden etsiminen Suomen kielestä on tuskaisen epätoivoista touhua. The Avengers -elokuvassa olleen Lokin herrasmieskirosanan tunnistaneet varmasti ymmärtävät ongelman luonteen. 

Uskallan suositella Misfitsia melkein kaikille, jotka eivät pelästy sarjan särmäistä luonnetta ja mustaa huumoria, kiiltokuvamaisuus on hiekkapaperilla hiottu yhtä tyylikkääksi kuin tapahtumaympäristönä olevat betonilähiöt. Vähän samantyylisellä kentällä liikkuvia elokuvia Misfitsin kanssa ovat esimerkiksi supersankariparodiat Super ja Kick-Ass, sekä vakavahenkisempi Chronicle. En edes yritä välttää kliseiden lausumista, sarja on täyttä klassikkoainesta ja silkkaa mannaa nörttikatsojille.

Nörttityttöpisteet:

Täydet pisteet ilman mutinoita. Monkey slut!

Kuvat: E4

Nörttityttö-TV kesäisissä conitunnelmissa

Nörttityttöjen yhteisömanageri Nina Niskanen debytoi Nörttityttö-TV:n haastattelijana Finnconissa 2012. Ninan ensimmäinen haastateltava (ikinä) oli conin kunniavieras, kirjailija Lois McMaster Bujold. Bujold paljastui sydämelliseksi ja mukavaksi ihmiseksi ja Nina suoriutui esikoishaastattelustaan erinoimaisesti.

Nina ja Lois juttelevat muun muassa Loisin tuotannosta ja suunnitelmista tulevien kirjojen suhteen sekä kirjoittamisesta yleensä. Lois muun muassa tarjoaa käytännön vinkkejä aloitteleville kirjailijoille. Nina poimi haastatteluun myös Geek Women Unite!(Finland)-yhteisön ehdottamia kysymyksiä.

Videon kuvasi Jari Iso-Markku. Vähäisestä editoinnista ja yleisestä tuotannollisesta hössöttelystä vastaa Nörttityttöjen toinen yhteisömanageri Anitta Kiviranta. Nörttityttö-TV kiittää Lois McMaster Bujoldia, Finnconin 2012 coniteaa, Indierentalsia ja Radio Robin Hoodia.

Ensiviikolla Nörttityttö-TV julkaisee lisää Finnconissa taltioituja videoita. Luvassa on (toivottavasti) ainakin kirjailija Liz Williamsin ja tutkija Irma Hirsjärven haastattelut. Tsekkaa myös aiemmin julkaisemamme Finncon-video, jossa Nina, Anitta ja Minna fiilistelevät conikokemuksiaan.

Nörttityttö-TV oli paikalla myös Suomen suurimmassa roolipelitapahtumassa, Espoon Dipolissa järjestetyssä Ropeconissa. Lyhyen conikatsauksen toteutti Anna-Maija "Maija" Laine.