maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kuinka pelit syntyvät?


Olen mielenkiinnolla seurannut statistiikkaa siitä, miten naispelaajien osuus kokoajan kasvaa. Vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa se oli jo 42% kaikista pelaajista ja online pelaajissa osuuden on todettu olevan jo yli puolet. Tämä naisten lisääntynyt pelaaminen toivottavasti johtaa myös siihen, että naisia hakeutuu yhä enemmän myös tekemään pelejä. Sillä siitähän se kaikki lähtee, että on kiinnostunut peleistä ja haluaa päästä toteuttamaan omia visioitaan.

Pelien tekemisessä on tosiaan enimmäkseen kyse toteuttamisesta, siis lopputuotteen tekemisestä, eikä pelkillä ideoilla vielä pääse pitkälle. Taannoisessa Aalto In the Game tilaisuudessa Koopee Hiltunen (Neogamesin vetäjä) sai yleisöstä kysymyksen ”Montako sellaista työpaikkaa Suomessa, jossa henkilö voi kehittää peli-idean ja sitten joku muu ryhtyy sitä tekemään ja voi itse siirtyä seuraavaan ideaan?” Koopeen asiallinen vastaus tähän oli, että nolla kappaletta.

Pelialalla olevat ihmiset ovat ensisijaisesti erittäin motivoituneita ja tämä motivaatio syntyy juuri sisäisestä halusta toteuttaa ja tehdä siistejä juttuja. Voi jopa sanoa, että pelialla ei ole työpaikkoja, on vain ainoastaan paikkoja joissa ihmiset voivat toteuttaa intohimojaan ja saavat tästä korvauksen.  Raha on harvalle syy olla tekemässä pelejä.

Miten sitten päästä alkuun, mitä pelintekoon tarvitaan? Pelin pystyy tekemään yksinkin, mutta useammin peli syntyy tiimityönä. Tiimiläisiä voi myös etsiä peliharrastuksen parista tai vaikka alan tapahtumista. Jos on muita jakamassa takkaa, se helpottaa pelin valmiiksi saamista. Tärkeintä pelinteossa olisikin saada se valmiiksi. Tämä kannattaa ottaa jo alussa huomioon ja laittaa tavoitetaso ensimmäisessä pelissä sellaiseksi, että sen kykenee saavuttamaan. Jos et ole aiemmin tehnyt peliä, ei kannata heti ideoida uutta 3D virtuaalimaailmaa ja pitkää tarinaa. Alkuun pääsee vähemmälläkin ja voi koettaa tehdä oman version esimerkiksi jostain online puzzle-pelistä. Tällä tavalla saa onnistumisen kokemuksia ja taidot kasvavat. Jos on näyttää jotain itsetehtyä, niin se on työhaastattelussakin merkittävä asia kun hakee isompiin tiimeihin tekemään pelejä.

Pienessä ja isommassa pelissä tarvitaan pitkälti samanlaisia taitoja: ohjelmointia, grafiikkaa ja ääniä. Työkaluiksi riittää tietokone ja tarvittavia grafiikka- ja ohjelmointialustoja on saatavilla myös ilmaiseksi. Vaikka produktio on isompi ja työkalut maksullisia, niin suurin osa pelin budjetista kuluu silti aina ihmisten tekemään työhön. Peli on nykyisin helppo julkaista vaikka omalla verkkosivulla. Jos peli on isompi ja menossa myyntiin, silloin tulee mukaan myös kaupallistamiseen liittyvät asiat, kuten julkaisukanavan sopimukset, markkinointi, hinnoittelu jne.

Jos et ole ikinä ohjelmoinut, etkä tunne ketään, joka olisi ja haluaisi tehdä pelin sinun kanssasi, niin suosittelen vain tarttumaan härkää sarvista ja kokeilemaan. Esimerkiksi web-ohjelmointikielissä voi päästä jo melko nopeasti alkuun. Unity taas on ammattilaistason pelimoottori, joka on saatavilla ilmaiseksi. Se on hyvä pohja jos ei kaihda ohjelmointia. Yksi vaihtoehto on käyttää GameMakeria tai muuta vastaavaa ohjelmaa, joka on tarkoitettu pelien tekemiseen. En ole itse käyttänyt näitä pelinteko-ohjelmia, joten en osaa niitä suuremmin arvioida, mutta tietoa on helppo saada.

Mieluummin kerron vielä hieman omakohtaisemmin, kuinka meillä Tribe Studios:illa tehdään peliä. Meillä on vielä aika pieni tiimi, joka on 1,5 vuoden aikana kasvanut 6 hengestä 10neen. Meillä on kuitenkin paljon kokemusta aiemmista firmoista ja projekteista, mikä vaikuttaa paljon siihen mitä kaikkea voimme tehdä. Meillä on tuotteen lisäksi ollut tärkeää saada tiimi toimimaan niin, että kaikki pääsevät toteuttamaan omaa osaamistaan ja luomaan yhteistä visiota.

Tiimissä on jaettu tietyt roolit, niin että kullakin meistä on oma osaamisalueensa, mutta nämä rajat eivät ole ehdottomia. Esimerkiksi pelinsuunnitteluworkshoppeihin tai jonkin osa-alueen kokouksiin pääsevät mukaan kaikki kiinnostuneet, jos kokevat että heillä on kokoukselle annettavaa tai heidän työlleen on siitä hyötyä. Näin saadaan ideat lentämään leveämmin ja kaikkien täysi luova panos mukaan.

Päätöksenteko ei kuitenkaan toimi konsensuksella, missä haetaan aina vesittynyt keskiarvo-kompromissi. Vaan päätökset aggregoidaan niin, että on henkilö, joka päättää kuinka päätetään. Joskus se on ryhmän äänestys, joskus yhden asiantuntijan päätös ja joskus lopputulos saadaan helpoiten keskustelemalla. Sitten yhdessä jatketaan valittuun suuntaan.

On tärkeää saada aikaisessa vaiheessa myös käyttäjiltä palautetta pelistä. Ennenkuin varsinaista pelattavaa protoa on olemassa, kannattaa omaa peli-ideaa jo peilata muilla kertomalla siitä. Pelaisitko sinä tällaista peliä? Palautteen saaminen on todella opettavaista ja myös motivoivaa. Pelejä kuitenkin tehdään aina pelaajille. Se on hienoa kun on saanut jonkun iloiseksi tai kokemaan jotain merkittävää oman hengentuotteen kautta. 

5 kommenttia:

  1. vaikka naispelaajien määrän sanotaan kasvavan koko ajan niin miksihän naispelaajia ei juurikaan tunnu näkyvän vai onkohan tuohon lukemaan otettu farmville mukaan kun lukema tuntuu niin isolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kuten Nina alla kommentoikin, luvussa näkyvät sekä "farmvillet" että ne "perinteisemmät" konsolipelit - ja niinhän sen juuri kuuluukin olla.

      Farmville on online-peli. Itse kukin voi olla mitä mieltä huvittaa siitä, onko se hyvä tai mielenkiintoinen peli, mutta ihan selkeästi se on peli. Mua henk. koht. tökkii se, että naisten pelaamista vähätellään aina samalla "no, siis ne pelaa vaan jotain simsiä ja pegleä ja farmvilleä ja ehkä angry birdsiä eikä mitään OIKEITA pelejä niin kuin BF3:sta tai niiku GTA:ta".

      Eri tyyppisten pelien pelaajakunnat ovat varmasti sukupuolittuneet niin, että esim. Farmvillen, Simsin tai vaikka Dance Centralin pelaajissa on varmasti enemmän naisia kuin miehiä, ja GTA:ta, Gearsia tai sanotaan nyt vaikka Haloa pelaavat vielä enemmän miehet. Angry Birdsin, WoWin ja sanotaan nyt vaikka Second Lifen pelaajissa taas lienee aika tasaisesti molempia sukupuolia. Ja entäs sitten?

      Tosi asia on, että pelaaminen koskettaa viihteenä koko ajan yhä laajempia kuluttajaryhmiä naisista miehiin ja pikkumukeloista vanhuksiin. Pelikehitys näyttäisi kulkevan siihen suuntaan, että pelaamisesta tehdään kynnykseltään yhä matalampaa (esim. online-pelit, Kinect-pelit tai kosketusnäyttöön perustuvat mobiilipelit eivät vaadi mitään erityisiä "pelinhallinnallisia taitoja" kuten esim. perinteisten konsoliohjainten hallinta, mikä voi toimia joillekin kynnyksenä pelaamiselle). Kun on pelannut ylipäätään jotain (vaikka sitten Farmvilleä), kynnys pelata jotain muuta (siis jopa vaikka konsolilla) myös laskee. Ennustankin, että kymmenen vuoden sisällä ollaan jo tilanteessa, jossa käytännössä ihan kaikki pelaavat jotain. Sen sijaan tuskin ikinä käy niin, että kaikki pelaisivat samoja pelejä. Eivät kaikki katso televisiostakaan samoja ohjelmia tai lue samoja blogeja.

      Mun mielestä vastakkainasettelusta "pelien" ja "pelien" välillä voisi jo vähitellen yrittää irtautua. Vähän sama kuin sanoisi, että vain dekkarien lukeminen on "oikeaa lukemista" tai että vain action-elokuvat ovat "oikeita elokuvia". "Hitsi kun tuntuu aika isolta tuo luku, että kuinka paljon naiset kävi tänä vuonna katsomassa leffoja. Mut siis siihen onkin varmaan laskettu myös Titanic 3D, Nälkäpeli ja niiku jotku romanttiset komediat. Vaikka eihän ne oo ees oikeesti leffoja." ;-)

      Poista
  2. Noissa luvuissa on Farmvillet ja vastaavat mukana, mutta myös konsoli- ja ns perinteisemmät videopelit kerää koko ajan lisää naisia. Naisia puolestaan ei välttämättä näy sen takia, että aina kun joku on selkeästi naispuolinen, alkaa sataa niin paljon skönää niskaan, että on helpompi olla sukupuolisesti tunnistamaton, jolloin kanssapelaajat yleensä olettaa mieheksi. Itse ainakin pelaan pääasiassa ainoastaan kavereiden/tuttujen kanssa ja silloin kun pelaan laajemmalla areenalla, esim WoWia tai Starcraftia, niin käytän yleensä nickejä, jotka vois olla kumpaa vaan sukupuolta. Mä en vaan enää jaksa kuunnella niitä loputtomia voileipäjuttuja ja "Tits or gtfo" mallisia kommentteja puhumattakaan huorittelusta ja ulkonäköön liittyvistä kommenteista. Eikä tietysti sovi unohtaa sitä, että maailmassa on monia pelaajia, joiden mielestä se, että on tunnistettavasti nainen on automaattisesti sukupuolensa mainostamista ja näin ollen myös ansaitsee osakseen niin paljon ahdistelua kuin vaan kanssapelaajat ehtii jakamaan. Ai niin ja kaikkein ihanimpana, kun kanssapelaajat lähtee siitä olettamuksesta, että kun on tyttö, ei voi osata pelata, joten ne swarmaa ympärillä.

    Jos et usko, niin kokeile joskus millä tahansa alustalla pelata tunnistettavasti naispelaajana.

    VastaaPoista
  3. Mainostettakoon tässä yhteydessä Remedyn Game Mentor Networking eventiä: https://www.facebook.com/events/232403853527633/

    VastaaPoista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.