Kun nörttityttö ryhtyi harrastamaan joogaa

Anna Björkqvist

Tarkoituksenani oli kirjoittaa tähän alkuun jotain omista liikuntaan liittyvistä estoistani, kunnes satuin lukemaan uudestaan Tiina Laineen artikkelin. Hänen kuvauksensa sopii melko hyvin myös allekirjoittaneeseen - olen itsekin jokseenkin huonokuntoinen, kömpelö ja peruskoulun ryhmäliikunnasta traumatisoitunut tyttö, joka istuu mieluummin kotona päätteensä tai kirjojensa ääressä kuin urheilee. Muutama vuosi sitten heräsin Tiinan tavoin siihen todellisuuteen, että arkeen on saatava jotain liikunnantynkääkin, sillä opiskelukin alkoi kärsiä keskittymisvaikeuksien, sekä ennen kaikkea totaalisen kropan jumiutumisen vuoksi. Päädyin muutaman budolajikokeilun kautta lopulta etsimään sellaista liikuntamuotoa, jossa saan keskittyä täysin itseeni ja omaan suoritukseeni – ja päädyin kokeilemaan astangajoogaa.

Oivalsin lajia ensimmäistä kertaa kokeillessani, että siinä oli jotain sellaista, joka vetosi nörtähtävään mielenlaatuuni: joogaan liittyy pitkä filosofinen perinne ja mielenkiintoinen historia. Löysin alkeiskurssin edetessä itseni aika useasti googlaamasta jotain edellämainittuihin liittyvää, ihmettelemästä sanskritin kieltä ja devanāgarī -merkkejä (ja harmittelemasta sitä, ettei niiden opiskeluun ollut tarpeeksi aikaa), kuuntelemasta sanskritinkielisiä mantroja ja lauluja youtubesta... ja niin edelleen. Mielenkiintoinen tausta antoi lisämotivaatiota myös itse harjoitusten tekemiseen ja pitkälti tämän ansiosta astangajooga tarttui osaksi arkeani.

Joogan filosofisella historialla ja siihen liittyvillä vanhoilla kirjoituksilla on pitkät juuret, jotka ulottuvat aikaan ennen ajanlaskun alkua. Kirjan, joka mielletään kaikkien joogalajien perusteokseksi, eli Yoga Sūtran, kirjoitti kuitenkin henkilö nimeltä Patañjali n. 1500 vuotta sitten - luen itsekin kyseistä teosta tällä hetkellä suomennettuna ja kommentoituna versiona. Patañjalin määrittelemä jooga tarkoitti ennen kaikkea oman mielen toimintojen pysäyttämistä, mietiskelyä ja tämän avulla maallisista kahleista vapautumista - jooga oli ja on edelleen yksi kuudesta hindulaisesta filosofisesta koulukunnasta. Yoga Sūtra perustuu kyseiseen mielen vapautumisen teemaan, ja antaa ohjeita tällaisen tilan saavuttamiseen.

Varsinaista liikesarjoja painottavaa joogaa ryhdyttiin kehittämään vasta keskiajalla ja itse astangajooga tunnetaan parhaiten vuonna 1915 syntyneen Sri K. Pattabhi Joisin koulukunnasta Astanga Vinyasa Jooga. Joisin Yoga Sutraan pohjautuvan filosofian mukaan joogaharjoituksen päämääränä on edistää terveyttä ja hyvinvointia, eli saavuttaa vahva keho ja mielenrauha. Ainakin omassa joogakoulussamme joogatuntien lisäksi ovat läsnä myös vanhat filosofiset opit esimerkiksi mielenkiintoisten luentojen ja vierailevien intialaisten gurujen muodossa - niille joita kiinnostaa tarkempi asiaan syventyminen.

Vaikka shirshasana näyttääkin hienolta niin vastaavaa
ei vaadita oppilailta vielä alkeiskurssilla - eikä vielä
pitkään sen jälkeenkään. Itsellänikin tämän asanan
harjoittelu odottaa vasta joskus tulevaisuudessa.

Käytännössä astangajoogatunti on liikkeiden, eli asanojen tekemistä oman hengityksen tahdissa. Harjoituksen tekeminen lienee erityisesti monelle länsimaiselle ihmiselle toimiva tapa todella saada mieli tyhjäksi kiireistä ja stressistä, sillä liikkeisiin ja hengitykseen keskittyminen kehittää tehokkaasti kehon- ja mielenhallintaa. Astanga poikkeaa muista joogamuodoista siten, että tehtävien liikesarjojen järjestys on tarkoin määrätty - alkeiskurssilaiset aloittavat ensimmäisestä sarjasta ja eteneminen tapahtuu hitaasti, oman kunnon mukaan. En voi kieltää sitä tosiasiaa, että astanga on aika fyysinen laji, mutta itse ainakin pidin siitä, että jooga aloitettiin varsin rauhallisesti. Opettajamme painotti, että koskaan ei saa sattua mihinkään, mikä itseasiassa on todettu myös astangaan liittyvissä moraalisissa ohjeissa - niissä mainittu sana "ahimsa" tarkoittaa väkivallan välttämistä ja sitä voi soveltaa myös siten, että välttää itsensä satuttamista harjoituksen aikana. Meille neuvottiin myös tapoja helpottaa liikkeitä alkuvaiheessa, jos keho ei vielä oikein niihin venynyt. Aika nopeasti sitä sitten todella alkoi tällainen sohvaperunakin taipua, muistaakseni noin muutaman viikon harjoittelun jälkeen.

Sain astangasta helpotuksen minua vaivanneisiin hartiakipuihin ja niistä johtuvaan huimaukseen. Lisäksi pidin siitä, että en ole koskaan kokenut astangatunneilla sitä mitä olen aina kavahtanut liikunnan harrastamisessa eniten, eli ryhmäpainetta. Kaikki tehdään omaa kehoa mukaillen keskittyen vain omaan oppimiseen, mikä sopii ainakin tällaiselle muiden painostuksesta helposti stressaantuvalle ihmiselle varsin hyvin. Tunnin aloittaminen lienee itselleni se haastavin vaihe, mutta hyvänolontunne lisääntyy loppua kohti kun lihasten lämmetessä keho alkaa joustaa yhä enemmän. Harjoituksen jälkeen koen oloni aina paljon rauhoittuneemmaksi ja raukeammaksi, kuin ennen tunnin aloittamista. Se jos mikä on koukuttavaa!

Ajoittain haikailen vielä myös aiemmin mainitsemieni budolajien perään - niihinkin liittyy joogan tavoin mielettömän kiehtova filosofinen tausta. Pidin Maddie Hentusen taannoin aiheesta kirjoittamaa artikkelia mielenkiintoisena ja olin myös yhtä mieltä siitä, että budolajien harrastamista voi erittäin hyvillä mielin kutsua nörtteilyksi. Budo on henkisen kasvun tie, tapa kehittää itseään ja maailmankuvaansa - ja sama pätee myös joogaan. Astangajoogaa voi harrastaa pelkästään urheiluna ja hyvää oloa tuovana harjoitusmenetelmänä - tai sitten siihen voi saada allekirjoittaneen tavoin lisäpotkua myös vanhaan kiinnostavaan perinteeseen tutustumisesta, jonka parissa nörtteillessä ei ainakaan materiaali lopu aivan heti kesken.


Olen käyttänyt lähteinä linkittämieni Wikipedia-artikkelien lisäksi Måns Broon suomentamaa Joogan filosofia -kirjaa.