After the busy time in San Francisco, CA, it was time to pack our bags and head towards Seattle, WA. On our way we were faced with the hushed side of American history, including seamstresses and party planner women, and we also tried to find the Bigfoot from Oregon's vast redwood forests. We also met real, living Seattle nerds and some really smelly native habitants of the coast.
Sign from one of the many motels we have stayed in.
Aloitin nukkekotiharrastukseni vuonna 2000. Kaveripiiristäni ei löytynyt muita harrastajia, joten lähdin nettiin harrastuskavereita etsimään ja sillä tiellä ollaan. Vuosien kuluessa harrastuksessani on ollut paljon erilaisia vaiheita:
keräilyä (ostan valmiita minejä kaupoista ja markkinoilta käsityöläisten tekemiä juttuja, kirppareilta taas etsin mm. McDonaldsin Happy Meal -nukkeja tuunailtavaksi) ja swappailua eli minien vaihtoa pareittain tai ryhmissä
itse tekemistä yksin ja yhdessä kerhokavereiden kanssa erilaisilla käsityötekniikoilla: helmitöitä, massailua, virkkausta, kutomista, maalausta, metallitöitä, ristipistoa, decoupagea, puutöitä jne
tuunailua ja roskien kierrättämistä, olen järjestänyt myös aiheeseen liittyviä kilpailuja, kuten mitä tehdä karkkipakkauksista, ja osallistunut niihin itse (esim. jäätelötikkukisa)
valokuvausta, kotisivujen tekemistä, bloggausta, jopa kirjan kirjoittamista (Nukkekotielämää, WSOY 2005)
some-palveluihin tutustumista - ylläpidän nyt sekä suomenkielistä Nukkekotiwikiä että sen seuraajaa, Mini treasures wikiä, joka on maailman suurin nukkekotiaiheinen sivusto n. 1200 sivullaan.
Tärkeä juttu harrastukseni kannalta oli nukkekotiaiheisen keskustelufoorumin perustaminen 2002. Nukkekotielämä-ryhmä on pitänyt mm. näyttelyitä, rakentanut yhdessä nukkekodin ja kirjoittanut em. kirjan. Tätä bloggausta varten haastattelin kavereitani Nukkekotielämästä, kysyin heiltä, mihin kysymyksiin he "aina" joutuvat vastaamaan ja mitä he haluaisivat ihmisten harrastuksestamme tietävän. Kiitos kamut!
Seuraaviin kysymyksiin nukkekotiharrastajat joutuvat vastaamaan hyvin usein:
Äidilleni tehty vihreä pienoishuone, n. 1:24
Kuinka monta nukkekotia sulla on?
Nukkekoteilua voi harrastaa myös ilman ensimmäistäkään nukkekotia, osa harrastajista tekee pienoishuoneita, eli yhden huoneen kokonaisuuksia. Mutta jos käytössä on tilaa, harrastus vie usein mennessään ja taloja voi kertyä useampia.
Mitä sä teet kaikilla niillä
nukkekodeilla? Leikitkö sä niillä?
No osa tekee ns. valokuvatarinoita siitä, mitä nukkekodeissa tapahtuu tai koristelevat niitä esimerkiksi jouluksi. Nukkekoteihin liittyy usein tarinoita, joita napataan vaikka oman suvun historiasta tai populaarikulttuurista, ja nämä tarinat ohjaavat talojen sisustusta. Esimerkiksi yhdessä minun talossani asuu nuoripari nimeltään Iines ja Aku, ja he keräilevät kotiinsa Disney-krääsää. Mutta eivät aikuiset taloilla samalla tavalla leiki kuin lapset: tää tekis nyt ruokaa... Sisustusintoilijat voivat kokeilla nukkekodeissaan erilaisia tyylejä, joita omaan kotiinsa ei voisi tuoda, vaikka rokokoota tai viktoriaanista tyyliä (mikä on pitkään ollutkin se suosituin tyyli).
Isälleni tehty taulu, 1:12
Miten sulla on aikaa tehdä
tollaisia?
Nii-in, miten aikuisella naisella on aikaa harrastaa jotain ihan omaksi ilokseen? Harrastus on paitsi käsillä tekemisen iloa myös jonkin sortin rentouttavaa eskapismia, mielikuvituksellista ja luovaa toimintaa, joka vie ajatukset pois työelämästä.
Sulla on varmaan mennyt paljon rahaa
noihin?
Nukkekotiharrastukseen, kuten lähes mihin tahansa muuhunkin harrastukseen voi kyllä upottaa halutessaan kaikki rahansa. Vähemmälläkin selviää. Osa meistä on innostunut kierrätyksestä eli roskamineistä - oletko huomannut, että virvoitusjuomapullojen korkkeihin on piilotettu muovisia nukkekodin lautasia tai että oluttölkin aukaisuklipsu on melkein valmis valokuvakehys?
Mikä sai sut innostumaan
nukkekodeista?
Usein luullaan, että harrastajilla ei ole ollut lapsena nukkekotia, joten aikuisena piti korvata tämä puute. Joskus toki niinkin, mutta usein harrastajat ovat olleet lapsesta asti kiinnostuneet miniatyyreistä. Minä tiesin kauan, että "sitten joskus" alan harrastaa nukkekoteja, lopullinen sysäys tuli siitä, kun ostin halvalla kalusteet 5 huoneeseen.
Lapsuuteni Lundby
Onks sulla sellainen Lundby-talo?
Ruotsalainen Lundby on Suomen yleisin nukkekoti, mutta harrastajilla on yleensä isompi koti, johon on helpompi tehdä esineitä. 1:12-mittakaava (lue: yhden suhde 12:een) on maailmalla ja Suomessa yleisin mittakaava, Saksassa tehdään myös 1:10-mittakaavaa ja erityisesti jenkit ovat erikoistuneet todella pieniin taloihin (1:24, 1:48 ja 1:144). Pienimmät talot ovat niin pieniä, että ne sopisivat pienoisrautatiemaisemaan. Mittakaavoista moni matematiikkakammoinen saa näppylöitä, mutta heitä rauhoittelen: ei niitä ole pakko noudattaa. Omassa nukkekodissa saa tehdä mitä haluaa, ja laittaa sinne "väärän kokoisia asioita". Itse noudatan "hyvältä näyttää" -periaatetta, eli käytän mittatikkuna nukkea, ja katson miltä esineet näyttävät suhteessa siihen. Nukke mahtuu helposti käsilaukkuunkin, joten messuilla voi kokeilla käytännössä kävisikö esim. tämä tuoli nukkekotiini.
Isoäidin peitto, virkattu ompelulangasta, 1:12
Minkä kokoiset kädet sulla on kun
pystyt tekemään tuollaista?
Tavallisilla käsillä pärjää ihan hyvin, tekemällä harjaantuu ja käytössä on erilaisia työkaluja ja tekniikoita, joilla saa tosi pieniä juttuja aikaiseksi. Moni on luullut, että kudon juttuja hammastikuilla, mutta helpompaa se kutominen ihan oikeilla, pitkillä, mutta ohuilla puikoilla on.
Mistä saat kaikki
ideat?
Sehän tässä harrastuksessa hauskaa onkin, että mikään ei rajoita inspiraatiota. Voimme tehdä historiallisia projekteja, fantasiaa tai tehdä pienoismallin omasta kodistamme tai kesämökkimme huussista! Ideoita saa toisilta harrastajilta, sisustuslehdistä, elokuvista, kirjoista... Esimerkiksi Harry Potter -aiheesta ammentaa moni.
Ristipistomatto, 1:12
Paljonko harrastajia on, onko miehiä?
Suomessa Nukkekotiyhdistyksessä on noin 900 harrastajaa, joista miehiä on kourallinen. Miehiä kiinnostavat pienoiskotien sijasta pienoismallit autoista, junista, laivoista jne, mutta pohjimmiltaan kyseessä on sama miniatyyriharrastus, johon kuuluu myös pelihahmojen maalaus ja tuunaus, josta Mia Meri aiemmin bloggasi.
Nukkekotiharrastajien määrää on vaikea arvioida, ehkä meitä voisi olla jopa 10 000?
Kymmenisen vuotta sitten nukkekotiharrastaminen oli aika haastavaa, ei ollut tietoa, tarjontaa eikä tapahtumia. Nyt niitä kaikkia on liikaa :). Netistä löytyy paljon harrastajien ylläpitämiä blogeja ja muita sivustoja, nukkekotitavaroita voi ostaa lähes jokaisesta kaupungista ja nukkekotitapahtumia järjestetään ympäri vuoden ja ympäri Suomea - kaikkiin ei ehdi osallistua, eikä kaikkia harrastajia enää tunne nimeltä. Tavallaan tämä on vienyt osan harrastuksen viehätyksestä ja löytämisen rieumusta, kyseessä ei ole enää pienen piirin juttu ja asioita, joita oli ennen pakko tehdä itse voi nyt ostaa lähimmästä askartelukaupasta. Ehkä siksi etsin yhä pienten piirien juttuja harrastuksestamme, ihmisiä, jotka kasaavat sushi-ravintoloita kuten minä, ihmisiä, jotka tekevät Muumitaloja tai ihmisiä, jotka keräilevät mininaamioita. :) Nautin myös siitä, kun saan tuotua yhteen muita miniatyristejä, jotka tekevät jotain erikoista.
Mini treasures wiki, 2009-
Jos nyt innostuit harrastuksestamme, niin aloitapa vaikka kurkistamalla ylläpitämiini wikeihin:
Wikipedia on yksi webin suosituimmista sivustoista. Sen artikkelit näkyvät Google-hakutulosten alkupäässä ja niihin luotetaan referenssi- ja opiskelumateriaalina. Artikkeleissa pyritään viittaamaan luotettaviin lähteisiin ja kirjoittamaan mahdollisimman neutraalista ja objektiivisesta näkökulmasta. Sen muokkaaminen on myös kummallisen addiktoiva harrastus.
Objektiivisuutta nakertaa kuitenkin Wikipedian muokkaajien varsin keskittynyt väestöjakauma. Kirjoittajista on naisia Wikimedia-säätiön kyselytutkimusten mukaan alle 15 prosenttia. Tämä on melko huono lähtökohta tasapuoliselle näkökulmalle, vaikka se olisikin vilpittömänä tavoitteena. Mistä tällainen epätasapaino johtuu? Miksi näin on juuri Wikipedia-yhteisössä? Monien muiden sivustojen (vaikkapa Flickrin) käyttäjäjakaumassa ei näy vastaavaa. Voisiko tilannetta jotenkin parantaa?
Hakkerikulttuurin ilmiö?
Wikipedian juuret ovat vapaan ohjelmiston ja avoimen lähdekoodin liikkeessä (FLOSS), jossa naisia on alle 2 %. Tälle on löydetty monia syitä — esimerkiksi hakkerikulttuuriin kuuluva oman yhteisön erottaminen teknisesti taidottomasta “mainstreamista”, johon naiset joskus yhdistetään. Naisten saatetaan myös ajatella edustavan hakkeriyhteisölle vierasta sosiaalisuutta. Jo pelkkä naissukupuoli herättää yhteisössä usein paljon huomiota, mikä voi vähentää naisten houkutusta osallistua yhteisöön.
Wikipedia on silti nykyisin erillään FLOSS-yhteisöstä. Vaikka vapaan sisällön ajatus ja tietynlainen hakkerietiikka ovatkin sen ohjaavia voimia, ei kirjoittajilla oleteta olevan mitään teknologia- tai ohjelmointiosaamista.
Kielteisiä kokemuksia
Sue Gardner on kerännyt naisten kielteisiä kokemuksia Wikipedian muokkaamisesta. Omat kokemukseni seitsemän vuoden ajalta ovat samansuuntaisia.
Monilta naisilta puuttuu itsevarmuutta kirjoittaa artikkeleita; “joku varmaan kuitenkin tietää paremmin kuin minä” tai “mikä minä olen korjaamaan jonkun toisen kirjoittamaa”.
Omien lisäysten ja muutosten katoaminen koetaan epäkiitolliseksi. Muu yhteisö saattaa pitää naisille merkityksellisiä asioita tarpeettomina.
Wikipedialle ominainen kiistely ja riitaisuus koetaan vieraana ja ikävänä. Anonyymi keskustelu kiistanalaisista aiheista yltyy helposti fleimaukseksi eli provokaatioiksi ja henkilökohtaisuuksiin menemiseksi.
Jotkut kokevat Wikipedian ilmapiirin suoranaisen naisvihamielisenä, etenkin jos naissukupuoli tulee keskusteluissa ilmi. Naisten ei haluta “tunkevan miesten alueelle”.
Ratkaisuja
Sukupuolten välinen kuilu on onneksi aivan tunnustettu ongelma. Moniin Wikimedia-sivustoihin onkin perustettu projekteja, jotka keräävät ideoita naismuokkaajien saamiseksi mukaan. Linkkejä on koottu esimerkiksi Wikimedian Gender Gap -sivulle.
Freenode-verkossa on Wikipediaan liittyviä IRC-kanavia, joista osa on varsin turvallisia paikkoja tyttöwikipedisteille. Muokkauskäyttöliittymää on pyritty saamaan intuitiivisemmaksi, joskin siinä on vielä rutkasti tehtävää. Fleimausta ja riitelyä vastustamaan on syntynyt käsite WikiLove.
Kuvittajana on helpompaa
Minulle Wikipedian muokkaaminen on kaikesta huolimatta ollut antoisa ja mukaansavievä harrastus. Nykyään olen keskittynyt lähinnä karttojen ja muiden kuvien tekemiseen, minkä olen englanninkielisessä Wikipediassa kokenut varsin palkitsevaksi tavaksi lahjoittaa osaamistani projektille. Kuvittaja saa usein kiitosta eikä kovin helposti ajaudu konflikteihin. Olen myös löytänyt kotini Wikimedian IRC-kanavilta ja tutustunut muutamaan muuhun wikipedistiin kasvotusten.
Muokkaa rohkeasti!
Wikipedia tarvitsee muokkaajia. Suosittelen tutustumaan Wikipedian tutoriaaliin ja muokkaamaan artikkeleita rohkeasti aina, kun vastaan tulee virheitä tai puutteita. Kokeneemmat käyttäjät ovat aina halukkaita auttamaan, jos muokkaaminen arveluttaa. Heihin saa yhteyden vaikkapa Wikipedian adoptio-ohjelman avulla.
Lähteitä
Kuvassa on Wikipedian epävirallinen maskotti Wikipe-tan, jonka piirsi Kasuga. Lisenssi on CC-BY-SA.
Hakusanalla "nörttitytöt" löytyy tänään noin 2550 Google-osumaa. Valtaosa ohjaa tähän blogiin. Lopuista hämmentävän suuri osa käsittelee nörttityttöjä nörttipoikien romanttisten ja seksuaalisten halujen ja unelmien objekteina. Löytyy muun muassa koko joukko avoimia seuranhakuilmoituksia, spekulointia nörttityttöjen roolistaHenry Laasasen suomalaiselle esittelemässä niin sanotussa "parisuhdemarkkina-arvoteoriassa", Assembly-pelitapahtumaan osallistuvat nörttitytöt ja heidän saatavuutensa itseironisesti kategorisoiva blogikirjoitus sekä useammalla roskakeskustelufoorumilla samankaltaisena toistuva mielipidekirjoitus, jonka kirjoittaja leimaa kaikki "geek-tytöt" yleisesti ja tämän blogin kirjoittajat erityisesti "huomiohuoriksi". "Huomiohuorailevien geek-tyttöjen" pääasiallinen tavoite on kirjoittajan mukaan manipuloida nörttipoikia seksuaalisella vallallaan antauttamatta kuitenkaan koskaan heidän kanssaan todelliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen.
Geek-tyttöyden suhdetta nöräpornofantasioihin sivutaan myös ihastusta ja vihastusta herättäneessä Maria Pettersonin lokakuussa 2010 kirjoittamassaCity-lehden artikkelissa.
Mainittua Cityn artikkelija, Vilja Rydmanin aihetta sivuavaa gradua (löytyy pdf-muodossa Googlesta hakusanoilla "Vilja Rydman gradu") ja tätä blogia lukuunottamatta
suomenkielisen nörttityttöjä koskevan Internet-keskustelun voisi vain
hieman kärjistäen tiivistää näihin väittämiin:
1. Nörttipoikien on vaikea löytää seurustelu- ja seksikumppaneita, koska he ovat nörttejä. "Normaalien" naisten ei oleteta olevan kiinnostuneita sosiaalisesti rajoittuneista, hintelistä ja oudoista asioista kiinnostuneista nörteistä.
2. Nörttipoikien ainoa toivo ovat nörttitytöt. Nörttitytöt saattavat kiinnostua nörttipojista, koska nörttitytöt ovat itsekin outoja ja mahdollisesti myös hinteliä ja epäsosiaalisia.
3. Nörttityttöinä esiintyy kuitenkin myös joukko naisia, jotka eivät ole hinteliä, sosiaalisesti rajoittuneita tai edes aidosti outoja. He haluavat vain härnätä nörttipoikia. Oikeasti he ovat kiinnostuneita lihaksikkaista "alfauroksista". "Feikkinörttitytöt" eivät myöskään oikeasti ymmärrä mitään tekniikasta, peleistä, scifistä tai muistakaan asioista, joiden parissa muka-nörtteilevät. Feikkinörttitytöt vain esittävät.
4. Kummallista kyllä, nörttityttönä esiintyminen auttaa petollisia "huomiohuoria" myös alfaurosten metsästämisessä. Tuntemattomasta syystä alfauroksetkin himoitsevat nättejä ja muka vielä fiksujakin feikkinörttityttöjä, jotka ovat olevinaan kiinnostuneita peleistä ja scifistä ja muista semmoisista "poikien jutuista", joista "tavalliset tytöt" eivät välitä tai tajua mitään. Ilmeisesti myös alfaurokset siis ovat lihastensa pumppaamisen lisäksi kiinnostuneita scifistä ja peleistä. Alfat eivät kuitenkaan ole nörttejä, koska eihän se vain ole mahdollista. Kaikki todelliset nörtit ovat hinteliä ja epäsuosittuja - niin se nyt vain on.
5. Laajasti on spekulaatiota myös sitä, ovat nörttitytöt hyviä sängyssä. Suositun teorian mukaan nörttitytöt olisivat kuumia kissoja, koska heidän oletetaan olevan "normaaleja" naisia empaattisempia, vähemmän itsekeskeisiä ja mahdollisesti seksuaalisesti estottomampia. Itsekeskeisyyden puutteen oletetaan johtuvan siitä, että nörttitytöillä ei ole kohtuuttomia luuloja ulkonäöstään. Toisaalta samoissa keskusteluissa geek girl -liike nähdään feministisenä salaliittona, jonka nostaa nörttityttöjen itsetuntoa, ja sitä kautta tekee heistä nörttipojille saavuttamattomampia.
Yllä esitetty tiivistelmä nörttityttöyttä koskevasta suomenkielisestä aikalaiskeskustelusta Internetissä on yksi oudoimmista dystopiafantasioista, joihin olen törmännyt. Lueskeltuani näitä keskusteluja aikani hampaaseeni istutettu radiolähetin sirisee kummallisilla taajuksilla ja kaipaan foliohattua. Helpointa olisikin sivuuttaa koko keskustelu irrationaalisena "trollijonnejupinana". Valitettavasti siellä, missä on savua, on yleensä myös tulta. Siksi vaivaudun kirjoittamaan tämän artikkelin.
Geek and Gamer Girl Song YouTubessa
Katy Perryn hittikipaleen "California Gurls" parodiaksi rakennettu video voidaan nähdä niin tribuuttina geek- ja pelaajatytöille kuin parodiana nörttityttöjen seksuaaliobjektisoinnista - tai vain puhtaana fan sevice -pätkänä.
Fantastiset geek-tytöt - nuo viihdeteollisuuden houkutuslinnut
Nörttityttöfantasiat kumpuavat suurelta osin viihdeteollisuuden luomista mielikuvista. Nörtit ovat merkittävä kaupallinen kohderyhmä. Nörtit kuluttavat paljon rahaa mielenkiinnonkohteisiinsa kuten peleihin, leffoihin, kirjoihin ja tietotekniikkaan. Nörttikuluttajien oletetaan olevan pääasiallisesti nuoria heteromiehiä. Tätä markkinakohderyhmää tavoiteltaessa tehokkain myynninedistämiskeino on tunnetusti yhdistää tuotteeseen nuori, hyvännäköinen ja mahdollisimman vähäpukeinen tyttö. Jos tyttöä ei saada ympättyä tuotteen sisältöön, voidaan tyttösyöttiä käyttää ainakin tuotteen esittelyssä.
Tähän tarkoitukseen muun muassa pelimessuille, peliohjelmien juontajiksi, sarjis- ja scificonien myyntipöytien taakse ja niin edes päin on palkattu joukko nörttityttömalleja. Ilmiö tunnetaan englanniksi nimellä "booth babes". Tuotteen uskottavuuden ja toisaalta tyttösyötin kiinnostavuuden maksimoimiseksi markkinointityttöjen on tietysti ainakin oltava olevinaan kiinnostuneita markkinoitavasta tuotteesta ja ylipäätään alasta, scenestä ja nörttikulttuurista.
Osa näistä promonörttitytöistä on tietysti aidosti asialleen myös kulissien takana omistautuneita nörttityttöjä, ja toiset ovat riittävän hyvin priiffattuja malleja. Kyllä "grid girlseistäkin" osa on varmaan ihan oikeasti on kiinnostunut moottoriurheilusta, ja cheerleaderit ovat yleensä joukkueensa todellisia faneja. Toisille go-go-tytöille taas on pohjimmiltaan ihan sama, mistä hyvästä biksut ovat tällä kertaa päällä, kunhan palkka juoksee ja flaksi käy.
Gamer girl -fantasian tiivistävä musavideopätkä, jota tähdittää amerikkalaisen G4-kanavan Attack of The Show!-peli- ja teknologiaohjelmaa aikoinana juontanut Olivia Munn.
Kun vetoava mielikuva seksikkäästä ja nörttipoikien kiinnostuksen kohteita täydellisesti peilaavasta geek-tytöstä on markkinoiden tarpeisiin luotu, jotkut tytöt ja naiset pyrkinevät ratsastamaan tällä aallon harjalla myös niin sanotuilla "parisuhdemarkkinoilla". Pitemmän päälle ihmissuhteissa ei kuitenkaan ole kannattavaa tekeytyä joksikin, mitä ei ole. Esittämisestä jää kiinni, ja vastapuolen pettymys on todennäköisesti kova illuusion särkyessä. Toisaalta parhaassa tapauksessa poikien perässä nörttipiireihin etsiytynyt tyttö voi myös oikeasti kiinnostua ja innostua nörttiharrastuksista ja kehittyä tosinörtiksi.
Seksikkäiden mielikuvien yhdistyminen geek-tyttöyteen voi parhaimmillaan olla voimauttavaa "aidoille" nörttitytöille. Onhan se kiva, jos omat harrastukset eivät ole vain outoja ja naiselle sopimattomia vaan ehkä suorastaan ihailtavia ja seksikkäitäkin. Samalla monta omista intresseistään nörtteilevää tyttöä ja naista ärsyttää, että omaehtoinen harrastuneisuus leimataan vain vastakkaista sukupuolta liehitteleväksi flirttailuksi.
Täydellisiä nörttiprinsessoja on vain saduissa
Nörttipoikien parisuhdeneuvontaan keskittynytDoctor Nerd Love -blogi on julkaissut suositun artikkelin nimeltä Don't Date Geek Girls, jossa nörttipoikia varoitetaan sortumasta "geek girl" -unelman seireenimäiseen kutsuun. Doctor Nerd Love ei omien sanojensa mukaan kuitenkaan tarkoita, etteikö nörttipojan kannattasi ryhtyä suhteeseen tytön kanssa, joka on nörtti:
It’s worth noting that the Geek Girl is different from a girl who is a
geek. The Geek Girl is the culmination of geek fantasies. She’s the one
with the Triforce tattooed on one wrist and the 1-Up mushroom on the
other. She’s the one the thick-framed cat-eye glasses and the purple
bobbed hair. --- She’s clutzy in an
endearing way, she wants you to protect her and yet she still wants to
fuck your brains out. She’s the living personification of a checklist of
desirable traits, all crammed into one person. And she only exists in
geeks’ minds. (Doctor Nerd Love: Don't Date Geek Girls)
Linked from Doctor Nerd Love
Doctor Nerd Loven mukaan on siis pyrittävä välttämään Unelmien Nörttityttöä - tai oikeammin on pidättäydyttävä sovittamasta lihaa ja verta olevaan tytön hartioille kohtuuttomista odotuksista kudottua myyttisen geek girlin viittaa.
Parisuhteen muodostamisessa - tai romantisoidummin sanottuna rakastumisessa - on toki eduksi, jos suhteen osapuolilla on jotain yhteistä; esimerkiksi kiinnostus samoja harrastuksia kohtaan. Yhteinen peli- ja leffamaku ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että kemiat kohtaavat kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hyvinkin erilaisista asioista kiinnostuneet ihmiset voivat muodostaa toimivan parin, jos esimerkiksi arvot ja huumorintaju sopivat yhteen. On hienoa, jos parisuhteen molemmilta osapuolilta löytyy myös ymmärrystä suvaita toisen harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita - niitäkin, jotka eivät ole ihan "oma juttu".
Suomenkieliset Internetistä löytyvät seuranhakuimoitukset, joissa haikaillaan unelmaisen nörttitytön perään, ovat pääosin hellyttäviä. Osasta niistä kuitenkin paistaa juuri Doctor Nerd Loven varoittelema tendessi täydellisen unematytön rakenteluun, joka olisi kiinnostunut juuri kaikista samoista asioista kuin nörttipoika itsekin, ymmärtäisi nörttiään aina kaikinpuolin täydellisesti, olisi söpö ja seksikäs, eikä koskaan valittaisi mistään. Tällaista puolisoa ei ole olemassa.
Huonon itsetunnon noidankehä
Suomenkielisissä Internet.keskusteluissa elää vahvana myytti, jonka mukaan nörttipojat eivät voi saada naista - ikinä. Joissakin keskusteluryhmissä "nörtti" on suorastaan muodostunut synonyymiksi seksinpuutteesta kärsivälle ja ikuisesti yksinelävälle nöösille vanhalle pojalle. Naisettomuus ja yksinäisyys on kohonnut joissakin Internet-yhteisöissä jopa keskeisemmäksi nörtteyden määreeksi kuin varsinaiset mielenkiinnonkohteet.
"Nörtti ei saa naista" -myyttiä ylläpitävät edellä kuvaillun kaltaiset nörttimiehet itse. He kokoontuvat keskusteluryhmiinsä lietsomaan yhteistä epätoivoaan, rypemään itsesäälissä ja valitettavan usein myös katkeroitumaan koko naissukupuolta ja naisianieleviä alfauroksia kohtaan. Juuri näistä ryhmistä kumpuaa myös suurin viha "huomiohuoraavia feikki-geek-tyttöjä" kohtaan sekä tarve leimata kaikki nörtteydestään tai giikkeydestään avoimesti puhuvat naiset "hh-kategoriaan".
Vakaa uskomus, jonka mukaan nörtti kelpaa naisille, vaikuttaa usein muodostuvan itseään toteuttavaksi ennustukseksi. En halua vähätellä sitä tosiasiaa, että on olemassa niin naisia kuin miehiäkin, joiden on vaikea löytää itselleen elämänkumppania tai seksiseuraa. Syynä voivat olla muun muassa oma ujous, jonkinasteinen sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvä kyvyttömyys, huono itsetunto tai osaamattomuus hakeutua parinmuodostumista tukeviin sosiaalisiin tilanteisiin sekä osaamattomuus toimia niissä, itsekkyys tai itsekeskeisen vaikutelman antaminen, huono tuuri, huonot "markkinat" (esimerkiksi harvaanastutulla syrjäseudulla asuminen) ja joskus luontaantyöntävä ulkonäkökin (tämä on valitettavaa, mutta joskus totta).
En kuitenkaan usko, että pelkkä nörttiys "perinteisessä" merkityksessään - eli intohimoisena suhteena johonkin ekslusiiviseen aiheeseen - voi yksinään tuhota täysin kenenkään pariutumismahdollisuuksia. Toki "outous" työntää luontaan joukkoa ennakkoluuloisia ihmisiä, mutta sama erilaisuus voi toimia kiehtovana massasta erottavana tekijänä. Kannattaa opetella puhumaan omista mielenkiinnonkohteistaan mukaansatempaavasti, riittävän yleistajuisesti ja kiehtovasti niin, että aihetta entuudestaan tuntemattomatkin jaksavat kuunnella. Intohimoisuus on tarttuvaa - ja seksikästä. "Sä et kuitenkaan tajuis mun jutuista mitään" taas ei ole kovin toimivaa supliikkia.
Linked from http://deirdrewalsh.files.wordpress.com
Myös ujous, huono itsetunto ja sosiaalinen kömpelyys ovat harjoittelun kautta voitettavissa olevia asioita. Ujouden julmin liittolainen on lamaannuttava laiskuus. Jos itsensä pakottaa säännöllisesti oman mukavuusaluuensa rajoille käsiähikoiluttaviin ja mahaakouristaviin jännitystilanteisiin, niihin alkaa vähitellen tottua ja riskinottokynnys madaltuu. Sosiaalisten taitojen hiomiseen on olemassa kurssejakin.
Myös ulkonköönsä voi itse vaikuttaa aika tavalla, vaikkei olisikaan auervaaraksi syntynyt. Omalla aktiivisella toiminnalla "peräkammatin nörttikin" voi siis parantaa omaa viehätysvoimaansa huomattavasti. Valitettavan usein itsensä "alemman tason miehiksi" määritelleet tuntuvat kuitenkin jäävän tuleen makaamaan.
Mitä nörttitytöt haluavat?
Lopuksi todettakoon kenties itsestään selvästi, että "todelliset"nörttitytöt eivät ole olemassa nörttipoikia varten. Nörttitytöt eivät tunge nörttiharrastusten piiriin ensisijaisena tarkoituksenaan vikitellä itselleen miehiä - vaan, koska ihan oikeasti haluavat nörtteillä nörttinä nörttien joukossa.
Toki useimmat nörttitytötkin kaipaavat elämäänsä romatiikkaa ja erotiikkaa - ja hyvällä tuurilla tämä voi tarkoittaa, että nörtit muodostavat keskenään pariskuntia. Nörttipariutumisen iloista pääsee todennäköisesti nauttimaan sitä useampi, mitä tasaisempi sukupuolijakauma nörttipiireissä vallitsee. Tästä näkökulmasta ajatellen nörttityttöjen esiinmarssi voi todella olla nörttipoikien onni - jos he vain tajuavat ottaa vastakkaisen sukupuolen avoimesti mukaan juttuihinsa.
Cossaajien hauskan pitoa vai luntustelua? From clobalnerdy.com
Nörttitytöillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista velvollisuutta pariutua juuri nörttien kanssa. Jos nörttityttö pariutuu esimerkiksi "alfauroksen", maajussin tai toisen naisen kanssa, mahdollisesti lehdelle soittelemaan jääneiden nörttipoikien on vain kestettävä kohtalonsa uljaasti. Erääseen Nörttitytöt-blogin aiempaan blogitekstiin anonyyminä esitetty kommenttitarina siitä, kuinka "kerrankin eräässä nörttiporukassa oli tyttö, joka rupesi lopulta seurustelemaan vain yhden kyseisen porukan pojan kanssa, vaikka me muutkin oltiin siihen pihkassa" ei ole pätevä peruste misogynialle. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Huomion arvoista on, että tässäkin tarinassa nörttitytön sydämen sai omakseen se, joka lopulta ensimmäisenä kykeni verbalisoimaan tunteensa. Ujouden voittaminen kannattaa.
Entä mikä lienee vastaus siihen perimmäiseen kysymykseen, ovatko nörttitytöt vällyissä kuin Venuksesta laskeutuneita seksijumalataria lukuun ottamatta kolmatta tissiä ja vihreää ihoa? Valitettavasti voin vastata tähän vain omalta osaltani: minä ainakin olen. Itse asiassa kolmas tissini ja ihoni vihertävä hehkukin paljastuvat, jos korvaani hyrisee oikeassa rytmissä emoalukseni kutsulaulun. Olen kuitenkin paljastanut melodian planeettanne asujamistosta vain aviomiehelleni, joka on vannonut varjelevansa salaisuuttani hengellään.
Tässä blogissa on jo aiemmin
käsitelty nörttiyden moninaista olemusta. Jotkut ihmiset tuntuvat
olevan kiivastuneita siitä, että me blogin kirjoittajat haluamme ymmärtää
nörtti-termin mahdollisimman laajasti. Toinen ihmetystä herättänyt
asia on kirjoittajien sukupuoli. Puhutaan huomiohuorauksesta ja haarojen
levittelystä.
Ihmisen identiteetti on mielenkiintoinen
asia. Haluaisinkin heittää kriitikoille kysymyksen. Kumpi on tärkeämpää
identiteettiä määriteltäessä, millaisena muut sinut näkevät,
vai millaiseksi itse tunnet itsesi?
Nörttitytön nopat
Itse pidän itseäni nörttinä.
Harrastan roolipelaamista. Minulla on tällä hetkellä seitsemän
noppasettiä - jokaiseen peliin oma, vaikka suurinta osaa voisi varsin
hyvin pelata yhdellä ja samalla setillä. Kirjahyllyni on täynnä
fantasiaa, scifiä ja kauhua, sarjakuvia, roolipelien sääntökirjoja
sekä media-alan oppikirjoja. Unelmoin, että joskus minulla on huone,
jonka seinät on vuorattu kirjoilla. Hihittelen t-paidalle, jonka rinnassa
lukee NPC.
Pidän itseäni feministinä.
Netin "nainen takaisin keittiöön" -vitsit ärsyttävät suunnattomasti,
samoin naisvaltaisten alojen palkkakehitys sekä videopelien ja sarjakuvien
epärealistiset naiskuvat. Vaadin oikeutta käyttää korkeita kenkiä
ja lyhyttä hametta ilman, että perääni huudellaan törkeyksiä tai
että tuntemattomat käyvät käsiksi. Itken lukiessani tarinoita tyttöjen
pakkoavioliitoista, ympärileikkauksista tai kunniamurhista. Ärähdän
välittömästi, jos tuntematon mies tytöttelee minua.
Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan
pidä minua nörttinä. Perinteisen IT-nörtin muottiin en tosin mahdukaan.
En irkkaa ja olen muutenkin huono tietotekniikan kanssa. Niin huono,
että usein tietokoneet ja älypuhelimet kieltäytyvät toimimasta,
jos olen samassa huoneessa (en liioittele, kysykää kavereiltani).
Kynä-paperipelaamiseen ei juurikaan kulu rahaa, ja koska en vielä
omista sitä NPC-paitaa, nörttiyteni ei näy päällepäin sitäkään
vähää.
Minua ei myöskään pidetä
feministinä, sillä en ole potkimassa nivusiin jokaista miestä, joka
sattuu vilkaisemaan rintamustani. Vastustan sukupuolikiintiöitä, eikä
kohtuni ole minulle Vapaudut Vankilasta -kortti. Päinvastoin. Keittiövitsejä
enemmän minua suututtavat ihmiset, jotka käyttävät sukupuolta tekosyynä
huonolle käytökselleen, tai mitätöivät toisen ihmisen hänen sukupuolensa
perusteella. Minulle feminismi ei tarkoita miesten polkemista, vaan
tasa-arvon tavoittelua. Egalitarismi on mielestäni typerä ja keinotekoinen
termi.
Sen sijaan minua pidetään
goottina ja/tai hevarina, mikä tuntuu kummalliselta, sillä en itse
tunnista itseäni kummastakaan termistä. Myönnän, kuuntelen metallimusiikkia,
mutta myös paljon muunlaista. Vaatteeni ovat väritykseltään melko
tummia ja farkuissani on niittivyö, mutta siihenpä se jää. En värjää
hiuksiani hevareille tyypilliseen tapaan tummaksi. Tunnen miehiä, joilta
kestää minua kauemmin laittautua baariin. Kuljen julkisesti useammin
tuulihousuissa kuin korsetissa, ja tanssin varsin mielelläni myös
muuten kuin heiluttamalla tukkaani.
Joten mikä minä sitten olen?
Nörtti vai hevari? Feministi vai vain nainen? Yksi jätkistä vai huomiohuora?
Kenen mielipiteellä loppujen lopuksi on merkitystä?
Tämän pienen pakinani perustana ei ole kirjojen tai tutkimusten kirjo, vaan omakohtaiset kokemukseni pelimaailmassa. Lyhyenä saatteena sanottakoon, että aloitin pelaamisen viisivuotiaana isäni ensimmäisellä kotipc:llä, jonka jälkeen harvassa ovat olleet hetket kun minulla ei olisi ollut peliä kesken. 25-vuotisen matkan varrella on tullut pelattua niin yksin kuin satojen ihmisten kanssakin. Tässä jutussa mietin pelaamisen sosiaalista puolta netissä, naisgamerin näkökulmasta.
Ensimmäiset kokemukseni mmo:ista sain parikymppisenä. Ennen tätä en ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota nettipelaamiseen, vaan olin suosinut yksinpelaamista. Alku olikin hyvin sattumanvarainen: klikkasin mainosta jollain sivustolla, katsoin demon, latasin pelin, ja loppu on historiaa. Peli oli Tales of Pirates – merirosvousta siinä tosin oli hyvin vähän. Aikani tutustuttuani hahmooni ja peliympäristöön liityin kiltaan. Olen suhteellisen sosiaalinen, joten ei mennyt kauaa kun olin saanut monta uutta tuttavuutta, ja pelin luonteen mukaan pelasimme paljon yhdessä, sillä monet instanssit vaativat eri luokkien yhteistyötä. Pelaajien kirjo oli mittava, oli monenikäisiä ihmisiä monista maista, kumpikin sukupuoli oli tasapuolisesti edustettu.
Naisena kuitenkin herätin aina huomiota. Ja silloin tällöin myös epäilyä – peli oli pk-painoitteinen (people killing) ja naiset harvemmin pelasivat yhtä agressiivisia hahmoja kuin minä. Enemmän huomiota vielä herätti se, etten ollut ”tyypillinen” tyttöpelaaja, eli en pelannut parantajaa, tai jäänyt taka-alalle väittelyissä, niin kuin valtaosa muista tytöistä. Kiltojen välinen kilpailu oli veristä puuhaa! Flame warit, eli hyvin julkinen toiselle killalle tai tietylle pelaajalle/pelaajille kettuilu oli lähes jokapäiväistä, ja kommentit raakoja. Samoin kiltojen sisäinen ryhmädynamiikka kävi välillä aika rankaksi. Useimmat kommentit joita sain olivat aika tyypillisiä – huorittelua, ulkonäköni haukkumista, taitojeni epäilyä, mutta eniten heittoja siitä, kuinka varmasti käytin sukupuoltani hyväksi saadakseni apua/tavaroita/statusta.
Viihdyin kuitenkin samalla serverillä useita vuosia. En lopettanut peliä loppujen lopuksi ihmisten takia, vaan peliyhtiön rahastuksen takia. Ja samantien etsin uuden pelin. Tales of Piratesin jälkeen olen pelannut useita mmo:ita, muun muassa WoWia, Aionia, Ether Sagaa ja Requiemia. Ja tulin huomaamaan kuinka samoilla asioilla naisia haukutaan, pelistä riippumatta: naiset käyttävät hyväkseen sukupuoltaan jotta saavat miehiltä vastinetta. Totuus ei paljoa painanut riidoissa, sillä sukupuoli määritteli roolit hahmoja paremmin.
Onko naisena pelaaminen sitten kokonaan taistelua vallitsevia ennakkokäsityksiä vastaan? Ei ollenkaan. Naisena ehkä koen, että olen joutunut todistamaan taitojani miehiä enemmän, mutta se on osin ollut omassa päässäni. Vaikka on paljon pelaajia, sekä mies- että naispuolisia, jotka tekevät parhaansa pitääkseen yllä ennakkoluuloja joko haukkumalla tai omalla esimerkillään, olen vuosien varrella tutustunut moniin ihaniin ihmisiin, joille ei sukupuoleni merkinnyt mitään. Olen viettänyt tunteja tappamassa hirviöpomoja ihmisten kanssa, jotka saivat loputtoman grindauksen tuntumaan helpolta. Olen saanut hyviä ystäviä - niin naisia kuin miehiäkin - pelien kautta, joista joidenkin kanssa olen pitänyt yhteyttä jo kymmenen vuotta.
On helppoa olla inhottava nettipelissä, jossa kukaan ei tunne sinua, mutta onneksi on ihmisiä, jotka uskaltavat olla omia itsejään kasvottominakin.
Minun piti alunperin kirjoittaa tänään nukkekodeista, mutta vaihdoin aihetta lennossa, sillä tällä viikolla tapahtui jotain muuta, mistä halusin kirjoittaa. Nukkekodeista kerron sitten toisella kertaa, mutta korvaukseksi käytän tässä postauksessa kuitenkin kansainvälisen nukkekotiyhteisöni ottamia kuvia :).
Maanantaina nimittäin vietettiin päivää, jonka nimi on Community Manager Appreciation Day. Suomenkielistä nimeä päivällä ei ole, sillä community managereilla ei ole vielä vakiintunutta suomennosta, vaan puhutaan mm. yhteisömanagereista, verkkokoordinaattoreista, nettikätilöistä, verkostofasilitaattoreista ja yhteisöjohtajista. Siksi tyydyn tässä postauksessa käyttämään termiä community manager (CM).
by Valeriana Solaris
Edellä mainituista termeistä voi jo aavistella, mitä community managerit, tai online community managerit, kuten Wikipedia heitä kutsuu, tekevät. He pyörivät netin erilaisissa some-palveluissa (keskustelupalstat, wikit, blogit, Facebook-sivut, Ningit jne) ja tekevät töitä niissä pyörivien yhteisöjen parissa.
Ja taas uusi termi. No mikä tekee ryhmästä yhteisön? Wikipedian mukaan:
Yhteisön tunnusomaisia piirteitä ovat yhteinen päämäärä ja mielenkiinnon kohde. Lisäksi yhteisöllä on yhteinen päätösvalta sekä yhdessä sovitut säännöt, joiden rajoissa toimitaan. Usein yhteisöihin liittyminen edellyttää hyväksyntää muilta kyseisen yhteisön jäseniltä.
Eli me Nörttitytötkin olemme yhteisö, ja Anitta Kiviranta ja Nina Niskanen ovat meidän community managereitamme, merirosvokapteeneja, kuten Mia Meri oivalsi Nörttityttöjen Facebook-keskustelussa:
by S@ndy
-- eli johtaja jossain
yhteisössä ilman varsinaista johtaja-titteliä, koska koko yhteisö
"johtaa" itse itseään, mutta tarvitaan joku joka toimii vähän niin kuin
merirosvoaluksen kapteenina esikuvana miehistölleen ja kertomaan muille,
että nyt vuotaa vene, käykääs tukkimassa. :D (Selitys: merirosvoalukset ovat maailman ensimmäisiä demokratioita, joissa kapteeni pysyi kapteenina vain, jos miehistö sen sallii.)
Harrastusmaailmassa CM:a on paljon, ja on ollut jo kauan. Yritysmaailmaan he ovat tulleet some-huuman myötä - tarvitaan ihmisiä, jotka puhuvat yrityksen (esim. pelistudio, radiokanava) fanien kanssa. Suomen ensimmäisiä community managereita oli YleX:n Sippo, jonka tehtävä on jutella ihmisten kanssa netissä. Fobba taas on uraa uurtava ja vuoden poliisinakin palkittu mies, joka alkoi hengata työkseen nuorten kanssa ensin Habbossa ja Galtsussa, sittemmin myös meidän vähän vanhempien kanssa Facebookissa.
CM-termi yleistyi vuonna 2006, ja seuraavana vuonna webbi-strategisti Jeremiah Owyang tutki korporaatio-CM:ien työnkuvia. Niistä löytyi neljä yhteistä piirrettä:
Yhteisön edustaminen - CM kuuntelee eri tavoilla asiakkaiden mielipiteitä ja tuo heidän mielipiteensä työnantajansa tietoon.
Ilosanoman levittäminen - tapahtuma- ja tuotemarkkinointi. Hänellä on takanaan yhteisön luottamus, joten hänellä on vain "hyviä tarjouksia" (muuten menee maine).
Kommunikointikyvyt - tähän kuuluu niin some-työkalujen (etenkin niiden kulttuurin) syvällinen tunteminen kuin sisällön ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Hän päivittää statuksia, bloggaa, podcastaa, tekee videoita, selvittää erimielisyyksiä ja kiittää hyvästä käytöksestä ja seuraa niin mittareita kuin sääntöjen noudattamistakin.
Asiakaspalautteen keräys - yleisöllä ja asiakkailla on toiveita siitä, millaisia tuotteiden pitäisi olla. Ideoita kerätään tutkimuksin ja avainkäyttäjiä kutsutaan tuotekehittäjiä tapaamaan.
by r e n a t a
Kuulostaako unelmahommalta? Ennenkuin alatte etsimään community managereiden töitä, muistakaa myös ammatin rankka puoli, josta Jeremiah bloggasi:
Työtä tehdään omalla nimellä ja naamalla, joten yksityisyys on loppuiäksi mennyttä
Asiakkailla on loppumaton virta ehdotuksia - jaksatko vastata aina yhtä ystävällisesti samoihin kysymyksiin?
Entä tuleeko vielä uni silmään, kun sinulle on koko päivä valitettu netissä?
Yrityksen sisällä ei aina ymmärretä työnkuvaa ja sen tarkoitusta - eihän nyt Facebookissa voi tehdä töitä, siellähän vain huvitellaan. Ja kun meillä on tässä nämä omat kiireet, niin ei me nyt ehditä mitään blogihaastatteluja antaa, eihän se nyt niin tärkeätä ole. Ai sä lupasit jo, no oma on mokasi...
by Peppercorn_Pixie
Ja tästä päästäänkin jo varsinaiseen asiaan: ammatti on niin rankka, että Jeremiahin mielestä community managereita ja sitä, miten he eri tavoin parantavat asiakaskokemuksia, pitäisi kunnioittaa edes kerran vuodessa ja se päivä oli 23.1.2012, vuoden neljäs maanantai. Päivän teemaan kuuluu se, että yhteisöt kiittävät omia CM:eitaan, joiden työtä arvostavat, minkä lisäksi managerit kokoontuvat vertaistensa seuraan työstään juttelemaan. Järjestimme nopealla aikataululla verkostointitapahtuman Tampereen teknillisellä yliopistolla, jossa aloimme haaveilla seuraavasta tapaamisesta.
Jos sinä haluat verkostoitua suomalaisten CM:n kanssa, teepä se esimerkiksi liittymällä uuteen ryhmäämme LinkedIn:ssä (Community Managers in Finland) tai tulemalla Sometime:ssa CM:n omaan sessioon. Ja laita kalenteriisi CMAD, joka järjestetään taas vuoden päästä, vuoden 4. maanantaina - todennäköisesti taas Tampereella.
