perjantai 11. toukokuuta 2012

World of Warcraft - Siis WoW

Meri-Tuuli Laakso

 

 


World of Warcraft (WoW) on Blizzard Entertainmentin kehittämä Warcraft-pelisarjaan perustuva massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli. Pelin tapahtumat sijoittuvat Azeroth-nimiseen maailmaan eli noin neljä vuotta edellisen Warcraft-pelin Warcraft III: The Frozen Thronen tapahtumien jälkeen. Peli julkaistiin Warcraft-pelisarjan 10-vuotispäivänä 23. marraskuuta 2004.

Peliin on julkaistu kolme lisäosaa, joista ensimmäinen, The Burning Crusade, julkaistiin 16. tammikuuta 2007. Toinen lisäosa, Wrath of the Lich King, julkaistiin 13. marraskuuta 2008 ja kolmas lisäosa, Cataclysm, julkaistiin 7. joulukuuta 2010. Lisäksi WoWiin on parhaillaan beta-testaus vaiheessa neljäs lisäosa, Mists of Pandaria.






World of Warcraftin pelaamisesta veloitetaan kuukausimaksu. Pelin ensimmäisen osan mukana pelaaja saa 30 päivää peliaikaa, jonka jälkeen sitä voi ostaa lisää muun muassa luottokortilla tai kaupoista ostettavilla 60 päivän peliaikaan oikeuttavilla Game Card -korteilla.World of Warcraftilla on yli 10 miljoonaa pelaajaa ja se on tällä hetkellä maailman pelatuin kuukausimaksullinen MMORPG.


Massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli (MMORPG, Massively Multiplayer Online Role-playing Game) tarkoittaa verkon kautta moninpelattavia tietokoneroolipelejä, joissa pelaaja luo itselleen kuvitteellisen pelaajahahmon, ja tämän jälkeen tutkii pelimaailmaa vuorovaikuttaen muiden pelaajien kanssa. MMORPG-peleissä pelaajalla ei ole yksittäistä päämäärää, vaan tarkoituksena on lähinnä oman hahmon kehittäminen, tehtävien suorittaminen, oman varallisuuden hallinta ja pelaajien välinen taistelu. MMORPG:t ovat myös hyvin sosiaalisia paikkoja. Osan tehtävistä ja seikkailemisesta voi suorittaa yksin, mutta parhaiten pelit yleensä palkitsevat pelaajaryhmien yhteistyön. MMORPG-pelit juontavat juurensa MUD-peleistä. Useimmat näistä peleistä ovat periaatteessa täysin graafisia MUDeja. MUDeista tärkeimpänä erona on kuitenkin massiivisuus; siinä, missä MUDeissa on parhaimmillaan muutamia satoja käyttäjiä kerralla, voi MMORPG-maailmoissa olla samaan aikaan käyttäjiä useista sadoista useisiin tuhansiin tai jopa kymmeniä tuhansia käyttäjiä.


Aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa peli

Miksi niin monet ihmiset maailmassa viettävät kymmeniä tunteja viikossa istuen tietokoneillaan ja hakaten näpäimistöään epätoivoisesti yrittäen "levuttaa" hahmojaan, "farmata" kultaa ja mainetta, metsästää saavutuksia (=achievmenttejä), tulla "gänkätyksi" miljoona kertaa vihollispelaajien taholta ja lopulta ollessaan tarpeeksi hyviä "raidaavat" kaiket yöt parempien varusteiden toivossa... No, tässä joitakin syitä:


Yhteisöllisyys 

WoWissa voi pelata ystävän kanssa. Mikä on hienompaa kuin pitää hauskaa, kehittyä ja tehdä tehtäviä yhdessä auttaen toinen toistaan? No tottakai pelata monen ystävän kanssa yhtäaikaa! "Double the fun..." Yhdessä pelaaminen myös vähentää mahdollisuutta joutua vihollispelaajien tai vihamielisten olentojen ja eläinten uhriksi.


Pelissä voi myös littyä kiltaan, omaan pikku yhteisöön. Killat tarjoavat apua, suojaa, tukea ja ennen kaikkea uusia ystäviä. Jokainen kilta on erilainen, mutta on olemassa n. kolmea erilaista tyyppiä: Social/Levelling, Raiding (PVE, player versus enviroment) ja PVP. Social/Levelling kiltaan pääsee yleensä ilman mitään vaatimuksia. Ne on tarkoitettu juttelemiseen ihmisten kanssa ja tarjoamaan apua hahmojen kehittymiseen eli "leveelaukseen". Raiding-kilta on tarkoitettu "raidaaville" ihmisille. Raidaaminen tarkoittaa tarkkaan harkittua "metsästys retkeä" isoja monstereita ja olentoja vastaan, joita kutsutaan Bosseiksi (Pomo). Näiden olentojen kaataminen vaatii lujaa tiimityötä ja alansa ja roolinsa hallitsemista. Siksi hyvään raidauskiltaan voi olla vaikea päästä. PVP-kilta taas tarkoittaa player versus player -kiltaa. Nämä killat siis nimensä mukaisesti harrastavat vain pvp-tapahtumia, sotapelejä, kaksintaisteluja, battlegroundeja (=taistelukenttiä) jne. Lisäksi esiintyy kaikkien näiden kolmen kilta-tyypin sekoituksia.


Taustatarina 

Warcraftin tarina on jakautunut neljään peliin plus kolmeen lisäosaan, numerolliseen novelleja, perinteiseen roolipeliin ja jopa manga-sarjaan. Varsinkin ne ihmiset, jotka haluavat oikeasti olla osa tätä fantasiamaailmaa ja roolipelaavat, imeytyvät suoraan tarinaan. He luovat hahmolleen tarkoituksen ja tarinan, tulevat osaksi maailmaa ja pelaavat sen mukaan. Kuka ei haluaisi olla sankari, tai edes osa suurta seikkailua?


Matka huipulle

Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän kiinnyt hahmoosi. On tyydyttävää huomata työnsä tulokset ja nähdä kehittyneensä siitä aloittelevasta "noobista" alansa ja roolinsa osaavaksi pelaajaksi.


Tässä oli kolme pointtia siitä, miksi monet ihmiset löytävät itsensä yhä uudestaan pelaamasta WoWia. Jotkut kutsuvat sitä koukuttumiseksi... Mutta kun on vuorovaikutuksessa asioiden ja ihmisten kanssa ja saa arvostusta siellä, missä sitä ei välttämättä oikeassa elämässä heru, on asia varsin ymmärrettävää.


Oma Alliance maagini Frostwhisper realmilla.


Kuinka aloittaa pelaaminen?

Kun olet luonut tunnuksesi ja ostanut peli(t) ja mahdollisen peliajan, on aika kirjautua sisään ja valita realm. Realm tarkoittaa maailmaa, paikkaa, ja WoWissa on monta josta valita. Maailmat ovat muuten täysin samanlaisia sisällöltään, mutta niiden populaatio ja jotkin tavat ovat erilaisia.


WoWissa on kaksi eri liittoutumaa (=faction),
Alliance ja Horde. Nämä sotivat toisiaan vastaan, ja valitessa realmia on hyvä tietää, miten näiden liittoutumien populaatio realmilla jakautuu. Esimerkiksi täällä näkee prosentteina, miten liittoutumat ovat jakautuneet. On luonnollisesti viisainta valita sellainen realmi, jossa jakauma on melko tasainen, mutta jos haluaa kokea olevansa ylivoimainen, voi valita sellaisen realmin, missä valittu liittoutuma on vallitseva faction.

Lisäksi realmeja on olemassa neljää eri perustyyppiä: Normal, PVP, RP ja RPPVP. Nimistä voi päätellä paljon, ja PVP termin selitinkin jo aikaisemmin. RP taas tarkoittaa roolipelaamista. RP-tagilla varustetut realmit ovat siis oikeiden roolipelaajien mekka ja meno voi olla joskus mielenkiintoista seurailla. RPPVP taas sisältää sekä roolipelausta, että pvp:tä.




Rodut

Allianceen kuuluvat Ihmiset, Kääpiöt, Tontut, Yöhaltiat, Ihmissudet ja Draeneit. Hordeen kuuluvat Verihaltiat, Örkit, Taurenit, Peikot, Epäkuolleet ja Maahiset. Jokaisella rodulla on jokin oma "racial"-taito. Esimerkiksi Yöhaltiat pystyvät sulautumaan varjoihin ja katoamaan näkyvistä, ja Draeneit taas pystyvät parantamaan haavoja omalla pikku parannusloitsullaan.


Lisäksi jokaisella rodulla on omat tietyt alat (=Class), joista valita. Monet classit löytyvät melkein kaikilta roduilta, mutta eivät kaikki. Classit jakautuvat vielä kolmeen eri talent treehen (=taitopuu), jotka palvelevat eri tarkoituksia. Jokin classin kolmesta taitopuusta voi olla esim. tarkoitettu PVP-hen, toinen PVE-hen. Lisäksi ne voivat jakaa roolisi: DPS (Damage per second, se joka aiheuttaa vahinkoa uhrille/monsterille), Healer (parantaja, pitää huolta tankista ja muista pelaajista) ja Tank (tankki, pitää uhrin/monsterin hyökkäämässä itseään kohti ja imee näin kaiken sen aiheuttaman vahingon itseensä). Kaikki classit eivät kuitenkaan voi toimia tankkina tai parantajana.


Esimerkki Paladin-classin taitopuun kolmesta eri vaihtoehdosta. Holy=Parantaja, Protection=Tankki, Retribution=DPS.

Classit

 

Warrior

Soturin taitopuut keskittyvät kahteen tehtävään, vahingon aiheuttamiseen tai vahingon vastaanottamiseen. Soturi on paladiinin ja kuolonritarin ohella fyysisesti kestävin hahmoluokka, johtuen kyvystä käyttää raskasta levypanssaria. Soturit ovat kestäviä myös vahingontekoroolissa. Soturien kyvyt perustuvat raivoon, joka kasvaa taistelun edetessä.


Hunter

Metsästäjä on puolestaan fyysistä vauriota etäisyydeltä aiheuttamaan painottunut hahmoluokka. Metsästäjä on erikoistunut mm. jousien ja tuliaseiden kättöön. Metsästäjä pystyy kesyttämään itselleen lemmikin pelin pedoista ja käyttämään sitä esimerkiksi sitoakseen vastustajansa lähitaisteluun. Lemmikeillä itsellään on myös erilaisia taitoja. Lisäksi metsästäjät voivat ansoittaa maastoa.


 Priest

Pappi on hahmoluokka, jolla on kaksi tehtävää, vahingon tekeminen tai parantaminen. Papilla on käytössään myös tehokkaita vihollisten hallintataikoja (engl. crowd control, lyh. engl. CC), jotka tekevät vihollisen hetkellisesti puolustuskyvyttömäksi, esimerkiksi kontrolloimalla vihollisen mieltä.

Shaman

Shamaani osaa parantaa, tehdä vahinkoa ja myös tehdä kauemmas ulottuvia vahinkoloitsuja. Shamaanin tärkeimpiä taitoja ovat toteemit (engl. totem). Niiden avulla shamaani voi saada itselleen tai tuoda ryhmäänsä parannusta tai manaa, parantaa lähitaisteluvoimaansa, parantaa puolustusta ja maagisia voimia ja tuoda lisää tuhovoimaa. Shamaani pystyy herättämään muita pelaajia henkiin, ja ainoana pelattavana hahmoluokkana suorittamaan uudelleensyntymän käyttäen erityistä Ankh-avainta.

Warlock

Manaaja on maagista pimeiden voimien vauriota etäisyydeltä aiheuttamaan painottunut hahmoluokka. Manaajat ovat keskittyneet pimeisiin voimiin kuten demoneihin ja kirouksiin. Manaajan erikoisuus on kyky imeä muilta hahmoilta elinvoimaa ja he pystyvät muuntamaan omaa elinvoimaansa manaksi. Apureinaan manaajat käyttävät erilaisia demoneita. Manaajan aiheuttama vaurio perustuu voimakkaisiin kirouksiin jotka aiheuttavat vastustajille vahinkoa ajan kuluessa, sekä demonien apuun.

Paladin

Paladiini on hybridiluokka, joka voi taitopuun valinnoilla toimia parantajana, vahingon tuottajana tai vastaanottajana eli tankkina. Raskaasti haarniskoituneina paladiinit ovat pelin sitkeähenkisimpiä hahmoja erityiskykyjensä ansiosta, joilla he voivat esimerkiksi muuttaa itsensä väliaikaisesti vahingoittumattomaksi tai loihtia erittäin voimakkaan parannustaian. 

Rogue

Roisto voi tiirikoida lukkoja sekä varastaa esineitä tai rahaa NPC -vastustajilta. Roiston tärkein ominaisuus on hiipimiskyky (engl. Stealth), joka on myös edellytys joillekin taidoille. Roisto on heikko joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi, mutta sen hyvinä puolina pidetään piiloutumis- ja salamannopeita lähitaistelutaitoja. Yksi roiston hyödyllisistä taidoista on myrkkyjen käyttö.

Death Knight

Kuolonritari on World of Warcraftin Wrath of the Lich King lisäosassa ilmestynyt pelin ensimmäinen sankarihahmoluokka. Muista hahmoluokista poiketen kuolonritariin tarvitaan jo ennestään oleva hahmo, jonka taso on vähintään 55. Kuolonritari voi toimia samoissa rooleissa kuin soturi. Kuolonritari on fyysisesti voimakas ja on tarkoitettu käyttämään levypanssaria. Kuolonritari on lähitaistelija, mutta kykenee myös loitsimaan. Nämä ovat hyvin usein rutto- tai tautityyppisiä loitsuja. Yksi kuolonritarin kyvyistä on epäkuolleen apurin (engl. Ghoul) nostattaminen.

Mage

Maagi on vauriota etäisyydeltä aiheuttamaan painottunut hahmoluokka. Maagilla on käytettävissään runsaasti loitsuja aina tulesta ja jäästä salaisiin voimiin (engl. Arcane Magic). Vaurioloitsuilla maagit voivat joko keskittyä vahingoittamaan yksittäistä vihollista, tai jopa kaikkia tietyllä alueella olevia vihollisia. Maagi tekee pelissä suurinta vauriota, mutta sen heikkous on huono kestävyys. Maagi on toisaalta myös taitavan pelaajan käsissä pelin ehkä jopa kestävin hahmoluokka.


Druid

Druidi on hyvin monipuolinen hahmoluokka, sillä se voi asettua mihin tahansa pelin taistelurooleista. Druidin rooli riippuu käytössä olevasta taitopuusta. Druidin pelaaminen perustuu hahmon olomuodon vaihtamiseen tilanteen mukaan, jolloin hahmon päätehtävä muuttuu muotoa vastaavaksi. Druidi voi muuttaa ulkomuotoaan esimerkiksi fyysistä vahinkoa hyvin kestäväksi karhumuodoksi (engl. Bear form), kovaa vahinkoa tekevään kissamuotoon (engl. Cat Form) , nopeaan lentävään lintumuotoon (engl. Flight Form) tai taikoja tekevään pöllömäiseen muotoon (engl. Moonkin Form).

Hahmonluonti-ikkuna

Kaupungit

 

Myrskytuuli (engl. Stormwind): Ihmisten suurin kaupunki, joka sijaitsee Elwynnin Metsässä. Rauta-ahjo (engl. Ironforge) : Dun Moroghin vuoristossa sijaitseva vuoren sisään rakennettu kääpiöiden ja tonttujen kaupunki. Darnassus: Nykyisen Elämän Puun, Teldrassilin, oksilla sijaitseva yöhaltioiden kaupunki. Exodar: Azuremystin saarella sijaitseva draeneiden kaupunki. Entinen avaruusalus. Gilneas (tai myös Harmaaharja (engl. Greymane City)): Samannimisessä kuningaskunnassa sijaitseva worgenien kaupunki.


Orgrimmar: Durotarissa sijaitseva örkkien ja peikkojen rakentama suurkaupunki. Ukkosjyrkänne (engl. Thunder Bluff): Mulgoren pöytävuorien päälle rakennettu taurenien kaupunki. Alakaupunki (engl. The Undercity ): Tirisfalin Aukiolla (engl. Tirisfal Glades) entisen Lordaeronin kaupungin raunioiden alapuolella sijaitseva epäkuolleiden kaupunki. Hopeakuu (engl. Silvermoon City): Eversong Woodsissa sijaitseva verihaltioiden kaupunki. Pilssiveden Satama (engl. Bilgewater Harbor): Maahisten uusi satamakupunki Azsharassa.


Näillä tiedoilla varmaan ne, jotka haluavat pelin aloittaa, pääsevät alkuun. Hauskoja pelihetkiä!






[Kirjoittajalla on n. viiden vuoden kasuaali pelikokemus.]


Lähteet: 



http://eu.battle.net/wow/en/
http://fi.wikipedia.org/wiki/World_of_Warcraft

6 kommenttia:

  1. Mahtavan paljon tietoa! Kiitos, Meri-Tuuli.

    VastaaPoista
  2. Kelpo yleisesitys yhdestä kiehtovimmista pelaamisilmiöistä.

    Hioisin vielä hieman artikkelin oikeakielisyyttä, yhdyssanat lipsuvat paikoin ja aiheen vuoksi englanti puskee läpi myös idiomeissa. Tämä ei kuitenkaan häiritse esityksen järjestelmällisyyttä ja informatiivisuutta.

    Kiitos Meri-Tuulille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri-Tuulin puolustukseksi todettakoon, että tämä teksti ei ole käynyt läpi normaalia oikolukuprosessiamme yhteisömanagerin (=allekirjoittanut) henkilökohtaisten kiireiden vuoksi. Pahoittelen.

      Poista
    2. EDIT: Kävin nyt tekstin läpi ja korjasin selkeimmät yhdyssanavirheet ja joitakin anglismeja. Kuten Unknownkin on huomannut, peliaiheista kirjoittavat sortuvat usein anglismeihin, koska kirjoittaja kääntää helposti mielessään suomeksi englanninkielisiä lähdetekstejä. Kokeneenkin kääntäjän on usein vaikea löytää osuvia suomenkielisiä vastineita vakiintuneille englanninkielisille idioimeille ja termeille kontekstissa, jota yleensä ei käsitellä suomenkielellä.

      Suomenkielisen sisällön tuottaminen erilaisista nörttiaiheista on kuitenkin yksi niistä haasteista, joihin tämä blogi haluaa vastata. Pyrimme jatkossa taas kiinnittämään entistä vahvemmin huomiota siihen, että kirjoitamme hyvää ja sujuvaa suomea aiheesta riippumatta.

      Poista
  3. Cool. Tyylikäst settiä. Pakko sanoa että sait wowin tiivistettyä hienosti kasaan. Ainakin noin mitä alottamiseen tälläsen veteraanin mielestä tarvitaan. Onnea myös peliin, vaikka eri realmilla vedetäänki.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille :) Hyvä, että teksti oli kelpo.

    VastaaPoista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.