Mutta kun sillä on ne tissitkin...

Tiina Laine

Kuva: innovate360
( http://www.flickr.com/photos/innovate360/ )

Naisten asema työelämässä leimahtaa aina tasaisin ajoin uutisotsikoihin. Viimeisin isompi keskustelu alkoi, kun kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhimäki kannatti lain säätelemiä sukupuolikiintiöitä listautuneiden yritysten hallituksiin. Sinällään meillä Suomessa asia on jo hienosti hoidossa ilman lain määrittelemää pakkoa. Asia on tiivistetty hyvin Leena Linnainmaan kolumnissa enkä siksi käy sitä sen tarkemmin tässä läpi. Heti alkuun huomioisin, että kysymys on sukupuolikiintiöstä, ei ”naiskiintiöstä”. Se tarkoittaa, että hallituksessa on oltava kumpaakin sukupuolta edustettuna, ei mistään ”tehdään kaikista hallituksista naisvaltaisia ja sitten asiat ovat hyvin”-kiintiöstä.

Keskustelun leimahtaessa kiintiöitä vastustavilla tuntuu olevan kaksi pääargumenttia:
   
      1. Jos ihmisiä valitaan kiintiöperusteella, ei valita parasta.
      2. Jokainen on oman onnensa seppä, eivätkä kiintiöt kuulu vapaaseen markkinatalouteen.

 ”Jos ihmisiä valitaan kiintiöperusteella, ei valita parasta”. Kyseinen argumentti lähtee ajatuksesta että on olemassa jokin objektiivinen paras, joka voidaan valita. Näinhän asia ei ole. Työpaikkaan/johtoon/hallitukseen ei valita ”parasta” vaan sopivin. Ja kuka sitten on sopivin? Riippuu paljolti siitä mitä painotetaan valinnassa. Tätä varten on kehitetty monenlaisia työkaluja, joilla voidaan etsiä se työryhmää parhaiten täydentävä henkilö. Itselleni ylemmän AMK-tutkinnon suorittajana tehtiin Thomas-analyysi oppimismielessä. Analyysi on kehitetty tutkimaan ihmisen työminän ja minäkuvan välisiä eroja ja hahmottamaan miten henkilö käyttäytyy paineen alla. Tarkoitus on, että työtiimeihin saadaan erilaisia ihmisiä oikeassa suhteessa tasapainottamaan toisiaan ja siten pääsemään parempaan lopputulokseen. Thomas-analyysi on siis vain yksi monista työkaluista.

Kuitenkin aina loppujen lopuksi työntekijän valitsee ihminen. Ja hän valitsee sen ihmisen, jonka kokee sopivimmaksi työtehtävään. Tässä onkin 1. argumentin heikoin linkki. Jos työntekijän valitsisi tietokone, voitaisiin mahdollisesti päästä jonkinlaiseen laskennalliseen parhauteen. Kun päätöksen tekee ihminen, törmätään siihen tosiasiaan että ihminen ei kykene tekemään päätöksiä puhtaalla logiikalla ja ”järjellä”. Haluamme kovasti uskoa että asia on toisin. Meillä on uskonnollisfilosofisia koulukuntia, jotka pyrkivät todistamaan asian olevan niin, mutta kun tullaan faktojen luo, paljastuu ikävä tosiasia. Meillä on esihistorialliset aivot ja ne käyttävät ihan omaa logiikkaansa, pyrkien ensisijaisesti pitämään meidät hengissä.

Uskon että koska aivomme pyrkivät pitämään meidät elossa, on kaikki uusi ja meille vieras automaattisesti ikävää ja kielteistä. Tästä on toki poikkeuksia. Yritysmaailmassa heitä kutsutaan nopeiksi adaptoijiksi, joita yritetään löytää ja houkutella mukaan aina, kun jokin uusi ja mullistava asia tuodaan kaupallisuuden piiriin. He ovat innokkaita kokeilemaan ja heiltä puuttuu ihmisille tyypillinen muutosvastarinta. Mutta lajina, hengissä selviytymisemme kannalta, on hyvä että he ovat vähemmistössä. Emme olisi päässeet savannin aroilta kovin kauas, mikäli maistelisimme kaikkea jännää vastaan tulevaa, toivottaisimme vieraat eläimet ja lajit iloisesti illallispöytäämme ja kokeilisimme ennen monsuunikautta täysin uutta asumismuotoa. Toisaalta olemme myös aina tarvinneet näitä "uutta kokeilevia" -ihmisiä. Hädän hetkellä, kun tuttu elämäntapa on romuttumassa, on pakko löytää uusia keinoja selviytyä.

Kuva: Victor1558
(http://www.flickr.com/photos/76029035@N02/)

Ne jotka tässä kohtaa edelleen mutisevat logiikasta ja järjestä itsensä johtamisessa, haastan pieneen kokeeseen. Seuraavan viikon ajan kaupassa käydessäsi et saa valita yhtään tuttua merkkiä koriisi. Suomessa elintarvikeala on niin valvottu, ettei ole mitään järkiperusteista syytä olla kokeilematta viikon verran jotain "uutta" tuotetta. Ne ovat varmasti yhtä turvallisia ja sisältävät samat ravintoaineet, kuin tututkin merkit. Arvaan että kauppaan päästyäsi ajatus alkaa tuntua typerältä ja keksit vähintään sata järkevää syytä jättää koe kesken. Pulssisi saattaa hieman kohota ja ehkäpä jopa hikoilet. Kuitenkin kyse on niin mitättömästä asiasta kuin mitä syöt seuraavan viikon ajan. Entä jos sinun pitää valita yritykseesi uusi johtotason työntekijä?

Miten tämä liittyy sukupuolikiintiöihin? Palatakseni vastustajien argumenttiin 1, sopivimman henkilön valitseminen kohtaa aina valitsijan oman mukavuusalueen. Jos työpaikka on aina ollut miesvaltainen, nainen edustaa työntekijänä tuntematonta elementtiä. Freudin termiä käyttääkseni ID kirkuu kauhusta jossain taka-alalla kun työntekijää valitseva henkilö yrittää järkiperustein selittää itselleen miksi mies on hakijana kuitenkin sopivampi työpaikalle kuin nainen. Sama tilanne toki koskee, mikäli hakija on maahanmuuttaja, ”erilaisen” näköinen tai muuten vaan valitsijan mielestä outo. Kuitenkin tänä päivänä liikutaan postmodernissa yritysmaailmassa, jossa pyritään jatkuvaan uudistumiseen ja luovaan talouteen. Eikö silloin tärkeintä olisikin uskaltaa rikkoa vanhoja käytäntöjä ja ottaa se uusi ja outo näkökulma mukaan myös johtotasolle? Hypätä sinne Siniselle merelle muutenkin kuin strategiaselvityksissä?

Koska ihmisinä pyrimme stabiliuuteen ja tuttuuteen, niin päästäänkin siihen että pakko on aina siivittänyt läpimurtojamme kehityksessä. Kilpailu ruuasta pakotti tulemaan puusta alas, luonnonkatastrofit ja populaation lisääntyminen levittäytymään laajemmalle sekä tottumaan uusiin oloihin jne. Nykyään täällä länsimaisessa lintukodossa luonnon sanelemia pakkoja on kovin vähän. Olemme aikoja sitten päässeet tilaan jossa enemmistön ihmisistä ei tarvitse käyttää suunnattomia määriä energiaa perustarpeiden tyydyttämiseen. On ollut mahdollista siirtää tuo energia aineettomaan hyötykäyttöön. Ihmisen jatkuvan kehittymisen tähän pisteeseen on mahdollistanut oman älykkyyden kasvattaminen ulkoisin verkostoin, joita edustaa ensin puhuttu kieli, sitten kirjoittamaan oppiminen ja nyt olemmekin jo ubiikkiyhteiskunnassa. Ryhmässä me olemme älykkäämpiä, vaikka suomalainen sanonta ja omat kokemuksemme monesti muuhun viittaavatkin. Me voimme muuttaa hienot ajatukset pakoksi eli laiksi ja säännöksiksi. Kauniit ajatukset kun on vaikea saada mukavuudenhalun ja tiedostamattomien vastustuksiemme takia muuten käytäntöön. Laki on aina yhteisön sopimus pelisäännöistä ja pelisäännöt muokataan sopimaan meihin ja meidän aikaamme. Eivätkä pelisäännöt koskaan ole pelkästään hauskoja, muutenhan niitä ei edes tarvitsisi kirjoittaa ylös.

Ja mitä tulee argumenttiin 2. Me emme ole ”tabula rasa” syntyessämme, emmekä elä tyhjiössä. Emme siis pysty yksin vaikuttamaan elämämme kulkuun vaan olemme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa aina ja kaikkialla, myös silloin kun päätämme erakoitua kotiin. Olemme yhteisöjen jäseniä ja sellaisina yhteisön vaikutuksen alaisia. Me emme synny maailmaan tasa-arvoisina, mutta yhteiskunnan (eli meidän) tulee pyrkiä siihen että saamme mahdollisimman tasa-arvoisen kohtelun. Tosin itse pyrkisin pois tasapäistävästä tasa-arvosta, jossa kaikkia kohdellaan täysin saman lailla ja pyrkisin tasa-arvoon, jossa jokaista kohdellaan niin että hänellä on parhaat mahdollisuudet menestyä.